Paskahommia ja pannukakkua ( 22.1.2018)

Paskahommia ja pannukakkua ( 22.1.2018)

 Niin se sitten starttasi ensimmäinen täysi viikko Islannissa, ensimmäiset kuusi päivää ovat menneet yhdessä hujauksessa.
Se on hämmästyttävää, miten nopeasti sitä sopeutuukaan uusiin maisemiin ja rutiineihin.
Minä olen usein verrannut itseäni rottaan, ikuinen selviytyjä, olosuhteissa kuin olosuhteissa.
Sopeutumisen ja joustavuuden ilmiömäinen mestari.
Silloin kun ihmiskunta jo on katoamassa tai kadonnut jostain, niin rotat valtaavat alueen, tekevät kodin ja etsivät ruokansa,mistä löytävät,kaikkiruokaisia veijareita.
Minäkin tarvitsen vain pain pienen hetken tottuakseni uuteen ympäristöön, sopeutuminen alkaa välittömästi.
Teen kodin tyhjästä, missä milloinkin liikun. En tarvitse mitään yhtä ainoaa tiettyä reviiriä kutsuakseni sitä kodiksi,minun kotini on tänäön täällä,huomenna jossain ihan muualla.
Joskus toki tulee hetkiä,jolloin koen olevani kuin ajopuu laineilla, tehden matkaa ajelehtien aallokossa, kuulumatta oikeastaan minnekään.
Nuo hetket onnekseni tulevat varsin harvoin,ja kestävät pienen hetken. Hyvä niin, sillä en erityisesti pidä tuosta tunteesta.

Nyt siis todellakin vasta kuusi päivää täällä Modhruvellirin pienessä kylässä, ja tuntuu että olisin ollut vähintään jo kuukauden. Paikat ovat tulleet tutuksi, rytmit ja rutiinit muokkautuneet sulavasti isännän omien rytmien ja rutiinien kanssa.
Aamut saan aloittaa edelleenkin kiireettömästi kynttilän valossa kahvikupposen kera, sitten lampolaan päkätit ruokkimaan jne...
Päivän valjettua tehdään sitten yhdessä milloin mitäkin: lisää paaleja lampolaan, korvamerkkejä lampaille, käydään ruokakaupassa yms.
Tänään oli varsin haisevat hommat, paskatalkoot käynnistyivät nimittäin, mutta tältä ensimmäiseltä kierrokselta minä jäin rannalle, toisinsanoen tupaan, ja päätin hemmotella isäntää oikein peri Suomalaisella pannukakulla.
Ja kovastihan hän siitä tykkäsikin, joten jatkan tällä kotiruokaosastolla myös huomenna, jolloin väsään makaronilaatikon...lampaan jauhelihasta, slurpsista.
Pieniä suorituspaineita on kyllä tarttua kauhan varteen tässä keittiössä, sillä tuo isäntä on varsin messevä kokki itsekin, ja eilisiltaiset lampaan kyljykset oli tästä taas loistava esimerkki.
On kyllä toisaalta ilo laittaa ruokaa keittiössä, jossa on tilaa, hyvät työvälineet,ja pakkaset täynnä ihania raaka-aineita. Pakastimen lisäksi tässä talossa on myös perinteinen ruokakomero, ei mikään ahdas pieni koppero,vaan varsin tilava ja hyvin varusteltu komero.
Täytyy skarpata tuon lenkkeilyn kanssa taas, että ei ala pöksyt kiristämään heti alkumetreillä.
Illat menee rupatellessa, katsellessa telkkaria, minä nuokun sohvan syleilyssä jo usein kymmenen jälkeen, mitä lie ovat laittaneet tuohon ulkoilmaan, kun Nukkumatti tulee jo näin aikaisin..yöunet ovat hyvät ja sikeät.
Pikkuhiljaa alkaa valon määräkin lisääntyä, joka päivä vähän lähempänä kevättä. Kevättä oli rinnoissa myös osalla päkäteistä, jotka pääsi tänään pihalle hengailemaan.
Voi elämä sitä riemua! Isoja loikkia sinne ja tänne, välillä vähän tonnekin. Kirmailivat lumessa mykistävän vauhdikkaasti, vähän kisailivat keskenään, ja sitten taas loikittiin. Sitä riemua oli ilo katsella, ja hymyiltiin isännän kanssa pitkä tovi ilta apetta jakaessakin.
Lampaat ovat kyllä mainioita tyyppejä, keksivät pikku jekkujakin välillä, tutkivat paikkoja,mitä ei aina kyllä tarvitsisi tutkia.
Osa näistä örkeistä on varsin taitavia karkulaisiakin, tänäkin aamuna minua vastassa seisoi ruokintapöydällä yksi utelias ja aktiivinen yksilö, jonka sitten saattelin kyllä " selliinsä" varsin pian kavereidensa joukkoon.
Toinen ryhmä oli päättänyt tutustua tarkemmin meidän pitkän vesiletkun syvimpiin olemuksiin, ja ilmeisesti kokivat pakottavaa tarvetta jättää siihen vihreään käärmeeseen myös puumerkkinsä.
Mikäs siinä sitten aamutoimien ohella auttoi, kun kääriä letku rullalle ja vähän huuhtoa enimmät päkättien jättämät palautteet pois kyydistä.
Eli siis ihan normipäivä taas toimistolla 😉.

Eilen tuli tavattua isännän yksi veljistäkin, kävi iltasella kylässä ja juteltiin mukavia.
Islantilaiset, siis ainakin ne jotka olen tähän mennessä tavannut, ovat mukavaa sakkia ja kaikilta tuntuu englanninkielikin luonnistuvan,ainakin jossain määrin.

Minulle näin introverttinä ihmisenä, joka on tottunut elämään itseksensä, sopii hyvin tällaiset paikat, missä nyttenkin olen. Ihmisiä vain vähän, ja pieniä määriä kerrallaan. Helpottaa huomattavasti viihtyvyyttä, ja kun isäntä itsekin on vähän samanoloinen kuin minä, niin meidän yhteiselomme on ainakin alkanut harmonisesti.
Jää vain nähtäväksi, millainen coctail syntyy Suomalaisen oinasnaisen ja Islantilaisen härkämiehen yhteiselosta jatkossa, kahden jääräpään arkea saman katon alla....
T. Ansku

Yksi tavallinen perjantai (19.1.2018)

Yksi tavallinen perjantai (19.1.2018)

  Ihan tuikitavallinen aamu, ei mitään normaalista poikkeavaa.
Heräsin kaikessa rauhassa, hipsin alakertaan kahvinkeittoon ja kevyelle aamupalalle, nautin hiljaisuudesta ja annoin kofeiinin alkaa vaikuttaa.

Meillä on isännän kanssa rytmit niin,että hän on illanvirkku ja minä taas aamunvirkku...
Eipä siinä mitään, tämä toimii oikein hyvin karitsointiaikaan asti,joten annan toisen nukkua,kun siihen hänellä on kerrankin mahdollisuus.
Heitin takin niskaan ja vedin saappaat jalkaan ja painelin lampolaan, missä päkätit ottivatkin minut varsin hyvillä mielin vastaan.
Ruokinnan ohella ja vesikuppien puhdistuksrn lomassa sitten tehtiin tuttavuutta vähän tarkemmin, ja muutama rohkeampi leidi tulikin ihan paijattavaksi asti.

Iltapäivällä sitten tämä varsin normaalilta päivältä tuntunut perjantai kääntyikin hieman jännittävämmäksi.
Eiliseltä kauppareissulta mukaan lähteneet suklaat ovat osoittautuneet oikein herkullisiksi, joten herkkuosastokin on siis turvattu.

Isäntä päätti sitten tänäön antaa hieman maistiaisia maan kulinaristisista aarteista, joten sain....hhmm...varsin unohtumattomia elämyksiä pistellä suuhuni, enkä ole ihan varma,haluanko toista kertaa muistuttaa makuhermojani moisesta kokemuksesta.
Tänään meinaan tämä reissunainen maistoi pässin kiveksiä, hain lihaa ja valaan rasvaa. Kaksi ensimmäistä sain nielaistua,ja otin jopa toisenkin palan varmistaakseni maun.
Valaan rasva jäi kyllä nielaisematta...aikani sitä mukelsin suussani,ja se narskui hampaiden välissä, mutta nielaistuksi en sitä saanut.

Isännälle nämä minun makukokeilut oli varsin viihdyttävää ohjelmistoa,ja hän oli kuitenkin otettu siitä,että minä rohkeasti maistoin.
Hain maku oli voimakas, se oli ehkä kuitenkin yllättävästi se vähiten pahimman makuinen. Pässin kivekset maistui kuin suolaliemessä lillunut lauantaimakkara,ja rakenne muistutti kampasimpukkaa.
Noh, kerran se vain kirpaisee.
Ihan joka päivä meillä ei sentään syödä yllämainittua sapuskaa, eilen sain ihanaa leivitettyä turskaa perunoiden kera, ja eka iltana lammasta.
Tää minun isäntäni kokkaa ja syö hyvin perinteistä Islantilaista kotiruokaa, tässä talossa ei pastat eikä wokit juhli,fuusiokeittiöt ovat ihan eri osoitteissa.
Minulle sopii enemmän kuin hyvin,että saan nimenomaan sellaista perinteisempää maan kotiruokaa, koen jotenkin senkin vievän minut lähemmäksi tätä maata ja sen ihmisiä.
Erilaiset kalaruoat ja lammas eri muodoissaan on siis minunkin ruokavalioni täällä, maitotuotteiden lisäksi. Peruna on hyvin yleinen lisuke myös Islantilaisten lautasilla,ainakin maaseudulla.

Noh, päivän jännitykset ei suinkaan loppuneet pässin kiveksiin, ehei....
Isäntä sai päähänsä lähteä vuorimajalleen juuri tänään katsastamaan paikat. Tänään juuri kaikista päivistä, kun sääkin oli niin suotuisa.
No ei ollut suotuisa, lunta satoi niin sakeasti,että ympäröiviä vuoria ei enää erottanut,ja häthätää tietäkään.

 Minä tietysti päätin lähteä mukaan himmailemaan, mutta kun aloimme lähestyä kohdetta,ja lumisade vaan sakeni,niin pieni epäilyksen siemen pääsi kytemään päähäni.
Auto piti jättää matkan varrelle,kun loppurinteet oli liian jäisiä,ja uusi lumi päällä vaan pahensi tilannetta.
Yritin suostutella isäntää kääntymään takaisin ja tulemaan joku toinen päivä, mutta itsepäinen on näköjään ainakin tämä Islantilaismies.
Lopputulema oli siis kuin perinteisestä avioliitosta, lähdimmä erisuuntiin...isäntä uppiniskaisesti ylöspäin, ja minä alaspäin.
Seurasin automme renkaiden jälkiä,mutta melko pian ne peittyi jo lumen alle. Kaikkialla oli valkoista,ei oikein kunnolla erottanut tien ja ojanpenkan rajaakaan,joten kävelin keskellä tietä..kyseessä pieni ja kapea ja hyvin vähän liikennöity syrjätie,mutta silti.
Aikani köpöteltyä alkoi tämä jo aiemmin kylvetty epäilyksen siemen ottamaan valtaa, ja piti pysähtyä hetkeksi miettimään jatkaako matkaa vai jäädäkö odottamaan jonnekin jääräpäistä isäntääni.
Menin eräälle lähitilalle kysymään tietä kotiin, ja tilan nuori mies hyppäsi autoon ja toi hämmentyneen Suomi naisen pihalle asti..olipa herrasmies,kertakaikkisesti.
Vuolaasti kiitin häntä sekä islanniksi(jeee,jotain oon jo oppinutkin)kuin myös englanniksi,ja hän vaan iloisesti kättään heilauttaen käänsi autonsa ja katosi lumisateeseen.
En minä hirveän kauan ehtinyt kotona olemaan, kun pihalta kuului taas auton ääniä.
No mutta kukas se sieltä tuleekaan?? Minun Islantilais farmari, ja niin hyväntuulisena, kun oli vaan yhen kerran lentänyt persiilleen alas tullessaan,eikä edes ojaan olkut ajanut...hiphei!
Minä silminnähden helpottuneena keittelin päiväkahvit ja sitten läksimmä hoitamaan päkätit,ja toimimaan parittajina...
Pässin kiveksistä nautti tänään muutkin kuin minä, nimittäin eräs soma uuhi-neiti sai lempeä ihan useempaan otteeseen....ei se huvi kyllä kauaa kestänyt, mutta eipä tuo tuntunut haittaavan...

Että tämmöstä...ihan siis tavallinen päivä..ei mitään erikoista...
T. Palleja pureskellut reissunainen Ansku

Islannin seikkailu alkanut 18.1.2018

Unelmat elää...seikkailu Islannissa alkanut ( 18.1.2018)

 Saarilla tuntuu olevan jonkunlainen ote minusta, kun huomaan reissaavani aina jollekin saarelle, milloin se on Kökar, milloin Irlanti jne..
Tällä kertaa vehreät laaksot ovat vaihtuneet hieman arktisimpiin maisemiin, nyt olen vihdoin päässyt tulen ja jään saarelle, satojen Sagojen maahan, Islantiin.
Tämä on maa, johon olen aina halunnut matkustaa. Jo siitä hetkestä,kun luin Islannista koulun maantiedon tunnilla, lumouduin täysin tästä Napapiirillä roikkuvasta maasta, joka itsekseen meren ympäröimä asuttaa sitkeitä ja persoonallisia tämän päivän Viikinkejä.
Kesti aika montakymnentä vuotta,ennenkuin tämä unelma toteutui, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ja nyt olen täällä, enkä oikein vieläkään ole käsittänyt onneani..jotenkin epätodellinen olo.
Mutta niin vaan kolmen lennon jälkeen laskeuduin Akureyrin lentokentälle, jonka kiitorata on keskellä vuonoa....kyllä...you gotta see it to believe it.
Minä tulin jo illan hämärtyessä potkurikoneella somalle kentälle,joten ei ollut mitäön hajua siitä, mihin laskeuduin.
Mutta päivänvalossa pari päivää myöhemmin sain tosissani hieraista silmiäni, kun näin itse omin silmin pienkoneen laskeutuvan kiitoradalle.
Eyjafjördur on Islannin suurin vuono, ja sen juurella sijaitsee maan toiseksi suurin kaupunki pääkaupunki Reykjavikin jälkeen, Akureyri.
Akureyrissa on runsaat 18 000 asukasta, ja sen sijainti on lumoavan kauniissa ympäristössä.
Eyjafjördur vuono jo itsessään saa haukkomaan henkeä, mutta sen lisäksi kaupungin ympäröivät  vuoret.
Ja ikinä en ole missään nähnyt liikennevaloja, joissa punaiset valot ovat sydämen muotoisia, no nyt on sekin ihme nähty..olipa viehättävä pieni yksityiskohta.

Minä olen tullut tänne Islantiin lammastilalle, joka sijaitsee n. 15km päässä Akureyrin kaupungista.
Ja vuorien ympäröimä on tämäkin tila, jokaisesta talon ikkunasta näkyvät nämä upeat, nyt valkeana lumesta hohtavat vuoret.
Sen lisäksi,että olen järjettömän onnellinen jo pelkästään siitä,että ylipäätään olen Islannissa, niin yhtä onnellinen ja onnekas olen siitäkin,että minulla on aivan hurmaava ja sympaattinen isäntä, jonka kanssa täällä nyt huushollaan,ja opin Islannista ja Islantia, sekä hoidan suloisia Islanninlampaita.
Jos on tämä omakin äidinkieli melkoisen eksoottista mongerrusta,jota puhuu vain harvat ja valitut, niin samaan kielikastiin kuuluu kyllä myös Islanti.
Lähimpänä sitä on ehkä ns.vanha norjan kieli, mutta sen verran kaukana ollaan jo ruotsin kielestä,että koulu ruotsilla ei kyllä ymmärrä yhtään mitään,kun kuuntelee ihmisiä.
Mutta koska minulla on aina kyltymätön halua oppia ja kokeilla ja kokea kaikkea uutta, niin aion kyllä uutterasti panostaa myös siihen,että Islanninkieken alkeet on hallussa ennen kotiinpaluuta....
..kotiinpaluuta,joka ei toivottavasti ole ihan lähitulevaisuudessa.

 Noh, Islanninkielen lisäksi tulen myös kokemaan melkoisen elämyksen paikallisen ruokakulttuurin omaleimaisista mauista ja erikoisuuksista.
Tänään, kun kävimme isännän kanssa kaupassa ostoksilla, niin sen lisäksi,että mukaan lähti Islantilaista suklaata ja skyriä ym.vähän tutumpia makuja, niin saan näköjään lähipäivinä varautua myös sellaisiin raaka-aineisiin ja ruokiin,jota en ikinä ole voinut edes kuvitella syöväni....
Mutta koska minä olen ruoan ystävä, ja koska olen aina ollut kiinnostunut paikallisista perinneruoista,niin otan haasteen vastaan ja maistan kaikkea,mitä eteeni laitetaan.
Tästä kirjoitan aivan oman juttunsa, ja samaan päivitykseen lisään vielä Islantilaisen oluen maistelun.
Alkoholia, kuten viiniä ja väkeviä,saa Islannissakin vain paikallisesta Alkosta..emme siis ole ainoita edelleenkään, joiden pitää hakea viininsä erikseen muualta, kuin omasta ruokakaupastaan.

Joten jatkoa seuraa, eli pysykää kuulolla, Anskun seikkailu Islannissa on vasta alkanut...luvassa on vaikka ja mitä, karitsointikiireistä pässin kiveksiin, ja lumoavasta luonnosta maan politiikkaan jne...

Täällä Ansku, Islanti kuittaa.....

Joulutoive

                           Joulutoive

   Lumi sataa maahan, peittää koko tienoon kauniilla valkealla harsollaan.
Lyhdyt syttyvät pihoihin, kynttilät valaisevat rakkaiden haudoilla.
Jostain kaukaa kantautuu kirkkailla lastenäänillä joululaulu, enkeli taivaan.

Kodeissa malttamaton tunnelma, pukkia odotellaan jo kovasti.
Perheiden nelijalkaiset jäsenet päivystävät uunin edessä vahtimassa sitä arvokasta joulun kruunaajaa, kinkkua.
Samu sirkka ystävineen tekee hartiavoimin töitä pitääkseen piltit nahoissaan.
Ihana idylli...joulun taika.

 Voi kunpa se olisikin niin, kaikkialla.
Voi kun edes  tänä jouluna poliisien ei tarvitsisi lähteä kotihälytykselle,
voi kun edes tänä jouluna lasten ei tarvitsisi pelätä  raivoavaa vanhempaa, ja piilotella sänkyjen alla.
Voi kun tämä joulu olisi se joulu, kun kukaan ei paleltuisi hankeen, värjöttelisi kylmissään ilman suojaa.
Voi kunpa tänä jouluna kukaan yksinäinen ei joutuisi olemaan yksin, ja jokainen nälkäinen saisi maistaa osansa kinkusta ja joululaatikoista.
Kunpa tänä jouluna jokainen pieni ihminen saisi käteensä rakkaudella käärityn paketin, ja jokainen pimeyteen eksynyt tassupari löytäisi lämpimään.
Kunpa tänä jouluna ei olisi mustia silmiä, haljenneita huulia, rappukäytävissä itkeviä pelokkaita lapsia.

 Joten rakas Joulupukki, en ole aina ollut kiltti, sen auliisti myönnän.
Mutta sen verran kiltti olen ollut, että jotain tohdin pyytää.
Minulla on kaikki hyvin, joten huolehdithan heistä, jotka eivät ole yhtä onnekkaita.

Rauhallista ja turvallista joulunaikaa kaikille,
lämmöllä Ansku

Pieni kulkurikissa

Pieni kulkurikissa

Pieni, sateen läpimäräksi kastelema viluinen kissa kuljeskelee yksin pimeydessä halki meluisten katujen..
kiireiset askeleet potkivat ohikulkiessaan tätä yksinäistä ,eksynyttä taivaltajaa..autot ajavat ohitse..ohikiitävien autojen renkaista lentämä vesi kimpoaa kulkurin turkille..väreet kulkevat pienen hahmon selkää pitkin..autojen valot sokaisevat..
Pieni yksinäinen taivaltaja hakee..hakee...etsii..kiertää kaikki kaupungin kahvilat..turhaan..ei löydä..katsoo vielä viimeisenkin nurkan taakse - hiipii pitkin hämärän kujan seinämää, pelästyy kohti tulevaa rämisevää peltipurkkia..edessä on ovi..livahtaa siitä sisään..
..musiikki kantautuu jo eteiseen..kauniit pianon sävelet lumoavat kissan..joku kantaa eteen ruokakipon ja juomaa..
pienen vilusta värisevän eläimen eteen pysähtyvät askeleet..taasko tulee potku?! Ei..kissa nostetaan syliin, viedään lämimässä sylissä takan eteen, silitetään..uskaltaisikohan pieni kulkuri ummistaa hetkeksi silmänsä..pieneksi toviksi vain...uskaltaa se...kädet lepäävät kostealla turkilla ja lempeästi silittävät vaeltajaa uneen...
Hetkeksi on pieni kulkuri löytänyt taas kodin, turvallisen majapaikan..

Metsän mystiikkaa ja kesän huumaa 20.6.2017

Metsän mystiikkaa ,  ja kesän huumaa

  Aurinko on hemmotellut tätä kesän lasta tänään oikein antaumuksella, ja koko päivä on ollut yhtä ulkonaoloa ja fiilistelyä...
...voisin syleillä koko maailmaa, ihan naamaan koskee tämä jatkuva hymyily mutta nuo lämpimät säteet saavat aikaan minussa ihmeitä.
Hyvä että aamiaisvuoron sain loppuun tehtyä, kun jo kirmasin satumetsään lenkille.
Tunnelma siellä oli taas kuin sademetsässä, linnut lauloivat kovaa ja korkealta ja vihreiden eri sävyjä oli miljoona ainakin....suorastaan lensin polkua pitkin, hyvä että jalat osuivat maahan...arvokkaat vanhat puut myhäilivät huvittuneina tämän menninkäisen menoa katsellen, ja linnut kannustivat omilla hurraa huudoillaan minut liitämään eteenpäin kohti metsän vihreää syleilyä.
Välillä pysähdyin hetkeksi henkäisemään keuhkoini raikasta ilmaa ja imien sisääni tätä mystiikkaa, mitä minulle annettiin sylikaupalla.
Sitten etsin tieni vihreästä paratiisista järven rantaan, joka toi mieleeni kotimaani ja kotikaupunkini.
Istahdin kivelle, otin kengät ja sukat jalastani ja upotin kiitolliset jalkani veteen....varpaat kipristelivät nautinnosta ja silmät painuivat väkisin kiinni auringon suukotellessa kasvojani...
Laineet liplattivat lähes unettavasti, ja hyvä etten mulskahtanut kokonaan veteen unohtaessani hetkeksi missä olin..
  Sain käyttää kaiken tahdonvoimani kiskoakseni itseni pois kiveltä ja jatkaakseni lenkkiä....
Loppupäivä menikin pihalla nurmikolla maaten kuin raato ja imien vielä lisää tuota ihanaa valoa ja lämpöä, omat aurinkokennoni täyteen pahan päivän varalle.
Päiväkahvit ja suklaamuffinit meni myöskin täysin pihalla.....tämä on hyvä päivä, eikä kukaan sitä minulta saa pilattua vaikka kuinka yrittäisivät.
Huomenna vaihtuu maisemat ja seikkailu jatkuu, vielä yksi työvuoro ja homma on taputeltu.
Linnan puutarhassakin tuli käytyä iltakävelyllä, ja kylläpä siihen olikin panostettu oikein kunnolla ja kaikki oli niin huoliteltua ja fiiniä. Lavantelit tuoksuivat ja toivat mieleeni reissut Provencessa, mehiläiset pörräsivät onnellisina ja touhukkaina kukasta kukkaan.
Nautin silminnähden näistä pienistä hetkistä, pienistä yksityiskohdista, ne piirtyvät muistiini...jalkani muistavat jokaisen askeleen, jonka olen ottanut eri maisemissa...
Auringon lämmittävät poskeni punottavat ja silmäni loistavat innostuksesta, tunnen taas eläväni joka solullani....

Lämpimin kesäterkuin Ansku

Suklaakakkua ja suklaasilmiä 17.6.2017

Suklaakakkua ja suklaasilmiä 17.6.2017
 
   Alkaahan se onni kääntyä tälläkin Aku Ankalla ja päivä paistamaan tähänkin risukasaan.
Varsin pomppuisan ja kivikkoisen alun jälkeen tie on vihdoin vähän parantunut ja suunta nousujohdannainen.
Tein vähän muutoksia tilanteeseen ja vaihdoin kurssia, ja se veto kannatti kaikin puolin. Eilinen päivä oli jo merkki tulevasta, se sisälsi paljon pientä hyvää, joka antoi aihetta jo hymyynkin.

  Ensi viikon keskiviikkoaamuna pakkaan reppuni ja jätän tämän paikan taakseni, otan mukaan hyvät muistot ja huonommista otan opikseni.
Suuntaan kohti paikkaa, jonka pelkkä ajattelukin saa varpaat kippuralle ja hymyn ulottumaan korvasta korvaan.
Viime kesänä vietin kolme huikeaa viikkoa karun kauniilla Inishturkin saarella, jonka tapahtumista kirjoitin myös päiväkirjaa. Se paikka lumosi minut täysin, ja jätti pysyvän jäljen sydämeeni.
Ne ihmiset jäivät ajatuksiini,ja meren tuoksu ja maisemat piirtyivät aistieni muistitikulle ikuisiksi ajoiksi.
Ja nyt....tasan vuosi edellisestä käynnistä, tieni vie sinne uudestaan.
Menen tapaamaan saaren ihania persoonallisia, sitkeitä asukkaita ja pääsen myös ainakin vähäksi aikaa heitä myös auttamaan.
Pääsen taas juoksemaan lenkkejäni saaren ympäri vievällä polulla, tervehtimään lampaita ja muita nelijalkaisia ystäviäni.
Ja jos onni suo, niin ystäväni Pete saattaa jopa viedä minut kalaan kauniilla tukevalla veneellään.
Tuskin maltan odottaa sitä hetkeä, kun alus irroittautuu Ronagh Pierin laiturista ja lähdemme kohti Inishturkin saarta Atlantin aaltojen ympäröimänä.
Tämän uutisen vahvistumisen jälkeen, että suuntaan sielunmaisemiini, alkoi muutkin hommat taas sujumaan.
Vanha emäntä toi illallisen jäljiltä minullekin oman osani, ja täytin kupuni maittavalla lihapadalla,jonka täytteeksi ammensin vielä aimo annoksen täyteläistä ja suussasulavaa suklaakakkua.
Eikä tässä vielä kaikki....vatsani kiitti yltäkylläisestä illallisesta, mutta niin tekivät silmänikin.
Sillä minulle oli suotu ruokailuseuraksi hätkähdyttävän komea nuori ( joo joo, liian nuori mulle)mies.
Hän on Kanadan Nova Scotiasta Irlantiin töihin tullut kokki, ja voi hyvä tavaton mitkä suklaasilmät sieltä pöydän toiselta puolelta minua katsoikaan....huokaus...
Ja ne hiukset, ihanat tummat kihartuvat valloittavat hiukset, joita olisin niin mielelläni käynyt lisää pörröttämässä.
Varsinainen " eye-candy" tämä komea ja miellyttävä Kanadan lahja maailman naisille, vaikka pitikin malttaa mieleni ja jättää nautinto puhtaasti silmäniloksi.
Eli oodi Kanadalle, sen komeille miehille ja vaahterasiirapille ❤😘.
Siis kuten näkyy, tekstistä paistaa läpi varsin duurivoittoinen rytmi.
Eihän bluesissakaan vikaa ole, päinvastoin. Joskus oikein sydämestä kumpuavat bluesin sävelet yhdistettynä huuliharpun kaihoisaan sooloon ovat myöskin paikallaan, kaikelle on paikkansa tässä maailmassa, tässä elämässä...
..erilaisille tunteille ja erilaisille sävelille....

Käyn heittämässä täällä vielä muutamat metsälenkit Narnian satumetsän siimeksessä, ennenkuin astun taas komeroon ja työnnän sen takaseinän auki täysin erilaiseen maailmaan.
Pysykää mukana, matka satujen ja tarinoiden ja sävelten maassa jatkuu.....

Ann O' Songland