Yhden työttömän työnhakijan ajatuksia
Minä olen kohta 55 - vuotias , aloittanut työnteon jo kauan ennen kuin täytin 18 vuotta.
Maailma oli silloin hyvin erilainen, myös työnhaku oli erilaista.
Minäkin sain usean työpaikan menemällä paikan päälle esittäytymään , ja pääsin sellaisiin työtehtäviin, joihin nykypäivänä ei olisi mitään asiaa ilman jonkunlaista koulutusta tai kortteja.
Jätin lukion kesken, ja pääsin töihin päihdehuollon yksikön asuntolaan asuntola-apulaiseksi.
Sen jälkeen pääsin kouluavustajaksi samalle ala-asteelle, jossa olin itsekin käynyt ensimmäiset kouluvuoteni.
Noiden vuosien jälkeen olen ehtinyt saada useamman alan ammatillisen koulutuksen ja tutkinnon, tehnyt töitä niilläkin aloilla, käynyt erilaisia kursseja, viettänyt useita vuosia elämästäni ulkomailla - ja saanut muuten valtavasti henkistä pääomaa noilta ajoilta, kielitaidosta puhumattakaan.
Nyt eletään tilanteessa, että Suomessa on yli 290 000 työtöntä.
Eletään tilanteessa, jossa monilla aloilla on tarjolla vain osa-aikaisuuksia , ja nollasopimuksia - ja niihinkin paikkoihin kilpailu on kova, ja työnhaku-prosessi hyvinkin monimutkainen ja työläs.
Retoriikka on koventunut , ja hallituksen esimerkillä myös tavallinen kansa syyllistää työttömiä , heitä pidetään laiskoina ja työhaluttomina , toisen luokan kansalaisina.
Minä alan jo niin paljo stressaamaan noista työnhauista , että voin jo fyysisesti pahoin.
Ammatillinen itsetunto on kokenut kolauksen jos toisenkin.
Ja riittävän monta kertaa kun saat pakit, niin kyllä siinä alkaa kyseenalaistamaan itseään ihan ihmisenäkin sen ammatillisen itsetunnon murenemisen myötä..
Usein et kuule yhtään mitään paikoista, jonne hakemuksesi lähetit - tai saat automaattivastauksen, että et tullut valituksi.
Haastattelutilanteet on ihan jäätäviä- olo on paremminkin kuin FBI:n kuulustelussa.
Siinä tuntee olonsa aika haavoittuvaksi, kun itselleen tuikituntemattomat ihmiset arvioivat sinua ja ruotivat valintojasi ja sinua ihmisenä...että oletko " kelvollinen" ....
Kuten jo alkuun mainitsin, minä olen jo viidenkymmenen ja kuoleman välillä 😉 paljon elämää nähnyt ja kokenut , ja monissa liemissä keitetty - nahka on parkkiintunut, mutta sydän ei.
Koulutuksia on käyty loppuun, joitakin myös keskeytetty.
Virheitä on tehty, ja niistä on otettu opiksi.
Olen uskaltautunut heittäytyä uusiin juttuihin pelkäämättä epäonnistumisia - niistäkin on aina jotain opittu...ja joillekin naurettu jälkeenpäin makiasti - aina ei mee niinku Strömsössä.
Vielä olisi virtaa , ja motivaatiota oppia uutta, kehittää taitojaan ja ylläpitää jo opittuja taitoja.
Huolehdin koko ajan omasta hyvinvoinnistani, että pysyn työkuntoisena.
Ei minun aivot ole valuneet toisesta korvasta ulos, vaikka en ole niitä työpaikoilla päässyt käyttämään.
Minä luen paljon, seuraan sekä omaa alaa että muutakin maailman menoa, ylläpidän kielitaitoani jne jne...
Ei tarvitse heti ensitöikseen olettaa ihmisestä, joka on työtön,( on se työttömyys ollut pitkä-tai lyhytaikaista) että hänessä olisi automaattisesti jotain vikaa.
Meillä kaikilla ihmisillä on itseisarvo, me emme ole mitään numeroita tilastoissa .
Meillä jokaisella on oma tarinamme, elämänpolkumme.
Olemme jonkun tyttäriä, siskoja ja veljiä, lapsia ja lapsenlapsia.
Olkaamme ihmisiä toinen toisillemme ❤️
Kiitos , kun käytit arvokasta aikaasi ajatusteni lukemiseen🙏!
Yst.t. Anneli Ansku Laulumaa - yksi työtön tilastoissa , työpaikoillakin korvattavissa, mutta läheisilleni korvaamaton
Minä olen kohta 55 - vuotias , aloittanut työnteon jo kauan ennen kuin täytin 18 vuotta.
Maailma oli silloin hyvin erilainen, myös työnhaku oli erilaista.
Minäkin sain usean työpaikan menemällä paikan päälle esittäytymään , ja pääsin sellaisiin työtehtäviin, joihin nykypäivänä ei olisi mitään asiaa ilman jonkunlaista koulutusta tai kortteja.
Jätin lukion kesken, ja pääsin töihin päihdehuollon yksikön asuntolaan asuntola-apulaiseksi.
Sen jälkeen pääsin kouluavustajaksi samalle ala-asteelle, jossa olin itsekin käynyt ensimmäiset kouluvuoteni.
Noiden vuosien jälkeen olen ehtinyt saada useamman alan ammatillisen koulutuksen ja tutkinnon, tehnyt töitä niilläkin aloilla, käynyt erilaisia kursseja, viettänyt useita vuosia elämästäni ulkomailla - ja saanut muuten valtavasti henkistä pääomaa noilta ajoilta, kielitaidosta puhumattakaan.
Nyt eletään tilanteessa, että Suomessa on yli 290 000 työtöntä.
Eletään tilanteessa, jossa monilla aloilla on tarjolla vain osa-aikaisuuksia , ja nollasopimuksia - ja niihinkin paikkoihin kilpailu on kova, ja työnhaku-prosessi hyvinkin monimutkainen ja työläs.
Retoriikka on koventunut , ja hallituksen esimerkillä myös tavallinen kansa syyllistää työttömiä , heitä pidetään laiskoina ja työhaluttomina , toisen luokan kansalaisina.
Minä alan jo niin paljo stressaamaan noista työnhauista , että voin jo fyysisesti pahoin.
Ammatillinen itsetunto on kokenut kolauksen jos toisenkin.
Ja riittävän monta kertaa kun saat pakit, niin kyllä siinä alkaa kyseenalaistamaan itseään ihan ihmisenäkin sen ammatillisen itsetunnon murenemisen myötä..
Usein et kuule yhtään mitään paikoista, jonne hakemuksesi lähetit - tai saat automaattivastauksen, että et tullut valituksi.
Haastattelutilanteet on ihan jäätäviä- olo on paremminkin kuin FBI:n kuulustelussa.
Siinä tuntee olonsa aika haavoittuvaksi, kun itselleen tuikituntemattomat ihmiset arvioivat sinua ja ruotivat valintojasi ja sinua ihmisenä...että oletko " kelvollinen" ....
Kuten jo alkuun mainitsin, minä olen jo viidenkymmenen ja kuoleman välillä 😉 paljon elämää nähnyt ja kokenut , ja monissa liemissä keitetty - nahka on parkkiintunut, mutta sydän ei.
Koulutuksia on käyty loppuun, joitakin myös keskeytetty.
Virheitä on tehty, ja niistä on otettu opiksi.
Olen uskaltautunut heittäytyä uusiin juttuihin pelkäämättä epäonnistumisia - niistäkin on aina jotain opittu...ja joillekin naurettu jälkeenpäin makiasti - aina ei mee niinku Strömsössä.
Vielä olisi virtaa , ja motivaatiota oppia uutta, kehittää taitojaan ja ylläpitää jo opittuja taitoja.
Huolehdin koko ajan omasta hyvinvoinnistani, että pysyn työkuntoisena.
Ei minun aivot ole valuneet toisesta korvasta ulos, vaikka en ole niitä työpaikoilla päässyt käyttämään.
Minä luen paljon, seuraan sekä omaa alaa että muutakin maailman menoa, ylläpidän kielitaitoani jne jne...
Ei tarvitse heti ensitöikseen olettaa ihmisestä, joka on työtön,( on se työttömyys ollut pitkä-tai lyhytaikaista) että hänessä olisi automaattisesti jotain vikaa.
Meillä kaikilla ihmisillä on itseisarvo, me emme ole mitään numeroita tilastoissa .
Meillä jokaisella on oma tarinamme, elämänpolkumme.
Olemme jonkun tyttäriä, siskoja ja veljiä, lapsia ja lapsenlapsia.
Olkaamme ihmisiä toinen toisillemme ❤️
Kiitos , kun käytit arvokasta aikaasi ajatusteni lukemiseen🙏!
Yst.t. Anneli Ansku Laulumaa - yksi työtön tilastoissa , työpaikoillakin korvattavissa, mutta läheisilleni korvaamaton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti