Sinulle

Vaikka aavikko näyttääkin karulta ja kuolleelta, että siellä ei mikään eläisi kaiken hiekan ja kuumuuden keskellä, minä vien sinut sinne ja osoitan,miten täynnä elämää se paikka on..miten kaunis voi olla aavikon auringonlasku...
Vien sinut metsään sateen jälkeen,kun sateen jälkeen siellä tuoksuu niin hyvälle....otan kätesi omaani ja kosketamme yhdessä ison männyn rosoista,mutta tukevaa runkoa....kosketamme pehmeää sammalta..istumme kuuntelemaan vanhalle kannolle,kuinka luonto herää henkiin rankkasateen jälkeen....
Seuraamme pienen oravan touhuamista kun se ketterästi kiipeää puun runkoa pitkin kadoten jonnekin korkeuksiin.....


Jos minä joskus en enää tätä näe, piirrä sinä sanoin kaikki eteeni kankaalle ja väritä se satenkaaren värein...
Jos minä joskus en kuule enää linnun laulua tai meren pauhua, ole sinä korvani ja ja kirjoita niistä nuotit niin voin lukea ne äänet paperilta.....
Ole sinä minun kiveni ja tukeni, minun kallioni....minä olen sinun aurinkosi:)

Mari Laulumaa

Kun sinun on..

Kun sinun on kylmä, haluan olla huopa hartioillasi ja lämmittää sinua.


Kun sinun on kuuma, haluan olla vilvoittava kesätuuli kasvoillasi.


Kun sinun on jano, haluan olla raikas sadepisara huulillasi.


Kun sinun on nälkä, haluan ravita sinua rakkaudellani.


Kun sinä olet eksyksissä , haluan olla tähti taivaallasi ja ohjata tiesi kotiin.


Kun on liian pimeää, haluan olla valona huoneessasi.


Kun askeleesi ovat heikot ja olosi on voimaton, haluan olla kalliosi,johon voit nojata.



Haluan ollla tuota kaikkea, ja enemmän...


Haluan olla rakastajasi, paras ystäväsi - sillä sitä kaikkea sinä olet minulle.


Mari Laulumaa

Älä hukkaa hauku

http://www.youtube.com/watch?v=nKJRKgTBAPQ

Wolf song ( just call my name) --> valokuva:Mari Laulumaa

Suomi on tuhansien järvien ja metsien maa, ja siihen on liittyynyt kautta historian olennaisena osana myös kalastus ja metsästys..on noudettu pöytään niin metsien kuin järviemme antimia, ruokittu nälkäiset suut siellä pienissä tuvissa. Ruokapöytään on löytänyt tiensä kalojen lisäksi pienet riistalinnut, ja vähän isompikin riista, kuten hirvet ja peurat jne... Metsissämme liikkuu sorkkaeläinten lisäksi myös suurpetoja: ilveksiä, ahmoja,karhuja ja susia - onhan se niiden koti. 
Tässä blogissani keskityn nyt nimenomaan yhteen noista suurpedoistamme..pelätty, parjattu, satujen ja tarujen kautta lapsillemme uskottu paha ja vaarallinen eläin - iso " paha "  susi = canis lupus.
Jo kansanperinteissä tuvassa öljylamppujen valossa kerrottiin tarinoita noista vaarallisista petoeläimistä, luettiin kirjoja,joissa pahat sudet oli pukeutunut lampaan vaatteisiin, tai jossa susi oli syönyt isoäidin ja pukeutui itse isoäidiksi ym ym... ihmekös tuo, että sukupolvelta toiselle uskomukset jäivät elämään tästä kamalasta olennosta, joka hiippaili metsissä meitä ihmispoloisia vaanimassa.


 Susi on uhanalainen eläin, jonka kanta tällä' hetkellä keikkuu 200n yksilön tuntumassa ( riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan), tähän on laskettu jo 2011 syntynyt pentuarvio ja Suomen ja Venäjän välisen rajan molemmin puolin liikuskelevat susilaumat. Susi on runsaslukuisin juurikin Itä-Suomessa rajan tuntumassa ja sen läheisyydessä.
Susi on laumaeläin, joka elää ja liikkuu pienessä 2 - 15 yksilön laumassa.Sen pääasiallinen ravinnonlähde on: pikkujyrsijät, jänikset, peurat, porot, toisten petojen haaskat jne...Sudella ei ole luontaisia vihollisia kuin YKSI - ihminen!!!! Suden  sopivien elintilojen väheneminen  ja salametsästys on sen uhka. Susi ei ole todistetusti tappanut ihmistä yli sataan vuoteen.
 Lapissa porokantoja eliminoi liikenne huomattavasti susia enemmän, silti susi maksaa kalliin hinnan kaatamastaan porosta.
 Mistä ihmeestä tämä viha näitä eläimiä kohtaan kumpuaa?? Tietenkin ne kansanperinteet ja tarut ovat oma juttunsa, mutta myös syvällä elävä metsästyskulttuuri maassamme. Suurpetojen metsästys tuo aina oman sulkansa hattuun,eri lailla kuin arkisempi hirven tai metsälinnun ampuminen.
Uutisissa ollut juttua, kun koiria on jäänyt susien raadeltavaksi milloin pihoilla milloin metsässä. Oman lemmikin ja työkaverin kuolema on aina suru, kä'vi se kuinka tahansa. Mutta erittäin usein näkee metsästyskoirien elävän ympäri vuorokauden ulkona tiloissa, joihin on erittäin helppo päästä kiinni, jos on metsän eläin. Yksi ehkäisykeino siis on ottaa koirat sisälle, tai rakentaa sellainen tarha ulos, että sinne ei pääse susikaan käsiksi. Kissat pääsevät puihin pakoon, sudet eivät sentään osaa kiivetä.
 Lapsille voi susitiheillä alueilla järjestää koulukyytejä, tai vanhempien kesken kimppakyytejä vuoronperään, vaiikka se riski lapsillakin jäädä susien suuhun on marginaalinen verrattuna muihin riskeihin, mitä koulumatkalla voi pieni lapsukainen kohdata.
Kuten jo aiemmin mainitsin, susien sopiva oma elintila pienenee sitä mukaa, kun ihminen levittäytyy asumaan laajemmin ja ottaa kotieläimiä ja laiduntaa niitä jne... ei Suomi ole suinkaan ainoa paikka ,jossa eletään susien kanssa, ja jossa tämä susien määrä on vielä näinkin pieni. Iberian niemimaalla laiduneläinten mukana on ns. laumanvartijakoira,joka varoittaa paimenta lähellä liikkuvista petoeläimistä. Miksi tätä mallia ei voida ottaa käyttöön myös meillä??.Varmasti löytyy monia tapoja ja ratkaisuja elää sovussa maamme suurpetojen kanssa, mutta kyse onkin halusta - jos ei niitä haluja ole,niin silloin ei nähdä muita keinoja kuin se kuula kalloon..


 Miten voi olla mahdollista, että maassa, jossa on metsää ja vielä runsaasti asumattomiakin alueita, ei pärjätä parin sadan suden kanssa?? Nämä eläimet karhujen ja ilveksien ohella ovat meidän rikkautemme, ei heikko lenkki, ei syy uhkaan ja hjysteriaan..
Meillä on aidosti vakavia ongelmia ja vaaroja, joita kohtaamme paljon enemmän joka päivä, kunpa niihinkin ja niiden ehkäisyyn käytettäisiin yhtä suurta tunteenpaloa kuin yrittäessämme lannistaa tätä metsien kansalaista - sutta - älä hukkaa hauku, ulvo sen kanssa, ole yhtä - elä yhdessä, kunnioita.


Hyviä susilinkkejä:


http://www.rktl.fi/riista/suurpedot/susi/
http://luontoliitto.fi/susiryhma/
http://wwf.fi/maapallomme/uhanalaiset/kotimaiset/suurpedot/

http://www.tunturisusi.com/

Suomen maaseudun tulevaisuus ( arkistojen kätköistä mielipidekirjoitukseni)

   Autioituneet kylät ja maaseudut, ränsistyneet rakennukset,pelloille ruostuneet työkoneet,tuontiruokaa, ei omavaraisuustaloutta, maaseudun ammattilaiset työttöminä tai muissa töissä……


Tuleeko tuo uhkakuva olemaan vielä osa elämämme realiteettia täällä tuhansien järvien ja metsien maissa,missä vielä kymmenkunta vuotta sitten maaseutu oli värikäs ja elävä yhteisö?
 Suomi äänesti EU:n puolesta kymmenen vuotta sitten,ja siihen liityttiinkin – politiikot lupasivat,että me olemme enemmän saajia kuin maksajia..mutta kuinka sitten kävikään?? 
Ei kotimaamme maatalous voi millään kilpailla Euroopan jättiläismäisten tilojen kanssa määrällä, se ottelu hävittiin jo heti pillin ensivihellyksellä.
Meidän ainoa mahdollisuutemme pärjätä Euroopan maatalouden rattaiden kyydissä on laadulla. LAATU & MAASEUTUMME MONIPUOLISET KASVOT  ovat meidän avainkorttimme. Niihin tulisi satsata nyt täysin voimin,ja ihan tuolta viljelijätasolta aina tuonne valtion päättäjiin asti yhteistyössä.
Luomutuotannon tukeminen ja siihen kouluttaminen ovat yksi keino,puhdasta ruokaa ekologisesti ja eettisesti – niin luonto kuin eläinten hyvinvointi huomioon ottaen.
Suomen alkuperäislajien,kuten Suomenkarjan  säilyttäminen tulisi myös olla yksi huomioitava asia. Suomen maatalousoppilaitokset voisivat ottaa omille tiloilleen meidän maatiaislajejamme,eikä pelkästään tuontirotuja – jos alkuperäislajimme ovat suojeltuna vankiloissa,niin miksei sitten oman alan oppilaitoksissa?
Ja jotta maaseudut ja kyläyhteisött säilyisivät virkeinä,ja peruspalvelut pysyisivät siellä,niin niiden tukemiseksi olisi syytä lopettaa esim.haja-asutusalueen liikennevuorojen lakkautukset. Sen lisäksi kyläkauppoja olisi tuettava,ja rajoitettava suurien liikekeskuksien rakentamista..liika on liikaa niissäkin.
Myös työnantajapuolella olisi mietiittävä tarkkaan,millaisia töitä voi tehdä etätyömuodossaan,jotta ihmiset voisivat muuttaa välillä kaupungilta maallekin päin eikä aina päinvastoin.
Kyläkoulut tulisi säilyttää,niin lapsien koulumatkat eivät käy maaseudulta kouluihin liian pitkiksi, ja pienet luokkakoot ja pieni koulu on muutenkin lapsen kasvua ja turvallisuutta ajatellen paljon parempi vaihtoehto kuin valtavat tehdasmaiset betonihallit täynnä levottomia oppilaita.
Maaseutumatkailua ja muutakin maaseutuyrittämistä tulisi tukea ja viedä eteenpäin maailmalle,me arvostamme omaa maatamme aivan liian vähän.


Kaikki edellämainittu kuullosti tietysti hirvittävän idylliseltä,ja nyt siellä jo naureskellaan että joku city-vihreä onkin kirjoittanut tämän tarinan. No,vihreä kylläkin,ja asunkin kaupungissa,tosin pikkukaupungissa. Mutta maatalousalan koulun olen kyllä käynyt,ja tehnyt useita vuosia töitäkin tiloilla karjanhoitajana,eli en nyt ihan täysin tietämätön ole. Sen lisäksi olen asunut 7 vuotta ulkomailla,jossa opin arvostamaan kotimaatamme todella paljon ja aloin näkemään sen vahvuudet ja edut aivan eri tavalla kuin ennen.


Kaikki on mahdollista,mutta siihen tarvitaan paljon työtä,yhteistyötä ja vahva usko taitoihimme ja sitkeää luonnetta – eiköhän tuo kaikki pitäisi Suomalaisista löytyäkin.


Kirjoitettu n.2005, ja yhdyn edellen samoihin mietteisiin itseni kanssa:)

Muutoksia politiikkaan, vaihtuvuutta vallan kahvoihin

( Tämänkin jutun kirjoitin ja se julkaistiin useassakin eri lehdessä edellisten presidentinvaalien alla...hassua se,että helppo vieläkin allekirjoittaa toi allaoleva juttu,ei ole ainakaan ton suhteen ajatukset muuttuneet)

               Presidentin vaalit ovat lähestymässä, ja vaalikampanjat käyvät kuumina. Keskustellaan presidentin vallan vähentämisestä,pitäisikö liittyä Natoon jne…
Minun mielestäni meidän maassamme on liikaa “ leipäpolitiikkoja”. He ovat jo niin kauan roikkuneet mukana niin eduskunnassa,kuin osa myös kunnallispolitiikassa,että ovat jo etääntyneet kokonaan normaalielämästä ja sen mukanaan tuomista erilaisista haasteista.
Miten voi ajaa eteenpäin kansan asioita , kun itse on niistä erkaantunut ja elää arkadianmäellä äänestysnappeja painellen tylsistynyt ilme kasvoillaan?!
Ihmisiä ne politiikotkin ovat. Totta. Syövät ja käyvät vessassa kuten me muutkin, no se nyt on selvää.
MUTTA – koska kaikkien meidän päivittäisistä asioista päätetään kuitenkin enimmissä määrin juuri eduskunnassa,on sinne saatava suurempi vaihtuvuus. Päättäjiin kuuluisi saada ihmisiä muistakin kuin ex –huippu-urheilijoista, - syksyn sävel voittajista ja – misseistä.


Presidentin kausi voisi hyvin kestää 4 vuotta,ja korkeintaan kaksi kautta peräkkäin / presidentti. Vaikka presidentiltä ollaan koko ajan vähentämässä valtuuksia,niin tuo edm. muutos aiheuttaisi ainakin sen,että vuosittaiset linnan juhlat kokisivat piristysruiskeen kun linnan isäntänä ja emäntänä eivät toimisi liian pitkään samat naamat.


Myös eduskuntaan saisi hieman tarmokkuutta ja tuoretta verta,kun sielläkin laitettaisiin kahden kauden jälkeen edustajat huilimaan yhdeksi kaudeksi,ja kertailemaan 4ksi vuodeksi mitä on elämä eduskuntatalon ulkopuolella. Pakollisen huilikauden jälkeen kyseiset edustajat voisivat halutessaan asettua taas ehdolle eduskuntaan, jos normaali elämä on käynyt liian jännittäväksi ja kaipailee taas turvallisten Arkadianmäen seinien tuomaa rauhallista mieltä.


Päällekkäisyydet tulisi myös karsia pois. Jos olet kansanedustaja,et pyri kunnanvaltuustoon ja päinvastoin.
Tällä muutoksella vältetään turhat poissaolot eri istunnoista,sekä se,että ei voi hakea istuntopalkkioita ravaamalla kahden kokouspaikan välillä ja painamassa osallistumisnappia,jonka jälkeen voikin poistua paikalta toiseen kokoukseen.
Vastuuta ja työtä riittää aivan varmasti yhdelle ihmiselle,kun hoitaa edes sen yhden työsarkansa kunnolla.


Uusia kasvoja tarvitaan mukaan päättämään meidän kaikkien yhteisistä tärkeistä asioista,jos siihen annetaan paremmat mahdollisuudet.

Nyt vaan reippaasti politiikot kierrätykseen..konkarit vaihtopenkille huilaamaan ja uudet mukaan yhteiskuntamme tärkeisiin tehtäviin!

Syömmekö elääksemme vai elämmekö syödäksemme???

  Jos jostain aiheesta saa nykyään oikeinkin tulisen keskustelun, niin se on kyllä ruoka.
Kyllä, ruoasta ja ruokailutottumuksista saa lähes kiihkomielisen keskustelun ja väittelyn aikaan, ja termejä erilaisista ruokavalioista vilisee niin,ettei perässä pysy.
 Asiantuntijat jokainen omalla tahollaan esittävät erilaisia tutkimuksia terveistä ruokavalioista, ja jotta tavallinen maallikko varmasti saisi päänsä sekaisin,niin ovatpa vielä usein yksimielisen erimielisiä siitä, mikä on sitten terveellistä ja mikä ei. Välillä on rasvat ja täysmaito pannassa, ja sitten välillä taas joku suosittelee käyttämään voita ja punaista maitoa...joku tutkija sanoo, että hiilihydraatit eivät ole hyväksi, ei edes ruisleipä tai puuro, toinen tutkija vannoon hyvien hiilihydraattien perään.
  Mitä tässä nyt sitten uskaltaa suuhunsa pistää??? Jos alkaisi näitä tutkimuksia lukemaan ihan tosissaan, niin pian tulee olo, että kaikkialla piilee joku vaara - noh, sen terveen järjen käyttö liene sallittua myös tässä asiassa.
Erilaiset sairaudet tai herkkyydet vaativat noudattamaan tiettyjä linjauksia ruokailussa: gluteeniton, laktoositon ym ym...

Myös erilaisilla uskonnoilla on omat tapansa, mitä saa syödä ja mitä ei:
Muslimit eivät syö sikaa eivätkä verta, eivätkä käytä alkoholia. Mormonit eivät juo kahvia eivätkä teetä. Hindut eivät käytä naudanlihaa, mutta ovat usein kokonaan kasvissyöjiä, buddhalaiset ovat kasvissyöjiä jne jne.....
Sitten on olemassa erilaisia kasvisruokavalioitakin:
lakto-ovo-vegetaristi: käyttää maitotuotteita, munia, mutta ei lihaa
lakto-vegetaristi: käyttää maitotuotteita
vegetaristi: ei käytä eläinkunnan tuotteita ruokavaliossaan
vegaani:ei käytä mitään eläinkunnan tuotteita vaatetuksessaankaan..

Eli ruoasta riittää puhetta paljon ja pitkään, ja yhtä monta kun on suuta syömässä, on mielipiteitä ruoasta...milloin tämä niinkin yksinkertainen asia kun itsensä elossa pitäminen syömällä kävi näin vaikeaksi ja monimutkaiseksi??
Lähiruokaa, luomua, karppausta, ruokalautasmallia joka lähtöön ym ym.....
Ruoka ja syöminen on aika henkilökohtainen asia itse kullekin, vaikka sitä päivittäin tehdäänkin useaan otteeseen.
Ruoasta on länsimaissa tullut myös sellainen elämäntapa ja harrastus: teevee on pullollaan erilaisia ruoka ja kokkausohjelmia, lehtihyllyt täynnään ruokalehtiä..ihmiset panostavat ruokailuun ja sen ympärillä tapahtuvaan seurusteluun - ruoka on myös nautinto. Käydään ravintoloissa, kutsutaan vieraita kotiin ja kokataan itse....matkustetaan siinä ruokalautasella maailmaa - tutustumalla maailman eri keittiöihin -se on kiinnostavaa, ei siitä mihinkään pääse.
 Pitää vaan muistaa kaiken tämän keskellä, että ihan kaikille tämä ruoka ei ole itsestäänselvyys.
Samaan aikaan, kun meillä väitellään perunoiden ja riisin ym. soveltumattomuudesta osana hyvään ruokavalioon, jossain päin maapalloa varmasti myös nämä ruoka-ainekset otettaisiin ilolla vastaan. Samaan aikaan kun meillä länsimaissa kokeillaan eri dieettejä ylipainosta eroon pääsemiseksi, niin toisella puolella maapalloa kuollaan nälkään ja aliravitsemukseen - JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ...koko ajan...NYT NYT NYT......

  Kasvisruokailu on monin tavoin hyvä vaihtoehto, kun ajattelee ruokavaliotaan mahdollisimman laajalta skaalalta: se on ekologisempaa, eettisempää, terveellisempää.....ei ole lainkaan huono idea pitää useampaakin kasvisruoka päivää viikossa, jos nyt ei kerta kaikkiaan voi kokonaan lihasta luopua. Myös päiväkodeissa, kouluissa, työruokaloissa olisi oltava päivittäin hyvä kasvisruokavaihtoehto, ja omnivooreille joka tapauksessa kerran viikossa kasvisruokapäivä.
Itse olin pitkään lakto - ovo-vegetaristi, nyt olen sitten jostain syystä palannut kaikkiruokaiseksi...mikä on vähän outoa, koska ei minulla ole kuitenkaan mitään akuuttia himoa lihan perään, ja usein ravintoloissakin valitsen kasvisaterian...täytyy alkaa pohtia tätä omaa syömistään vähän enemmän - mutta pakottamalla ketään mihinkään ei koskaan seuraa hyvää - itsestään se muutos lähtee...
Leivästä, puurosta, riisistä ja potuista minä en luovu, koska pidän niistä. Herkuttelenkin aina kun mieli tekee, ja juon kahvia päivittäin - lasin viiniä silloin tällöin, pidän kasvisruokapäiviä säännöllisesti.
Kohtuus kaikessa ja terve järki kummasti auttaa tässä ruokamaailman viidakossa. Ja faktahan on se, että säännöllinen liikunta on yksi aivan ehdoton edellytys hyvinvoinnille, mutta se on taas ihan oma tarinansa.

Nautitaan siitä ruoasta, ei heitetä sitä hukkaan, ei pidetä sitä itsestäänselvyytenä, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Kuulasta torstaipäivää kaikille!!!

  On aika vaikea kuvailla sanoin sitä tunnetta, kun aamulla pienellä pakkasella juoksee tuolla poluilla - mutta yritän tehdä oikeutta sille tunteelle parhaani mukaan, sillä haluan jakaa sen teidänkin kanssa.

Kun pakkanen on lähettänyt henkäyksensä maan pintaan ,kaikki paikat - puut,pensaat, maa jalkojen alla,koristautuu tähän valkeaan kuuraan. Kasvien lehdet saavat sen valkean harson, ja kun auringonsäde osuu siihen,niin se kimaltelee kuin timantit. Jänikset ja oravat sovittelevat ylleen tämän talven muotia, ja ihastelevat kilpaa toistensa hienoja talvinuttuja.
 Hengitys huuruaa, askeleet rapisevat lehtien päällä - järven yllä leijuu kepeä sumu, rannassa on kivien päällä jääriitettä...sorsat nautiskelevat isoissa ryhmissä uudesta vuodenajasta...
ja minä nautin - nautin siitä tunteesta, kun jalkani kiidättävät minua eteenpäin , mutta ei liian kovaa,jotta ehdin sisäistämään ympärilläni olevan huikaisevan kauniin luonnon ja tallentamaan sen sieluni albumiin.
Juokseminen, tuo laji on saanut minut otteeseensa. Sitä voi tehdä missä vaan, milloin vaan - ja kun pukeutuu oikein, eivät vuodenajatkaan ole este. Ei tarvitse katsella kellloa ja sovitella aikataulujaan kuntosalien aukioloaikojen mukaan, voi laittaa kengät jalkaan ja lähteä tielle - vaikka yöllä kuutamon valaistessa tietäsi, jos ei satu nukuttamaan.

Mitenkä minä sitten tähän lajiin höyrähdin??
  En minä ole ollut ikinä koulussakaan mikään urheilun suurlahjakkuus, aina jäin viimeisten joukkoon kun valittiin joukkueita pesikseen tai korikseen jne...en heittänyt kuulaa tarpeeks pitkälle, tai pyörinyt tarpeeks hienoja voltteja nojapuilla - mutta olin aina osallisena tunneille,ja silti numerot olivat mitä olivat....
Olin pariin otteeseen aika ruhtinaallisesti ylipainoinenkin, ja kokeillut kaikki maailman dieetit, kunnes järki voitti typeryyden ja aloin vain elämäntapoja täysin muuttamalla huomata lapsen askelin keveneväni niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Ja sitten - eräänä kauniin huhtikuisena kevätpäivänä 2009, minulle kävi ns. Forrest Gumpit, I just felt like running...
Lähdin kävelemään, sitten juoksin yhden lyhtypylvään välin, kävelin kaksi pylvään väliä ja taas juoksin yhden. Pikkuhiljaa huomasin, että juoksin enemmän niitä lyhtypylvään välejä kuin kävelin - jalat vaan kantoivat ja olo oli kuin nuorella varsalla kesälaitumella, joka on tajunnut että hän pysyy pystyssä ja kirmaa pitkin laitumia.
Minä halusin haasteita, halusin porkkanan - ilmoittauduin Ruissalon puolimaratonille syyskuuksi 2009, ja se silmissä kiiluen jatkoin juoksemista - ja onnistuneesti juoksin myös sen puolimaratonin ja alitin sen hyväksytysti suoritetun ajankin.
Kun minä se numerolappu rinnassa ylitin maaliviivan ja sain käteeni elämäni ensimmäisen urheilumitalin, tiesin jääneeni koukkuun tähän lajiin.
Ja siitä lähtien olen juossut, ja nauttinut siitä..kunto on noussut kohisten, sisäinen mielentila on aivan eri luokkaa kuin joitakin vuosia sitten ja juoksemisesta on tullut minulle sellainen nautinto, että jo parin päivän tauko saa minut kaipaamaan poluille ja pian.
   Minä en ole mikään suuri välineurheilija enkä numeroihin tuijottaja, minä nautin itse kuntoilusuorituksen tuottamasta jälki euforiasta. Kun minulla viime vuonna oli hetken aikaa personal trainer, se vaati häneltä huomattavia ponnistuksia ja pitkää pinnaa saada minut käyttämään sykemittaria ja opettelemaan juoksemaan eri sykealoja hyväksi käyttäen,jotta kehitystä tulisi.
No sitä vartenhan minä sen ammattilaisen palkkasin, että jotain oppisin - ja opinkin, vaikka pää onkin umpiluuta ja kuulo valikoiva.Opin juoksemaan sen sykemittarin kanssa ja edistyin, ja aloin tuntemaan omaa kehoani siinä määrin,että sitä sykettä ei tarvinnut enää tuijottaa haukan lailla, kun tunnisti jo olossaan muutenkin,että meneekö liian lujaa vai liian hitaasti.
Välillä köytän itseni siihen vyöhön ja tarkkailen tilannetta, teen erilaisia harjotteita, pitkiä lenkkiä rauhallisella sykkeellä, välillä lyhyitä spurtteja kovalla sykkeellä...välil juoksen asfaltilla,välil pururadal, välil metsäpoluil,ja välil paljain jaloin rantavedessä...tasaisia osuuksia, mäkiä vinhasti loikkien ym ym...
Minulle tärkeintä on säilyttää se nautinto, se hyvä fiilis, minulle juokseminen ei saa koskaan alkaa tuntua pakolta,tai suoritukselta, siksi pidän kiinni tiukasti siitä,että juoksu on minun tapani rentoutua ja olla yksin ajatusteni kanssa.
   Olen juossut Välimeren rantaviivaa, kun aurinko on laskeutumassaan taivaanrantaan..olen juossut Ahvenanmaalla varhain aamulla, kun metsän eläimetkin vasta heräilevät...joku päivä askeleet hidastuvat kävelyksi, pääasia että pysyy liikkeeessä - elämä on tässä ja nyt!