Sinkkuus - taivas vai helvetti???

  Niitä on joka paikka tulvillaan,ja paljon erilaisia...netissä, lehdissä jne jne...jopa telkkarissa.... niin siis mitä?? Mahdollisuuksia saada tavata se unelmiensa prinssi tai prinsessa, se elämänsä sulostuttaja...
Netissä on paljon erilaisia sivustoja, joihin voi jättää ilmoituksensa ja hakea sitä oikeaa...telkussa on maajusseille morsmaikkuja ja jopa kokkaamalla löytää tiensä toisen sydämeen....ja sitten vielä tämä uusin hitti - the facebook, jopa siellä on omia sinkkusivuja, tämä aikuisten oma hiekkalaatikko:)
Ja tietenkin niitä mahdollisuuksia löytää se mussukka tai kulta puppeli on olemassa ihan arkipäivän elämässä ilman median vaikutusta asiaan.....työpaikalla, opiskelujen yhteydessä, harrastusten parista jne jne...

  Mikä on tämä valtava voima, joka vetää ihmisiä koko ajan etsimään sitä toista puoliskoa??? Onko se oikeasti totta,että meitä ei ole muka luotu elämään ja olemaan yksin? Emmekö me muka oikeasti kykene elämään elämäämme ilman sitä kumppania siinä rinnalla????
 Onko se läheisriippuvuutta?? Onko se pelkoa,että ei kyetä elämään yksin ja uskalleta kohdata itseämme? Joillakin se voi olla sitäkin, varsinkin heillä, jotka välittömästi yhden suhteen päädyttyä päätyvät kiireesti hakemaan sitä uutta kumppania....useimmin nämä ovat miehiä kuin naisia..

 Älkää nyt hermostuko kun tätä luette- en minä sano,että siinä on mitään väärää..siis haaveilla sieluntoveristaan tai jopa hakea sitä...tai elää parisuhteessa....se lie aivan luonnollista...ja jopa tässä yhteiskunnassa se hyväksyttävämpi vaihtoehto kuin olla sinkkuna.

  Sinkkuus toki varsinkin nuorena on ihan ookoo, tai nimenomaan tämä yhteiskunta pitää sitä ihan hyväksyttävänä muotona elää,jos henkilö on ns. nuori....
      Mutta auta varjele, jos sinkkuna elää minunkin kaltainen 42 vuotta nuori aikuinnen nainen - sitten alkaa jo kummasti kuulkaas kulmakarvat kohoilemaan ja supatus käymään...
   Yleensä ensimmäisenä mietitään, että mikäköhän kyseisessä henkilössä mahtaa olla vikana, kun hän vielä tuossa iässä on sinkku?? Eikö hän mahtollisesti kykene kenties parisuhteeseen tai muuta vastaavaa....
   Sitten aletaan lohduttavasti taputtelemaan olkapäälle ja sanomaan,että älä huoli, kyllä sinä vielä sen oikean löydät....ja oikein aktiiviset tapaukset alkavat innokkaasti naittamaan sinulle kaikkia mahdollisia tuttavia,jotka tuntevat ja jotka ovat sinkkuja....

    Sitten toinen pienoinen lieveilmiö, varsinkin sinkkunaisille....menepäs yksin elokuviin, museoon, syömään tms.....joko saat perääsi outoja katseita...taas niitä sääliviä ja mietteliäitä,että voi ressukkaa,kun hän ihan yksin joutuu tulemaan syömään tai museoon,ei ketään seuralaista jne....
Ja yhtäkkiä huomaat,että ellet piiloudu jonkun taideteoksen taakse tai lehden taakse kahvilassa, niin seuraasi punkeaa puoliväkisellä joku herrashenkilö,joka olettaa automaattisesti,että kun olet yksin liikkeellä,niin olet ns. haku päällä tai säälikappale,jota pitää päästä viihdyttämään.

   Ei kellekään voisi tulla mieleen, että joku voisi ihan aikuisen oikeesti viihtyä omassa seurassaan ja yksin?? Ilman että on joku viallinen yksilö tai hakemassa kipeästi kumppania....

      Sitä on ehtinyt elämässään näkemään ja tekemään yhtä sun toista...on ollut sinkku, avoliitossa, avioliitossa, eronnut..elänyt etäsuhteessa, lähisuhteessa ym ym.....olen kokeillut jopa näitä nettitreffi-sivustoja, niin hyvällä kuin huonolla menestyksellä...käynyt treffeillä,joista voisi tehdä oikeasti hupaisan komedian..nyt naurattaa,silloin ei ollut lainkaan niin hauskaa:)) Pakko myöntää,olen tehnyt kerran oharit, myös mulle tehty oharit..no joo,ei kiva fiilis.....
...kaikkien näiden kokemusten jälkeen on ollut varsin helpottava ja huojentava tajuta vihdoin , että minä kertakaikkiaan olen yksi niitä immeisiä,jotka viihdyn yksin ja nautin siitä,tuntematta tarvetta pariutua.
 Olen rehellisesti sanottuna sen verta itsekäs ja mukavuudenhaluinen, ja pidän elämästäni juuri tällaisenaan niin paljon, että ajatuskin enää jonkun kanssa treffailusta puhumattakaan parisuhteen muodostamisesta ei mahdu päähäni -
tämän sanoen pitää tietenkin sanoa että vannomatta paras..kohta joku Lapin mies kaappaa mut matkaansa ja tunturit lumoavat ja revontulet peittävät kiihkeät lemmentäyteiset hellyydenosoitukset:)
   Vitsi vitsi.....ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan...mutta on hyvä tuntea itsensä....tietää kuka on ja mitä haluaa..
Minä tiedän vikani ja heikkouteni, tiedän myös vahvuuteni! En minä ole miestenvihaaja, en katkeroitunut, enkä pelkää tunteita ja niiden osoittamista - minä yksinkertaisesti pidän tästä mutkattomasta ja miellyttävästä vapaasta elämäntyylistäni, oma tupa ja oma lupa....en nyt näe mitään pätevää syytä ,miksi aikuinen nainen ei muka voisi elää täyttä ja rikasta elämää ilman sitä toista osapuolta siinä mukana kuvioissa...

  Okei....jos näkee painajaisia,niin aina voi tietty tökkii kumppanin hereille ja käskee sen pelottamaan möröt pois....ja jos ei ole auton tekniikka hallussa, niin voi pyytää sen ukkelin vaihtamaan ne renkaat(olettaen että sulla ylipäätään on auto - ja olettaern että se ukko osaa vaihtaa ne renkaat.)

Kaipa sitä ihminen jossain määrin sitä läheisyyyttäkin kaipaa...mutta ilmankin kyllä pärjää....kokeiltu on sekin ja henkiin on jääty....ja selibaatissakin voi elää melkoisia aikoja, vuosiakin tarvittaessa, ja keskittää energiat muille osa-alueille..jos ei satu olemaan oikeasti kohdalla sellaista tapaudsta, johon luottaa ja jonka kanssa voi turvallisesti purkaa naiselliset patoutumansa....

   Melkoinen ihmemies ja kummajainen on kyllä nyt tältä maapallolta löydyttävä,joka saa mut muuttamaan mieleni, mutta näyttää erittäin vahvasti siltä, että tämä neitokainen kirmaa vapaana kuin taivaan lintu hamaan tappiin asti nauttien elämästä täysin siemauksin...tai enhän mä sinkku ole, mulla on parisuhde vapauden kanssa.....
   Nauttikaamme tästä elämästämme kukin tavallamme....pääasia että nautimme -sillä elämä on arvokasta,jokainen hetki....ei sitä kannata tuhlata katekruuteen,vihanpitoon, kateuteen... se kannattaa käyttää niin,että ei tarvitse katua tekemättä jätettyjä asioita, vaan mielummin katua tehtyjä asioita... Halipusut<3

    

Maailma on kyllä täynnä mysteerejä...mitä löytyy merten syvyyksistä, mitä löytyy avaruudesta??? Mutta varmaan kaikkein suurin mysteeri on,ja tulee aina olemaan, ihmisaivot ja mitä siellä meillä kullakin liikkuu - miten me toimimme erilaisissa tilanteissa, miten selvitämme ongelmat? Miten ratkaisemme konfliktit?

Eläinkunnassa tähän on se 3n F:n sääntö: flight, fight or freeze ( pakene, tappele tai jähmety)....tietysti paras tapa olisi yrittää selvittää asiat ihan tappelemattakin, mutta ei se paikalta pakeneminenkaan tai jähmettyminen kyllä ratkaise myöskään ongelmia - ne luurangot takuulla kolisee siellä kaapeissa pitkään,jos ei asioita pyri selvittämään. Maton alle ongelmien lakaisu poistaa ne ehkä hetkeksi mielestä, mutta ei varmasti helpota oloa, keskeneräiset vyyhdit jäävät päähän kummittelemaan....

  Miksi me sitten toimimme näin eri tavoin?? Toki olemme yksilöitä kaikki ja reagoimme sen mukaan, mutta meidänhän pitäisi olla fiksuja- kyllähän järkikin sanoo,että vaikka asia olisi ikävä tai konflikti paha, niin siitä huolimatta sen selvittäminen reippaasti ja reilusti olisi paljon parempi keino kuin kieltäytyä kommunikoimasta kokonaan....mitä hyötyä siitä voi olla???? Tilanteet vaan saavat entistä ikävämmän päätöksen,jos ei niistä voisi edes saada sitä laihaa lohtua - eikös se vanha sanontakin mene niin: parempi laiha lohtu kuin lihava riita??
  Maailmassa on jo valmiiksi niin paljon vihaa ja katkeruutta ja sotia, ja niitä käydään koko ajan suuressa mittakaavassa, mutta myös pienemmissä mittakaavoissa: inhimmillisiä pieniä tragedioita tapahtuu ympärillämme koko ajan.....menetämme läheisiämme, ystäviämme...liittoja syntyy,niitä myös purkaantuu...sydämiä särkyy...se on kaikki osa elämää....
..elämää,joka välillä maistuu herkulliselle kuin vaahterasiirappi pannukakun päällä, mutta välillä on niin kitkerää kuin sitruunanmehu....
  On aivan luonnollista surra ja olla vihainenkin kun sydän särkyy..nuolla haavojaan, mutta nousta taas ylös katse kirkkaana kohti tulevaisuutta. Kadun itse ainakin mielummin elämässäni tehtyjä asioita, kun että jäisin miettimään että entäs jos entäs jos.....
Ja kun elää ja heittäytyy jokaiseen hetkeen ja tunteeseen täydestä sydämestään,niin kolhuiltakaan ei voi välyttyä,ja niitä kolhuja aiheuttaa muillekin siinä samalla....
Mutta - olisi niin paljon helpompaa kohota jaloilleen ja jatkaa huomiseen, jos saisi sen viimeisenkin virkkeen kirjoitettua siihen kirjaan,jos saisi sen sopuisan päätöksen toisen osapuolen kanssa, sulkea sitten se kirja ja laittaa se pois, ja aukaista uuden kirjan kansi.....siihen ei nyt mahdollisuutta ole, joten kirja jäi vieläkin kesken....keskeneräisenä - vailla the end tekstiä....
    

Kaunista kesäpäivää kaikille!!!

   Niin se vaan on taas aika rientänyt kuin siivillä..toukokuu tuli, toukokuu meni....ja nyt eletään jo kesää ja kesäkuuta. Toukokuu olikin hurjan kiireinen moninkin tavoin, opinnotkin vielä jatkuivat osan aikaa, oli yhdistyksen lehden tekoa, ja kävin tekemässä pari isompaa pyöräretkeäkin siinä sivussa.Toinen oli tuttu Lohjanjärven kierros upeassa yli 26 asteen helteessä ja auringonpaisteessa, toinen reissu sitten tuli tehtyä tuonne Turun saaristoon,jossa sitten yövyinkin Houtskarissa ja sieltä sitten Iniöön - molemmat reissut tosi kivoja kumpainenkin tavallaan. pyöräilyn lisäksi kuntoa olen edelleen yllä pitänyt lenkkeilemällä, mutta nyt se 10km on pisin lenkki, kun en viiti tahallani alkaa tota polvea rikkomaan useilla pidemmillä taipaleilla - juoksu kyl maittais enemmänkin, mutta vähän pitää säästellä.

Kuntoilu on kyllä mulle se henkireikä arjen kiireistä ja kun on huolia,niin saa päänkin purettua paremmin tuolla poluilla kipitellessä.....turhat murheet jä äsinne mettään ja järven rantaan. Mie oon kyl huomannut, että ei tarvii jäädä kuin pari päivää väliin liikkumisesta,niin alkaa heti pipo kiristämään ja hampaitta tulee narskuteltua ihan eri tavalla....se hyvän olon tunne ja autuus,kun on käynyt kuntoilemassa, on käsittämättömän upea olotila. Ja vaikka kuinka kiireiseksi elämä työharjottelujen, opintojen ym.asioiden vuoksi kävisikin, niin kuntoiluun on aina löydyttävä se oma aika...tai sitten herätään vähän aikaisemmin tai mennään myöhemmin nukkumaan - mutta terveydestä ja hyvästä olosta en ala tinkimään minkään enkä kenenkään takia.

     Muutama työharjoittelupaikka on jo loppuvuodeksi tullut sovittua, ja yhtä aletaan varmaan pian vielä neuvottelemaan - kaikki täällä viihtyisässä Lohjan kaupungissa, josta todellakin on vihdoin muodostunut kotini kasvukipujen ja sopeutumisvaikeuksien jälkeen.
Kuopion tyttönä on vaikea kotiutua minnekään, missä ei ois järviä tai vaikka merta siinä lähellä,kun Kallavesi ja muitakin järviä oli koko ajan ympärillä. Täällä Lohjalla on kaunis Lohjanjärvi, ja se jo itsessään luo viihtyvyyttä kummasti. Kaupunki on justiinsa passelin kokoinen, siellä on kaikki tarvittava eikä mitään liikaa...ja tästä on hyvä ampaista maailmalle reissuun,koska laivoille, lentokentälle ja junille on lyhyt matka...
Täältä on kiva lähteä retkilleen, mutta aina yhtä kiva palata - alkaa ne juuret olla täällä ihan hyvin, mutta paljasjalkainen savolainen minä sydämeltäni olen,ja siitä äärettömän ylpeä,enkä sitä häpeä.

 Joo, olen puhelias olen - oikea moottoriturpa - mutta entäs sitten....if you can't take the heat, get out of my kitchen! Me olemme kaikki erilaisia, tärkeintä on olla aina oma itsensä,ja pysyä sellaisena, ja seisoa sanojensa takana.

    Ensi viikon torstaina on luvassa tälle pienelle kalakukko-fanille gourmeeta oikein antaumuksella, sillä minä pääsen Taste of Helsinki tapahtumaan, ja otan siitä kyllä kaiken ilon irti viini-ja shamppanja luentoineen ja maisteluannoksineen päivineen.....toivottavasti pääsen tapaamaan myös Tomi Björkiä ja saan kuvan ja nimmarin....ai miten niin muka fanitan häntä:)) ???
Jos on hyvä sää, ja olen ajoissa liikkeellä ,niin visiteeraan vielä kauppahallilla,torilla ja Kluuvin eat and joy maatilatorilla.....vois kyhätä juttua seuraavaan yhdistyksen lehteen ja siihen mun ruokakolumniin pääkaupungistamme ja sen ruokamatkailusta..

     Eipä tässä tämän ihmeempiä....odotellaan niitä kunnon kelejä,kun ei toi ainakaan mun makuun vielä kesäsää ole....töissä tai ei,niin sais kyl olla reilusti enempi lämpöö - tai kohta pitää paeta talven harjoittelua tekemään tonne maailmalle pois kylmästä pohjolasta...ei jäis varmaan moni kaipailemaan..hehehe:)))

  Mukavaa viikonjatkoa, olokee kiltisti!!