keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Anskun viinivuosi 2025

 

    






     14 eri viiniä sain tänä vuonna maistella , yhtä lukuunottamatta kaikki muut lajikeviinejä ; niin tutumpia kuin vähän vieraampiakin rypäleitä.

Suurin osa viineistä tänä vuonna näytti olevan täältä Euroopasta , mutta mukaan mahtui 2 viiniä Etelä - Amerikasta ( Argentina ja Chile), 1 Australiasta ja 1 Pohjois - Amerikasta.

Euroopan osalta Italia oli edustettuna 4:llä eri viinillä.
Toisen sijan jakoivat  Ranska ja Espanja 2n viinin voimin kumpikin.
Itävallasta & Saksasta maisteluun pääsi  yhdet viinit.

Italian viinit tuli kaikki  eri viinialueilta , mm. Sisiliasta, joten laajalti saapasmaan eri viinialueet pääsi näyttämölle.

Valkoviinit meni aivan maalisuoralla ohi , ja ottivat voiton punaviineistä luvuin 8 - 6.

Alla linkki tämän vuoden viinilistaan: 




  Lajikeviini - maistelut jatkuvat , mutta eiköhän sinne joukkoon mahdu muutakin.
Roséet pääsevät  myös taas esiin ainakin kahden viinin voimin, ja maanosista niin Aasia kuin  Afrikkakin saa ansaitusti vuoronsa.

    Vuodelle 2026 teen taas tänne blogiin oman viinilistan, jonne noita maistamiani viinejä lisäilen ( linkki löytyy tämän blogitekstin lopusta ).
Sieltä pääsee kätevästi lukemaan linkkejä pitkin myös aiemmat viinilistani:
• 1/ 25 - 12/ 25
• 6/23 - 12 / 24 ( joka oli äärettömän laaja ja kiinnostava lista, mukana myös viinejä  mm.Ukrainasta ,Turkista ja Uruguaysta )

  

      Maailmasta ei viinit ihan heti lopu, eikä samaa viiniä tarvitse koskaan välttämättä maistaa uudestaan ellei halua .

Viinien maailma on kiehtova sekoitus kasvitiedettä, geologiaa, meteorologiaa, historiaa ja kulttuureja.
Viini on  maataloustuote, jonka historia  ulottaa köynnöksensä reilusti  yli 7000 vuoden päähän Kaukasian ja Iranin alueelle.

   Minä löysin tieni viinien pariin vuonna 2008 oikein kunnolla ---->> alla lyhyt historiikki taustastani heille, jotka eivät sitä mahdollisesti tunne.

Vuonna 2008 olin jo Haaga - Perhossa Espanjan Master of Wine Pancho Campon opissa , ja heti 2009 suoritin WSET level 2 , intermediate Certificate in wines and spirits.
Tarjoilijaksi valmistuin v.2013 ( hotelli -, ravintola - ja cateringalan perustutkinto ) , ja niihinkin opintoihin kuului osana myös viinit.

2016  sain olla Sveitsiläisellä perheviinitilalla hommissa , ja pääsin maistelemaan upeita Alppimaan viinejä tuona aikana.
Tietysti yksi unohtumaton kokemus viinien parista oli se, kun pääsin vierailemaan Torresin viinitilalle Kataloniaan v.2010 ja osallistumaan tastingiin.

     Teen itsenäisesti paljon töitä oppiakseni lisää eri  viineistä ja ruokakulttuureista.
Tavoitteita ja unelmia on edelleen kehittyä lisää , mutta niistä tarkemmin joku toinen kerta .....ehkä.....
 

        Herkullisen hyvää uutta vuotta kaikille 🍾🥂 , ja kiitos tästä vuodesta 🙏❤️!!

T. Ansku

(Kuvat : Anneli Laulumaa )

Alla linkki :
Wine - list January 26 to December 26

https://anskunmietteet.blogspot.com/2025/12/wine-list-january-26-to-december-26.html?m=1&fbclid=IwVERDUAPBnEZleHRuA2FlbQIxMABzcnRjBmFwcF9pZAwzNTA2ODU1MzE3MjgAAR7CK3kFTXSchUfz0vbQqWeTREDPt_KFE_PYuuXVqYdklzfdMESydhLduTf3zw_aem_ygqigF1hiRqxjUMD-WWskw


  


tiistai 30. joulukuuta 2025

Wine - list: January 26 to December 26

   

     Wine - list : January 26 to December 26


     Below is my  wine -list from January  2026 to December  2026, of the wines I have tasted during that time :


- Vite Colte Ansisa Barbera d' Alba 2022
🇮🇹 DOC Barbera d' Alba, Piedmont,  Italy
🍇 Barbera  ❤️


☆ Here is a link to my wine-list : January 25 to December 25:

https://anskunmietteet.blogspot.com/2025/08/wine-list-january-25-to-december-26.html?m=1&fbclid=IwVERDUAPAxT5leHRuA2FlbQIxMABzcnRjBmFwcF9pZAwzNTA2ODU1MzE3MjgAAR56X8YnENJrdBGi819rjwcLZHyZiERnrNb1ldbgbr1T21vFZHsuNQf93gJJlA_aem_iATmhP87zyGUjogy7P8zcw



☆ Here is the link to my  wine-list June 23 to December 2024 :

https://anskunmietteet.blogspot.com/2024/09/anskun-viinivuosi-0623-0924.html?m=1&fbclid=IwdGRjcAPAxKtleHRuA2FlbQIxMAABHg7ocZNG7ymEOXmOhbx5_rqclXcfaZZLOhlcTFqXZIv_be6VlI2fM67fXsoa_aem_NZddh7HCZE-DfuZ5b_bqjw


    ☆ Here is a link to my professional  background:


https://anskunmietteet.blogspot.com/2024/07/who-am-i-what-do-i-do-and-why.html?m=0&fbclid=IwVERDUAPAyjZleHRuA2FlbQIxMABzcnRjBmFwcF9pZAwzNTA2ODU1MzE3MjgAAR64DtW1Ldg5Bcu5gEWOU6gP5BdQ1aw7KfZyK9oLdeVTX1Wwiz-wOGIju-iYOw_aem_ALlYz_s-YoKIrKLByRZRyA



🍷  Haaga Institute, Helsinki / Spanish wine educators tour
🥂Haaga Institute, Helsinki / WSET level 2, intermediate certificate in wines and spirits
 
(Photos© Anneli Laulumaa )



 




tiistai 19. elokuuta 2025

Wine-list: January 25 to December 25

     



Below is my  wine -list from January  2025 to December  2025, of the wines I have tasted during that time :


- Maple & Ash Chardonnay 
🇺🇲   California , USA
🍇   Chardonnay 💛

- Cocci Grifoni Merlo Pecorino Organic Natural 2024 
🇮🇹 IGT Marche, Marche , Italy
🍇 Pecorino 💛

- Espiritu de Chile Cabernet Sauvignon 2023
🇨🇱 Valle Central, Chile
🍇 Cabernet Sauvignon ❤️

- Familie Bauer Roter Veltliner Terrassen 2023
🇱🇻 DAC Wagram, Niederösterreich, Austria
🍇 Roter Veltliner 💛

- Cave du Château des Loges Beaujolais - Villages Nouveau 2025
🇨🇵 AOP Beaujolais - Villages Nouveau, Burgundy, France
🍇 Gamay ❤️

- Chăteau Carsin Cuvée du Chat Blanc 2022
🇨🇵 AC Bordeaux, Bordeaux, France
🍇 Sauvignon Gris 💛


Lindeman's BIN50 Shiraz 2022
  🇦🇺   South - Eastern Australia, Australia
  🍇 Shiraz ❤️

- Marques De Riscal Organic Verdejo 2023
🇪🇦 DO Rueda, Castile - Leon, Spain
🍇 Verdejo 💛

-  Roberto Sarotto Piemonte Rosso 2023
🇮🇹 DOC Piemonte ,Piemonte,  Italy
🍇 Barbera , Nebbiolo ❤️

- Alamos Malbec Organic 2023
🇦🇷 Mendoza, Argentina
🍇 Malbec ❤️

 - Moselland Riesling Trocken 2024
 🇩🇪 Qualitätswein Mosel, Mosel , Germany
🍇 Riesling 💛

- Barone Montalto Pinot Grigio 2024
  🇮🇹 IGT Terre Siciliane, Sicily,  Italy
🍇 Pinot Grigio 💛

- Bassanoshiro Organic Bianco 2024
🇮🇹 IGT Veneto, Veneto, Italy
🍇 Garganega 💛

- Piedra Fluida Listán Negro 2020
🇪🇸 DOP Islas Canarias, Tenerife, Spain
🍇 Listán Negro ❤️


❤️ = red wine
💛 = white wine
 

☆ Here is a link to my wine - list 2026:

perjantai 23. toukokuuta 2025

Lukemisen riemua

        



      Lukemisen riemua &  Anskun kirjalista



       Kuten olen jo niiin monta kertaa maininnutkin, lukeminen on pitkäikäisin ja rakkain harrastukseni.
Kirjat ja lukemisen riemu ovat kulkeneet rinnallani nyt jo 50 vuotta , ja toivottavasti saan nauttia tästä antoisasta harrastuksesta vielä pitkään....

  
Tässä yksi linkki aiempaan  blogitekstiini :

https://anskunmietteet.blogspot.com/2024/02/rakkaudesta-lukemiseen-ja-kirjoihin.html?m=0

    Hetkellisesti tämä rakas harrastukseni jo otti takapakkia, kun alkoi tulla ongelmia silmien ja näön kanssa.
Mutta kun vihdoin ja viimein sain taas silmälääkäriltä uuden lasi-reseptin, ja optikolta uudet lasit, niin nyt taas näkee kunnolla - ja elämä hymyilee ja maailma on auki.

   Äänikirjoille en ole itse lämmennyt, tai e-kirjoille .
Ei ei, minä haluan käteeni sen oikean perinteisen kirjan, kääntää niitä konkreettisia kirjan sivuja , kuvitella itse ne kirjan hahmojen äänet omassa päässäni ( ainoa poikkeus voisi olla Andy Serkisin lukemat äänikirjat Sormusten herra - tarinoista ).

       Ajattelin  alkaa pistämään ylös kirjoja, joita on tullut luettua viime aikoina ja tästä eteenpäin....( linkki Anskun kirjalistaan tämän jutun lopussa )

       En tuppaa yleensä osallistumaan erikseen lukuhaasteisiin, mutta otan niistä aina aika ajoin sen verran koppia, että poimin kiintoisia lukuvinkkejä tulevaisuuden varalle...
En muutenkaan kilpaile tai pidä mitään määrällisiä tavotteita , koska kyseessä siis rakas harrastus ja iloa tuottava asia , ei pätemisen tarve.

    Ajattelin tuon kirjalistan koota ihan omaksi ilokseni, ja jos siitä joku saa lukuvinkkiä tai pontimen lähteä kirjastoon, niin hieno homma 😊👍📖

  Jo aiemmin mainittujen silmäongelmien takia jouduin palauttelemaan osia kirjoja kirjastoon keskeneräisinä, mutta sieltähän ne taas löytyy uudestaan, jolloin voin lukea ne loppuun ja lisätä listalleni...

   Kirjat ovat ihanan armollisia ystäviä 🙏❤️
Ne eivät kritisoi tai arvostele lukijaansa, ne kannustavat ja tsemppaavat , herättävät erilaisia tunnetiloja ja ajatuksia, ehkä inspiroivatkin ja kehittävät keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä.

  Kirja ei ilku, jos luet väärin.
Se ei närkästy , jos nukahdat kesken lukemisen vaan ymmärtää, että lukijansa oli ehkä väsynyt.
Sitä ei haittaa, jos vajoatkin yhtäkkiä omiin ajatuksiisi ja joudut palaamaan monta sivua taaksepäin, koska et muista mitä tulit juuri lukeneeksi - ei siinä mitään, no harm done.
Se on oivallinen matkakumppani, ja unettoman lohdullinen ystävä .

  Ja niin kauan , kun kirjastoja tuetaan ja pidetään yllä, kirjat ja lukeminen ovat harrastus, johon on mahdollisuus myös pienituloisilla ihmisillä.

    Haluankin päättää  tämän tekstin  tähän Frederick Douglass'n  ajatukseen:

" Once you learn to read,
         You will be forever free."



            Anskun kirjalista


https://anskunmietteet.blogspot.com/2025/05/anskun-kirjalista.html?m=1




Anskun kirjalista

             





* Paluumatkalla / Aino Huilaja

* Joutilaita kilometrejä - polkupyörällä Etelä - Amerikan halki / Tuija Kauppinen

* Before the coffee gets cold / Toshikazu Kawaguchi

* Eläinlääkärinä revontulten mailla / Venla Jyrkinen

• Change the recipe
because you can't build a better world without breaking some eggs / José Andrés

• Eläinlääkärin elämää / Teppo Heinola

• Nalan maailma / Dean Nicholson

• Yksin, kiitos / Marika Riikonen

• Islanti - hevosten saari /
Johanna Vaurio - Teräväinen, Sanna Elfving 

• Melkein Geisha ,hurmaava ja hullu Japani  / Minna Eväsoja

keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Yrittäjyys - kurssin satoa...

 


 Julkaisen tässä oman esseeni aiheesta:

Miltä näyttää oman alasi yritysten ja työelämän tulevaisuus?
Kurssi:  Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta

A) Mainitse alasi &  minkä tyyppisiä yrityksiä alallasi on?

Ravintola-ala / tarjoilija

Alalla on valtavan paljon erilaisia ja erikokoisia yrityksiä .
Siellä on yrityksiä  hyvin pienistä 1-2 hengen kahviloista isoihin ketjuyrityksiin ..on pieniä yksityisten omistamia majoitusliikkeitä , ja sitten Scandicin ja Lapland hotelsin kaltaisia isoja hotelliketjuja.
Alalla on pubeja, yökerhoja, lounasravintoloita, eritasoisia ruokaravintoloita jne jne...

          ----------------------------------------
B) Miten työelämän muutokset tulevat vaikuttamaan oman alasi yrityksiin ja niiden toimintaan?

         Erittäin iso alaan ja sen yrityksiin vaikuttava muutos tapahtui jo Korona-pandemian , ja siitä seuranneiden rajoitusten myötä.
Kun ravintoloita suljettiin , ja matkailu väheni merkittävästi, todella iso joukko alan työntekijöitä lomautettiin ja monia myös irtisanottiin --->> alan ammattilaiset  vaihtoivat muille aloille , eli seurasi tietotaito-vuotoa ja PALJON !

   Ravintola-alan yrityksiä on mennyt viime vuosina konkurssiin huomattavia määriä.
Jäljelle jääneet yrittäjät eivät ole samoissa määrin pystyneet palkkaamaan uutta henkilöstöä, koska maailmantilanteen epävakauden ja kotimaassa tapahtuvan tiukan talouspolitiikan takia ihmisten kulutustottumukset ovat muuttuneet, ja mm. ravintolakäyntejä ja kotimaan matkailua  on vähennetty .
Tosin - poikkeuksena on Lappi, koska Lappi vetää paljon ulkomaalaisia asiakkaita edelleen, ja kysyntä ei ole niin paljon pienentynyt muuhun maahan verrattuna.

   Ravintola( ja majoitus )  - alalla on tarjolla varsin paljon nollatunti-sopimuksia, osa - aikaisuuksia, lyhyitä sesonkeja jne...
Eli ns.täydet työtunnit ja vakituiset työpaikat alalla eivät ole enää kovin yleisiä , joten työntekijöiden kannalta se on haastavaa .

     Alan kasvun haasteena on myös maamme takapajuinen suhtautuminen alkoholiin, joka nähdään vaan ongelmien kautta.
Niin kauan aikaa, kun ravintola-ala on STM:n holhouksen alla , sen mahdollisuudet kehittyä ja laajentua ovat huomattavan paljon suppeammat kuin esim. Keski - ja Etelä-Euroopassa.
Ravintola - ala kuuluisi ehdottomasti TEMin alaisuuteen, sen työllisyysvaikutukset on suuremmat kuin esim.maatalous - ja elintarviketeollisuusaloilla.
Majoitus - ja ravitsemisala työllisti yli 90 000 henkilöä vuonna 2022, joista ravintola-alalla työskenteli yli 74 000 henkilöä.


     MARA - alat ovat sekä kansainvälisesti että kansalliseti herkkiä erilaisille suhdanteille , pandemia-kriisi oli siitä hyvä esimerkki.
Ailahtelevat sähköjen hinnat, polttoainekustannukset, sodat ym.levottomuudet  vaikuttavat kaikki alan toimintaan joko suoraan tai epäsuoraan.

   Kansallisella tasolla tämänhetkisen hallituksen tiukka talouspolitiikka ja leikkaukset  ovat heikentäneet ihmisten taloutta, ja sitä myötä myös kulutusta.

Suomessa ei myöskään ole samanlaista ravintolakulttuuria kuin monissa muissa Euroopan maissa.
Täällä ulkona syöminen on edelleen luksusta, ja koetaan " ylimääräisenä menona" , josta heti tiukan paikan tulleen ollaan valmiita joustamaan.
Keski - ja Etelä-Euroopassa viinilasi työkamujen kanssa työpäivän jälkeen, ja ulkona syöminen perheen kanssa on tärkeä osa kulttuuria, josta ei olla valmiita pihistämään.

    Vaikka digitalisaatio etenee yhteiskunnassamme, ravintola-ala  kuuluu luoviin aloihin, ja palvelu on iso osa koko elämystä.
Uskon siis, että alan työpaikat ei tule vähenemään digiloikkien takia.


    Ekologisuus ja kestävä kehitys , myös sosiaalinen kestävä kehitys näkyy, ja tulee näkymään jatkossakin alalla.
Se näkyy mm. ruokalistoilla lisääntyvinä kasvisvaihtoehtoina , kotimaisten ruoantuottajien kanssa tehtävänä yhteistyönä eri ravintoloissa ( lähiruoka & alueelliset panostukset ruokamatkailuun jne)..
Se näkyy myös siinä, että alalla aletaan panostamaan enemmän työntekijöiden hyvinvointiin ja kitkemään alalta epätervettä työyhteisö-kulttuuria, esimiehiä koulutetaan parempaan johtamistapaan jne..

Minä uskon ja toivon, että ravintola-ala rupeaisi tulevaisuudessa saamaan samaa ansaitsemaansa arvoa osana yhteiskuntaa , kuin mitä se tekee tälläkin hetkellä esim.Italiassa ja Espanjassa .

Ruoka ja ravintola-ala tulee aina olemaan lähellä sydäntäni, olen minä sitten töissä millä tahansa alalla tai eläkkeellä.

       Lähteet:

-  megatrendit 2023 jne
- MARA - työllisten määrä
- ruoka - ja juomatrendit 2025 / oma blogiteksti

https://anskunmietteet.blogspot.com/2024/11/ruoka-ja-juomatrendit-2025.html?m=1


  - ravintola - ala= osa yhteisöämme / oma blogiteksti

https://anskunmietteet.blogspot.com/2024/04/ravintola-ala-osa-yhteisoamme.html?m=1


                  --------------------------------------
  Huom! Sainpa muuten arvosanaksi tuosta tehtävästä: 5/5 ja koko kurssista myös 5 💪😉.

Vaikka itselläni ei ole ollut paloa laittaa yritystä pystyyn, niin sisäisen yrittäjyyden ominaisuuksia minusta kyllä löytyy .

~ 2 vuotta sitten kävin myös 1 kuukauden pituisen kurssin " Ideasta yrittäjyyteen" , jossa sai vähän tietoa ja ideoita mm. markkinoinnin eri keinoista , esim. sosiaalisessa mediassa.

        Oppiminen ei lopu koskaan , eikä mikään tieto ole hukkaan heitettyä , vaan siitä voi olla hyötyä mitä yllättävämmissä paikoissa ....sydän ja mieli avoinna kohti uusia seikkailuja - whatever those may be..

  Valoisaa kevättä ! 

T. Ansku Aurinkoinen 🌞



       

keskiviikko 29. tammikuuta 2025

31+ kokkia , osa 2

 


(Kuvat © Anneli Laulumaa )


 Tammikuun teema - 31+ kokkia/ osa 2

Tästä linkistä pääsee lukemaan : 31+kokkia,osa 1:

https://anskunmietteet.blogspot.com/2025/01/31-kokkia-osa-1.html?m=1


🔪  Kuwamura Yūko / Japani
🔪   Leonor Espinosa / Kolumbia
🔪  Alberto Crisci / Iso - Britannia
🔪 Kamilla Seidler / Tanska
🔪Ragnar Eriksson / Islanti
🔪 Christopher Haatuft 🔪 Heidi Bjerkan / Norja
🔪 Magnus Nilsson / Ruotsi
🔪 Jeremy Charles 🔪 Sheila Flaherty / Kanada,
🔪Monique Fiso / Uusi Seelanti
🔪 Brian Yazzie / Navajo nation, Arizona,USA
🔪Dieuveil Malonga /  Kongo
🔪 Manoella Buffara / Brasilia
🔪  Vikas Khanna / Intia
🔪 VIrgilio Martinez /  Peru
🔪 Margot Janse / Alankomaat
🔪 Yevhen Klopotenko / Ukraina
🔪 Ricky Santino / Indonesia
🔪 Elle Save Gaup-Oskal / Norja
🔪 Kamal Mouzawak /Libanon


   Jos oli kiinnostavia kokkeja ja mielenkiintoisia elämänpolkuja osassa 1, niin ei tämä jälkimmäinenkään porukka jättänyt kylmäksi.

  🔪   Elle Save Gaup -Oskal on kotoisin Pohjois - Norjasta , Máze  nimisestä pienestä kylästä. Hän on Saamelainen porotilallinen, ja koulutukseltaankin kokki.
Silloin kun Elle ei ole ollut  työvuorossa Norjalaisella öljynporauslautalla, niin hänet on löytänyt  kotoaan valmistamassa perinteisiä ja modernimpia Saamelaisia ruokia, joista hän jakaa kuvia ja videoita myös mm.Instagram - tilillään.

  🔪  Sheila Flaherty on syntynyt ja varttunut Ottawassa Kanadassa , mutta sukujuuriltaan hän on Inuvialuk , ja hänen perheensä juuret ovat Tuktoyaktukissa, Luoteisterritoriassa.
Vuonna 2010 Sheila muutti Iqaluitiin Nunavutiin,  jossa hän myöhemmin  perusti yrityksen " Sijjakkut" .
Kyseessä on  ruokamatkailu - yritys, jonka tavoitteena on Inuit - kulttuurin säilyttäminen ja edistäminen .
Tässä linkissä lisätietoa yrityksestä:

https://www.sijjakkut.ca/?utm_source=ITAC&utm_medium=Website&utm_campaign=Destination+Indigenous&utm_content=Vacation+Planner

 🔪  Navajo-kokki Brian Yazzie ( tunnetaan myös nimellä  " Yazzie - the chef") löysi itsensä keittiöstä jo 7 - vuotiaana auttamassa äitiään , joka oli yksinhuoltaja.
Yazzien nuoruus oli levotonta, ja jengimaailma oli viedä nuorukaisen jo mennessään , mutta hänen omien sanojensa mukaan ruoanlaitto pelasti hänen elämänsä.
Linkin videossa Brian avaa vähän omaa ruokafilosofiaansa:

https://youtu.be/Id-BmWcW2Sg?si=vPgfcBUO4YNwpsu6


    Mikä  monia näitäkin  kokkeja yhdistää, on intohimo myös matkustamiseen ja tutustumiseen eri kulttuureihin varsinkin ruoan kautta.
He ovat myös usein painottaneet uransa alkutaipaleella oleville kokeille sitä, että on suositeltavaa tehdä töitä ja laittaa ruokaa monenlaisissa paikoissa ja monipuolisista raaka-aineista, ja nimenomaan tutustua eri ruokakulttuureihin avoimin mielin.

🔪 Indonesialaisen kokin  Ricky Santinon työ on kiidättänyt hänet yli 40 maahan, ja hyvinkin eksoottisiin ja uniikkeihin paikkoihin, mm. Antarktiselle.


🔪 Jeremy Charles lähti omalle seikkailulleen Saint John's:n kaupungista , Newfoundlandista. Matka vei mm. Los Angelesiin ja Chicagoon , mutta aikansa vietettyään suurkaupungeissa kotimaisemat alkoivat kutsua takaisin.
Hän onkin nostanut koko Newfoundlandin ja Labradorin kulinaariselle kartalle - sekä hän ja Sheila Flaherty ovat myös olleet mukana " New Arctic Kitchen " liikkeessä ( osan 1 yhteydessä linkki siihen)

🔪 Margot Janse syntyi ja kasvoi aikuiseksi Alankomaissa, mutta v.89  hän pakkasi reppunsa ja lähti silloisen poikaystävänsä kanssa Zimbabween tehden töitä siellä mm.tarjoilijana.
Afrikan manner kietoi Margotin pauloihinsa, ja hänen uransa kokkina sai siivet alleen Etelä - Afrikassa.

   -----------------------------------------------

           Rakkaus lähiruokaan, ihmisten yhdistäminen ruoan kautta, halu auttaa...
siinä muutama muukin yhdistävä tekijä näille kokeille.
Uteliaisuus, avoin mieli, uuteruus & periksiantamattomuus haasteiden edessä ovat myös enemmän kuin osuvia adjektiiveja heitä kuvatessa.
        Tämä on ollut hieno projekti , ja on suorastaan haikea olo sen tullessa päätökseen.
Tähän loppuun sopii hyvin tämä siteeraus:

" To me, food is as much about the moment, the occasion, the location and the company as it is about the taste.”/
Heston Blumenthal

Oma kiitokseni taas kerran myös ruoantuottajille 🙏❤️ , ilman heitä ei olisi meitä muitakaan.

  🌟 The Clink charity ,UK
https://theclinkcharity.org/our-story

🌟 the world chefs without borders
https://www.worldchefswithoutborders.org/

🌟 Chefs in Africa
https://chefsinafrica.fr/

🌟   I - COLLECTIVE
https://www.icollectiveinc.org/who-we-are

🌟  Credo Kompetansesenter, Norway
https://programcredo.no/en/kompetansesenter

(Kuvat © Anneli Laulumaa )