On taas SE aika vuodesta.
Päivät lyhenevät, pimeys hiipii nurkkiin joka päivä eilistä aikaisemmin.
Sää viilenee.
Saa, siis korjaan, joutuu kaivamaan takkia niskaan ja hanskoja käsiin.
On päiviä, jolloin harmaa,paksu massa roikkuu matalalla taivaalla, eikä ensimmäistäkään valon pilkahdusta pääse vahingossakaan läpi sankan pilviverhon.
Vettä sataa tauotta, välillä leppoisasti ripotellen pisaroita, ja välillä hanat kaakossa taivaan täydeltä, raskaita isoja pisaroita kovalla paineella.
Tuuli ujeltaa kuin kauhu elokuvien ääniefekteissä, ja ujuttautuu viileän kosteana sisään takin niskasta, kuin hyytävä kalman kosketus paljaalla iholla.
Voila, syksy on täällä.
Kesän lapsena, joka saa energiansa valosta ja lämmöstä, syyskuun saapuminen estradille merkitsee auttamatta säästöliekille siirtymistä.
Varhais-syksy, kun päivät voivat olla vielä varsin lämpöisiä, ja puut ja maakasvit loistavat kauniissa värikkäissä asuissaan,on vielä ihan siedettävää aikaa.
Parhaimmillaan tätä aikaa voi olla hyvinkin pitkään, ja yöpakkaset tuovat tullessaan kuivia kauniita loppusyksyn päiviä, kun kenkien alla rapsahtelee mukavasti riite.
Pahimmillaan jo alkusyksy voi olla varsin tuulinen ja sateinen, ja puut eivät jaksakaan taistella lehdistään niin pitkäön,vaan pudottavat ne jo alkumetreillä.
Kaikki vähäkin valo imeytyy märkään maahan, ja luontokin odottaa....se odottaa mahtipontisen marraskuun saapumista, joka laahustaa valtaisilla saappaillaan litistäen alle kaiken kauniin.
( http://marinmietteet.blogspot.fi/2016/11/november-this-aint-love-letter.html )
Allekirjoittanut kärsii kaamos masennuksesta, johon ei auta mitkään lamput ja lääkkeitä kartan kuin ruttoa.
D- vitamiinit valssaavat kehiin jo elokuun lopussa, ja kaupasta kulkeutuu säkkitolkulla syötäviä C - vitamiinin lähteitä.
Ulkoilu, kirjat, ja hyvä musiikki ovat vakiokalustoa ympäri vuoden, mutta etenkin kirjojen ja musiikin terapeuttinen seura voimistuu syksyn tullessa, ne ovat ystäviäni.
Ja silloin, kun mörköilykausi alkaa ihan tosissaan, otetaan suosiolla etäisyyttä ihmisistä, etenkin vieraista ihmisistä, ja vähennetään elintoiminnot vain pakollisiin - elämää ylläpitäviin toimintoihin.
Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin EI ole kovin terveellistä tulla tuulettamaan minulle,miten ihania onkaan kaikki vuodenajat, ja miten kaikki on kiinni vain asenteesta ja pukeutumisesta.
Toki sitä voi tulla kokeilemaan, mutta sellaisilla ihmisillä ei itsesuojeluvaistoa juuri ole.
Kadehdin karhuja, ja mielelläni vaihtaisin osia metsän kuninkaiden ja kuningattarien kanssa tässä vaiheessa vuotta.
Miten mukavaa olisikaan ahtaa masu täyteen ruokaa, laittaa tappi ahteriin,kömpiä luolaan,ja vedellä pershirsiä kevääseen asti...
Koska kuitenkin olen syntynyt ihmiseksi ( kyseenalainen kunnia) ,niin joudun vähän soveltamaan tuota Otsojen talviunta omalla kohdallani.
Punaviini, torkkupeitto,villasukat, oman kodin rauha...
...nuo kaikki ja jo aiemmin mainitut liikunta,kirjat ja musiikki, tekevät minusta ehkä vähän siedettävämmän tyypin..lähes yhteiskuntakelpoisen.
Viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin, on ystävien tuki.
He tuovat valon ja lämmön elämääni silloinkin, kun meinaan pimeimpinä hetkinä eksyä sumuun ja uupua loputtoman pimeyden lannistamana.
Ja he ymmärtävät sen, että vaikka olenkin äreä mörrimöykky aika-ajoin, niin enimmäkseen olen hyväntuulinen marjoja popsiva nalle, joka lantustaa onnellisena suu täynnä mustikoita ihaillen perhosia ja nauttien elämästä ja sen pienistä ihmeistä.
Lämmöllä Ansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti