Alakko olee mun kaa??

Alakko olee mun kaa??

 "Sä oot kiva, mä tykkään susta.
Niin säkin,mäkin tykkään susta.
Alatko olee mun kaa? Joo.."

 Ja sitten alettiin oleen yhdessä...miten ihanan suoraviivaista ja simppeliä toimintaa, miksi tehdä helpoista ja yksinkertaisista asioista tieten tahtoin vaikeaa ja monimutkaista...

Voisi kuvitella, että vuonna 2017 modernissa länsimaassa kaiken tekniikan ulottuvilla olisi tavattoman helppoa tavata se kumppaninsa: on facebookin eri sinkkufoorumit, on tinderit ja e-kontaktit ym ym....
Ja yhteyttä voi pitää sitten tämän kiinnostavan henkilön kanssa whatsupissa, mesessä,skypessä....
Ei tarvitse lähetellä savumerkkejä tai pullopostia..

Niinhän sitä luulisi,ainakin äkkisestään.
Tässä on nyt katseltu tätä maailmaa 40 ja risat vuotiaana sinkkunaisena jokunenkin vuosi, ja pakko myöntää, että minun kovalevyni ei kertakaikkiaan kykene sisäistämään sitä,miten tuo sirkus pyörii.
Ehkä minä olen liian yksinkertainen,ja vähän vanhasielukin, mutta totuus on se, että jätän mielummin tämän rakkauselämäni jatkossakin lady Fortunan käsiin, kun lähden mukaan leikkiin, jota treffailuksi ja kumppaninhauksi kutsutaan.
Sen verran minulla kuitenkin kokemusta tuosta lajista löytyy, että on materiaalia mistä ammentaa tämäkin teksti..ja onhan minulla kohtalotovereita, nimittäin ne muut sinkut, jotka osa enemmän,osa vähemmän aktiivisena pyörivät tässä tivolissa kanssani.

Jo pelkkä treffeille pääseminenkin tuntuu nykyäön olevan valtaisan uurastuksen tulos. Sitä pitää miettiä ja pohtia ja tuumailla oikein kunnolla, onhan se tosi mullistava päätös lähteä ventovieraan kanssa kahville, ei sitä voi hetkessä sellaista päättää....haukkuvat vielä hätäiseksi...

Ja kun sitten se ihme koittaa,että päivä on lyöty lukkoon ja vihdoin tavataan,niin alkaa se kolmannen asteen kuulustelu.
Armoton kysymysten tulva, muistuttaa jo työhaastattelua. Ja siinähän sitten istut kuin tikku kakassa,yrittäen parhaasi mukaan vastata näihin kysymyksiin...
...ja tätä rulettia voi jatkua hyvinkin pitkään,riippuen sinkun innokkuudesta pistäö itsensä likoon, kerta toisensa jälkeen..
Alkaen jo kuullostaa kuin vanhalta väsyneeltä gramofonilta,samat veisut taas...ja taas..ja taaas...

Minun täytyy nostaa näkymätöntä hattua niille urheille sinkuille, jotka oikeasti jaksavat tuota deittailua ja jotka ovat valmiita pistämään itsensä likoon ilta toisensa jälkeen.
Minä en sitä tunteiden vuoristorataa jaksaisi, en enää, enkä oikein jaksanut edes silloin, kun hieman enemmän olin siinä mukana.
Minä olen hirvittävän suoraviivainen ja mutkaton tyyppi,minä en tykkää karuselleista enkä vuoristoradoista.
Mulle sopii paremmin junakyyti läpi Mongolian arojen, jossa kaikki on selkeää ja mutkatonta.
Minä kaipaan sitä " alakko olee mun kaa" kysymystä,ja kun sitten niin päätettiin, niin sitten alettiin olemaan yhdessä..
Ei silloin mietitty että kestääkö se suhde loppuelämän, silloin elettiin siinä hetkessä ja suurella sydämellä, luottaen,toivoen,muttei liikoja murehtien,eikä varsinkaan analysoiden.

Minulla nyt ei ole mitään pakottavaa tarvetta pariutua ihan vaan siksi, että en jotenkin viihtyisi itsekseni.
Päinvastoin oikeastaan, viihdyn itsekseni suorastaan vaarallisen hyvin. Jos minun elämääni joku sitten tupsahtaa, niin hänen on tuotava siihen hyvää energiaa, eikä imettävä sitä pois kuin iilimato.

Mutta minä tarvitsisin aikakoneen.
Minä nimittäin haluaisin hypätä suoraan siihen kohtaan,jossa mieheni tietää miten haluan aamukahvini:" maidolla ja hiljaisuuden vallitessa".Ja tietää,että kukkakimpun sijasta pitäisin romanttisena sitä, että mökkini ovella olisikin odottamassa punaisella rusetilla koristettu täysi kaasupullo,ja kortti: "haluan että pysyt lämpimänä siloinkin,kun minä en ole sinua lämmittämässä."

Minun kovalevyni ei kestä sitä säätöä ja vääntöä ja taivastelua,ja soutamista ja huopaamista,ja vatvomista ja veivaamista, mitä tapahtuu ennen sitä.
Minulla ei ole kertakaikkiaan energiaa eikä kiinnostusta siihen. Ja jos minä haluan elämääni draamaa, siihen riittää mainiosti jakso kauniita ja rohkeita.

 Minä siis jatkan elämääni entiseen malliin, istuskelen kotosalla syöden jäätelöä suoraan litran purkista keittolusikalla, katselen frendit-maratooneja, haistelen kukkasten..ja välillä kakkastenkin tuoksua( tuleehan se jäätelö joskus uloskin, välillä ilman fanfaareja, välillä niiden kera), ja elän hetkessä.
Toivon kuitenkin, että jos lady Fortuna niin päättää, että hän ohjaisi poluilleni miehen, joka katsoisi minua silmiin ja sanoisi:" sä oot kiva, alatko olee mun kaa?"

Siihen asti, not my circus,not my monkeys