Kylmä ja tyly syystuuli imeytyy väkisin luihin ja ytimiin – vedän takkia tiukemmin kiinni ja hytisen hieman kun kävelen pitkin järven rantaa.
Puut ovat jo niin alastoman näköisiä, muutama yksinäinen ruskan värittämä lehti pitää tiukasti oksasta kiinni välttääkseen putoamasta tyhjyyteen.
Katselen taivaalle ja yritän hakea sieltä äärettömyydestä jonkun kiintopisteen, johon kohdistaa katseeni ja ajatukseni.
Tunnen itseni pieneksi ja hauraaksi – yksinäiseksi.
Kuin huomaamatta lakkaa tuulemasta, järven pinta vaimenee, kuin odottaen jotain.
Eteeni leijailee tuo kaunis oranssi puunlehti – hiljaa, kevyesti laskeutuu järven pintaan jääden siihen kellumaan.
Tunnen pehmeän kosketuksen poskellani – aistin sen.
Minun suojelusenkelini on läsnä – vaistoan sen jokaisella solullani.
Se puhuu minulle, lohduttaa minua.
Sillä on lempeä kosketus, heleä nauru ja voimakas läsnäolo.
Rakas äiti – et voi aavistaakaan miten paljon sinua kaipaan.
Huomaan puhuvani sinulle päivittäin, kysyväni neuvoa kun olen eksyksissä.
Huomaan lähettäväni sinulle postikortteja, kun olen retkilläni – mihin osoitteeseen??? Pilvi numero 4 vasemmalta, se kaunis pumpulin pehmeä sydämenmuotoinen pilvi....
Huomaan kääntäväni radiota pienemmälle kun Kirka laulaa, sinä et tykännyt KirkastaJ
Näen usein sinut kaupungilla pyöräsi kanssa- kauppahallissa juttelemassa ystäviesi kanssa ja raikas naurusi kimpoilee kauppahallin seiniltä kuin nuotit...
Sie äiti jouduit monta kertaa koville, ja nyt suojelusenkelinäkin saat vieläkin kiiruhtaa vuokseni ihan liikaa.
Mutta minä tiedän sen,ettet haluaisi minun muuttuvan tippaakaan, vaan haluat minun olevan aina urhoollisesti oma itseni ja jatkamaan rohkeasti kulkua omia polkujani pitkin.
Ja niin minä teenkin – kiitos äiti, kun jaksar valaa minuun uskoa ja annat voimia – kiitos tästäkin hetkestä kanssasi.
Nähdään taas pian!
T: tytönhupakkosi
Ps. Ensi kerralla mie ostan ne kahvipullat...eikä väitetä vastaan....
Pps. Toivottavasti sinulla on nyt lattiamatto ilman hapsuja
