Bold, beautiful and single
Perjantai-ilta.
Sohvan nurkassa tutulla paikallaan nököttää nainen, rennosti nojaten jättimäiseen pehmoeläimeen.
Pöydällä puolikas meetwurstipaketti ja pullo viiniä, siitä nainen sentään kaataa kauniiseen jalalliseen lasiin ja kohottaa lasin huulillensa nostaen maljan kellekäs muulle kuin itselleen 😉.
Päällään hänellä on vanha paitis, pikkuhousut ja villasukat - kasvoilla vain suihkun jälkeinen punoitus -
Riisuttu, maskiton, haavoittuvainen.
Nainen ottaa taas pienen siemauksen viiniä, jää nuoleskelemaan huuliaan, pohtimaan sitä, miten paljon paremmalta tuo viini olisikaan maistunut ilman niitä meetwursti viipaleita..hän irvistää itselleen, mutta irvistys on lempeä, tuomitsematon.
Lukuisia jaksoja hän katsoo tuttua suosikkisarjaansa.
Hän osaa ulkoa mitä jaksoissa tapahtuu, nauraa taas samoilla kohdilla, hihittää tyttömäisesti ja hohottaa ääneen huomattavan maskuliinisesti.
Tämä sarja on kuin torkkupeitto, tuttu ja turvallinen, joka ei pelota eikä yllätä ikävästi.
Ohjelma lakkaa, makkaratkin onneksi loppu.
Nainen kävelee peilin eteen, katsoo pitkään ja levollisesti peilistä takaisin tuijottavaa omaa kuvaansa.
Pitkä, hoikahko, sinisilmäinen nainen....
Hän kohottaa kätensä ja sivelee kaljua päätään..hymyilee..iskee silmää peilikuvalleen.
Sitten hän alkaa avamaan paidan nappejaan, hitaasti, yksi kerrallaan, kunnes viimeisinkin on auki..
Ohut kevyt paita valuu vaivattomasti maahan, hipaisten matkalla hänen pakaraansa ja reisiänsä.
Peilistä katsoo edelleen takaisin se sama levollinen nainen, mutta silmiin on syttynyt pieni kipinä.
Hän nostaa kädet rinnoilleen, kiittäen näitä lempeästi siitä työstä, mihin naisen rinnat on luotu alunpitäenkin.
Siinähän ne roikkuu, molemmat, ikää ja elämää nähneinä, mutta ylväinä.
Nainen kääntyy hieman nähdäkseen lantionkaarensa, pakaransa, urheat pakarat, jotka ovat jaksaneet kaikki ne lukuisat tunnit pyörän satulassa koskaan valittamatta.
Sitten hän kohdistaa katseensa vatsaansa, joka on hänen heikoin lenkkinsä, mutta jolle hän on antanut armahduksensa hyväksyen myös sen osan itsestään osana suurempaa kokonaisuutta.
Nainen ottaa askeleen lähemmäksi peiliä, katsoo itseään silmiin ja toteaa: " Oodi aikuiselle naiselle. You are bold, beautiful and freakin sexy ".
Hän vetäytyy taas kauemmaksi, ottaa poseerauksen, kikattaa ääneen ja kääntyy kannoillaan.
Tarinoita tavallisen ihmisen ainutlaatuisesta elämästä Kallaveden rannoilla Mualimannavalla
perjantai 26. elokuuta 2016
keskiviikko 24. elokuuta 2016
Kun Lempi-velho politiikkaan lähti
Kun Lempi -velho politiikkaan lähti
Siitä oli kulunut jo tovin aikaa, kun rehevä ja reipasotteinen ystävämme Lempi-velho lähti velhojen vuosikokoukseen uskollisen luutansa lennättämänä.
Matka oli sujunut varsin hyvin ja itse kokouskin mennyt hyvin, ja Lempikin oli pärjännyt ilman Savon sanakirjaa suurimman osan kokouksesta.
Kokouksen sisältöä emme tietenkään me tavalliset ihmiset tiedä, sillä se oli tarkoitettu vain ja ainoastaan velhoille, ja turvatoimet olivat sen mukaiset.
Mutta kun Lempi-velho vihdoin ilmestyi kokousluolasta, niin luuta vetäisi syvään henkeä ja huokaisi raskaasti:" tästä ei hyvä heilu".
Lempin silmät loistivat ja posket punoittivat, ja vaikka hänen äänensä ei normaalistikaan ollut sieltä hiljaisemmasta päästä, niin nyt hän suoras.
taan huusi.
" Minä tiedän mikä minusta tulee isona", kiljui Lempi täyttä kurkkua ja jatkoi lainkaan välittämättä ohikulkijoiden paheksuvasta katseesta:"
Minä lähden politiikkaan!!!!"
Ja kuin vahvistaakseen sanojaan hän kaivoi hameensa taskusta tuhruisen vihkon ja selaili sivuja ja luki ääneen:
Kansallista Velhojen yhdistystä edustaa seuraavan kauden Lempi-velho ( eikä nähnyt tässä vaiheessa luudan epämääräistä silmien pyörittelyä) ja hänen ensimmäiset viralliset edustustilaisuudet ovat seuraavat:
- Pääsiäispupujen ammattiyhdistyskokous, jonka tarkoituksena saada työsopimukseen työterveys hammashoito
- Nukkumattien yt neuvottelut,
sillä säästöjen vuoksi Nukkumattien hiekka on tuontihiekkaa ja autot vaihdettu mopoihin, ja Nukkumattien työnkuvaa laajennettu myös muihin tehtäviin, kuten ruohonleikkuu ja postinjakaminen
Lempi- velho piti tauon, vetäisi henkeään, laittoi vihkonsa takaisin hameen taskuun ja jatkoi, nyt hieman hiljaisrmmalla, mutta lähes hartaalla äänellä:"
Nyt alkaa tapahtua, uskotkos ystäväni?"
Mitäpä Luuta siihen muuta kuin vaisusti nyökkäämään.
Lempi otti hameenhelmoista kiinni ja leiskautti tyylikkäästi ( hhmmmm.....) luudan kyytiin yhdellä harppauksella ja hihkaisi:" Talla pohjaan ja nokka kohti kotimetsää, sillä minulla on vielä paljon töitö ennen noita tapaamisia.
Sinut täytyy pestä ja huoltaa, sillä olet jatkossa minun edustusajoneuvoni.
( ja taas jäi Lempiltä yksi hiljainen huokaus kuulematta).
Sen lisäksi minun on tutkittava vaatekaappini ja mentävä kampaajalle ja manikyyrille ja vaikka minnekä....."
Tasainen pulputus jatkui hyvän aikaa kotimatkalla, kunnes alkoi kuulua tasainen kuorsaus.
Tässä vaiheessa uskollinen luuta rohkeni jo hieman virnistämään, sillä vaikka Lempi-velho olikin aika-ajoin hieman kiivas ja rasittava, niin tylsää ei elämä hänen kanssaan koskaan ollut.
Ja kun luuta ajatteli tulevia edustustilaisuuksia värikkään ja kovaäänisen emäntänsä luottokuskina, niin varmaa oli se, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulisi riittämään.
Ja sekös luutaa hymyilytti.
Siitä oli kulunut jo tovin aikaa, kun rehevä ja reipasotteinen ystävämme Lempi-velho lähti velhojen vuosikokoukseen uskollisen luutansa lennättämänä.
Matka oli sujunut varsin hyvin ja itse kokouskin mennyt hyvin, ja Lempikin oli pärjännyt ilman Savon sanakirjaa suurimman osan kokouksesta.
Kokouksen sisältöä emme tietenkään me tavalliset ihmiset tiedä, sillä se oli tarkoitettu vain ja ainoastaan velhoille, ja turvatoimet olivat sen mukaiset.
Mutta kun Lempi-velho vihdoin ilmestyi kokousluolasta, niin luuta vetäisi syvään henkeä ja huokaisi raskaasti:" tästä ei hyvä heilu".
Lempin silmät loistivat ja posket punoittivat, ja vaikka hänen äänensä ei normaalistikaan ollut sieltä hiljaisemmasta päästä, niin nyt hän suoras.
taan huusi.
" Minä tiedän mikä minusta tulee isona", kiljui Lempi täyttä kurkkua ja jatkoi lainkaan välittämättä ohikulkijoiden paheksuvasta katseesta:"
Minä lähden politiikkaan!!!!"
Ja kuin vahvistaakseen sanojaan hän kaivoi hameensa taskusta tuhruisen vihkon ja selaili sivuja ja luki ääneen:
Kansallista Velhojen yhdistystä edustaa seuraavan kauden Lempi-velho ( eikä nähnyt tässä vaiheessa luudan epämääräistä silmien pyörittelyä) ja hänen ensimmäiset viralliset edustustilaisuudet ovat seuraavat:
- Pääsiäispupujen ammattiyhdistyskokous, jonka tarkoituksena saada työsopimukseen työterveys hammashoito
- Nukkumattien yt neuvottelut,
sillä säästöjen vuoksi Nukkumattien hiekka on tuontihiekkaa ja autot vaihdettu mopoihin, ja Nukkumattien työnkuvaa laajennettu myös muihin tehtäviin, kuten ruohonleikkuu ja postinjakaminen
Lempi- velho piti tauon, vetäisi henkeään, laittoi vihkonsa takaisin hameen taskuun ja jatkoi, nyt hieman hiljaisrmmalla, mutta lähes hartaalla äänellä:"
Nyt alkaa tapahtua, uskotkos ystäväni?"
Mitäpä Luuta siihen muuta kuin vaisusti nyökkäämään.
Lempi otti hameenhelmoista kiinni ja leiskautti tyylikkäästi ( hhmmmm.....) luudan kyytiin yhdellä harppauksella ja hihkaisi:" Talla pohjaan ja nokka kohti kotimetsää, sillä minulla on vielä paljon töitö ennen noita tapaamisia.
Sinut täytyy pestä ja huoltaa, sillä olet jatkossa minun edustusajoneuvoni.
( ja taas jäi Lempiltä yksi hiljainen huokaus kuulematta).
Sen lisäksi minun on tutkittava vaatekaappini ja mentävä kampaajalle ja manikyyrille ja vaikka minnekä....."
Tasainen pulputus jatkui hyvän aikaa kotimatkalla, kunnes alkoi kuulua tasainen kuorsaus.
Tässä vaiheessa uskollinen luuta rohkeni jo hieman virnistämään, sillä vaikka Lempi-velho olikin aika-ajoin hieman kiivas ja rasittava, niin tylsää ei elämä hänen kanssaan koskaan ollut.
Ja kun luuta ajatteli tulevia edustustilaisuuksia värikkään ja kovaäänisen emäntänsä luottokuskina, niin varmaa oli se, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulisi riittämään.
Ja sekös luutaa hymyilytti.
maanantai 22. elokuuta 2016
22.8.2016 Menninkäisen mietteitä
22.8.2016 Menninkäisen mietteitä
Puissa lehdet jo keltaisena, sade ropisee vaunun kattoon.
Sisällä kyyhöttää vilttiin kietoutuneena hieman nukkavieru reissunainen, jonka varpaita lämmittävät kirjavat villasukat ja kupissa höyryää tömäkkä kahvi, kynttilän liekki lepattaa luoden hieman lämpöä.
Siitä on viikko, kun kotiuduin viimeisimmältä retkeltäni, rinkkakin jo tyhjennetty, passi tiukasti piilossa varmassa säilössä.
Kevyt reissu uupumus valtaa, aistit ovat saaneet paljon erilaisia elämyksiä, ja kaipaavat nyt palautumista.
Koko reissulainen kaipaa nyt rauhaa, aikalisää - kaikesta ja kaikista.
Nuo matkat ovat yhtäaikaa ihania ja kuluttavia, ainakin tällaisen introvertin menninkäisen mielelle.
Niitä janoaa aina lisää, mutta niiden jälkeen on aina takki tyhjänä.
Ne antavat paljon, mutta ottavatkin aina siivunsa.
On säilytettävä joku balanssi, että kaikki pysyy mielekkäänä, eikä rasita itseään liikaa.
Tässä on ehtinyt taas pohtimaan yhtä sun toista, joskus olisi helpompaa, kun voisi oikeasti ns.katkaista virran tuolta korvien välistä, ettei koko ajan kävisi aivot kierroksilla miettien maailman menoa.
Muutenkin tämä yhteiskunta menee ns.liian lujaa, joka paikkaan on kiire, sinne on päästävä nopeasti, ohituskaistaa pitkin ja moottoritiellä.
Ruoka on saatava pian, helposti, vähällä vaivalla. Sitä varten on pikaruokaravintolat, ja kauppojen hyllyt tursuavat einesruokia.
Jopa ihmissuhteet on saatava " mullekaikkinytheti" mentaliteetilla, helposti ja vähällä vaivalla.
Treffejä on sovittava mahdollisimman pian ja mahdollisimman lähelle, ja jos ei eka tapaamisella lennä salamoita ja räisky ilotulitukset, niin uutta putkeen.
Pitäisi olla oma auto tai ainakin julkisten toimia riittävän hyvin, ja mielummin samasta kaupungista, ettei käy elämä liian työlääksi.
Eletään koko ajan enemmmän ja enemmän hektistä elämää, kipitetään oravanpyörässä hullun lailla, odotetaan sitä perjantaita ja seuraavaa lomaa.
Yritetään täyttää ulkopuolelta tulevia odotuksia, ja vastavuoroisesti asetetaan niitä muillekin.
Pitää sopeutua joukkoon, hukkua massaan, tehdä mitä muutkin tekee, ettei herätä huomiota.
Ei saa värittää viivojen ulkopuolelle, tai uida vastavirtaan.
Tai saa, mutta se vaatii rohkeutta ja sisua ja sitkeää nahkaa.
Kun olin ala-asteella ensimmäisellä luokalla, matikan kirjassa oli näitä : mikä ei kuulu joukkoon laskentatehtäviä.
Kuvassa on neljä hedelmää, kolme omenaa ja appelsiini. Mikä ei kuulu joukkoon??
Ja sitten me lapset piirsimme omenoiden ympärille turvallisen suojamuurin ja se appelsiini jäi ulkopuolelle.
Silloin en vielä tiennyt olevani itse se appelsiini, nyt tiedän - onneksi pidän appelsiineista 😉.
Muistan myös kuvaamataidon tunnit, kun piti piirtää tai värittää jotain, eikä luomukseni mahtunutkaan siihen näkemykseen, mitä opettaja odotti.
Muistan myös liikuntatunnit, kun luokkani lahjakkaimmat tytöt valitsivat joukkueensa, ja minut valittiin aina viimeisenä.
Nyt joku kärsimätön hätähousu miettii tätä lukiessaan että :" so?? What's the point?"
Ehkä jopa odottavat minun keräävän sympatiaa jollain olin koulukiusattu kertomuksilla.
Okei, olin koulukiusattu, mutta en odota enkä kaipaa sympatioita.
Noiden koulumuistojen yhteisenä ajatuslankana oli ehkä se erilaisuus, se appelsiini.
Kaikkeen tottuu, myös siihen, että et oikein koskaan tunne kuuluvasi joukkoon.
Luojan kiitos pidän omasta seurastani sen verran paljon, että en kärsi tästä seikasta.
Kun on sinut itsensä kanssa, hyväksyy itsensä heikkouksineen ja vahvuuksineen, ja omaa vilkkaan ajatusmaailman ja mielikuvituksen, silloin seinät eivät kaadu päälle.
Opin lukemaan jo neljä vuotiaana, ja koko maailma avautui silloin edessäni.
Uppouduin tarinoihin ja luin paljon kirjoja eri maista ja kulttuureista, rakastin karttoja ja maantietoa.
Kotini oli koko maailma, ja polte nähdä ja kokea ja seikkailla alkoi hyvin varhaisessa lapsuudessani, ja sitä unelmaa olen elänyt nyt vuosia.
Pienellä budjetilla, välillä lähes pennittömänä, olen hypännyt kohti tuntemattomaa, kohti uutta seikkailua.
Joka päivä opin enemmän itsestäni, ja miten mitättömän pieni murunen olen tällä maapallolla.
Mutta niin kauan kun minä olen se pieni murunen, tai se appelsiini, niin haluan elää itseni näköistä elämää.
Haluan olla oman elämäni käsikirjoittaja, en halua valmiiksikirjoitettua tusinanovellia, jotka hukkuvat kirjastojen massaan.
Haluan elää joka solullani, nauttia hetkestä, tuntea ja aistia voimakkaasti.
Minulle eivät sovi elämän moottoritiet ja nopeat autot, koska niin paljon jäisi kiireesssä näkemättä.
Minulle ei sovi elämän pikaruoat eikä einekset, niin paljon jäisi maistelematta.
Ei minulla ole kiire minnekään, minä ehdin hitaammassakin tahdissa perille...
..perille minne?
Koko elämä on matka, minulle tärkeintä ei ole päämäärä, minulle tärkeintä on matka.
Puissa lehdet jo keltaisena, sade ropisee vaunun kattoon.
Sisällä kyyhöttää vilttiin kietoutuneena hieman nukkavieru reissunainen, jonka varpaita lämmittävät kirjavat villasukat ja kupissa höyryää tömäkkä kahvi, kynttilän liekki lepattaa luoden hieman lämpöä.
Siitä on viikko, kun kotiuduin viimeisimmältä retkeltäni, rinkkakin jo tyhjennetty, passi tiukasti piilossa varmassa säilössä.
Kevyt reissu uupumus valtaa, aistit ovat saaneet paljon erilaisia elämyksiä, ja kaipaavat nyt palautumista.
Koko reissulainen kaipaa nyt rauhaa, aikalisää - kaikesta ja kaikista.
Nuo matkat ovat yhtäaikaa ihania ja kuluttavia, ainakin tällaisen introvertin menninkäisen mielelle.
Niitä janoaa aina lisää, mutta niiden jälkeen on aina takki tyhjänä.
Ne antavat paljon, mutta ottavatkin aina siivunsa.
On säilytettävä joku balanssi, että kaikki pysyy mielekkäänä, eikä rasita itseään liikaa.
Tässä on ehtinyt taas pohtimaan yhtä sun toista, joskus olisi helpompaa, kun voisi oikeasti ns.katkaista virran tuolta korvien välistä, ettei koko ajan kävisi aivot kierroksilla miettien maailman menoa.
Muutenkin tämä yhteiskunta menee ns.liian lujaa, joka paikkaan on kiire, sinne on päästävä nopeasti, ohituskaistaa pitkin ja moottoritiellä.
Ruoka on saatava pian, helposti, vähällä vaivalla. Sitä varten on pikaruokaravintolat, ja kauppojen hyllyt tursuavat einesruokia.
Jopa ihmissuhteet on saatava " mullekaikkinytheti" mentaliteetilla, helposti ja vähällä vaivalla.
Treffejä on sovittava mahdollisimman pian ja mahdollisimman lähelle, ja jos ei eka tapaamisella lennä salamoita ja räisky ilotulitukset, niin uutta putkeen.
Pitäisi olla oma auto tai ainakin julkisten toimia riittävän hyvin, ja mielummin samasta kaupungista, ettei käy elämä liian työlääksi.
Eletään koko ajan enemmmän ja enemmän hektistä elämää, kipitetään oravanpyörässä hullun lailla, odotetaan sitä perjantaita ja seuraavaa lomaa.
Yritetään täyttää ulkopuolelta tulevia odotuksia, ja vastavuoroisesti asetetaan niitä muillekin.
Pitää sopeutua joukkoon, hukkua massaan, tehdä mitä muutkin tekee, ettei herätä huomiota.
Ei saa värittää viivojen ulkopuolelle, tai uida vastavirtaan.
Tai saa, mutta se vaatii rohkeutta ja sisua ja sitkeää nahkaa.
Kun olin ala-asteella ensimmäisellä luokalla, matikan kirjassa oli näitä : mikä ei kuulu joukkoon laskentatehtäviä.
Kuvassa on neljä hedelmää, kolme omenaa ja appelsiini. Mikä ei kuulu joukkoon??
Ja sitten me lapset piirsimme omenoiden ympärille turvallisen suojamuurin ja se appelsiini jäi ulkopuolelle.
Silloin en vielä tiennyt olevani itse se appelsiini, nyt tiedän - onneksi pidän appelsiineista 😉.
Muistan myös kuvaamataidon tunnit, kun piti piirtää tai värittää jotain, eikä luomukseni mahtunutkaan siihen näkemykseen, mitä opettaja odotti.
Muistan myös liikuntatunnit, kun luokkani lahjakkaimmat tytöt valitsivat joukkueensa, ja minut valittiin aina viimeisenä.
Nyt joku kärsimätön hätähousu miettii tätä lukiessaan että :" so?? What's the point?"
Ehkä jopa odottavat minun keräävän sympatiaa jollain olin koulukiusattu kertomuksilla.
Okei, olin koulukiusattu, mutta en odota enkä kaipaa sympatioita.
Noiden koulumuistojen yhteisenä ajatuslankana oli ehkä se erilaisuus, se appelsiini.
Kaikkeen tottuu, myös siihen, että et oikein koskaan tunne kuuluvasi joukkoon.
Luojan kiitos pidän omasta seurastani sen verran paljon, että en kärsi tästä seikasta.
Kun on sinut itsensä kanssa, hyväksyy itsensä heikkouksineen ja vahvuuksineen, ja omaa vilkkaan ajatusmaailman ja mielikuvituksen, silloin seinät eivät kaadu päälle.
Opin lukemaan jo neljä vuotiaana, ja koko maailma avautui silloin edessäni.
Uppouduin tarinoihin ja luin paljon kirjoja eri maista ja kulttuureista, rakastin karttoja ja maantietoa.
Kotini oli koko maailma, ja polte nähdä ja kokea ja seikkailla alkoi hyvin varhaisessa lapsuudessani, ja sitä unelmaa olen elänyt nyt vuosia.
Pienellä budjetilla, välillä lähes pennittömänä, olen hypännyt kohti tuntemattomaa, kohti uutta seikkailua.
Joka päivä opin enemmän itsestäni, ja miten mitättömän pieni murunen olen tällä maapallolla.
Mutta niin kauan kun minä olen se pieni murunen, tai se appelsiini, niin haluan elää itseni näköistä elämää.
Haluan olla oman elämäni käsikirjoittaja, en halua valmiiksikirjoitettua tusinanovellia, jotka hukkuvat kirjastojen massaan.
Haluan elää joka solullani, nauttia hetkestä, tuntea ja aistia voimakkaasti.
Minulle eivät sovi elämän moottoritiet ja nopeat autot, koska niin paljon jäisi kiireesssä näkemättä.
Minulle ei sovi elämän pikaruoat eikä einekset, niin paljon jäisi maistelematta.
Ei minulla ole kiire minnekään, minä ehdin hitaammassakin tahdissa perille...
..perille minne?
Koko elämä on matka, minulle tärkeintä ei ole päämäärä, minulle tärkeintä on matka.
perjantai 12. elokuuta 2016
12.8.2016 Vähiin käy ennenkuin loppuu
12.8.2016 Vähiin käy ennenkun loppuu...
Aika on kulunut taas niin nopeasti, että sitä on taas ihan ihmeissään, kun rinkka pakattuna odottelee kotimatkan alkua.
Niin paljon ehtinyt tapahtua taas yhtä sun toista sitten viime blogipäivityksen, eikä oikein edes muista kaikkea kun ei ole älynnyt tuoreeltaan kirjoitella ylös.
Ja sitten ei tiedä, että mistä päästä aloittaa purkamaan niitä asioita, jotka jopa sattuu muistamaan.
Yritetään..
Viinitarhalla olen ollut töissä loppuun asti, ja työni taso oli vaihtelevaa: välillä luokatonta räpellystä,välillä jopa ihan laadukasta työtä ja siltä väliltä.
Kyllä juon seuraavan viinilasini suurella kunnioituksella viinitilallisia kohtaan, ainakin jos viinit tulevat ns. rinnemaisemista edellyttäen runsaasti ihmistyötä menestyäkseen.
Ehdin ihan lyhyessä ajassa oppia paljon viinin viljelyksestä varsinkin Sveitsissä, ja vielä minä joku päivä olen jollain tilalla hommissa myös rypäleiden poiminta aikaan.
Yksi retkikin tehtiin vielä, 1485m korkeudessa sijaitsevalle vuoristotilalle, missä valmistettiin erinomaista juustoa niin lehmänmaidosta kuin myös vuohenmaidosta.
Juustot olivat taivaallisia sekä minun että ystäväni Hiirun mielestä, joka ihme kyllä kaiken ahtamisen jälkeen mahtuu vielä reppuun kotimatkalle 😉.
1.8. vietettiin Sveitsin kansallisjuhlaa, ja se oli varsin duurivoittoinen ja pönötystä oli tuskin nimeksikään.
Ulkona oli paljon kokkoja, ilotulitukset kuuluivat myös osana kekkereihin, ja livemusiikki muutaman puheen kera.
Ehkäpä Suomenkin itsenäisyyspäivä olisi vähän valoisampi,jos sitä vietettäisiin kesällä eikä keskellä pimeintä talvea.
Toisaalt, Suomen ja Sveitsin historia poikkeavat melko vahvasti toisistaan, ja muut kulttuurilliset seikat päälle laskettuna on ehkä ymmärrettävää että juhlien tyyli on niin erilainen.
Ei tästä sen enempiä.....
Jo aiemmissa blogipäivityksissäni tuskailin kielimuuria, ja sitä tuskailua jatkui loppuun saakka.
Vaikka pidänkin itseäni kielitaitoisena, niin jotenkin tuo saksa tarttui rasittavan hitaasti minun päähäni.
Hienoja elämyksiä minulla täällä oli sen viiden viikon aikana, jotka täällä Sveitsissä vietin.
Oli myös turhautumista, ärtymystä, ja muuta pientä narinaa, mutta kaipa nekin kuuluu osana yällaiseen elämään, kun heittäydyt jonkun perheen arkeen ja elämään ja yrität sopeutua heidän tapoihinsa ja rutiineihinsa.
Sveitsi on kaunis maa, siisti ja huoliteltu( ja kallis), ehkä minun makuuni jopa liian steriili ja virheetön.
Talot, puutarhat, autot...kaikki on niin huoliteltua ja tyylikästä, että paikoin tunsin itseni hieman nukkavieruksi täällä.
Irlanti on selkeästi minun maani, rosoisen kaunis, karun kaunis. Siellä jotenkin maistuu elämä yhtaikaa sekä bluesilta että polkalta, sateet eivät minua pelottaneet eivätkä ahdistaneet.
Sinne tulen varmasti palaamaan jatkossakin, siellä on paljon nähtävää ja koettavaa, ja monta laulua laulettavaa.
Kiitos teille jotka olette reissujuttujani lukeneet, palaan tunnelmiin kotona vaunu menninkäisenä.
Nyt alkaa kotimatka, see you ❤
Aika on kulunut taas niin nopeasti, että sitä on taas ihan ihmeissään, kun rinkka pakattuna odottelee kotimatkan alkua.
Niin paljon ehtinyt tapahtua taas yhtä sun toista sitten viime blogipäivityksen, eikä oikein edes muista kaikkea kun ei ole älynnyt tuoreeltaan kirjoitella ylös.
Ja sitten ei tiedä, että mistä päästä aloittaa purkamaan niitä asioita, jotka jopa sattuu muistamaan.
Yritetään..
Viinitarhalla olen ollut töissä loppuun asti, ja työni taso oli vaihtelevaa: välillä luokatonta räpellystä,välillä jopa ihan laadukasta työtä ja siltä väliltä.
Kyllä juon seuraavan viinilasini suurella kunnioituksella viinitilallisia kohtaan, ainakin jos viinit tulevat ns. rinnemaisemista edellyttäen runsaasti ihmistyötä menestyäkseen.
Ehdin ihan lyhyessä ajassa oppia paljon viinin viljelyksestä varsinkin Sveitsissä, ja vielä minä joku päivä olen jollain tilalla hommissa myös rypäleiden poiminta aikaan.
Yksi retkikin tehtiin vielä, 1485m korkeudessa sijaitsevalle vuoristotilalle, missä valmistettiin erinomaista juustoa niin lehmänmaidosta kuin myös vuohenmaidosta.
Juustot olivat taivaallisia sekä minun että ystäväni Hiirun mielestä, joka ihme kyllä kaiken ahtamisen jälkeen mahtuu vielä reppuun kotimatkalle 😉.
1.8. vietettiin Sveitsin kansallisjuhlaa, ja se oli varsin duurivoittoinen ja pönötystä oli tuskin nimeksikään.
Ulkona oli paljon kokkoja, ilotulitukset kuuluivat myös osana kekkereihin, ja livemusiikki muutaman puheen kera.
Ehkäpä Suomenkin itsenäisyyspäivä olisi vähän valoisampi,jos sitä vietettäisiin kesällä eikä keskellä pimeintä talvea.
Toisaalt, Suomen ja Sveitsin historia poikkeavat melko vahvasti toisistaan, ja muut kulttuurilliset seikat päälle laskettuna on ehkä ymmärrettävää että juhlien tyyli on niin erilainen.
Ei tästä sen enempiä.....
Jo aiemmissa blogipäivityksissäni tuskailin kielimuuria, ja sitä tuskailua jatkui loppuun saakka.
Vaikka pidänkin itseäni kielitaitoisena, niin jotenkin tuo saksa tarttui rasittavan hitaasti minun päähäni.
Hienoja elämyksiä minulla täällä oli sen viiden viikon aikana, jotka täällä Sveitsissä vietin.
Oli myös turhautumista, ärtymystä, ja muuta pientä narinaa, mutta kaipa nekin kuuluu osana yällaiseen elämään, kun heittäydyt jonkun perheen arkeen ja elämään ja yrität sopeutua heidän tapoihinsa ja rutiineihinsa.
Sveitsi on kaunis maa, siisti ja huoliteltu( ja kallis), ehkä minun makuuni jopa liian steriili ja virheetön.
Talot, puutarhat, autot...kaikki on niin huoliteltua ja tyylikästä, että paikoin tunsin itseni hieman nukkavieruksi täällä.
Irlanti on selkeästi minun maani, rosoisen kaunis, karun kaunis. Siellä jotenkin maistuu elämä yhtaikaa sekä bluesilta että polkalta, sateet eivät minua pelottaneet eivätkä ahdistaneet.
Sinne tulen varmasti palaamaan jatkossakin, siellä on paljon nähtävää ja koettavaa, ja monta laulua laulettavaa.
Kiitos teille jotka olette reissujuttujani lukeneet, palaan tunnelmiin kotona vaunu menninkäisenä.
Nyt alkaa kotimatka, see you ❤