Kun Lempi-velho masentui

           Kun Lempi-velho masentui

      Syksy oli saapunut. Se oli hiipinyt hiljaa,kuin huomaamatta,myös metsään. Lehtipuut vaihtoivat kesävaatteensa kirjaviin syysnuttuihin, metsäneläimet kiirehtivät kukin omissa touhuissaan valmistautuessaan tulevaan talveen. 

Kaikki olivat niin kiireissään,etteivät olleet ehtineet kiinnittää huomiota metsän siimeksessä olevaan torppaan, tai etenkään sen asukkaaseen.
Torpassa oli hyvin hiljaista, hämärää, eikä sen piipusta noussut savuakaan. Kuistin seinää vasten nojasi apea luuta, kylmissään ja huolissaan, ei itsestään vaan ystävästään, jota ei millään saanut piristettyä.
Torpan perällä pöydän ääressä kyyhötti hahmo, tuijotti ikkunasta kauas tyhjyyteen,huokaisten välillä raskaasti.

Lempi-velho oli tavallisesti täynnä elämää ja ääntä, mennä touhotti sinne sun tänne ja tuonne,pilke silmissä ja hymy huulilla.
Mutta nyt Lempi oli hiljaa, kyyhöttäen pienessä mökissään,jaksamatta edes keppostella.
Lempi-velho oli masentunut. Ilo oli kadonnut koko sen olemuksesta,ja liekki sammunut silmistä.
Mikä oli saanut tämän elämää kuplivan pikku olennon näin murheelliseksi?

 Ihmiset....
Ihmiset eivät enää hymyilleet eivätkä hullutelleet. 

He eivät hyppineet lehtikasoissa eivätkä pomppineet kuralätäköissä.

 He kiirehtivät suu mutrussa töihin ja kouluihin ja kaikkialle, eivät tervehtineet toisiaan,saati puhuneet toisilleen.
Ruokapöydässäkin nämä ihmiset tuijottivat älypuhelimiaan ja muita outoja vempaimiaan,eivätkä keskustelleet keskenään.
Iltaisin ihmiset tuijottivat teeveetä tyhjin katsein, lapsille ei enää luettu satuja....kuka nyt uskoisikaan muka keijuihin ja menninkäisiin ja velhoihin?
Aamulla taas herättiin ja kiire alkoi alusta,lapset jätettiin itkevinä tarhoihin ja hypättiin autoihin ja lähettiin töihin.

   Kyllähän Lempi-velho ymmärsi, että ihmisten maailma oli aikalailla erilaista kuin velhojen ja menninkäisten ja metsäneläinten, se oli täynnä vastuuta ja haasteita ja velvollisuuksia ja odotusten täyttämistä.

Mutta kaiken tuon keskellä nämä ihmiset olivat hukanneet leikin ja naurun ja hulluttelun,ja se oli saanut Lempinkin masentumaan.
Hänen uskollinen luutansa oli päiväkausia yrittänyt piristää ystäväänsä,onnistumatta siinä. Joten luuta oli ottanut järeämmät keinot käyttöön ja pyytänyt apua.

    Oveen koputettiin, ei vastausta. Se avattiin varovasti,ja vieras kurkisti sisään. Seisoi hetken eteisen puolella antaen silmien tottua hämärään.

Sitten vieras lähti hiljaa kohti pöytää,jonka äärellä kyyhötti niin surullinen hahmo,että vieraan rintaa oikein kouristi.
Lempi-velho tunsi kosketuksen olkapäällään, hän kohotti kyyneleiden juovittamat kasvonsa kohti tätä yllättäen sapunutta vierasta tunnistaakseen kuka tämä oli.

Siinä seisoi vihreään nuttuun ja mustiin kenkiin sonnustautuneena hänen Leprikorni ystävänsä kaukaa pieneltä vehreältä saarelta. 

Siitä olikin jo kauan aikaa,kun he olivat viimeksi tavanneet.
Sanoja ei vaihdettu, mutta hyvin päättäväisesti tämä hassun näköinen hahmo otti ystäväänsä kädestä kiinni kuuntelematta lainkaan vastalauseita.

Eikä niitä paljon tullutkaan,sillä Lempi oli aivan liian väsynyt väittämään edes vastaan. Hänet istutettiin luudan kyytiin, vieras hyppäsi mukaan ja matka alkoi.

    Ensin Lempi-velho oli liian uupunut edes katsomaan maisemia, mutta sitten hänen horroksessa ollut uteliaisuutensa heräsi ja suru väistyi hetkeksi.

Lempi näki allaan kimaltelevan meren, sitten hän alkoi nähdä vihreää...paljon vihreää...lampaita...peltojen välissä puikkelehtivia pieniä teitä, ja kaiken tämän kauneuden kruunasi kirkkain sateenkaari,jonka Lempi oli koskaan nähnyt.

He laskeutuivat ja Lempin ystävä tarttui taas häntä kädestä kiinni johdattaen kohti pientä kirkkaan keltaista taloa, jonka sisältä raikui nauru ja seinistä kimpoili iloinen musiikki.

Lempi-velho tunsi ihanan ruoan tuoksun nenässään, mutta ympärillä pyörivät hymyilevät ihmiset saivat hänet kyyneliin, ne olivat ilon kyyneleitä.

   Luuta virnisti ilkikurisesti ystävälleen,joka heristi tälle
sormeaan muka nuhtelevasti.
" Ai jai, mitä minä oikein teen sinun kanssasi", sanoi Lempi-velho luudalle.

 Mutta vaikka tämä nuhruinen velho hetisti sormeaan, niin äänessä kuulsi kiitollisuus ja lämpö.

Lempi oli niin onnellinen ja kiitollinen, sillä kun hän oli liian voimaton auttaakseen itseään, niin hätiin riensi ystävät, jotka auttoivat hänet jaloilleen ja juuri näiden ystäviensä tukemana ja opastamana Lempi-velho löysi satumaan, ja paikan,jossa taas leikittiin ja naurettiin. 

Löysi paikan, jossa harmaus väistyi värien tieltä ja masennus pakeni jonnekin kauas pois,mistä ei löytänyt tietään takaisin Velhon sydämeen.




 

Yön rauha 24.9.2016

  Se tunne, kun kaikki nukkuvat, ja tiedät,että puhelin ei soi eikä kukaan tule yllättäen ovelle koputtelemaan.
Uskallat antaa ajatusten lähteä lentoon vapaasti, kun niitä ei mikään ulkoinen tekijä ainakaan tule keskeyttämään.
Nukkuakin tietenkin voisi, mutta ei lienee yllätys, että ajatukset tulevat pyörimään karusellia pääsi sisällä juuri sillä hetkellä,kun pää osuu tyynyyn ja silmät on painumassa kiinni.
Yhtäkkiä istut sängyllä aivan pöllämystyneenä ja vaikka kroppa kiljuu sinulle että jatkaunia jatkaunia, niin aivosi ovat asiasta täysin eri mieltä.
Aivosolusi suorastaan riehaantuvat saatuaan huomiosi, heittelevät kärrynpyöriä ja tuulettavat villisti.
Ja sitten kun olet saanut hinattua vastahakoisen tomumajasi ylös ja olet valmiina kirjoittamaan, niin enemmän kuin usein nämä aivosolut päättävät sitten kuitenkin mennä nukkumaan.
Leikkivät vielä mokoma minun kustannuksellani.
Minun, jonka pitäisi elättää itseni jatkossa ainakin osittain juuri kirjoittamalla. Juuri nyt ei näytä vakuuttavalta, mutta siitä huolimatta oloni on innostuneempi ja energisempi kuin pitkään aikaan.
Johan tätä synkkyyttä ja ketutusta riittikin ihan omiksi tarpeiksi, on aikakin saada pilvet väistymään taivaalta ja saada vähän valoa ja lämpöä elämään.
Minusta oli hyvää vauhtia tulossa juuri sellainen ns.energiasyöppö kaveri, joka imee kaiken energian lähimmäisistään kuin iilimato.
Juuri sellainen tyyppi, jota normi mielentilassani, eli perus positiivisena hyväntuulisena ihmisenä, karttaisin itsekin kuin ruttoa. Ja nyt minua katsoi peilistä tällainen tyyppi: uupunut, hapan, turhautunut...
Mistä tämä johtui?
Sehän johtui siitä, että elämäni purressa oli salamatkustajia, jotka kaappasivat sitten koko paatin ja minusta tuli panttivanki.
Elämääni oli päässyt sellaisia tahoja ja instansseja, yksittäisiä ihmisiä, kuin myös erinäisiä virkamiestahoja, jotka ottivat vallan. He kertoivat minulle, miten minun pitäisi elää, mitä minun pitäisi tehdä. Ja kuin vahvistaakseen sanojaan,niitä piti pönkittää vielä kuorruttamalla tuo viesti jatkuvalla analysoinnilla ja pakottavalla tarpeella diagnosoida minua. Löydettiin vain vikoja ja puutteita, virheitä ja epäonnistumisia. Vähäteltiin lahjojani ja kykyjäni, dissattiin unrlmiani ja haaveitani.
Kyllähän tuollainen kannustaa aivan mahdottomasti, eikö?? Ja sitä kun tarpeeksi pitkään ja tasaisin väliajoin sinulle pakkosyötetään, niin kohta alat uskoa itsekin näihin saamiisi analyyseihin ja vikoihisi.
Samalla kun huomaat ajatustesi vajoavan ja elämänilosi hiipuvan, niin tajuat ettet ole jaksanut enää käydä lenkilläkään niin usein.....pahan mielen kierre on valmis.....
Sitten jostain hiljaisuudesta, kaiken sen kuran alta mitä niskaan on kaadettu, nostaa päätään sisu....uhmakkuus...taistelumieli....halu heittää nämä tunkeutujat laidan yli ja ottaa taas se oman elämänsä pursi haltuun. Laittaa päähänsä entistä tiukemmin se kapteenin lakki, tarttua ruorista kiinni voimakkaan mäörätietoisesti ja ohjata paatti pois huonoilta vesiltä kohti niitä kauniita auringonnousuja.
Tämä on minun veneeni, ja minä olen sen kapteeni. Minä määrään sekä suunnan että vauhdin, sitä ei minun puolestani tee enää kukaan, sillä vain minulla itselläni on siihen oikeus.
Tätä purtta ei ole rakennettu satamassa kellutettavaksi, tämä pursi on rakennettu seilaamaan - kohtaamaan sekä myrskyt että tyvenet.
Nostan ankkurin, ohjaan veneeni varovasti tutusta satamasta kohti uusia seikkailuja, kohti tuntematonta. Käännyn katsomaan vielä hetkeksi taakseni, hymyilen ja tiedän, että elämäni ei koskaan tule olemaan enää samanlaista.

Uusiin seikkailuihin purjehtien, Ansku

Ps. Jatkossa tulen kirjoittamaan blogiani myös Lontoon murteella, erityisesti reissutarinani. Runoni ja Lempi-velhon edesottamukset on jatkossakin täällä upealla värikkäällä äidinkielelläni. Kirjoittajanimeni on Ann O'Songland mutta tuttujen kesken Ansku aka Annie

Kun Lempi-velho politiikkaan lähti

Kun Lempi -velho politiikkaan lähti

     Siitä oli kulunut jo tovin aikaa, kun rehevä ja reipasotteinen ystävämme Lempi-velho lähti velhojen vuosikokoukseen uskollisen luutansa lennättämänä.
Matka oli sujunut varsin hyvin ja itse kokouskin mennyt hyvin, ja Lempikin oli pärjännyt ilman Savon sanakirjaa suurimman osan kokouksesta.
Kokouksen sisältöä emme tietenkään me tavalliset ihmiset tiedä, sillä se oli tarkoitettu vain ja ainoastaan velhoille, ja turvatoimet olivat sen mukaiset.

Mutta kun Lempi-velho vihdoin ilmestyi kokousluolasta, niin luuta vetäisi syvään henkeä ja huokaisi raskaasti:" tästä ei hyvä heilu".
Lempin silmät loistivat ja posket punoittivat, ja vaikka hänen äänensä ei normaalistikaan ollut sieltä hiljaisemmasta päästä, niin nyt hän suoras.
taan huusi.

" Minä tiedän mikä minusta tulee isona", kiljui Lempi täyttä kurkkua ja jatkoi lainkaan välittämättä ohikulkijoiden paheksuvasta katseesta:"
Minä lähden politiikkaan!!!!"

Ja kuin vahvistaakseen sanojaan hän kaivoi hameensa taskusta tuhruisen vihkon ja selaili sivuja ja luki ääneen:

Kansallista Velhojen yhdistystä edustaa seuraavan kauden Lempi-velho ( eikä nähnyt tässä vaiheessa luudan epämääräistä silmien pyörittelyä) ja hänen ensimmäiset viralliset edustustilaisuudet ovat seuraavat:
- Pääsiäispupujen ammattiyhdistyskokous, jonka tarkoituksena saada työsopimukseen työterveys hammashoito
- Nukkumattien yt neuvottelut,
sillä säästöjen vuoksi Nukkumattien hiekka on tuontihiekkaa ja autot vaihdettu mopoihin, ja Nukkumattien työnkuvaa laajennettu myös muihin tehtäviin, kuten ruohonleikkuu ja postinjakaminen

  Lempi- velho piti tauon, vetäisi henkeään, laittoi vihkonsa takaisin hameen taskuun ja jatkoi, nyt hieman hiljaisrmmalla, mutta lähes hartaalla äänellä:"
Nyt alkaa tapahtua, uskotkos ystäväni?"
Mitäpä Luuta siihen muuta kuin vaisusti nyökkäämään.

Lempi otti hameenhelmoista kiinni ja leiskautti tyylikkäästi ( hhmmmm.....) luudan kyytiin yhdellä harppauksella ja hihkaisi:" Talla pohjaan ja nokka kohti kotimetsää, sillä minulla on vielä paljon töitö ennen noita tapaamisia.
Sinut täytyy pestä ja huoltaa, sillä olet jatkossa minun edustusajoneuvoni.
( ja taas jäi Lempiltä yksi hiljainen huokaus kuulematta).
Sen lisäksi minun on tutkittava vaatekaappini ja mentävä kampaajalle ja manikyyrille ja vaikka minnekä....."

Tasainen pulputus jatkui hyvän aikaa kotimatkalla, kunnes alkoi kuulua tasainen kuorsaus.
Tässä vaiheessa uskollinen luuta rohkeni jo hieman virnistämään, sillä vaikka Lempi-velho olikin aika-ajoin hieman kiivas ja rasittava, niin tylsää ei elämä hänen kanssaan koskaan ollut.
Ja kun luuta ajatteli tulevia edustustilaisuuksia värikkään ja kovaäänisen emäntänsä luottokuskina, niin varmaa oli se, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulisi riittämään.
Ja sekös luutaa hymyilytti.

12.8.2016 Vähiin käy ennenkuin loppuu

12.8.2016 Vähiin käy ennenkun loppuu...

  Aika on kulunut taas niin nopeasti, että sitä on taas ihan ihmeissään, kun rinkka pakattuna odottelee kotimatkan alkua.

  Niin paljon ehtinyt tapahtua taas yhtä sun toista sitten viime blogipäivityksen, eikä oikein edes muista kaikkea kun ei ole älynnyt tuoreeltaan kirjoitella ylös.
Ja sitten ei tiedä, että mistä päästä aloittaa purkamaan niitä asioita, jotka jopa sattuu muistamaan.

Yritetään..

Viinitarhalla olen ollut töissä loppuun asti, ja työni taso oli vaihtelevaa: välillä luokatonta räpellystä,välillä jopa ihan laadukasta työtä ja siltä väliltä.
Kyllä juon seuraavan viinilasini suurella kunnioituksella viinitilallisia kohtaan, ainakin jos viinit tulevat ns. rinnemaisemista edellyttäen runsaasti ihmistyötä menestyäkseen.
Ehdin ihan lyhyessä ajassa oppia paljon viinin viljelyksestä varsinkin Sveitsissä, ja vielä minä joku päivä olen jollain tilalla hommissa myös rypäleiden poiminta aikaan.

Yksi retkikin tehtiin vielä, 1485m korkeudessa sijaitsevalle vuoristotilalle, missä valmistettiin erinomaista juustoa niin lehmänmaidosta kuin myös vuohenmaidosta.
Juustot olivat taivaallisia sekä minun että ystäväni Hiirun mielestä, joka ihme kyllä kaiken ahtamisen jälkeen mahtuu vielä reppuun kotimatkalle 😉.

1.8. vietettiin Sveitsin kansallisjuhlaa, ja se oli varsin duurivoittoinen ja pönötystä oli tuskin nimeksikään.
Ulkona oli paljon kokkoja, ilotulitukset kuuluivat myös osana kekkereihin, ja livemusiikki muutaman puheen kera.
Ehkäpä Suomenkin itsenäisyyspäivä olisi vähän valoisampi,jos sitä vietettäisiin kesällä eikä keskellä pimeintä talvea.
Toisaalt, Suomen ja Sveitsin historia poikkeavat melko vahvasti toisistaan, ja muut kulttuurilliset seikat päälle laskettuna on ehkä ymmärrettävää että juhlien tyyli on niin erilainen.
Ei tästä sen enempiä.....

Jo aiemmissa blogipäivityksissäni tuskailin kielimuuria, ja sitä tuskailua jatkui loppuun saakka.
Vaikka pidänkin itseäni kielitaitoisena, niin jotenkin tuo saksa tarttui rasittavan hitaasti minun päähäni.

Hienoja elämyksiä minulla täällä oli sen viiden viikon aikana, jotka täällä Sveitsissä vietin.
Oli myös turhautumista, ärtymystä, ja muuta pientä narinaa, mutta kaipa nekin kuuluu osana yällaiseen elämään, kun heittäydyt jonkun perheen arkeen ja elämään ja yrität sopeutua heidän tapoihinsa ja rutiineihinsa.

Sveitsi on kaunis maa, siisti ja huoliteltu( ja kallis), ehkä minun makuuni jopa liian steriili ja virheetön.
Talot, puutarhat, autot...kaikki on niin huoliteltua ja tyylikästä, että paikoin tunsin itseni hieman nukkavieruksi täällä.

Irlanti on selkeästi minun maani, rosoisen kaunis, karun kaunis. Siellä jotenkin maistuu elämä yhtaikaa sekä bluesilta että polkalta, sateet eivät minua pelottaneet eivätkä ahdistaneet.
Sinne tulen varmasti palaamaan jatkossakin, siellä on paljon nähtävää ja koettavaa, ja monta laulua laulettavaa.

Kiitos teille jotka olette reissujuttujani lukeneet, palaan tunnelmiin kotona vaunu menninkäisenä.

Nyt alkaa kotimatka, see you ❤

Kielikylpyä ja vuoristoretkiä 25.7.2016

Saksan saksaa, Sveitsin saksaa ja siansaksaa -
eli kielikylpyä, vuoristoretki ja paaljo muutakin 25.7.2016

  Oho..taas humahti lähes viikko yhdessä hujauksessa, ja hyvä viikko olikin. Cooperin kanssa olemme luoneet oman rytmin ja rituaalit, ja niitten ohessa sitten vähän tavallisesta arkipäivästäkin poikkeavia tapahtumia.

Lämpimät säät ovat jatkuneet, mutta nähtävästi tämä minun oma vaatimaton tomumajani on vihdoin tottunut lämpöön, koska työnteko eikä lenkkeilykään tee enää tiukkaa näissä lukemissa.
Päinvastoin, nyt vasta alan pikkuhiljaa palautua entiselleni karmean kylmän ja sateisen viime kesän jälkeen.
Viinitarhalla ollaan entiseen malliin hommissa aamu kuudesta puolille päivin, jonka jälkeen syödään lounas.
Minä otin taas keskiviikolle keittiövuoron, sillä ajattelin tekaista oikein peri Suomalaisen makaronilaatikon kera porkkanaraasteen, ja jälkkäriksi pyöräytän puolukkavispipuuron.

Se yksinäisyyden tunnekin katosi vihdoin, ja hyvä niin, sillä en ole lainkaan tottunut moiseen olotilaan, minä olen harvoin yksinäinen, vaikka yksikseni viihdynkin vallan paljon.
Ehkäpä alan kotiutua näihin maisemiin sen verran hyvin, että ei ole enää se tyhjyydessä kelluva irtolais olotila.
Kotiutumista lienee auttaa hyvin myös se, että alan oppia saksaakin jo enemmän....
Joka päivä opin useita sanoja ja kielen ymmärrys parantunut.
Ymmärrän siis puhuttua ja kirjoitettua tekstiä, ja kunhan sanasto karttuu, niin enköhän minäkin saa tämän sanaisen arkkuni auki.
Mutta kyllä minulle on sanottu, että olen jo reilussa viikossa oppinut huimasti lisää kieltä ja olemme pystyneet kommunikoimaan jo paljon paremmin.
Minuahan ei virheet pelota lainkaan vaan pistelen suruitta sanoja peräkkäin iloisen hymyn kera ja elekieltä apuna käyttäen.
Ja minun saksanihan on siansaksaa parhaimmillaan, mutta kummasti vaan tuntuu toimivan.

Erikoisterkut kielten opettajille: lopettakaa se pilkun viilaus kieliopissa!!!!!
Tärkeintä on aluksi luoda sanavarastoo ja synnyttää innostus opittavaan kieleen ja ylläpitää se, sekä käytännön harjoituksia. Sitten vasta pikkuhiljaa peruskielioppia siinä rinnalla, ei niuhottaen ja pipo kireällä vaan innostarn ja kannustaen oppimaan ja rohkeasti käyttämään kieltä!!!!


      Eilen oli taas vapaapäivä, ja tälläkertaa teimme ns. Road tripin pomojen eli vanhan pariskunnan kanssa.
Se olikin taas sarjassamme päiviä, jotka muistan lopun ikäni.
Aamulla lähdimme koko nelikko, Cooper tietenkin mukana, ja nokka kohti Luzernea.
Veimme matkalla muutaman viinitilauksen asiakkaille, ja paapoimme Cooper-raasua, joka voi huonosti syötyään hieman liikaa ruohoa edellisenä päivänä viinitarhoilla.
Kunnon oksennuksen jälkeen ( autoon tietenkin, minnekäs muualle muka) vesseli oli entisellään ja messissä.
Luzernessa kävimme kävelyllä katsomassa kaupunkia, ja söimme kevyen lounaan ravintolan ulkoterassilla.
On ollut mukava huomata, että joka paikassa on ollut ulkoterasseilla koiria ja tarjoilijat ovat tuoneet nelijalkaisille asiakkaillekin vesikupit - ja aina pyytämättä. Lounaaksi söimme täytetyt pretzelit, minulla salamilla ja suolakurkuilla 😛.

 Sitten pienen kierroksen jälkeen palasimme autoon ja lähdimme koti kaunista Vitznauta, jonne parkkeerasimme auton ja vaihdoimme kulkuneuvoa.
Hyppäsimme vuoristojunaan ja aloimme kiipeämään hitaasti kohti Rigivuoren huippua, paikkapaikoin melko jyrkässä kulmassakin.
Hämmästyttävää kyllä, korkeanpaikan kammostani huolimatta tämä reissu ei tehnyt tiukkaakaan - ehkä se kaapelihissi ilmojen teitse olisi voinut olla pahempi kokemus.
Nautin maisemista täysin rinnoin ja kyllä ne olivatkin huikeat - juuri sellaista Sveitsiä, jollaisena sen olen nähnyt teeveessä ja kuvitellut itsekin.
Jungfrauhun ja Matterhorniin verrattuna Rigihän on pieni mäennyppylä, mutta kyllä minulle riitti vuoreksi myös 1795m meren pinnasta 😉🗻 .
Ylös päästyämme kävelimme pienen luontopolun pätkän, nautimme auringosta ja sykähdyttävistä maisemista ja tervehdimme tyytyväisenä laiduntavia Sveitsin maatiaislehmiä eli Swiss brownia.
Kellot kaulassa ne märehtivät rauhallisena piittamatta rahtuakaan ympärillä pyörivistä ihmisistä.
Ajattelivat varmaan, että aika hassuja nuo kamerat kaulassa loikkivat turistin rääpäleet, joksi varmaan myös minut tituuleerattiin kellokkaiden laumassa.
Kauniita lehmiä kyllä ovat nämä Sveitsiläisten omat lehmät☺.
Nälkähän siinä tuli taas, joten näköalakahvilaan ottamaan päivän ties kuinkakohan mones cofeiiniannos ja pitihän minun maistaa myös Sveitsiläisiä kakkuja, eikä voi valittaa ..slurps...

  Ja sitten lähdettiin junalla hitaasti ryömien sama mäki alaspäin, toivoin vaan jarrujen kestävän ja että kuski olisi tarkkana eikä riiustelisi puhelimitse tyttöystävän tai vaimonsa kanssa.
Hyvin meni sekin kyyti ja hengissä selvisimme.
Ja taas hyppäsi nelikko Rellun kyytiin ja jatkoimme maisematietä, joka myötäili Lucernejärveä, kohti Brunnenin kylää/kaupunkia.
Pehmikset käteen ja pieni jaloittelu rantakadulla livemusaa kuunnellen, Cooperikin pääsi jaloittelemaan ja juomaan.
Ja sitten kotiin päin......
Illan päätti vielä naapurikylässä syöty himpskatin herkullinen currywurst annos, joka huuhdeltiin laadukkalla lähitilan Pinot Noirilla alas ( minkäköhän tilan viinejä lie oli...hhmmm 😉).

Niin päättyi se päivä ja viikko mitä hienoimmissa merkeissä, ja minua kohdeltiin kuin kuninkaallista konsanaan. Koko päivä oli yhtä elämystä ja herkkua toisensa perään, todellista hemmottelua ja ikuisia muistoja.

Näihin tunnelmiin.....palataan taas ☺

T.Ansku

Auringonpistos,yksinäisyys......19.7.2016

Auringonpistos, yksinäisyyden tunne, töitä ja pyöräretki.. 19.7.2016

  Niin se on vaan jo toista viikkoa vierähtänyt täällä Toblerone - landiassa, ja siihen on mahtunut taas yhtä sun toista tapahtumaa ja ttoimintaa.Sääkin on vaihdellut rankkasateesta ja 14 C hyytävistä keleistä tämän päivän ja alkupäivien auringonpaisteeseen ja helteeseen.

Minun Sveitsin perheeni lähti lomalle Espanjaan, ja kun sieltä palailevat, niin jatkavat samantien Itävaltaan.
Olen siis suurimman osan ajastani vanhan pariskunnan kanssa, jotka eivät puhu englantia - vastaavasti minun saksankielen taidollani ei myöskään hirveästi keskustella.
Jollakin tavalla olemme onnistuneet käytännön asioista sopimaan, töihinmenoajoista ruokailuun jne, mutta väärinkäsityksiltä ei olla vältytty, ja läppää ei heitetä 😉.
Vaikka viihdyn paljon omissa oloissani ja itsekseni, niin tämä kielimuuri on saanut aikaan yksinäisyyden tunteen, jota en ole kokenut miesmuistiin.
Ymmärretyksi tuleminen ja toisen puheen ymmärtäminen on tärkeitä juttuja, ja kun kommunikointi jää muutamaan sanaan ja elekieleen, niin kuilu on valmis.
Irlannin isännän kanssa meillä oli tiukkojakin mielipide-eroja, mutta juuri se, että pystyimme puhumaan ja keskustelemaan kaikesta, oli rikkaus.
Mitä siis tästä opin??
Seuraavat paikkani näin vapaaehtoistyöntekijänä sijaitsevat Irlannissa tai Skotlannissa, lomanvietto-
paikkana muutkin maat tulevat kyseeseen.

  Mutta nyt kun täällä kerran ollaan, niin yritetään tsempata ja pärjätä ja teen parhaani, kuten aina, siinä mihin ryhdyn.

Sunnuntaina oli ensimmäinen virallinen vapaapäiväni, ja ei liene tule kenellekään yllätyksenä, miten sen vietin.
Pyörän selkään pomppasin jo aamu kahdeksalta Cooperin ruokinnan ja lenkityksen jälkeen.
74km pyöräilin 25C helteessä mitä hienoimmissa maisemissa, ja korkeuserojakin oli sen verran, että pääsi sekä puuskuttamaan ylämäissä kuin myös hihkumaan riemusta alamäissä.
Rhein-joen varttakin pyöräilin hyvän tovin, ja vierailin Rheinfall vesiputouksilla sekä Stein Am Rhein kuvauksellisessa kaupungissa.
Oli kyllä kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut reissu ja hieno vapaapäivä.

Liikunta on ollut täällä enimmäkseen pyöräilyä ja koiran lenkitystä, vain muutaman juoksulenkin olen heittänyt, sillä minä en näköjään pysty kovin hyvin lämpimissä keleissä juoksemaan.
Illalla usein vielä 21.00 aikaan on yli kaksikymmentä astetta lämpöä, ja Irlannin sää sekä Suomen epämääräinen viime kesä on tehnyt minusta lämmönaran 😝.

Tämä käsitys vahvistui entisestään eilen, kun olin viinitarhalla aamupäivällä ja aloin voida huonosti.
Liikkeet hidastui, puhe vaikeutui ja tuli vaan kertakaikkiaan olo,että kohta putoo akka tatamiin ja huolella.
Sen päivän kärvistelin töissä urhoollisesti, mutta hintana oli sitten auringonpistos, josta nyt toivutaan.
On ollut päähine päässä, olen käyttänyt yli 30 kertoimista aurinkorasvaa, nestettä en näköjään ole silti tarpeeksi juonut, ja mineraalit kehosta hikoilun myötä kadonneet, koska sain lihaskramppeja.
Tämä päivä menee enimmäkseen sisätiloissa, viileitä suihkuja, merisuolalla höystettyä vettä ja kevyttä ravintoa.
Jospa huomiseksi pääsisi taas töihin, vaikkakin huomisellekin luvattu 30C.

No, mikä ei tapa, se vahvistaa.
Kyllä Sveitsiin tulo ilman muuta kannatti, ja ovathan nämä ihmiset täällä ystävällisiä, vaikka tämä yhteinen kieli puuttuukin.
Hienona kokemuksena tämänkin otan, sillä eihän näitä jokainen saa kokea tai nähdä.
Ja sitä oppii itsestäänkin aina jotain uutta, ja joutuu haastamaan itseään, halusi tai ei.

Viinitilan työt tällä hetkellä ovat enimmäkseen erinäköisiä viiniköynnösten huoltotöitä, mutta yhtäkaikki taas täysin uusi ja erilainen työkokemus.
En minä ole koskaan veneitäkään maalannut aiemmin, ja Inishturkissa ehdin maalaamaan niitä kaksin kappalein.

Onhan se nyt selvää, että kiinnostavaa ja erilaista tämä elämäni on, ja elämäntapani.
Mutta on sillä toinenkin puolensa, kuten yleensä joka asialla tuppaa olemaan.
Samalla, kun vietän kulkurin elämää oppien uusia asioita ja nähden uusia paikkoja, niin läheisteni elämä koti Suomessa kulkee omia raiteitaan, ja siitä minä olen pudonnut auttamatta kyydistä.
Mutta nämä ovat niitä kuuluisia valintoja, ja kun kukin tekee elämässään omia valintojaan, niin niiden kanssa on sitten vaan opittava elämään - niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.
Ei voi käydä muita syyttelemään, kun itse on aivan vapaaehtoisesti päättänyt valita sen oman polkunsa- ja tämä koskee kaikkia, ei vaan minua ja minun tekemiä valintojani.
Minä kannan oman vastuun taakkani päätöksistäni ja tekemisistäni, ja välillä se on aika raskaskin taakka hartioilla, joskus hieman pelottavakin.
Mutta haluanko siirtyä polultani jollekin toiselle, ehkä helpommalle elämän taipaleelle??
En ainakaan vielä, ja koska elän hetkessä, enkä hirveän pitkän tähtäimen suunnitelmia tee, niin nyt mennään näin.

Vaikka olenkin tällä hetkellä yksinäinen ja tunnen etten oikein kuulu mihinkään, niin koen silti olevani kiitollinen ja rikas.
Olen elossa ja terve ( enimmäkseen) ,minulla on puhdasta vettä ja ruokaa,sekä katto pään päällä.

Näihin tunnelmiin......

Ansku

8.-9.7.2016 Auringonkukkia, viinitarhatöitä ja pyöräilyä

Auringonkukkia, viinitarhatöitä ja pyöräilyä 8.-9.7.2016

    Edellisessä blogipäivityksessä kerroin matkastani Irlannin Inishturkista tänne Sveitsiin.
Nyt voisin vähän valottaa tarkemmin, missä olen ja kenen luona ja mitä teen..
Ja kertoa ensi päivien tunnelmista täällä Alppimaassa. Eli ottakaa mukava asennto ja kuppi kahvia niin päästäään alkuun 😉☕

Olen siis paikkakunnalla nimeltä Wil, Zurich ollen lähin isompi kaupunki, matkaa junalla tänne kestää Zurichistä n.puoli tuntia.
Saksan raja sijaitsee reilun kahden kilometrin päässä, ja minun ensimmäinen pyöräretkeni tänään käsitti jo kaksi maata ☺.
Tämä on pieni kylä, jossa on hyvin perinteisiä Sveitsiläisiä taloja, ja sellaisessa asun minäkin.

Olen  Irlannin tapaan workawayn kautta täällä, eli työtä vastaan ruoka ja majoitus.
Ja tällä kertaa työ on enimmäkseen viinitilan arkeen liittyviä hommia viinitarhalla, ja olen jo nyt erittäin innostunut tästä.
Sitten auttelen tietenkin kodin siivouksessa ja ruoanlaitossa jne jne, missä nyt milloinkin on tarvis tehdä jotain.
Tämä talo on tosiaan hyvin perinteinen Sveitsiläinen talo.
Se on jaettu kolmeen huoneistoon, eli ns. vanha pariskunta ja viinitilan pääomistaja vaimonsa kanssa asuu ensimmäisessä kerroksessa. Ja Klausin ja Doriksen kanssa työskentelen viinitarhallakin.
Heidän tyttärensä perheineen asuu sitten toista kerrosta, ja minä asun tässä toisen tyttären kodissa, oma huone ja muutenkin viihtyisät tilat.
Tähän ns.minun perheeseen kuuluu isä ja äiti ja kaksi tyttöä, 6v ja 2v.
Perheeseen kuuluu myös 11 vuotias Appenzellinpaimenkoira Cooper.

  Eilen saavuin iltapäivällä, ja loppupäivä meni lähinnä kotiutuessa ja huiliessa, kävin myös lyhyellä lenkillä jaloittelemassa.
Tänä aamuna olin jo 6lta ylhäällä ja tuon pääomistajan ja hänen vaimonsa kanssa rinteillä viinitarhalla. Siellä touhuttiin puolillepäivin,käytiin väliin aamukahvilla.

9.7.2016 lauantai

  Tämä aamu alkoi myös ennen kuutta, kun oli ulkona vähän viileämpää, niin ensimmäiset tunnit viiniköynnöksillä hieman vähemmän hikiset.
Pari tuntia aina tehdään terhakkaadti töitä, sitten tullaan aamiaiselle ja jatketaan puolille päivin hommia.
Kunhan ilmat vähän viilenee, niin tehdään varmaan lounaan jälkeen vähän lisää töitä.

Lounas onkin sitten oikein perhetapahtuma, ja erittäin mukava sellainen.
Koska talo koostuu kolmesta perhekunnasta, niin kaikki syövät yhdessä lounaan.
Vuoropäivin se valmistetaan eri henkilön toimesta, niin kokkaushommat ei käy kellekään liian raskaaksi.
Minä pääsen keittiöön ensi viikolla, ja hieman jännittää, sillä sen verran herkullisia aterioita täällä olen jo nyt nauttinut.
Pitää pelata varman päälle ja tehdä omat bravuurit alkajaisiksi, että ainakin porukalle maistuu 😉.
    Kaikki siis istumme ison pöydän ääressä nauttien ruoasta ja toistemme seurasta....ja viinistä tietenkin 😘🍷.
Juomme oman talon laadukkaita viinejä, ja nyt olen saanut maistaa kahta eri valkoviiniä: toinen chardonnay rypäleestä ja toinen silvana x riesling miksi.
Ja kyllä on muuten hyvää viiniä, kertakaikkisen suunmyötäistä ja raikasta.
Ja ihana tuollainen traditio, että syödään yhdessä isommalla porukalla, tykkään kovasti.

Tämä viinitila sopii minulle loistavasti tällaiseksi volunteer mestaksi, kun niitä viinikurssrja kävin Haagassa aikoinani ja ehdin paneutua jo ihan jonkin verran sekä teoriaan että viinien maisteluun, ja nyt siis saan tehdä käytännön työtä viinitilalla myöskin.
Tänä vuonna huhtikuun yöpakkasten takia rypäleitä päästään keräämään vasta lokakuun puolella, olisi kyllä niin kiva saada olla mukana siinäkin touhussa.
Mutta kattellaan nyt mitä elämä tuo eteen......

  Olen toki töiden lisäksi ehtinyt käydä lenkillä, ja pyöräilemässä.
Ja oi riemu, mitä luksusta tämä maa tarjoaakaan innokkaalle fillaroijalle😘🚲.
Eilen pyöräilin Saksaan....kyllä vaan, näkyy olevan raja niin lähellä, että ennätin jo sinnekin.
Tänään kävin ajelulla parissa lähikylässä, ajelin pikku pätkän Rhein joen vartta ja ylitinkin sen pariin otteeseen siltaa pitkin.
Sitten sain oman osani varsin tehokkaasta reisitreenistä, sillä pääsin kiipeämään erään kohtuullisen pitkän serpentiinimäen ylös, ja ajoin koko matkan.
Alamäkikin oli takaisin tullessa oma elämyksensä, mutta kylläpä oli upeat näkymät alhaalla oleviin kyliin ja viinitarhoille.
Saa syödä juustoja ja suklaata ihan rauhassa, eiköhän ne minun pyöräilyillä tässä maassa tule kulutettuakin.
Nälkään en kyllä kuole, ja ystäväni Hiirukin nauttii täällä olostaan ☺🐭.

Olen siis ensimmäistä kertaa Sveitsissä, ja kyllä kannatti tulla, olen aivan lumoutunut.
Kaikkialla on siistiä, tiet ovat hyvässä kunnossa, talot kauniita ja kukat kukkivat lavantelista ja auringonkukista ruusuihin ja muihin kauniisiin kukkiin.....
Värejä, tuoksuja, vaihtelevaa maastoa, ihania makuelämyksiä, puhdas ilma....❤
Ja sää on ollut mielettömän upea: aurinkoinen ja lämmin, ja nautin kyllä täydestä sydämestäni ☀☀

Kyllä täällä kelpaa tytön olla, tehä mielekkäitä hommia mukavien ihmisten kanssa, saada uusia elämyksiä, ja oppia lisää saksaa - ja tehokas on ollut kielikylvyn alkukin, sillä Klaus ja Doris eivät edes puhu englantia.
Kaivoin Ylen sivuilta Roman Schatzin saksan kielen kurssiohjelmat ja aloin pänttäämään.
Lisäksi luen perheen tyttärien lastenkirjoja 😃.

  Tällaiset tunnnelmat täällä.....
Palaillaan taas lähipäivinä kuulolle,
T. Ei pikku Heidi vaan pikku Ansku 😉🗻