Pitkäänhän sitä nettitaukoo kestikin sitten..häthätää pari vuorokautta - yhtä pitkään kuin karkkilakkokin....
aina ei voi onnistua, mutta yrittää voi uudelleen kunnes onnistuu - mahdoton on asia, jota ei ole vielä tehty..
Nykyaika on juuri tätä, minäkin kirjoitan näitä ajatuksiani tänne blogiin tietokoneella, nettiin...
Ei ole vielä hirveän kauan aikaa siitä, kun kirjoitin päiväkirjaa mustekynällä taskulampun valossa pieneen kirjaan, jonka sitten lukolla suljin ja piilotin kirjan patjani alle.
Nykyään kaikki tehdään tietokoneilla, tai älypuhelimella...lista on loputon: whatsupp, skype, sähköpostit, twitterit ja facebookit jne jne....
Yhteydenpito on nopeaa ja vaivatonta ja toisen osapuolen vastaukset ja mielipiteet kuulet siinä samalla hetkellä...
Kaikesta käytännöllisyydestä huolimatta palaan usein miettimään lämmöllä niitä aikoja, kun juoksin koulusta kotiin ja tarkastamaan postit - oliko tullut kirjeitä jostain kaukaa maailmalta - oliko tullut uusia postikortteja joistakin eksoottisista kohteista, jonne aina itsekin matkustin saamieni postien myötä?
Aina ei kirjoittajan käsialasta saanut selvää, ei minunkaan yhtään sen enempää....aina ei ollut yhteistä kieltä ja piti käyttää sanakirjaa ja loput yrittää vaan ymmärtää rivien välistä....
Ihailin kauniita postimerkkejä, erilaisia käsialoja...viikkorahat hupenivat postimerkkeihin itsellänikin...
Tapasin ensimmäisen mieheni myös kirjeenvaihdon kautta - 8kk aktiivista kirjoittelua ja valtameri välissä....
Piti malttaa odottaa, ennenkuin sai kuulla vastauksen johonkin kysymykseen, piti nähdä vaivaa yhteydenpitoon ja se ei ollut kuitenkaan vaivaa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Nykyään lähetellään yyveetä ja käytetään messangeria...kun kaikki pitää saada mulle tässä nyt ja heti - kukaan ei halua odottaa ja nähdä vaivaa.
Sinkkumaailmassa tämä piirre näkyy ihan yhtä selvään kuin ylipäätään nyky yhteiskunnan ajattelumallissa...
Mahdollisen kumppanin on oltava läheltä, ei haluta tuhlata energiaa johonkin ihmiseen, jos ei samantien tunnu että kemiat kolahtaa ja ilotulitukset räiskyvät....
Mitään ei malteta eikä haluta odottaa, minkään eteen ei olla valmiita näkemään vähänkään vaivaa..jos et ole siinä helposti saatavilla ja käytettävissä niin antaa sitten olla.....
Surullista - mutta niin totta.....vaikka oma liittoni päättyikin myöhemmin eroon, niin rakastin niitä kirjeitä, niiden saamista ja kirjoittamista..sitä tunnetta, odottamista.... ja kun vihdoin 8kk intensiivisen kirjoittelun jälkeen kohtasi toisen, niin huomasi että tämä oli juuri sellainen henkilö jollainen oli sanonutkin olevansa....ja vielä vähän enemmän....
Se tunne kun saa pitää sitä paperille kirjoitettua kirjettä kädessään on aivan eri, kuin lukea sähköpostia tietokoneelta.
Se on vähän sama kun selailla kaunista hyvin kuvitettua keittokirjaa...minä edelleenkin mielummin katson reseptit keittokirjasta tai jostain lehdestä kuin etsin ne tietokoneelta, vaikka sitäkin toki tulee tehtyä....mutta se fiilis on aivan eri....
Minä mietin myös sitä, että jos ihmiset joutuisivat käsin kirjoittamaan viestinsä eri foorumeille, niin tulisiko kirjoitettua niin rumasti ja loukkaavasti aivan ventovieraalle ihmiselle kuin näin tietokoneen kautta - vaikka olisi millainen pikakirjoittaja, niin siinä ehtii silti ajatella paljon enenmmän mitä toiselle kirjoittaa kun sen käsin raapustaa, kuin että nopeaan kirjoittaa tietokoneella tai puhelimella, painaa lähetä nappia ja siellä kotinsa turvissa myhäilee olevinaan hyvinkin sukkelia kommenttejaan.
Koska uskallan väittää, jo omien henk.kohtaisten kokemusteni perusteella, että käytöstavat on valitettavan monelta jäänyt unholaan netin ja facebookkien myötä.
Itselläni on aina ollut se periaate, että mitään sellaista en kirjoita toiselle, jota en voisi kasvokkain sanoa.
Ja jos ei kertakaikkiaan ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin vaikeneminen on kultaakin kalliimpaa.....
Takaisin kirjeisiin...
Minä olen sinkku ja viihdyn hyvin itsekseni täällä saarella, josta on tullut minulle niin tärkeä ja rakas paikka. Mutta minun kotini on silti koko maailma, ja olen aina alati utelias tietämään mitä missäkinpäin kaunista maapalloamme tapahtuu....minussa asuu edelleen vahvana se utelias reissunainen, Nuuskamuikkunen - mutta nyt haluan hengähtää täällä...
Ja vaikka kirjoitankin nyt päiväkirjaani koneella, niin niin syvimmät ajatukseni ja tuntoni kirjoitan vaan mielessäni ja kätken ne syvälle sydämeeni....
Miettikääpä, miten paljon tälläkin hetkellä on ihmisiä,jotka kärsivät yksinäisyydestä - oikeasti kärsivät siitä - miettikää miltä heistä tuntuisi, jos joku muistaisi heitä vaikka kirjeellä ja kortilla...jossa lukisi: et tunne minua enkä minä sinua, mutta katsomme samaa kuuta ja halusin kertoa että ajattelen juuri sinua....
Minä menen huomenna postiin, ostan postimerkkejä ja kirjekuoria, lähetän kirjeen - ja toivon, että joku päivä saan taas itsekin kokea sen tunteen vielä, kun postilaatikossa on oikea kirje tai kortti...
ja mitä tulee sinkkuelämääni, sieluntoverini on täällä jossain ja hän ottaa minuun yhteyttä - hän ottaa kynän ja paperia ja kirjoittaa saaren Anskulle <3 tai piirtää paperille tai kirjoittaa nuotein....
mutta HÄN ei laita sähköpostia eikä twiittaa....sillä olen arvokas ja ansaitsen aikaa ja vaivannäköä..en ole pikaruoka, enkä moottoritien ohituskaista - minä olen aika.....
Rakkaudella Ansku
