Saksan saksaa, Sveitsin saksaa ja siansaksaa -
eli kielikylpyä, vuoristoretki ja paaljo muutakin 25.7.2016
Oho..taas humahti lähes viikko yhdessä hujauksessa, ja hyvä viikko olikin. Cooperin kanssa olemme luoneet oman rytmin ja rituaalit, ja niitten ohessa sitten vähän tavallisesta arkipäivästäkin poikkeavia tapahtumia.
Lämpimät säät ovat jatkuneet, mutta nähtävästi tämä minun oma vaatimaton tomumajani on vihdoin tottunut lämpöön, koska työnteko eikä lenkkeilykään tee enää tiukkaa näissä lukemissa.
Päinvastoin, nyt vasta alan pikkuhiljaa palautua entiselleni karmean kylmän ja sateisen viime kesän jälkeen.
Viinitarhalla ollaan entiseen malliin hommissa aamu kuudesta puolille päivin, jonka jälkeen syödään lounas.
Minä otin taas keskiviikolle keittiövuoron, sillä ajattelin tekaista oikein peri Suomalaisen makaronilaatikon kera porkkanaraasteen, ja jälkkäriksi pyöräytän puolukkavispipuuron.
Se yksinäisyyden tunnekin katosi vihdoin, ja hyvä niin, sillä en ole lainkaan tottunut moiseen olotilaan, minä olen harvoin yksinäinen, vaikka yksikseni viihdynkin vallan paljon.
Ehkäpä alan kotiutua näihin maisemiin sen verran hyvin, että ei ole enää se tyhjyydessä kelluva irtolais olotila.
Kotiutumista lienee auttaa hyvin myös se, että alan oppia saksaakin jo enemmän....
Joka päivä opin useita sanoja ja kielen ymmärrys parantunut.
Ymmärrän siis puhuttua ja kirjoitettua tekstiä, ja kunhan sanasto karttuu, niin enköhän minäkin saa tämän sanaisen arkkuni auki.
Mutta kyllä minulle on sanottu, että olen jo reilussa viikossa oppinut huimasti lisää kieltä ja olemme pystyneet kommunikoimaan jo paljon paremmin.
Minuahan ei virheet pelota lainkaan vaan pistelen suruitta sanoja peräkkäin iloisen hymyn kera ja elekieltä apuna käyttäen.
Ja minun saksanihan on siansaksaa parhaimmillaan, mutta kummasti vaan tuntuu toimivan.
Erikoisterkut kielten opettajille: lopettakaa se pilkun viilaus kieliopissa!!!!!
Tärkeintä on aluksi luoda sanavarastoo ja synnyttää innostus opittavaan kieleen ja ylläpitää se, sekä käytännön harjoituksia. Sitten vasta pikkuhiljaa peruskielioppia siinä rinnalla, ei niuhottaen ja pipo kireällä vaan innostarn ja kannustaen oppimaan ja rohkeasti käyttämään kieltä!!!!
Eilen oli taas vapaapäivä, ja tälläkertaa teimme ns. Road tripin pomojen eli vanhan pariskunnan kanssa.
Se olikin taas sarjassamme päiviä, jotka muistan lopun ikäni.
Aamulla lähdimme koko nelikko, Cooper tietenkin mukana, ja nokka kohti Luzernea.
Veimme matkalla muutaman viinitilauksen asiakkaille, ja paapoimme Cooper-raasua, joka voi huonosti syötyään hieman liikaa ruohoa edellisenä päivänä viinitarhoilla.
Kunnon oksennuksen jälkeen ( autoon tietenkin, minnekäs muualle muka) vesseli oli entisellään ja messissä.
Luzernessa kävimme kävelyllä katsomassa kaupunkia, ja söimme kevyen lounaan ravintolan ulkoterassilla.
On ollut mukava huomata, että joka paikassa on ollut ulkoterasseilla koiria ja tarjoilijat ovat tuoneet nelijalkaisille asiakkaillekin vesikupit - ja aina pyytämättä. Lounaaksi söimme täytetyt pretzelit, minulla salamilla ja suolakurkuilla 😛.
Sitten pienen kierroksen jälkeen palasimme autoon ja lähdimme koti kaunista Vitznauta, jonne parkkeerasimme auton ja vaihdoimme kulkuneuvoa.
Hyppäsimme vuoristojunaan ja aloimme kiipeämään hitaasti kohti Rigivuoren huippua, paikkapaikoin melko jyrkässä kulmassakin.
Hämmästyttävää kyllä, korkeanpaikan kammostani huolimatta tämä reissu ei tehnyt tiukkaakaan - ehkä se kaapelihissi ilmojen teitse olisi voinut olla pahempi kokemus.
Nautin maisemista täysin rinnoin ja kyllä ne olivatkin huikeat - juuri sellaista Sveitsiä, jollaisena sen olen nähnyt teeveessä ja kuvitellut itsekin.
Jungfrauhun ja Matterhorniin verrattuna Rigihän on pieni mäennyppylä, mutta kyllä minulle riitti vuoreksi myös 1795m meren pinnasta 😉🗻 .
Ylös päästyämme kävelimme pienen luontopolun pätkän, nautimme auringosta ja sykähdyttävistä maisemista ja tervehdimme tyytyväisenä laiduntavia Sveitsin maatiaislehmiä eli Swiss brownia.
Kellot kaulassa ne märehtivät rauhallisena piittamatta rahtuakaan ympärillä pyörivistä ihmisistä.
Ajattelivat varmaan, että aika hassuja nuo kamerat kaulassa loikkivat turistin rääpäleet, joksi varmaan myös minut tituuleerattiin kellokkaiden laumassa.
Kauniita lehmiä kyllä ovat nämä Sveitsiläisten omat lehmät☺.
Nälkähän siinä tuli taas, joten näköalakahvilaan ottamaan päivän ties kuinkakohan mones cofeiiniannos ja pitihän minun maistaa myös Sveitsiläisiä kakkuja, eikä voi valittaa ..slurps...
Ja sitten lähdettiin junalla hitaasti ryömien sama mäki alaspäin, toivoin vaan jarrujen kestävän ja että kuski olisi tarkkana eikä riiustelisi puhelimitse tyttöystävän tai vaimonsa kanssa.
Hyvin meni sekin kyyti ja hengissä selvisimme.
Ja taas hyppäsi nelikko Rellun kyytiin ja jatkoimme maisematietä, joka myötäili Lucernejärveä, kohti Brunnenin kylää/kaupunkia.
Pehmikset käteen ja pieni jaloittelu rantakadulla livemusaa kuunnellen, Cooperikin pääsi jaloittelemaan ja juomaan.
Ja sitten kotiin päin......
Illan päätti vielä naapurikylässä syöty himpskatin herkullinen currywurst annos, joka huuhdeltiin laadukkalla lähitilan Pinot Noirilla alas ( minkäköhän tilan viinejä lie oli...hhmmm 😉).
Niin päättyi se päivä ja viikko mitä hienoimmissa merkeissä, ja minua kohdeltiin kuin kuninkaallista konsanaan. Koko päivä oli yhtä elämystä ja herkkua toisensa perään, todellista hemmottelua ja ikuisia muistoja.
Näihin tunnelmiin.....palataan taas ☺
T.Ansku
Tarinoita tavallisen ihmisen ainutlaatuisesta elämästä Kallaveden rannoilla Mualimannavalla
maanantai 25. heinäkuuta 2016
tiistai 19. heinäkuuta 2016
Auringonpistos,yksinäisyys......19.7.2016
Auringonpistos, yksinäisyyden tunne, töitä ja pyöräretki.. 19.7.2016
Niin se on vaan jo toista viikkoa vierähtänyt täällä Toblerone - landiassa, ja siihen on mahtunut taas yhtä sun toista tapahtumaa ja ttoimintaa.Sääkin on vaihdellut rankkasateesta ja 14 C hyytävistä keleistä tämän päivän ja alkupäivien auringonpaisteeseen ja helteeseen.
Minun Sveitsin perheeni lähti lomalle Espanjaan, ja kun sieltä palailevat, niin jatkavat samantien Itävaltaan.
Olen siis suurimman osan ajastani vanhan pariskunnan kanssa, jotka eivät puhu englantia - vastaavasti minun saksankielen taidollani ei myöskään hirveästi keskustella.
Jollakin tavalla olemme onnistuneet käytännön asioista sopimaan, töihinmenoajoista ruokailuun jne, mutta väärinkäsityksiltä ei olla vältytty, ja läppää ei heitetä 😉.
Vaikka viihdyn paljon omissa oloissani ja itsekseni, niin tämä kielimuuri on saanut aikaan yksinäisyyden tunteen, jota en ole kokenut miesmuistiin.
Ymmärretyksi tuleminen ja toisen puheen ymmärtäminen on tärkeitä juttuja, ja kun kommunikointi jää muutamaan sanaan ja elekieleen, niin kuilu on valmis.
Irlannin isännän kanssa meillä oli tiukkojakin mielipide-eroja, mutta juuri se, että pystyimme puhumaan ja keskustelemaan kaikesta, oli rikkaus.
Mitä siis tästä opin??
Seuraavat paikkani näin vapaaehtoistyöntekijänä sijaitsevat Irlannissa tai Skotlannissa, lomanvietto-
paikkana muutkin maat tulevat kyseeseen.
Mutta nyt kun täällä kerran ollaan, niin yritetään tsempata ja pärjätä ja teen parhaani, kuten aina, siinä mihin ryhdyn.
Sunnuntaina oli ensimmäinen virallinen vapaapäiväni, ja ei liene tule kenellekään yllätyksenä, miten sen vietin.
Pyörän selkään pomppasin jo aamu kahdeksalta Cooperin ruokinnan ja lenkityksen jälkeen.
74km pyöräilin 25C helteessä mitä hienoimmissa maisemissa, ja korkeuserojakin oli sen verran, että pääsi sekä puuskuttamaan ylämäissä kuin myös hihkumaan riemusta alamäissä.
Rhein-joen varttakin pyöräilin hyvän tovin, ja vierailin Rheinfall vesiputouksilla sekä Stein Am Rhein kuvauksellisessa kaupungissa.
Oli kyllä kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut reissu ja hieno vapaapäivä.
Liikunta on ollut täällä enimmäkseen pyöräilyä ja koiran lenkitystä, vain muutaman juoksulenkin olen heittänyt, sillä minä en näköjään pysty kovin hyvin lämpimissä keleissä juoksemaan.
Illalla usein vielä 21.00 aikaan on yli kaksikymmentä astetta lämpöä, ja Irlannin sää sekä Suomen epämääräinen viime kesä on tehnyt minusta lämmönaran 😝.
Tämä käsitys vahvistui entisestään eilen, kun olin viinitarhalla aamupäivällä ja aloin voida huonosti.
Liikkeet hidastui, puhe vaikeutui ja tuli vaan kertakaikkiaan olo,että kohta putoo akka tatamiin ja huolella.
Sen päivän kärvistelin töissä urhoollisesti, mutta hintana oli sitten auringonpistos, josta nyt toivutaan.
On ollut päähine päässä, olen käyttänyt yli 30 kertoimista aurinkorasvaa, nestettä en näköjään ole silti tarpeeksi juonut, ja mineraalit kehosta hikoilun myötä kadonneet, koska sain lihaskramppeja.
Tämä päivä menee enimmäkseen sisätiloissa, viileitä suihkuja, merisuolalla höystettyä vettä ja kevyttä ravintoa.
Jospa huomiseksi pääsisi taas töihin, vaikkakin huomisellekin luvattu 30C.
No, mikä ei tapa, se vahvistaa.
Kyllä Sveitsiin tulo ilman muuta kannatti, ja ovathan nämä ihmiset täällä ystävällisiä, vaikka tämä yhteinen kieli puuttuukin.
Hienona kokemuksena tämänkin otan, sillä eihän näitä jokainen saa kokea tai nähdä.
Ja sitä oppii itsestäänkin aina jotain uutta, ja joutuu haastamaan itseään, halusi tai ei.
Viinitilan työt tällä hetkellä ovat enimmäkseen erinäköisiä viiniköynnösten huoltotöitä, mutta yhtäkaikki taas täysin uusi ja erilainen työkokemus.
En minä ole koskaan veneitäkään maalannut aiemmin, ja Inishturkissa ehdin maalaamaan niitä kaksin kappalein.
Onhan se nyt selvää, että kiinnostavaa ja erilaista tämä elämäni on, ja elämäntapani.
Mutta on sillä toinenkin puolensa, kuten yleensä joka asialla tuppaa olemaan.
Samalla, kun vietän kulkurin elämää oppien uusia asioita ja nähden uusia paikkoja, niin läheisteni elämä koti Suomessa kulkee omia raiteitaan, ja siitä minä olen pudonnut auttamatta kyydistä.
Mutta nämä ovat niitä kuuluisia valintoja, ja kun kukin tekee elämässään omia valintojaan, niin niiden kanssa on sitten vaan opittava elämään - niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.
Ei voi käydä muita syyttelemään, kun itse on aivan vapaaehtoisesti päättänyt valita sen oman polkunsa- ja tämä koskee kaikkia, ei vaan minua ja minun tekemiä valintojani.
Minä kannan oman vastuun taakkani päätöksistäni ja tekemisistäni, ja välillä se on aika raskaskin taakka hartioilla, joskus hieman pelottavakin.
Mutta haluanko siirtyä polultani jollekin toiselle, ehkä helpommalle elämän taipaleelle??
En ainakaan vielä, ja koska elän hetkessä, enkä hirveän pitkän tähtäimen suunnitelmia tee, niin nyt mennään näin.
Vaikka olenkin tällä hetkellä yksinäinen ja tunnen etten oikein kuulu mihinkään, niin koen silti olevani kiitollinen ja rikas.
Olen elossa ja terve ( enimmäkseen) ,minulla on puhdasta vettä ja ruokaa,sekä katto pään päällä.
Näihin tunnelmiin......
Ansku
Niin se on vaan jo toista viikkoa vierähtänyt täällä Toblerone - landiassa, ja siihen on mahtunut taas yhtä sun toista tapahtumaa ja ttoimintaa.Sääkin on vaihdellut rankkasateesta ja 14 C hyytävistä keleistä tämän päivän ja alkupäivien auringonpaisteeseen ja helteeseen.
Minun Sveitsin perheeni lähti lomalle Espanjaan, ja kun sieltä palailevat, niin jatkavat samantien Itävaltaan.
Olen siis suurimman osan ajastani vanhan pariskunnan kanssa, jotka eivät puhu englantia - vastaavasti minun saksankielen taidollani ei myöskään hirveästi keskustella.
Jollakin tavalla olemme onnistuneet käytännön asioista sopimaan, töihinmenoajoista ruokailuun jne, mutta väärinkäsityksiltä ei olla vältytty, ja läppää ei heitetä 😉.
Vaikka viihdyn paljon omissa oloissani ja itsekseni, niin tämä kielimuuri on saanut aikaan yksinäisyyden tunteen, jota en ole kokenut miesmuistiin.
Ymmärretyksi tuleminen ja toisen puheen ymmärtäminen on tärkeitä juttuja, ja kun kommunikointi jää muutamaan sanaan ja elekieleen, niin kuilu on valmis.
Irlannin isännän kanssa meillä oli tiukkojakin mielipide-eroja, mutta juuri se, että pystyimme puhumaan ja keskustelemaan kaikesta, oli rikkaus.
Mitä siis tästä opin??
Seuraavat paikkani näin vapaaehtoistyöntekijänä sijaitsevat Irlannissa tai Skotlannissa, lomanvietto-
paikkana muutkin maat tulevat kyseeseen.
Mutta nyt kun täällä kerran ollaan, niin yritetään tsempata ja pärjätä ja teen parhaani, kuten aina, siinä mihin ryhdyn.
Sunnuntaina oli ensimmäinen virallinen vapaapäiväni, ja ei liene tule kenellekään yllätyksenä, miten sen vietin.
Pyörän selkään pomppasin jo aamu kahdeksalta Cooperin ruokinnan ja lenkityksen jälkeen.
74km pyöräilin 25C helteessä mitä hienoimmissa maisemissa, ja korkeuserojakin oli sen verran, että pääsi sekä puuskuttamaan ylämäissä kuin myös hihkumaan riemusta alamäissä.
Rhein-joen varttakin pyöräilin hyvän tovin, ja vierailin Rheinfall vesiputouksilla sekä Stein Am Rhein kuvauksellisessa kaupungissa.
Oli kyllä kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut reissu ja hieno vapaapäivä.
Liikunta on ollut täällä enimmäkseen pyöräilyä ja koiran lenkitystä, vain muutaman juoksulenkin olen heittänyt, sillä minä en näköjään pysty kovin hyvin lämpimissä keleissä juoksemaan.
Illalla usein vielä 21.00 aikaan on yli kaksikymmentä astetta lämpöä, ja Irlannin sää sekä Suomen epämääräinen viime kesä on tehnyt minusta lämmönaran 😝.
Tämä käsitys vahvistui entisestään eilen, kun olin viinitarhalla aamupäivällä ja aloin voida huonosti.
Liikkeet hidastui, puhe vaikeutui ja tuli vaan kertakaikkiaan olo,että kohta putoo akka tatamiin ja huolella.
Sen päivän kärvistelin töissä urhoollisesti, mutta hintana oli sitten auringonpistos, josta nyt toivutaan.
On ollut päähine päässä, olen käyttänyt yli 30 kertoimista aurinkorasvaa, nestettä en näköjään ole silti tarpeeksi juonut, ja mineraalit kehosta hikoilun myötä kadonneet, koska sain lihaskramppeja.
Tämä päivä menee enimmäkseen sisätiloissa, viileitä suihkuja, merisuolalla höystettyä vettä ja kevyttä ravintoa.
Jospa huomiseksi pääsisi taas töihin, vaikkakin huomisellekin luvattu 30C.
No, mikä ei tapa, se vahvistaa.
Kyllä Sveitsiin tulo ilman muuta kannatti, ja ovathan nämä ihmiset täällä ystävällisiä, vaikka tämä yhteinen kieli puuttuukin.
Hienona kokemuksena tämänkin otan, sillä eihän näitä jokainen saa kokea tai nähdä.
Ja sitä oppii itsestäänkin aina jotain uutta, ja joutuu haastamaan itseään, halusi tai ei.
Viinitilan työt tällä hetkellä ovat enimmäkseen erinäköisiä viiniköynnösten huoltotöitä, mutta yhtäkaikki taas täysin uusi ja erilainen työkokemus.
En minä ole koskaan veneitäkään maalannut aiemmin, ja Inishturkissa ehdin maalaamaan niitä kaksin kappalein.
Onhan se nyt selvää, että kiinnostavaa ja erilaista tämä elämäni on, ja elämäntapani.
Mutta on sillä toinenkin puolensa, kuten yleensä joka asialla tuppaa olemaan.
Samalla, kun vietän kulkurin elämää oppien uusia asioita ja nähden uusia paikkoja, niin läheisteni elämä koti Suomessa kulkee omia raiteitaan, ja siitä minä olen pudonnut auttamatta kyydistä.
Mutta nämä ovat niitä kuuluisia valintoja, ja kun kukin tekee elämässään omia valintojaan, niin niiden kanssa on sitten vaan opittava elämään - niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.
Ei voi käydä muita syyttelemään, kun itse on aivan vapaaehtoisesti päättänyt valita sen oman polkunsa- ja tämä koskee kaikkia, ei vaan minua ja minun tekemiä valintojani.
Minä kannan oman vastuun taakkani päätöksistäni ja tekemisistäni, ja välillä se on aika raskaskin taakka hartioilla, joskus hieman pelottavakin.
Mutta haluanko siirtyä polultani jollekin toiselle, ehkä helpommalle elämän taipaleelle??
En ainakaan vielä, ja koska elän hetkessä, enkä hirveän pitkän tähtäimen suunnitelmia tee, niin nyt mennään näin.
Vaikka olenkin tällä hetkellä yksinäinen ja tunnen etten oikein kuulu mihinkään, niin koen silti olevani kiitollinen ja rikas.
Olen elossa ja terve ( enimmäkseen) ,minulla on puhdasta vettä ja ruokaa,sekä katto pään päällä.
Näihin tunnelmiin......
Ansku
lauantai 9. heinäkuuta 2016
8.-9.7.2016 Auringonkukkia, viinitarhatöitä ja pyöräilyä
Auringonkukkia, viinitarhatöitä ja pyöräilyä 8.-9.7.2016
Edellisessä blogipäivityksessä kerroin matkastani Irlannin Inishturkista tänne Sveitsiin.
Nyt voisin vähän valottaa tarkemmin, missä olen ja kenen luona ja mitä teen..
Ja kertoa ensi päivien tunnelmista täällä Alppimaassa. Eli ottakaa mukava asennto ja kuppi kahvia niin päästäään alkuun 😉☕
Olen siis paikkakunnalla nimeltä Wil, Zurich ollen lähin isompi kaupunki, matkaa junalla tänne kestää Zurichistä n.puoli tuntia.
Saksan raja sijaitsee reilun kahden kilometrin päässä, ja minun ensimmäinen pyöräretkeni tänään käsitti jo kaksi maata ☺.
Tämä on pieni kylä, jossa on hyvin perinteisiä Sveitsiläisiä taloja, ja sellaisessa asun minäkin.
Olen Irlannin tapaan workawayn kautta täällä, eli työtä vastaan ruoka ja majoitus.
Ja tällä kertaa työ on enimmäkseen viinitilan arkeen liittyviä hommia viinitarhalla, ja olen jo nyt erittäin innostunut tästä.
Sitten auttelen tietenkin kodin siivouksessa ja ruoanlaitossa jne jne, missä nyt milloinkin on tarvis tehdä jotain.
Tämä talo on tosiaan hyvin perinteinen Sveitsiläinen talo.
Se on jaettu kolmeen huoneistoon, eli ns. vanha pariskunta ja viinitilan pääomistaja vaimonsa kanssa asuu ensimmäisessä kerroksessa. Ja Klausin ja Doriksen kanssa työskentelen viinitarhallakin.
Heidän tyttärensä perheineen asuu sitten toista kerrosta, ja minä asun tässä toisen tyttären kodissa, oma huone ja muutenkin viihtyisät tilat.
Tähän ns.minun perheeseen kuuluu isä ja äiti ja kaksi tyttöä, 6v ja 2v.
Perheeseen kuuluu myös 11 vuotias Appenzellinpaimenkoira Cooper.
Eilen saavuin iltapäivällä, ja loppupäivä meni lähinnä kotiutuessa ja huiliessa, kävin myös lyhyellä lenkillä jaloittelemassa.
Tänä aamuna olin jo 6lta ylhäällä ja tuon pääomistajan ja hänen vaimonsa kanssa rinteillä viinitarhalla. Siellä touhuttiin puolillepäivin,käytiin väliin aamukahvilla.
9.7.2016 lauantai
Tämä aamu alkoi myös ennen kuutta, kun oli ulkona vähän viileämpää, niin ensimmäiset tunnit viiniköynnöksillä hieman vähemmän hikiset.
Pari tuntia aina tehdään terhakkaadti töitä, sitten tullaan aamiaiselle ja jatketaan puolille päivin hommia.
Kunhan ilmat vähän viilenee, niin tehdään varmaan lounaan jälkeen vähän lisää töitä.
Lounas onkin sitten oikein perhetapahtuma, ja erittäin mukava sellainen.
Koska talo koostuu kolmesta perhekunnasta, niin kaikki syövät yhdessä lounaan.
Vuoropäivin se valmistetaan eri henkilön toimesta, niin kokkaushommat ei käy kellekään liian raskaaksi.
Minä pääsen keittiöön ensi viikolla, ja hieman jännittää, sillä sen verran herkullisia aterioita täällä olen jo nyt nauttinut.
Pitää pelata varman päälle ja tehdä omat bravuurit alkajaisiksi, että ainakin porukalle maistuu 😉.
Kaikki siis istumme ison pöydän ääressä nauttien ruoasta ja toistemme seurasta....ja viinistä tietenkin 😘🍷.
Juomme oman talon laadukkaita viinejä, ja nyt olen saanut maistaa kahta eri valkoviiniä: toinen chardonnay rypäleestä ja toinen silvana x riesling miksi.
Ja kyllä on muuten hyvää viiniä, kertakaikkisen suunmyötäistä ja raikasta.
Ja ihana tuollainen traditio, että syödään yhdessä isommalla porukalla, tykkään kovasti.
Tämä viinitila sopii minulle loistavasti tällaiseksi volunteer mestaksi, kun niitä viinikurssrja kävin Haagassa aikoinani ja ehdin paneutua jo ihan jonkin verran sekä teoriaan että viinien maisteluun, ja nyt siis saan tehdä käytännön työtä viinitilalla myöskin.
Tänä vuonna huhtikuun yöpakkasten takia rypäleitä päästään keräämään vasta lokakuun puolella, olisi kyllä niin kiva saada olla mukana siinäkin touhussa.
Mutta kattellaan nyt mitä elämä tuo eteen......
Olen toki töiden lisäksi ehtinyt käydä lenkillä, ja pyöräilemässä.
Ja oi riemu, mitä luksusta tämä maa tarjoaakaan innokkaalle fillaroijalle😘🚲.
Eilen pyöräilin Saksaan....kyllä vaan, näkyy olevan raja niin lähellä, että ennätin jo sinnekin.
Tänään kävin ajelulla parissa lähikylässä, ajelin pikku pätkän Rhein joen vartta ja ylitinkin sen pariin otteeseen siltaa pitkin.
Sitten sain oman osani varsin tehokkaasta reisitreenistä, sillä pääsin kiipeämään erään kohtuullisen pitkän serpentiinimäen ylös, ja ajoin koko matkan.
Alamäkikin oli takaisin tullessa oma elämyksensä, mutta kylläpä oli upeat näkymät alhaalla oleviin kyliin ja viinitarhoille.
Saa syödä juustoja ja suklaata ihan rauhassa, eiköhän ne minun pyöräilyillä tässä maassa tule kulutettuakin.
Nälkään en kyllä kuole, ja ystäväni Hiirukin nauttii täällä olostaan ☺🐭.
Olen siis ensimmäistä kertaa Sveitsissä, ja kyllä kannatti tulla, olen aivan lumoutunut.
Kaikkialla on siistiä, tiet ovat hyvässä kunnossa, talot kauniita ja kukat kukkivat lavantelista ja auringonkukista ruusuihin ja muihin kauniisiin kukkiin.....
Värejä, tuoksuja, vaihtelevaa maastoa, ihania makuelämyksiä, puhdas ilma....❤
Ja sää on ollut mielettömän upea: aurinkoinen ja lämmin, ja nautin kyllä täydestä sydämestäni ☀☀
Kyllä täällä kelpaa tytön olla, tehä mielekkäitä hommia mukavien ihmisten kanssa, saada uusia elämyksiä, ja oppia lisää saksaa - ja tehokas on ollut kielikylvyn alkukin, sillä Klaus ja Doris eivät edes puhu englantia.
Kaivoin Ylen sivuilta Roman Schatzin saksan kielen kurssiohjelmat ja aloin pänttäämään.
Lisäksi luen perheen tyttärien lastenkirjoja 😃.
Tällaiset tunnnelmat täällä.....
Palaillaan taas lähipäivinä kuulolle,
T. Ei pikku Heidi vaan pikku Ansku 😉🗻
Edellisessä blogipäivityksessä kerroin matkastani Irlannin Inishturkista tänne Sveitsiin.
Nyt voisin vähän valottaa tarkemmin, missä olen ja kenen luona ja mitä teen..
Ja kertoa ensi päivien tunnelmista täällä Alppimaassa. Eli ottakaa mukava asennto ja kuppi kahvia niin päästäään alkuun 😉☕
Olen siis paikkakunnalla nimeltä Wil, Zurich ollen lähin isompi kaupunki, matkaa junalla tänne kestää Zurichistä n.puoli tuntia.
Saksan raja sijaitsee reilun kahden kilometrin päässä, ja minun ensimmäinen pyöräretkeni tänään käsitti jo kaksi maata ☺.
Tämä on pieni kylä, jossa on hyvin perinteisiä Sveitsiläisiä taloja, ja sellaisessa asun minäkin.
Olen Irlannin tapaan workawayn kautta täällä, eli työtä vastaan ruoka ja majoitus.
Ja tällä kertaa työ on enimmäkseen viinitilan arkeen liittyviä hommia viinitarhalla, ja olen jo nyt erittäin innostunut tästä.
Sitten auttelen tietenkin kodin siivouksessa ja ruoanlaitossa jne jne, missä nyt milloinkin on tarvis tehdä jotain.
Tämä talo on tosiaan hyvin perinteinen Sveitsiläinen talo.
Se on jaettu kolmeen huoneistoon, eli ns. vanha pariskunta ja viinitilan pääomistaja vaimonsa kanssa asuu ensimmäisessä kerroksessa. Ja Klausin ja Doriksen kanssa työskentelen viinitarhallakin.
Heidän tyttärensä perheineen asuu sitten toista kerrosta, ja minä asun tässä toisen tyttären kodissa, oma huone ja muutenkin viihtyisät tilat.
Tähän ns.minun perheeseen kuuluu isä ja äiti ja kaksi tyttöä, 6v ja 2v.
Perheeseen kuuluu myös 11 vuotias Appenzellinpaimenkoira Cooper.
Eilen saavuin iltapäivällä, ja loppupäivä meni lähinnä kotiutuessa ja huiliessa, kävin myös lyhyellä lenkillä jaloittelemassa.
Tänä aamuna olin jo 6lta ylhäällä ja tuon pääomistajan ja hänen vaimonsa kanssa rinteillä viinitarhalla. Siellä touhuttiin puolillepäivin,käytiin väliin aamukahvilla.
9.7.2016 lauantai
Tämä aamu alkoi myös ennen kuutta, kun oli ulkona vähän viileämpää, niin ensimmäiset tunnit viiniköynnöksillä hieman vähemmän hikiset.
Pari tuntia aina tehdään terhakkaadti töitä, sitten tullaan aamiaiselle ja jatketaan puolille päivin hommia.
Kunhan ilmat vähän viilenee, niin tehdään varmaan lounaan jälkeen vähän lisää töitä.
Lounas onkin sitten oikein perhetapahtuma, ja erittäin mukava sellainen.
Koska talo koostuu kolmesta perhekunnasta, niin kaikki syövät yhdessä lounaan.
Vuoropäivin se valmistetaan eri henkilön toimesta, niin kokkaushommat ei käy kellekään liian raskaaksi.
Minä pääsen keittiöön ensi viikolla, ja hieman jännittää, sillä sen verran herkullisia aterioita täällä olen jo nyt nauttinut.
Pitää pelata varman päälle ja tehdä omat bravuurit alkajaisiksi, että ainakin porukalle maistuu 😉.
Kaikki siis istumme ison pöydän ääressä nauttien ruoasta ja toistemme seurasta....ja viinistä tietenkin 😘🍷.
Juomme oman talon laadukkaita viinejä, ja nyt olen saanut maistaa kahta eri valkoviiniä: toinen chardonnay rypäleestä ja toinen silvana x riesling miksi.
Ja kyllä on muuten hyvää viiniä, kertakaikkisen suunmyötäistä ja raikasta.
Ja ihana tuollainen traditio, että syödään yhdessä isommalla porukalla, tykkään kovasti.
Tämä viinitila sopii minulle loistavasti tällaiseksi volunteer mestaksi, kun niitä viinikurssrja kävin Haagassa aikoinani ja ehdin paneutua jo ihan jonkin verran sekä teoriaan että viinien maisteluun, ja nyt siis saan tehdä käytännön työtä viinitilalla myöskin.
Tänä vuonna huhtikuun yöpakkasten takia rypäleitä päästään keräämään vasta lokakuun puolella, olisi kyllä niin kiva saada olla mukana siinäkin touhussa.
Mutta kattellaan nyt mitä elämä tuo eteen......
Olen toki töiden lisäksi ehtinyt käydä lenkillä, ja pyöräilemässä.
Ja oi riemu, mitä luksusta tämä maa tarjoaakaan innokkaalle fillaroijalle😘🚲.
Eilen pyöräilin Saksaan....kyllä vaan, näkyy olevan raja niin lähellä, että ennätin jo sinnekin.
Tänään kävin ajelulla parissa lähikylässä, ajelin pikku pätkän Rhein joen vartta ja ylitinkin sen pariin otteeseen siltaa pitkin.
Sitten sain oman osani varsin tehokkaasta reisitreenistä, sillä pääsin kiipeämään erään kohtuullisen pitkän serpentiinimäen ylös, ja ajoin koko matkan.
Alamäkikin oli takaisin tullessa oma elämyksensä, mutta kylläpä oli upeat näkymät alhaalla oleviin kyliin ja viinitarhoille.
Saa syödä juustoja ja suklaata ihan rauhassa, eiköhän ne minun pyöräilyillä tässä maassa tule kulutettuakin.
Nälkään en kyllä kuole, ja ystäväni Hiirukin nauttii täällä olostaan ☺🐭.
Olen siis ensimmäistä kertaa Sveitsissä, ja kyllä kannatti tulla, olen aivan lumoutunut.
Kaikkialla on siistiä, tiet ovat hyvässä kunnossa, talot kauniita ja kukat kukkivat lavantelista ja auringonkukista ruusuihin ja muihin kauniisiin kukkiin.....
Värejä, tuoksuja, vaihtelevaa maastoa, ihania makuelämyksiä, puhdas ilma....❤
Ja sää on ollut mielettömän upea: aurinkoinen ja lämmin, ja nautin kyllä täydestä sydämestäni ☀☀
Kyllä täällä kelpaa tytön olla, tehä mielekkäitä hommia mukavien ihmisten kanssa, saada uusia elämyksiä, ja oppia lisää saksaa - ja tehokas on ollut kielikylvyn alkukin, sillä Klaus ja Doris eivät edes puhu englantia.
Kaivoin Ylen sivuilta Roman Schatzin saksan kielen kurssiohjelmat ja aloin pänttäämään.
Lisäksi luen perheen tyttärien lastenkirjoja 😃.
Tällaiset tunnnelmat täällä.....
Palaillaan taas lähipäivinä kuulolle,
T. Ei pikku Heidi vaan pikku Ansku 😉🗻
torstai 7. heinäkuuta 2016
Panikointia Pariisissa jne.....
Panikointia Pariisissa, möhelöintiä metrossa ja muutakin matkan varrelta 4- 7.7.2016
Oli oikeastaan helpompi lähteä aamulla saarelta, kun vettä satoi kaatamalla. Bell ja Elsa lymyilivät jossain suojassa ja isäntä oli tuttu Mörrimöykky kun oli huono sää.
Pakkasin aamulla kamppeet ja sitten kahvia ja aamupalaa, ja nokka kohti tuttua rantaa.
Meri oli lähes tyyni, tai ainakaan minua se vähäinen keinutus ei haitannut.
Katselin koko matkan ikkunasta merelle ja yritin bongata delfiinejä, mutta ne jäi nyt näkemättä.
Lauttamatka oli lyhyt tunnin nykäisy, ja ennenkuin huomasinkaan,olin jo tutussa kaupungissa.
Westportissa tapoin aikaa kolmatta tuntia ennen Dublinin bussin lähtöä, mutta siinähän se meni rinkan kanssa vaappuessa ruokakaupasta kahvilaan ja kahvilasta bussipysäkille.
Eihän tässä kaupungissa mitään virallista bussiasemaa ole, on vaan katettu pysäkki.
Tämä jatkuva sade alkaa väsyttämään, joten taidan ottaa tirsat jahka pääsen bussiin asti.
Jotenkin epätodellinen olo, nukunkohan minä silmät auki ja näen unta että olen valveilla???
Monen päivän reissun teko on vasta alussa ja minä jo hörhöilen tässä vaiheessa....mistäköhän itseni vielä löydänkään tötä menoa.
Tuli hetkellisesti srllainen olo, että olenko minä edes ollut Inishturkissa vielä vai olenko vasta menossa....
Sitten kun aloin puhelimesta katsomaan ottamiani valokuvia, niin totesin siellä jo olleeni.
Kolme viikkoa meni jotenkin niin nopeasti, en ole varmaan vieläkään sisäistänyt kaikkea näkemääni ja kokemaani.
Äkkiä sitä kyllä itsensä koodaa tähän reissulaisvaihteeseen kiinni, ruokapolitiikan suhteen nämä bussipäivät jolloin ei ole juuri aikaa lenkkeilylle, ovat vähän huonoja.
Kahvia tulee juotua liikaa, ja kun ei pääse juuri liikkumaan, niin alkaa turvottamaan ja sitten ummettamaan, ja pian näytätkin jo Muumilta 😉.
Reissussa rähjääntyy, mutta kyllä tämä silti lentämisen voittaa ihan 6-0.
Enkä vaihtaisi tätä elämääni kenenkään kanssa.
Alkumatka sujui mukavasti, ja olinhan minä yhden yön tosiaan tutussa hostellissa aivan Dublinin bussiaseman naapurissa. Kävin heti hostelliin päästyäni lenkillä jokivartta pitkin ja suihkun kautta petiin.
Matka Dublinista alkoi vasta tiistai -iltana, lauttamatkalla sai vielä oikoa jäseniään, mutta sittten alkoikin ahtaat ajat.
Ja sitä lystiä riittikin moneksi päiväksi, sillä heinäkuun ollessa muuuallakin Euroopassa lomakuukausi, niin kaikki muutkin olivat päättäneet lähteä bussilla liikkeelle.
Lontoosta sujuvan linjurin vaihdon jälkeen suuntasimmekin kohti Eurotunnelia.
Tässä vaiheessa minulla oli jo Pariisista jatkoyhteys lippu hankittu, mutta olin mielestäni varannut siihen runsaasti aikaa, ettei pitäisi tulla kiire...
Hhmmm......ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.
Aikataulu meni jo huolella reisille, kun Britannian päässä tullimiehet päätti oikein toden teolla syynätä sekä meidän passit kuin myös laukut.
Eli jokaisen piti ottaa myös ne matkalaukut sieltä bussin säilöstä, joka oli lähtiessä huolella pakattu, ja varasto täynnä pakaaseja.
Ei auttanut kuin totella, passien tarkastelun yhteydessä utelivat sitten ummet ja lammet, kunnes laskivat meidät takaisin.
Sama ralli jatkui myös Ranskan tullimiesten toimesta, ja missasimme meidän ekan tunnelivuoron, joten ennenkuin pääsimme kunnolla matkaan kanaalin ali, niin olimme tunnin myöhässä...huoh....
Itse pidän enemmän siitä, kun voi ylittää kanaalin vettä pitkin. Kyyti on miellyttävämpää,ja voit juoda vaikka kahvit maisemia katsellessa.
Nyt ajettiin linja-auto sellaiseen ahtaaseen kolhoon vaunuun, joka siis liikkuu siellä tunnelissa kiskoilla.
Eli ns. tuplaputkessa, eikä ilmakaan oikein kierrä vaikkasai pitää ikkunat auki ja ovet myös, ja ahtaanpaikan kammoisena alkoi ahdistus hiipiä sisuksiin.
Ei se matka kestä kuin n.3 varttia, jos ihan sitäkään, mutta jos olisin saanut päättää, nikn olisin tosiaan mennyt lautalla yli.
Selvittiin siitäkin kuitenkin, ja matka kohti Pariisia alkoi. Aurinko paistoi ja nautin maisemista ja muistelin vanhoja vaunureissuja Ranskassa.
Melkein jo ehdin rentoutua kokonaan ja unohtaa sekä tikittävän kellon kuin sen putkenkin.
Mutta eipä hätää, Pariisi oli eri mieltä kanssani ja sillä olikin minua varten muutamakin kepponen mielessään.
Kepponen numero 1: ruuhka!!!!
Voi taivahan talikynttilät ja muut vanhanaikaiset valaisimet!!!!
Mistä niitä autoja riittikin niin paljon, ja kaikki yhtä aikaa liikkeellä samassa kaupungissa.
Se oli käsityämätöntä ...
4 kaistaa ja aivan tukossa, liikuttiin ryömimällä, tuskallisen hitaasti. Bussi ei tuntunut juurikaan liikkuvan,joten kellon viisarit tasoittivat tilannetta ja menivät suorastaan lentämällä eteenpäin.
Olin jo lähes vakuuttunut siitä, että ei kannattaisi edes yrittää saada sitä jo varaamani bussia kiinni, vaan tyytyä kohtalooni ja ostaa toinen lippu.
Joku pentele kuitenkin nosti sisuani, ja päätin lähteä kilpajuoksuun ajan kanssa, itselleni täysin vieraassa kaupungissa miljoonien ihmisten keskellä.
Niin, ja minun Lontoon bussinihan siis pysähtyi aivan eri paikkaan kuin mistä jatkoyhteys lähtisi.
Selässäni kohtuullisen raskas rinkka huonosti nukutun yön jälkeen lähdin harppomaan kohti metroasemaa.
Se oli sellainen vajaan kilsan alkulämmittely, enkä uskalla edes ajatella kuinka montaa ranskalaista ehdin keilaamaan kumoon rinkallani kun rynnin ihmisvilinässä eteenpäin.
Metroasema löytyi, sitten pitikin ottaa tolkku automaatista, joka englanninkielisestä vaihtoehdosta huolimatta oli silti sekava.
Siinä sain apua joltain rouvalta, joka varmaan tuskaantui minun uupoillessani huuli pyöreänä rttä mitäköhän nappia painais...
Lippu kädessäni sitten pyyhälsin kohti niitä portteja, eli lippu koneeseen ja sesam aukene....
Sesam aukene!!! Mitä vit..a, miksi se saa..an sesam ei aukene?????
Ööö....auttaisi varmaan, jos käyttäisi itse lippua rikä sitä kuittia maksetusta lipusta.
Tuskainen ja nolo puna levisi naamalle, ja kun vihdoin se samperin portti aukeni niin Ansku jyräsi läpi parilla terhakkaalla harppauksella.
Ansku kyllä jyräsi mutta selässäni ollut rinkka oli srn pari senttiä liian leveä, joten se jäi jumiin. Ja näin ollen myös Ansku jäi jumiin.
EI VOI OLLA TOTTA!!!!!!!!
Siinä minä suuri maailmanmatkaaja sitten seisoin yhden metroportin tukkeena, ja portin ovet paukuttivat rinkkaa eestaas......
Jotenkin sukelsin ulos rinkastani, ja sain sen sitten hivutettua porttien ahdistelusta väljemmille vesille.
Paljonkohan tuohonkin oli kulunut aikaa??
Aikaa, jota minulla ei ollut varaa tuhlata omiin hölmöilyihini.
Matka jatkui kohti metroa ja ensimmäinen kyyti menikin ihan mukavasti, joten sitten vaan keskittyen ja reippaadti kohti toista kyytiä.
No siellä taas juostiin rinkka selässä kuin päättömät kanat, yrittäen saada jotain järkeä siihen toimintaan.
Portaita ylös ja toisia alas, labyrinttiä pitkin vasemmalle ja välillä oikealle.
Hiki virtasi, ja naama punoitti ja kiroilin itsekseni sujuvasti myös ranskaksi😛.
Noh, se koettelemus alkoi olla voiton puolella ja kuin ihmeen kaupalla selvisin oikealle kadullekin.
Jos oli liikenne jo aiemmin ollut tukossa Pariisissa, niin nyt se ei ollut enää tukossa, vaan se oli vaan kaoottista.
Autoja pyyhälsi ohi hirveällä vauhdilla, ja sekaan oli uskallettava vaikka tien ylitys pelotti vihreilläkin valoilla ja suojatiellä.
Minä olin oikeassa paikassa ja oikealla kadulla, mutta missään ei ollut minkäänlaista merkkiä,että juuri ko.bussin pitäisi siellä olla parkissa.
Ei näkynyt edes muita matkustajia, peli oli menetetty.
Istahdin katukiven reunukselle, enkä saanut ahteriani siihenkään osumaan joten pyllähdin sitten ihan vaan suoraan kadulle.
Sillä lailla....
Harmistuksissani jäin siihen tien reunaan istumaan ja mussuttamaan suklaapatukkaa,ajatukset löi tyhjää.
Sitten kulman takaa kaarsikin juuri minun firman bussi, ja pomppasin kuin pyrstösulkiin ammuttuna ylös tien reunalta.....
....bussi pysähtyi, huidoin kuskia avaamaan oven, ja kun hän sen sai raolleen niin hihkaisin että Zurichiin menisin.
Mitäpä kuski muutakuin ystävällisesti nyökkäilemään että mene vaan, mutta tämä bussi ei kyllä mene Zurichiin vaan Barcelonaan.
WHAT???????😬
Ja bussikuski näki kasvoni valahtavan valkoiseksi, jonka jälkeen se yhtä nopeasti muuttui kirkkaan punaiseksi,ja kiiruhti jatkamaan :" rouvan bussi lähtee tältä samalta paikalta klo 23.20 eli reilun tunnin päästä."
En hetkeen osannut olla edes helpottunut tästä mokastani, kun harmitti niin pirusti se riehuminen ja sekoilu.
Ensin olin juossut kuin heikkopäinen pitkin Pariisia, ihan vaan,että seuraavan tunnin voisin istua katukiveyksellä kuuntelemassa ja katsomassa,kun kaikki kaupungin Portugalilaiset ajelivat rallia ympäri korttelia ja huudattivat torviaan niin että ruumiitkin käänsivät haudoissaan kylkeään.
Juurikin näin, ja minun bussini oli kaiken muun ruuhkan takia taaaaas myöhässä, joten lopullinen lähtöaika Pariisin melusta oli klo 23.55.
Siinä vaiheessa kun könysin umpi väsyneenä bussiin, en vaan kyennyt ajattelemaan tai tekemään mitään enää - mitä nyt löin pääni siihen tavarahyllyn alaosaan.
Taas oli bussi jo mrlkein täysi ( miltä hiivatin pysäkiltä nekin oli jo mukaan otettu),joten istuin käytäväpaikalla ja silmät haritti päässä kunnes uni vaan vei voiton......
Loppumatka meni kyllä sitten ilman suurempaa härdelliä ja sirkusta, joten pääsin määränpäähäni jo tänään torstaina iltapäivällä.
Kerron tästä paikasta lisää seuraavassa päivityksessäni, nyt kävin läpi matkatunnelmia.
Sen verran palaan vielä bussiin Lontoosta Pariisiin, että takanani istui Brittiläinen pariskunta,joka ilman mitään ongelmia ympärilläolevista ihmisistä, alkoi puimaan parisuhdettaan....anna mun kaikki kestää.
Sitä riittikin sitä puitavaa sinne Pariisin ruuhkiin asti, että srmmoinen lemmenloma heillä sitten edessä.
Jos oli muut linjurit täynnä, niin Baselista Zurichiin istuin sitten itsekseni siellä ja nautin sekä tilasta ympärilläni,kuin maisrmistakin.
Mutta hei, matkailu avartaa ja nyt kun oon saanut vähän huilatakin, niin kyllähän tuossa Pariisin koko episodissa oli täydet sketsin ainekset 😄😃
Ansku Bean in Paris 😉
Nyt nukkumaan....aamulla soi klo 5.45...uusi maa,uudet kujeet.
Gute naht!
Oli oikeastaan helpompi lähteä aamulla saarelta, kun vettä satoi kaatamalla. Bell ja Elsa lymyilivät jossain suojassa ja isäntä oli tuttu Mörrimöykky kun oli huono sää.
Pakkasin aamulla kamppeet ja sitten kahvia ja aamupalaa, ja nokka kohti tuttua rantaa.
Meri oli lähes tyyni, tai ainakaan minua se vähäinen keinutus ei haitannut.
Katselin koko matkan ikkunasta merelle ja yritin bongata delfiinejä, mutta ne jäi nyt näkemättä.
Lauttamatka oli lyhyt tunnin nykäisy, ja ennenkuin huomasinkaan,olin jo tutussa kaupungissa.
Westportissa tapoin aikaa kolmatta tuntia ennen Dublinin bussin lähtöä, mutta siinähän se meni rinkan kanssa vaappuessa ruokakaupasta kahvilaan ja kahvilasta bussipysäkille.
Eihän tässä kaupungissa mitään virallista bussiasemaa ole, on vaan katettu pysäkki.
Tämä jatkuva sade alkaa väsyttämään, joten taidan ottaa tirsat jahka pääsen bussiin asti.
Jotenkin epätodellinen olo, nukunkohan minä silmät auki ja näen unta että olen valveilla???
Monen päivän reissun teko on vasta alussa ja minä jo hörhöilen tässä vaiheessa....mistäköhän itseni vielä löydänkään tötä menoa.
Tuli hetkellisesti srllainen olo, että olenko minä edes ollut Inishturkissa vielä vai olenko vasta menossa....
Sitten kun aloin puhelimesta katsomaan ottamiani valokuvia, niin totesin siellä jo olleeni.
Kolme viikkoa meni jotenkin niin nopeasti, en ole varmaan vieläkään sisäistänyt kaikkea näkemääni ja kokemaani.
Äkkiä sitä kyllä itsensä koodaa tähän reissulaisvaihteeseen kiinni, ruokapolitiikan suhteen nämä bussipäivät jolloin ei ole juuri aikaa lenkkeilylle, ovat vähän huonoja.
Kahvia tulee juotua liikaa, ja kun ei pääse juuri liikkumaan, niin alkaa turvottamaan ja sitten ummettamaan, ja pian näytätkin jo Muumilta 😉.
Reissussa rähjääntyy, mutta kyllä tämä silti lentämisen voittaa ihan 6-0.
Enkä vaihtaisi tätä elämääni kenenkään kanssa.
Alkumatka sujui mukavasti, ja olinhan minä yhden yön tosiaan tutussa hostellissa aivan Dublinin bussiaseman naapurissa. Kävin heti hostelliin päästyäni lenkillä jokivartta pitkin ja suihkun kautta petiin.
Matka Dublinista alkoi vasta tiistai -iltana, lauttamatkalla sai vielä oikoa jäseniään, mutta sittten alkoikin ahtaat ajat.
Ja sitä lystiä riittikin moneksi päiväksi, sillä heinäkuun ollessa muuuallakin Euroopassa lomakuukausi, niin kaikki muutkin olivat päättäneet lähteä bussilla liikkeelle.
Lontoosta sujuvan linjurin vaihdon jälkeen suuntasimmekin kohti Eurotunnelia.
Tässä vaiheessa minulla oli jo Pariisista jatkoyhteys lippu hankittu, mutta olin mielestäni varannut siihen runsaasti aikaa, ettei pitäisi tulla kiire...
Hhmmm......ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.
Aikataulu meni jo huolella reisille, kun Britannian päässä tullimiehet päätti oikein toden teolla syynätä sekä meidän passit kuin myös laukut.
Eli jokaisen piti ottaa myös ne matkalaukut sieltä bussin säilöstä, joka oli lähtiessä huolella pakattu, ja varasto täynnä pakaaseja.
Ei auttanut kuin totella, passien tarkastelun yhteydessä utelivat sitten ummet ja lammet, kunnes laskivat meidät takaisin.
Sama ralli jatkui myös Ranskan tullimiesten toimesta, ja missasimme meidän ekan tunnelivuoron, joten ennenkuin pääsimme kunnolla matkaan kanaalin ali, niin olimme tunnin myöhässä...huoh....
Itse pidän enemmän siitä, kun voi ylittää kanaalin vettä pitkin. Kyyti on miellyttävämpää,ja voit juoda vaikka kahvit maisemia katsellessa.
Nyt ajettiin linja-auto sellaiseen ahtaaseen kolhoon vaunuun, joka siis liikkuu siellä tunnelissa kiskoilla.
Eli ns. tuplaputkessa, eikä ilmakaan oikein kierrä vaikkasai pitää ikkunat auki ja ovet myös, ja ahtaanpaikan kammoisena alkoi ahdistus hiipiä sisuksiin.
Ei se matka kestä kuin n.3 varttia, jos ihan sitäkään, mutta jos olisin saanut päättää, nikn olisin tosiaan mennyt lautalla yli.
Selvittiin siitäkin kuitenkin, ja matka kohti Pariisia alkoi. Aurinko paistoi ja nautin maisemista ja muistelin vanhoja vaunureissuja Ranskassa.
Melkein jo ehdin rentoutua kokonaan ja unohtaa sekä tikittävän kellon kuin sen putkenkin.
Mutta eipä hätää, Pariisi oli eri mieltä kanssani ja sillä olikin minua varten muutamakin kepponen mielessään.
Kepponen numero 1: ruuhka!!!!
Voi taivahan talikynttilät ja muut vanhanaikaiset valaisimet!!!!
Mistä niitä autoja riittikin niin paljon, ja kaikki yhtä aikaa liikkeellä samassa kaupungissa.
Se oli käsityämätöntä ...
4 kaistaa ja aivan tukossa, liikuttiin ryömimällä, tuskallisen hitaasti. Bussi ei tuntunut juurikaan liikkuvan,joten kellon viisarit tasoittivat tilannetta ja menivät suorastaan lentämällä eteenpäin.
Olin jo lähes vakuuttunut siitä, että ei kannattaisi edes yrittää saada sitä jo varaamani bussia kiinni, vaan tyytyä kohtalooni ja ostaa toinen lippu.
Joku pentele kuitenkin nosti sisuani, ja päätin lähteä kilpajuoksuun ajan kanssa, itselleni täysin vieraassa kaupungissa miljoonien ihmisten keskellä.
Niin, ja minun Lontoon bussinihan siis pysähtyi aivan eri paikkaan kuin mistä jatkoyhteys lähtisi.
Selässäni kohtuullisen raskas rinkka huonosti nukutun yön jälkeen lähdin harppomaan kohti metroasemaa.
Se oli sellainen vajaan kilsan alkulämmittely, enkä uskalla edes ajatella kuinka montaa ranskalaista ehdin keilaamaan kumoon rinkallani kun rynnin ihmisvilinässä eteenpäin.
Metroasema löytyi, sitten pitikin ottaa tolkku automaatista, joka englanninkielisestä vaihtoehdosta huolimatta oli silti sekava.
Siinä sain apua joltain rouvalta, joka varmaan tuskaantui minun uupoillessani huuli pyöreänä rttä mitäköhän nappia painais...
Lippu kädessäni sitten pyyhälsin kohti niitä portteja, eli lippu koneeseen ja sesam aukene....
Sesam aukene!!! Mitä vit..a, miksi se saa..an sesam ei aukene?????
Ööö....auttaisi varmaan, jos käyttäisi itse lippua rikä sitä kuittia maksetusta lipusta.
Tuskainen ja nolo puna levisi naamalle, ja kun vihdoin se samperin portti aukeni niin Ansku jyräsi läpi parilla terhakkaalla harppauksella.
Ansku kyllä jyräsi mutta selässäni ollut rinkka oli srn pari senttiä liian leveä, joten se jäi jumiin. Ja näin ollen myös Ansku jäi jumiin.
EI VOI OLLA TOTTA!!!!!!!!
Siinä minä suuri maailmanmatkaaja sitten seisoin yhden metroportin tukkeena, ja portin ovet paukuttivat rinkkaa eestaas......
Jotenkin sukelsin ulos rinkastani, ja sain sen sitten hivutettua porttien ahdistelusta väljemmille vesille.
Paljonkohan tuohonkin oli kulunut aikaa??
Aikaa, jota minulla ei ollut varaa tuhlata omiin hölmöilyihini.
Matka jatkui kohti metroa ja ensimmäinen kyyti menikin ihan mukavasti, joten sitten vaan keskittyen ja reippaadti kohti toista kyytiä.
No siellä taas juostiin rinkka selässä kuin päättömät kanat, yrittäen saada jotain järkeä siihen toimintaan.
Portaita ylös ja toisia alas, labyrinttiä pitkin vasemmalle ja välillä oikealle.
Hiki virtasi, ja naama punoitti ja kiroilin itsekseni sujuvasti myös ranskaksi😛.
Noh, se koettelemus alkoi olla voiton puolella ja kuin ihmeen kaupalla selvisin oikealle kadullekin.
Jos oli liikenne jo aiemmin ollut tukossa Pariisissa, niin nyt se ei ollut enää tukossa, vaan se oli vaan kaoottista.
Autoja pyyhälsi ohi hirveällä vauhdilla, ja sekaan oli uskallettava vaikka tien ylitys pelotti vihreilläkin valoilla ja suojatiellä.
Minä olin oikeassa paikassa ja oikealla kadulla, mutta missään ei ollut minkäänlaista merkkiä,että juuri ko.bussin pitäisi siellä olla parkissa.
Ei näkynyt edes muita matkustajia, peli oli menetetty.
Istahdin katukiven reunukselle, enkä saanut ahteriani siihenkään osumaan joten pyllähdin sitten ihan vaan suoraan kadulle.
Sillä lailla....
Harmistuksissani jäin siihen tien reunaan istumaan ja mussuttamaan suklaapatukkaa,ajatukset löi tyhjää.
Sitten kulman takaa kaarsikin juuri minun firman bussi, ja pomppasin kuin pyrstösulkiin ammuttuna ylös tien reunalta.....
....bussi pysähtyi, huidoin kuskia avaamaan oven, ja kun hän sen sai raolleen niin hihkaisin että Zurichiin menisin.
Mitäpä kuski muutakuin ystävällisesti nyökkäilemään että mene vaan, mutta tämä bussi ei kyllä mene Zurichiin vaan Barcelonaan.
WHAT???????😬
Ja bussikuski näki kasvoni valahtavan valkoiseksi, jonka jälkeen se yhtä nopeasti muuttui kirkkaan punaiseksi,ja kiiruhti jatkamaan :" rouvan bussi lähtee tältä samalta paikalta klo 23.20 eli reilun tunnin päästä."
En hetkeen osannut olla edes helpottunut tästä mokastani, kun harmitti niin pirusti se riehuminen ja sekoilu.
Ensin olin juossut kuin heikkopäinen pitkin Pariisia, ihan vaan,että seuraavan tunnin voisin istua katukiveyksellä kuuntelemassa ja katsomassa,kun kaikki kaupungin Portugalilaiset ajelivat rallia ympäri korttelia ja huudattivat torviaan niin että ruumiitkin käänsivät haudoissaan kylkeään.
Juurikin näin, ja minun bussini oli kaiken muun ruuhkan takia taaaaas myöhässä, joten lopullinen lähtöaika Pariisin melusta oli klo 23.55.
Siinä vaiheessa kun könysin umpi väsyneenä bussiin, en vaan kyennyt ajattelemaan tai tekemään mitään enää - mitä nyt löin pääni siihen tavarahyllyn alaosaan.
Taas oli bussi jo mrlkein täysi ( miltä hiivatin pysäkiltä nekin oli jo mukaan otettu),joten istuin käytäväpaikalla ja silmät haritti päässä kunnes uni vaan vei voiton......
Loppumatka meni kyllä sitten ilman suurempaa härdelliä ja sirkusta, joten pääsin määränpäähäni jo tänään torstaina iltapäivällä.
Kerron tästä paikasta lisää seuraavassa päivityksessäni, nyt kävin läpi matkatunnelmia.
Sen verran palaan vielä bussiin Lontoosta Pariisiin, että takanani istui Brittiläinen pariskunta,joka ilman mitään ongelmia ympärilläolevista ihmisistä, alkoi puimaan parisuhdettaan....anna mun kaikki kestää.
Sitä riittikin sitä puitavaa sinne Pariisin ruuhkiin asti, että srmmoinen lemmenloma heillä sitten edessä.
Jos oli muut linjurit täynnä, niin Baselista Zurichiin istuin sitten itsekseni siellä ja nautin sekä tilasta ympärilläni,kuin maisrmistakin.
Mutta hei, matkailu avartaa ja nyt kun oon saanut vähän huilatakin, niin kyllähän tuossa Pariisin koko episodissa oli täydet sketsin ainekset 😄😃
Ansku Bean in Paris 😉
Nyt nukkumaan....aamulla soi klo 5.45...uusi maa,uudet kujeet.
Gute naht!
sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
2-3.7.2016
Matkasuunnitelmia: lippuvarauksia ja hostellibuukkauksia 2.7.2016
Tulihan se vene valmiiksi vihdoin ja kaunis siitä tulikin, kyllä kelpaa purjehtia taas, silmä lepää.
Ohikulkevat kyläläisetkin kehuivat kilvan kätteni jälkeä, minulle tuli usea talonmaalaus tilaus ym. mutta valitettavasti en voinut niitä vastaanottaa, koska on jo suunnitelmia muualla. Mutta tokihan mieltä lämmittää, kun arvostetaan työtä mitä on tehnyt.
Mulla menikin useampi tunti kylätalolla netissä, tämä matkailu on välillä kyllä yhtä salapoliisin työtä, ja kaikki varaukset ym.tehdään nykyään netin kautta.
Siinä on paree wifin toimia, kun makselee lippujaan jne....
Kuitenkin, heinäkuun korkeasta sesongista huolimatta onnistuin varaamaan petipaikan tutusta Dublinilaisesta hostellista aamiainen mukaanlukien, sopuhintaan 15€.
Tämä on 12 hengen sekahuoneen petipaikka, mutta eipä haittaa minua yhtään.😉.
Sen verran tyrin kyllä varausta tehdessäni, että laitoin hostellin tulopäiväksi vahingossa tiistai illan, kun sen piti olla maanantai ilta.
Äkkäsin mokan sen verran pian, että laitoin hostellille varausnumerollani höystetyn sähköpostin, jossa pyysin heitä josko voisivat korjata päivän ja vahvistaa mulle maililla.
Saapa nähdä meneekö nyt läpi vai mistä itteni löydän 😄...jännitystä elämään....
Sohvasurffausta voisi kokeilla myös jos nyt buukkauksen korjaus ei jostain syystä onnistu.
City-lenkillä käyn ainakin jokivartta pitkin Dublinissa, siltoja käyttäen vaihtelen välillä joen puolta.
Ja tiistaina ehdin pyörähtämään sen verran kaupungilla, että jos löytäsi käytettyjen kirjojen kaupan niin ostaisin taas edullista matkalukemista, eikä eväitäkään pidä unohtaa.
Tiistai iltana sitten heitän hyvästit Irlannille tältä erää ja lähden laiva-bussi yhdistelmällä kohti Lontoota, jossa olen keskiviikko aamuna n.klo 8.00 aikoihin.
Tästäkin lipusta tein kyllä varsinaisen hyvän diilin, 28.40€ joten kannatti surffata.
Nyt pitää vaan toivoa, että oma puhelin ei ala sekoilemaan taas ja tilttaile, sillä onnibussista tuttuun tapaan lippu tulee sähköpostiin.
Edelleenkään en aio avautua vielä siitä, mihin matka jatkuu Lontoosta, ettei käy liian helpoksi tämä nojatuolimatkailu teillekään, heh ☺.
Mutta matka jatkuu toki, ihan vielä en malta kotiin tulla, kun talvi menee siellä kuitenkin.....
Tai sitten ei mene, eipä minustakaan koskaan tiedä mitä saan päähäni.
Sunnuntai 3.7.2016
Isäntä olikin jo ylhäällä kun heräilin itse vasta kahvin keittoon. Tänään on vuotuinen veneiden siunauspäivä, joten isäntäkin lähtee sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen. Itse en ole millään lailla uskonnollinen enkä kuulu kirkkoon, mutta ajatuksena tuo veneiden siunaaminen on jotenkin lämmittävä ja viehättävä. Ja koska sain kutsun osallistua siihen klo 14.00 niin minähän otan kutsun vastaan ja menen mukaan. Tuolla merellä vietetään paljon aikaa saarelaisten toimesta jo ihan työn merkeissäkin, ja ollaan suuren Atlantin armoilla koko ajan.
Taas tulee uusi kiinnostava kokemus tällekin reissulle.
Peten lampaat pääsivät eilen parturiin, joten niillä on nyt hyvin samantyylinen look kuin minullakin 😉. Sen lisäksi ne kirmailevat iloisesti punaisissa väreissä, kun naapurin määkivä poppoo tuli minua eilen vastaan vihreissä " pelipaidoissaan".
Veikeää sakkia, ja kyllä niillä on täällä saarella mielettömän hyvät oltavat.
Minun piti käydä täällä ollessani niitä lunneja katsomassa, mutta kun näin sen paikan, missä ne kököttävät, niin tulin siihen tulokseen että unohdetaan koko juttu.
Nämä merten papukaijat ( siltä ne näyttävät värikkäine nokkineen) ovat meinaan aina onnistuneesti juuri niin jyrkillä kallio kielekkeillä, minkä ikinä löytävät, ja minua sinne ei saa kirveelläkään.
Lunni yhdyskunta saa siis minun osaltani pesiä aivan rauhassa, en mene häiritsemään kamerani kanssa.
Tänä iltana on luvassa jalkapalloakin, Islannin viikingit pelaavat isäntämaata vastaan.
Mutta jos sää on aurinkoinen, kuten se on usein ollut nyt iltaisin, niin minä lähden ulkoilemaan.
Tulin juuri lenkiltä, kunniakierros tuttua reittiä pitkin. Musiikkina oli meren kuohu,lampaiden määkiminen ja lokkien kirkuna. Halusin imeä sisääni kaikki tuoksut, värit ja äänet, kuulla kenkien alla rapisevan hiekan.
Lenkin päätteeksi kirmasin rantaan, ja koska vuorovesi oli vetänyt rantaviivan auki pidemmälle, niin minulla oli suuri ilo ja riemu juosta paljain jaloin edestakaisin pitkin pehmeää hiekkarantaa.
Välillä aallot heittivät vettä varpailleni oikein kunnolla, välillä nautin pelkästä hiekan hyväilystä varpaiden alla.
Ranta oli täysin tyhjä, sain kirmailla siellä sydämeni kyllyydestä pitkään aivan itsekseni.
Haikeus hiipi silmäkulmaan asti, kun lopulta maltoin laitella kenkiä takaisin jalkaan ja kääntää selkäni tuolle autiolle rannalle.
Muistoksi käynnistäni sinne jäi hiekkaan painautuneet jalanjäljet - Ansku, Myrskyluodon Ansku kävi täällä.
Unohtumaton lenkki, unohtumaton hetki ❤.
Tulihan se vene valmiiksi vihdoin ja kaunis siitä tulikin, kyllä kelpaa purjehtia taas, silmä lepää.
Ohikulkevat kyläläisetkin kehuivat kilvan kätteni jälkeä, minulle tuli usea talonmaalaus tilaus ym. mutta valitettavasti en voinut niitä vastaanottaa, koska on jo suunnitelmia muualla. Mutta tokihan mieltä lämmittää, kun arvostetaan työtä mitä on tehnyt.
Mulla menikin useampi tunti kylätalolla netissä, tämä matkailu on välillä kyllä yhtä salapoliisin työtä, ja kaikki varaukset ym.tehdään nykyään netin kautta.
Siinä on paree wifin toimia, kun makselee lippujaan jne....
Kuitenkin, heinäkuun korkeasta sesongista huolimatta onnistuin varaamaan petipaikan tutusta Dublinilaisesta hostellista aamiainen mukaanlukien, sopuhintaan 15€.
Tämä on 12 hengen sekahuoneen petipaikka, mutta eipä haittaa minua yhtään.😉.
Sen verran tyrin kyllä varausta tehdessäni, että laitoin hostellin tulopäiväksi vahingossa tiistai illan, kun sen piti olla maanantai ilta.
Äkkäsin mokan sen verran pian, että laitoin hostellille varausnumerollani höystetyn sähköpostin, jossa pyysin heitä josko voisivat korjata päivän ja vahvistaa mulle maililla.
Saapa nähdä meneekö nyt läpi vai mistä itteni löydän 😄...jännitystä elämään....
Sohvasurffausta voisi kokeilla myös jos nyt buukkauksen korjaus ei jostain syystä onnistu.
City-lenkillä käyn ainakin jokivartta pitkin Dublinissa, siltoja käyttäen vaihtelen välillä joen puolta.
Ja tiistaina ehdin pyörähtämään sen verran kaupungilla, että jos löytäsi käytettyjen kirjojen kaupan niin ostaisin taas edullista matkalukemista, eikä eväitäkään pidä unohtaa.
Tiistai iltana sitten heitän hyvästit Irlannille tältä erää ja lähden laiva-bussi yhdistelmällä kohti Lontoota, jossa olen keskiviikko aamuna n.klo 8.00 aikoihin.
Tästäkin lipusta tein kyllä varsinaisen hyvän diilin, 28.40€ joten kannatti surffata.
Nyt pitää vaan toivoa, että oma puhelin ei ala sekoilemaan taas ja tilttaile, sillä onnibussista tuttuun tapaan lippu tulee sähköpostiin.
Edelleenkään en aio avautua vielä siitä, mihin matka jatkuu Lontoosta, ettei käy liian helpoksi tämä nojatuolimatkailu teillekään, heh ☺.
Mutta matka jatkuu toki, ihan vielä en malta kotiin tulla, kun talvi menee siellä kuitenkin.....
Tai sitten ei mene, eipä minustakaan koskaan tiedä mitä saan päähäni.
Sunnuntai 3.7.2016
Isäntä olikin jo ylhäällä kun heräilin itse vasta kahvin keittoon. Tänään on vuotuinen veneiden siunauspäivä, joten isäntäkin lähtee sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen. Itse en ole millään lailla uskonnollinen enkä kuulu kirkkoon, mutta ajatuksena tuo veneiden siunaaminen on jotenkin lämmittävä ja viehättävä. Ja koska sain kutsun osallistua siihen klo 14.00 niin minähän otan kutsun vastaan ja menen mukaan. Tuolla merellä vietetään paljon aikaa saarelaisten toimesta jo ihan työn merkeissäkin, ja ollaan suuren Atlantin armoilla koko ajan.
Taas tulee uusi kiinnostava kokemus tällekin reissulle.
Peten lampaat pääsivät eilen parturiin, joten niillä on nyt hyvin samantyylinen look kuin minullakin 😉. Sen lisäksi ne kirmailevat iloisesti punaisissa väreissä, kun naapurin määkivä poppoo tuli minua eilen vastaan vihreissä " pelipaidoissaan".
Veikeää sakkia, ja kyllä niillä on täällä saarella mielettömän hyvät oltavat.
Minun piti käydä täällä ollessani niitä lunneja katsomassa, mutta kun näin sen paikan, missä ne kököttävät, niin tulin siihen tulokseen että unohdetaan koko juttu.
Nämä merten papukaijat ( siltä ne näyttävät värikkäine nokkineen) ovat meinaan aina onnistuneesti juuri niin jyrkillä kallio kielekkeillä, minkä ikinä löytävät, ja minua sinne ei saa kirveelläkään.
Lunni yhdyskunta saa siis minun osaltani pesiä aivan rauhassa, en mene häiritsemään kamerani kanssa.
Tänä iltana on luvassa jalkapalloakin, Islannin viikingit pelaavat isäntämaata vastaan.
Mutta jos sää on aurinkoinen, kuten se on usein ollut nyt iltaisin, niin minä lähden ulkoilemaan.
Tulin juuri lenkiltä, kunniakierros tuttua reittiä pitkin. Musiikkina oli meren kuohu,lampaiden määkiminen ja lokkien kirkuna. Halusin imeä sisääni kaikki tuoksut, värit ja äänet, kuulla kenkien alla rapisevan hiekan.
Lenkin päätteeksi kirmasin rantaan, ja koska vuorovesi oli vetänyt rantaviivan auki pidemmälle, niin minulla oli suuri ilo ja riemu juosta paljain jaloin edestakaisin pitkin pehmeää hiekkarantaa.
Välillä aallot heittivät vettä varpailleni oikein kunnolla, välillä nautin pelkästä hiekan hyväilystä varpaiden alla.
Ranta oli täysin tyhjä, sain kirmailla siellä sydämeni kyllyydestä pitkään aivan itsekseni.
Haikeus hiipi silmäkulmaan asti, kun lopulta maltoin laitella kenkiä takaisin jalkaan ja kääntää selkäni tuolle autiolle rannalle.
Muistoksi käynnistäni sinne jäi hiekkaan painautuneet jalanjäljet - Ansku, Myrskyluodon Ansku kävi täällä.
Unohtumaton lenkki, unohtumaton hetki ❤.
lauantai 2. heinäkuuta 2016
Lammaspaistia, lenkkiä ja hmm....☔ 1.7.2016
Lammaspaistia, lenkkiä ja hhmm....☔☀☁ 1.7.2016
Heinäkuu alkoi samoissa merkeissä, mihin kesäkuu päättyi - epävakaisessa säässä ja veneen kimpussa.
Tämä aamu alkoi lupaavasti, ja olin jo klo 8.20 veneellä intoa puhkuen maalipensseli viuhuen.
Reilun tunnin ehdin touhuta kun sade yllätti maalarin, ja ei auttanut kun ottaa breikki ja odottaa taukoamista.
Noh, muutaman teekupposen ja tulien teon jälkeen palasin työn pariin.....hetkeksi, kunnes taas Luontoäiti avasi hanat - ja taas Ansku laittoi maalit ja pensselit turvaan ja kipitti sisään suojaan.
Tämä episodi jatkui vielä kerran, kunnes tulin siihen tulokseen, että olkoot mokoma ja iskin hanskat tiskiin loppupäiväksi.
Onneksi urakka on lähes loppusuoralla, joten jos vaikka huomenna saisin pari tuntia kuivaa ja aurinkoista- no okei, se kuivakin keli riittää, niin saisin työni päätökseen.
Tulen jättämään tälle saarelle muistoksi kaksi kauniisti maalattua venettä, joskin Pete myy toise pois, ja saa maalauksen ansiosta varmasti vähän paremman hinnan.
No, päivällä käväisin taas kylätalolla netissä ja kahvilla ja juttelemassa super hauskan kokin kanssa, jonka kanssa meillä on ehtinyt olla jo monet hyvät jutut ja naurut. Häntäkin, kuten muitakin saarelaisia tulee ikävä, ja isäntä sanoi tänään että hän jää kaipaamaan minun seuraani ja apuani.
Ja kuin osoittaakseen sanojensa viestin, minua odotti tänään varmaan maailman hetkullisin lammaspaisti, luomua ja isännän omia lampaita. Pottumuussin ja kastikkeen kanssa tämä ateria nautittiin, vain punaviini puuttui. Mutta oli kyllä kerrassaan herkullinen ja murea lammas, uunissa hissukseen kypsynyt yli kolme tuntia 😛...uuuuhhhhh......olo oli kuin kuninkaallisella, ja sitä herkkua riittää onneksi huomiseksikin.
Kävin iltapäivällä kaksi kierrosta juoksemassa, joten kympin lenkki...ne maisemat täällä tekee kyllä jokaisesta lenkistä yhtä juhlaa, se rauha....raitis puhdas meri-ilma.
Pieni haikeus jo hiipii sisuksiin, ja maanantai aamuna tulee kyllä tippa linssiin kun lähdön aika koittaa.
Eilen illalla kävin naapurin Daven kanssa kallioilla kävelemässä ja kattomassa auringonlaskua, Bell koira kipitteli riemuiten ja häntä heiluen mukana ja odotteli aina välillä jonkun kallion päällä hieman kärsimättömän näköisenä. Sen ilmeestä olisi voinut päätellä jotain tällaista:" tulkaa jo sieltä senkin vätykset! Mikä kestää?"
Hassu ihana hyväntuulinen adhd Bortsu ❤🐶
Kaksi täyttä päivää aion nautiskella vielä täysillä ja koko sydämestäni, ja painan kaikki tuoksut ja värit ja äänet ja maut ja elämykset syvälle sydämeni sopukoihin ja vaalin niitä kuin suurta aarretta.
Inishturk ❤ ja sen ihmiset ❤: Kiitos kun teitte tästä 3sta viikostani unohtumattoman ja saitte minut tuntemaan oloni kotoisaksi 🌹😘
Lämmöllä: Ann O ' Songland
Heinäkuu alkoi samoissa merkeissä, mihin kesäkuu päättyi - epävakaisessa säässä ja veneen kimpussa.
Tämä aamu alkoi lupaavasti, ja olin jo klo 8.20 veneellä intoa puhkuen maalipensseli viuhuen.
Reilun tunnin ehdin touhuta kun sade yllätti maalarin, ja ei auttanut kun ottaa breikki ja odottaa taukoamista.
Noh, muutaman teekupposen ja tulien teon jälkeen palasin työn pariin.....hetkeksi, kunnes taas Luontoäiti avasi hanat - ja taas Ansku laittoi maalit ja pensselit turvaan ja kipitti sisään suojaan.
Tämä episodi jatkui vielä kerran, kunnes tulin siihen tulokseen, että olkoot mokoma ja iskin hanskat tiskiin loppupäiväksi.
Onneksi urakka on lähes loppusuoralla, joten jos vaikka huomenna saisin pari tuntia kuivaa ja aurinkoista- no okei, se kuivakin keli riittää, niin saisin työni päätökseen.
Tulen jättämään tälle saarelle muistoksi kaksi kauniisti maalattua venettä, joskin Pete myy toise pois, ja saa maalauksen ansiosta varmasti vähän paremman hinnan.
No, päivällä käväisin taas kylätalolla netissä ja kahvilla ja juttelemassa super hauskan kokin kanssa, jonka kanssa meillä on ehtinyt olla jo monet hyvät jutut ja naurut. Häntäkin, kuten muitakin saarelaisia tulee ikävä, ja isäntä sanoi tänään että hän jää kaipaamaan minun seuraani ja apuani.
Ja kuin osoittaakseen sanojensa viestin, minua odotti tänään varmaan maailman hetkullisin lammaspaisti, luomua ja isännän omia lampaita. Pottumuussin ja kastikkeen kanssa tämä ateria nautittiin, vain punaviini puuttui. Mutta oli kyllä kerrassaan herkullinen ja murea lammas, uunissa hissukseen kypsynyt yli kolme tuntia 😛...uuuuhhhhh......olo oli kuin kuninkaallisella, ja sitä herkkua riittää onneksi huomiseksikin.
Kävin iltapäivällä kaksi kierrosta juoksemassa, joten kympin lenkki...ne maisemat täällä tekee kyllä jokaisesta lenkistä yhtä juhlaa, se rauha....raitis puhdas meri-ilma.
Pieni haikeus jo hiipii sisuksiin, ja maanantai aamuna tulee kyllä tippa linssiin kun lähdön aika koittaa.
Eilen illalla kävin naapurin Daven kanssa kallioilla kävelemässä ja kattomassa auringonlaskua, Bell koira kipitteli riemuiten ja häntä heiluen mukana ja odotteli aina välillä jonkun kallion päällä hieman kärsimättömän näköisenä. Sen ilmeestä olisi voinut päätellä jotain tällaista:" tulkaa jo sieltä senkin vätykset! Mikä kestää?"
Hassu ihana hyväntuulinen adhd Bortsu ❤🐶
Kaksi täyttä päivää aion nautiskella vielä täysillä ja koko sydämestäni, ja painan kaikki tuoksut ja värit ja äänet ja maut ja elämykset syvälle sydämeni sopukoihin ja vaalin niitä kuin suurta aarretta.
Inishturk ❤ ja sen ihmiset ❤: Kiitos kun teitte tästä 3sta viikostani unohtumattoman ja saitte minut tuntemaan oloni kotoisaksi 🌹😘
Lämmöllä: Ann O ' Songland