Joulu lähenee....ja lunta vaan ei näy ei kuulu....

Heippa taas pitkästä aikaa!!
 Tässä taas ehti vierähtämään viikko poikineen ennekun sain itseni koneen ääreen kirjoittelemaan maailman menosta ja omista ajatuksista, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Kirjoitin oikein listan itelleni eri asioista mitä on tapahtunut menneinä viikkoina ja mihin pitäis täs blogissanikin puuttua - onnistuin tietty sen hävittämään mut katotaan mitä syntyy näin lennosta...
Itsenäisyyspäivää on vietetty, presidentin vaalit ja kampanjat pyörähtäneet kunnolla käyntiin, Eurooppa on isossa pulassa talouden ja rahan vuoksi ,Belgiassa on taas tapahtunut todella murheellinen ampumavälikohtaus, Suomen jääkiekkokaukalossa tapeltu oikein antaumuksella ym ym ym....eli kyllä on riittänyt aihetta otsikoihin niin iltapäivälehdissä kuin uutisissa televisiossakin.
   Jos nyt lähtisin liikkeelle tuosta presidentinvaaleista, kun on tuoreeltaan muistissa katsoessani eilisiltana maikkarin suuren vaalikeskustelun. Siellä on ehdolla joukko todella kokeneita konkareita, jotka ovat olleet jo politiikassa siitä asti, kun minä vielä opettelin kävelemään. On mukava nähdä myös kaksi naisehdokasta, ja nuorempaa väkeä, mitä esim. Vasemmistoliiton Arhinmäki edustaa. On lienee aivan luonnollista, että näissä vaaleissa on nyt suuri kysymys tuo Euroopan taloustilanne ja euron asema, toinen kysymys on turvallisuuspolitiikka ja Nato. Haluaisin kuitenkin myös lisää vahvempaa panostusta näiden ehdokkaiden todellisen arvomaailman esiinsaamiseksi, ihmisoikeuksien tasa-arvokysymysten ja ympäristöasioiden suhteen.
  Eilen huomioni taas kiinnittyi siihen, miten epäkohteliaita osa ehdokkaista olivat, että huusivat yhteen ääneen ja keskeyttivät jonkun ehdokkaan puheen vuoron puhumalla päälle, myös toimittajat syyllistyivät tähän jonkun kerran. Sen lisäksi tällaista puolin ja toisin piikittelyä oli esillä, ja vanhojen asioiden kaivelua, mikä nyt ei koskaan johda mihinkään hedelmälliseen lopputulokseen ja mistä ei ole mitään hyötyäkään.
Positiivista kuitenkin se, että vielä ainakaan ei olla menty Yhdysvaltojen vaalitapaan,jossa todella aletaan kaivamaan ihmisten henk.kohtaisia asioita ja riepotellaan sitten koko suku ja ystäväpiirikin julkisuudessa kappaleiksi, ja toivottavasti tähän ei mentäisikään.
Onni on myös se, että meillä onnistuu kuitenkin pitämään demokraattiset reilut vaalit,toisin kuin suuressa itänaapurissamme jossa presidentinvaalit ovat lähinnä yksi suuri farssi, ja jossa ei ole demokratiasta tietoakaan. Meille on myös rikkaus, että on valinnanvaraa, ehdokkaita enemmän kuin kaksi, eikä välissä mitään valitsijamiesvaaleja tms.. joten näillä mennään - toivotan onnea kaikille ehdokkaille heidän kampanjoissaan, ja erityisen paljon toivotan onnea omalle ehdokkaalleni joka mielestäni pärjäsi oikein hyvin eilisessä keskustelussa.

  Eurooppa, EU, Euro....useat valtiot ovat talouydellisesti todella vakavissa ongelmissa, ja Kreikka on tietenkin se ensimmäinen, josta kaikki nyt lähti liikkeelle suurella mittakaavalla. Portugali, Espanja, Irlanti ja Italiakin suurissa vaikeuksissa.... eduskunnassa ja uutisissa mainittavat termistöt takuista ja vakauksista ja erilaisista rahaliitoista yms. menevät pienen ihmisen päässä ihan sekaisin, eikä kohta todellakaan enää tiedä,että mikä maa ja mikä valuutta..
Väläytellään paluuta markkaan, väläytellään jostain yhteisestä rahasta esim. Saksan kanssa, puhutaan liittymisestä kruunuun Ruotsin kanssa.... puhutaan eroamisesta sekä eurosta että koko EU:sta,pelotellaan suurilla lamoilla ja työttömyydellä kävi miten kävi.....euron vastustajat peloittelevat,että Suomen käy huonosti jos jatketaan tällä linjalla ja jos lähdetään mukaan johonkin kriisirahastoon..sen puolustajat taas pelottelevat sillä,että jos Suomi jää ulkopuolelle,niin sit vasta huonosti käykin... suo siellä, vetelä täällä.
 Vaikka nyt itse äänestinkin aikoinani EU:n liittymistä vastaan, en näe mitään realistista mahdollisuutta enää erota siitä, tuota liittymisasiaa olisi silloin pitänyt miettiä tarkemmin, samoin kun sitä euroon liittymistä - myöhäistä enää alkaa tollaisia pohtimaan entä jos..helppo olla jälkiviisas mutta se ei johda mihinkään.
Sen sijaan pitäisi todellakin alkaa miettimään niitä realistisia vaihtoehtoja, useita erilaisia miten tästä tilanteesta nyt selvitään edes jotakuinkin vähin vaurioin.
Minä en ole mikään taloustutkija enkä politiikan asiantuntija vaan aivan tavallinen uutisia ja dokkareita aktiivisesti seuraava kansalainen. On kuitenkin aivan selvää, että tämä meno ei voi jatkua tällaisenaan. On luonnollista,että maamme asukkaat alkavat oikeasti nousta kapinaan kun rahaa syydetään muihin maihin heidän taloutensa pelastamiseksi, kun niitä rahareikiä ja kohteita löytyisi ihan täältä kotimaastakin vaikka huru mycket.
Ymmärrän toki sen, että kaikki on riippuvaisia toisistaan jossain määrin kun ajatellaan ulkomaankauppaa ja vientiä jne jne...mutta jossainhan se raja on tultava vastaan. Entä jos Italia kaatuu?? Mitä sitten tehdään? Ei sitä rahaa loputtomasti ole kellään, ja kyllä veronmaksavat maamme kansalaiset ihan syystäkin paheksuvat tätä järjestelyä.
En näe kyllä realistisena sitäkään vaihtoehtoa, että eroaisimme eurosta ja alkaisimme haikailemaan markan perään..minusta sekin on vaan turhaa jossittelua ja ja energian kuluttamista epäolennaiseen asiaan. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tapahtumia ja uutisia tämän Euroopan ongelman kehittymisen suhteen.
Raha pyörittää maapalloa...halutaan jatkuvasti taloudellista kehittymistä, hinnalla millä hyvänsä..ympäristö maksaa sitten kalliin hinnan, ja me sitten pitkällä tähtäimellä sen mukana.

  No, olihan tässä pohdiskelua tälle päivälle.....paljon jäi vielä sanoyttavaa,mutta ajatus katkesi, joten toisen kerran sitten jatketaan....lunta odotellaan kovasti,ja pakkasta - nämä säät eivät ole miun mielestä kovin kaksisia,kuuluvat syksyyn, ei talveen...kun kerta Suomessa asutaan, ja talvi on yksi vuodenajoistamme,niin voisi se sitten olla sellainen kun odotetaan - lunta reilusti ja mittari reilusti miinuksella. Mutta jospa se siitä pikkuhiljaa...
Mukavaa päivänjatkoa ja joulun odotusta kaikille!

Sinulle

Vaikka aavikko näyttääkin karulta ja kuolleelta, että siellä ei mikään eläisi kaiken hiekan ja kuumuuden keskellä, minä vien sinut sinne ja osoitan,miten täynnä elämää se paikka on..miten kaunis voi olla aavikon auringonlasku...
Vien sinut metsään sateen jälkeen,kun sateen jälkeen siellä tuoksuu niin hyvälle....otan kätesi omaani ja kosketamme yhdessä ison männyn rosoista,mutta tukevaa runkoa....kosketamme pehmeää sammalta..istumme kuuntelemaan vanhalle kannolle,kuinka luonto herää henkiin rankkasateen jälkeen....
Seuraamme pienen oravan touhuamista kun se ketterästi kiipeää puun runkoa pitkin kadoten jonnekin korkeuksiin.....


Jos minä joskus en enää tätä näe, piirrä sinä sanoin kaikki eteeni kankaalle ja väritä se satenkaaren värein...
Jos minä joskus en kuule enää linnun laulua tai meren pauhua, ole sinä korvani ja ja kirjoita niistä nuotit niin voin lukea ne äänet paperilta.....
Ole sinä minun kiveni ja tukeni, minun kallioni....minä olen sinun aurinkosi:)

Mari Laulumaa

Kun sinun on..

Kun sinun on kylmä, haluan olla huopa hartioillasi ja lämmittää sinua.


Kun sinun on kuuma, haluan olla vilvoittava kesätuuli kasvoillasi.


Kun sinun on jano, haluan olla raikas sadepisara huulillasi.


Kun sinun on nälkä, haluan ravita sinua rakkaudellani.


Kun sinä olet eksyksissä , haluan olla tähti taivaallasi ja ohjata tiesi kotiin.


Kun on liian pimeää, haluan olla valona huoneessasi.


Kun askeleesi ovat heikot ja olosi on voimaton, haluan olla kalliosi,johon voit nojata.



Haluan ollla tuota kaikkea, ja enemmän...


Haluan olla rakastajasi, paras ystäväsi - sillä sitä kaikkea sinä olet minulle.


Mari Laulumaa

Älä hukkaa hauku

http://www.youtube.com/watch?v=nKJRKgTBAPQ

Wolf song ( just call my name) --> valokuva:Mari Laulumaa

Suomi on tuhansien järvien ja metsien maa, ja siihen on liittyynyt kautta historian olennaisena osana myös kalastus ja metsästys..on noudettu pöytään niin metsien kuin järviemme antimia, ruokittu nälkäiset suut siellä pienissä tuvissa. Ruokapöytään on löytänyt tiensä kalojen lisäksi pienet riistalinnut, ja vähän isompikin riista, kuten hirvet ja peurat jne... Metsissämme liikkuu sorkkaeläinten lisäksi myös suurpetoja: ilveksiä, ahmoja,karhuja ja susia - onhan se niiden koti. 
Tässä blogissani keskityn nyt nimenomaan yhteen noista suurpedoistamme..pelätty, parjattu, satujen ja tarujen kautta lapsillemme uskottu paha ja vaarallinen eläin - iso " paha "  susi = canis lupus.
Jo kansanperinteissä tuvassa öljylamppujen valossa kerrottiin tarinoita noista vaarallisista petoeläimistä, luettiin kirjoja,joissa pahat sudet oli pukeutunut lampaan vaatteisiin, tai jossa susi oli syönyt isoäidin ja pukeutui itse isoäidiksi ym ym... ihmekös tuo, että sukupolvelta toiselle uskomukset jäivät elämään tästä kamalasta olennosta, joka hiippaili metsissä meitä ihmispoloisia vaanimassa.


 Susi on uhanalainen eläin, jonka kanta tällä' hetkellä keikkuu 200n yksilön tuntumassa ( riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan), tähän on laskettu jo 2011 syntynyt pentuarvio ja Suomen ja Venäjän välisen rajan molemmin puolin liikuskelevat susilaumat. Susi on runsaslukuisin juurikin Itä-Suomessa rajan tuntumassa ja sen läheisyydessä.
Susi on laumaeläin, joka elää ja liikkuu pienessä 2 - 15 yksilön laumassa.Sen pääasiallinen ravinnonlähde on: pikkujyrsijät, jänikset, peurat, porot, toisten petojen haaskat jne...Sudella ei ole luontaisia vihollisia kuin YKSI - ihminen!!!! Suden  sopivien elintilojen väheneminen  ja salametsästys on sen uhka. Susi ei ole todistetusti tappanut ihmistä yli sataan vuoteen.
 Lapissa porokantoja eliminoi liikenne huomattavasti susia enemmän, silti susi maksaa kalliin hinnan kaatamastaan porosta.
 Mistä ihmeestä tämä viha näitä eläimiä kohtaan kumpuaa?? Tietenkin ne kansanperinteet ja tarut ovat oma juttunsa, mutta myös syvällä elävä metsästyskulttuuri maassamme. Suurpetojen metsästys tuo aina oman sulkansa hattuun,eri lailla kuin arkisempi hirven tai metsälinnun ampuminen.
Uutisissa ollut juttua, kun koiria on jäänyt susien raadeltavaksi milloin pihoilla milloin metsässä. Oman lemmikin ja työkaverin kuolema on aina suru, kä'vi se kuinka tahansa. Mutta erittäin usein näkee metsästyskoirien elävän ympäri vuorokauden ulkona tiloissa, joihin on erittäin helppo päästä kiinni, jos on metsän eläin. Yksi ehkäisykeino siis on ottaa koirat sisälle, tai rakentaa sellainen tarha ulos, että sinne ei pääse susikaan käsiksi. Kissat pääsevät puihin pakoon, sudet eivät sentään osaa kiivetä.
 Lapsille voi susitiheillä alueilla järjestää koulukyytejä, tai vanhempien kesken kimppakyytejä vuoronperään, vaiikka se riski lapsillakin jäädä susien suuhun on marginaalinen verrattuna muihin riskeihin, mitä koulumatkalla voi pieni lapsukainen kohdata.
Kuten jo aiemmin mainitsin, susien sopiva oma elintila pienenee sitä mukaa, kun ihminen levittäytyy asumaan laajemmin ja ottaa kotieläimiä ja laiduntaa niitä jne... ei Suomi ole suinkaan ainoa paikka ,jossa eletään susien kanssa, ja jossa tämä susien määrä on vielä näinkin pieni. Iberian niemimaalla laiduneläinten mukana on ns. laumanvartijakoira,joka varoittaa paimenta lähellä liikkuvista petoeläimistä. Miksi tätä mallia ei voida ottaa käyttöön myös meillä??.Varmasti löytyy monia tapoja ja ratkaisuja elää sovussa maamme suurpetojen kanssa, mutta kyse onkin halusta - jos ei niitä haluja ole,niin silloin ei nähdä muita keinoja kuin se kuula kalloon..


 Miten voi olla mahdollista, että maassa, jossa on metsää ja vielä runsaasti asumattomiakin alueita, ei pärjätä parin sadan suden kanssa?? Nämä eläimet karhujen ja ilveksien ohella ovat meidän rikkautemme, ei heikko lenkki, ei syy uhkaan ja hjysteriaan..
Meillä on aidosti vakavia ongelmia ja vaaroja, joita kohtaamme paljon enemmän joka päivä, kunpa niihinkin ja niiden ehkäisyyn käytettäisiin yhtä suurta tunteenpaloa kuin yrittäessämme lannistaa tätä metsien kansalaista - sutta - älä hukkaa hauku, ulvo sen kanssa, ole yhtä - elä yhdessä, kunnioita.


Hyviä susilinkkejä:


http://www.rktl.fi/riista/suurpedot/susi/
http://luontoliitto.fi/susiryhma/
http://wwf.fi/maapallomme/uhanalaiset/kotimaiset/suurpedot/

http://www.tunturisusi.com/

Suomen maaseudun tulevaisuus ( arkistojen kätköistä mielipidekirjoitukseni)

   Autioituneet kylät ja maaseudut, ränsistyneet rakennukset,pelloille ruostuneet työkoneet,tuontiruokaa, ei omavaraisuustaloutta, maaseudun ammattilaiset työttöminä tai muissa töissä……


Tuleeko tuo uhkakuva olemaan vielä osa elämämme realiteettia täällä tuhansien järvien ja metsien maissa,missä vielä kymmenkunta vuotta sitten maaseutu oli värikäs ja elävä yhteisö?
 Suomi äänesti EU:n puolesta kymmenen vuotta sitten,ja siihen liityttiinkin – politiikot lupasivat,että me olemme enemmän saajia kuin maksajia..mutta kuinka sitten kävikään?? 
Ei kotimaamme maatalous voi millään kilpailla Euroopan jättiläismäisten tilojen kanssa määrällä, se ottelu hävittiin jo heti pillin ensivihellyksellä.
Meidän ainoa mahdollisuutemme pärjätä Euroopan maatalouden rattaiden kyydissä on laadulla. LAATU & MAASEUTUMME MONIPUOLISET KASVOT  ovat meidän avainkorttimme. Niihin tulisi satsata nyt täysin voimin,ja ihan tuolta viljelijätasolta aina tuonne valtion päättäjiin asti yhteistyössä.
Luomutuotannon tukeminen ja siihen kouluttaminen ovat yksi keino,puhdasta ruokaa ekologisesti ja eettisesti – niin luonto kuin eläinten hyvinvointi huomioon ottaen.
Suomen alkuperäislajien,kuten Suomenkarjan  säilyttäminen tulisi myös olla yksi huomioitava asia. Suomen maatalousoppilaitokset voisivat ottaa omille tiloilleen meidän maatiaislajejamme,eikä pelkästään tuontirotuja – jos alkuperäislajimme ovat suojeltuna vankiloissa,niin miksei sitten oman alan oppilaitoksissa?
Ja jotta maaseudut ja kyläyhteisött säilyisivät virkeinä,ja peruspalvelut pysyisivät siellä,niin niiden tukemiseksi olisi syytä lopettaa esim.haja-asutusalueen liikennevuorojen lakkautukset. Sen lisäksi kyläkauppoja olisi tuettava,ja rajoitettava suurien liikekeskuksien rakentamista..liika on liikaa niissäkin.
Myös työnantajapuolella olisi mietiittävä tarkkaan,millaisia töitä voi tehdä etätyömuodossaan,jotta ihmiset voisivat muuttaa välillä kaupungilta maallekin päin eikä aina päinvastoin.
Kyläkoulut tulisi säilyttää,niin lapsien koulumatkat eivät käy maaseudulta kouluihin liian pitkiksi, ja pienet luokkakoot ja pieni koulu on muutenkin lapsen kasvua ja turvallisuutta ajatellen paljon parempi vaihtoehto kuin valtavat tehdasmaiset betonihallit täynnä levottomia oppilaita.
Maaseutumatkailua ja muutakin maaseutuyrittämistä tulisi tukea ja viedä eteenpäin maailmalle,me arvostamme omaa maatamme aivan liian vähän.


Kaikki edellämainittu kuullosti tietysti hirvittävän idylliseltä,ja nyt siellä jo naureskellaan että joku city-vihreä onkin kirjoittanut tämän tarinan. No,vihreä kylläkin,ja asunkin kaupungissa,tosin pikkukaupungissa. Mutta maatalousalan koulun olen kyllä käynyt,ja tehnyt useita vuosia töitäkin tiloilla karjanhoitajana,eli en nyt ihan täysin tietämätön ole. Sen lisäksi olen asunut 7 vuotta ulkomailla,jossa opin arvostamaan kotimaatamme todella paljon ja aloin näkemään sen vahvuudet ja edut aivan eri tavalla kuin ennen.


Kaikki on mahdollista,mutta siihen tarvitaan paljon työtä,yhteistyötä ja vahva usko taitoihimme ja sitkeää luonnetta – eiköhän tuo kaikki pitäisi Suomalaisista löytyäkin.


Kirjoitettu n.2005, ja yhdyn edellen samoihin mietteisiin itseni kanssa:)

Muutoksia politiikkaan, vaihtuvuutta vallan kahvoihin

( Tämänkin jutun kirjoitin ja se julkaistiin useassakin eri lehdessä edellisten presidentinvaalien alla...hassua se,että helppo vieläkin allekirjoittaa toi allaoleva juttu,ei ole ainakaan ton suhteen ajatukset muuttuneet)

               Presidentin vaalit ovat lähestymässä, ja vaalikampanjat käyvät kuumina. Keskustellaan presidentin vallan vähentämisestä,pitäisikö liittyä Natoon jne…
Minun mielestäni meidän maassamme on liikaa “ leipäpolitiikkoja”. He ovat jo niin kauan roikkuneet mukana niin eduskunnassa,kuin osa myös kunnallispolitiikassa,että ovat jo etääntyneet kokonaan normaalielämästä ja sen mukanaan tuomista erilaisista haasteista.
Miten voi ajaa eteenpäin kansan asioita , kun itse on niistä erkaantunut ja elää arkadianmäellä äänestysnappeja painellen tylsistynyt ilme kasvoillaan?!
Ihmisiä ne politiikotkin ovat. Totta. Syövät ja käyvät vessassa kuten me muutkin, no se nyt on selvää.
MUTTA – koska kaikkien meidän päivittäisistä asioista päätetään kuitenkin enimmissä määrin juuri eduskunnassa,on sinne saatava suurempi vaihtuvuus. Päättäjiin kuuluisi saada ihmisiä muistakin kuin ex –huippu-urheilijoista, - syksyn sävel voittajista ja – misseistä.


Presidentin kausi voisi hyvin kestää 4 vuotta,ja korkeintaan kaksi kautta peräkkäin / presidentti. Vaikka presidentiltä ollaan koko ajan vähentämässä valtuuksia,niin tuo edm. muutos aiheuttaisi ainakin sen,että vuosittaiset linnan juhlat kokisivat piristysruiskeen kun linnan isäntänä ja emäntänä eivät toimisi liian pitkään samat naamat.


Myös eduskuntaan saisi hieman tarmokkuutta ja tuoretta verta,kun sielläkin laitettaisiin kahden kauden jälkeen edustajat huilimaan yhdeksi kaudeksi,ja kertailemaan 4ksi vuodeksi mitä on elämä eduskuntatalon ulkopuolella. Pakollisen huilikauden jälkeen kyseiset edustajat voisivat halutessaan asettua taas ehdolle eduskuntaan, jos normaali elämä on käynyt liian jännittäväksi ja kaipailee taas turvallisten Arkadianmäen seinien tuomaa rauhallista mieltä.


Päällekkäisyydet tulisi myös karsia pois. Jos olet kansanedustaja,et pyri kunnanvaltuustoon ja päinvastoin.
Tällä muutoksella vältetään turhat poissaolot eri istunnoista,sekä se,että ei voi hakea istuntopalkkioita ravaamalla kahden kokouspaikan välillä ja painamassa osallistumisnappia,jonka jälkeen voikin poistua paikalta toiseen kokoukseen.
Vastuuta ja työtä riittää aivan varmasti yhdelle ihmiselle,kun hoitaa edes sen yhden työsarkansa kunnolla.


Uusia kasvoja tarvitaan mukaan päättämään meidän kaikkien yhteisistä tärkeistä asioista,jos siihen annetaan paremmat mahdollisuudet.

Nyt vaan reippaasti politiikot kierrätykseen..konkarit vaihtopenkille huilaamaan ja uudet mukaan yhteiskuntamme tärkeisiin tehtäviin!

Kotiäitiys ammatiksi

KOTIÄITIYS AMMATIKSI


Tämä artikkeli sai lähtöpotkunsa siitä, kun vähän aikaa sitten juttelin tuttavani kanssa. Keskustelu siirtyi lapsiin ja perheisiin,ja hänen kommenttinsa minulle meni jotakuinkin näin: “Minä käyn töissä ja maksan veroja,jotta kotiäidit voisivat olla kotona ja saada etuja”. Paljon vastaavanlaisia kommentteja olinkin jo aiemmin saanut, mutta jostain syystä tuo alentuva äänensävy ja halveksuva asenne kotiäitiyttä kohtaan sai minut oikeasti kimpaantumaan.
Sellaistahan se kotiäidin elämä varmaan onkin.  Nukutaan pitkään aamulla, syödään rauhassa aamiainen kahvia siemaillen ja sanomalehtiä lueskellen. Päivällä sitten käydään kävelyllä ja palataan kotiin lakkaamaan kynsiä ja katsellaan siinä kynsilakan kuivumista odotellen iltapäivän saippuaoopperoita telkusta. Niin joo,ne lapset..nehän toki kasvaa itsekseen siinä sivussa….just joo:0)
Ei varmaan monikaan muu ammatti ole yhtä väärinymmärretty ja parjattu kuin kotiäidin ammatti. Kyllä,käytän tuota virallista nimitystä ammatti,koska sitä sen pitäisi oikeasti olla, kaikkine samoine etuineen kuin muutkin harjoittamamme ammatit. Kuitenkaan näin ei ole, mistä se johtuu? Arvostuksen puutteesta ja asenneongelmasta yhtiskunnassamme,siitä se johtuu.
En olekaan vaatimassa mitään lakisääteisiä tietynmittaisia kahvitaukoja, tai Nokian pääjohtajan saamaa palkkaa tästä työstä.
Mutta joku kohtuus on kuitenkin oltava. Tällä hetkellä jopa minimi työttömyyspäiväraha on melkein tuplasti isompi kuin kotihoidon tuki. Entä kun äiti sairastuu?? Kuka hoitaa lapset? Kotiäidillä ei ole edes sairaslomaa,ja kaikilla ei ole käytettävissään isovanhempia apuna tai muuta sukua,kun nykyään työn perässä joutuu paljon muuttamaan paikkakuntaa ja usein muu suku jää sitten toiselle paikkakunnalle. Eikä ole taloudellisesti mahdollista,että isä ottaa palkatonta vapaata töistä hoitaakseen lapsia,että äiti voisi huolehtia itsestään, kun jo valmiiksi eletään enimmäkseen sillä yhdellä palkalla.


Kotiäidin työ on todella tärkeää ja haasteellista, ja vaativaa. Ei ole montaakaan ammattia, liekö yhtään toista, jossa työajat ovat yhtä epäsäännöllisiä ja pitkiä,ja jossa on mukana niin paljon yövuoroja kuin kotiäidin ammatissa. Ei ole selkeitä ruokatunteja,kahvitaukoja, selkeää työnkuvaa jne..Koitäiti tekee kaiken työn aina työnjohdosta perustehtäviin..ei voi sanoa että teetä muilla kun tuo ei kuulu toimenkuvaani. Lakkoon ei ole varaa, jos ei halua lastensuojeluviranomaisia ovelle valittamaan.
Ja kotiäidit olisivat monipuolisuudessaan ja taitavuudessaan valmiita suoraan hallinnollisiin ja johtotehtäviin yhteiskunnassamme.
Kriisinhallintatehtävät, konfliktien hoitamiset diplomaattisesti, työtehtävien priorisointi, paineen alla työskentely ja nopea päätöskyky ovat vain arkipäivää kotiäidin ammatissa.
Työnantaja/t ovat vaativia, mutta en taida tuntea yhtään kotiäitiä, joka kuitenkaan olisi saanut potkut työstään.
Kaikista medioista tulvii tietoa, että nykyajan lapset voivat huonosti maassamme. Miten se voi olla mahdollista? Elämmehän kuitenkin hienossa ja toimivassa valtiossa, missä perusasiat pitäisi olla kunnossa.
Ajan puute, huomion puute….todennäköisesti molempia ja vielä vähän muutakin. Mutta kun lapsilta kysytään,että mitä he haluaisivat tehdä vanhempiensa kanssa kun siihen saadaan aikaa, niin ne ovat varsin usein ihan yksinkertaisia juttuja.
Eivät lapset halua aina mitään sirkuksia ja muita kansanhuveja,yhedssäolo ja normaalit askareet riittävät. Leipominen, ulkoilu,kotipäivä laiskotellen ja lueskellen jne… Tämän päivän vanhempien hittisana on laatuaika..mutta ei voi olla laatuaikaakaan,jos ei ole ylipäätään tarpeeksi aikaa lapsilleen.


Nyt olisi meillä mahdollisuus vaikuttaa äiteinä ja isinä tulevaisuuden suuntaukseen, ja miten paljon maamme oikeasti arvostaa perheellisiä. Voimme valita päättäviin tehtäviin niitä ihmisiä ,jotka oikeasti haluavat ja myös aikovat toimia kotiäitiyden/koti-isyyden mahdollistamiseksi.
Monet äidit joutuvat lähtemään töihin kotinsa ulkopuolelle pitkin hampain, jättäen lapset itkemään peräänsä päiväkotien portille, koska perheellä ei ole taloudellisesti muita vaihtoehtoja.
En arvostele tässä päiväkoteja ja väitä,että ne olisivat kamalia paikkoja. En arvostele äitejä,jotka haluavat mennä töihin kotiäitiyden sijaan.
Haluan vaan ajaa takaa sitä, että yhteiskunta antaa järkevän mahdollisuuden jäädä kotiin niille äideille, jotka sitä oikeasti haluavat.
Minä olen yksi heistä - ja tulen olemaan vielä senkin jälkeen ,kun nuorin täyttää 3 vuotta.

Kirjoitin tämän artikkelin vuosia sitten,kun olin kotiäiti..ja allekirjoitan tuon artikkelin sanoman tänäkin päivänä..4 vuotta olin itse kotiäiti enkä kadu hetkeäkään,ja edellenkin panostan paljon siihen,että on aikaa lapsen kanssa.

Syömmekö elääksemme vai elämmekö syödäksemme???

  Jos jostain aiheesta saa nykyään oikeinkin tulisen keskustelun, niin se on kyllä ruoka.
Kyllä, ruoasta ja ruokailutottumuksista saa lähes kiihkomielisen keskustelun ja väittelyn aikaan, ja termejä erilaisista ruokavalioista vilisee niin,ettei perässä pysy.
 Asiantuntijat jokainen omalla tahollaan esittävät erilaisia tutkimuksia terveistä ruokavalioista, ja jotta tavallinen maallikko varmasti saisi päänsä sekaisin,niin ovatpa vielä usein yksimielisen erimielisiä siitä, mikä on sitten terveellistä ja mikä ei. Välillä on rasvat ja täysmaito pannassa, ja sitten välillä taas joku suosittelee käyttämään voita ja punaista maitoa...joku tutkija sanoo, että hiilihydraatit eivät ole hyväksi, ei edes ruisleipä tai puuro, toinen tutkija vannoon hyvien hiilihydraattien perään.
  Mitä tässä nyt sitten uskaltaa suuhunsa pistää??? Jos alkaisi näitä tutkimuksia lukemaan ihan tosissaan, niin pian tulee olo, että kaikkialla piilee joku vaara - noh, sen terveen järjen käyttö liene sallittua myös tässä asiassa.
Erilaiset sairaudet tai herkkyydet vaativat noudattamaan tiettyjä linjauksia ruokailussa: gluteeniton, laktoositon ym ym...

Myös erilaisilla uskonnoilla on omat tapansa, mitä saa syödä ja mitä ei:
Muslimit eivät syö sikaa eivätkä verta, eivätkä käytä alkoholia. Mormonit eivät juo kahvia eivätkä teetä. Hindut eivät käytä naudanlihaa, mutta ovat usein kokonaan kasvissyöjiä, buddhalaiset ovat kasvissyöjiä jne jne.....
Sitten on olemassa erilaisia kasvisruokavalioitakin:
lakto-ovo-vegetaristi: käyttää maitotuotteita, munia, mutta ei lihaa
lakto-vegetaristi: käyttää maitotuotteita
vegetaristi: ei käytä eläinkunnan tuotteita ruokavaliossaan
vegaani:ei käytä mitään eläinkunnan tuotteita vaatetuksessaankaan..

Eli ruoasta riittää puhetta paljon ja pitkään, ja yhtä monta kun on suuta syömässä, on mielipiteitä ruoasta...milloin tämä niinkin yksinkertainen asia kun itsensä elossa pitäminen syömällä kävi näin vaikeaksi ja monimutkaiseksi??
Lähiruokaa, luomua, karppausta, ruokalautasmallia joka lähtöön ym ym.....
Ruoka ja syöminen on aika henkilökohtainen asia itse kullekin, vaikka sitä päivittäin tehdäänkin useaan otteeseen.
Ruoasta on länsimaissa tullut myös sellainen elämäntapa ja harrastus: teevee on pullollaan erilaisia ruoka ja kokkausohjelmia, lehtihyllyt täynnään ruokalehtiä..ihmiset panostavat ruokailuun ja sen ympärillä tapahtuvaan seurusteluun - ruoka on myös nautinto. Käydään ravintoloissa, kutsutaan vieraita kotiin ja kokataan itse....matkustetaan siinä ruokalautasella maailmaa - tutustumalla maailman eri keittiöihin -se on kiinnostavaa, ei siitä mihinkään pääse.
 Pitää vaan muistaa kaiken tämän keskellä, että ihan kaikille tämä ruoka ei ole itsestäänselvyys.
Samaan aikaan, kun meillä väitellään perunoiden ja riisin ym. soveltumattomuudesta osana hyvään ruokavalioon, jossain päin maapalloa varmasti myös nämä ruoka-ainekset otettaisiin ilolla vastaan. Samaan aikaan kun meillä länsimaissa kokeillaan eri dieettejä ylipainosta eroon pääsemiseksi, niin toisella puolella maapalloa kuollaan nälkään ja aliravitsemukseen - JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ...koko ajan...NYT NYT NYT......

  Kasvisruokailu on monin tavoin hyvä vaihtoehto, kun ajattelee ruokavaliotaan mahdollisimman laajalta skaalalta: se on ekologisempaa, eettisempää, terveellisempää.....ei ole lainkaan huono idea pitää useampaakin kasvisruoka päivää viikossa, jos nyt ei kerta kaikkiaan voi kokonaan lihasta luopua. Myös päiväkodeissa, kouluissa, työruokaloissa olisi oltava päivittäin hyvä kasvisruokavaihtoehto, ja omnivooreille joka tapauksessa kerran viikossa kasvisruokapäivä.
Itse olin pitkään lakto - ovo-vegetaristi, nyt olen sitten jostain syystä palannut kaikkiruokaiseksi...mikä on vähän outoa, koska ei minulla ole kuitenkaan mitään akuuttia himoa lihan perään, ja usein ravintoloissakin valitsen kasvisaterian...täytyy alkaa pohtia tätä omaa syömistään vähän enemmän - mutta pakottamalla ketään mihinkään ei koskaan seuraa hyvää - itsestään se muutos lähtee...
Leivästä, puurosta, riisistä ja potuista minä en luovu, koska pidän niistä. Herkuttelenkin aina kun mieli tekee, ja juon kahvia päivittäin - lasin viiniä silloin tällöin, pidän kasvisruokapäiviä säännöllisesti.
Kohtuus kaikessa ja terve järki kummasti auttaa tässä ruokamaailman viidakossa. Ja faktahan on se, että säännöllinen liikunta on yksi aivan ehdoton edellytys hyvinvoinnille, mutta se on taas ihan oma tarinansa.

Nautitaan siitä ruoasta, ei heitetä sitä hukkaan, ei pidetä sitä itsestäänselvyytenä, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Pari erittäin mukavaa ja käymisenarvoista paikkaa Lohjalla

Valokuvat olen ottanut Kahvitupa Nina Mariasta, joka on erittäin tunnelmallinen ja pieni paikka Lohjan keskustassa.Sieltä saa ihania suolaisia ja makeita piiraita ja leivonnaisia,ja salaattipöytäkin on tarjolla..sijainti:Laurinkatu 36

 

Lisään tähän vielä omaksi linkeikseen muutamien mukavien paikkojen kotisivut:

http://www.cafelauri.fi/

http://www.opusk.fi/index.asp

Suosittelen näitä kaikkia kolmea paikkaa mielelläni muillekin, koska viihdyn siellä itse kaupungissa ollessani, ja vien sinne mielelläni muitakin käymään..

 

Leipää ja sirkushuveja - leipää vai sirkushuveja??

  Mitä on kulttuuri??
 Miten juuri sinä koet kulttuurin??
 Onko kulttuuri pelkästään hienoja taidenäyttelyitä maailman arvokkaissa museoissa, jonne pääsevät vain kutsuvieraat,ja jossa nautitaan shampanjaa ja kaviaaria?
Onko kulttuuri vain oopperaesityksiä,joihin vain paremmin palkatuilla on varaa mennä?
Kulttuuri voi toki olla yllämainittujakin asioita, mutta on se onneksi paljon muutakin. Sivistyssanakirjan mukaan kulttuuri selitetään näin:
Kulttuuri tarkoittaa tavallisesti yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta: tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys.^[1] Yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta kulttuuri on erottelujen järjestelmä, jonka avulla ihminen luokittelee ympäristöä, arvottaa itseään ja muita sekä rakentaa identiteettiä ( lähde: Wikipedia)

  Yksinkertaisimmillaan, ja meitä kaikkia läheisimpänä ja jokapäiväisenä kulttuurina varmaan kirjasto on se tutuin..kirjallisuus sitä myötä.
Musiikki on kulttuuria, ja sitä taas riittää monenlaista ja jokaiseen makuun - joidenkin mielestä vain klassinen musiikki yltää tarpeeksi korkealle ollakseen kulttuuria, mutta kyllä kulttuuria on myös hip hop, blues, jazz ja jopa populaarimusiikki.
Mielletäänkö elokuvat osaksi kulttuuria, no ei kaikkien mielestä - mutta on elokuvakin osa kulttuuria..

Palatakseni otsikkoon, leipää ja sirkushuveja - leipää VAI sirkushuveja..liian usein kyse on joko tai tilanteesta.
Kouluissa ollaan budjettisyistä ajamassa alas ensin taideaineet, kuvamataito,käsityöt ja musiikki, usein myös liikunta..taiteet ja luova tekeminen jää numeroiden ja kirjaimien ja faktatietojen jalkoihin.
Tämä on surullista, ja valitettavan yleistä kuitenkin. Kun tehdään säästöjä, koetaan,että nämä taideaineet eivät olisi tärkeitä ja niistä voi vähentää.
Sama säästökuuri yleensä nielaisee välipalaksi kuntien kulttuurirahan tarpeet erilaisiin tärkeisiin kohteisiin. Ei nähdä, että tiukan taloustilanteen aikana kansalaiset tarvitsisivat niitä sirkushuveja, vaan asetetaan kansalaiset valintatilanteeseen: haluatko saada kunnallisia terveyspalveluja vai uuden kirjaston tms... Annetaan kaupunkilaisten ymmärtää, että tilanne on juurikin joko tai, ja halutaan asettaa vastakkain tärkeät peruspalvelut ja sitten ns. vähemmän tärkeä kulttuuri...miksi ne eivät voisi palvella asukkaita yhdressä, käsi kädessä??

  Kulttuurielämys voi olla mitä vaan: se voi olla joulukuoro kirkossa, se voi olla harrastajateatterin kesänäytelmä, se voi olla kirjastossa esillä oleva valokuvanäyttely....jokainen meistä kokee nämä asiat eri tavoin - minulle kulttuurielämys on rahan laittamista henkiseen pankkiini..hyvinvointiin panostamista, sillä hyvinvointia on sekä fyysinen että henkinen terveys ja onnellisuus.

Kun itse tein vuosia ( 5 vuotta) omaa projektia maatiaiskotieläimistä, ja kävin näyttämässä sitä multimediaesitystä eri paikoissa, koin sen hyvin tärkeäksi - ja samaa palautetta sain mm. vanhusten palvelutalojen henkilökunnalta ja päiväkotien työntekijöiltä. Vein omalta pieneltä osaltani kulttuuria sinne, mistä sitä ei aina päästä muualta hakemaan. Vanhusten palvelukotien virkistysrahat ovat vähissä, eikä enää koulut ja päiväkoditkaan pääse niin usein museoihin,tai teatteriin tai konsertteihin kuin ennen, koska rahat on lopussa - korkeintaan erilaiset vanhempainyhdistykset ym.keräävät toiminnallaan rahaa,joilla sitten järjestetään kouluihin vaikka taidekerhoja tai retkiä jonnekin..onneksi edes niitä vaihtoehtoja vielä on.

Miksi kulttuuri eritellään joksikin lisäksi, jota ei jokapäiväisessä arjessa muka tarvita, ja kun säästökohteita aletaan etsimään, niin sieltäpä on mukava lohkaista - vaikka määrät ovat sieltä saatuna pieniä.
Miksi tätä kulttuuria ei voisi nivoa kansalaisen henkiseksi hyvinvoinniksi, joka on yhtä lailla osa terveyden edistämistä kuin pitää kypärää pyöräillessä tai käydä ottamassa kolesteroliarvonsa??

Henkinen hyvinvointi on olennainen osa arjessa pärjäämistä..paljonko meillä on nyt porukkaa sairauseläkkeellää? Paljonko kärsii työuupumuksesta? Nuoret syrjäytyy, vanhukset jäävät yksin....me tarvitsemme virikkeitä, stimulaatiota, me tarvitsemme henkistä ravintoa sielullemme.
Emme me tarvitse näitä tuottaaksemme rakentaa kalliita ja hienoja kulttuurikeskuksia, kun niiden aiheuttamat kulut ja investoinnit sitten nostavat ne hienossa kulttuuritalossa olevien tapahtumien hinnat pilviin, ja iso osa ihmisiä jää taas ulkopuolelle. Pienillä asioilla voi tuoda rikkautta jokaisen ihmisen arkeen.

Oma mielipiteeni on, että kirjastojen olemassaolo on säilytettävä, ja huolehdittava niiden materiaalista. Jos ei ole mahdollisuutta jostain syystä pitää kirjastorakennusta enää toiminnassa,niin vähintään kirjastoauton on kuljettava - lukeminen on meinaan jokaisen ihmisen oikeus, ja ilmainen oikeus, sitä ei saa riistää!
Toinen tärkeä pointti on juuri tuntikehyksien uudelleen tarkastelu, että sinne mahtuisi paremmin niitä taideaineita - ainakaan niitä ei saa enää entisestään vähentää.
Myös ikäihmisten oikeus nauttia kuoroista, runoista tai kauniista taiteesta on mahdollistettava.
Me tarvitsemme leipää ravitaksemme kehomme, me tarvitsemme niitä sirkushuveja ravitaksemme sielumme. Kulttuuri on meidän - me olemme osa kulttuuria!

Kuulasta torstaipäivää kaikille!!!

  On aika vaikea kuvailla sanoin sitä tunnetta, kun aamulla pienellä pakkasella juoksee tuolla poluilla - mutta yritän tehdä oikeutta sille tunteelle parhaani mukaan, sillä haluan jakaa sen teidänkin kanssa.

Kun pakkanen on lähettänyt henkäyksensä maan pintaan ,kaikki paikat - puut,pensaat, maa jalkojen alla,koristautuu tähän valkeaan kuuraan. Kasvien lehdet saavat sen valkean harson, ja kun auringonsäde osuu siihen,niin se kimaltelee kuin timantit. Jänikset ja oravat sovittelevat ylleen tämän talven muotia, ja ihastelevat kilpaa toistensa hienoja talvinuttuja.
 Hengitys huuruaa, askeleet rapisevat lehtien päällä - järven yllä leijuu kepeä sumu, rannassa on kivien päällä jääriitettä...sorsat nautiskelevat isoissa ryhmissä uudesta vuodenajasta...
ja minä nautin - nautin siitä tunteesta, kun jalkani kiidättävät minua eteenpäin , mutta ei liian kovaa,jotta ehdin sisäistämään ympärilläni olevan huikaisevan kauniin luonnon ja tallentamaan sen sieluni albumiin.
Juokseminen, tuo laji on saanut minut otteeseensa. Sitä voi tehdä missä vaan, milloin vaan - ja kun pukeutuu oikein, eivät vuodenajatkaan ole este. Ei tarvitse katsella kellloa ja sovitella aikataulujaan kuntosalien aukioloaikojen mukaan, voi laittaa kengät jalkaan ja lähteä tielle - vaikka yöllä kuutamon valaistessa tietäsi, jos ei satu nukuttamaan.

Mitenkä minä sitten tähän lajiin höyrähdin??
  En minä ole ollut ikinä koulussakaan mikään urheilun suurlahjakkuus, aina jäin viimeisten joukkoon kun valittiin joukkueita pesikseen tai korikseen jne...en heittänyt kuulaa tarpeeks pitkälle, tai pyörinyt tarpeeks hienoja voltteja nojapuilla - mutta olin aina osallisena tunneille,ja silti numerot olivat mitä olivat....
Olin pariin otteeseen aika ruhtinaallisesti ylipainoinenkin, ja kokeillut kaikki maailman dieetit, kunnes järki voitti typeryyden ja aloin vain elämäntapoja täysin muuttamalla huomata lapsen askelin keveneväni niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Ja sitten - eräänä kauniin huhtikuisena kevätpäivänä 2009, minulle kävi ns. Forrest Gumpit, I just felt like running...
Lähdin kävelemään, sitten juoksin yhden lyhtypylvään välin, kävelin kaksi pylvään väliä ja taas juoksin yhden. Pikkuhiljaa huomasin, että juoksin enemmän niitä lyhtypylvään välejä kuin kävelin - jalat vaan kantoivat ja olo oli kuin nuorella varsalla kesälaitumella, joka on tajunnut että hän pysyy pystyssä ja kirmaa pitkin laitumia.
Minä halusin haasteita, halusin porkkanan - ilmoittauduin Ruissalon puolimaratonille syyskuuksi 2009, ja se silmissä kiiluen jatkoin juoksemista - ja onnistuneesti juoksin myös sen puolimaratonin ja alitin sen hyväksytysti suoritetun ajankin.
Kun minä se numerolappu rinnassa ylitin maaliviivan ja sain käteeni elämäni ensimmäisen urheilumitalin, tiesin jääneeni koukkuun tähän lajiin.
Ja siitä lähtien olen juossut, ja nauttinut siitä..kunto on noussut kohisten, sisäinen mielentila on aivan eri luokkaa kuin joitakin vuosia sitten ja juoksemisesta on tullut minulle sellainen nautinto, että jo parin päivän tauko saa minut kaipaamaan poluille ja pian.
   Minä en ole mikään suuri välineurheilija enkä numeroihin tuijottaja, minä nautin itse kuntoilusuorituksen tuottamasta jälki euforiasta. Kun minulla viime vuonna oli hetken aikaa personal trainer, se vaati häneltä huomattavia ponnistuksia ja pitkää pinnaa saada minut käyttämään sykemittaria ja opettelemaan juoksemaan eri sykealoja hyväksi käyttäen,jotta kehitystä tulisi.
No sitä vartenhan minä sen ammattilaisen palkkasin, että jotain oppisin - ja opinkin, vaikka pää onkin umpiluuta ja kuulo valikoiva.Opin juoksemaan sen sykemittarin kanssa ja edistyin, ja aloin tuntemaan omaa kehoani siinä määrin,että sitä sykettä ei tarvinnut enää tuijottaa haukan lailla, kun tunnisti jo olossaan muutenkin,että meneekö liian lujaa vai liian hitaasti.
Välillä köytän itseni siihen vyöhön ja tarkkailen tilannetta, teen erilaisia harjotteita, pitkiä lenkkiä rauhallisella sykkeellä, välillä lyhyitä spurtteja kovalla sykkeellä...välil juoksen asfaltilla,välil pururadal, välil metsäpoluil,ja välil paljain jaloin rantavedessä...tasaisia osuuksia, mäkiä vinhasti loikkien ym ym...
Minulle tärkeintä on säilyttää se nautinto, se hyvä fiilis, minulle juokseminen ei saa koskaan alkaa tuntua pakolta,tai suoritukselta, siksi pidän kiinni tiukasti siitä,että juoksu on minun tapani rentoutua ja olla yksin ajatusteni kanssa.
   Olen juossut Välimeren rantaviivaa, kun aurinko on laskeutumassaan taivaanrantaan..olen juossut Ahvenanmaalla varhain aamulla, kun metsän eläimetkin vasta heräilevät...joku päivä askeleet hidastuvat kävelyksi, pääasia että pysyy liikkeeessä - elämä on tässä ja nyt!

Cafe Mochaa ja Mozzarellapiirakkaa - city of Lohja, pieni suuri kaupunki

  Uudet tuulet ja uudet kujeet - ja aivan uusi look..välillä sitä on vaan oikeasti rohkaistuttava ja tartuttava itseään niskasta kiinni, ja tehtävä jotain - jotain ihan erilaista vaihteeksi. Vuodenajat vaihtuu, elämäntilanteet vaihtuu, poika kasvaa silmissä ja aloittaa koulun jne jne..ja kaiken tämän muutoksen keskellä kuitenkin peilistä aamulla tuijotti se sama harmaa hiirulainen kun viimeiset 6-8 vuotta. Aina vaan tukka ponnarille ja menoks, ja jos oikein innostui revittelemään niin saattoi jopa mennä kerran vuodessa kampaajalle ihan pienen tasoituksen ekemään ja vähän latvoista lyhentämään....
Noh - sillekin tuli sitten loppu ja piste - kaput..rajansa kaikella, ja nyt oli aika sitten satsata jo tähän ulkoiseenkin habitukseen ja tuoda se tälle vuosikymmenelle. Miksi ei voisi tuoda esiin sitä sisäistä kauneutta myös vähän ulospäinkin??

No nyt sitten tuli se muutos, ja täytyypä sanoa että kylläpä tuntui erityisen hyvältä olla hemmoteltavana oikein olan takaa, ja antautua ammattilaisen käsiin. Ihanaa päähierontaa ja kosteuttava hoito kuivaan päänahkaan,joka oli kuin hilseilevä keilapallo. Ja siitäkin sai nauttia hierovassa nojatuolissa, kyllä pisti tämänkin naisen veren kiertämään:)
Kahvia ja naistenlehtiä vino pino ja mukavan kampaajan kanssa maailmanparantamista siinä sivussa - joo,tähän vois tottua. Mutta jos tätäkin tekisi liian usein,niin menisikö siitä se nautinnon maku?? Mulla ei ole pelkoa,että tästä tapa tulisi,sen sanoo jo lompakko, joka elää vieläkin sitä lama-ajan inflaatiota ( ihme kun se ei ole nakertanut reikää kolikoihinkin kuten Tanskassa) -mutta tällai harvoin nautittuna, kerran,kork.2 krt vuodessa, se tuntuu ihanalle hemmottelulle,ja itse tuntee olevansa sen hetken oikee filmi stara, luksusta kaikilla mausteilla.
Ja kun se uusi pää oli sitten valmis, sitähän piti lähteä kylille näyttämään oikein antaumuksella, joten punainen paholainen toimitti limousinen virkaa ja nyt on pakko tehä pieni tunnustus: miul on aina pyöräilykypärä - paitti ei tänään -sen verta diivailin ja otin riskin,että jätin sen turvallisen,mutta auttamattoman tukan latistajan harkitusti kotiin -älkää kertoko pojalleni!!!
Ajelinpa sitten rehvakkasti silmälasiliikkeen eteen, ja kävin sovittamassa itelleni myös uudet pokat,ja sain niitäkin sitten kaksi yhden hinnalla - jooo, mä oon leidi hei:) Ja sama tyylimuutos koski pokiakin, eli väriä ja näkyvyyttä..ne onkin sellaset sangat jotka suorastaan huokailevat,että tässä menee aikuinen nainen,joka säteilee elämäniloa ja on höystetty terveellä itsetunnolla!!
Kaiken tämän lystin sitten kruunasi ihana herkkukahvi ja piirakka kanta-kahvilassani Cafe Nina Mariassa - suosittelen lämmöllä!!!!! Todella tunnelmallinen ja viihtyisä pieni paikka, ihanaa kahvia ja haudutettua teetä..suussasulavia makeita leivoksia ja taivaallisia suolaisia piirakoita ym ym...

Nyt vihdoin kotona - intoa ja tarmoa puhkuen..ulkona paistaa aurinko, niin myös sisälläni. Onko vihdoin nyt päättymässä se vähän vaikeampi kausi ja elämänvaihe,joka tuntui olevan kovastikin kivinen ja mutkainen?? Joko nyt olisi aika sellaisen hieman sileämmän tien ja helpomman taipaleen, jossa voisi ihailla välillä maisemiakin ilman että pitäisi koko ajan tuijottaa jalkoihinsa jottei kompastu?
Näin jaksan uskoa, sillä sisälläni asuu aina pieni optimisti, joka ei lannistu vaikeuksista vaan nousee aina jaloillen,ja on vahvempi joka kerta..aikuinen nainen mä oon -en enää eksy maailman tuuliin...
Upea ja säkenöivä Paula Koivuniemi, aina yhtä karsimaattinen ja elinvoimainen Katri Helena, olisipa itsekin 20n vuoden päästä vielä yhtä säkenöivä ja katseet pysäyttävä kun nämä kaksi daamia....

Pää on täynnä ideoita ja asioita,joista tekisi mieli kirjoittaaa....mutta palaan pian taas koneen äärelle..elämä on niiin laiffii!!! Ihanan kuulaita syyspäiviä teille toivotellen: Mari

Marin käyttöopas / Selviytymisopas Hurrikani - Marin iskiessä

Tämä on sellainen pieni ensiapu - paketti tai pieni selviytymisopas sellaisen luonnon oikun varalle kuin Hurrikaani - Mari...
Tätä EI ole tarkoitettu, eikä suositeltu heikkohermoisille eikä huumorintajuttomille,ja sellaisten on siksi syytä välttää myös tätä luonnonoikkua itsessään viimeiseen saakka - jos siis mahdollista, opi tunnistamaan kyseinen luonnon katastrofi jo kaukaa, jotta ehdit paeta paikalta, ennekuin se osuu kohdallesi ja pyyhkäisee ylitsesi:=))
Jos näin kuitenkin käy, seuraukset voivat olla arvaamattomia ja tuhot suuria...

eli eikun matkaan....

Tämä kyseinen luonnon oikku, luonnon pieni pyörremyrsky, on tunnistettavissa seuraavista havainnoista:

- tyyntä myrskyn edellä...tempperamentti ja kiihtyvyys täysin verrattavissa huippuluokan kilpa-autoihin = kiihtyy 0-100km / tunnissa nano sekunnissa....voi aluksi vaikuttaa hyvinkin aurinkoiselta ja lämpöiseltä, ja seuraavassa hetkessä ukostaa ja salamoi niin, että et tiedä mikä monsuuni iski kohdallesi..

- kun alat keskustelemaan hänen kanssaan, varaudu verbaalisesti hyvin lahjakkaaseen ja taitavaan kielenkäyttöön = kyseessä on Savolainen kielivirtuoosi, jonka käänteet ja parret joko eksyttävät sinut omien ajatustesi lähteiltä alta aika yksikön tai uuvuttavat sinut jo alkumetreille:0)

- tämä luonnonoikku on kuitenkin vaarallisuudestaan huolimatta myös oivallinen kumppani, jos osaa valjastaa siitä lähtevän energian oikein: siitä lähtevällä lämmöllä ja säteilyllä ja elämän ilolla voi lämmittää kylmänkin syysillan ja valaista pimeänkin luolan

- Sen kanssa voi elää hyvinkin turvallisesti symbioosissa, jos osaa antaa tilaa ja ei yritä kahlita tätä luonnonvoimaa...koska jos tämä luonnonvoima tuntee itsensä vangituksi ja kahlituksi, se kyllä löytää tiensä ulos vankilastaan keinoja kaihtamatta

- se on elementtinä kuin tuli : hyvä renki, mutta huono isäntä..tässä tapauksessa hyvä ystävä mutta vaarallinen ja kunnioitettava vihollinen

- Jos tätä luonnon oikkua ei pakene..jos riittää rohkeus kohdata se energia ja voima,kun se vastaasi tulee,niin siitä voi olla pitkäaikaista iloa molemminpuolin..mutta rohkea on oltava !!

- tämä Hurrikaani on varsin liikkuvaista sorttia, joten sitä ei ole helppo hallita tai paeta, koska se löytää tiensä kaikkialle niin halutessaan: sillä ei ole rajoja, vaan se liikkuu vapaasti tuulen ja auringon mukana.

- ensiavuksi Hurrikaani - Marin iskiessä kohdallesi: etsi piilopaikka, maastoudu, rukoile....hanki korvatulpat ja aski sisuja....:0))
Tai ole avoin ja avarakatseinen, hae katsekontaktia, keskustele, yritä ymmärtää ja tulla ymmärretyksi ( tämä taas haaste, kun kyseessä oli se savolainen versio hurrikaanista )
Sulle voi käydä joko hyvin..tai huonosti..tai hyvin huonosti..tai ei niin huonostikaan...ota selvää ..jos uskallat:=))))

Mari Laulumaa

Sininen hetki

Sininen hetki...unenomainen tunnelma...vesi peilikirkas, taivas rikkomaton ja sileä..
Et oikein tiedä,oletko hereillä vai nukutko vielä - häthätää uskallat henkäystä ottaa,kun pelkäät,että kupla puhkeaa ja taianomainen harras hetki häviää kuin kangastus edestäsi kadoten jonnekin kauas horisonttiin..

Onko elämä näytelmää? Olemmeko me näyttelijöitä? Onko kaikki kulissia? Kuinka aitoja olemme, ketä varten elämme?

 Miten tärkeää on se,miltä näytämme ulospäin muiden silmissä vai uskallammeko kirjoittaa itse oman elämämme näytelmän käsikirjoituksen ja rohkeasti elää se,aidosti ja suurella sydämellä.
Vaikka se oma juttu,se oma käsikirjoitus ei saavuttaisikaan suuren yleisön ja kriitikoiden suosiota ja arvostusta, muserrutko siitä ja tyydyt siihen mihin muut haluavat sinun tyytyä?

Käännätkö suuntaasi,muutatko käsikirjoitusta niin, että se miellyttää muita enemmän kuin itseäsi, jotta et näyttäisi liian erilaiselta, ettet erottuisi joukosta?
Uskallatko silti kritiikistä huolimatta tehdä omanlaistasi näytelmää, omaa itsesi näköistä esitystä,jota elämäksi myös kutsutaan?
Joskus pitää olla uskallusta, rohkeutta, hulluuttakin, jotta oikeasti voi elää niinkuin itse haluaa - helpoksi sitä ei sinulle kukaan tee,se on varmaa.

Jos elämää voisi vertailla ruokatermillä ja keittää siitä vaikka soppa, niin välillä meidän soppa on maustettu suolalla - kuten kyyneleet, välillä makealla hunajalla kuten iloiset naurut ja halaukset..välillä on liikaa kitkeryyttä,liikaa pippuria...välillä se elämä kuplii kuten kuohuviini laseissa, välillä se on laimeaa kuin väljähtynyt kahvi kupissa...

Kun esirippu laskeutuu,kun valot sammuvat,ja kun viimeinenkin vieras on poistunut katsomosta..jää vain tyhjä näyttämö ja yksinäinen esiintyjä..onko se esiintyjä silloin tyytyväinen vai pettynyt suoritukseensa, ja oliko käsikirjoitus mieleinen vai ei..siitä päätät sinä itse..jos vain niin haluat ja rohkeutta riittää!

Mari Laulumaa

Inspiraation ihanuus ja kurjuus ( arkistojen kätköistä)

                                  Inspiraation ihanuus ja kurjuus

Säpsähdän ylös juuri kesken makeimpien unieni.....mikä se oli????
Unen tokkurassa yritän löytää tieni läpi pimeän huoneen kirjoituspöydälleni, matkalla isken varpaani kipeästi jakkaraan..
hiljaa kiroillen ja linkuttaen vihdoin olen pöytäni ääressä....
..mutta missä on kynä????
Tuossa...ei kirjoita....kynä lentää iloisessa kaaressa seinään ja nyt jo hamuilen uutta jostain laatikoiden pohjalta.
Vihdoinkin - löytyi..ja kirjoittaa..hyvä.

Ei hyvä...tyhjä paperi edessäni ja kynä kädesäni olen valmis....
....mutta pää on tyhjä.....ei mitään....eikö edes pienintäkään ideaa???
No kun ei niin ei, ei väkisellä...tyhjästä on paha nyhjäistä.

Painan kasvot käsiini ja huokaisen raskaasti..varpaaseenkin koskee....
se teki sen taas....mokomakin kiusankappale.

Kuka? Kenestä minä puhun?
No tietysti herra Inspiraatiosta!!

Tämä pieni vekkuli muutti luokseni asumaan jo useita vuosia sitten.
Tuli vaan..koputti ovelleni, ja astui sisään kysymättä lupaani....asettui taloksi ja on asunut luonani siitä lähtien.
Vaativa vuokralainen tuo Herra Inspiraatio...
Sitä pitää viedä pitkille kävelyille, kylvettää, ruokkia kuninkaallisin pidoin jne...
Ja mitäs se maksaa vuokraa???
EI MITÄÄN!!!! On kuulema itse oma vuokransa jos taloksi asettuu....
..ei huoli ketä vaan majatalonsa isännäksi tai emännäksi, vain harvat ja valitut saavt sen kunnian.....

Arveluttava kunnia ottaen huomioon ne kiusanteot ja pilat, mitä se pääni menoksi keksii...
..huumorimiehiä tuo Inspiraatio.
Tulee silloin kun sitä vähiten osaa odottaa......metrossa, kesken vaikeiden kemian kokeiden, suihkussa, kauppamatkalla...juuri siellä missä ei ole kyniä eikä papereita valmiina....ainaista kilpajuoksua.

Mutta kun se sitten tulee oikealla hetkellä,se palkitsee minut ruhtinaallisesti kaikesta vaivannäöstäni ja antaa mniulle,mitä niin kipeästi kaipaan -
ideoita, ajatuksia,tarinoita, elämyksiä.....

Käteni kirjoittaa lentäen paperilla, kynä savuaa, ja olen aivan hengästynyt...vielä muutama rivi, muutama sana...
huh..se on siinä!

Herra Inspiraatio, kiitos sinulle tästäkin elämyksestä!
Kiitos, kun muutit luokseni ja olet ystäväni, minun kotini on sinunkin kotisi!

Mari Laulumaa

Uusia tuulia...kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen ovi on jo raollaan..

Elämä on täynnä valintoja, risteyksiä toisen perään. Käännynkö oikealle, vai menenkö vasemmalle? Valitsenko tuon tasaisen asfaltoidun tien, vai poikkeanko siltä ja kiipeän pitkin kivisiä polkuja, askel välillä lipsuen?

Jostain kumman syystä minun elämäni polku tuntuu olevan pullollaan näitä risteyksiä ja tienhaaroja..juuri kun luulet saneesi hetken breikin, niin nurkan takana odottaakin taas uusi risteys - välillä oikea kunnon liikenneympyrä. Miten ihmeessä sitä löytääkin sitten perille??
Perille minne?? Eikö elämä itse ole se matka, joka on se itseisarvo, ei se määränpää? Onko minulla kartta? Kenties kuitenkin modernisti navigaattori?? No ei ole kumpaakaan....minulla on vaisto, jota kuutelen hyvin tarkkaan,ja teen päätökset sen mukaan. Ja välillä ne päätökset syntyy hitaasti muhien, useimmitten kuitenkin nopeasti, koska tilanne vaatii akuuttia suunnanmuutosta -selviytymisen vuoksi.

Selviytyminen..eläinmaailmassa tunnetaan ne 3n F:n tavat: fight, flight or freeze!! Tappele, pakene tai jähmety.. Oinaan tempperamentilla höystettynä toi eka vaihtoehto oli nuorempana varsinkin ensimmäisenä mielessä, verbaalisessa mielessä tietenkin, koska väkivaltaa ja agressiivisia ihmisiä pelkään,enkä toimi niin itsekään.
Näin vanhemmiten ja jossain määrin viisastuneenakin ( äitiys kasvattaa luontoa ja pitkää pinnaa), olen nykyään vähän rauhoittunut enkä ihan vähästä prvosoidu tai ala riitasille, se kuluttaa turhaan energiaa. En minä toki koskaan mikään hiljainen hyssykkä ole,enkä tule olemaankaan. Nykyään vaan valitsen ne taisteluni,ja minkä eteen olen valmis sitä energiaa kuluttamaan. Tarvittaessa lähden pois tilanteesta, tai vältän henkilöitä,joiden kanssa tiedän joutuvani ristiriitaisiin tilanteisiin,joista ei tulla olemaan koskaan samaa mieltä.
Ei kaikkia voi miellyttää,eikä pidäkään - faktahan se on,että kun toiseen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää ja aina on joku jostain eri mieltä.
Mutta tärkeintä on,että kykenee katsomaan itseään peilistä joka aamu, ja kuuntelee sitä sydämensä ja omantuntonsa ääntä..että elää itsensä näköistä elämää - se vaatii rohkeutta ja lujaa luontoa, jos se elämäntapa poikkeaa vähääkään vallitsevasta kulttuurista ja normeista..mutta siitä on pidettävä kiinni,että on oma itsensä -AINA!!!

Tämän sanoen pienen hiljaiselon jälkeen olen palannut linjoille, ja myös tämä blogi tulee heräämään henkiin kuvien ja kirjoitusteni myötä..asiaa on paljon, koska on paljon tapahtunutkin..pysykää kuulolla! Pitäkää huolta itsestänne ja rakkaistanne<3

Animal kingdom - and my love for it

Animal kingdom...and my love for it

Every journey itself is its own adventure...there doesn't really have to be a special destination...
....however, it surely helps if you always have a certain purpose and meaning in your life in general - it also goes well with travelling..
it can be be pure relaxation, but it always depends on each one on board, who are part of the trip..

As for myself, I try to follow the guideline: let the good go around...

Animals and nature have always been very big part of my life ever since I was born actually...even thought I didn't grew up in a farm, there were still at least one dog in a family..often more.
But being around animals has been my blessing , my salvage..and through many many real hard times of my life I always found something common from those times too..there was always animals nearby..my healers...when I thought there was no light in the end of the tunnel...when I was at my lowest..they were there - gentle paws, gentle licks...animals were always the one and only thing that kept me alive and kicking - and they have been all through these 39 years kept the flame of life burning in my heart and eyes strongly.

And it is here that I will turn back at them and give back to them ...let the good go around..
I have been blessed to have had great opportunities to work in many kinds of places with many kind of animals....
sanctuaries, shelters, veterinary clinics and hospitals, stables, farms, zoos......
I have taken care of: cats, dogs, horses, cows, sheep, hens, parrots, lizards, snakes, penguins et etc.......

Furry friends, feathered friends, scaly friends.....but they have always accept me without a question ask..they have accept me jus as I am now..and they have seen my the weakest - yet never I was taken advantage of ...

Animals are truly wonderful beings..innocent souls with a pure and kind heart...being all unique and special..being all beautiful in their own magical way - they all have a right to exist on this planet.

Lasten saduissa tuppaa aina olemaan joku opetuskin..taisi olla bambissa rumpali-pupun äiti,joka viisaasti neuvoi lastaan: jos ei sinulla ole jotain hyvää sanottavaa,älä sano mitään!! Mielestäni tuo on hyvä viisaus,samoin kun tämän bloginkin otsikko..jostain syystä tuo neuvo on nykyän aika vaikea ihmisten toteuttaa..varsinkin täs virtuaaliyhteisös ja nettimaailmas ihmisiltä tuntuu unohtuvan hyvät tavat ja toisen kunnioittaminen. On helppo räkyttää kotoaan toiselle joutumatta kohtaamaan tätä kasvotusten,ja välil tulee ylilyöntejä..anteeksi ja kiitos ovat kohta kuolemas sukupuuttoon..mikä saa toisissa ihmisissä aikaan sen,että he tuntuvat jo pelkäl olemasolollaan olevan joku uhka muille..vaikka tosiasias he elävät vain omaa elämäänsä kulkien omia polkujaan....kukaan ei ole täydellinen,ja minä olen yhtä kaukana siitä kun maa on jupiterista. Yritän elää kuitenkin omaa elämääni, noudatan lakeja ja maksan veroja,ja pyrin parhaani mukaan kunnioittamaan muita ihmisiä ja heidän valintojaan. Tämä ei taida olla kaksisuuntainen tie,sillä minun tekemisiä ja sanomisia kritisoidaan alituiseen,ja minun valitsemaani polkua ja elämäntapoja ei sit tarvia näköjään kunnioittaa sitäkään vertaa..vaikka äitiys ja elämä jo itsesään on tehny musta vähän paksunahkaisemman, katkeaa se kamelinkin selkä joskus.. Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa minusta,vaan haluat ainoastaan kritisoida tai loukata minua,niin älä ota minuun mitään yhteyttä millän tavoin! Minä en puutu sinun elämääsi,ålä sinä minun! Elä ja anna toistenkin elää!! Minä olen lainkuuliainen ja rehellinen kansalainen,en halua pahaa kellekään.olen riittävän hyvä äiti lapselleni,kuljen omia polkujani,ja teen sitä jatkossakin..minä olen minä,ja sinut itseni kans vikoineni päivineni..hyvää yötä!

Reissunainen liikenteessä...taas kerran..pitkästä aikaa..

to 11.8.2011  Helsingin rautatieasemalla

Siitä tuntuu olevan ikuisuus, kun viimeksi kirjoittelin päiväkirjaa. En tiedä miksi jäänyt niin vähiin tämäkin touhu, vaikka kirjoittamisen aihetta olisikin ollut yllin kyllin pitkin talvea ja kevättä....
..mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja tässä sitä nyt ollaan.
       Nämä on kotoisia paikkoja mulle nämä rautatieasemat, kuin myös lentokentät ja bussiterminaalit - reissunainen tuntee sulautuvansa heti joukkoon, vaikka kulkeekin omia polkujaan.
Aika kuluu omaa junaa odotellessa kuin siivillä ,niin paljon on nähtävää ja kuultavaa.....
lähteviä ja saapuvia junia ilmoitetaan kuulutusten kautta eri laitureille...ihmiset kipittävät laukkuineen ees taas, ja osa odottelee kai sit junista saapuvia tuttaviaan tai perheenjäseniään.
    Helliä halauksia, lämpimiä suudelmia - odotettu kohtaaminen. Kyyneleitä,kaihoisia katseita - jäähyväisten aika.
Kielten sekamelskaa, kun useita eri kansallisuuksia sulautuu matkustajien aallokkoon.
Tyylikkäitä Venäläisiä naisia, Japanilaiset isojen kameroidensa kanssa, iloisia Italialaisia kailottaa kovaan ääneen ja jakaa poskisuudelmia toisilleen - myös miehet!
Niinpä ,mutta ei  meidän Suomi-poika..ei voi, korkeintaan urheilukisoissa pienessä hiprakassa halataan äkkiä naapuria, kun leijonat kaatavat Ruotsalaiset MM kisojen finaalissa - kulttuurien kirjoa todellakin.

Seuraan katseellani kahvilan pöytien välissä touhukkaasti tepastelevaa kaunista vaaleaa kyyhkyä, jolla on onnen päivä - pikku lasten pöytien alta löytyy aina aarteita.
Jostain kauempaa tulee nenääni tupakan savua, ja sen joukkoon hiipii myös jonkun hyvin pienen matkustajan luonnontuote...kyllä vaan, myös äiti havaitsee rattaissa kellottavan pikku piltin voitonriemuisen hymyn..taitaapa olla aika vaipanvaihdon.
       Tämä sujuu taas, sekä kirjoittaminen kuin myös reissaaminen; ikävä on ollut mulla molempia.
Allegro seisoo tyylikkäänä laiturissaan odottamassa matkustajia kyytiinsä kohti Pietaria. Myös pieni piltti kiidätetään rattaissa tähän junaan, joten vaipanvaihto saa hetken odottaa.
Tämä virtaviivainen juna hieman röyhistellen lähtee lipuen liikkeelle muiden junien välistä kuin tietäen olevansa se uusin ja hienoin...taas alkoi joidenkin matka: lomille,töihin,sukuloimaan.....elämä on matka, nauttikaamme siitä.

Sielun sinfonia

Pimeää..kylmää....vedän huopaa tiukemmin ylleni ja yritän estää vilunväreitä hiipimästä kehooni.

Sytytän palelevin käsin kynttilöitä ja kaivaudun takaisin huovan sisään jääden tuijottamaan kynttilöiden lepattavaa liekkiä.

Suljen silmäni ja keskityn hengittämään rauhallisesti....

...pimeyteen alkaa tulvia valoa - kuin tulikärpäset kirkkaat nuotit valaisevat pimeän huoneen.

Luulen nukkuvani, mutta olen täysin valveilla.

Stereot eivät soi, mutta silti kuulen tuon kaihoisan sävelen korvissani.

Huilu, heleä huilu, aloittaa vienosti - kuin kevään ensimmäiset muuttolinnut laulunsa, varovasti..tunnustellen.

Mukaan liittyy muitakin soittimia...jousisoittimet tukevat ujoa huilua ja ympäröivät sen omalla lumoavalla äänellään.

Minä katselen pimeydessä tanssivia kultaisia nuotteja, joita johtaa päättäväinen nuottiavain.

Huumaava musiikki ottaa minut syleilyynsä, kietoo nuottiviitan hartioideni ympärille ja etsiytyy sieluni syvimpiin sopukoihin.

Koko kehoni väreilee tästä tuntemuksesta, kun nuotit hivelevät ja hellivät aistejani.

Antaudun musiikille täysin ja tunnen yhtaikaa sekä rentoutuvani että voimistuvani.

Kun lyömäsoittimet voimakkaan rummun saattelemana lähettävät minut mystiselle matkalle avaruuteen tähtisumuun, tiedän sen ,että koskaan en ole yksin - 

nuotit ovat ystäviäni, musiikki rakastajani.

Vain elämää, ei sen enempää on kaikki tää......

Tuo biisi on niiin hyvä, jo tuo kertosäe itsessään on hyvä elämänohje.
Kerranhan täällä vaan ollaan, miksi ei sitten tehtäis siitä elämästä itsemme näköisiä, jossa viihtyisi ja olisi hyvä olla?? Miksi pitää tehdä jotain muuta, kun mitä sydän sanoo?


Valintoja - niistä kaikki on kiinni. Syntymistämme emme voineet valita, ja oikeastaan kuolemiseemmekaan emme hirveästi voi vaikuttaa ( no ,terveelliset elämäntavat ja maalaisjärjen käyttökin on sallittua, ja niillä saatta ostaa itselleen lisävuosia). Lapsina toki olemme vanhempiemme huostassa, joskin jossain määrin voimme alkaa kasvaessamme toimimaan myös omien toiveidemme mukaisesti.
Kun täytämme 18 vuotta, alkaa aikuisuus ja itsenäisyys - silloin viimeistään voimme oikeasti valita tiemme ja elämänpolkumme. Kuinka moni tietää tuon ikäisenä ,mitä haluaa isona tehdä??Minä en tiedä vieläkään, ja ikää on jo 40 vuotta.
 Siksipä olenkin kokeillut kaikenlaisia eri töitä ja ammatteja, ja oppinut näin ollen omakohtaisesti arvostamaan eri ammattien edustajia ja heidän raskaita töitään.


Ammatti ja työ on tärkeää, siitähän se elanto tulee, se leipä pöytään. Joillekin se voi olla laveampi, joillekin kapeampi. Mutta työ ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, tai se ei saisi olla - koska silloin elämästä jäisi pois niin tärkeitä muita osa-alueita, että ihminen jäisi väkisellä henkisesti köyhäksi, jos työtä ei tasapainottaisi esim. harrastukset.
Vietämme kuitenkin niin suuren osan elämästämme töissä ,että koen kuitenkin työn mielekkyyden tärkeäksi. Jonkin aikaa sitä voi tehdä erilaisia töitä ansaitakseen rahaa ja saadakseen ruokaa pöytään, mutta ei sitä vuosikausia jaksa...silloin tulee se työuupumus. Mielekäs työ, josta pitää ja joka antaa haasteita on tärkeämpää kuin työstä saatu palkka.
Minä olen valinnut jo muutama vuosi sitten oman polkuni, joka on minun näköiseni - pieni rauhallinen polku, ei lainkaan tasaista maastoa, vaan välillä hyvinkin kivistä ja mäkistä.
Voi kulua pitkiäkin aikoja etten törmää polullani kehenkään muuhun, koska se on niin kaukana toisista, siellä kulkee vähän muita ihmisiä, mutta eläimiä ja luontoa on ympärilläni koko ajan, enkä tunne olevani lainkaan yksinäinen, sillä viihdyn tällä hiljaisella taipaleellani.
Mutta tämä on minun polkuni, ja siksi se mäkisinkin rinne on haasteen ottamisen arvoinen ,koska huipulta näkyvät maisemat ovat upeita.


Elämä todellakin on matka, ja miten sen kukin meistä taivaltaa on itsestämme kiinni. Minä halusin hypätä pois moottoritieltä, koska en ehtinyt näkemään sieltä mitään.
Nyt kun kuljen patikoiden ja pyöräillen ,ehdin havaitsemaan sateen jälkeen kaikki vihreän eri sävyt metsästä ja kuulen selkeästi lintujen laulun..ei ole kiire minnekään, kun ei lähde juoksemaan kilpaa kellon kanssa vaan malttaa mielensä.
Tärkeintä on saavuttaa se oma sisäinen rauha, hyväksyä itsensä juuri sellaisena kun on, ja olla aina oma itsensä - elää täysin teeskentelemätöntä elämää.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Heikoilla jäillä

 Niin haurasta, läpikuultavaa - liukastelen peilikirkkaalla jäällä ja käytän kaiken kehostani löytyvän energian 

yrittääkseni pysyä pystyssä...

..jännitän lihaksiani, jalkojani särkee.

Kirkas aurinko häikäisee silmäni ja hetkeksi sokeudun. Räpyttelen silmiäni  tottuakseni kirkkauteen.

Pakkanen puree kasvojani, hieron poskiani...

Jalkani vapisevat vielä hieman, otan pieniä askeleita jäätiköllä odottaen kuulevani koko ajan uhkaavan ritinän altani.

Sitä ei kuitenkaan tule, ja alan pikkuhiljaa rentoutumaan.

Tätäkö elämäni on? Kävelyä jäätiköllä?  Kestääkö jää vai pettääkö askeleen alla?

Tätäkö tämä on? Oppia kävelemään uudelleen ? Tottua käveleemään eri erilaisilla pinnoilla...totuttelua, itseluottamuksen vahvistuessa jokaisella askeleella yllätyksellisen jään pinnalla.

Ummistan silmäni ja kuvittelen ottavani tämän elementin haltuuni.

Luistelen jäätä pitkin lennokkaasti tehden välillä piruetteja ja hymyillen kilpaa auringon kanssa.

Avaan silmäni, kumarrun koskettamaan kirkkaan jään hyistä pintaa - sileää ja kaunista pintaa.

Jäiden kuningatarta minusta ei koskaan tule, mutta enää en ole pettävällä jäällä...maa kantaa taas jalkojeni alla.