Aika on vierähtänyt kuin siivillä, huomenna tulee jo kolme viikkoa täyteen elämää Islantilaisella lammastilalla, ja niihin päiviin mahtuu matalapainetta ja korkealentoa, sarvia on kalisteltu niin lampolassa kuin tuvassakin.
Lampolassa matsia ottivat pässipojat, kun seksiloma oli tullut päätökseen ja pojat joutuivat muuttamaan takaisin poikamiesbokseihinsa.
Riemuhan oli tietenkin rajaton, tai sitten ei.
Yllättävän hyvin itse siirto tapahtui, hyvän organisoinnin ansiosta sujui varsin kivuttomasti.
Verenvuodatus alkoi siinä vaiheessa, kun isot pojat ottivat mittaa toisistaan,että kuka on kuka.
Eipä ole hyvä idea sarvettomana pässinä alkaa haastamaan niitä ryhmän massiivisimmat sarvet omistavia yksilöitä.
( Näitä nupoja pässejä syntyy Islanninlampaissa jonkin verran, ja uuhissa on taas varsin yleistä se,että niillä on sarvet...sellaiset vuohimaiset).
No niin kuitenkin pääsi käymään, ja loppu onkin historiaa. Tämä haastaja sai kyllä pataansa oikein huolella,ja päänsärky oli taattu. Kaveri oli sen näköinen, että olisi käynyt kehässä itse Muhammed Alin kanssa.
Aikansa tapeltuaan pojat rauhoittuivat, ja nyt onkin niin sopuisaa sakkia aamupöperöitään syömässä.
Yksi pässipojista päätti järjestää eksta ohjelmaa meillekin, testasi nimittäin myös lampolan oven kestävyyttä ja kirmaili karmit kaulassa ulkona, ja isäntä noitui housut kintuissa vessassa todistettuaan tämän karkuretken vessan ikkunasta.
Minä pojat houkuttelemaan eväillä syömään, että isäntä sai korjattua oven ja viriteltyä vielä tuplaseinämän siltä varalta, että joku muukin pässeistä intoutuisi moiseen ajanviettoon.
Niin, sarvia tosiaan kalisteltiin myös tuvassa.
Kun saman katon alla elää yhtäkkiä kaksi varsin itsenäistä itsekseen elämään tottunutta ihmistä,joista toinen on oinas( minä) ja toinen härkä, niin on lähes väistämätöntä, että jossain vaiheessa tulee vähän käräjöityä.
Jep jep....yhden kiivaahkon keskustelun päätteeksi seurasi hyvin,hyvin hiljainen päivä, mutta sen jälkeen istui osapuolet kahvikupposten kera pöydän ääreen neuvottelemaan.
Jonkinlainen rauha siinä saatiin solmittua, mutta sen verran kuitenkin vaikutti minun olemisiin, että helmikuun lopussa matka jatkuu vihreälle saarelle.
Siihen asti yritämme pitää sopu yllä, ja enimmäkseen se on onnistunutkin.
Eikä tässä vielä kaikki.....
Yksi kaunis uuhineitomme oli sairas, ja hoidosta huolimatta löytyi sitten lauantaina iltavuorossa ollessamne kuollerna lampolan lattialta..nämä on niitä hetkiä,jolloin mielummin tekisi jotain ihan muita hommia, aina ottaa koville.
Mieli maassa siirsimme vainajan toiseen osoitteeseen ja teimme loput hommat lampolassa.
Hiljaisia olimme molemmat.
Lauantai iltana kuitenkin pukeuduimme parhaisiimme ja suunnistimme urheilutalolle syömään hyvin, katsomaan ohjelmaa ja kuuntelemaan live orkesteria.
Juhla oli mielenkiintoinen sekoitus kesäisiä lavatansseja ja vappukarkeloita, koska bändin soittama musiikkikin oli humppavoittoista,haitarilla säestettyä islantilaista iskelmää ja valssia , paikallista letkajenkkaa unohtamatta.
Nämä pohjoisen kansat hallitsevat hyvin myös alkoholin käytön, sillä viini ja olut maistuvat myös täällä tulen ja jään maassa enemmän kuin hyvin.
Ihanaa savustettua lammasta söin, ja myös hevosen lihasta valmistettu pepperoni maistui hyvälle.
Ja nyt kun palasimme rakkaaseen aiheeseen,eli ruokaan, niin jatketaan sillä...
Olen saanut palautetta, että ketään ei kiinnosta lukea ,millaisia maitopurkkeja missäkin päin maailmaa on,tai mitä olen pistellyt poskeeni. Sen lisäksi blogiani on arvosteltu muutenkin häröilevästä tekstistä ja kirjoitusvirheistä,ja joistakin kielioppivirheistä.
Noh....koska minä olen tällainen kuulemma kritiikkiä sietämätön pikkusielu,niin tässäpä oma palautteeni.
En ole kirjoittamassa tutkielmaa,en myöskään ole ylioppilaskirjoituksissa.
Kirjoitan mitä haluan, ja miten haluan,ja jos ei kiinnosta lukea maitopurkeista eikä pässin kiveksistä, niin maailma on täynnä erilaisia blogeja.
Minä kirjoitan minun näköisiä tarinoita, asioista,jotka kiinnostavat juuri minua...elämyksistä,mauista ja maisemista, jotka tulevat vastaan reissuillani.
Minä rakastan ruokaa ja syömistä, ja minua kiinnostaa todella paljon ruoantuotanto,perinteiset reseptit ja eri maiden ruokakulttuuri.
Minua kiinnostaa paikallinen kotiruoka, ei hienot kalliit ravintolat.
Jos siis haluaa vinkkejä eri ravintoloista, tai turistinähtävyyksistä,niin niitä minulta ei heru,ei ole mitään hajua edes.
Minä elän arkea, usein elän sitä jossain pienessä kylässä paikallisen masnviljelijän tai kaladtajan kanssa,joskus viinitilallisen.
Käyn lenkillä juoksemassa vaihtelevissa säissä ja maisemissa.
Elän,syön ja hengitän tätä kulkurin elämää,jokaisella solullani,kaikki aistit auki.
Välillä tämä koko homma tuntuu järjettömältä touhulta, mutta enimmäkseen juuri oikealta,oikealta minulle.
Tänään täällä, huomenna jossain ihan muualla...
Lampaankyljyksiä odotellessa, terveiset tuuliselta tarujen saarelta,
Ansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti