Paskahommia ja pannukakkua ( 22.1.2018)

Paskahommia ja pannukakkua ( 22.1.2018)

 Niin se sitten starttasi ensimmäinen täysi viikko Islannissa, ensimmäiset kuusi päivää ovat menneet yhdessä hujauksessa.
Se on hämmästyttävää, miten nopeasti sitä sopeutuukaan uusiin maisemiin ja rutiineihin.
Minä olen usein verrannut itseäni rottaan, ikuinen selviytyjä, olosuhteissa kuin olosuhteissa.
Sopeutumisen ja joustavuuden ilmiömäinen mestari.
Silloin kun ihmiskunta jo on katoamassa tai kadonnut jostain, niin rotat valtaavat alueen, tekevät kodin ja etsivät ruokansa,mistä löytävät,kaikkiruokaisia veijareita.
Minäkin tarvitsen vain pain pienen hetken tottuakseni uuteen ympäristöön, sopeutuminen alkaa välittömästi.
Teen kodin tyhjästä, missä milloinkin liikun. En tarvitse mitään yhtä ainoaa tiettyä reviiriä kutsuakseni sitä kodiksi,minun kotini on tänäön täällä,huomenna jossain ihan muualla.
Joskus toki tulee hetkiä,jolloin koen olevani kuin ajopuu laineilla, tehden matkaa ajelehtien aallokossa, kuulumatta oikeastaan minnekään.
Nuo hetket onnekseni tulevat varsin harvoin,ja kestävät pienen hetken. Hyvä niin, sillä en erityisesti pidä tuosta tunteesta.

Nyt siis todellakin vasta kuusi päivää täällä Modhruvellirin pienessä kylässä, ja tuntuu että olisin ollut vähintään jo kuukauden. Paikat ovat tulleet tutuksi, rytmit ja rutiinit muokkautuneet sulavasti isännän omien rytmien ja rutiinien kanssa.
Aamut saan aloittaa edelleenkin kiireettömästi kynttilän valossa kahvikupposen kera, sitten lampolaan päkätit ruokkimaan jne...
Päivän valjettua tehdään sitten yhdessä milloin mitäkin: lisää paaleja lampolaan, korvamerkkejä lampaille, käydään ruokakaupassa yms.
Tänään oli varsin haisevat hommat, paskatalkoot käynnistyivät nimittäin, mutta tältä ensimmäiseltä kierrokselta minä jäin rannalle, toisinsanoen tupaan, ja päätin hemmotella isäntää oikein peri Suomalaisella pannukakulla.
Ja kovastihan hän siitä tykkäsikin, joten jatkan tällä kotiruokaosastolla myös huomenna, jolloin väsään makaronilaatikon...lampaan jauhelihasta, slurpsista.
Pieniä suorituspaineita on kyllä tarttua kauhan varteen tässä keittiössä, sillä tuo isäntä on varsin messevä kokki itsekin, ja eilisiltaiset lampaan kyljykset oli tästä taas loistava esimerkki.
On kyllä toisaalta ilo laittaa ruokaa keittiössä, jossa on tilaa, hyvät työvälineet,ja pakkaset täynnä ihania raaka-aineita. Pakastimen lisäksi tässä talossa on myös perinteinen ruokakomero, ei mikään ahdas pieni koppero,vaan varsin tilava ja hyvin varusteltu komero.
Täytyy skarpata tuon lenkkeilyn kanssa taas, että ei ala pöksyt kiristämään heti alkumetreillä.
Illat menee rupatellessa, katsellessa telkkaria, minä nuokun sohvan syleilyssä jo usein kymmenen jälkeen, mitä lie ovat laittaneet tuohon ulkoilmaan, kun Nukkumatti tulee jo näin aikaisin..yöunet ovat hyvät ja sikeät.
Pikkuhiljaa alkaa valon määräkin lisääntyä, joka päivä vähän lähempänä kevättä. Kevättä oli rinnoissa myös osalla päkäteistä, jotka pääsi tänään pihalle hengailemaan.
Voi elämä sitä riemua! Isoja loikkia sinne ja tänne, välillä vähän tonnekin. Kirmailivat lumessa mykistävän vauhdikkaasti, vähän kisailivat keskenään, ja sitten taas loikittiin. Sitä riemua oli ilo katsella, ja hymyiltiin isännän kanssa pitkä tovi ilta apetta jakaessakin.
Lampaat ovat kyllä mainioita tyyppejä, keksivät pikku jekkujakin välillä, tutkivat paikkoja,mitä ei aina kyllä tarvitsisi tutkia.
Osa näistä örkeistä on varsin taitavia karkulaisiakin, tänäkin aamuna minua vastassa seisoi ruokintapöydällä yksi utelias ja aktiivinen yksilö, jonka sitten saattelin kyllä " selliinsä" varsin pian kavereidensa joukkoon.
Toinen ryhmä oli päättänyt tutustua tarkemmin meidän pitkän vesiletkun syvimpiin olemuksiin, ja ilmeisesti kokivat pakottavaa tarvetta jättää siihen vihreään käärmeeseen myös puumerkkinsä.
Mikäs siinä sitten aamutoimien ohella auttoi, kun kääriä letku rullalle ja vähän huuhtoa enimmät päkättien jättämät palautteet pois kyydistä.
Eli siis ihan normipäivä taas toimistolla 😉.

Eilen tuli tavattua isännän yksi veljistäkin, kävi iltasella kylässä ja juteltiin mukavia.
Islantilaiset, siis ainakin ne jotka olen tähän mennessä tavannut, ovat mukavaa sakkia ja kaikilta tuntuu englanninkielikin luonnistuvan,ainakin jossain määrin.

Minulle näin introverttinä ihmisenä, joka on tottunut elämään itseksensä, sopii hyvin tällaiset paikat, missä nyttenkin olen. Ihmisiä vain vähän, ja pieniä määriä kerrallaan. Helpottaa huomattavasti viihtyvyyttä, ja kun isäntä itsekin on vähän samanoloinen kuin minä, niin meidän yhteiselomme on ainakin alkanut harmonisesti.
Jää vain nähtäväksi, millainen coctail syntyy Suomalaisen oinasnaisen ja Islantilaisen härkämiehen yhteiselosta jatkossa, kahden jääräpään arkea saman katon alla....
T. Ansku

Yksi tavallinen perjantai (19.1.2018)

Yksi tavallinen perjantai (19.1.2018)

  Ihan tuikitavallinen aamu, ei mitään normaalista poikkeavaa.
Heräsin kaikessa rauhassa, hipsin alakertaan kahvinkeittoon ja kevyelle aamupalalle, nautin hiljaisuudesta ja annoin kofeiinin alkaa vaikuttaa.

Meillä on isännän kanssa rytmit niin,että hän on illanvirkku ja minä taas aamunvirkku...
Eipä siinä mitään, tämä toimii oikein hyvin karitsointiaikaan asti,joten annan toisen nukkua,kun siihen hänellä on kerrankin mahdollisuus.
Heitin takin niskaan ja vedin saappaat jalkaan ja painelin lampolaan, missä päkätit ottivatkin minut varsin hyvillä mielin vastaan.
Ruokinnan ohella ja vesikuppien puhdistuksrn lomassa sitten tehtiin tuttavuutta vähän tarkemmin, ja muutama rohkeampi leidi tulikin ihan paijattavaksi asti.

Iltapäivällä sitten tämä varsin normaalilta päivältä tuntunut perjantai kääntyikin hieman jännittävämmäksi.
Eiliseltä kauppareissulta mukaan lähteneet suklaat ovat osoittautuneet oikein herkullisiksi, joten herkkuosastokin on siis turvattu.

Isäntä päätti sitten tänäön antaa hieman maistiaisia maan kulinaristisista aarteista, joten sain....hhmm...varsin unohtumattomia elämyksiä pistellä suuhuni, enkä ole ihan varma,haluanko toista kertaa muistuttaa makuhermojani moisesta kokemuksesta.
Tänään meinaan tämä reissunainen maistoi pässin kiveksiä, hain lihaa ja valaan rasvaa. Kaksi ensimmäistä sain nielaistua,ja otin jopa toisenkin palan varmistaakseni maun.
Valaan rasva jäi kyllä nielaisematta...aikani sitä mukelsin suussani,ja se narskui hampaiden välissä, mutta nielaistuksi en sitä saanut.

Isännälle nämä minun makukokeilut oli varsin viihdyttävää ohjelmistoa,ja hän oli kuitenkin otettu siitä,että minä rohkeasti maistoin.
Hain maku oli voimakas, se oli ehkä kuitenkin yllättävästi se vähiten pahimman makuinen. Pässin kivekset maistui kuin suolaliemessä lillunut lauantaimakkara,ja rakenne muistutti kampasimpukkaa.
Noh, kerran se vain kirpaisee.
Ihan joka päivä meillä ei sentään syödä yllämainittua sapuskaa, eilen sain ihanaa leivitettyä turskaa perunoiden kera, ja eka iltana lammasta.
Tää minun isäntäni kokkaa ja syö hyvin perinteistä Islantilaista kotiruokaa, tässä talossa ei pastat eikä wokit juhli,fuusiokeittiöt ovat ihan eri osoitteissa.
Minulle sopii enemmän kuin hyvin,että saan nimenomaan sellaista perinteisempää maan kotiruokaa, koen jotenkin senkin vievän minut lähemmäksi tätä maata ja sen ihmisiä.
Erilaiset kalaruoat ja lammas eri muodoissaan on siis minunkin ruokavalioni täällä, maitotuotteiden lisäksi. Peruna on hyvin yleinen lisuke myös Islantilaisten lautasilla,ainakin maaseudulla.

Noh, päivän jännitykset ei suinkaan loppuneet pässin kiveksiin, ehei....
Isäntä sai päähänsä lähteä vuorimajalleen juuri tänään katsastamaan paikat. Tänään juuri kaikista päivistä, kun sääkin oli niin suotuisa.
No ei ollut suotuisa, lunta satoi niin sakeasti,että ympäröiviä vuoria ei enää erottanut,ja häthätää tietäkään.

 Minä tietysti päätin lähteä mukaan himmailemaan, mutta kun aloimme lähestyä kohdetta,ja lumisade vaan sakeni,niin pieni epäilyksen siemen pääsi kytemään päähäni.
Auto piti jättää matkan varrelle,kun loppurinteet oli liian jäisiä,ja uusi lumi päällä vaan pahensi tilannetta.
Yritin suostutella isäntää kääntymään takaisin ja tulemaan joku toinen päivä, mutta itsepäinen on näköjään ainakin tämä Islantilaismies.
Lopputulema oli siis kuin perinteisestä avioliitosta, lähdimmä erisuuntiin...isäntä uppiniskaisesti ylöspäin, ja minä alaspäin.
Seurasin automme renkaiden jälkiä,mutta melko pian ne peittyi jo lumen alle. Kaikkialla oli valkoista,ei oikein kunnolla erottanut tien ja ojanpenkan rajaakaan,joten kävelin keskellä tietä..kyseessä pieni ja kapea ja hyvin vähän liikennöity syrjätie,mutta silti.
Aikani köpöteltyä alkoi tämä jo aiemmin kylvetty epäilyksen siemen ottamaan valtaa, ja piti pysähtyä hetkeksi miettimään jatkaako matkaa vai jäädäkö odottamaan jonnekin jääräpäistä isäntääni.
Menin eräälle lähitilalle kysymään tietä kotiin, ja tilan nuori mies hyppäsi autoon ja toi hämmentyneen Suomi naisen pihalle asti..olipa herrasmies,kertakaikkisesti.
Vuolaasti kiitin häntä sekä islanniksi(jeee,jotain oon jo oppinutkin)kuin myös englanniksi,ja hän vaan iloisesti kättään heilauttaen käänsi autonsa ja katosi lumisateeseen.
En minä hirveän kauan ehtinyt kotona olemaan, kun pihalta kuului taas auton ääniä.
No mutta kukas se sieltä tuleekaan?? Minun Islantilais farmari, ja niin hyväntuulisena, kun oli vaan yhen kerran lentänyt persiilleen alas tullessaan,eikä edes ojaan olkut ajanut...hiphei!
Minä silminnähden helpottuneena keittelin päiväkahvit ja sitten läksimmä hoitamaan päkätit,ja toimimaan parittajina...
Pässin kiveksistä nautti tänään muutkin kuin minä, nimittäin eräs soma uuhi-neiti sai lempeä ihan useempaan otteeseen....ei se huvi kyllä kauaa kestänyt, mutta eipä tuo tuntunut haittaavan...

Että tämmöstä...ihan siis tavallinen päivä..ei mitään erikoista...
T. Palleja pureskellut reissunainen Ansku

Islannin seikkailu alkanut 18.1.2018

Unelmat elää...seikkailu Islannissa alkanut ( 18.1.2018)

 Saarilla tuntuu olevan jonkunlainen ote minusta, kun huomaan reissaavani aina jollekin saarelle, milloin se on Kökar, milloin Irlanti jne..
Tällä kertaa vehreät laaksot ovat vaihtuneet hieman arktisimpiin maisemiin, nyt olen vihdoin päässyt tulen ja jään saarelle, satojen Sagojen maahan, Islantiin.
Tämä on maa, johon olen aina halunnut matkustaa. Jo siitä hetkestä,kun luin Islannista koulun maantiedon tunnilla, lumouduin täysin tästä Napapiirillä roikkuvasta maasta, joka itsekseen meren ympäröimä asuttaa sitkeitä ja persoonallisia tämän päivän Viikinkejä.
Kesti aika montakymnentä vuotta,ennenkuin tämä unelma toteutui, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ja nyt olen täällä, enkä oikein vieläkään ole käsittänyt onneani..jotenkin epätodellinen olo.
Mutta niin vaan kolmen lennon jälkeen laskeuduin Akureyrin lentokentälle, jonka kiitorata on keskellä vuonoa....kyllä...you gotta see it to believe it.
Minä tulin jo illan hämärtyessä potkurikoneella somalle kentälle,joten ei ollut mitäön hajua siitä, mihin laskeuduin.
Mutta päivänvalossa pari päivää myöhemmin sain tosissani hieraista silmiäni, kun näin itse omin silmin pienkoneen laskeutuvan kiitoradalle.
Eyjafjördur on Islannin suurin vuono, ja sen juurella sijaitsee maan toiseksi suurin kaupunki pääkaupunki Reykjavikin jälkeen, Akureyri.
Akureyrissa on runsaat 18 000 asukasta, ja sen sijainti on lumoavan kauniissa ympäristössä.
Eyjafjördur vuono jo itsessään saa haukkomaan henkeä, mutta sen lisäksi kaupungin ympäröivät  vuoret.
Ja ikinä en ole missään nähnyt liikennevaloja, joissa punaiset valot ovat sydämen muotoisia, no nyt on sekin ihme nähty..olipa viehättävä pieni yksityiskohta.

Minä olen tullut tänne Islantiin lammastilalle, joka sijaitsee n. 15km päässä Akureyrin kaupungista.
Ja vuorien ympäröimä on tämäkin tila, jokaisesta talon ikkunasta näkyvät nämä upeat, nyt valkeana lumesta hohtavat vuoret.
Sen lisäksi,että olen järjettömän onnellinen jo pelkästään siitä,että ylipäätään olen Islannissa, niin yhtä onnellinen ja onnekas olen siitäkin,että minulla on aivan hurmaava ja sympaattinen isäntä, jonka kanssa täällä nyt huushollaan,ja opin Islannista ja Islantia, sekä hoidan suloisia Islanninlampaita.
Jos on tämä omakin äidinkieli melkoisen eksoottista mongerrusta,jota puhuu vain harvat ja valitut, niin samaan kielikastiin kuuluu kyllä myös Islanti.
Lähimpänä sitä on ehkä ns.vanha norjan kieli, mutta sen verran kaukana ollaan jo ruotsin kielestä,että koulu ruotsilla ei kyllä ymmärrä yhtään mitään,kun kuuntelee ihmisiä.
Mutta koska minulla on aina kyltymätön halua oppia ja kokeilla ja kokea kaikkea uutta, niin aion kyllä uutterasti panostaa myös siihen,että Islanninkieken alkeet on hallussa ennen kotiinpaluuta....
..kotiinpaluuta,joka ei toivottavasti ole ihan lähitulevaisuudessa.

 Noh, Islanninkielen lisäksi tulen myös kokemaan melkoisen elämyksen paikallisen ruokakulttuurin omaleimaisista mauista ja erikoisuuksista.
Tänään, kun kävimme isännän kanssa kaupassa ostoksilla, niin sen lisäksi,että mukaan lähti Islantilaista suklaata ja skyriä ym.vähän tutumpia makuja, niin saan näköjään lähipäivinä varautua myös sellaisiin raaka-aineisiin ja ruokiin,jota en ikinä ole voinut edes kuvitella syöväni....
Mutta koska minä olen ruoan ystävä, ja koska olen aina ollut kiinnostunut paikallisista perinneruoista,niin otan haasteen vastaan ja maistan kaikkea,mitä eteeni laitetaan.
Tästä kirjoitan aivan oman juttunsa, ja samaan päivitykseen lisään vielä Islantilaisen oluen maistelun.
Alkoholia, kuten viiniä ja väkeviä,saa Islannissakin vain paikallisesta Alkosta..emme siis ole ainoita edelleenkään, joiden pitää hakea viininsä erikseen muualta, kuin omasta ruokakaupastaan.

Joten jatkoa seuraa, eli pysykää kuulolla, Anskun seikkailu Islannissa on vasta alkanut...luvassa on vaikka ja mitä, karitsointikiireistä pässin kiveksiin, ja lumoavasta luonnosta maan politiikkaan jne...

Täällä Ansku, Islanti kuittaa.....

Mystic mountains

Mystic mountains

 The wind raging and roaring,
bouncing back from the mountain walls.
Then it stops, runs out of energy.
Silence..
just silence.
The vast open land is coloured by white,
fifty shades of white.
And the mountains,
the mountains around me grap me to a strong, gentle embrace.
They give me peace, comfort and sense of belonging.
So many stories hidden there,
on those valleys and peaks.
Those mountains, mystical and mesmorizing.
Morning sun colouring them to gold,
as the evening enters,the blues hits in.
And in the hours of darkness, the stars appears
to the open skies and decorate everything like
christmas lights.
The mystic mountains,
how you work your magic on me,
it will remain a mystery.

Kun Lempi-velho urheilukisoihin osallistui

Kun Lempi-velho urheilukilpailuihin osallistui

  Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Koko metsä tuntui kuhisevan ja läheiset vuoret ja laaksot heränneet elämään.
Oli taas se aika vuodesta, kun kaikki nimekkäät ja vähän vähemmän nimekkäät yksilöt kunnostautuivat pistämään parastaan suuressa urheilutapahtumassa.
Paikalle oli saapunut väkeä läheltä ja kaukaa, myös lehdistö oli omissa karsinoissaan,ja katsomo pursui väen paljoudesta.
Myös ystävämme Lempi-velho oli saapunut paikalle kisoihin, hän oli viettänytkin jo hyvän tovin ihan omissa oloissaan pikku mökissään, eikä kukaan oikein ollut nähnyt häntä aikakausiin.
Mutta nyt Lempi saapui paikalle, tyylillä tietenkin.
Oman kylän väki kohahti jännittyneenä, kun tuttu hahmo purjehti katsomon ohi tutussa rehevässä habituksessaan.
Lempin ensimmäinen laji oli luutien pikamatka, ja hän oli viemässä tuomaristoon rekisteriotteet ja tarkastuttamaan kulkuneuvonsa.
Pitkälle ei siinä hommassa päästykkään, kun yksi tuomareista kiinnitti huomiota luudan hieman erikoiseen muotoiluun.
Lempi-velho kiiruhtaen selittämäön:" tämä on uusinta uutta, tämä on sellainen aerodynaaminen muotoilu,jota ei olla vielä paljon nähty."
Tuomari katsoi Lempiä, ja sitten toisia tuomareita. Sitten hän katsoi uudestaan Lempiä ja totesi:" valitettavasti joudumme diskaamaan teidät,sillä ruohonleikkureiden moottorit ovat kiellettyjä tässä luokassa. Tämä on ns.perinteisen tyylin kisa,joten emme voi valitettavasti antaa teidän osallistua.
Lempi-velho tuhahti harmistuneena,ja kasvot punoittaen lähti tiehensä. Luuta starttaili hiljakseen perässä,kaksitahti moottorista tulevan katkun seuraten paljastaen vanavedessään.

 Lempi siirtyi urheilukentälle, alkoi lämmittelemään kuulantyöntöä varten.
Pituushyppy kisaan oli turha osallistua, sillä pääsiäispuput olivat kovassa kunnossa tänä vuonna,joten sieltä oli turha palkintoja odotella.
Hammaskeijut taiteilivat permannolla ja telineillä, ja keihäskisan kärjessä oli yllättäen Lempin hyvä tuttu vihreältä saarelta, nimittäin Leprecorni.
Jouluherkut painoivat Lempinkin kupeita, joten juoksukisoissakaan ei hyvä heiluisi.
Ei Lempi kuulassakaan helpolla pääsisi, sillä myös Joulupukki oli treenannu salaa Korvatunturilla, sen verran pitkälle tuo valkoparta lykkäsi kuulan jo ensi työnnöllä. Ja katsomossa muori hihkui innoissasn ja taputti käsiään, ei ole syönyt pukki turhaan muorin riisipuuroja pitkin vuotta.
Sitten tuli Lempin vuoro...
...yleisö kohahti...Lempi astui kehään...nosti kuulan ja asetteli kohdilleen...otti pari kierrosta kehässä ja julmasti rääkäisten lähetti kuulan kohti korkeuksia...
...ja pitkälle se lensikin...
Mutta riittääkö se päihittämään Korvatunturin hallitsevan mestarin??
Ei riitä ei, senttipeliksi se meni ja ei ollenkaan ystävämme Lempin eduksi.
Niin rakastettava,ja ylernsä hyvätahtoinen kuin Lempi olikin, niin minkään valtakunnan urheiluhenkeä hänelle ei oltu suotu, kilpailuhalua kyllä löytyi, mutta tappiot tämä värikäs velho otti raskaasti.
Ja silläkin uhalla,että jäisi tulevanakkn jouluna pari pakettia vähemmälle, niin onnittelemasn ei Lempi voittajaansa kyennyt, ei edes silloin, kun kyseessä oli itse Joulupukki.
Lempi lähti niskojaan nakellen kisapaikalta kiukusta puhkuen,murahti jotain painokelvotonta lehdistölle ja marssi tiehensä. Käveli hameen helmat hulmuten mökkiinsä asti,paiskasi oven voimalla kiinni ja tokaisi:" ne oli sitten viimeiset kisat,johon tämä velho osallistui..ikinä!"
Luuta kuunteli ystävänsä kiukuttelua hieman huvittuneena,sillä kyllähän se muistaa,miten edellisenkin vuoden kisoissa kävi. Ja eiköhän se Lempi - velho nähdä kisaamassa myös vuoden päästä, sillä minkäs se velho mahtaa valtavalle kilpailuvietilleen?? Ei mitään.