Mietteitä Islannista (20.2.2018)

Sitä sun tätä, ja vähän tuotakin eli väsyneen reissunaisen mietteitä Islannista ja muustakin (20.2.2018)

 Häh?? Joko se 5 viikkoa meni? Nyt jo? Vastahan minä yövyin Helsinki-Vantaan kentän epämukavilla penkeillä,ja odotin edessäolevaa Islannin seikkailua.
Nyt minä olen nukkunut Keflavikin ihan yhtä epämukavilla penkeillä,ja odotan lentoa kotiinpäin.
Musiikki pauhaa, jonka keskeyttää satunnaiset kuulutukset, kahvi tuoksuu, lapset kiljuvat. Matkustajia tulee ja menee, jotkut kotiinsa kuten minä, toisille seikkailut vasta alkavat.

Että jotain järkevää pitäisi kirjoittaa, yhteenveto..kaikesta koetusta ja nähdystä.
Isäntä oli sitä mieltä, että oli pöljää tulla keskellä talvea Islantiin, kun siellä ei voi tehdä mitään,ja monet paikat on kiinni ja auki vain lyhyen kesäsesongin,säistä nyt puhumattakaan.
Ehkäpä joo, jos haluaa mennä jokaiseen paikkaan,mihin muutkin turistit ja vapaaehtoiset punkeavat.
Minä kyllä kaikesta isännän happamuudesta huolimatta nautin varsin paljon tästä talvisesta visiitistä.
Ehkäpä juuri siksi,että turisteja oli vähemmän,ja niitä hirveitä tuulia lukuunottamatta pidin talvisia maisemia kauniina, karun kauniina.
Ne lumiset vuoret ja sininen taivas loivat upean kontrastin,ja vuorokauden aikana nuo vuoret vaihtoivat väriä useaan otteeseen, näyttäen tyystin erilaiselta aamun kajossa ja illan sinisinä hetkinä.

Ne pahimmat tuulet olivat kyllä melkoinen kokemus, ihan kuin olisi pyörinnyt sukkana linkouksessa...kävely näytti siltä,kuin olisi nauttinut useammankin paukun Islantilaista Brenneviniä, mulle riitti se yksi 2cl minkä maistoin...ei minun makuuni,kuten ei väkevät ylipäätään.
Samaa ei voi sanoa paikallisen panimon lagerista, joka tällaiselle ei niin oluen ystävälle, oli oikein raikas mielyttävä tuttavuus.
Maidosta onkin ollut puhetta jo aiemmin, mutta kertauksen vuoksi : erinomaista!!
Skyr on tuttu meillle kaikille,sillä sitä saa Suomenkin ruokakaupoista - jatkossa vaan kun skyriä syön, niin muistot vievät minut heti Mödruvelliriin tutun pöydän ääreen,kuuntelemaan radiosta päivän säätä ja valmistautumaan päkättien ruokintaan.
Lammasta tuli syötyäkin vähän joka muodossa, keitoissa ja kyljyksinä jne jne

...ja hyvää se olikin, makumuistoihin jäi unohtumattomia elämyksiä myös hevosenliha-pepperonista,kauraryyneillä leivitetyistä taimenfileistä,paneroidusta turskasta ym..
Suklaa...erityisesti Siriuksen toffee-merisuolasuklaa,aivan ansaitusti hyvin ansaittu kakkossija,suklaiden aatelia heti Fazerin suklaiden jälkeen.
Pässinkivekset hapanliemessä, kuivattu hainliha ja valaanrasva....noh,maistettu on,mutta ei jäänyt kyllä listalle:"pakko saada lisää".

Tahti oli rauhallista lammastilalla,ennen karitsointia,joka alkaa Islannissa yleensä huhtikuun puolivälissä.
Normi ruokintojen lisäksi kolme päivää,noh neljä,meni paskatalkoissa.
Korvamerkkejä laitettiin myös, joskin suurimman osan laittoi isäntä kaverinsa kanssa,jolla riitti enemmän poweria pitämään vuosikkaat tiukasti paikoillaan korvisten kiinnilaiton ajan.
Se nyt on sanomattakin selvää, että kontaktit niin lampaiden kuin Issikoidenkin kanssa jäävät sinne lämpimiin muistoihin. Eläinten kanssa nyt vaan viihtyy, eivät ole analysoimassa ja valittamassa koko ajan kaikesta,hyväksyvät sut sellasena kun oot,oli tukkaa tai ei...

Triviatietona se, että Islannista ei saa olutta eikä siideriäkään ruokakaupoista, kaikki alkoholipitoinen löytyy Islannin omasta alkosta. Ja jos en nyt ihan väärin muista,niin alle 20 vuotiaalle ei myydä edes sitä olutta, eli tiukempi alkoholilaki täällä on kuin edes Suomessa, ja minä kun luulin että niitä niuhottajia ei voi olla muualla,ainakaan meitä pahempia.

Sukunimissä on aina se jonkun dottir tai son, eikä naimisiinmennessä naisen sukunimi muutu yhtään mihinkään...eli olet se,mitä olit syntyessäsikin. Avioliitto näkyy vain paperilla ja sormuksena, that's it.

Islanti on pieni maa, jossa on upea luonto, varsin suuria säämuutoksia, myrskyt ovat rajuja,ja maanjäristyksiltäkään ei vältytä.
Matkailu on nyt vieläkin kovemmassa nosteessa, ja tämä piskuinen maa on jopa hieman pulassa valtavien turistimassojen kanssa.
Tuovat toki valuuttaa tullessaan, mutta myös erinäisiä lieveilmiöitä.
Osa arvokkaista nähtävyyksistä,luonnon nähtävyydet,ovat joutuneet koville,ja paikoin herkkä luonto on jo kärsinyt ihmislaumoista.
Tämän lisäksi erityisesti ne matkailijat,jotka tulevat maista,missä ei ole talvea, aiheuttavat lähes päivittäin kolareita, autoja vuokratessaan ja lähtiessään ajamaan, ovat täysin hukassa.
Ei mitään kokemusta jäästä,lumisateista ja liukkaista teistä.
Ja kun lumimyrskyt tulee,niin teitä joudutaan sulkemaan,ja syystäkin.
Tämä ei kaikkia matkailijoita hidasta,vaan osa esteistä on jopa siirretty ja jatkettu matkaa.
Minun viisiviikkoisen oleskeluni ajan päätie Akureyristä Reykjavikiin oli suljettu monta kertaa.
Ja kun eilen bussilla päivänvalossa tuo reitti ajettiin,en yhtään ihmettele miksi se tie suljetaan.
Jäisyyden ja näkyvyyden puutteen lisäksi myös lumivyöryt ovat täysin mahdollisia.
Eksyneet patikoitsijat ovat myös varsin yleinen pelastuspartioiden työllistäjä.

 Islanti....tulen ja jään maa, ei jättänyt minua kylmäksi, vaan astui Irlannin rinnalle maaksi, johon on palattava uudestaan....

Näihin kuviin,näihin tunnelmiin,Islanti vaikenee...

Rakkaudesta ruokaan ja reissaamiseen ( 5.2.2018)

Rakkaudesta ruokaan ja reissaamiseen ( 5.2.2018)

 Aika on vierähtänyt kuin siivillä, huomenna tulee jo kolme viikkoa täyteen elämää Islantilaisella lammastilalla, ja niihin päiviin mahtuu matalapainetta ja korkealentoa, sarvia on kalisteltu niin lampolassa kuin tuvassakin.

Lampolassa matsia ottivat pässipojat, kun seksiloma oli tullut päätökseen ja pojat joutuivat muuttamaan takaisin poikamiesbokseihinsa.
Riemuhan oli tietenkin rajaton, tai sitten ei.
Yllättävän hyvin itse siirto tapahtui, hyvän organisoinnin ansiosta sujui varsin kivuttomasti.
Verenvuodatus alkoi siinä vaiheessa, kun isot pojat ottivat mittaa toisistaan,että kuka on kuka.
Eipä ole hyvä idea sarvettomana pässinä alkaa haastamaan niitä ryhmän massiivisimmat sarvet omistavia yksilöitä.
( Näitä nupoja pässejä syntyy Islanninlampaissa jonkin verran, ja uuhissa on taas varsin yleistä se,että niillä on sarvet...sellaiset vuohimaiset).
No niin kuitenkin pääsi käymään, ja loppu onkin historiaa. Tämä haastaja sai kyllä pataansa oikein huolella,ja päänsärky oli taattu. Kaveri oli sen näköinen, että olisi käynyt kehässä itse Muhammed Alin kanssa.
Aikansa tapeltuaan pojat rauhoittuivat, ja nyt onkin niin sopuisaa sakkia aamupöperöitään syömässä.
Yksi pässipojista päätti järjestää eksta ohjelmaa meillekin, testasi nimittäin myös lampolan oven kestävyyttä ja kirmaili karmit kaulassa ulkona, ja isäntä noitui housut kintuissa vessassa todistettuaan tämän karkuretken vessan ikkunasta.
Minä pojat houkuttelemaan eväillä syömään, että isäntä sai korjattua oven ja viriteltyä vielä tuplaseinämän siltä varalta, että joku muukin pässeistä intoutuisi moiseen ajanviettoon.

 Niin, sarvia tosiaan kalisteltiin myös tuvassa.
Kun saman katon alla elää yhtäkkiä kaksi varsin itsenäistä itsekseen elämään tottunutta ihmistä,joista toinen on oinas( minä) ja toinen härkä, niin on lähes väistämätöntä, että jossain vaiheessa tulee vähän käräjöityä.
Jep jep....yhden kiivaahkon keskustelun päätteeksi seurasi hyvin,hyvin hiljainen päivä, mutta sen jälkeen istui osapuolet kahvikupposten kera pöydän ääreen neuvottelemaan.
Jonkinlainen rauha siinä saatiin solmittua, mutta sen verran kuitenkin vaikutti minun olemisiin, että helmikuun lopussa matka jatkuu vihreälle saarelle.
Siihen asti yritämme pitää sopu yllä, ja enimmäkseen se on onnistunutkin.

Eikä tässä vielä kaikki.....

Yksi kaunis uuhineitomme oli sairas, ja hoidosta huolimatta löytyi sitten lauantaina iltavuorossa ollessamne kuollerna lampolan lattialta..nämä on niitä hetkiä,jolloin mielummin tekisi jotain ihan muita hommia, aina ottaa koville.
Mieli maassa siirsimme vainajan toiseen osoitteeseen ja teimme loput hommat lampolassa.
Hiljaisia olimme molemmat.

Lauantai iltana kuitenkin pukeuduimme parhaisiimme ja suunnistimme urheilutalolle syömään hyvin, katsomaan ohjelmaa ja kuuntelemaan live orkesteria.

Juhla oli mielenkiintoinen sekoitus kesäisiä lavatansseja ja vappukarkeloita, koska bändin soittama musiikkikin oli humppavoittoista,haitarilla säestettyä islantilaista iskelmää ja valssia , paikallista letkajenkkaa unohtamatta.
Nämä pohjoisen kansat hallitsevat hyvin myös alkoholin käytön, sillä viini ja olut maistuvat myös täällä tulen ja jään maassa enemmän kuin hyvin.
Ihanaa savustettua lammasta söin, ja myös hevosen lihasta valmistettu pepperoni maistui hyvälle.

Ja nyt kun palasimme rakkaaseen aiheeseen,eli ruokaan, niin jatketaan sillä...
Olen saanut palautetta, että ketään ei kiinnosta lukea ,millaisia maitopurkkeja missäkin päin maailmaa on,tai mitä olen pistellyt poskeeni. Sen lisäksi blogiani on arvosteltu muutenkin häröilevästä tekstistä ja kirjoitusvirheistä,ja joistakin kielioppivirheistä.

Noh....koska minä olen tällainen kuulemma kritiikkiä sietämätön pikkusielu,niin tässäpä oma palautteeni.
En ole kirjoittamassa tutkielmaa,en myöskään ole ylioppilaskirjoituksissa.
Kirjoitan mitä haluan, ja miten haluan,ja jos ei kiinnosta lukea maitopurkeista eikä pässin kiveksistä, niin maailma on täynnä erilaisia blogeja.
Minä kirjoitan minun näköisiä tarinoita, asioista,jotka kiinnostavat juuri minua...elämyksistä,mauista ja maisemista, jotka tulevat vastaan reissuillani.
Minä rakastan ruokaa ja syömistä, ja minua kiinnostaa todella paljon ruoantuotanto,perinteiset reseptit ja eri maiden ruokakulttuuri.
Minua kiinnostaa paikallinen kotiruoka, ei hienot kalliit ravintolat.

Jos siis haluaa vinkkejä eri ravintoloista, tai turistinähtävyyksistä,niin niitä minulta ei heru,ei ole mitään hajua edes.
Minä elän arkea, usein elän sitä jossain pienessä kylässä paikallisen masnviljelijän tai kaladtajan kanssa,joskus viinitilallisen.
Käyn lenkillä juoksemassa vaihtelevissa säissä ja maisemissa.

Elän,syön ja hengitän tätä kulkurin elämää,jokaisella solullani,kaikki aistit auki.
Välillä tämä koko homma tuntuu järjettömältä touhulta, mutta enimmäkseen juuri oikealta,oikealta minulle.
Tänään täällä, huomenna jossain ihan muualla...

Lampaankyljyksiä odotellessa, terveiset tuuliselta tarujen saarelta,
Ansku