tiistai 12. marraskuuta 2024

Ruoka-ja juomatrendit 2025

 



  
   Tässä ollaan hyvää vauhtia menossa kohti vuoden loppua , eletään jo marraskuun puoliväliä...

   Pikkujoulu-kausi on  startannut , ja varsin pian on luvassa myös Itsenäisyyspäivä eri juhlallisuuksineen.
Presidentinlinnassa on isäntä  ja emäntä vaihtuneet, jää nähtäväksi, miten se näkyy juhlissa.
Tarjoilun osalta onkin tullut jo uutisissa ( MTV )  tietoa, että tänä vuonna on paljolti Lapin makuja esillä , joten kutsuvieraat pääsevät herkuttelemaan niin poroa, loimulohta kuin riekkoakin ,muiden herkkujen lisäksi.
On hienoa, että pien-ja paikallistuottajat ovat erityisesti päässeet esiin, kuin myös luonnonmukaisuus.

  Tälle vuodelle on luvassa myös vielä Beaujolais Noveau - päivä n 21.11, sekä itse joulu - miten nyt kukakin sitä tahoillaan viettää.

            ☆☆☆☆☆☆☆☆☆

    Minä olen ehtinyt lukea jo monta juttua niin suomeksi ja savoksi kuin Lontoon murteellakin, vuoden 2025 ruoka-ja juomatrendeistä, ja niistäpä tässä teen " lyhyehkön " tiivistelmän teillekin...


      ⭐️   Minkä maiden / alueiden  ruokakulttuuri on IN 2025???

Korealainen ruoka , ja myös kieli ja koko Korealainen kulttuuri on ollut kovassa nosteessa tänä vuonna, kansalaisopistojen kurssit ovat täyttyneet alta aikayksikön, ja monessa kodissa on tullut taatusti tutuksi niin Kimchi kuin Bulgogi.

  Ensi vuonna odotetaan kovaa pöhinää ja nostetta seuraavien maiden ruokakulttuureille:

Argentiina / Turkki / Portugali / Sveitsi / Kreikka

Yllämainittujen lisäksi odotetaan erityistä kiinnostusta myös Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden( Missisippi, Louisiana, Florida) alueellisia  ruokakulttuureita kohtaan , mm.:
Cajun , Creole, ja Soul Food

⭐️ Yksittäisiä makuja ajatellen, ensi vuonna esim.erilaisten  teen makuja voi löytyä yhtä hyvin vaikka leivonnaisista tai jostain alkupaloista , myös teekulttuuri on nostamassa taas suosiotaan.

Kokit hakevat uusia innovaatioita sekoittamalla keskenään ruokakulttuureita ja tekniikoita eri puolilta maailmaa.

⭐️ Vuonna 2025 panostetaan  kodeissa niin koti - Suomessa kuin  maailmallakin  enemmän myös  kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin , ja tämä näkyy  niin raaka-ainevalinnoissa kaupassa kuin keittiöiden reseptiikoissakin , kun valmistetaan lounaita ja päivällisiä, ja välipaloja.

Ja vaikka arjen kiireessä nostavatkin suosiotaan helposti valmistuvat ateriat , niin koti-keittiöissä on taas  kasvamassa myös halu oppia uusia tekniikoita, tutustua vähän vieraampiin raaka-aineisiin ja kehittyä monipuolisemmaksi keittiötaidoiltaan.

⭐️  Kasvisruoka ja kasvisruokaan painottuvat ravintolat ovat myös kasvussa .
Täällä kotimaassa kasvisruokien lisääntyminen  näkyy jo ihan lounaslinjastojen tarjonnassa kuin kouluruoka-listoillakin. Myös ravintoloissa löytyy usein kasvisannoksia , vaikka koko menu ei olisikaan vegeä.


⭐️ Ruoka - ja juomamatkailu

   Matkailijoiden kiinnostus kohdemaan - ja alueen paikallisherkkuihin ja erikoisuuksiin on ollut kasvussa jo useita vuosia.
Viinitilavierailut, tutustumiset ja tastingit panimoissa ja tislaamoissa ovat osa elämyksiä , ja kauppahallit ja torit täyttyvät niin paikallisista kuin matkailijoistakin.

  Sosiaalisen median vaikutusta ruokatrendien leviämisessä ei voi vähätellä Kun ihmiset matkustavat ympäri maailmaa, ja käyvät syömässä erilaisissa paikoissa ja nauttimassa drinkit ennen Lontoon tai New Yorkin  yöelämään kiiruhtamista , instagramiin ja facebookkiin jaetaan auliisti valokuvia houkuttelevista annoksista ja upeista coctaileista.
Tämä on itsessään niin iso aihealue, että tulen kirjoittamaan siitä ihan oman juttunsa .
Saatan ehkä himpun verran  😇painottaa oman kotiseutuni Kuopion herkullisia ja maittavia kohteita , ihan vaan noin niinku esimerkkitapauksina 😉😘

                   🍷🍺🍹🥂

    
      Juomapuolella vähä-alkoholiset ja alkoholittomat juomat nostavat suosiotaan lisää , ja jo nyt on saatavissa laadukkaita holittomia juomia:  oluita,siidereitä,lonkeroita , mocktaileja...ja näiden tarjonta varmaan kasvaa jatkossakin , ja laatuun tullaan panostamaan yhä enemmän kulutuksen kasvaessa.

Erityisesti nuorempi sukupolvi on löytänyt nämä tuotteet, ja nuoremman väen keskuudessa juomakulttuuri on muutenkin muuttunut - nyt ollaan kiinnostuneempia laadusta, erikoisoluista ,pienpanimoiden tuotteista, tarinasta tuotteen takana  jne...

Myös kestävän kehityksen merkitys on kasvanut juomapuolellakin, ja niin olut-kuin viinintuottajatkin pyrkivät panostamaan enemmän myös esim.pakkauksiin ja niiden hiilijalanjäljen pienentämiseen .

Monilla perinteisillä viinintuotantoalueilla ( mm. Burgundy, Napa Valley ) on ollut haasteita mm. kuivuuden, maastopalojen ja pakkasten vuoksi -->> uusia ,vähemmän tunnettuja viinialueita, ja natiivirypäleitä  on alkanut nousta enemmän  esiin, hyvänä esimerkkinä esim. Japani .

!!Huom!!!
Japanin ja natiivirypäle " Koshu"n tulen esittelemään viinipäiväkirjassani lähi-tulevaisuudessa.

        ☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆☆
Näistä trendeistä saisi kirjoitettua pitkät pätkät, mutta asiasta kiinnostuneet voivat tutustua halutessaan noihin linkkeihin / lähteisiin, mitä olen tähän loppuun koonnut.

  Summa summarum :

2025 on myös kiinnostava vuosi kaikille ruokakulttuureista ja erilaisista juomista kiinnostuneille ihmisille.

Toivottavasti tuleva vuosi olisi suosiollisempi myös yleisen taloustilanteen ja työllisyyden  osalta, jotta myös ravintolatoiminta vilkastuisi ,ja alan työntekijöillä olisi töitä tarjolla enemmän ja yrittäjät eivät joutuisi laittamaan lappua luukulle ja ovia säppiin pysyvästi ihan niin tiuhaan, kun mitä viime vuosina on jouduttu tekemään.


perjantai 8. marraskuuta 2024

Anskun viinipäiväkirja

   


      Koblevo Merlot 2023

🇺🇦 Ukraina
🍇 Merlot

  • rubiininpunainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, karpaloinen, tumman kirsikkainen, mausteinen

• porsas, riista, pataruoka, seurustelujuoma

https://www.alko.fi/tuotteet/918704/Koblevo-Merlot-2023/

       Marraskuun 7.päivä vietetään kansainvälistä Merlot - päivää , en ole onneksi kuin päivän myöhässä - parempi myöhään kuin ei milloinkaan 😉.

Tämänkertaisen viinin myötä esittelen siis luonnollisesti   Merlot - rypäleen.
  Merlot on toiseksi eniten viljelty punaviini-lajike maailmassa, Cabernet Sauvignonin  keikkuessa  kärkipaikalla.
Bordeauxn viinintuotantoalueella Ranskassa Merlot on eniten viljelty rypälelajike, ja sieltä se on kotoisinkin.

   Merlot'ia viljellään eniten Ranskassa, mutta myös paljolti USAssa , Australiassa ja  Chilessä.

Merlot  on useimmiten puolitäyteläinen maultaan , ja siitä tehtyjä viinejä kuvaillaan myös hilloiseksi. Niin tuoksusta kuin maustakin löytyy usein esim. luumua ja  kirsikkaa , ja sitä käytetään paljon myös rosèviineissä - joko yksin tai sekoteviineissä.

- näistä linkeistä lisätietoa Merlot-rypäleestä:

https://winefolly.com/grapes/merlot/#tasting-profile


https://www.wine-searcher.com/grape-275-merlot?srsltid=AfmBOoq23rogKtgB3IDnG_kGCY_vpj4eUgZoRqAfEu7pKApHk55qQkuZ#merlot-in-france-8

     Valitsemani viini on Ukrainasta, joka onkin jo tullut tutuksi aiemman viiniesittelyn myötä.
Alla linkki omaan viinipäiväkirjaani , jossa esittelen Ukrainan viinintuotantoa ja erityisesti heidän Telti - Kuruk natiivirypäleen:

https://anskunmietteet.blogspot.com/2024/07/anskun-viinipaivakirja.html?m=1&fbclid=IwY2xjawGZ0E1leHRuA2FlbQIxMAABHV6ThDo4EIewrS74BenBCfmeWWs4dImTH_vl7KMCc8NiIcfq1mhNdZJ3DQ_aem_Y6FsrZUKF1RzT_SFTOwznA


- Tässä linkki Koblevo - viinitilan kotisivulle:
https://www.koblevo.ua/en/manufacturing

- Tässä linkki, josta voi lukea paljon lisätietoa Ukrainan viinintuotannosta:
https://ukr.wine/


    Heti ensimmäisen siemauksen nautittuani päässäni alkoi soimaan Smooth operator - kappale ....🎶🎷🎵
Ehkä viinin varsin täyteläinen ja lämmin makumaailma vei minut ajatuksissani jonnekin hämärään ja tunnelmalliseen jazzklubiin , jossa illan esiintyjä virittelee saksofoniaan ja baarimikko ehtii tovin huohahtamaan .

Tämä viini on oikeinkin miellyttävä tuttavuus.
Jo aromeista tulee vastaan punaisia marjoja ja luumuja, ja ne seuraavat mukana maussa , johon liittyy mukaan myös pientä pippurisuutta .
   Pikkujoulu-kausi alkaa olla lähellä, tämä valitsemani Merlot voisi olla mukava valinta niihin hetkiin, tai vaikka Karjalanpaistin yms.pataruoan kumppaniksi.

Minä puolestani olen sukeltanut suihkunraikkaana kotoiseen kylpytakkiini, laitan jazzia soimaan, tunnelmoin ja suljen Marraskuun kotioveni ulkopuolelle .





  
( Kuvat © Anneli Laulumaa )

lauantai 26. lokakuuta 2024

Anskun viinipäiväkirja

 


Nau Mai Sauvignon Blanc 2022

🇳🇿 Marlborough, Uusi - Seelanti
🍇 Sauvignon Blanc

• kuiva, hapokas, kypsän limettinen, viherherukkainen, passionhedelmäinen, tomaatinlehtinen, hennon mineraalinen

• seurustelujuoma, salaatit & kasvisruoka,simpukat & osterit, voimakkaat juustot

https://www.alko.fi/tuotteet/513207/Nau-Mai-Sauvignon-Blanc-2022-muovipullo/


   Tätä edellinen viini lennätti meidät tarunhohtoiseen Uuteen - Seelantiin.
Samassa jutussa tulin maininneeksi myös sen, että Uusi - Seelanti on erityisen tunnettu Marlboroughn alueen laadukkaista Sauvignon Blanc - viineistään.

Joten - tadaa!!!!!!

Tämänkertainen viini on nyt sitten nimenomaan Marlboroughn viinintuotantoalueen helmiä - ja esittelyssä oleva rypäle Sauvignon Blanc.

   Sauvignon Blanc on toiseksi suosituin valkoviini- rypälelajike maailmassa  , ykköspaikkaa pitää....rumpujen pärinää.....Chardonney.
Sauvignon Blanc on kotoisin Bordeauxista, Ranskasta.
Tätä lajikketta löytyy myös laajalti viljeltynä mm. Chilestä, Kaliforniasta ja Etelä - Afrikasta .

    Sauvignon Blanc tuottaa väriltään
vaaleita,  pirteän hapokkaita,  tuoksultaan ja makumaailmaltaan aromaattisia viinejä.
Tuoksusta ja mausta  on usein löydettävissä mm. nokkosta, parsaa, vihreää omenaa, karviaista ...
Uuden Maailman Sauvignon Blanceista löytää erityisesti myös trooppisten hedelmien tuoksua ja makua , mm. mangoa ja greippiä.

    Alla lisätietoa tästä rypäleestä:

https://viinimaa.fi/artikkelit/viinitieto/sauvignon-blanc-raikas-ja-monipuolinen-rypalelaji#3ef6ee97

https://winefolly.com/grapes/sauvignon-blanc/


   Marlboroughn viinialue sijaitsee Uuden - Seelannin Eteläisen saaren koillisosassa.
Tämä alue on käytännössä = Sauvignon Blanc -->> lähes 24 000 ha Marlboroughn viiniviljelmistä on Sauvignon Blancia ( koko alue ~ 29 400 ha )

   Alla linkkejä , joista voi halutessaan lukea lisää Marlboroughn alueen viinintuotannosta:

https://www.wine-searcher.com/region-grape-marlborough-sauvignon-blanc?srsltid=AfmBOoorV0xLHZAC0TA0W8BEwtWSc4psl-hxRnClr4Sp7OwGmEjlOhls

https://www.nzwine.com/en/regions/marlborough/


    Tämä valitsemani  viini on oikea aarre,  todellinen löytö ,  hinta-laatusuhteeltaan erinomainen.
Nyt kun marraskuu alkaa jo ryömiä esiin nurkan takaa, niin siemaisu tätä viiniä kiidättää minut takaisin kesään - vastaleikatun nurmen tuoksu leijailee ilmassa ja leikkisän hapokas viini lasissani suorastaan kujeilee kanssani.

Tämä viini sopii seurustelujuomaksi, erilaisten kasvisruokien ja salaattien pariksi ( vuohenjuusto-salaatin kanssa match made in heaven ),  kuin myös kalaruokien ja merenelävien kumppaniksi.
Eikä tarvitse  edes odotella kesää ja uusia perunoita, myös blinisesonki antaa hyvän syyn korkata juuri tämän veden kielelle nostattavan Sauvignon Blancin.

   Kätevä muovipullo mahdollistaa viinin mukaanoton vaikka piknikille , ei tarvitse pelätä pullon rikkoutumista siellä rantakalliolla istuskellessa ja nauttiessa piknik-korin sisällöstä ja auringonlaskusta.


    Viinin nimi Nau Mai on Maorin kieltä, ja tarkoittaa Tervetuloa ..ja tämä jos mikä on tapa kutsua tervetulleeksi tutut ja tuntemattomat seikkailuun tarujen saarelle - lumoavaan Uuteen - Seelantiin.


( Kuvat © Anneli Laulumaa )





lauantai 19. lokakuuta 2024

Anskun viinipäiväkirja

    



    Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir 2021

🇳🇿 Canterbury , Uusi - Seelanti
🍇 Pinot Noir

    • keskitäyteläinen, keskitanniininen, puolukkainen, herukkainen, karpalohilloinen, yrttinen, kevyen kukkainen

 • kana & kalkkuna, rasvainen kala, pikkusuolaiset, mausteiset ja lihaisat makkarat

https://www.alko.fi/tuotteet/496917/Vicarage-Lane-Canterbury-Pinot-Noir-2021/


      Tämänkertaisen viinin myötä lennähdämme  legendaaristen tarujen saarille , Uuteen - Seelantiin.
Nyt emme lähde kuitenkaan seikkailemaan Bilbo Reppulin jalanjäljille , emmekä välttämättä tapaa Gandalfiakaan.

Sen sijaan tutustumme tämän satumaisen maan  viineihin, ja samalla maistellaan Pinot Noir - rypäleestä tehtyä punaviiniä ,ja kurkistamme vähän myös Pinot Noirin sielunelämään.

     Pinot Noir on maailmanlaajuisesti  erittäin tunnettu ja rakastettu rypäle hieman hankalasta maineestaan huolimatta.
Tämä ohutkuorinen rypäle on vaativa laji, mutta suurella ammattitaidolla ja välittämisellä siitä voi syntyä myös pullotettua runoutta  .

Burgundyn ( Pinot'n kotiseutua)ja muun Ranskan lisäksi, Pinot Noir on varsin yleinen rypäle  myös siis Uudessa - Seelannissa, USAssa, Australiassa ja Chilessä.
Uudessa - Seelannissa sitä kasvatetaan enimmäkseen vähän viileämmillä  seuduilla: Marlborough, Wairarapa,  Pohjoinen Canterbury ..

Lisätietoa tästä rypäleestä :

https://www.winespectator.com/articles/pinot-noir-57812

  Uuden - Seelannin viineistä tunnetuimpia on  Marlboroughn alueen huippulaadukkaat  Sauvignon blanc - valkoviinit ,  mutta maa on myös neljänneksi tärkein Pinot Noirin tuottaja koko maailmassa(  Pinot Noirin osuus Uuden - Seelannin  viinintuotannossa on 7% ).

     Allaolevista linkeistä löytyy paljon kiinnostavaa lisätietoa mm. Uuden - Seelannin viinintuotannosta: 

https://www.nzwine.com/en/regions/?

https://www.newzealand.com/uk/wine-regions-and-vineyards/


      Tämä valitsemani Pinot Noir on tuoksultaan hyvin marjainen ja yrttinen, ja sama vivahteikas marjaisuus ja yrttisyys seuraa myös maussa .
Hieman viilennettynä viini maistuu hyvin ihan itsenäänkin, mutta olisi oivallinen seurallinen esim.joulupöytään kinkun pariksi.
     Vicarage Lane  viinitilaa emännöi suomalainen Satu Lappalainen puolisonsa John Kennardin kanssa , joka on uusiseelantilainen.

Tästä linkistä pääsee tutustumaan tarkemmin Vicarage Lane - viinitilaan:

https://www.vicaragelane.co.nz/

    Nyt on taas aika ottaa mukava asento, siemaista viiniä ja sukeltaa Keski - Maahan ja sen jännittäviin seikkailuihin yhdessä Frodon, Merrin, Pippin ja muiden ystävien kanssa .

Eli näihin sanoihin, näihin tunnelmiin:
" My precious 🍷😘" 


( Kuvat © Anneli Laulumaa )







lauantai 5. lokakuuta 2024

Anskun viinipäiväkirja

  



   Casa Silva Carmenère Reserva 2022

🇨🇱 Valle Central, Valle de Colchagua, Chile🍇 Carmenère


• Keskitäyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, karpaloinen, paprikainen, kevyen kahvinen, hennon minttuinen

  • nauta, lammas, grilliruoka, porsas

https://www.alko.fi/tuotteet/454717/Casa-Silva-Carmen-re-Reserva-2022/


     Kolme viimeisintä viiniä on ollut täältä Euroopasta, joten nyt on taas aika startata viinimatkalle Uuteen Maailmaan - ja suunnistamme kohti Andeja ....Chileen.
Tämänkertainen esittelyvuorossa oleva rypäle on vuorostaan Carmenère.

     Carmenère on alunperin kotoisin Ranskasta ( Bordeaux)  , ja se olikin erittäin paljon käytetty rypäle varsinkin 1800 - luvulla.
Sille kävi kuitenkin köpösti 1800-luvun loppupuolella , kun Phylloxera - viinikirva pisti kanveesiin koko lajikkeen ja hävitti sen maasta kokonaan.

Chilestä Carmenère on löytänyt kotinsa vähän niinkuin vahingossa , kun sitä roudattiin Ranskasta Chileen kuvitellen kyseessä olleen  Merlot.
Chilen lisäksi sitä viljellään hyvin pieniä määriä myös mm. Pohjois-Italiassa ja Argentinassa.

Tässä lisätietoa Carmenère - rypäleestä , joka on muuten oiva kumppani liharuoille, ja erityisesti suussasulaville pitkään hautuneille pataruoille:

https://viinilehti.fi/2021/09/carmenere-liha-ja-sieniruokia-rakastava-rypale/

https://www.decanter.com/wine/grape-varieties/carmenere/


  Chile - tuo kapea pitkulainen maa Andien ja Tyynen Valtameren voimakkaassa syleilyssä  on myös tuttu kaikille viinien ystäville.
Chile on merkittävä viinintuottaja-maa Etelä - Amerikassa.

Carmenère on noussut siellä epävirallisesti " signature rypäleen " asemaan, mutta myös Cabernet Sauvignon ja Merlot ovat laajalti käytettyjä rypäleitä punaisista.
Valkoviineistä puhuttaessa Chardonney on pääosassa, muita rypäleitä viljellään vähän pienemmässä mittakaavassa , esim. Semillonia, Rieslingiä ja Sauvignon Blancia.

Chilessä on noin 800 toimivaa viinitilaa, ja ala työllistää suoraan ja välillisesti n.100 000 ihmistä.
Viinintuotanto-alueita löytyy niin rannikolta Andien vuoristolle kuin sisämaan laaksoista.
Rannikolla viihtyvät viileämmän ilmaston rypäleet kuten Pinot Noir ja Chardonney.


    Tässä todella hyvä ja kattava linkki Chilen viinintuotantoon:

https://www.winesofchile.org/


https://www.chile.travel/en/where-to-go/destination/colchagua-valley/

https://www.casasilva.cl/


   Nyt on aika taas kaivaa villasukat kaapista ja kietoutua kotoisasti torkkupeiton lämpöön.
On aika  kaataa lasiin täyteläistä Carmenèrea ja antaa ajatusten lennättää  kauas Colchaguan laaksoon , missä viilentävät  tuulenhenkäykset mereltä hellivät   niin viinitarhoja kuin viinin nauttijaakin .

  " A beber y a tragar, que el mundo se va a acabar." / Here's to drinking and swallowing , for the world is going to end .😘


( Kuvat © Anneli Laulumaa )





torstai 19. syyskuuta 2024

Anskun viinipäiväkirja

     




    Triennes Viognier Sainte Fleur 2019


🇨🇵  Provence, IGP Méditerranée, Ranska
🍇  Viognier

 
   • Kuiva, keskihapokas, kukkainen, trooppisen hedelmäinen, hunajameloninen

•  Seurustelujuoma, salaatit & kasvisruoka, simpukat & osterit, noutopöytä

https://www.alko.fi/tuotteet/925926/Triennes-Viognier-Sainte-Fleur-2019/

 
      Minun kuukauden viini/ viinipäiväkirja on vienyt meidät Ranskaan jo aiemminkin. Tällä kertaa matkaamme Provenceen, joka on erityisen hyvin tunnettu roséviineistään, suurin osa Provencen viinintuotannosta keskittyykin nimenomaan tähän pinkkiin nautintoon ( 90 % )  , ja se onkin ainoa viinintuotanto-alue koko maailmassa, jossa juurikin  Rosé on pääosassa.

Tämän kertainen maisteltava viini on kuitenkin valkoviini , ja rypäleenä esittelyssä Viognier.

Vaikka Viognieria viljelläänkin vähän Provencessa, niin koko maa mukaanluettuna , sitä viljellään eniten maailmassa nimenomaan Ranskassa.
Viognier on alunperin kotoisin Pohjois - Rhônen alueelta.
Ranskan lisäksi myös etenkin  Italiassa ja USAssa viljellään Viogneria varsin paljon.
Kyseessä on jossain määrin jo yleinen rypäle , ja sitä viljeltiin n. 16 000 ha koko maailmassa v. 2021 ( lähde: Adelaiden yliopisto ).

Tässä linkissä lisätietoa Viognier - rypäleestä:

https://www.wine-searcher.com/grape-535-viognier?srsltid=AfmBOormi_DhF-x3xcEnIhGfYVbYSP1FujrhVpA3Eq0l5zRJFVKbT3OY


Tässäpä linkki Provenceen tutustumaan alueen viinintuotantoon, viinitiloihin ja erittäin houkutteleviin erilaisiin teemamatkoihin ( pieni varoituksen sana: voi aiheuttaa jonkin asteen matkakuumetta , ja vähintäänkin alkaa tekemään mieli Välimerellistä ruokaa kera herkullisen ja suunmyötäisen viinin) :

https://www.visitfrenchwine.com/en/vineyard/visit-the-vineyards-of-provence-wine-tourism

     Tänään olikin taas niin aurinkoinen ja lämmin syyspäivä , ja Triennes Viognier Sainte Fleur kukkaisella tuoksullaan ja hedelmäisellä maullaan toi Välimeren lempeän tuulahduksen Kallaveden rantaan.

    Tämän viinin myötä  ajatukseni lensi välittömästi matkamuistoihini, jossa istuskeltiin piskuisen kahvion ulkopöydissä nauttien paikallisista herkuista, ihaillen kauniita lavantelipeltoja ja kuunnellen kiihkeää ranskankielistä keskustelua viereisestä pöydästä.
Jostain kuuluu kaskaiden kuoro...

  La vie est belle!! 😘


(  Kuvat © Anneli Laulumaa )





tiistai 10. syyskuuta 2024

Suomalaisen ruoan päivä 🇫🇮

 



    Suomalaisen ruoan päivä -  eilen, tänään ja ensi viikolla


   4.9 . Vietetään joka vuosi Suomalaisen ruoan päivää - ja sitähän EI voisi viettää ilman suomalaisia ruoantuottajia 🐮🥕🐷🍅🐑🥔🐔
eikä ilman kaikkia muitakaan, , jotka työskentelevät suomalaisen maatalous-ja elintarviketuotannon parissa , joten:
KIITOS 🇫🇮❤️🙏

Suomessa ruoan omavaraisuusaste on noin 80% , Ruotsissa se on tippunut jo 50 prosenttiin ( Luke , 2020 ) .
Meillä tuotetaan puhdasta, turvallista ruokaa , josta on syytä olla todella kiitollinen ja ylpeä.
Suomessa on erittäin tarkka elintarvikevalvonta , ihan sieltä alkutuotannosta ja tiloilta elintarvikkeen päätepisteeseen saakka .
Lisäksi meillä käytetään toiseksi vähiten EUssa antibiootteja tuotantoeläinten lääkinnässä ( Ruotsissa vähiten) .

    Meillä kaikilla on aihetta kiitollisuuteen,  minään itsestäänselvyytenä me emme saa pitää omavaraisuuttamme , emmekä meidän ruoantuottajimme , kuten alla olevista linkeistä voimme lukea:

https://www.luke.fi/fi/uutiset/maatilojen-kannattavuus-pysyy-heikkona
 
  https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/3621b500-8740-4ec1-bad4-28e202ad7b4b

Suomalaisen ruoan päivä on tärkeä , ja sen merkittävyyttä olisi syytä painottaa ihan jo siellä kodeissakin, mutta yhtä lailla myös päiväkodeissa, kouluissa ja siellä päättäjien keskuudessa.

 


       Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ruokakasvatuksen pitäisi alkaa jo siellä kotona , kun se taapero alkaa pupeltamaan jo niitä vähän kiinteämpiäkin eväitä.

Mielestäni jo päiväkodeissa voisi olla hyvin vaikka jotain helppojen yrttien kasvatusta , ja ruoan kasvattaminen kuulua ihan opetussunnitelmiin ala-asteelta sinne peruskoulun 9 luokkiin asti. ( Huom!! Jos sitä siellä jo on, niin ei se kyllä valitettavasti näy käytännössä ).

Siinä yrttien ja salaatin kasvatuksen ohessa on tietysti aiheellista myös muu ruokakasvatus :
Käytöstavat ja etiketti ruokapöydässä, erilaisten juhlapyhien huomioiminen ruokailujen yhteydessä, erilaiset ruokavaliot ja ruokakulttuurit ( ikäkausille sopivina annoksina )

                         • • • • 
 
    Luonnollisesti toivoisin näkeväni aktiivista yhteistyötä ravintola-alan -  ja luonnonvara-alojen oppilaitosten ja yritysten välillä .
Noiden alojen opiskelijoiden olisi hyvä suorittaa joku yhteinen osa opinnoista ristiin, työharjoittelut tietty lisäksi .

  Kokkien ja tarjoilijoiden olisi  hyvä perehtyä , mistä ne raaka-aineet sinne ravintoloiden keittiöihin tulevat ja mitä niiden tuottaminen vaatii .
Asiakkaat ravintoloissa vaativat läpinäkyvyyttä enemmän mm. raaka-aineiden alkuperän  ja eettisyyden suhteen.

Mikäpä olisikaan parempaa asiakaspalvelua kuin se, jossa ravintolan tarjoilijat ja kokit voisivat kertoa opiskelleensa myös ruoan alkutuotantoa, ihan käytännössäkin .

Toki on ollut mukava havaita, että varsin monet kokit käyvät sienestämässä ja marjassa, osa myös kalastaa ja metsästää.

Yhtälailla maatalous-ja puutarhatuotantoa opiskelevat voisivat opiskella  ravintola - ja / tai elintarvikealan  perusteita .



( oma tehtäväni osana opintojani) 
       


PS. Myös tämän blogijutun valokuvat ovat omiani , kuten muissakin jutuissani, ellen erikseen muuta mainitse
( Mari Laulumaa - Hirvonen = Anneli Laulumaa ) 

Wine -list :June23 to December 24

 



    Below is my  wine -list from June 2023 to December  2024, of the wines I have tasted during that time :

 

- Lyrarakis Vidiano 2022
🇬🇷  PGI Crete, Greece
🍇 Vidiano 💛


 -  Nicosia Frappato 2021
🇮🇹 IGT Terre Siciliane, Sicily. Italy
🍇 Frappato ❤️



Kup Cal Serisi Emir Sultaniye 2019

🇹🇷 Cappadocia, Turkey

🍇 Emir 💛


- Cave du Château des Loges Beaujolais - Villages Nouveau 2024
🇨🇵 AOP Beaujolais - Villages, Bourgogne, France
🍇 Gamay ❤️


  -  Koblevo Merlot 2023

🇺🇦 Ukraine

🍇 Merlot ❤️


- Nau Mai Sauvignon Blanc 2022

🇳🇿 Marlborough, New - Zealand
🍇 Sauvignon Blanc 💛


Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir 2021🇳🇿 Canterbury , New - Zealand                      🍇 Pinot Noir ❤️


 - Casa Silva Carmenère Reserva 2022

🇨🇱 Valle Central, Valle de Colchagua, Chile🍇 Carmenère ❤️


- Triennes Viognier Sainte Fleur 2019
🇨🇵  Provence, IGP Méditerranée, France
🍇  Viognier 💛

- Borneo Apasionado Tempranillo 2022
🇪🇦 Levante, DO Valencia , Spain
🍇 Tempranillo ❤️

- Nymphaea Amyntaion Rosé 2023
🇬🇷 PDO Amyndeon , Greece
🍇  Xinomavro 🩷

-  Nugan Dreamer 's Chardonnay 2022
🇦🇺  Riverina , NSW , Australia
🍇  Chardonnay 💛

-  the Grinder Pinotage 2021
🇿🇦  WO western Cape, South - Africa
🍇 Pinotage ❤️

- Shabo Telti - Kuruk 2022
🇺🇦  Ukraine
🍇 Telti - Kuruk 💛

- Le Petit Balthazar Cinsault Rosé 2020
🇨🇵  Languedoc - Rousillon, IGP Pays d' Oc , France 
🍇 Cinsault 🩷

- Anselmann Gewūrztraminer trocken 2022
🇩🇪 Pfalz , Qualitätswein Pfalz, Germany
🍇 Gewūrztraminer 💛

- Medusa Albariño 2022
🇪🇦 DO Rias Baixas, Galicia, Spain
🍇 Albariño 💛

- Garzón Tannat Reserva 2022
🇺🇾 Uruguay
🍇 Tannat ❤️

- Tbilvino Qvevris Rkatsiteli 2020
  🇬🇪   Kakheti, Georgia
🍇 Rkatsiteli 🧡

- La Lande Gros Manseng 2019
🇨🇵 IGP Côtes du Gascogne , France
🍇  Gros Manseng 💛

- Mielensäpahoittajan parempi punainen 2021
🇪🇦 DOP Alicante, Spain
🍇  Monastrell ( Mourvèdre) ❤️

- Mont' Albano Organic 2020
🇮🇹  IGT Terre Siciliane, Sicily, italy
🍇 Nero d ' Avola ❤️

-  Backwoods 2020 ❤️
🇺🇸  California, USA
🍇  Merlot, Cabernet Sauvignon, Petite Sirah

- Geyerhof Stockwerk Grūner Veltliner 2022
🇦🇹 Niederösterreich, Austria
🍇 Grūner Veltliner 💛

- American Wings 2021
🇺🇸 California , USA
🍇 Zinfandel ❤️

- Esporāo Pico Amarelo 2021
  🇵🇹Vinho Verde, Portugal
🍇 Loureiro, Alvarinho, Avesso 💛


❤️ = red wine/💛 = white wine

🩷 = rosé wine / 🧡= " orange wine "( = skin contact - wine )


☆ Here is a link to my wine-list  :January 25 to December 25


https://anskunmietteet.blogspot.com/2025/08/wine-list-january-25-to-december-26.html?m=1&fbclid=IwQ0xDSwMRT0lleHRuA2FlbQIxMAABHjtb54BuIRQdPpootoTBe7yO2LKskcZ5RVKAs1BUf_WVCYefn_LGt6XNP-fJ_aem_pz2rv7Ym_EqSCovdD8tShw


☆ Here is a link to my wine list : 2026

https://anskunmietteet.blogspot.com/2025/12/wine-list-january-26-to-december-26.html?m=1&fbclid=IwVERDUAPAzM1leHRuA2FlbQIxMABzcnRjBmFwcF9pZAwzNTA2ODU1MzE3MjgAAR6vqdWaC4fpkM6FJDYIC2ew46kljtwQH_PME0cI1YFymFRGY_BR0MoFvdXFTA_aem_vvi7HLWFTQim3oz-Mw2a0A


 ☆ Here is a link to my professional  background :

https://anskunmietteet.blogspot.com/2024/07/who-am-i-what-do-i-do-and-why.html?m=0

     

🍷  Haaga Institute, Helsinki / Spanish wine educators tour

🥂Haaga Institute, Helsinki / WSET level 2, intermediate certificate in wines and spirits

 

(Photos© Anneli Laulumaa )







 

Anskun viinipäiväkirja

     



     Borneo Apasionado Tempranillo 2022

🇪🇦  Levante, DO Valencia, Espanja
🍇 Tempranillo


• keskitäyteläinen, keskitanniininen,
kirsikkainen, metsämansikkainen, vadelmainen, kevyen vaniljainen, hennon mausteinen

•  porsas, seurustelujuoma, pikkusuolaiset,  tulinen ruoka

https://www.alko.fi/tuotteet/415517/Borneo-Apasionado-Tempranillo-2022/

      Jos on Grūner Veltliner ja Albariño minun lempirypäleitä , mitä tulee valkoviineihin, niin Tempranillo on punaviini-rypäleistä suosikkien kärkikastia .
Näinpä ollen tämänkertainen maisteluviini onkin vaihteeksi punaviini, ja esittelyvuorossa siis yksi suosikkejani eli Tempranillo .

        Tempranillo - rypäle on kotoisin Espanjasta ( kuten tämä viinikin) ,  jossa se on pyyhältänyt ykköseksi maan yleisimmin  viljellyistä rypäleistä , jättäen toiseksi Airenin ( valkoviini-rypäle ) .
Tempranillosta ei tehdä niin paljon lajikeviiniä, vaan sitä käytetään useimmiten mukana sekoiteviineissä ( joissa siis useampaa rypälelajiketta) .

  Eniten Tempranilloa viljellään  Riojan ja Ribera del Dueron alueella.
Tämä rypäle on hyvin sopeutuvainen mm.erilaisiin ilmastoihin, siksi se on löytänyt tiensä myös Argentinaan, Australiaan ja Yhdysvaltoihin.

     Alla pari linkkiä  lisätietoa Tempranillo- rypäleestä:

https://www.simplyspanishwine.com/blogs/spanish-wine-grapes/tempranillo?srsltid=AfmBOor0vklfMipV-eRgVJtXO3GDTefA6141cx6a2Ym3tJqf3XCIIt34

https://winefolly.com/grapes/tempranillo/


     Espanja on yksi suurimmista viinintuottaja-maista maailmassa , vuonna 2022 se oli kolmantena , Italian ja Ranskan jälkeen.

Minun viinipäiväkirjan ( ja kuukauden viinien) myötä olemme vierailleet jo Rias Baixas ja DOP Alicanten viinintuotantoalueilla.
Nyt matkaamme DO Valenciaan .

    Valencian viinitarhat sijaitsevat keskimäärin noin 475 metrin korkeudessa merenpinnasta .
Viininviljely pinta - ala : ~ 18 000 ha ja suurin osa alueen viineistä lähtee vientiin muualle.


https://www.foodswinesfromspain.com/en/wine/regions/the-mediterranean-coast/valencia-do

  Espanja on kenen tahansa herkkusuun ja viininystävän unelma-lomakohde , paitsi ehkä ihan kuumimpaan kesäaikaan ..

Tässäpä linkki nojatuolimatkalle Espanjan viinireiteille :

https://www.spain.info/en/top/gourmet-route-madrid-barcelona-wines-spain/

https://www.visitvalencia.com/en/what-to-do-valencia/gastronomy/where-to-drink


    Aivan kuten useat muutkin Tempranillot, myös tämä viini on mutkaton ja konstailematon, helposti lähestyttävä punaviini.
Suorastaan kesäisen lämpimänä syyskuisena päivänä tämä viini on oivallinen ihan fiilistelyviininä , ei kaipaa rinnalleen syötävää - joskin on kelpo amigo myös pikku tapasteluihin , tai vaikka suussasulavan jamon Ibericon pariksi.

  Aurinkoisia syyspäiviä toivotellen 🌞🍷:
Ansku

   (Kuvat © Anneli Laulumaa )




maanantai 12. elokuuta 2024

Anskun viinipäiväkirja

        




     Nymphaea Amyntaion Rosé 2023


🇬🇷  PDO Amyndeon, Kreikka
🍇  Xinomavro


  Kuiva, hapokas, sitruksinen, vadelmainen, metsämarjainen, kirsikkainen, hennon kamomillainen

Salaatit, kasvisruoka, vähärasvainen kala, kana & kalkkuna, grilliruoka


https://www.alko.fi/tuotteet/479547/Nymphea-Amyntaion-Ros-2023/


      Tämänkertainen viini vie meidät Olympialaisten alkulähteille , nimittäin Kreikkaan, ja rypäleeksi valkkasin Pohjois- Kreikan tärkeimmän natiivin punaviini- rypäleen Xinomavron - ja  siitä valmistetun roséen.
Tämä rosé tulee tarkemmin sanottuna PDO (  protected designation of origin ) Amyndeon - alueelta ( kreikkalaisittain Amyntaion).

Amyndeon   tasanko sijaitsee  n.570-750 metrin korkeudella  merenpinnasta , ja alueen viinitarhat ovat Bermio - ja Voras vuorten välissä, neljän järven ympäröiminä, (mm. Vegoritis) .

     Vaikka Kreikka onkin pieni viinimaa, mitä tulee hehtaareissa mitattuna ( 64 000ha) , niin sillä on myös pitkä historia viininviljelyssä.
Suurin osa maassa tuotettavista viineistä on tehty maan omista  natiivi-rypäleistä ( 90% kasvustosta on natiivi-lajeja.)
Xinomavron lisäksi mm. Savatiano, Agiorgitiko,  Assyrtiko , Limnio, Malagousia, Plyto.......

Vain pieni osa Kreikan viineistä päätyy vientiin, suurimman osan nauttivat niin paikalliset asukkaat kuin turistitkin.
Kreikka tuottaa enimmäkseen valkoviinejä, vain kolmannes tuotetusta määrästä on punaviinejä.



    Alla lisätietoa Kreikan viinintuotannosta:

https://viinihetki.fi/kreikan-viinialueet-ja-laatuluokitukset/

https://viinilehti.fi/2021/08/kreikka-mind-viinifaktat-ja-parhaat-kreikkalaiset-viinit/


 
Tässäpä pari linkkiä Xinomavro - rypäleestä:

https://www.nautiskelija.fi/Sana.aspx?id=331

https://winesofgreece.org/varieties/xinomavro/


    Tämä viini on tuoksultaan ja maultaan marjainen , miellyttävän hapokas , ja kepeästi  pirskahteleva rosé.


Se suorastaan viekoittelee sinut mukaansa makumatkalle Kreikkaan , ja jo vain alkaa tehdä mieli tanssimaan Sirtakia ja herkuttelemaan suussa-sulavilla grillatuilla souvlaki-vartailla .
Nyt siis matot rullalle ja Zorbakset soimaan - iloa ja valoa kaikille viinien ystäville 😘

   Opa!!! 


(Kuvat © Anneli Laulumaa )






perjantai 2. elokuuta 2024

Anskun viinipäiväkirja

                  



    Nugan Dreamer's Chardonnay 2022

🇦🇺 Riverina, NSW ( New South Wales), Australia
🍇  Chardonnay

Kuiva , hapokas, aprikoosinen, keltaluumuinen, hennon ananaksinen, kermatoffeinen, tamminen

Riistalinnut, rasvainen kala, porsas, noutopöytä

https://www.alko.fi/products/594167/Nugan-Dreamer-s-Chardonnay-2022/


        No nyt on sitten viinipäiväkirjani vuorossa sellaisesta maasta ja sellaisesta rypäleestä oleva viini, että on varmaan tuttu myös kaikille niille, jotka eivät välttämättä hirveästi edes viinejä nauti.

Tämän viinin myötä matkataan nimittäin toiselle puolelle maapalloa, aina Australiaan saakka,  ja rypäleistä esittelyvuorossa on  Chardonnay.

    Chardonnay on yksi eniten viljellyimmistä rypäleistä maailmassa  , ja Australian lisäksi sitä viljellään eniten Ranskassa, Italiassa ja USAssa, mutta sitä löytyy kyllä todella laajasti ihan kaikilta viinialueilta.

  Chardonnay on rypäleenä varsin helppo viljeltävä, ja sopeutuu hyvin erilaisiin ilmastoihin , ja siitä voikin hyvin maistaa, missä päin se on kasvanut ja miten ko.rypäleestä tehty viini on  valmistettu.

Tässä linkissä lisätietoja Chardonnay-rypäleestä:

https://viinimaa.fi/artikkelit/viinitieto/kaikki-chardonnaysta-tiesitko-tata#eb7b1c10

https://www.thewinesociety.com/discover/wine-basics/grape-varieties/chardonnay-the-ultimate-grape-guide


    NSW ( New South Wales) on Australian viinien synnyinpaikka, sillä siellä valmistui ensimmäiset kaupalliseen tarkoitukseen tuotetut viinit.
Riverina ( NSW) on tunnettua maatalousaluetta, ja siellä on todella hedelmällinen maaperä , ja auringonpaiste hellii alueen viinitarhoja.

Australiasta lähti maailmalle yli 621 miljoonaa litraa viiniä 2022-2023.
Maassa on noin 2156 viinitilaa,
Merkittävät viinintuotantoalueet Australiassa ovat :
Etelä -Australia, NSW ja Victoria.

Alla linkkejä Australian viinialueista:

https://viinimaa.fi/artikkelit/viinialueet/australia-moderneja-viineja-ja-rentoa-ruokaa#eb7b1c10


https://www.australianwine.com/en-AU/our-story/articles/the-ultimate-guide-to-new-south-wales-wine-regions

https://www.visitnsw.com/articles/wineries-breweries-and-disilleries-in-the-riverina


       Tämä valitsemani viini on oikein miellyttävä uusi tuttavuus. Tammea on käytetty viinin kypsytyksessä, mutta se jäi mukavasti " taustakuoroon" , ja toi viiniin lähinnä pehmeä toffeemaisuutta ja paahteisuutta.
Trooppiset hedelmät, erityisesti ananas, loisti etualalla niin tuoksullaan kuin maullaankin , ja hentoinen vaniljakin antoi oman vienon äänensä .

Iso peukku 👍 !

  Katsellaan, mihin maahan seuraava viinivalintani meidät kiidättää ...😉

Nyt kuitenkin jännäämään Olympialaisia ja pitämään peukut pystyssä myös suomalaisurheilijolle - erityisesti tänä viikonloppuna meidän kouluratsastajillemme 🇫🇮🐴


 ( Kuvat © Anneli Laulumaa )

     



 









keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Who am I ? What do I do and why

 



" A good meal is like a giant hug on the plate" .

My name is Anneli Laulumaa, and I am a 55 yrs old , professional waitress from Finland.
I qualified from Omnia adult education centre( located at Espoo, Finland ) at Jan.2013, after which I have worked at several different type of restaurants and accomodation businesses both here in Finland and also in Ireland.

      I also have a vocational education on agriculture from 1992, after which I worked on finnish dairy farms .
Between 2016 - 2019 I have also worked as a farm- help on sheep farms in Ireland, Iceland and Norway .

I strongly believe, that my previous work experience and knowledge on farming ,is a great asset on my work as a waiter - the understanding and appreciation of the producers and the produce is deeper and more profound , since I have a first-hand experience of the work and dedication  it involves.

     I  had a fantastic opportunity to work in a family vineyard in Switzerland at summer 2016.
My interest on wines have started long before that , and I have a great passion to learn more .


    I have mostly wanted to work short-term - and seasonal jobs , so I could have a broader picture of my profession and its' career possibilities.
I also enjoy the changing sceneries and different opportunities, which this field so generously provides.

I always enjoy learning new things , and I have an ability to absorb it well.

Wines have been my interest for over 17 years ,and I always wanna learn more about them.

     In addition to work with customers as a waiter, I have had the opportunity to help in the reception and in the kitchen.
I will gladly broaden my horizons and improve my skills both in the kitchen and at the bar learning to make drinks.

I am a native finnish speaker.
In addition to that, my english is excellent, and my swedish is good also.
I also have the beginner's level on spanish and norwegian

    A very big incentive, why I once chose this line of work is, that everybody eats ...and I love travelling and seeing places, tasting new foods , learning more about food cultures , both regionally and internationally.

     Food for me is not just fuel.
   It is experiences, and memories.

                        COURSES


🍷 Haaga Institute, Helsinki / Spanish wine educators tour
🥂 Haaga Institute, Helsinki / WSET level 2, intermediate certificate in wines and spirits

 
- Occupational safety card
- Hygiene pass
- alcohol serving permit
- first aid 1

- from idea to entrepreunership
-  knowledge on Lapland for travel industry
- Course on special dietary requirements



LANGUAGES ( spoken & written):

• finnish -native speaker
,• english - excellent
• swedish – good
• spanish & norwegian - beginner's level


  I also keep a wine - diary  , and  here is a link to the wines, that I have tasted since june 2023, when I began publishing it on my blog: 


https://anskunmietteet.blogspot.com/2024/09/anskun-viinivuosi-0623-0924.html?m=1&fbclid=IwY2xjawGZvfFleHRuA2FlbQIxMAABHaURfVq9EdI3AU1jRM03qKNRQi7MEhiOxgm8Tpo-_mxA-8OD7sRJulmJXg_aem_hOTg_v7HhdDM1J2GYGvjfw


( photos © Anneli Laulumaa )