And now what???

And now what?? ( june the 5th, 2019)

A month ago, to be exact, I closed the door to my beloved camper-van for the very last time.
That same camper-van, which was my home, my only home, for 12 years....summers, winters and all.

It was time to move on, do something different, give room to something whole new.
And since I finally managed to pay every cent of my old debts, I was also financially free...no more monthly payments slowing me down.

So there I was, free and liberated of all burdens and heavy weight pressing on my shoulders, now what??

I didn't know what to expect...sense of relief I would imagine.
That too, but what I wasn't prepared at all, was the huge empty space that was left in me.
What am I suppose to do with all this time, all this energy, what I have, now that I don't have those regular duties I had grown so used to?
Yeah, I don' t have a mountain of bills to pay, or lawn to cut, but I also have no home to go either.
And all this time, while I wander about, my relatives and friends are carrying on with their lives wherever they are.

I couldn't even imagine, when I left home last time, that I would feel so alone, drifting aimlessly, without feeling any sense of belonging...to anywhere really.
Not feeling needed, nor wanted, just trying to stay out of people's way, not to bother anybody.

And the rainy, cloudy, grey weather certainly hasn't helped lifting the spirits.
I desperately need the warmth, and the sun more than anything.
I miss the sea surrounding me, the cliffs, the seagulls screaming...

Ireland has been a good place to me before, I was always comfortable at the emerald island.
So it was only natural to make it my first destination, when everything else in my life had changed to dramatically.

Yet, now that I am here, I feel empty.
I am having hard time to cope, it feels a lot to handle, in all good and bad.
Freedom is a tricky thing, it is not only a right, it brings responsibility as well.

For so long I had dreamt of this, opportunity to take my backpack and go for an long adventure.
And now that I am actually in it, living that life I dreamt of, I don't know why I am not happy.

I wonder if this gets any easier, I wonder if I get the hang of it, or if I am once again, not only disappointing myself, but all the others as well.

I never expected my adventure to be a holiday, a vacation, nothing like that.
I never even at my wildest dreams expected, that it would all be just fun and smiley-faces.
I knew that at some point there will be clouds and bad days as well to deal with, but somehow I thought that those days would come later, and the honeymoon with my new groom, the freedom, would last a bit longer.....

But the honeymoon hasn't really even started yet, and we already on the wrong foot with my lover.

Well, I ordered this soup, so I better grow some balls and eat it too, spicy or hot, a quitter I am not.

Ann O'Songland, playing melancolic tunes today.....

Suo siellä, vetelä täällä

Minä saan aina silloin tällöin palautetta blogistani, ja vaikka lukijakunta ei nyt ylläkään samoille lukemille kuin Jere Karalahden tai Kimi Räikkösen rouvien blogit, niin jokunen mielensäpahoittaja löytää tiensä minunkin kirjoituksiin...

Ja aina tuntuu olevan jotain pielessä.
Kielioppi - ja kirjoitusvirhepalautetta saan säännöllisen epäsäännöllisesti.
Sitten tulee valitusta siitä, että on sekavaa, koska kirjoitan välillä suomeksi ja välillä englanniksi - pitäisi kuulema valita yksi kieli ja pysyä siinä
Ja sitten on sisältö - valittajat...

Viime talvena sain palautetta siitä, että ketä kiinnostaa, millaiset maitopurkit on Islannissa tai Sveitsissä.

Sitten on tullut palautetta myös siitä, että en kirjoita matkakohteistani hotelli-, ravintola - ym.vinkkejä , enkä nähtävyyksistä kerro jne.

Koska minä olen kritiikkiä kestämätön pikkusielu ( wirn ) , niin annanpa nyt ihan yhteisesti omat vastineeni kaikille mielensäpahoittajille.

1. Kyllä, suomi on äidinkieleni, ja olin siinä jopa hyvä joskus koulussa.
Teen kirjoitus- ja kielioppivirheitä takuulla jatkossakin.
Pyrin lukemaan tekstit läpi ennenkuin painan lähetä- nappia, mutta joskus liipasinsormeni on valoakin nopeampi.
Minun blogini EI ole ylioppilas- ainekirjoitus, eikä tieteellinen tutkielma tai muutakaan virallista.
Ja kuten minä itsekin olen virheellinen, niin on tekstinikin.

2. Kirjoitan jatkossakin sekä suomeksi että englanniksi, riippuen täysin siitä, millä kielellä ideat nyt juuri sillä siunaamalla hetkellä mieleeni ryöpsähtävät.

3.Sisältö....
....se on juuri sitä, mitä elämäni sillä hetkellä minulle - siis sitä kautta teillekin, tarjoaa.
En vartavasten haluakaan, että blogini profiloituisi jonkun tietyn teeman ympärille.
Reissu-,ruoka- ja muita erityisteemaisia blogeja on valtavat määrät.

Reissaaminen on osa elämääni, kuten syöminenkin, ja maidon juonti, mutta se kaikki nivoutuu yhteen suloiseksi sekamelskaksi, kuin kissanpennun sotkema lankavyyhti.


Kyllä minä olen yleensä tupannut kertoa, missä maassa ja kaupungissa / kylässä kulloinkin olen.
Aina voi heittää googleen paikan nimen ja katsoa lisätietoja, mitkä itseään kiinnostaa.
Minä käyn harvoin missään perinteisissä turistinähtävyyksissä, tai tapahtumissa, konserteissa jne...enkä todellakaan majoitu hotelleissa tai syö liiemmin ravintoloissakaan. Kaikki tuollaiset faktat kohteista löytyy kyllä internjetin ihmeellisestä maailmasta.

Minun elämäänl on kylän perinteiset lampaiden käsinkerintä- kisat, karkailevat lampaat kesken sunnuntain kirkon menojen, pässin kiveksien narskuttelu ja hapatetun hainlihan herkuttelu, maidon juonti ja maitopurkkien valokuvaus, hämähäkkien tappaminen myllyn loftissa, paniikkikohtauksen täpärä välttäminen Lontoon tupatentäydrllä bussiasemalla jne jne....

Jokainen lukekoot mitä haluaa, ja kirjoittakoot mitä haluaa - aina voi skipata, jos ei jutut miellytä.

Minä kirjoittelen jatkossakin mitä huvittaa, aidasta tai aidanseipäästä, omasta elämästäni, juuri sellaisena kuin se sillä hetkellä näyttäytyy: iloineen, suruineen, kiukunhetkineen....

T. Ansku - suuri kirjailija, se Irlannin kirjeenvaihtaja

Ranskan kielen tulkkina ja vähän muutakin..

( Maanantaina 3.6.2019)

Lienee uusittava kuitenkin tuo reissunaisen rinkan sisältö....
Näyttää vahvasti siltä, että joko pakkaaja ei ollut oikeasti tietoinen minne matkustaa lähtiessään kotoa, tai hän oli tietoinen, mutta reilusti optimistinen kohdemaidensa kesäsäästä.
Noh, olihan se tiedossa, että Irlanti on ensimmäinen ( ehkä jopa se ainokainen) kohdemaa, ja kokemuksen syvällä rintaäänellä olisi pitänyt kyetä jättämään ohuet kesämekot ja biksut pois kyytiltä....
"...mutta kun ne menee niin pieneen tilaan ja painaa niin vähän....ja jos kuitenkin olisi edes se yksi hellepäivä...tai vaikka puoliskaskin...."

Ja jos nyt yhtään itseään on oppinut tuntemaan, niin ei ne muutkaan itseäni kiinnostavat maat/ paikat ole mitään rantalomakohteita - aika kaukana niistä.
Vai onko joku lähtenyt joskus rantalomalle Skotlantiin, Yorkshireen, Norjaan tai Islantiin???
No niin mä vähän arvelinkin...

Vaikka rakastankin lämpöä ja aurinkoa, niin minun on vaikea saada itseni lähtemään Espanjaan, Ranskaan tai Italiaan.
Vaunureissuilla siellä tuli käytyä toki, joten ihan vieraiksi ei ole paikat jääneet, mutta jostain syystä en saa itseäni liikahtamaan tuohon suuntaan.

Luulisi ruokaa rakastavan ja viineistä kiinnostuneen ihmisen ampaisevan Välimeren maihin yhdessä sujauksessa, mutta kun ei.
Liekö sitten kielimuuri, vai se, että introvertin voi olla haastavampi sopeutua maissa, jossa henkilökohtaista tilaa ei juuri tunneta...vaikea sanoa....

Tai sitten minua vaan kiehtoo karun kauniit maisemat, jossa tuulee niin että tukka lähtee ja sataa välillä joka päivä, ja joskus jopa joka toinen päivä.

Meri on käynyt koko ajan rakkaammaksi, se on tullut selväksi.
Vaikka tämä nykyinen kohteeni Irlannissa sijaitseekin kauniissa maisemissa Boyne- joen rannalla, niin minulla on silti olo kuin kala kuivalla maalla.
Maltan tuskin odottaa, kun pääsen kuun lopussa Claren saarelle länsirannikolle, Inishturkin naapuriin.
Tiedän jo nyt viihtyväni siellä ja olevani kuin kotonani, koska saan olla meren ympäröimänä, ihan niinkuin Kökarissakin.
Pitänee katsoa muutkin paikat niin, että jos eivät sijaitse pienellä saarella, niin ainakin välittömästi meren läheisyydessä, kävelymatkan päässä rannasta.

Pieni poikkeus liene oli Islanti, jossa olin vuorten ympäröimänä, ja silti nautin suunnattomasti olostani tammikuisesta hyisestä säästä huolimatta.

Sveitsi, huikean kaunis maa, mielettömän ihania muistoja, hienoja kokemuksia, mutta ei silti samalla tavalla sykähdyttänyt kuin mitä Irlanti on tehnyt.

Jos maltan Irlannista lähteä ensinkään, niin suunta on ehdottomasti Skotlantiin, ja sieltä James Herriotin maisemiin Yorkshireen.
Vaikka englantia puhutaankin omalla murteella, välillä vahvalla sellaisella, niin kyllä siitä silti selvän saa...
...noh, muutaman kerran saattaa joutua varmistelemaan että mitenkä?
Englanniksi luokiteltavissa oleva kieli yhtä kaikki.

Tänään meillä kävi käymässä jotain ranskalaisia vanhempia miehiä, jotka puhuivat vielä huonompaa englantia kuin minä ranskaa.
Niin viihteellistä kuin se meidän kommunikointimme keskenämme ehkä olikin,oli se myös hyvin turhauttavaa.
Jäi täysin arvoitukseksi, ymmärsivätkö he lainkaan ,että eivät saa tässä kylässä kalastaa Boyne- joessa elleivät yövy alueen majataloissa - vai päätyvätkö he kuitenkin sinne virvelöimään ja saamaan kotiinviemisiksi mojovat sakot luvatta kalastuksesta.

Näin jälkeenpäin kun muistelen tuota päivällä tapahtunutta pikku episodia, niin melkein alkaa hymyilyttämään..
Tulee väkisin mieleen Joeyn ranskan tunnit ja Phoeben Nestle Toulouse ( Nestle Toll house) .
Komiikkaa on siis taatusti luvassa aina kun minä alan puhumaan ranskaa, sillä se mikä taidossa puuttuu, niin innosta ja eläytymiskyvystä löytyy.
Mutta eikös tämä sama päde myös savolaisten kanssa - vastuu jää kuulijalle 😁.
Ja jos se ei ole vielä tähän päivään mennessä tullut selväksi, niin minähän olen savolainen, Kuopion lahja maailmalle.

Kyllä minä yritin meidän majatalon isännälle sanoa, että ei minun ranskalla vielä pitkälle pötkitä.
Näemmä osasin sitä kuitenkin enemmän kuin hän, joka ei osaa sanaakaan koko kieltä.
Ja kun vieraamme siis poistuivat hymyillen kohteliaasti ja kätellen minut, ja minä hymyilin takaisin vilkutellen ja huudellen au revoirit, niin majatalon isäntä nosti mulle peukkua että job well done Annie....
.....öööööö.......mitäpä siihen mitään lisäämään, hyvin meni mutta menkööt.
Että tällainen kielivirtuoosi täällä 😂😂

Siinäpä tärkeimmät tällä erää, ei muuta ku adios , arrivederci ja hasta la vista - I' ll be back 😎

T. Ansku, Irlannin kirjeenvaihtaja, ja vähän Ranskankin...oui oui...

Luutnantti Laulumaa iskee jälleen....

( Maanantai 3.6.2019)

Ei oo tuo ajankäsitys täällä Irlannissa hirveen paljon poikkeavaa siitä, miten toimitaan esim. Espanjassa ja Portugalissa.
Tuppaa vähän sovitut lähdöt jonnekin venymään, kun aina tulee jotain muuta ja lähtee sit lopuks koko homma lapasesta ja liikkeelle päästään ehkä 2 tuntia myöhemmin alustavasti sovitusta kellonajasta, jos on hyvä säkä.

Tämä tämmöinen meinaa ohuelti käydä täsmällisen Suomalaisnaisen hermoille, joka itse on joka paikassa ajallaan kuin Sveitsiläinen kello, armeijassa olisivat olleet ylpeitä minun ripeydestä ja jämptiydestäni.

Mutta täällä....tik tak tik tak....ehtii partakin kasvaa ennenkuin mitään tapahtuu, rasittavaa uupoilua.
Se on kohta opeteltava ajamaan itsekin vasenta puolta katua, ryöstettävä jonkun auto ja hoidettava asiat ihan itse, niin ne tulee tehtyäkin ennen ens joulua.
Tai sitte mun on opeteltava vähän chillaamaan ja heittäydyttävä tähän "kunhan nyt joskus, jahka ennätettään- mentaliteettiin"....
...huh, pelkkä ajatuskin tuosta saa minut jo etsimään paperipussia, pöyristyttävää leväperäisyyttä moinen kellonaikojen vähättely...

Minulle on ehtinyt tulla jo lyhyessä ajassa hyvin täsmällisen ja järjestystä rakastavan naisen maine.
Ovat nähneet, että inhoon sitä jos asiat on epäselviä eikä info kulje, ja sitä että tavarat ei oo niillä paikoillaan, missä niiden pitäisi olla.
Keittiössä voisi minun jäljiltä suorittaa kirurgisen toiminpiteen, ja kun sanon tekeväni jotain, se myös tapahtuu, ja se tapahtuu yleensä heti eikä ensi viikolla.

Minä halusin selvät työajat, enkä mitään sinnepäin ja epämääräistä haahuilua, ja ne myös sain.

Myös vapaani halusin tietää noin suurin piirtein, että mitkä päivät ne seuraavalla viikolla on, ja nekin nyt keittiön liitutaululle merkittiin...keskiviikkona ja torstaina tulevalla viikolla, joten toisena päivänä teen taas jonnekin päiväretken ja toisena käyn pitkällä lenkillä.
Tämä tekee ihan hyvää koko porukalle tässä firmassa tämä organisointi ja viestin liikkumisen tärkeydrn painotus!!

Oli kyse mistä tahansa yrityksestä tai työpaikasta, niin sisäinen viestintä on aivan ehdottoman tärkeää!!!
Tätä olen yrittänyt painottaa muuallakin työpaikoissani, vaihtelevalla menestyksellä.

Toinen, mistä takuulla minut muistavat on se, että tavarat paikoilleen!!!!!
Keittiön nurkasta on löydyttävä se luuta ja rikkalapio ja pikkuharja, ja moppi ja sanko on oltava justiinsa siinä, mistä sen kätevästi saa käyttöön.
On järjettömän turhauttavaa ja ajan haaskausta joutua aina metsästämään tavaroita muiden jäljiltä, kun niitä jätetään minne sattuu eikä kertakaikkiaan kyetä tuomaan takaisin paikoilleen.


Joo, Luutnantti Laulumaa iski jälleen, I know.....mutta....

Pientä perfektionistin vikaakin löytyy...
Minä olin jo ihan ranteet auki, kun ei omasta mielestäni ollut yksi silittämäni tuplaleveän peiton pussilakana riittävän sileä ,eikä se peti riittävän hyvin petattu.
Sitä kävi sitten katsomassa useampikin talon väestä, että mikä siellä nyt voi muka niin huonosti olla. Olivat sitä mieltä, että minä olen nähnyt unta rypyistä, koska kukaan muu minua lukuunottamatta ei nähnyt ko.vuoteen petauksessa tai liinavaatteissa mitään moittimista.
En sentään lahjapapereita silitä suoraksi, niinkuin Monica ( Geller....you know, Frendeistä).

On kuitenkin todella miellyttävää huomata se, että tässä maassa ainakin minua ja minun työtäni arvostetaan.
Ikä ja kokemus täällä on vain plussaa, siitä ei rankaista.
Lisäksi kielitaitoni, tunnollisuuteni, täsmällisyyteni ja juurikin tuo kyky organisoida asioita ja olla oma- alotteinen tuntuu kelpaavan Irlannin työnantajille huomattavasti paremmin kuin Suomalaisille vastaaville.
Tuntuu hyvältä, että arvostetaan ja saa muutakin kuin haukkuja tai pakkeja.

Tänään pääsin tekemään ihan itse " the full Irish breakfast" in, ja huomenna jatketaan harjoituksia.

 Ihana oppia uusia asioita, ja päästä tekemään niitä sitten myöhemminkin.
Kiitos Irlanti, että annatte mahdollisuuden minulle 💚, en tule tuottamaan pettymystä, sen lupaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin
Ansku

Gypsy-vankkureita, Braveheartia ja hämähäkkien massamurha..

Gypsy vankkureita, Braveheartia ja hämähäkkien massamurha....( pe 31.5.2019)

Niin sitä vaan tämänkin kulkurin vapaapäiviin mahtuu vaikka minkälaista ohjelmaa, eikä se sääkään ollut ihan niin kauhea mitä oli ennalta uhkailtu...

Kirjoittelin viimeksi, että lyhytaikainen kämppikseni " too-many-legs" kohtasi äkkikuoleman, mutta eipä se jäänyt siihen yhteen sitten kuitenkaan.
Loftissani piti majaa sitten useampikin monijalkainen, liekö edesmenneen tapauksen sukulaisia tai muita tuttavia, tiiä häntä.
Mutta kun jo toinen otti lähikontaktia kesken pyhän toimituksen, niin Anskulla meni hermo ja sitten alkoikin tapahtua.

Ensin riehuin harjan kanssa ja rikoin kaikki mahdolliset verkot, jotka silmiini osui. Sitten alkoi armoton läiske, kun kesäsandaalini voimin nuijin pitkäkoipisia hengiltä ja loput hukutin suihkukaapissa viemäristä alas.
Tätä tarmokasta massamurhaa vauhditin noitumalla ja kiroamalla: " Die you little bastards!!"
Minä en kertakaikkiaan siedä hämähäkkejä, itikoita enkä mitään torakoita samoissa nurkissa missä itse pidän majaani.

   Onneksi ensimmäinen vapaapäiväni sisälsi myös vähemmän aggressiivista toimintaa.
Pääsin kuin pääsinkin tutustumaan Trimin kylään / kaupunkiin, joka toiminut linnoineen yhtenä Braveheart - elokuvan kuvauskohteista.

Ja kylläpä tarjosikin niinkin piskuinen kaupunki paljon nähtävää, linna ja erilaisia raunioita ja vaikka mitä.....
Istuskelin pienessä katukahvilassa, katselin ohikulkevia ihmisiä, ja jatkoin matkaani.
Myös itselleni omaksi mietiskelypaikakseni muodostunut Bectiven luostari on toiminut yhdessä Braveheartin kohtauksessa kuvauspaikkana.

Tänään käytiin myös Navanin kaupungissa ostarilla majatalon vanhemman naisväen kanssa, meillä oli oikein mukavaa.

Ja nyt minä olen viikonlopun ns. ulkoruokinnassa, vaikken taivasalla olekaan.
Minun loftiini piti tilapäisesti majoittaa vieraita, joten minä saan kokea taas uuden elämyksen nukkumalla kaksi yötä oikein perinteisessä gypsy-vankkurissa...

Puuttuu vain ne kirjavat Tinker- hevoset tuosta vankkurien edestä, mutta ne voin lisätä mielikuvituksessani.

Huomenna palaan taas töihin. Majatalo on koko viikonlopuksi täyteen buukattu, joten huoneiden siivouksessa, liinavaatehuollossa ja aamiaisen valmistuksessa ja tarjoilussa kyllä aika kuluu nopeasti.

Edelleen tämä täysin uusi elämänvaihe aiheuttaa pientä päänvaivaa ja totuttelua, kaikessa positiivisuudessaan.
Sitä saa, mitä tilaa...mitäs läksin niin...
Yhtäkkiä onkin paljon enemmän aikaa käytettävissä, ja korvien välissäkin tilaa laskujen maksuilta yms...tilaa jollekin uusille asioille, niin sitä on ihan ihmeissään kaiken tämän äkillisen muutoksen kanssa..mihin mennä? Mitä tehdä?
Olemisen sietämätön keveys, toden totta....
Nautitaan nyt sitten tästäkin niin kauan kun sitä lystiä riittää..

Ruohonleikkurin ääni kantautuu vankkuriini, puiden oksat taipuvat tuulen voimasta, pilvet kerääntyvät taivaalle....
Odottelen ensimmäisten sadepisaroiden tippumista katolle, tämä on tätä hetkessä elämistä....
Hyvää viikonloppua ja onnea kaikille valmistuville ja luokkansa päättäneille ⚘

T.Ansku, Irlannin kirjeenvaihtaja

Hyvä ruoka, parempi mieli

Hyvä ruoka, parempi mieli ( ke 29.5.2019 )

Irlannin seikkailuni alkoi varsin herkullisissa merkeissä, sillä jo toisena päivänä minua hemmoteltiin viemällä minut ns. Farmers' marketille , joka oli paremminkin varsin suurehko ruoka festivaali - tapahtuma.
Siellä oli pientuottajia ympäri maata esittelemässä ihania tuotteitaan, ja minä kiertelin kojuja maiskutellen ja mussuttaen milloin mitäkin.

Oli kyllä ihana nähdä, miten intohimoisesti ja suurella sydämellä nämäkin ruoantuottajat, kuten Suomalaiset collegansakin, suhtautuivat tekemiseensä ja miten ylpeitä olivat tuotteistaan - ja syystäkin!!

Minä ostin herkkuja mukaankin, ja nyt kun koittaa ensimmäiset vapaapäiväni, niin syömisen merkeissä kuluu kyllä mukavasti aika...pitänee vähän uskaltautua uloskin, ettei ratkee pöksyt.
Vuohenjuustoa, kuivaa omenasiideriä, mango chutneytä ym ym lähti herkkusuun mukaan, ja hämmästelen , miten hyvin mulla kuitenkin itsehillintä piti niiden herkkukojujen keskellä.

Minun majoitukseni täällä Bectiven kylässä sijaitsevassa puuro ja peti majatalossa on kyllä aikasta hieno, ihan kuin suoraan jostain Glorian koti sisustuslehdestä niitä suosittuja hip - lofteja.
Tämä on nimittäin vanhaan myllyyn rakennettu asunto, ja minulla on vielä ylin kerros.

Tällainen avoin open concept ratkaisu, vain kylppärissä ovi.
Ei voi kyllä valittaa, ja introverttinä pidän tästä yksityisyydestä myöskin, ei ole tarvinnu makuukortteeriaan jakaa muiden kanssa....ainakaan vielä.
Pientä vaihtelua saan kyllä lähipäivinä, kun majatalon ylibuukkauksen vuoksi siirryn yhdeksi yöksi pihalla sijaitsevaan perinteiseen " gypsy - vankkuriin" , elämysmatkailua ja kokemuksensa sekin, joten ilon kautta.

Tämä minun elämäntapani ja tyylini reissata ei ole ehkä ihan perinteisimmästä päästä, vaatii kyllä varsin sopeutuvaista ja joustavaa luonnetta.
Mukavuusalueen ulkopuolella ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti, pieni epävarmuus on aina mukana elämässä ja osattava sietää sitä, että tilanteet todellakin elää.
Vaikka tavallaan olet riippuvainen muista ihmisistä ihan jokapäiväisessä elämässä, on muistettava se, että olet kuitenkin vapaa lähtemään kun haluat, ei täällä mitään kaltereita ole missään.

Muutama sananen lähiseudusta,jossa nyt oleskelen...
Kylän nimi on Bective, joka sijaitsee n.10km päässä Navanin ja Trimin pikku kaupungeista, Meathin maakunnassa ja Leinsterin provinssissa.
Bectiven läpi virtaa Boyne- joki, ja meidän majataloa vastapäätä sijaitsee hienon hienot luostarin rauniot.

Kylässä ei sitten muuta olekaan majatalon ja luostarin raunioiden lisäksi, paitsi tietty yksi pubi....no tottakai joka kylässä on oltava pubi, kauppaan voi lähteä kauemmaksikin.

Minun vapaapäiviksikin on luvattu kyllä melko sateista säätä, mutta toivottavasti pääsisin naapurikaupunki Trimiin vierailulle, sillä siinä paikassa riittää pieneen kokoonsa nähden yhtä sun toista nähtävää...historian siipien havinaa ja Braveheartin jalanjäljillä....siihen palaan ensi kerralla....

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin
Ansku, Irlannin kirjeenvaihtaja

Ps. Olihan minulla kämppis, ehkä noin vajaat 2vrk sitä yhteiseloa kesti, kunnes tämä huonekaverini unohti kultaisen säännön: " minun sänkyyn ei tule ketäön, jolla on enemmän kuin 4 tai vähemmän kuin 2 jalkaa.
Niin vain lähti hämis nimeltä " too-many-legs" hämähäkkien taivaalliseen verkonpunonta- kerhoon, mutta lähtö oli nopea ja kuolema välitön - death by Bridget Jones, joten kirjallisuudesta on monenlaista hyötyä, paitsi ehkä hämähäkkien mielestä.

Irlannin kutsu

Irlannin kutsu ( ke 29.5.2019)

Ulkona tuulee kuin venäläisissä elokuvissa, sataa poikittain ja lämpötila lähentelee kesäisen juhlavasti lähes 14 astetta....
....noh, sitä saa, mitä tilaa.

Lämpimille rantalomille ei kannata lähteä ainakaan Irlantiin, joten ehkä tähän kohdemaan valintaan olisi voinut sittenkin panostaa hitusen enemmän.
Toisaalta, on mukava kääntää teevee päälle ja ymmärtää, mitä uutisissa puhutaan. On kiva myös kyetä keskustelemaan ihmisten kanssa ihan sujuvasti eri asioista, eikä tapailemaan kaksi sanaisia virkkeitä kuin puhumaan opetteleva taaperoikäinen.
Ja kun kurkkii ulos ikkunasta ja näkee silmänkantamattomiin vihreitä kumpuilevia laitumia ja siellä käyskenteleviä lehmiä ja lampaita, niin pakkohan siihen kutsuun oli vastata - Irlannin kutsuun.

Ja täällä sitä ollaan - taas!
Nyt olen Meathin maakunnassa, Leinsterin provinssissa.
Ihan kuin olisin ollut jo pidemmänkin aikaa , vaikka tulin tänne vasta lauantaina.
Äkkiä sitä kotiutuu, silloinkun tuntee jonkun paikan omakseen.
Ja sitten on paikkoja, jossa ei viihdy millään, vaikka periaatteessa kaikki puitteet olisi siihen olemassa.


Kuten olen jo joskus aiemmin kuvaillut, niin Irlanti on kuin lämmin pehmoinen villapaita, johon on ihana sujahtaa ja jonka syleilyssä on mukava kyyhöttää sohvan nurkassa teetä juoden.
Ja kun muistaa Norjalaisten sanonnan:" ei ole olemassa huonoja säitä, on vaan huonosti pukeutuneita ihmisiä", niin tuolla asenteella voi lähteä uhmaamaan itsekin vihreän saaren kesäistä kaunista sadepäivää...kiviä taskuun niin ei lähde lentoon.

Täällä maassa tosin autoilukulttuuri on sitä luokkaa, että lentoon lähtö tuulen toimesta saattaisi paikoin olla turvallisempi tapa lenkkeillä kun kävellä tien reunusta pitkin näillä mutkaisilla kapeilla teillä.
Porukoilla täällä on kyllä aika rennot ranteet ja huoleton kaasujalka, ja jokainen lenkillelähtö kerta on jo ihan extremeurheiluun verrattavissa.
Mutta so far so good , suojelusenkelit olleet hereillä eivätkä istuneet paikallisessa pubissa oluella.

Tällä kertaa tämä minun reissuun lähtöni hieman poikkeaa aiemmista.
Minulla ei nimittäin ole enää sitä tukikohtaa,johon palata reissuiltani, olen virallisesti koditon.
Kulkuri, kiertolainen, irtolainen, nomadi.....
toki kaikkea tuota ihan omaehtoisesti.

12 vuotta tuli eleltyä karavaanari elämää eri muodoissaan, ja halusin lopettaa huipulla, eli kun hyviä muistoja on vielä reilusti enemmän kuin huonoja.
Yli vuoden tuota päätöstä sain työstää, ja nyt keväällä oli oikea hetki tehdä se lopullinen ratkaisu, pakata kamppeensa ja myydä vaunu.

Velat maksettuna oli vapaampi lähteä kohti uusia elämän kuvioita, ja vaunu päätyi uusille omistajille.
Varsin tunteikas oli se hetki, kun viimeisen kerran käänsin avainta lukossa ja lukitsin oven, kyllä siinä itku tuli ja muutamakin nessu kului.
Niin me sitten Tikrun, Hiirun, Pahiksen ja koko pienen omaisuuteni kanssa lähdettiin rakkaan ystäväni avustamana ja tukemana kohti muita maisemia, koko lössi.

Onni on ystävät ❤❤

Kyllä oli sekä 2 - että 4- jalkaisilla kamuillani terapeutin hommia useiksi päiviksi, kun iski jälkipaniikki että mitäs nyt??

Mutta aika ja etäisyyskin tekee tehtävänsä, ja hitaasti olen alkanut sisäistämään sen totuuden, että minulla ei todellakaan ole enää mitään paikkaa, jota voin kutsua omakseni.
Voin kertoa, että se on aika erikoinen tunne.
Välillä ahdistava, välillä vapauttava ja välillä molempia yhtaikaa.

Mutta täällä Irlannissa, jos missä, on hyvä startata vähän erilainen elämänvaihe.
Niin kauan kun jalat ja järki toimii edes tämänkin verran, on mahdollista ottaa aikalisä ja heittää rinkka selkään ja Nuuskamuikkusena mennä minne tuuli kuljettaa....

.....ja nyt se on kuljettanut tänne, ja palailen taas ääneen lähipäivinä tarinoiden ja turinoiden päivieni kulusta ja mitä milloinkin olen nähnyt ja kokenut...
Ps. Millään lomallahan minä siis EN ole, teen töitä ruokani ja majapaikkani eteen ihan kuten aiemminkin reissuillani ollessa.
Nyt olen Bed & Breakfast paikassa kesäkuun loppuun, jatko auki....
En tee pitkän tähtäimen suunnitelmia, elän hetkessä...

Sateista,sumuistskin keskiviikkoa toivoo Ansku, Irlannin kirjeenvaihtaja

The universal language of kindness

The universal language of kindness

A language, that does NOT require words
It does NOT require subtitles nor interpreter.

The universal language of kindness,
it can be spoken by all of us,
by actions, that speaks louder than any voice.
Act of kindness, by genuine smile.
Act of kindness by a gentle touch, or a warm hug.
Kindness doesn't cost anything,
but it gives so much ,
both to the recipient and to the giver.

So why is it so hard to be kind to that random stranger?
Why is it so easy to call a fellow human with insulting nasty names,
 rather than show an act of kindness?

Why is it approved by society to attack those,
who are weak on defend themselves?
Why do we look the other way, when someone is ridiculed
, rather than step up and stand beside the one, who needs help ?

Why have we become so loud on bad behaviour,
yet completely mute on a language of kindness?

One couraging smile can literally save
someone's life,
one misplaced mean word can just as easily be the breaking point to that very same person.

So choose wisely,
your words and your actions..
Because watever you do or say, makes a difference.


Choose kindness ❤