Suomalainen ruokakulttuuri

http://www.slideshare.net/marinmaatiaiset/suomalainen-ruokakulttuuri


Yllä on linkki tekemääni power point ohjelmaan suomalaisesta ruokakulttuurista, jonka tein osana koulutehtävääni.....tämä sama linkki tulee myöhemmin myös maatiais-sivuilleni....

On the road again....

Kuva: Inkoossa su 8.4.2012 kevään eka jäätelö meren rannalla
          Matka: 70km :  Lohja - Siuntio - Degerby - Inkoo- Virkkala -                                  Lohja


Heippa taas kaikille - tie kutsuu kulkijaansa!!!

  Niin se vaan aika kuluu kuin siivillä...eilen tuli miun mittarissa 42 vuotta täyteen, kumma kyllä ei tunnu missään, kun olen paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Koulu sujuu hyvin, pojan kanssa saa aikaa viettää ja touhuta ja nyt lumien sulettua myös retkeni punaisella paholaisellani ovat päässeet käyntiin. Inkoossa kävin sunnuntaina ajelulla, siitä on tullut mulle sellainen traditio, että siellä syödään kevään ensimmäinen jätski..ja eihän sitä perinnettä tohdi katkaista, tiiä mikä kirous iskisi päälle..joten jäätelölle siis...tuuli aivan tolkuttoman kovaa ja näpit oli jäässä ,mut Pingviini tuutti maistui taivaallisen hyvälle:)

 Viikkoa ennen tuota Inkoon retkeä kävin myös Karkalissa ajelulla, silloin matkaa tuli 44km...oli vielä niinl umessa luonnonpuiston polut, että en lähtenyt tarpomaan lenkkareissa sinne, pitänee tehdä toinen retki myöhemmin keväällä vuokkojen aikaan...silloin siellä on koko maa täynnään upeita vuokkoja, kuin kaunis käsinkudottu kukkamatto....suosittelen liikkumaan siellä:)

Punaista paholaistakin on taas huollettu oikein antaumuksella ja laitettiin vähän lisäosiakin siihen mukavoittamaan matkoja jatkoa ajatellen: sivupeili, led-valo eteen ja upouusi ja huikeen hyvä geelisatula,joka on todella unelma istua - eipä tuntunut peffassa yhtään 70km, ihankuin ois pumpulilla istunut....kyllä nyt passaa polkea kaunista kotimaatamme ristiin rastiin, nauttien maisemista, luonnosta ja suomalaisesta ruuasta...

                                                                Syömällä Suomi tutuksi

  Minulle kun ruoka todellakin on sellainen elämän yksi nautinto, niin sitähän tulee sitten ihan jossain määrin pyörittyä sen ruokateeman ympärillä kuin vain tilaisuuksia kohdalle sattuuu.
Minähän aloitin nyt toimittamaan SF caravan Lohjan seutu Ry.n jäsenlehteä Lo ' caria tämän vuoden alusta, ja pesti kestää tämän vuoden nyt alkajaisiksi. Siihen sitten heti aloitin sellaisen uuden juttusarjan kuin: " Makuja läheltä ja kaukaa, karavaanarin ruokapolitiikkaa." Tuon juttusarjan puitteissa pääsen sitten pitkin vuotta kiertämään kiintoisissa kohteissa ja tuomaan esiin kotimaista hyvää ruokakulttuuriamme ja erilaisia pientuottajia tiloineen ja herkkuineen. Toivottavasti saan näiden juttujen avulla omalta osaltani vähän tuettua näitä ihmisiä ja heidän todella tärkeää työtään suomalaisen hyvän ja laadukkaan ruoan ja raaka-aineiden puolesta.
Tuon lisäksihän minulla on ollut oma maatiaisprojektini, jota olen tehnyt vuodesta 2006, ja sen yhteydessä hiljaa muhinut :  " the sights, sounds and flavours of Finland" lisäprojekti....siihen kuvia tulee otettua koko ajan lisää, ja onneksi tarjoilija opintojeni kautta pystyn toteuttamaan tätäkin osaa nyt vähän paremmin.
 
http://www.marinmaatiaiset.net/

Tuossa siis maatiaissivuni, sinne pitäisi lähipäivinä tulla power point esitelmäni Suomalaisesta ruokakulttuurista, jonka tein osana omia koulu opintojani.
Eli tässä kevään mittaan pitkin tätä pyöräilykautta taas liikuskelen tien päällä valokuvaten ja herkutellen ja syöden Suomi-neitoa tutuksi..pikkuhiljaa...Kun joku asia on itselle tärkeä, niin sen eteen on kyllä valmis tekemään kovastikin töitä ja menemään tarvittaessa seinistä läpi, mutta sisua ja rohkeutta se vaatii, mutta intohimo ajaa eteenpäin.

  Toivottavasti saadaan pian se kunnon kevät - lämpimät säät ja aurinko, nauttikaa joka hetkestä kuin se olisi viimeinen, kerranhan täällä vain eletään..ja hei - uskokaa niihin unelmiin!!!!!!!!

Lämmöllä: Kulkurineito Mari ja Punainen paholainen

Yksin, muttei yksinäinen

    Ovelle ei tulekaan kukaan, ei kuulu koiran haukuntaakaan.
Saranat narisevat ja voikertavat kohtaloaan, työnnän ovea varovasti auki huhuillen hiljaa onko ketään kotona..sydän hakkaa,ja kädetkin jo hikoavat...
Pienessä tuvassa aika ikäänkuin pysähtyy, kaikki tavarat on paikoillaan, seinäkellokin vielä jaksaa kovaäänisesti tikittää - mutta pannukahvin tuoksu ei leijaile ilmoilla, myös kiikkutuolin liike on pysähtynyt.
Kaikki on paikoillaan ,kuitenkaan mikään ei ole enää ennallaan.

Pienen punaisen tuvan iloinen ja puhelias emäntä on poistunut kotoa, ei mennäkseen hakemaan postia, ei kauppa-autolle, hän on poistunut kotoaan pysyvästi.
Tuntuu väärältä liikkua hänen rakkaassa pirtissään ilman että hän itse istuisi kiikkutuolissa sukankutimet villisti laukaten..tuntuu,että on tehtävä jotain, ei voi vaan olla paikallaan..kastelen pelargoniat ja siirrän tuvan pöydältä kahvikupit pieneen tiskialtaaseen...
..ei niitä voi siihenkään jättää, tiskaan ne ja laitan varoen kuivumaan.
Kyyneleet alkavat vieriä poskia pitkin, ne maistuvat niin suolaiselle,silmiä kirvelee....
totuus alkaa valjeta, rakas läheinen ei enää juttele kanssani, ei kävele metsäpolkua riehakkaan koiransa kanssa, ei istu särppimässä kahvia lautaselta sokeripala huulten välissä, ei silitä kissaa kamarin vuoteella....

  Kierrän tätä tutuksi tullutta pientä mökkiä, kurkistan kamariin-päiväpeite niin siistinä paikoillaan, lukulasit piirongin päällä. Ja lukulasien alla pieni lappu - tohdinko ottaa sen käteeni..kyynelten läpi haparoin lappusen käsiini, ja säpsähdän hieman sillä se on osoitettu minulle.

      " Rakas ystäväni, kaikkien on aika lähteä, jokainen omalla vuorollaan.
  Älä itke nyt siellä hupsu tyttö, silmäsi vaan alkavat punoittaa.
Äläkä nyt ainakaan tiskaa minun jättämiäni astioita ( ups, tein sen jo), vaikka tiedän kyllä että teit sen kuitenkin.
Muista tämä - minä kiitän sinua näistä meidän yhteisistä hetkistä, kun kävit luonani pitämässä minulle seuraa. Kyllä minä enimmäkseen viihdyin ihan yksiksenikin olematta yksinäisen, ja olihan minulla Löppönen(kissa)ja Moppe(se haukkuva koira) seuranani.
Sinä päivänä kuitenkin,kun ensi kertaa tulit tupaan ja jäit kanssani kahville(,vaikka olit vain kysymässä tietä,)olin onnellinen,että olit eksynyt - se oli minun onni,ja taisi olla kuitenkin sinunkin, koska siitä alkoi lyhyt ja ytimekäs ystävyytemme.
Ulkomailla asuva poikani on hakenut joitakin tavaroitani, ja halusin että rakkaat lemmikkini lähtevät heti perääni,koska en halunnut niitä kiertoon laittaa.
Ota se punainen pannu matkaasi, sillähän saa sitä parasta pannukahvia,ja se sopii pyörälaukkuusi.
Ystäväni - älä ole surullinen, sillä en lähtenyt pois täältä yksinäisenä,siitä sinun käyntisi ja iloinen helmeilevä naurusi piti huolen. Kuljen mukana matkoillasi, ja katselen perääsi..
rakkaudella: mökin mummo"

  Puristan kirjettä rintaani vasten ja kyynelten valuessa vuolaampana kompuroin itseni takasin tupaan. Otan hellalta tutuksi tulleen ja rakkaan punaisen pienen kahvipannun,istun hetkeksi kuuntelemaan seinäkellon tikitystä..se sanoo: "en päivääkään vaihtaisi pois".
Jalat tuntuvat raskailta...kävelen ulos,  ja talutan pyörääni mökkitietä poispäin...käännyn risteyksessä katsomaan taakseni - viimeistä kertaa,siellä se koivujen takan näkyy, pieni punainen mökki ja sen suloinen emäntä..nousen pyörän selkään ja ajan hiljalleen kotia kohti.

Sydämeni muutti Kökariin

Eräänä aamuna yksin heräsin,
  tyhjä olo , juuri mitään en tuntenut.
        Syy tyhjyyteeni pian selvisi, yöpöydältäni kun pienen lapun löysin.

 " Olen lähtenyt pois, pakannut kassini.
   Kaipaan tilaa, valoa, meren pauhua - laineiden suloista sointua kaipaan.
  Suolan makua  huuliltani pois lipoa haluan.
  Hiljaisuutta, luonnon kauneutta arvostan - siksi sinne nyt matkustan."

  Sydämeni muutti Kökariin.
kirj.Mari Laulumaa

Meren voima

Vihdoin ja viimein, kauan odottamani näky avautuu silmieni edessä kauniimpana kuin mikään maalaus - meri... tällä hetkellä rauhaisa ja sopuisa.
Laineiden lyödessä vasten paljaita jalkojani tunnen tunnen meriveden kylmyyden pistelevän varpaitani, mutta merituulen lempeyden hyväilevän kasvojani pehmeämmin kuin pehmeinkään suudelma.
Suolan maku suussani kävelen pitkin rantaviivaa ja imen itseeni luonnon minulle antamaa sisäistä voimaa ja vahvuutta..lääkkeitä , joita juuri nyt eniten kaipaan ja joita en mistään muualta voisi kuitenkaan noutaa - vain luonnon oma apteekki tarjoaa parhaimmat rohtonsa.

Istahdan rantakiveykselle kuuntelemaan aaltojen ääntä ja lokkien kirkunaa. Ihailen noiden lintujen upeita lentonäytöksiä, hurjia syöksyjä veteen ja sieltä taas voimalla ilmojen teille...inspiroivaa ja lennokasta!
Vedän takkiani tiukempaan kiinni ja painan hupun päähäni, sillä huomaamattani ilma on kylmentynyt ja ensimmäiset sadepisarat rummuttavat jo tahdikkaasti vasten peilityyntä vedenpintaa, joka pisaroiden voimasta kuitenkin hajoaa pirstaleiksi kuin rikkoontunut peili...mutta sirpaleet tuottavat onnea...
..niinpä aaltojen lujuudesta huolimatta en voi vastustaa kiusausta ja kahlaan veteen etsimään niitä sirpaleita, jotka ovat jo kuitenkin ehtineet lipua pois ulottuviltani.
Palaan viluissani takaisin rantaan, ja istahdan värjötellen sille samalle kiveykselle. Palelee ja olen märkä, mutta en saa itseäni liikkumaan...olen lumoutunut meren voimasta - haltioissani haukon henkeä, kun aallot iskeytyvät rantakallioihin jättäen jälkeensä valkeat vaahdot.
Luonnon lumoava voima..tuo suurista suurin, kaikista mahtavin - suuri, valtaisa, loppumaton meri!
Meri ,joka hallitsee maapalloamme. Kaukaa kuusta katsottuna maapallomme on niin äärettömän kaunis, kuin sininen kristallipallo pienine vihreine saarineen mahtavan hallitsijan ympäröimänä.
Mikä siinä saa minut lumoihinsa? Se mahtavuus - meren äärettömyys saa minut nöyrtymään ja tuntemaan itseni niin pieneksi..
..mutta yhtäaikaa se saa minut tuntemaan itseni myös vahvaksi..kuin meri itse..taipuu, muttei taitu.
Hitaasti nousen rantakiveykseltä ja alan valmistautua kotiinlähtöä varten. Käännyn kuitenkin vielä kerran katsomaan taakseni ja voimakkaiden tunteiden saattelemana ja kyynelten virratessa poskillani heitän veteen pienen kiven - minun lahjani sinulle ystäväni.
Pienen ihmisen vaatimaton lahja suurelle meren hengelle, joka taas kerran täytti tehtävänsä ystävänä, antaen minulle osan voimastaan.
Kirj.Mari Laulumaa - Hirvonen

Koti on siellä missä sydän on

Koti on siellä missä sydän on


Katson ikkunasta ulos taivaalle; näen pienen välähdyksen lentokoneesta, joka kohoaa kohti valkoisia pilviä ja sinistä taivasta - kohti lintujen moottoritietä.
Pian on minun vuoroni.
Pikainen silmäys passiini ja matkalippuihini, kuin varmistaakseni, että olen todella lähdössä taas.
Matkaan - kohoan siivilleni ja tunnen sen uskomattoman tunteen kulkevan läpi koko kehoni - vapauden!!!!!

Juureni ovat täällä, kaukaisessa pohjolassa.
Tulen aina olemaan se sinisilmäinen Suomi -neito, ja sitä en koskaan häpeä tunnustaa, se on minulle kunnia.

Mutta mistä sain tämän palavan himon vaeltaa ja kulkea?!
Minulla on sammumaton jano nähdä ja kokea.
Koti on siellä missä sydän on.

" Reppu selässäni kuljen kohti uusia haasteita; edessäni avautuu kuin katkeamaton filmi uusia näkymiä.
Tapaan uusia ihmisiä.
Istun pimeässä ja savuisessa pubissa, taustalla soi paikallisia kansanlauluja....viuluja, huiluja...leikkisää rytmien sekasotkua.
Keskittäydyn kuuntelemaan pöytätoverini tarinoita, jälleen uusi elämänkerta..jälleen uutta opittavaa.

Jatkan matkaani veden äärelle, merenrantaan.
Istun liukkaalle kalliolle, ja kuuntelen merilintujen ääniä ja lokkien kirkumista.
Katson, kuinka aallot paiskautuvat pieniksi pisaroiksi iskeytyessään kallioihin.
Taivas on niin tumma, sininen...kuin pehmeää samettia.

Sitten tulevat tähdet, yksitellen...kukin omalla vuorollaan.
Ne tulevat näyttämään tietä, ja antamaan valoa minulle ja muille seikkailijoille."

Herään haaveistani, kerään matkalaukkuni mukaani ja suuntaudun kohti suurta lintua, jonka suuri suu nielaisee minut sisäänsä.
Juuri nyt haluan mennä, lähteä.

Joku päivä tulee vielä se aika taas, jolloin jossain sateenkarren toisella puolella kaipaan kotiin.
Silloin pakkaan taas rinkkani ja palaan juurilleni -
järvien ja metsien maahan, missä mansikat maistuvat mansikoilta ja missä saunavihdat paukuttavat hikisten maamiesten selkiä.

kirj.Mari Laulumaa - Hirvonen

Kosketus lapsuuteen (Kirj.Mari Laulumaa-Hirvonen)

Lepään hiljaa..odottaen...
kehoni rentoutuu, jokainen lihas laukeaa.. kuulen vain sydämen lyöntini, ja jään tähän hetkeen..
Kynttilät valaisevat pöydällä, tuovat pientä lämpöä...seuraan niiden lepatusta - elämän liekki.
Kynttilän valossa silmänikin hohtavat tähtien lailla...nekin luovat omaa valoaan pimeällä taivaalla.

Sitten...hiljaisuudesta..jouset virittäytyvät - tuttu kaipaava melodia täyttää huoneen, huumaava ääni..
Bachin Air imee minut mukanaan..kiipeän kevyelle pilvenhattaralle kyytiin, matkustan..minne tällä kertaa???
Pidän kiinni pilven reunalta ja kurkin alaspäin...mitä näen??
Talvisessa lumihangessa havaitse jonkun makaavan...hahmo liikahtaa - huokaisen helpoituksesta..
mutta vain vähäksi aikaa, koska hahmo on niin tutun oloinen..
Sehän olen MINÄ - paljon nuorempana lettipäisenä tyttönä .
" Mitä sinä tyttö hyvä siellä kylmässä talviyössä yksin värjöttelet? " Minä mietin seuratessani hänen toimiaan korkealta..

Hän katsoo ylös taivaalle..tähtiin...odottaen...mitä??
Näkeekö hän minut?
Ei voi, vaikka istun pilvenhattaralla, hän ei näe pilveä...hän näkee talvisen tumman tähtitaivaan...
Kyynel valuu hänen silmästään, haluaisin pyyhkiä sen pois...mutta en voi...
hän on menneisyydessä..minä olen tässä ja nyt...
Kurkoitan kuitenkin käteni häntä kohti kuin yrittääkseni silittää hänen poskeaan ja sanoa, että kun uskoo itseensä, kaikki kääntyy vielä hyväksi....
Tähdenlento..hän hymyilee kyyneltensä läpi ja tiedän saaneeni yhteyden häneen - itseeni...lapsuuteeni...
Ja hän tulee pärjäämään, vilkuttaa minulle , nousee ylös pyyhkien kyyneliään kadotakseen yöhön.

Minä havahdun...
kyynel vierii omalla poskellani..lämmin ja suolainen...
Minä elän - tunnen - olen voimissani..
sydän lyö rauhaisasti..kynttilä luo valonsa kasvoilleni...
Musiikki vaikenee..ote kirpoaa kynästä...vaivun uneen...