Yön rauha 24.9.2016

  Se tunne, kun kaikki nukkuvat, ja tiedät,että puhelin ei soi eikä kukaan tule yllättäen ovelle koputtelemaan.
Uskallat antaa ajatusten lähteä lentoon vapaasti, kun niitä ei mikään ulkoinen tekijä ainakaan tule keskeyttämään.
Nukkuakin tietenkin voisi, mutta ei lienee yllätys, että ajatukset tulevat pyörimään karusellia pääsi sisällä juuri sillä hetkellä,kun pää osuu tyynyyn ja silmät on painumassa kiinni.
Yhtäkkiä istut sängyllä aivan pöllämystyneenä ja vaikka kroppa kiljuu sinulle että jatkaunia jatkaunia, niin aivosi ovat asiasta täysin eri mieltä.
Aivosolusi suorastaan riehaantuvat saatuaan huomiosi, heittelevät kärrynpyöriä ja tuulettavat villisti.
Ja sitten kun olet saanut hinattua vastahakoisen tomumajasi ylös ja olet valmiina kirjoittamaan, niin enemmän kuin usein nämä aivosolut päättävät sitten kuitenkin mennä nukkumaan.
Leikkivät vielä mokoma minun kustannuksellani.
Minun, jonka pitäisi elättää itseni jatkossa ainakin osittain juuri kirjoittamalla. Juuri nyt ei näytä vakuuttavalta, mutta siitä huolimatta oloni on innostuneempi ja energisempi kuin pitkään aikaan.
Johan tätä synkkyyttä ja ketutusta riittikin ihan omiksi tarpeiksi, on aikakin saada pilvet väistymään taivaalta ja saada vähän valoa ja lämpöä elämään.
Minusta oli hyvää vauhtia tulossa juuri sellainen ns.energiasyöppö kaveri, joka imee kaiken energian lähimmäisistään kuin iilimato.
Juuri sellainen tyyppi, jota normi mielentilassani, eli perus positiivisena hyväntuulisena ihmisenä, karttaisin itsekin kuin ruttoa. Ja nyt minua katsoi peilistä tällainen tyyppi: uupunut, hapan, turhautunut...
Mistä tämä johtui?
Sehän johtui siitä, että elämäni purressa oli salamatkustajia, jotka kaappasivat sitten koko paatin ja minusta tuli panttivanki.
Elämääni oli päässyt sellaisia tahoja ja instansseja, yksittäisiä ihmisiä, kuin myös erinäisiä virkamiestahoja, jotka ottivat vallan. He kertoivat minulle, miten minun pitäisi elää, mitä minun pitäisi tehdä. Ja kuin vahvistaakseen sanojaan,niitä piti pönkittää vielä kuorruttamalla tuo viesti jatkuvalla analysoinnilla ja pakottavalla tarpeella diagnosoida minua. Löydettiin vain vikoja ja puutteita, virheitä ja epäonnistumisia. Vähäteltiin lahjojani ja kykyjäni, dissattiin unrlmiani ja haaveitani.
Kyllähän tuollainen kannustaa aivan mahdottomasti, eikö?? Ja sitä kun tarpeeksi pitkään ja tasaisin väliajoin sinulle pakkosyötetään, niin kohta alat uskoa itsekin näihin saamiisi analyyseihin ja vikoihisi.
Samalla kun huomaat ajatustesi vajoavan ja elämänilosi hiipuvan, niin tajuat ettet ole jaksanut enää käydä lenkilläkään niin usein.....pahan mielen kierre on valmis.....
Sitten jostain hiljaisuudesta, kaiken sen kuran alta mitä niskaan on kaadettu, nostaa päätään sisu....uhmakkuus...taistelumieli....halu heittää nämä tunkeutujat laidan yli ja ottaa taas se oman elämänsä pursi haltuun. Laittaa päähänsä entistä tiukemmin se kapteenin lakki, tarttua ruorista kiinni voimakkaan mäörätietoisesti ja ohjata paatti pois huonoilta vesiltä kohti niitä kauniita auringonnousuja.
Tämä on minun veneeni, ja minä olen sen kapteeni. Minä määrään sekä suunnan että vauhdin, sitä ei minun puolestani tee enää kukaan, sillä vain minulla itselläni on siihen oikeus.
Tätä purtta ei ole rakennettu satamassa kellutettavaksi, tämä pursi on rakennettu seilaamaan - kohtaamaan sekä myrskyt että tyvenet.
Nostan ankkurin, ohjaan veneeni varovasti tutusta satamasta kohti uusia seikkailuja, kohti tuntematonta. Käännyn katsomaan vielä hetkeksi taakseni, hymyilen ja tiedän, että elämäni ei koskaan tule olemaan enää samanlaista.

Uusiin seikkailuihin purjehtien, Ansku

Ps. Jatkossa tulen kirjoittamaan blogiani myös Lontoon murteella, erityisesti reissutarinani. Runoni ja Lempi-velhon edesottamukset on jatkossakin täällä upealla värikkäällä äidinkielelläni. Kirjoittajanimeni on Ann O'Songland mutta tuttujen kesken Ansku aka Annie