Meren voima

Vihdoin ja viimein, kauan odottamani näky avautuu silmieni edessä kauniimpana kuin mikään maalaus - meri... tällä hetkellä rauhaisa ja sopuisa.
Laineiden lyödessä vasten paljaita jalkojani tunnen tunnen meriveden kylmyyden pistelevän varpaitani, mutta merituulen lempeyden hyväilevän kasvojani pehmeämmin kuin pehmeinkään suudelma.
Suolan maku suussani kävelen pitkin rantaviivaa ja imen itseeni luonnon minulle antamaa sisäistä voimaa ja vahvuutta..lääkkeitä , joita juuri nyt eniten kaipaan ja joita en mistään muualta voisi kuitenkaan noutaa - vain luonnon oma apteekki tarjoaa parhaimmat rohtonsa.

Istahdan rantakiveykselle kuuntelemaan aaltojen ääntä ja lokkien kirkunaa. Ihailen noiden lintujen upeita lentonäytöksiä, hurjia syöksyjä veteen ja sieltä taas voimalla ilmojen teille...inspiroivaa ja lennokasta!
Vedän takkiani tiukempaan kiinni ja painan hupun päähäni, sillä huomaamattani ilma on kylmentynyt ja ensimmäiset sadepisarat rummuttavat jo tahdikkaasti vasten peilityyntä vedenpintaa, joka pisaroiden voimasta kuitenkin hajoaa pirstaleiksi kuin rikkoontunut peili...mutta sirpaleet tuottavat onnea...
..niinpä aaltojen lujuudesta huolimatta en voi vastustaa kiusausta ja kahlaan veteen etsimään niitä sirpaleita, jotka ovat jo kuitenkin ehtineet lipua pois ulottuviltani.
Palaan viluissani takaisin rantaan, ja istahdan värjötellen sille samalle kiveykselle. Palelee ja olen märkä, mutta en saa itseäni liikkumaan...olen lumoutunut meren voimasta - haltioissani haukon henkeä, kun aallot iskeytyvät rantakallioihin jättäen jälkeensä valkeat vaahdot.
Luonnon lumoava voima..tuo suurista suurin, kaikista mahtavin - suuri, valtaisa, loppumaton meri!
Meri ,joka hallitsee maapalloamme. Kaukaa kuusta katsottuna maapallomme on niin äärettömän kaunis, kuin sininen kristallipallo pienine vihreine saarineen mahtavan hallitsijan ympäröimänä.
Mikä siinä saa minut lumoihinsa? Se mahtavuus - meren äärettömyys saa minut nöyrtymään ja tuntemaan itseni niin pieneksi..
..mutta yhtäaikaa se saa minut tuntemaan itseni myös vahvaksi..kuin meri itse..taipuu, muttei taitu.
Hitaasti nousen rantakiveykseltä ja alan valmistautua kotiinlähtöä varten. Käännyn kuitenkin vielä kerran katsomaan taakseni ja voimakkaiden tunteiden saattelemana ja kyynelten virratessa poskillani heitän veteen pienen kiven - minun lahjani sinulle ystäväni.
Pienen ihmisen vaatimaton lahja suurelle meren hengelle, joka taas kerran täytti tehtävänsä ystävänä, antaen minulle osan voimastaan.
Kirj.Mari Laulumaa - Hirvonen

Koti on siellä missä sydän on

Koti on siellä missä sydän on


Katson ikkunasta ulos taivaalle; näen pienen välähdyksen lentokoneesta, joka kohoaa kohti valkoisia pilviä ja sinistä taivasta - kohti lintujen moottoritietä.
Pian on minun vuoroni.
Pikainen silmäys passiini ja matkalippuihini, kuin varmistaakseni, että olen todella lähdössä taas.
Matkaan - kohoan siivilleni ja tunnen sen uskomattoman tunteen kulkevan läpi koko kehoni - vapauden!!!!!

Juureni ovat täällä, kaukaisessa pohjolassa.
Tulen aina olemaan se sinisilmäinen Suomi -neito, ja sitä en koskaan häpeä tunnustaa, se on minulle kunnia.

Mutta mistä sain tämän palavan himon vaeltaa ja kulkea?!
Minulla on sammumaton jano nähdä ja kokea.
Koti on siellä missä sydän on.

" Reppu selässäni kuljen kohti uusia haasteita; edessäni avautuu kuin katkeamaton filmi uusia näkymiä.
Tapaan uusia ihmisiä.
Istun pimeässä ja savuisessa pubissa, taustalla soi paikallisia kansanlauluja....viuluja, huiluja...leikkisää rytmien sekasotkua.
Keskittäydyn kuuntelemaan pöytätoverini tarinoita, jälleen uusi elämänkerta..jälleen uutta opittavaa.

Jatkan matkaani veden äärelle, merenrantaan.
Istun liukkaalle kalliolle, ja kuuntelen merilintujen ääniä ja lokkien kirkumista.
Katson, kuinka aallot paiskautuvat pieniksi pisaroiksi iskeytyessään kallioihin.
Taivas on niin tumma, sininen...kuin pehmeää samettia.

Sitten tulevat tähdet, yksitellen...kukin omalla vuorollaan.
Ne tulevat näyttämään tietä, ja antamaan valoa minulle ja muille seikkailijoille."

Herään haaveistani, kerään matkalaukkuni mukaani ja suuntaudun kohti suurta lintua, jonka suuri suu nielaisee minut sisäänsä.
Juuri nyt haluan mennä, lähteä.

Joku päivä tulee vielä se aika taas, jolloin jossain sateenkarren toisella puolella kaipaan kotiin.
Silloin pakkaan taas rinkkani ja palaan juurilleni -
järvien ja metsien maahan, missä mansikat maistuvat mansikoilta ja missä saunavihdat paukuttavat hikisten maamiesten selkiä.

kirj.Mari Laulumaa - Hirvonen

Kosketus lapsuuteen (Kirj.Mari Laulumaa-Hirvonen)

Lepään hiljaa..odottaen...
kehoni rentoutuu, jokainen lihas laukeaa.. kuulen vain sydämen lyöntini, ja jään tähän hetkeen..
Kynttilät valaisevat pöydällä, tuovat pientä lämpöä...seuraan niiden lepatusta - elämän liekki.
Kynttilän valossa silmänikin hohtavat tähtien lailla...nekin luovat omaa valoaan pimeällä taivaalla.

Sitten...hiljaisuudesta..jouset virittäytyvät - tuttu kaipaava melodia täyttää huoneen, huumaava ääni..
Bachin Air imee minut mukanaan..kiipeän kevyelle pilvenhattaralle kyytiin, matkustan..minne tällä kertaa???
Pidän kiinni pilven reunalta ja kurkin alaspäin...mitä näen??
Talvisessa lumihangessa havaitse jonkun makaavan...hahmo liikahtaa - huokaisen helpoituksesta..
mutta vain vähäksi aikaa, koska hahmo on niin tutun oloinen..
Sehän olen MINÄ - paljon nuorempana lettipäisenä tyttönä .
" Mitä sinä tyttö hyvä siellä kylmässä talviyössä yksin värjöttelet? " Minä mietin seuratessani hänen toimiaan korkealta..

Hän katsoo ylös taivaalle..tähtiin...odottaen...mitä??
Näkeekö hän minut?
Ei voi, vaikka istun pilvenhattaralla, hän ei näe pilveä...hän näkee talvisen tumman tähtitaivaan...
Kyynel valuu hänen silmästään, haluaisin pyyhkiä sen pois...mutta en voi...
hän on menneisyydessä..minä olen tässä ja nyt...
Kurkoitan kuitenkin käteni häntä kohti kuin yrittääkseni silittää hänen poskeaan ja sanoa, että kun uskoo itseensä, kaikki kääntyy vielä hyväksi....
Tähdenlento..hän hymyilee kyyneltensä läpi ja tiedän saaneeni yhteyden häneen - itseeni...lapsuuteeni...
Ja hän tulee pärjäämään, vilkuttaa minulle , nousee ylös pyyhkien kyyneliään kadotakseen yöhön.

Minä havahdun...
kyynel vierii omalla poskellani..lämmin ja suolainen...
Minä elän - tunnen - olen voimissani..
sydän lyö rauhaisasti..kynttilä luo valonsa kasvoilleni...
Musiikki vaikenee..ote kirpoaa kynästä...vaivun uneen...

Suomen maaseudun tulevaisuus ( arkistojen kätköistä mielipidekirjoitukseni)

   Autioituneet kylät ja maaseudut, ränsistyneet rakennukset,pelloille ruostuneet työkoneet,tuontiruokaa, ei omavaraisuustaloutta, maaseudun ammattilaiset työttöminä tai muissa töissä……


Tuleeko tuo uhkakuva olemaan vielä osa elämämme realiteettia täällä tuhansien järvien ja metsien maissa,missä vielä kymmenkunta vuotta sitten maaseutu oli värikäs ja elävä yhteisö?
 Suomi äänesti EU:n puolesta kymmenen vuotta sitten,ja siihen liityttiinkin – politiikot lupasivat,että me olemme enemmän saajia kuin maksajia..mutta kuinka sitten kävikään?? 
Ei kotimaamme maatalous voi millään kilpailla Euroopan jättiläismäisten tilojen kanssa määrällä, se ottelu hävittiin jo heti pillin ensivihellyksellä.
Meidän ainoa mahdollisuutemme pärjätä Euroopan maatalouden rattaiden kyydissä on laadulla. LAATU & MAASEUTUMME MONIPUOLISET KASVOT  ovat meidän avainkorttimme. Niihin tulisi satsata nyt täysin voimin,ja ihan tuolta viljelijätasolta aina tuonne valtion päättäjiin asti yhteistyössä.
Luomutuotannon tukeminen ja siihen kouluttaminen ovat yksi keino,puhdasta ruokaa ekologisesti ja eettisesti – niin luonto kuin eläinten hyvinvointi huomioon ottaen.
Suomen alkuperäislajien,kuten Suomenkarjan  säilyttäminen tulisi myös olla yksi huomioitava asia. Suomen maatalousoppilaitokset voisivat ottaa omille tiloilleen meidän maatiaislajejamme,eikä pelkästään tuontirotuja – jos alkuperäislajimme ovat suojeltuna vankiloissa,niin miksei sitten oman alan oppilaitoksissa?
Ja jotta maaseudut ja kyläyhteisött säilyisivät virkeinä,ja peruspalvelut pysyisivät siellä,niin niiden tukemiseksi olisi syytä lopettaa esim.haja-asutusalueen liikennevuorojen lakkautukset. Sen lisäksi kyläkauppoja olisi tuettava,ja rajoitettava suurien liikekeskuksien rakentamista..liika on liikaa niissäkin.
Myös työnantajapuolella olisi mietiittävä tarkkaan,millaisia töitä voi tehdä etätyömuodossaan,jotta ihmiset voisivat muuttaa välillä kaupungilta maallekin päin eikä aina päinvastoin.
Kyläkoulut tulisi säilyttää,niin lapsien koulumatkat eivät käy maaseudulta kouluihin liian pitkiksi, ja pienet luokkakoot ja pieni koulu on muutenkin lapsen kasvua ja turvallisuutta ajatellen paljon parempi vaihtoehto kuin valtavat tehdasmaiset betonihallit täynnä levottomia oppilaita.
Maaseutumatkailua ja muutakin maaseutuyrittämistä tulisi tukea ja viedä eteenpäin maailmalle,me arvostamme omaa maatamme aivan liian vähän.


Kaikki edellämainittu kuullosti tietysti hirvittävän idylliseltä,ja nyt siellä jo naureskellaan että joku city-vihreä onkin kirjoittanut tämän tarinan. No,vihreä kylläkin,ja asunkin kaupungissa,tosin pikkukaupungissa. Mutta maatalousalan koulun olen kyllä käynyt,ja tehnyt useita vuosia töitäkin tiloilla karjanhoitajana,eli en nyt ihan täysin tietämätön ole. Sen lisäksi olen asunut 7 vuotta ulkomailla,jossa opin arvostamaan kotimaatamme todella paljon ja aloin näkemään sen vahvuudet ja edut aivan eri tavalla kuin ennen.


Kaikki on mahdollista,mutta siihen tarvitaan paljon työtä,yhteistyötä ja vahva usko taitoihimme ja sitkeää luonnetta – eiköhän tuo kaikki pitäisi Suomalaisista löytyäkin.


Kirjoitettu n.2005, ja yhdyn edellen samoihin mietteisiin itseni kanssa:)

Sininen hetki

Sininen hetki...unenomainen tunnelma...vesi peilikirkas, taivas rikkomaton ja sileä..
Et oikein tiedä,oletko hereillä vai nukutko vielä - häthätää uskallat henkäystä ottaa,kun pelkäät,että kupla puhkeaa ja taianomainen harras hetki häviää kuin kangastus edestäsi kadoten jonnekin kauas horisonttiin..

Onko elämä näytelmää? Olemmeko me näyttelijöitä? Onko kaikki kulissia? Kuinka aitoja olemme, ketä varten elämme?

 Miten tärkeää on se,miltä näytämme ulospäin muiden silmissä vai uskallammeko kirjoittaa itse oman elämämme näytelmän käsikirjoituksen ja rohkeasti elää se,aidosti ja suurella sydämellä.
Vaikka se oma juttu,se oma käsikirjoitus ei saavuttaisikaan suuren yleisön ja kriitikoiden suosiota ja arvostusta, muserrutko siitä ja tyydyt siihen mihin muut haluavat sinun tyytyä?

Käännätkö suuntaasi,muutatko käsikirjoitusta niin, että se miellyttää muita enemmän kuin itseäsi, jotta et näyttäisi liian erilaiselta, ettet erottuisi joukosta?
Uskallatko silti kritiikistä huolimatta tehdä omanlaistasi näytelmää, omaa itsesi näköistä esitystä,jota elämäksi myös kutsutaan?
Joskus pitää olla uskallusta, rohkeutta, hulluuttakin, jotta oikeasti voi elää niinkuin itse haluaa - helpoksi sitä ei sinulle kukaan tee,se on varmaa.

Jos elämää voisi vertailla ruokatermillä ja keittää siitä vaikka soppa, niin välillä meidän soppa on maustettu suolalla - kuten kyyneleet, välillä makealla hunajalla kuten iloiset naurut ja halaukset..välillä on liikaa kitkeryyttä,liikaa pippuria...välillä se elämä kuplii kuten kuohuviini laseissa, välillä se on laimeaa kuin väljähtynyt kahvi kupissa...

Kun esirippu laskeutuu,kun valot sammuvat,ja kun viimeinenkin vieras on poistunut katsomosta..jää vain tyhjä näyttämö ja yksinäinen esiintyjä..onko se esiintyjä silloin tyytyväinen vai pettynyt suoritukseensa, ja oliko käsikirjoitus mieleinen vai ei..siitä päätät sinä itse..jos vain niin haluat ja rohkeutta riittää!

Mari Laulumaa

Inspiraation ihanuus ja kurjuus ( arkistojen kätköistä)

                                  Inspiraation ihanuus ja kurjuus

Säpsähdän ylös juuri kesken makeimpien unieni.....mikä se oli????
Unen tokkurassa yritän löytää tieni läpi pimeän huoneen kirjoituspöydälleni, matkalla isken varpaani kipeästi jakkaraan..
hiljaa kiroillen ja linkuttaen vihdoin olen pöytäni ääressä....
..mutta missä on kynä????
Tuossa...ei kirjoita....kynä lentää iloisessa kaaressa seinään ja nyt jo hamuilen uutta jostain laatikoiden pohjalta.
Vihdoinkin - löytyi..ja kirjoittaa..hyvä.

Ei hyvä...tyhjä paperi edessäni ja kynä kädesäni olen valmis....
....mutta pää on tyhjä.....ei mitään....eikö edes pienintäkään ideaa???
No kun ei niin ei, ei väkisellä...tyhjästä on paha nyhjäistä.

Painan kasvot käsiini ja huokaisen raskaasti..varpaaseenkin koskee....
se teki sen taas....mokomakin kiusankappale.

Kuka? Kenestä minä puhun?
No tietysti herra Inspiraatiosta!!

Tämä pieni vekkuli muutti luokseni asumaan jo useita vuosia sitten.
Tuli vaan..koputti ovelleni, ja astui sisään kysymättä lupaani....asettui taloksi ja on asunut luonani siitä lähtien.
Vaativa vuokralainen tuo Herra Inspiraatio...
Sitä pitää viedä pitkille kävelyille, kylvettää, ruokkia kuninkaallisin pidoin jne...
Ja mitäs se maksaa vuokraa???
EI MITÄÄN!!!! On kuulema itse oma vuokransa jos taloksi asettuu....
..ei huoli ketä vaan majatalonsa isännäksi tai emännäksi, vain harvat ja valitut saavt sen kunnian.....

Arveluttava kunnia ottaen huomioon ne kiusanteot ja pilat, mitä se pääni menoksi keksii...
..huumorimiehiä tuo Inspiraatio.
Tulee silloin kun sitä vähiten osaa odottaa......metrossa, kesken vaikeiden kemian kokeiden, suihkussa, kauppamatkalla...juuri siellä missä ei ole kyniä eikä papereita valmiina....ainaista kilpajuoksua.

Mutta kun se sitten tulee oikealla hetkellä,se palkitsee minut ruhtinaallisesti kaikesta vaivannäöstäni ja antaa mniulle,mitä niin kipeästi kaipaan -
ideoita, ajatuksia,tarinoita, elämyksiä.....

Käteni kirjoittaa lentäen paperilla, kynä savuaa, ja olen aivan hengästynyt...vielä muutama rivi, muutama sana...
huh..se on siinä!

Herra Inspiraatio, kiitos sinulle tästäkin elämyksestä!
Kiitos, kun muutit luokseni ja olet ystäväni, minun kotini on sinunkin kotisi!

Mari Laulumaa

Animal kingdom - and my love for it

Animal kingdom...and my love for it

Every journey itself is its own adventure...there doesn't really have to be a special destination...
....however, it surely helps if you always have a certain purpose and meaning in your life in general - it also goes well with travelling..
it can be be pure relaxation, but it always depends on each one on board, who are part of the trip..

As for myself, I try to follow the guideline: let the good go around...

Animals and nature have always been very big part of my life ever since I was born actually...even thought I didn't grew up in a farm, there were still at least one dog in a family..often more.
But being around animals has been my blessing , my salvage..and through many many real hard times of my life I always found something common from those times too..there was always animals nearby..my healers...when I thought there was no light in the end of the tunnel...when I was at my lowest..they were there - gentle paws, gentle licks...animals were always the one and only thing that kept me alive and kicking - and they have been all through these 39 years kept the flame of life burning in my heart and eyes strongly.

And it is here that I will turn back at them and give back to them ...let the good go around..
I have been blessed to have had great opportunities to work in many kinds of places with many kind of animals....
sanctuaries, shelters, veterinary clinics and hospitals, stables, farms, zoos......
I have taken care of: cats, dogs, horses, cows, sheep, hens, parrots, lizards, snakes, penguins et etc.......

Furry friends, feathered friends, scaly friends.....but they have always accept me without a question ask..they have accept me jus as I am now..and they have seen my the weakest - yet never I was taken advantage of ...

Animals are truly wonderful beings..innocent souls with a pure and kind heart...being all unique and special..being all beautiful in their own magical way - they all have a right to exist on this planet.