Matkaväsymystäkö - ei kai??? 21.6.2017

Matkaväsymystä - ei kai ?? 😮21.6.2017

 Ajatus takkuaa, jalkoja painaa ja pieni ärtymys meinaa pukata pintaan....odottavan aika on pitkä, suorastaan tuskastuttavan pitkä. Kuka on liimannut viisarit paikalleen??
Westportin katukahvoilassa on vilskettä, ja kesti hyvän aikaa, että löysin itselleni pöydän jossa saan ladata sekä puhelimen akkuja kuin myös omianikin.
Viereisissä pöydissä pulistaan ja nauretaan, jossain kauempana itketään ja kiukutellaan....elämän ääniä, mutta tällä hetkellä volyymit niin kovalla, niin kovalla...
Itse matkanteko tänne Westportiin Congin kylästä sujui yllättävän vaivattomasti, olin varautunut kävelemään paljon enemmän.
Ensimmäiset 6km kävelin ihan suosiolla saadakseni vähän liikuntaa ja raitista ilmaa, sen jälkeen nostin peukun pystyyn ja aloin seuraamaan ottaisiko joku minut kyytiin..
Aikamoinen määrä autoja ehti ohi ajamaan, ennenkuin eräs auto näytti hiljentämisen merkkejä.
Mukava vanhempi herrasmies nappasi kulkurin kartanlukijan paikalle ja vei minut vähän matkaa eteenpäin,rupatellessa siinä samalla niitä näitä.
Seuraavaa kyytiä ei tarvinnut odottaa kovin kauan aikaa,ja pääsin Castlebarin kaupunkiin asti.
Tämä autoilija sanoi, että aika harvoin enää Irlannissakaan liftataan tai otetaan liftareita kyytiin, on sattunut tässäkin maassa kuulema riittävästi yhtä sun toista, että tämä aiemmin niin suosittu tapa liikkua paikasta toiseen on tullut jo lähes uhanalaiseksi. Hän kuitenkin ajatteli, että näytin harmittomalta kiltiltä naiselta ja liikuin yksin, niin päätti sitten kuitenkin tehdä poikkeuksen kohdallani....kiitos siitä hänelle.
Castlebarista ajattelin sitten ottaa linja-auton Westportiin,kun niitä kerta jo tällä välillä alkoi liikkumaan, joten jätin peukalokyydit noihin onnekkaisiin osumiin aamupäivän aikana.

  Nyt siis tuijotan kelloa joka minuutin välein,ja odotan kuin lehmä laitumelle pääsyä, että saan karistaa kaupungin melut niskoiltani ja sukeltaa taas sinne kaappiin ja antaa seinän avautua kohti uutta satumaata: Inishturkin kauniille saarelle.
Siitä huolimatta, että minua täällä jatkuvasti luullaan yli 10 vuotta ikäistäni nuoremmalta, tunnen oloni melko uupuneeksi.
Alanko olla liian vanha tähän reissunaisen elämään, vai veikö edellinen paikka mehut rutinoituneesta matkantekijästä?? Toivottavasti kyse on jälkimmäisestä vaihtoehdosta, sillä en haluaisi joutua miettimään vaihtoehtoja tälle elämälle...en vielä...
Ehkäpä tunnin merimatka virkistää nuupahtaneen naisen, ja ajatus omasta huoneesta houkuttelee kyllä aikalailla. Saan nukkua ikkuna auki koko yön,ja nukahtaa merilintujen ääneen.
Inishturk on todellakin oma maailmansa, kaikki hömppä ja turha draama jää mantereelle, ja siellä on helppo hengittää.
On mukavaa nähdä vanhat tuttavat, lähteä lenkille, ja kiivetä kylätalolle kahville ja netin ääreen päivittämään kuulumiset.
Ehkäpä inspiraatio kirjoittamiseenkin palaa ja saan aikaiseksi kynäillä Lempi-velhon kuulumisia ja muitakin tarinoita. Elän toivossa, sillä ainakin vuosi sitten olin hyvinkin luovalla päällä saarella ollessani.
Jospa minun todellakin täytyy vaan seuloa nämä työpaikat entistäkin tarkemmin, itse työtehtävien lisäksi valittava paikkakin tarkemmin.
Cong oli toki pieni paikka, ja ne metsät lumosivat minut täysin.
Mutta jospa minun täytyy hankkiutua todella kaukaisiin kolkkiin....saariin, Pohjoisen tuntureille, aavoille ja aroille.....olla lähellä luontoa, osa sitä, elää sen varassa, sen armoilla.
Ei ole aina ihan yksinkertaista tämä kulkurin elämä, ainakaan jos on voimakkaasti aistiherkkä ja introvertti. Omaa vointiaan ja jaksamistaan saa kyllä kuunnella tarkkaan, ettei totaali väsymys pääse yllättämään puskista...
..noh, tämä tästä tällä erää..
Kokoan kimpsuni ja kampsuni ja luuni kahvilan nurkkapöydästä ja suunnistan jonnekin, missä kuulen taas paremmin omat ajatukseni.
Ihanat ajat koittavat aivan tuntien päästä ja otan niistä irti kaiken mahdollisen....Inishturkissa tavataan !!!
T.Ann O 'Songland

Metsän mystiikkaa ja kesän huumaa 20.6.2017

Metsän mystiikkaa ,  ja kesän huumaa

  Aurinko on hemmotellut tätä kesän lasta tänään oikein antaumuksella, ja koko päivä on ollut yhtä ulkonaoloa ja fiilistelyä...
...voisin syleillä koko maailmaa, ihan naamaan koskee tämä jatkuva hymyily mutta nuo lämpimät säteet saavat aikaan minussa ihmeitä.
Hyvä että aamiaisvuoron sain loppuun tehtyä, kun jo kirmasin satumetsään lenkille.
Tunnelma siellä oli taas kuin sademetsässä, linnut lauloivat kovaa ja korkealta ja vihreiden eri sävyjä oli miljoona ainakin....suorastaan lensin polkua pitkin, hyvä että jalat osuivat maahan...arvokkaat vanhat puut myhäilivät huvittuneina tämän menninkäisen menoa katsellen, ja linnut kannustivat omilla hurraa huudoillaan minut liitämään eteenpäin kohti metsän vihreää syleilyä.
Välillä pysähdyin hetkeksi henkäisemään keuhkoini raikasta ilmaa ja imien sisääni tätä mystiikkaa, mitä minulle annettiin sylikaupalla.
Sitten etsin tieni vihreästä paratiisista järven rantaan, joka toi mieleeni kotimaani ja kotikaupunkini.
Istahdin kivelle, otin kengät ja sukat jalastani ja upotin kiitolliset jalkani veteen....varpaat kipristelivät nautinnosta ja silmät painuivat väkisin kiinni auringon suukotellessa kasvojani...
Laineet liplattivat lähes unettavasti, ja hyvä etten mulskahtanut kokonaan veteen unohtaessani hetkeksi missä olin..
  Sain käyttää kaiken tahdonvoimani kiskoakseni itseni pois kiveltä ja jatkaakseni lenkkiä....
Loppupäivä menikin pihalla nurmikolla maaten kuin raato ja imien vielä lisää tuota ihanaa valoa ja lämpöä, omat aurinkokennoni täyteen pahan päivän varalle.
Päiväkahvit ja suklaamuffinit meni myöskin täysin pihalla.....tämä on hyvä päivä, eikä kukaan sitä minulta saa pilattua vaikka kuinka yrittäisivät.
Huomenna vaihtuu maisemat ja seikkailu jatkuu, vielä yksi työvuoro ja homma on taputeltu.
Linnan puutarhassakin tuli käytyä iltakävelyllä, ja kylläpä siihen olikin panostettu oikein kunnolla ja kaikki oli niin huoliteltua ja fiiniä. Lavantelit tuoksuivat ja toivat mieleeni reissut Provencessa, mehiläiset pörräsivät onnellisina ja touhukkaina kukasta kukkaan.
Nautin silminnähden näistä pienistä hetkistä, pienistä yksityiskohdista, ne piirtyvät muistiini...jalkani muistavat jokaisen askeleen, jonka olen ottanut eri maisemissa...
Auringon lämmittävät poskeni punottavat ja silmäni loistavat innostuksesta, tunnen taas eläväni joka solullani....

Lämpimin kesäterkuin Ansku

Suklaakakkua ja suklaasilmiä 17.6.2017

Suklaakakkua ja suklaasilmiä 17.6.2017
 
   Alkaahan se onni kääntyä tälläkin Aku Ankalla ja päivä paistamaan tähänkin risukasaan.
Varsin pomppuisan ja kivikkoisen alun jälkeen tie on vihdoin vähän parantunut ja suunta nousujohdannainen.
Tein vähän muutoksia tilanteeseen ja vaihdoin kurssia, ja se veto kannatti kaikin puolin. Eilinen päivä oli jo merkki tulevasta, se sisälsi paljon pientä hyvää, joka antoi aihetta jo hymyynkin.

  Ensi viikon keskiviikkoaamuna pakkaan reppuni ja jätän tämän paikan taakseni, otan mukaan hyvät muistot ja huonommista otan opikseni.
Suuntaan kohti paikkaa, jonka pelkkä ajattelukin saa varpaat kippuralle ja hymyn ulottumaan korvasta korvaan.
Viime kesänä vietin kolme huikeaa viikkoa karun kauniilla Inishturkin saarella, jonka tapahtumista kirjoitin myös päiväkirjaa. Se paikka lumosi minut täysin, ja jätti pysyvän jäljen sydämeeni.
Ne ihmiset jäivät ajatuksiini,ja meren tuoksu ja maisemat piirtyivät aistieni muistitikulle ikuisiksi ajoiksi.
Ja nyt....tasan vuosi edellisestä käynnistä, tieni vie sinne uudestaan.
Menen tapaamaan saaren ihania persoonallisia, sitkeitä asukkaita ja pääsen myös ainakin vähäksi aikaa heitä myös auttamaan.
Pääsen taas juoksemaan lenkkejäni saaren ympäri vievällä polulla, tervehtimään lampaita ja muita nelijalkaisia ystäviäni.
Ja jos onni suo, niin ystäväni Pete saattaa jopa viedä minut kalaan kauniilla tukevalla veneellään.
Tuskin maltan odottaa sitä hetkeä, kun alus irroittautuu Ronagh Pierin laiturista ja lähdemme kohti Inishturkin saarta Atlantin aaltojen ympäröimänä.
Tämän uutisen vahvistumisen jälkeen, että suuntaan sielunmaisemiini, alkoi muutkin hommat taas sujumaan.
Vanha emäntä toi illallisen jäljiltä minullekin oman osani, ja täytin kupuni maittavalla lihapadalla,jonka täytteeksi ammensin vielä aimo annoksen täyteläistä ja suussasulavaa suklaakakkua.
Eikä tässä vielä kaikki....vatsani kiitti yltäkylläisestä illallisesta, mutta niin tekivät silmänikin.
Sillä minulle oli suotu ruokailuseuraksi hätkähdyttävän komea nuori ( joo joo, liian nuori mulle)mies.
Hän on Kanadan Nova Scotiasta Irlantiin töihin tullut kokki, ja voi hyvä tavaton mitkä suklaasilmät sieltä pöydän toiselta puolelta minua katsoikaan....huokaus...
Ja ne hiukset, ihanat tummat kihartuvat valloittavat hiukset, joita olisin niin mielelläni käynyt lisää pörröttämässä.
Varsinainen " eye-candy" tämä komea ja miellyttävä Kanadan lahja maailman naisille, vaikka pitikin malttaa mieleni ja jättää nautinto puhtaasti silmäniloksi.
Eli oodi Kanadalle, sen komeille miehille ja vaahterasiirapille ❤😘.
Siis kuten näkyy, tekstistä paistaa läpi varsin duurivoittoinen rytmi.
Eihän bluesissakaan vikaa ole, päinvastoin. Joskus oikein sydämestä kumpuavat bluesin sävelet yhdistettynä huuliharpun kaihoisaan sooloon ovat myöskin paikallaan, kaikelle on paikkansa tässä maailmassa, tässä elämässä...
..erilaisille tunteille ja erilaisille sävelille....

Käyn heittämässä täällä vielä muutamat metsälenkit Narnian satumetsän siimeksessä, ennenkuin astun taas komeroon ja työnnän sen takaseinän auki täysin erilaiseen maailmaan.
Pysykää mukana, matka satujen ja tarinoiden ja sävelten maassa jatkuu.....

Ann O' Songland

Onko järkee vai ei..

Onko järkee vai ei 13.6.2017

  " Onko järkee vai ei ", Sliippareiden biisi soi korvissani.
Kenenkä unelma on elää kädestä suuhun lähes persaukisena kiertäen ympäri Eurooppaa tehden ihmisille töitä melkein puoli-ilmaiseksi?? Ja onko siinä koko touhussa mitään järkee??
Voisinpa melkein vastata,että eipä taida olla, vaan aika järjettömältä touhultahan tuo äkkisestään ajateltuna kuullostaa...
..ja sitä se onkin....
Erityisen järjettömältä se tuntuu, kun kyseessä on lähes viiskymppinen akka, jolla on useampi ammatti hankittuna, ja siitä huolimatta irtisanoutui palkkatyöstä ja lähti pienen repun kanssa kohti tuntematonta ja epävarmuutta.
Eipä ole kaikki muumit laaksossa eikä inkkarit kanootissa eikä vintillä pala valotkaan, mutta tarvitseeko kaiken elämässä ollakaan niin hirveen järkeenkäypää?
Minä olen ajatellut tämän niin, että niin kauan kun noudatan lakeja enkä vahingoita ketään, saan olla juuri niin järjetön kuin huvittaa.
Olisi jäänyt monet hienot kokemukset välistä, jos en olisi tätä polkuani valinnut. Toki olisin päässyt usein paljon helpommallakin, mutta minä teen muutenkin kaikki vähän pidemmän kaavan mukaan.

  Sen verran olen kyllä nyt ehtinyt tässä pohtimaan, että aion tehdä jonkinmoista rajausta jatkossa, mitä hommia teen vapaaehtoispohjalta ja millasia hommia ihan palkallisena.
Olen tullut siihen tulokseen, että majoitus -ja ravitsemisalan työt teen jatkossa ihan oikealla palkalla.
Perustelen sen niin itselleni, että minulla on tähän ammattiin sen luokan osaaminen, että en myy itseäni enkä ammattitaitoani enää alennuksella kellekään.
Joka haluaa minut töihin ravintolaan tai hostelliin tms.,niin saa olla valmis maksamaan työstäni asianmukaisen palkan.
Tämän vuoksi peruin myös Newportin Bed and Breakfast paikan, ja jatkan nykyisessä kohteessani, kunnes löydän mieluisemman ja motivoimman työn ja työympäristön.

 Mitä hommia sitten haen jatkossa Workawayn ja HelpXn kautta??
Haen töihin eläinten pariin, hoitamaan koiria,hevosia,lampaita,vuohia......
Kyllä, tältäkin alalta löytyy osaamista ja koulutusta, mutta työ on niin mielekästä, että pienissä määrin teen sitä mielelläni ihan majoitus-ja ruokapalkalla.
Myös paikat kuten viime kesän Inishturk ja Sveitsin viinitila, tulevat kyseeseen.
Lähtökohtaisesti haen paikkoihin, jossa olen ainoa vapaaehtoinen kerrallaan ,ja jossa olen paremminkin osa perhettä kuin joku erillinen työntekijä, joka sellaisena pidetäänkin ...

Olen tätä ennenkin painottanut, ja teen sen taas, tämä ei todellakaan sovi sellaiselle, jolle rutiinit ovat tärkeät.
Tässä elämäntavassa on pakko tottua epävarmuuteen vähän joka asiassa, se kuuluu kuvaan, ja sen kanssa on opittava elämään.
Oma opetteluni se on minullakin ollut, ja joskus tulee vieläkin vähän shokkina, mutta jotenkin sitä vaan kokoaa itsensä ja pärjää...tuurilla ne laivatkin seilaa 😄😉.
Yksinolo ei saa olla taakka eikä sitä saa pelätä. Jos ei oo itsensä kanssa sinut eikä viihdy itsekseen, sekin voi koitua kohtaloksi.
Tämä harvoin on minulle haaste, toki minäkin välillä koen yksinäisyyttä ja tunnen olevani kaiken ulkopuolella, onneksi se tunne menee pian ohi.
Minulla nämä yksinäisyyden tunteet ovat olleet pahimmat juuri näiden hostellitöiden puitteissa, ihmisten ympäröimänä, silti täysin yksin.
Vähiten olen kokenut yksinäisyyttä ollessani Kökarissa ja Inishturkissa. Molemmat pieniä saaria ja ihmisiä ei ympärillä, mutta luontoa ja eläinkontakteja kylläkin.
Elämä on matka....todellakin....se on loputonta kasvamista ja oppimista.
Emme ole koskaan valmiita, ja juuri siksi: keskeneräistä työtä ei saa arvostella.

Lämpöä päiväänne toivoo Ann O'Songland

12.6.2017

Oppitunteja elämästä ja itsestäni Irlannin vehreissä maisemissa 12.6.2017

"  Kun elämä heittää sinua sitruunoilla, purista niistä mehua".
Eikös se sanonta mennyt jotakuinkin juuri noin.??
Tämä varsin rakkaaksi tullut vihreä saari näköjään päätti, että olen sitruunanmehun tarpeessa kovastikin, joten niitä on sitten lennellyt tasaiseen tahtiin sekä oikealta että vasemmalta.
Mehun tekoohan sitä sitten on ryhdyttävä, ei mene hyvät hedelmät ihan hukkaan.
Minä olen Kökarin vuoden jälkeen ollut varsin rauhaa rakastava ihminen, joka välttelee suuria konflikteja mielummin kuin  kulkee kohti niitä uhmakkaasti hihoja käärien.
Niitä erimielisyyksiä ja konfliktejakin kuitenkin tuppaa joskus tulemaan, ainakin jos yhtäön enemmän joutuu olemaan kanssakäymisissä lajitoveriensa kanssa.
Ja kun ne tulee, niin mielelläni ne selvittäisin heti alta pois ilman puhdistamiseksi.

Näin luulin toimineeni Kroaatti kämppiksenikin kanssa, ja varmuuden vuoksi otin vielä hajurakoa ( kirjaimellisesti)ja vaihdoin kämppääkin....ja kämppistä.
Hän sai oman "man-cavensa" takaisin, minä muutin kimppakämppään hostellin yläkertaan mukavan nuoren Ranskalaistytön seuraksi.
Jotenkin ajattelin, että Kroaatti herra olisi ollut onnellinen saatuaan huoneensa itselleen, mutta sepä olikin varsin väärä luulo.
Tilanne ei parantunut yhtään, vaan täällä hän marssii maailmanlopun ilme kasvoillaan tervehtimättä,ja mulkoillen perään.
Olen yrittänyt olla kohtelias ja asiallinen ja toivotella hyvät päivät ja huomenet, mutta ainoa reaktio on halveksuva katse ja epämääräinen tuhahtelu, jota saan osakseni.
Pitäkööt tunkkinsa, mokomakin ilman pilaaja ja energiasyöppö...ei maksa vaivaa....
Ehkä olisin voinut vielä jotenkin sietää tämän " hurmaavan aurinkoisen" läsnäoloa, mutta kun työpaikkani isäntäkin päätti alkaa rasittavaksi, niin ajattelin nostaa kytkintä.
Olen kyllä sitruunamehun ystävä, ja appelsiinin,kuin myös greipinkin, mutta rajansa se on talkkunan syönnilläkin.
Minä tulin tänne vapaaehtoisesti, omilla rahoillani. Minä annan näille isännille (=hosteille)sekä omaa aikaani kuin myös omaa osaamistani, enkä tee mitään hommia puolivillaisesti, oli kyseessä virallinen työsopimus tai vapaaehtoistyö.
Minä ryhdyn kaikkeen täysillä laittaen itseni likoon 110%sti tai en ollenkaan.
Joten siinä vaiheessa kun minusta alkaa tuntumaan, ettei olemassaoloani ja työpanostani arvosteta vaan etsitään tikusta asiaa että päästään jostain valittamaan, niin minä katson parhaakseni poistua maisemista.
Mielenrauhani on edelleen rahaa tärkeämpi, vaikka tämä veisi minulta hengen.
Ja koska minulla ei ole ollut järin kivaa lenkkejäni ja muutamaa kivaa asiakasta lukuunottamatta, otin ohjat omiin käsiini ja tein korjausliikkeen.
 
   Ylihuomenna lähden täältä Newportin pieneen kylään Westportin kapungin kainaloon, jossa minua odottaa uusi host ja uusi työpaikka ( Bed and Breakfast).
Saapi nähdä, millainen paikka se on, mutta toivotaan,että tilanne muuttuisi vähän miellyttävämmäksi.
Matkaa täältä nykyisestä paikastani uuteen kohteeseen on viitisenkymmentä kilsaa, jonka taitan reippaasti kävellen ja liftaten.
Tätä peukalokyydin jaloa taitoa en olekaan vielä täällä kokeillut, mutta ajattelin nyt korkata senkin tavan liikkua,kun liikun kuitenkin keskellä päivää ja rauhallisella seudulla.
Otan koko loppureissun muutenkin suurena seikkailuna ja perstuntumalla, enkä kyllä pois lähde ennenkuin valmiiksi buukattu lentoni lähtee elokuun 18.päivä Dublinista kohti Tukholmaa.
Vaihtelua halusin, ja sitä saa mitä tilaa..
Mulla on terve kroppa ja hyvät kengät, ja pieni reppu, joten toteutan nyt kirjaimellisesti suosikkihahmoni Nuuskamuikkusen elämää ja sanontoja:
" kenenkään ei pitäisi omistaa enemmän kuin mitä jaksaa kerralla kantaa"
" tänään oken täällä ja huomenna jossain ihan muualla".

Matkailu avartaa, ja se on loppumaton tapa oppia sekä ympäröivästä maailmasta, muista ihmisistä ja etenkin itsestäsi.
Minäkin teen näitä empiirisiä tutkimuksia itseni kustannuksella suruitta jatkuvasti, ja kun kohde on erityisherkkä introvertti, niin kokeiden tulokset voivat yllättää joka kerta tottuneenkin itsensä tutkailijan.

Näin tällä kertaa....
Palailen linjoille jahka kotiudun uuteen paikkaan....
Cong vaikenee......

Vaiteliaan miehen mailla....

Vaiteliaan miehen mailla ei olekaan niin vaiteliasta 5.6.2017

    Viikko sitten linja-auto tiputti minut tien varteen ja kuski hihkaisi edestä että perillä ollaan.
Eihän siinä auttanut muu kuin hypätä kyydistä reppunsa kanssa ja katsella ympärilleen, että minnekä sitä on itsensä tällä kertaa hilannut.
Sen jälkeen onkin sitten vauhtia ja ääntä riittänyt, eikä tylsää hetkeä juuri ollut.
Pienten alkukangertelujen jälkeen työtkin lähtivät sujumaan hyvin, ja työn vaihtelevuus ja työaika ovat juuri sopivia minun makuuni, etten pääse tympääntymään.
Minähän olen siis töissä perheyrityksessä, joka pitää yllä: B & B majataloa, hostellia, leirintäaluetta( telttailijoille ja karavaanareille)ja Glamping toimintaa ( = glamorous camping).
Minun työnkuvakseni on muodostunut aamiaisvuoro hostellin ja Glampingin asiakkaille, sekä iltavuoro vastaanotossa, jossa otan vastaan kaikki vieraat,tulevat he yöpymään minne tahansa.
Töihin mahtuu myös vähän siivousta ja mankelointia yms..mutta enimmäkseen huolehdin yllämainituista asioista.
Vierailijoita tulee paljon Irlantilaisten lisäksi tietenkin Britanniasta, mutta myös Ranskasta ja Saksasta.

Tässä paikassa teen n.30-35h viikossa töitä, josta korvauksena majoitus jaetussa huoneessa, aamiainen ja rahallinen korvaus muihin ruokiin, joita saa sitten itse ostaa kyläkaupasta. Lisäksi pyykinpesu kuuluu maksutta ja ilmainen wlan.
Työn kuva ja työn määrä sekä siitä tulevat korvaukset riippuvat täysin paikasta, jossa on hommissa.
Joissakin paikoissa ei saa rahallista korvausta, mutta majoituksen lisäksi kaikki ruoat kuuluvat talon puolesta, ja esim. viime kesänä Sveitsissä viinitilalla ollessani minua käytettiin aivan upeilla retkillä useana viikonloppuna ja kaikki kustannukset hoidettiin puolestani.
Vaihteluahan tässä saa, kun jokainen paikka on erilainen. Joustoa ja sopeutumista se kyllä vaatii yhtä lailla, sillä koskaan ei tiedä millaiset isännät on vastassa ja milkaiset kämppikset.
Eli ihan urautuneille tämä elämäntapa ja reissausmuoto ei todellakaan sovi, ja itsekin on saanut kyllä välillä huomata, että löytyykö vielä jostain se ekstra joustovaihde vai palaako käämit kiinni ja kuminauha katkeaa....
Pienen kiroilun ja tuskailun ja hampaidenkiristyksen jälkeen pääsee taas kiinni kaikkeen, ja diplomatiataidot ja neuvottelukyvyt tuntuvat välillä olevan sitä luokkaa, että kriisialueellekin minusta voisi olla käyttöä.
Täällä Congin kylässä minun kämppis on Kroatialainen 41 vuotias mies, jolleka itsenäinen ,itsepäinen ja sanavalmis Suomalaisnainen tuntui tulevan pienenä shokkina.
Pienten palaverien jälkeen nyt on rauha maassa, ainakin näennäisrauha, ja valtakunnassa kaikki hyvin.
Laitan blogin lopuksi linkit niille sivuille, joita kautta näitä paikkoja olen hakenut.

  Lupasin edellisessä postauksessani kertoa lisää Vaiteliaasta miehestä, joten tehdäänpä se nyt.
Kyse on siis elokuvasta the Quiet Man, joka filmattiin monilta osin juuri täällä Congin kylässä ja lähimaisemissa vuonna 1951.
Elokuva on John Fordin ohjaama, ja voitti nimenomaan parhaan ohjauksen Oscarin vuonna 1952.
Elokuva perustuu kuitenkin 1920 luvun Irlantiin, ja sitä tähdittivät John Wayne ja Maureen O'Hara. Elokuvan näyttelijät ja muu väki majoittuivat Ashford Castlen tiloissa, joka tänäkin päivänä on erittäin tasokas ja upea hotelli.
Koska Congin kylä on piskuinen, niin elokuvan tekoon osallistui koko kyläyhteisö, ja siksi tänäkin päivänä tästä paikasta on tullut leffan faneille lähes pyhiinvaelluskohde.

Tämän majoitusyrityksen isäntä on syntynyt vuonna 1952, eli vuosi itse elokuvan teon jälkeen. Hänen isänsä, isoisänsä, setänsä, ja paikallinen ompelija, olivat kaikki mukana tavallaan elokuvan teossa, osa mm.ekstroina elokuvan eri kyläkohtauksissa.
Joten isäntäni Gerry on kasvanut koko ikänsä Vaiteliaan miehen vaikutuksen piirissä, ja innostunut ylläpitämään tätä elämystä ja tunnelmaa omalta osaltaan.
Niinpä hän vaimonsa Margarethin kanssa perustivat Bed and Breakfast yrityksensä elokuvan teemalla, ja tiloissa on voimakkaasti esillä valokuvia elokuvan eri kohtauksista, ja huoneet on nimetty elokuvan hahmojen mukaan.
Sen lisäksi hostellissa on pieni sali, jossa pyörii iltaisin the Quiet man kaikille halukkaille vieraille.
Kylästä löytyy myös heidän avaama the Quiet man museo.
Menemättä liikaa itse elokuvaan, etten pilaa teidän katseluintoa kertomalla liikaa juonta, voin lyhyesti referoida tarinaa.
John Wayne näyttelee Sean Thorntonia, joka on Irlantilais - Amerikkalainen nyrkkeilijä. Hän saapuu kotikyläänsä Innisfreehen yrittääkseen unohtaa kohtalokkaan onnettomuuden, jossa hän tappoi vahingossa vastustajansa eräässä nyrkkeilyottelussa.
Thornton ostaa kotimökkinsä erään kylän känkkäränkän nenän edestä, samalla pilatakseen täysin mahdollisuutensa tämän punapäisen siskon Mary Katen (Maureen O'Hara) suhteen.
Pienellä oveluudella ja avustuksella rakastavaiset kuitenkin saavat toisensa.....jne....
Eipä siitä sen enempää...
Kyläläiset ovat ylpeitä siitä, että ovat osa elokuvahistoriaa, vaikka kaikki eivät ole edes syntyneet elokuvan teon aikoihin.
Elokuva on hauska, ja itse vanhojen elokuvien ystävänä pidän siitä kovasti.
Ennen aikaan, kun ei vielä käytetty paljon rahaa eikä ollut erikoistehosteita, niin ihmisten piti oikeasti osata näytellä.
Ei nämä nimet turhaan pyöri vielä näinäkin päivinä klassikkojen joukossa, kun näyttelijöistä puhutaan.

Nyt siis tiedätte vähän lisää siitä, missä asun ja olen töissä.
Liikun kirjaimellisesti John Waynen jalanjäljillä, ja täytyy myöntää,että se tuo kyllä oman mausteensa tähän soppaan.
Lisää maustetta tuovat vieraat, joista jokainen on omanlaisensa.

  Elokuvaterveisin: Ann O'Songland

https://www.workaway.info

https://www.helpx.net/index.asp

http://www.quietman-cong.com

Cong - hitunen maantietoa ja vähän muutakin

Jokainen, joka on käynyt koulussa, tietää varmasti,missä Irlanti sijaitsee.Irlannissa on 4 lääniä ( provinssia) ja se koostuu 32 maakunnasta ( county), joista 6 sijaitsee Pohjois - Irlannissa, mikä siis on osa Iso-Britanniaa.Nämä 6 maakuntaa sijaitsevat kaikki Ulsterin läänissä, loput kolme sen maakunnista sijaitsevat Irlannin valtion puolella ( the republic of Ireland).Ulster on siis pohjoinen provinssi, Munster sijaitsee etelässä, Leinster on itäinen provinssi ( eli lääni) ja Connacht läntinen.
Cong , tämä tämänhetkinen kohteeni Irlannin reissullani, sijaitsee Connachtin läänissä.Tarkemmin sanottuna Cong keikkuu Galwayn maakunnan ja Mayon maakunnan rajalla.Cong on sijainniltaan muutenkin varsin ainutkertainen,sillä se sijaitsee saarella lukuisten purojen ympäröimänä,ja keskellä Cong-jokea.Cong sijaitsee kannaksella Lough Corribin ja Lough Maskin välissä.Nämä kaksi järveä ovat yksi merkittävimpiä paikkoja Euroopassa villin taimenen kalastusta ajatellen.Muita kaloja ovat: hauki, kirjolohi ja lohi.Lukuisat maanalaiset purot ja Congjoen nousevat vedet ovat lumonneet ihmisiä jo pitkään.Congin strateginen sijainti on vetänyt puoleensa kalastajien lisäksi myös metsästäjä-keräilijöitä, maanviljelijöitä, sotilaita,kuninkaita ja munkkeja melkein 7000 vuotta.Congin kylästä ja sen ympäröiviltä seuduilta löytyy paljon historiallisia kohteita, ja laitankin tähän nyt muutaman linkin heitä varten, joita tämä paikka ja alue saattaisi ehkä viehättää:


http://www.congtourism.com
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Cong_Abbey

Ylläolevista linkeistä löytyy lisää tietoa ja muita linkkejä.
Cong on pieni kylä, sieltä löytyy kaikki tarvittava, ja kun Irlannista puhutaan niin pienimmistäkin kylistä löytyy vähintäön yksi pubi, ja Congissa niitä on useampikin.Kauppakin löytyy, lähin pankkiautomaatti kymmenen kilometrin päästä Ballinroben isommasta kylästä, vai liekö jo kaupungista kyse.Minulle tämä sijainti sopii loistavasti, sillä en pidä kaupunkien kiireestä enkä melusta.Täällä on mahdollisuus hengittää raikasta ilmaa ja kuulla lintujen laulua, lenkkimaisemat ovat huikaisevan kauniit ja vaihteluakin riittää.Suomalaiselle tytölle täälltä löytyy jopa tuttuja järviä ja metsiä, joten olo on varsin kotoinen, mutta sopivasti erilainen.Metsään sukeltaessa on kuin menisi suoraan johonkin satumetsään, silmien eteen avautuva näky on kuin Narniasta.Kun pysähtyy hetkeksi paikalleen, niin suorastaan kuulee menninkäisten kuiskuttelevan keskenään.Jotkut puut ovat ikiaikaisen vanhoja, eikä niiden ympäri saa käsiä yhteen vaikka kuinka yrittäisi.Tämä paikka inspiroi, se saa mielikuvituksen lentoon, se on kuin luotu minulle ja kaltaisilkeni ihmisille, jotka löytävät energiansa ja onnensa luonnosta, pienistä asioista, jotka saa hymyilemään koko loppupäivän.
Tervetuloa siis seikkailemaan Congiin kanssani,seuraavan kerran kirjoitan Vaiteliaasta miehestä..