Gypsy vankkureita, Braveheartia ja hämähäkkien massamurha....( pe 31.5.2019)
Niin sitä vaan tämänkin kulkurin vapaapäiviin mahtuu vaikka minkälaista ohjelmaa, eikä se sääkään ollut ihan niin kauhea mitä oli ennalta uhkailtu...
Kirjoittelin viimeksi, että lyhytaikainen kämppikseni " too-many-legs" kohtasi äkkikuoleman, mutta eipä se jäänyt siihen yhteen sitten kuitenkaan.
Loftissani piti majaa sitten useampikin monijalkainen, liekö edesmenneen tapauksen sukulaisia tai muita tuttavia, tiiä häntä.
Mutta kun jo toinen otti lähikontaktia kesken pyhän toimituksen, niin Anskulla meni hermo ja sitten alkoikin tapahtua.
Ensin riehuin harjan kanssa ja rikoin kaikki mahdolliset verkot, jotka silmiini osui. Sitten alkoi armoton läiske, kun kesäsandaalini voimin nuijin pitkäkoipisia hengiltä ja loput hukutin suihkukaapissa viemäristä alas.
Tätä tarmokasta massamurhaa vauhditin noitumalla ja kiroamalla: " Die you little bastards!!"
Minä en kertakaikkiaan siedä hämähäkkejä, itikoita enkä mitään torakoita samoissa nurkissa missä itse pidän majaani.
Onneksi ensimmäinen vapaapäiväni sisälsi myös vähemmän aggressiivista toimintaa.
Pääsin kuin pääsinkin tutustumaan Trimin kylään / kaupunkiin, joka toiminut linnoineen yhtenä Braveheart - elokuvan kuvauskohteista.
Ja kylläpä tarjosikin niinkin piskuinen kaupunki paljon nähtävää, linna ja erilaisia raunioita ja vaikka mitä.....
Istuskelin pienessä katukahvilassa, katselin ohikulkevia ihmisiä, ja jatkoin matkaani.
Myös itselleni omaksi mietiskelypaikakseni muodostunut Bectiven luostari on toiminut yhdessä Braveheartin kohtauksessa kuvauspaikkana.
Tänään käytiin myös Navanin kaupungissa ostarilla majatalon vanhemman naisväen kanssa, meillä oli oikein mukavaa.
Ja nyt minä olen viikonlopun ns. ulkoruokinnassa, vaikken taivasalla olekaan.
Minun loftiini piti tilapäisesti majoittaa vieraita, joten minä saan kokea taas uuden elämyksen nukkumalla kaksi yötä oikein perinteisessä gypsy-vankkurissa...
Puuttuu vain ne kirjavat Tinker- hevoset tuosta vankkurien edestä, mutta ne voin lisätä mielikuvituksessani.
Huomenna palaan taas töihin. Majatalo on koko viikonlopuksi täyteen buukattu, joten huoneiden siivouksessa, liinavaatehuollossa ja aamiaisen valmistuksessa ja tarjoilussa kyllä aika kuluu nopeasti.
Edelleen tämä täysin uusi elämänvaihe aiheuttaa pientä päänvaivaa ja totuttelua, kaikessa positiivisuudessaan.
Sitä saa, mitä tilaa...mitäs läksin niin...
Yhtäkkiä onkin paljon enemmän aikaa käytettävissä, ja korvien välissäkin tilaa laskujen maksuilta yms...tilaa jollekin uusille asioille, niin sitä on ihan ihmeissään kaiken tämän äkillisen muutoksen kanssa..mihin mennä? Mitä tehdä?
Olemisen sietämätön keveys, toden totta....
Nautitaan nyt sitten tästäkin niin kauan kun sitä lystiä riittää..
Ruohonleikkurin ääni kantautuu vankkuriini, puiden oksat taipuvat tuulen voimasta, pilvet kerääntyvät taivaalle....
Odottelen ensimmäisten sadepisaroiden tippumista katolle, tämä on tätä hetkessä elämistä....
Hyvää viikonloppua ja onnea kaikille valmistuville ja luokkansa päättäneille ⚘
T.Ansku, Irlannin kirjeenvaihtaja
perjantai 31. toukokuuta 2019
keskiviikko 29. toukokuuta 2019
Hyvä ruoka, parempi mieli
Hyvä ruoka, parempi mieli ( ke 29.5.2019 )
Irlannin seikkailuni alkoi varsin herkullisissa merkeissä, sillä jo toisena päivänä minua hemmoteltiin viemällä minut ns. Farmers' marketille , joka oli paremminkin varsin suurehko ruoka festivaali - tapahtuma.
Siellä oli pientuottajia ympäri maata esittelemässä ihania tuotteitaan, ja minä kiertelin kojuja maiskutellen ja mussuttaen milloin mitäkin.
Oli kyllä ihana nähdä, miten intohimoisesti ja suurella sydämellä nämäkin ruoantuottajat, kuten Suomalaiset collegansakin, suhtautuivat tekemiseensä ja miten ylpeitä olivat tuotteistaan - ja syystäkin!!
Minä ostin herkkuja mukaankin, ja nyt kun koittaa ensimmäiset vapaapäiväni, niin syömisen merkeissä kuluu kyllä mukavasti aika...pitänee vähän uskaltautua uloskin, ettei ratkee pöksyt.
Vuohenjuustoa, kuivaa omenasiideriä, mango chutneytä ym ym lähti herkkusuun mukaan, ja hämmästelen , miten hyvin mulla kuitenkin itsehillintä piti niiden herkkukojujen keskellä.
Minun majoitukseni täällä Bectiven kylässä sijaitsevassa puuro ja peti majatalossa on kyllä aikasta hieno, ihan kuin suoraan jostain Glorian koti sisustuslehdestä niitä suosittuja hip - lofteja.
Tämä on nimittäin vanhaan myllyyn rakennettu asunto, ja minulla on vielä ylin kerros.
Tällainen avoin open concept ratkaisu, vain kylppärissä ovi.
Ei voi kyllä valittaa, ja introverttinä pidän tästä yksityisyydestä myöskin, ei ole tarvinnu makuukortteeriaan jakaa muiden kanssa....ainakaan vielä.
Pientä vaihtelua saan kyllä lähipäivinä, kun majatalon ylibuukkauksen vuoksi siirryn yhdeksi yöksi pihalla sijaitsevaan perinteiseen " gypsy - vankkuriin" , elämysmatkailua ja kokemuksensa sekin, joten ilon kautta.
Tämä minun elämäntapani ja tyylini reissata ei ole ehkä ihan perinteisimmästä päästä, vaatii kyllä varsin sopeutuvaista ja joustavaa luonnetta.
Mukavuusalueen ulkopuolella ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti, pieni epävarmuus on aina mukana elämässä ja osattava sietää sitä, että tilanteet todellakin elää.
Vaikka tavallaan olet riippuvainen muista ihmisistä ihan jokapäiväisessä elämässä, on muistettava se, että olet kuitenkin vapaa lähtemään kun haluat, ei täällä mitään kaltereita ole missään.
Muutama sananen lähiseudusta,jossa nyt oleskelen...
Kylän nimi on Bective, joka sijaitsee n.10km päässä Navanin ja Trimin pikku kaupungeista, Meathin maakunnassa ja Leinsterin provinssissa.
Bectiven läpi virtaa Boyne- joki, ja meidän majataloa vastapäätä sijaitsee hienon hienot luostarin rauniot.
Kylässä ei sitten muuta olekaan majatalon ja luostarin raunioiden lisäksi, paitsi tietty yksi pubi....no tottakai joka kylässä on oltava pubi, kauppaan voi lähteä kauemmaksikin.
Minun vapaapäiviksikin on luvattu kyllä melko sateista säätä, mutta toivottavasti pääsisin naapurikaupunki Trimiin vierailulle, sillä siinä paikassa riittää pieneen kokoonsa nähden yhtä sun toista nähtävää...historian siipien havinaa ja Braveheartin jalanjäljillä....siihen palaan ensi kerralla....
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin
Ansku, Irlannin kirjeenvaihtaja
Ps. Olihan minulla kämppis, ehkä noin vajaat 2vrk sitä yhteiseloa kesti, kunnes tämä huonekaverini unohti kultaisen säännön: " minun sänkyyn ei tule ketäön, jolla on enemmän kuin 4 tai vähemmän kuin 2 jalkaa.
Niin vain lähti hämis nimeltä " too-many-legs" hämähäkkien taivaalliseen verkonpunonta- kerhoon, mutta lähtö oli nopea ja kuolema välitön - death by Bridget Jones, joten kirjallisuudesta on monenlaista hyötyä, paitsi ehkä hämähäkkien mielestä.
Irlannin seikkailuni alkoi varsin herkullisissa merkeissä, sillä jo toisena päivänä minua hemmoteltiin viemällä minut ns. Farmers' marketille , joka oli paremminkin varsin suurehko ruoka festivaali - tapahtuma.
Siellä oli pientuottajia ympäri maata esittelemässä ihania tuotteitaan, ja minä kiertelin kojuja maiskutellen ja mussuttaen milloin mitäkin.
Oli kyllä ihana nähdä, miten intohimoisesti ja suurella sydämellä nämäkin ruoantuottajat, kuten Suomalaiset collegansakin, suhtautuivat tekemiseensä ja miten ylpeitä olivat tuotteistaan - ja syystäkin!!
Minä ostin herkkuja mukaankin, ja nyt kun koittaa ensimmäiset vapaapäiväni, niin syömisen merkeissä kuluu kyllä mukavasti aika...pitänee vähän uskaltautua uloskin, ettei ratkee pöksyt.
Vuohenjuustoa, kuivaa omenasiideriä, mango chutneytä ym ym lähti herkkusuun mukaan, ja hämmästelen , miten hyvin mulla kuitenkin itsehillintä piti niiden herkkukojujen keskellä.
Minun majoitukseni täällä Bectiven kylässä sijaitsevassa puuro ja peti majatalossa on kyllä aikasta hieno, ihan kuin suoraan jostain Glorian koti sisustuslehdestä niitä suosittuja hip - lofteja.
Tämä on nimittäin vanhaan myllyyn rakennettu asunto, ja minulla on vielä ylin kerros.
Tällainen avoin open concept ratkaisu, vain kylppärissä ovi.
Ei voi kyllä valittaa, ja introverttinä pidän tästä yksityisyydestä myöskin, ei ole tarvinnu makuukortteeriaan jakaa muiden kanssa....ainakaan vielä.
Pientä vaihtelua saan kyllä lähipäivinä, kun majatalon ylibuukkauksen vuoksi siirryn yhdeksi yöksi pihalla sijaitsevaan perinteiseen " gypsy - vankkuriin" , elämysmatkailua ja kokemuksensa sekin, joten ilon kautta.
Tämä minun elämäntapani ja tyylini reissata ei ole ehkä ihan perinteisimmästä päästä, vaatii kyllä varsin sopeutuvaista ja joustavaa luonnetta.
Mukavuusalueen ulkopuolella ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti, pieni epävarmuus on aina mukana elämässä ja osattava sietää sitä, että tilanteet todellakin elää.
Vaikka tavallaan olet riippuvainen muista ihmisistä ihan jokapäiväisessä elämässä, on muistettava se, että olet kuitenkin vapaa lähtemään kun haluat, ei täällä mitään kaltereita ole missään.
Muutama sananen lähiseudusta,jossa nyt oleskelen...
Kylän nimi on Bective, joka sijaitsee n.10km päässä Navanin ja Trimin pikku kaupungeista, Meathin maakunnassa ja Leinsterin provinssissa.
Bectiven läpi virtaa Boyne- joki, ja meidän majataloa vastapäätä sijaitsee hienon hienot luostarin rauniot.
Kylässä ei sitten muuta olekaan majatalon ja luostarin raunioiden lisäksi, paitsi tietty yksi pubi....no tottakai joka kylässä on oltava pubi, kauppaan voi lähteä kauemmaksikin.
Minun vapaapäiviksikin on luvattu kyllä melko sateista säätä, mutta toivottavasti pääsisin naapurikaupunki Trimiin vierailulle, sillä siinä paikassa riittää pieneen kokoonsa nähden yhtä sun toista nähtävää...historian siipien havinaa ja Braveheartin jalanjäljillä....siihen palaan ensi kerralla....
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin
Ansku, Irlannin kirjeenvaihtaja
Ps. Olihan minulla kämppis, ehkä noin vajaat 2vrk sitä yhteiseloa kesti, kunnes tämä huonekaverini unohti kultaisen säännön: " minun sänkyyn ei tule ketäön, jolla on enemmän kuin 4 tai vähemmän kuin 2 jalkaa.
Niin vain lähti hämis nimeltä " too-many-legs" hämähäkkien taivaalliseen verkonpunonta- kerhoon, mutta lähtö oli nopea ja kuolema välitön - death by Bridget Jones, joten kirjallisuudesta on monenlaista hyötyä, paitsi ehkä hämähäkkien mielestä.
Irlannin kutsu
Irlannin kutsu ( ke 29.5.2019)
Ulkona tuulee kuin venäläisissä elokuvissa, sataa poikittain ja lämpötila lähentelee kesäisen juhlavasti lähes 14 astetta....
....noh, sitä saa, mitä tilaa.
Lämpimille rantalomille ei kannata lähteä ainakaan Irlantiin, joten ehkä tähän kohdemaan valintaan olisi voinut sittenkin panostaa hitusen enemmän.
Toisaalta, on mukava kääntää teevee päälle ja ymmärtää, mitä uutisissa puhutaan. On kiva myös kyetä keskustelemaan ihmisten kanssa ihan sujuvasti eri asioista, eikä tapailemaan kaksi sanaisia virkkeitä kuin puhumaan opetteleva taaperoikäinen.
Ja kun kurkkii ulos ikkunasta ja näkee silmänkantamattomiin vihreitä kumpuilevia laitumia ja siellä käyskenteleviä lehmiä ja lampaita, niin pakkohan siihen kutsuun oli vastata - Irlannin kutsuun.
Ja täällä sitä ollaan - taas!
Nyt olen Meathin maakunnassa, Leinsterin provinssissa.
Ihan kuin olisin ollut jo pidemmänkin aikaa , vaikka tulin tänne vasta lauantaina.
Äkkiä sitä kotiutuu, silloinkun tuntee jonkun paikan omakseen.
Ja sitten on paikkoja, jossa ei viihdy millään, vaikka periaatteessa kaikki puitteet olisi siihen olemassa.
Kuten olen jo joskus aiemmin kuvaillut, niin Irlanti on kuin lämmin pehmoinen villapaita, johon on ihana sujahtaa ja jonka syleilyssä on mukava kyyhöttää sohvan nurkassa teetä juoden.
Ja kun muistaa Norjalaisten sanonnan:" ei ole olemassa huonoja säitä, on vaan huonosti pukeutuneita ihmisiä", niin tuolla asenteella voi lähteä uhmaamaan itsekin vihreän saaren kesäistä kaunista sadepäivää...kiviä taskuun niin ei lähde lentoon.
Täällä maassa tosin autoilukulttuuri on sitä luokkaa, että lentoon lähtö tuulen toimesta saattaisi paikoin olla turvallisempi tapa lenkkeillä kun kävellä tien reunusta pitkin näillä mutkaisilla kapeilla teillä.
Porukoilla täällä on kyllä aika rennot ranteet ja huoleton kaasujalka, ja jokainen lenkillelähtö kerta on jo ihan extremeurheiluun verrattavissa.
Mutta so far so good , suojelusenkelit olleet hereillä eivätkä istuneet paikallisessa pubissa oluella.
Tällä kertaa tämä minun reissuun lähtöni hieman poikkeaa aiemmista.
Minulla ei nimittäin ole enää sitä tukikohtaa,johon palata reissuiltani, olen virallisesti koditon.
Kulkuri, kiertolainen, irtolainen, nomadi.....
toki kaikkea tuota ihan omaehtoisesti.
12 vuotta tuli eleltyä karavaanari elämää eri muodoissaan, ja halusin lopettaa huipulla, eli kun hyviä muistoja on vielä reilusti enemmän kuin huonoja.
Yli vuoden tuota päätöstä sain työstää, ja nyt keväällä oli oikea hetki tehdä se lopullinen ratkaisu, pakata kamppeensa ja myydä vaunu.
Velat maksettuna oli vapaampi lähteä kohti uusia elämän kuvioita, ja vaunu päätyi uusille omistajille.
Varsin tunteikas oli se hetki, kun viimeisen kerran käänsin avainta lukossa ja lukitsin oven, kyllä siinä itku tuli ja muutamakin nessu kului.
Niin me sitten Tikrun, Hiirun, Pahiksen ja koko pienen omaisuuteni kanssa lähdettiin rakkaan ystäväni avustamana ja tukemana kohti muita maisemia, koko lössi.
Onni on ystävät ❤❤
Kyllä oli sekä 2 - että 4- jalkaisilla kamuillani terapeutin hommia useiksi päiviksi, kun iski jälkipaniikki että mitäs nyt??
Mutta aika ja etäisyyskin tekee tehtävänsä, ja hitaasti olen alkanut sisäistämään sen totuuden, että minulla ei todellakaan ole enää mitään paikkaa, jota voin kutsua omakseni.
Voin kertoa, että se on aika erikoinen tunne.
Välillä ahdistava, välillä vapauttava ja välillä molempia yhtaikaa.
Mutta täällä Irlannissa, jos missä, on hyvä startata vähän erilainen elämänvaihe.
Niin kauan kun jalat ja järki toimii edes tämänkin verran, on mahdollista ottaa aikalisä ja heittää rinkka selkään ja Nuuskamuikkusena mennä minne tuuli kuljettaa....
.....ja nyt se on kuljettanut tänne, ja palailen taas ääneen lähipäivinä tarinoiden ja turinoiden päivieni kulusta ja mitä milloinkin olen nähnyt ja kokenut...
Ps. Millään lomallahan minä siis EN ole, teen töitä ruokani ja majapaikkani eteen ihan kuten aiemminkin reissuillani ollessa.
Nyt olen Bed & Breakfast paikassa kesäkuun loppuun, jatko auki....
En tee pitkän tähtäimen suunnitelmia, elän hetkessä...
Sateista,sumuistskin keskiviikkoa toivoo Ansku, Irlannin kirjeenvaihtaja
Ulkona tuulee kuin venäläisissä elokuvissa, sataa poikittain ja lämpötila lähentelee kesäisen juhlavasti lähes 14 astetta....
....noh, sitä saa, mitä tilaa.
Lämpimille rantalomille ei kannata lähteä ainakaan Irlantiin, joten ehkä tähän kohdemaan valintaan olisi voinut sittenkin panostaa hitusen enemmän.
Toisaalta, on mukava kääntää teevee päälle ja ymmärtää, mitä uutisissa puhutaan. On kiva myös kyetä keskustelemaan ihmisten kanssa ihan sujuvasti eri asioista, eikä tapailemaan kaksi sanaisia virkkeitä kuin puhumaan opetteleva taaperoikäinen.
Ja kun kurkkii ulos ikkunasta ja näkee silmänkantamattomiin vihreitä kumpuilevia laitumia ja siellä käyskenteleviä lehmiä ja lampaita, niin pakkohan siihen kutsuun oli vastata - Irlannin kutsuun.
Ja täällä sitä ollaan - taas!
Nyt olen Meathin maakunnassa, Leinsterin provinssissa.
Ihan kuin olisin ollut jo pidemmänkin aikaa , vaikka tulin tänne vasta lauantaina.
Äkkiä sitä kotiutuu, silloinkun tuntee jonkun paikan omakseen.
Ja sitten on paikkoja, jossa ei viihdy millään, vaikka periaatteessa kaikki puitteet olisi siihen olemassa.
Kuten olen jo joskus aiemmin kuvaillut, niin Irlanti on kuin lämmin pehmoinen villapaita, johon on ihana sujahtaa ja jonka syleilyssä on mukava kyyhöttää sohvan nurkassa teetä juoden.
Ja kun muistaa Norjalaisten sanonnan:" ei ole olemassa huonoja säitä, on vaan huonosti pukeutuneita ihmisiä", niin tuolla asenteella voi lähteä uhmaamaan itsekin vihreän saaren kesäistä kaunista sadepäivää...kiviä taskuun niin ei lähde lentoon.
Täällä maassa tosin autoilukulttuuri on sitä luokkaa, että lentoon lähtö tuulen toimesta saattaisi paikoin olla turvallisempi tapa lenkkeillä kun kävellä tien reunusta pitkin näillä mutkaisilla kapeilla teillä.
Porukoilla täällä on kyllä aika rennot ranteet ja huoleton kaasujalka, ja jokainen lenkillelähtö kerta on jo ihan extremeurheiluun verrattavissa.
Mutta so far so good , suojelusenkelit olleet hereillä eivätkä istuneet paikallisessa pubissa oluella.
Tällä kertaa tämä minun reissuun lähtöni hieman poikkeaa aiemmista.
Minulla ei nimittäin ole enää sitä tukikohtaa,johon palata reissuiltani, olen virallisesti koditon.
Kulkuri, kiertolainen, irtolainen, nomadi.....
toki kaikkea tuota ihan omaehtoisesti.
12 vuotta tuli eleltyä karavaanari elämää eri muodoissaan, ja halusin lopettaa huipulla, eli kun hyviä muistoja on vielä reilusti enemmän kuin huonoja.
Yli vuoden tuota päätöstä sain työstää, ja nyt keväällä oli oikea hetki tehdä se lopullinen ratkaisu, pakata kamppeensa ja myydä vaunu.
Velat maksettuna oli vapaampi lähteä kohti uusia elämän kuvioita, ja vaunu päätyi uusille omistajille.
Varsin tunteikas oli se hetki, kun viimeisen kerran käänsin avainta lukossa ja lukitsin oven, kyllä siinä itku tuli ja muutamakin nessu kului.
Niin me sitten Tikrun, Hiirun, Pahiksen ja koko pienen omaisuuteni kanssa lähdettiin rakkaan ystäväni avustamana ja tukemana kohti muita maisemia, koko lössi.
Onni on ystävät ❤❤
Kyllä oli sekä 2 - että 4- jalkaisilla kamuillani terapeutin hommia useiksi päiviksi, kun iski jälkipaniikki että mitäs nyt??
Mutta aika ja etäisyyskin tekee tehtävänsä, ja hitaasti olen alkanut sisäistämään sen totuuden, että minulla ei todellakaan ole enää mitään paikkaa, jota voin kutsua omakseni.
Voin kertoa, että se on aika erikoinen tunne.
Välillä ahdistava, välillä vapauttava ja välillä molempia yhtaikaa.
Mutta täällä Irlannissa, jos missä, on hyvä startata vähän erilainen elämänvaihe.
Niin kauan kun jalat ja järki toimii edes tämänkin verran, on mahdollista ottaa aikalisä ja heittää rinkka selkään ja Nuuskamuikkusena mennä minne tuuli kuljettaa....
.....ja nyt se on kuljettanut tänne, ja palailen taas ääneen lähipäivinä tarinoiden ja turinoiden päivieni kulusta ja mitä milloinkin olen nähnyt ja kokenut...
Ps. Millään lomallahan minä siis EN ole, teen töitä ruokani ja majapaikkani eteen ihan kuten aiemminkin reissuillani ollessa.
Nyt olen Bed & Breakfast paikassa kesäkuun loppuun, jatko auki....
En tee pitkän tähtäimen suunnitelmia, elän hetkessä...
Sateista,sumuistskin keskiviikkoa toivoo Ansku, Irlannin kirjeenvaihtaja