Tänään taas niin ihana päivä - pieniä yksinkertaisia asioita, jotka ovat tehneet minulle niin hyvän mielen ja saanut hymyn huulilleni.
Kiireetön aamu, niitä rakastan, ja vaalin - kun saa rauhassa villasukat jalassa sytyttää kynttilän ja alkaa keittelemään kahvia ja nauttia sitten aamiaisesta ja kahvista ilman kellon tuijotusta.
Ja kun sitten avaa kodin oven ,ja sinua ottaa vastaan uuteen päivään kaunis ja valloittava auringonpaiste - syleilee sinua lempeästi ja toivottaa sinulle mukavaa päivää - ja sellainenhan se taas on.
Kävelen metsässä nauttien jokaisella solullani siitä kauneudesta, ja syvästä rauhasta, jonka siellä tunnen ympärilläni - kaikella siellä on oma paikkansa ja tarkoituksensa - ja minä olen siellä nöyränä, kävelen hiljaa polulla, metsän eläinten kotona.
Ja se metsän tuoksu, se on jotain sellaista, jota ei voi kuvailla mitenkään, koska se ei tekisi sille lainkaan oikeutta.
Männyn runkoa pitkin kipittävä orava, joka pysähtyy hetkeksi katsomaan minua kauniilla silmillään - päättää sitten hetken mielijohteesta näyttää pari temppuaan taiteillen pitkin puunrunkoa ketterästi,j a saaden minut hymyilemään entistäkin leveämmin.
Ja kun palaan kotiin, miten ihanaa onkaan taas kietoutua shaaliin, juoda kupponen teetä ja antaa katseen karata jonnekin kaukaisuuteen...taivas on kirkkaan sininen, pitkien sateisten päivien jälkeen suorastaan kesäisen sininen.
Olen niin onnellinen, ja niin nöyrä ,kun saan olla terve, iloita näistä kaikista pienistä kauniista asioista, jotka tekevät jokaisesta päivästä ainutlaatuisen.
Saan nähdä, kuulla, kokea, tuntea, haistaa....elää joka sydämen lyönnin voimakkaasti.
Olen vain pieni tyttö suuressa maailmassa, äärettömässä maailmankaikkeudessa...kuin pieni tähti valtavalla avaruuden kannella, mutta loistaen kirkkaasti valoa ja lämpöä.
Voisin hyvinkin tuntea oloni mitättömäksi, jopa tarpeettomaksi, mutta miksi niin tekisin, siillä myös minulla on täällä oma paikkani.
En minä vaadi mitään ihmeitä, en haali rikkauksia, en kultaa tai mammonaa. Oman rakkaan kodin turva, rakkaat lapseni, läheiset ystäväni, ja terveys, mitä muuta voi ihminen elämältään haluta edes - minullahan on jo kaikki.
Kaikessa hiljaisuudessa olen vaeltanut polullani, ja kun olen luullut siltä eksyväni, niin suojelusenkelini ovat johdattaneet minut oikealle tielle - sille omalle tielle.
Ei ole minulla paljon omaisuutta, ei titteleitä, mutta en niitä haluakaan.
Minulla ei myöskään ole kiire, minulla on rikkaus - aikaa. Kalenterit eivät ole täyteen buukattuja, ei tarvitse juosta kilpaa kellon kanssa....voin elää hetkessä, nauttien siitä - ja jäädä viipyilemään siihen..tuokiokuvaan, sielunmaisemiin....
Minä en vaadi muilta mitään, annan jokaisen elää tavallaan, ja toivon sitä samaa kohtelua itsellenikin.
Ja kun sitten otan kontaktia ihmiseen, se on avointa, suoraa, konstailematonta- ei pelejä eikä taktikointia, ei taka-ajatuksia- lämmin katsekontakti ja rehellinen aito hymy - sydämestä.
" Innocent until proven quilty " asenne, eli: " Hei, olen Mari, kuka sinä olet? tiemme ovat jostain syystä hetkeksi kohdanneet, en halua sinulle mitään pahaa, ethän sinäkään halua minulle mitään ikävää? "
Matkustan elämässäni etana-linjalla, hissunkissun, että ehdin kuulla lintujen laulun ja nähdä perhosten kirmailevan pellon laidan kukkasissa.
Repussani on vähän eväitä, taskussani vain muutama kolikko - mutta suuri sydän, ja avoin mieli....
--I am just a simple girl living simple life, life is a journey, and I will take my time to cherish every moment of it..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti