25.9.2019 - 6.1.2020
Kun Lintulan luostarin rauhaisa, eteerinen tunnelma jäi taakse, oli aika suunnata katse kohti tulevaa ja työasioita.
Nyt kun ei ollut sitä vaunuakaan enää, mihin palata, niin oli mietittävä tarkkaan seuraavat " muuvit".
Työhakemuksia lähti pohjoiseen ja vähän eteläänkin.
Ei se paljosta ollu kiinni, että olisin päätynyt Kanarian saarille, palmu ja aurinko - akselille töitä tekemään ja talvea pakoon.
Lopputulema oli kuitenkin se, että palmut vaihtui poroiksi ja etelä pohjoiseksi.
Taas olin mukavuusalueeni ulkopuolella, talvi kun ei ole ollut minulle sitä parasta aikaa sitten lapsuusvuosien.
Vaan eipä auta itku markkinoilla - bikinit oli syytä jättää pakkaamatta, pilkkihaalarit lähti kyllä mukaan ( siinäpä yksi elämäni parhaista ostoksista by the way ) .
Niinpä sitten rakas Watson heitti Sherlockin rinkkoineen ja pilkkihaalareineen Kokkolan bussiasemalle, vilkutti taas kerran iloisesti ja käski olla kiltisti ( merkillistä...koska ainahan minä olen kiltisti 😇) .
Ja niin alkoi matka pohjoiseen....
Oulun kautta Rovaniemelle, jossa päätin nukkua yön yli hostellissa ennenkuin matka jatkui.
Tulihan se päätepysäkkikin sitten lopulta vastaan, ja seikkailu Utsjoella alkoi.
Kerrankin ajoitus oli oikea, sain vihdoin nähdä ruska- ajan - se oli kyllä uskomattoman kaunista.
Luontoäiti oli innostunut maalaamaan oikein sydämensä kyllyydestä värejä säästämättä sellaiset akvarellit, että kyllä siinä hiljentyi pieni ihminen sen kauneuden äärelle ihailemaan tätä masterpieceä.
Siellä se aika sitten kului töitä tehden ja ihmetellen elämää Suomi-neidon päälaella.
Töiden ohessa tuli käytyä lenkilläkin, Norjaan asti juoksin useammankin kerran.
Kuullostaa tosi hienolta...eikö??
Norjan raja tuli kyllä vastaan jo Saamen- sillan puolivälissä, joten hirveen isosta urotyöstä ei siis ollut kyse - mut pääsinpä käymään ulkomailla kuitenkin.
Pääsin kämppiksen ja työkamun kanssa katsomaan myös poroerottelua, käymään ostoksilla ja visiitillä Tana Brussa, itsenäisyyspäivänä kavuttiin lumikengillä Ailiggaan huipulle jne...
Että ihan koko ajan ei oltu töissä, mukaan mahtui muutakin.
Koska oltiin siinä ihan Norjan rajalla, niin asiakkaissa oli varsin paljon myös Norjalaisia....( no shit Sherlock ..😮)
Päätin sitten pistää aivosolut ( ne molemmat) hommiin, ja aloin opiskella Norjan kielen alkeita - varsin hyvällä menestyksellä vieläpä.
Duolingoa tuli sitten hakattua ihan tunteella, ja se kannatti.
Pääsi siinä sitten pikkuhiljaa kertailemaan saksan ja espanjankin kieltä, yllättävän hyvin niitäkin sitten muisti, vaikkei ole joutunut aikoihin käyttämään.
Kaamos iski minuun kuin leka päähän.
Joo, oli lunta eikä ollut säkkipimeää niinku mörön perseessä, mutta yhtäkaikki.
Pakkanen paukkui välillä tuimastikin , ja lunta riitti..onneksi myös revontulet kävivät välillä näyttäytymässä taivaalla ja piristämässä mieltä.
Lumi kyllä teki maisemista varsin kauniit, sitä ei käy kieltäminen.
Oli se taas sellainen ihmiskoe itseni kustannuksella. Veto oli täysin pois, ja välillä tuntui että kävelin unissani.
Työt tuli tehtyä kaikesta huolimatta , onneksi mulla oli kivat työkamut ja asiakkaatkin pääsääntöisesti mukavia.
Ei tämä ensimmäinen kerta ole, kun olen mennyt pohjoiseen työkeikalle.
Edellisen kerran tein yhden joulusesongin Äkäslompolossa, joka meni kyllä varsin lennokkaasti enkä ehtinyt edes tajuamaan kunnolla mitään kaamoksia.
Autottomana ihmisenä sijainti on kyllä tärkeä. Jos on kovasti riippuvainen muiden kyydeistä päästääkseen johonkin, se vaikuttaa ainakin minun mielentilaani- eikä mitenkään hyvällä tavalla.
Ja ehkä on viisainta pitää työkeikat lyhyempinä , jos meinaa vielä pohjoisessa aikaansa viettää.
Asuin Kökarin saarella vuoden ( toukokuusta 2014 huhtikuun loppuun 2015) , mutta en minä koskaan kokenut olevani niin voimakkaasti muista riippuvainen, mitä olin Utsjoella.
Kökarissa yhteyslautat kulkivat, ja pääsin hyvin omatoimisesti liikkumaan sekä manner - Suomen puolelle kuin Ahvenanmaallakin Maarianhaminaan asioille jne.
Irlannissa vietin Claren saarella ja Inishturkissa sen kuukauden ja 3 viikkoa , sielläkään en kokenut olevani eristyksissä ja muista riippuvainen .
Ehkä minun on vaan kiltisti todettava, että minä ja pohjoinen ei vaan olla " match made in heaven" , ja lakattava kiusaamasta itseäni ( ja muita siinä sivussa).
Minun osalta siis työkeikkani pohjoisessa päättyi ennalta sovittua aiemmin, osittain perhesyistä ja osittain henkilökohtaisista syistä.
Parhaani yritin, kuten aina teen, eikäpä siinä sitte jossittelut kannata.
Mikään " kaupunkilais-kermaperse"minä en kuitenkaan ole, vaikka vihelsinkin pelin poikki ennen aikojaan.
Kaikesta huolimatta paljon jäi myös hyviä muistoja elämän reppuun pakattavaksi, ja opin taas vähän enemmän itsestäni ja elämästä, ja muistakin ihmisistä.
Loppiaisena minä sitten taas kerran rinkkoineni aloitin matkan teon....Suomi ON pitkä maa, sen sain todeta lyhyen ajan sisällä jo toistamiseen, kun perse puuduksissa istuin linja-autossa matkalla rakkaan ystäväni ja hänen miehensä ranchille.
Kiitos Utsjoki ja työtoverit hyvistä muistoista, voikaa hyvin !!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti