Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut tätä blogia –
mitä nyt muutaman runon ja tarinan olen saanut aikaan.
Jotenkin vaan vaivannut jonkinlaatuinen kirjoitus ummetus, ollut
inspiraatio kateissa, liekö lähti sitten samalla ovenavauksella kun
kaamosmasennus asettui taloksi.
Noh, eihän sitä väkisellä tarvitsekaan tekstiä vääntää,
enhän tee tätä työkseni, pieni elantoni ei ole kiinni
siitä,saanko aikaiseksi jotain nasevia tekstejä.
Onneksi netti on täynnä jo blogeja joka lähtöön: ruokablogeja,
muotiblogeja, reissublogeja, lemmikkieläinblogeja, fitnessblogeja,
ja varmaan blogeja blogienkirjoituksesta.....eli luettavaa riittää
jokaiseen makuun....
Aloin pohtia itsekin, että pitäisikö minullakin olla joku tietty
teema, minkä pohjalta tätä kirjoitan. Tulin jo pian siihen
tulokseen, että koska elämäni on yhtä kirjavaa kuin
villasukkanikin,jotka nyt lämmittävät varpaitani,on liene
viisainta,että tämä minun sivustoni saa myös olla yhtä
riemunkirjava, vailla päätä ja häntää.
Kunnes yhtäkkiä sain idean......
… Minulla on ollut jo pienestä tytöstä asti kirjekavereita.
Ensin niitä oli kotimaasta, mutta heti kun opin englantia, aloin
hankkimaan niitä vähän kaikista maailman kolkista.
Voi sitä onnea, kun koulusta kotiin tullessa pöydällä odotti
kirje, jossa oli kauniita värikkäitä postimerkkejä ja
persoonallisella käsialalla kirjoitettuna nimeni ja osoitteeni.
Minä kaipaan sitä aikaa, niitä kirjeitä, postikortteja, sitä
tunnelmaa, sitä jännitystä....
kun tiesi, että jossain päin tätä maapalloamme joku oli istunut
pöydän ääressä kynä kädessään, ajatellut minua, antanut
aikaa elämästään juuri minulle – kirjoittaakseen omasta
elämästään ja kuulumisistaan.
Ja tästä sain idean...vähän erilaisen, mutta pohjustuen juuri
tähän ajatukseen...
Minä kirjoitan jatkossa elämästäni ja tunteistani täällä
kirjeinä.
Kirjeinä kelle????
Minä olen valinnut kolme merkittävää henkilöä,jolle haluan ne
osoittaa, mutta jotka te kaikki muutkin,jotka haluatte, saatte lukea.
Ensimmäinen henkilö on rakas äitini, joka ei ole täällä enää
meidän kanssamme, ei fyysisesti, mutta
muutoin voimallisesti läsnä.
Toinen henkilö on minä itse – lapsena.
Haluan kirjoittaa kirjeitä
sille tytölle, joka olin pienenä.
Kolmas henkilö on rakas sieluntoverini, sillä tiedän, että hän
on jossain – toivon hänet joku päivä kohtaavani, missä ja
milloin – siitä minulla ei ole hajuakaan.
En edes tiedä, pitäisikö hänen kirjeet kirjoittaa
suomeksi..kenties englanniksi, vai ymmärtääkö hän sitäkään
kieltä.
Hänellekin haluan kuitenkin kirjoittaa, sillä hassussa pienessä
sydämessäni tunnen, että minullekin on sellainen ihminen olemassa,
joka tietää että minä olen täällä juuri häntä varten.
Joten näille yllämainituille henkilöille minä jatkossa
kirjoitan täällä, ja aina en tule suoraan osoittamaan edes kenelle
kirjeeni on tarkoitettu, joskus se voi olla heille kaikille ja joskus
saatan haluta teidän itsenne päättelevän ketä olen milloinkin
ajatellut...
Maailma on merkillinen paikka, jossa tapahtuu merkillisiä asioita
ja jota asuttaa merkilliset erinäköiset hahmot.
Minun oma elämäni ei lie ihan sieltä tavallisimmasta päästä, ja
kuitenkin koen olevani hyvinkin tavallinen tyttö.
Kaikki on suhteellista, ja miten sen itsekukin näkee omalta
kannaltaan.
Minä tulen kirjoittamaan tänne näkemyksiä ja tuntemuksia minun
kannalta katsottuna,
ja minun silmin nähtynä, korvin kuultuna.
Tästä on hyvä jatkaa..
ps. Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi <3
