sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Kiitollisuus

 



    Kiitollisuus on sana, jolla haluan kuvata tätä mennyttä vuotta 2023.
Tähän vuoteen on mahtunut taas yhtä sun toista , nopeita näyttäviä liikkeitä ja hitaasti kypsyneitä päätöksiä.
Siihen on mahtunut Suomea Ahvenanmaalta Lappiin , Turusta Kuopioon.


Kuopioon muutto on osoittautunut aivan loistojutuksi, ja olen taputellut itseäni selkään jo useita kertoja kuluneiden kuukausien aikana, jotka olen nyt täällä mualiman navalla viettänyt.

Kaikki, jotka minua vähääkään tuntevat niin tietävät sen, että en juuri ole talvi-ihmisiä - minä herään henkiin keväällä ensimmäisten leskenlehtien myötä.

Tästä huolimatta, olen nauttinut lumesta ja pakkasesta ja kauniista talvipäivistä suorastaan hämmentävän paljon.
On ollut ilo käydä lenkillä tutuissa maisemissa, ja löytää uusiakin paikkoja .
On tullut valokuvattua taas tosi paljon , upeasta Kuopion joulutorista Puijon tornista avautuviin häkellyttävän kauniisiin maisemiin ja kaikkea siltä väliltä.

  Palatakseni alkuun - kiitollisuus on se asia, jota voimakkaasti koen.

Minä en pidä elämässäni mitään itsestäänselvyytenä , koska kaikki voi olla hetkessä menetettyä, hetkessä historiaa.

Olen kiitollinen tästä kodistani, jossa saan kokkailla ja leipoa sydämeni kyllyydestä, nauttia aamukahvini kynttilän valossa hiljaisuuden vallitessa .
Olen kiitollinen terveydestäni .

Aivan erityisen kiitollinen olen minulle rakkaista, läheisistä ihmisistä ❤️🙏, jotka tänäkin vuonna ovat rinnallani kulkeneet tukien ja kannustaen.


  Kiitos tästä vuodesta 2023, ja onnellista uutta vuotta 2024 🎆🎇







sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Rauhaisaa joulua Kuopiosta







 Hyvää joulua!

                Merry christmas!
Buriid juovllaid!
                   God jul!
Häid jõule!
             Feliz Navidad!
Joyeux Noël!
                 Frohe Weihnachten !
Prettige Kerstdagen !
                        Mele kalikimaka!







perjantai 8. joulukuuta 2023

Anskun kuukauden viini - joulukuu 2023








 Kuukauden viini - joulukuu 2023


   
Mielensäpahoittajan parempi punainen 2021

🇪🇸  DOP Alicante, Espanja
🍇  Monastrell ( Mourvèdre  )


Täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, karhunvatukkainen, mausteinen

Seurustelujuoma, nauta, pasta &;pizza, porsas

https://www.alko.fi/tuotteet/956836/Mielens-pahoittajan-Parempi-Punainen-2021/


  Tämä Espanjassa Monastrell - nimellä kulkeva rypäle tunnetaan Ranskassa Mourvèdrenä ja Uudessa Maailmassa, mm.Australiassa Matarona.

  Ohessa englanninkielinen artikkeli ko.rypäleestä:

https://www.simplyspanishwine.com/blogs/spanish-wine-grapes/monastrell

Tässä linkki DOP Alicantesta , vähän vähemmän tunnettu viinialue Espanjassa :

https://www.vigneview.com/the-alicante-dop-in-spain/

Tässä linkissä lyhyesti ko.viinistä tietoja ihan vaan på finska :

https://www.viinitie.fi/products/mielensapahoittajan-parempi-punainen


      Minä päätin pitää itselleni pikkujoulut, ja herkuiksi tarttui pikkupiirakoita, sinappikinkkua, lajitelma juustoja ja suklaatia .
Näiden herkkujen kaverina tämä kuukauden viiniksi valitsemani Monastrell toimi oikein mainiosti - ei jäänyt yhtään juustojen jalkoihin eikä rynninyt muiden pikkujouluherkkujen yli.
Maistelin sitä tietysti ensin ihan itsenäänkin, ja miellyttävän pehmeä seuralainen on kyllä ihan kynttilän valossa nautittuna ilman suupalojakin.

  Että vaikka ei juuri tällä hetkellä olekaan alahuuli lörpällään eikä mieli pahana, niin Mielensäpahoittajan parempi punainen sopii myös hyväntuulisille - marraskuun myllerryksessä ja syyskaamoksen ottaessa vallan, on tämä viini kyllä enemmän kuin tarpeen.

(Kuvat © Anneli Laulumaa )





tiistai 5. joulukuuta 2023

Lennokkaasti kohti uutta vuotta

 





Lennokkaasti kohti uutta vuotta



  Pakkanen paukkuu, mutta eipä tuo ole minua hyydyttänyt paikoilleen.
Tää on niin taas tyypillistä minun elämää - välillä ei tapahdu mitään ja pitää itseltään pulssi tarkistaa, että onko ylipäätäön hengissä.
Seuraavassa hetkessä mennään taas täpölaukkaa, niin että hyvä jos jalat osuu välillä maahan.

Näin ollen siis rakkaat blogin lukijat ( kaikki kaksi, heh 😁) , nyt kannattaa pysyä kuulolla.
Hiljaiselon jälkeen myös blogini herää henkiin, tomut pyyhitty ja kirjoitus-ummetuskin taas helpottamaan päin.

Tässäpä pieniä maistiaisia, mitä on luvassa lähitulevaisuudessa ( suhteellinen käsite tuokin..)


Kuukauden viini - jutut jatkuu myös , joulukuun viini tulee tänne omana juttunaan taas kuun puoleenväliin mennessä...stay tuned..

Ensi vuoden puolella aion käydä myös tutustumassa  mm. Ison - Kallan panimoon ja Alihovin viinitilaan, molemmista käynneistä tulee tekstiä kuvien kera ja maisteluvinkkien kera .

Kuopion upea kauppahalli ja tori saa myös palstatilaa tulevana vuonna , täysin ansaitusti...herkkusuiden must-kohteita.

  Siinäpä vähän kurkistusta tulevaan, eikä kaikkea vielä paljasteta 👍😉, mutta hiljaiselo päättyy tähän .

  Kuopio on syntymäkaupunkini, ja ensimmäiset parikytä vuotta ja risat täällä tuli eleltyä.
Sitten kutsui suuri maailma - mutta vaikka voit tiedä tytön Savosta., et voi viedä Savoa tytöstä.
Joten paluumuuttajana tänne Kallaveden tuttuihin maisemiin loppukesästä tupsahdin..
Ei liplattele vesi nyt, jäässä on , ja puut talvikuurassaan valmiita itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin.

Minä tulen omalta pieneltä osaltani nostamaan Savon näkyvyyttä niin herkullisena matkailukohteena kuin potentiaalisena asuinympäristönäkin. ..ei tätä turhaan mualiman navaks kutsuta 😀😇
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin 😘

sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Tiällä ollaan...


 


     Kohta on marraskuu lusittu, eikä tätä vuottakaan ole paljoa jäljellä.  Vajaa kuukausi enää, niin alkaa taas pikkuhiljaa päivät pitenemään .

Kuopiossa on täysi talvi, lunta ja pakkasta - melkein uutuudenviehätys, kun on on kulunut montakytä vuotta siitä, kun täällä viimeksi oon talvea viettänyt...otetaan tästä siis ilo irti ..

Joulutorikin avautuu 8.12 , joten eiköpähän sielläkin tule piipahdettua kuvaamassa valoja ja tunnelmia.

Tämä vuosi 2023 alkoi Turusta, ja näyttäisi siis päättyvän tänne Savonmualle. Väliin mahtuu kesäisiä tunnelmia Ahvenanmaalta ja ruskan värejä Lapista , työt tarjoilijana on pitänyt mukavasti liikkeessä ja ns.pelikunnossa .

Marraskuun kuukauden viini jää välistä , katellaan joulukuuksi jotain hyvää sitten...Hengissä tiällä ollaan, vaikka vähän hiljaiseloa on vietettykin tämän blogin osalta - siihenkin varmaan on tulossa muutos. Vanha puhelin päätti lopettaa toimintansa, joten tämän uuden käyttöönotto ja sielunelämä on sekin vienyt aikansa totutella, kun muita aparaattejahan mulla ei ole, vaan tämän luurin kautta operoin tätä blogiakin - pientä armoa siis, jos tuppaa välillä rivivälit ja kappalejaot olemaan hieman omintakeisia . Ehkä varottaisin taas vaihteeksi myös heitä, jotka saavat ihottumaa satunnaisista kirjoitus-ja kielioppivirheistä . Pyrin lukemaan tekstit läpi ja korjaamaan enimmät virheet ennen lähetä-napin painallusta, mutta se ei takaa vielä virheetöntä tekstiä. Puolustuksekseni totean, että blogini EI ole YO-äikänkoe, enkä arjen puhekielessänikään puhu virheetöntä selko-Suomea...

Palaillaan taas kuulolle joulukuun puolella 😘

maanantai 9. lokakuuta 2023

Anskun kuukauden viini/ lokakuu 2023

 





☆ Mont' Albano organic 2020
🇮🇹 Sisilia, Italia ( IGT Terre Siciliane )
🍇 Nero d ' Avola


• Pikkusuolaiset / pastat ja pizzat / porsas

• keskitäyteläinen, keskitanniininen, hapankirsikkainen, karhunvatukkainen, kypsän karpaloinen, mausteisuutta sekä tuoksussa että maussa.

Mielestäni varsin teeskentelemätön ja mutkaton pehmeä punaviini, joka sopii juotavaksi ihan itsenäänkin .
Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Sisiliaan ja sen viineihin , ja ottamaan mukaan vaikka tastingeihin.

Kaikki, jotka vähänkään tykkäävät nauttia viiniä , tietävät taatusti Italian maineen viinintuottaja-maana, ja erityisesti sen alueet Toscanan, Piemonten ja Veneton.
Nyt haluan nostaa esiin myös Sisilian , sekä sen oman natiivin rypäleen Nero d ' Avolan.

Nero d' Avola on tärkein ja laajalti viljelty punaviinirypäle Sisiliassa. Rypäle tunnetaan myös nimellä Calabrese, mutta tämä hyvin tummakuorinen rypäle aletaan laajemmin tuntea Nero d'Avolana.

Tässä linkki rypäleestä:

https://www.nerodavola.com/


Tässä linkki Sisilian viinialueista jne




maanantai 11. syyskuuta 2023

Anskun kuukauden viini - syyskuu 2023

 








    Samalla kun luonto pukeutuu värikkäisiin syysasuihinsa ja illat alkavat hämärtyä, tämä reissava tarjoilija on taas löytänyt itsensä " tien päältä" ....tällä kertaa Leviltä.
Ja täällä pohjoisessa ,jos missä, ruskan kolkutellessa jo ovella, alkaa tehdä mieli syleilevän pehmeää punaviiniä, joten ;

Syyskuun kuukauden viini on:

Backwoods , 2020
🇺🇸 California , USA
🍇 Merlot , Cabernet Sauvignon, Petite Sirah


https://www.alko.fi/tuotteet/420137/Backwoods-Merlot-Cabernet-Petite-Sirah-2020/

Etiketti jo itsessään kuiskutteli korvaani ja houkutteli maistamaan ( kyllä - minäkin ostan välillä viinipullon ihan etiketin perusteella 😁) .

Ja tämä 3n rypäleen lempeä punaviini ei ole lainkaan hassumpi viini.
Jo tuoksu paljastaa marjaisuuden, ja aavistus vaniljaa seuraa myös maussa.
Maku on kirsikkainen ja herukkainen, karhunvatukkahilloinen.

Täyteläinen, keskitanniininen sekoiteviini ( eli useammasta rypäleestä tehty viini) , joka sopii luontevasti yhteen mm.syksyisten pataruokien kanssa , tai vaikka riistalinnun kylkeen .
Myös loppusyksyn grilli-iltoihin tämä " takametsien rypälemehu" sopii kuin nakutettu.

Minä korkkasin tämän viinipullon metsässä kannon päällä istuskellen suklaata syöden ja nauttien tuulen suhinasta ympärilläni , toimii 👍.

Tässä linkki Kalifornian viininviljelystä :

https://viinimaa.fi/artikkelit/viinialueet/yhdysvallat-kalifornia-viinien-mekka#64e9227a

( Kuvat © Anneli Laulumaa )


2