torstai 28. maaliskuuta 2013

Kauneus on katsojan silmissä - oikeus ikääntyä kauniisti ja kunniakkaasti...vai onko sitä??








           Nyt kun alkaa olla aika lähelle 43 vuotta takana tätä elettyä elämää, ajattelin pureutua aiheeseen ,joka on kyllä jo pidemmän aikaa mielessäni ollut.
Se on nimittäin tämä ikääntyminen - tai lähinnä se lähes sairaalloinen ikuisen nuoruuden palvonta - hinnalla millä hyvänsä.
Eihän se tietenkään minulle kuulu, mitä ihmiset tekee ja mihin rahansa pistävät, tai miltä haluavat näyttää.
Mutta -  koska Suomessa on edelleen sananvapaus, ja koska minulla edelleen on mielipiteitä ja ajatuksia yhdestä jos toisestakin asiasta, niin avaudutaanpa nyt sitten tästäkin.

      Tämä maailma on pullollaan silikoneja, tekoripsiä, rakennekynsiä, muotiluomuksia, meikkejä ym ym ym....
Lehtihyllyt pursuavat erilaisia naistenlehtiä, ja kansissa poseeraa upeat huolitellut nuoret naiset. Kauneudenhoitovinkit liittyvät ryppyjen peittämiseen tai harmaiden hiusten piilotteluun jne jne.....

     ÄLKÄÄ nyt käsittäkö mua väärin - ei ole mitään pahaa pitää itsestään huolta ja hoitaa terveyttään. Päinvastoin - se on aivan normaalia, ja jopa erittäin suotavaa.
Mutta missä se raja tulee vastaan???? 
Se on tietysti myös yksilöllisistä, aika pitkällekin, mutta minulla on oikeasti alkanut tökkimään tämä varsin pinnallinen ja ulkonäköön ja ikuiseen nuoruuteen painottava yhteiskunta.

     Samaan aikaan kun politiikot nostavat eläkeikiä, yritykset ja työnantajat keksivät kukin omilla tahoillaan ideoita palkata riveihinsä nuoria ja kauniita ja komeita, ja siellä yt- neuvoitteluissa ja työhaastatteluissa ne enemmän ikää omaavat eikä ehkä ulkoisesti niin edustavat ihmiset jäävät kyllä nuolemaan näppejään, vaikka olisivatkin parempia siinä työssä...
Tietenkään tuollainen syrjintä ei lain mukaan ole sallittua, mutta ainahan löytyy hyviä syitä, miten asian saa hoidettua joutumatta lakitupaan.

       Media suorastaan tihkuu seksiä, vähäpukeisia naisia - milloin myymään autoja, milloin muotia, milloin mitäkin.

   Mitä vikaa on oikeasti ikääntymisessä??? Kun se tulee meillä kaikilla auttamatta vastaan??? Ei siinä ole mitään pahaa, ei mitään hävettävää. Miksi niitä ryppyjä on oiottava jollain botoxilla tai turvotettava huulensa aivan epänormaalin näköisiksi? Miksi ne rinnat on pumpattava täyteen silikonia?

   Miksi ei voi ikääntyä rehellisesti? Arvokkaasti? Tyylikkäästi, kantaen itseään ylväänä kuin kuningatar, ollen itsestään ylpeä juuri sellaisenaan - harmaata ohimoilla ja silmien ja suun ympärillä juonteita koetusta elämästä?

    Kyllähän itsestään voi ja pitääkin huolta pitää, mutta sen voi tehdä aivan luomuna: nukkuu hyvin, syö terveellisesti , liikkuu riittävästi ja ei tupakoi, sekä käyttää joko vähän tai ei lainkaan alkoholia.

  Ja kyllä minä olen sitä mieltä, että saunanraikas Suomi -neito on kauneimmillaan juuri niin - saunasta tulleena, puhtoisena ja raikkaana, ei siinä mitään krumeluureja tarvita.

    HYMY - hymyilevä ihminen on aina kaunis! Sellainen sydmämestä lähtevä aito hymy, joka leviää silmiin saakka ja saa ne kimaltelemaan, se on kauneutta parhaimmillaan.

Raskaana oleva nainen on kaunis - hän hehkuu äitiyden tuomaa hohtoa - entäs sitten jos on jalat turvoksissa, ja raskausarpia maha ja reidet täynnään - se kuuluu osana äitiyteen.

      Myös miehillä on nykyään enemmän ulkonäkö paineita, ja kauneusklinikoilla löytyy hoitoja jos jonkinlaisia myös heille..milloin yritetään epätoivoisesti kasvattaa tukkaa,vaikka ei siinä kaljuuntumisessakaan ole mitään pahaa. Ja ryppyjä oikovat myös miehet, ja tummentavat hiuksiaan ,ettei ne harmaat vaan pääsisis näkymään....

    Oi aikoja, oi tapoja......

   Kauneus on katsojan silmissä, ja makuasioista ei voi kiistellä. 
Silti väitän, että kyllä tämä yhteiskunta on uhkaavasti menossa tässä pinnallisuudessa ja ulkonäköön painottavassa toiminnassaan vaarallisille vesille.

    Paineet alkavat jo pienillä lapsilla, syömishäiriöt ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, ja se oma kuva ja oma minän luominen näiden ympäristön paineiden alla on vaikeaa, ja haastavaa.

     Ollaan ylpeitä siitä, mitä me ollaan, juuri tällaisenaan, suoraan saunasta tulleina - raikkaina ja luonnollisina. Annetaan sen iän tulla, ei piilotella sitä, ollaan siitä ylpeitä ja kannetaan se kunniakkaasti.

    Lämmöllä: Mari

   Minä olen kuin laadukkaat punaviinit, paranen vain kypsyessäni - saan enemmän syviä sävyjä, enemmän luonnetta ja karaktääriä - sydämessä  kuplii riemukkaana cavan lailla nauru ja ilo <3

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Mari's project of Finnish landrace farm animals















How did this all began?

 I Started to photograph Finnish landrace farm animals at summer 2006. After I had systematically taken photos of them one year, I already had so much good material, that I decided to share it somehow and put it to good use.
I created a very special and unique multimedia - show of those photos, and added some very carefully selected music to the pictures. In this multimedia, all the Finnish landrace breeds are included, which are:
- The Finn horse
- The Finnsheep
- East - Finnish cattle
- West - Finnish cattle 
- North - Finnish cattle
- Finnish landrace goat
- Finnish landrace hen










What's happening right now??

After I made that multimedia - dvd, I started to show it in several places, including:
- schools and day care centres
- retirement homes
- special occasions etc…

I continue photographing these animals all the time, and I have created my own home-pages for this project :

 www.marinmaatiaiset.net









What is happening now and in the future:

I am planning to continue photographing these animals in the future too, and the galleries keep on growing.
The Finn horse is a very multi-purpose breed, and I  am hoping to bring these purposes up taking photos of the Finn horse in all the tasks it can do.
I am also hoping to take a large photo - series of a Finn horse from its birth to adulthood following a life on one special Finn horse.



At summer 2013 I will cycle around Finland and spread the knowledge of these landrace breeds around our country. I will use the whole summer to this special adventure, and I keep everybody up to date by keeping a diary online and opening a special place for photo-journal from my journey.



In the future I also hope to be able to take photos of other Scandinavian landrace breeds, including the canines of all Scandinavian countries.









The sights, sounds and flavours of Finland


I strongly believe in Finland 's gastronomy, and to our domestic production with high quality. I believe to the motivation and skills which our farmers and producers have, especially the keepers of small farms with our landrace farm animals. Their loyalty and heart lies on the right place, and their work ethic is never unseen before.
Our national treasure, the forest, has its own remarkable production of its own: its berries and mushrooms, and its very variable game.
Also our lakes, rivers and the sea brings its own specialities to our kitchens.
As a part of my main project concerning our domestic farm breeds, I will include this one to it.
My aim and my goal is to forward Finnish knowledge and skills in gastronomy and high guality farm products to foreign countries. I would sincerely hope to inspire the international visitors to get excited about our country's true and genuine flavours what we have to offer for them.








Why am I doing this project?

This is very simple: I love these animals!! Finnish landrace breeds are a big and significant part of our agricultural and cultural history. Some of these breeds are still very low in numbers, even endangered species.
It is vital to spread knowledge of these breeds across our country and let all the people know the importance of valuing something unique and special.
This project is also very educational to our children and young people, since more and more people are living in an urban setting without any connection to rural lifestyle.
Also bringing this program to our senior citizens is a helpful and enriching way to bring up memories and cheering their day.

I will keep on going as long as possible, creating new ways of celebrating our very rare and fabulous landrace breeds.

It's all about love and commitment.

Sincerely: Mari Laulumaa

www. marinmaatiaiset.net

Illan hämyssä....











    Iltaa vaan kaikille!!!

   Tossa vietettiin hetki sitten kansainvälistä "  Earth hour -tuntia", ja minäkin kuuntelin kuullokkeilla Sibeliusta kynttilän valossa ja annnoin ajatusten vapaina vaellella, ihan minne lystäsivät.

  Päätin sitten, että laitan tänne noita vanhoja kirjoittamiani runoja ja tarinoita, kun niitä olen taas toisen koneeni kovalevyltä talteen saanut. Eli niitä on tuossa nyt sitten tämän illan nimissä useakin erilainen kirjoitelma, kaikki siis minun vilkkaan mielikuvitukseni tuloksena.

   Eipä hätiä mitiä kuitenkaan, lumet alkaa sulaa pikkuhiljaa, ja kyllähän tämä blogi tarinoi pitkälti myös reissuiltani, ja tunnelmistani sieltä.
 Mutta arvelin, että ensimmäisiä matkajuttuja odotellessamme voimme lueskella näitä aiempia tuotoksia - 
jos ei niistä muuta iloa ole, niin ainakin toimii tarvittaessa unilääkkeen korvikkeena:)

    Eipä tässä sen kummempia tälle illalle, olokee kiltisti ja antaa hyvän kiertää <3

    ps. Tiedoksi saatettakoon - mie pyrin parhaani mukaan tarkistamaan räikeimmät kirjoitusvirheet ja yritän myös, että nämä jutut ois mahdollisimman mukavasti luettavissa.
 MUTTA - tämä ei ole essee tai mikään muukaan koulun tuotos, joten kaikki ,jotka tunnette sen sisäisen äidinkielen opettajan nostavan päätään, kun luette tätä blogia, eikä jokaisen pilkun jälkeen olekaan tullut sitä välilyöntiä, niin hengittäkää syvään ja rauhallisesti - kun olen kirjoitustyön vauhdissa ja luovuus iskee muhun kuin leka päähän, niin on aivan saletti juttu, että kirjoitusvirheitäkin syntyy...koettakaa siis jotenkin kestää:)

Aamulla

















        Aamun ensisäteet osuvat kasvoillesi - näytät niin tyyneltä, levolliselta.
 Käsivartesi lepää vyötärölläni,  siirrän sen varovasti pois ja puen ylleni t- paitasi ja tuoksusi.

    Astun aamukasteiselle nurmelle,  ja paljaita varpaitani tervehtii viileä kesäinen kosketus.
 Hengitän sisääni puhdasta raikasta ilmaa - annan katseeni kiertää edessäni uinuvassa maalaismaisemassa.
Kaukainen kellonääni kantaa korviini, puna-valkeat kyytöt laiduntamassa - sielu lepää.

     Askeleeni kuljettavat minut järvenrantaan,  vedenpinta on täysin tyyni,  neitseellisen koskematon. 
Aurinko värjää järven selän kauniin hehkuvaksi,  ja en voi vastustaa kiusausta.

     Riisun paitasi ja rikon järven pinnan kahlatessani syvemmälle veteen - hitaasti soluttaudun järven syliin,
 ja kuulas vesi tuntuu vilvoittelevan alastonta kehoani.
 Uin ja nautin, aamu - uintiani säestää heinäsirkkaorkesteri, solistina tuntematon vesilintu.

Vesi huuhtoo pois hien iholtani, samalla kuitenkin myös sinun tuoksusi - äkkiä haluan palata rantaan ja saada käsivartesi ympärilleni.

     Hiivin takaisin vuoteeseen, viereesi.
 Hymyilet unesi läpi, ja minun on pakko saada maistaa unesi huuliltasi....

..kevyesti , kuin höyhen, huuleni koskettavat sinun raollaan olevia huuliasi, ja vedät minut syliisi.
Kiepsautat minut hellästi allesi vartalosi ollessa peittonani. 
Värisen hieman, ja syleilet minua tiukemmin. 
Huulemme kohtaavat uudelleen, nyt hieman vaativammin.
..
    Maistelet järviveden pisaroita paljalta iholtani.
 Huokaisen , kun kätesi hyväilee rintojani.
Sinä sulatat jään sisältäni - hellyydellä,  kärsivällisyydellä herätät minut - 
elvytät minut..tuntemaan kuin nainen.

     Aamu vaihtuu päiväksi , illaksi, mutta meillä ei ole kiire minnekään,
 aika on pysähtynyt, teemme tutkimusmatkoja toisiimme...

Lakana soljuu lattialle,  lepään kainalossasi, hyväilen kasvojasi ja yksinäinen kyynel vierähtää poskelleni - suutelet sen pois.
Ja kun viimein maltamme nukkua, tiukasti toisiimme kääriytyneinä, on taas heinäsirkkojen aika aloittaa sinfoniansa.

     

Yksin, mutten yksinäinen


                                           









         Syvä hiljaisuus, 
parvekkeelta korviini kantautuu tuulikanteleen vieno ääni.

Tämä hiljaisuus voisi olla painostavaa,  muttei se sitä ole. 
Miellyttävä, rauhoittava - sitä se on.
 Kahvikuppi kädessäni ja gorillatossut varpaiden lämmittäjänä asettaudun olohuoneeseen. 
Nojatuoli kehoittaa minua istuutumaan , ja tekemään oloni mukavaksi.
 Noudatan kehoitusta, ja uppoan sen pehmeään syleilyyn. 
Kirjahylly hiipii vierelleni ja tarjoaa minulle lukemista. 
Kiitän sitä kohteliaasti , ja otankin käteeni kirjan , jota en ole vielä ehtinyt lukea.
Jalkalamppu sytytttää valonsa, että näkisin paremmin, 
 ja jalkarahi jää kiltisti paikalleen, jotta voisin lepuuttaa omia jalkojani sen päällä.

    Elottomia huonekaluja, elottomia esineitä, ja silti ne tekevät olostani kotoisan ja viihtyisän.
 Vaikka olenkin nyt yksin, en ole yksinäinen.

    Sydämessäni monta minulle rakasta ihmistä muistuttaa siitä , että vaikka he eivät olekaan täällä ja tässä hetkessä minun kanssani, niin he ovat siellä missä ovat...ja minä olen siellä heidän kanssaan, heidän sydämissään.

Siemaisen kahvia, herkuttelen kekseillä ja kääriydyn huopaan. Turvallinen olo, hyvä olo..
...hymyilen ja pian vaivun uneen - yksin, mutten yksinäisenä.

Demonit yössä














  Juoksen...
kovaa..
kuulen sydämeni lyönnit,
 tunnen jalkojeni alla rapisevat syksyn kuolleet puunlehdet,
kasvoilleni lyövät kipeästi ruoskan ohuet oksat,  joiden viuhuva ääni kantaa tuulen mukana.
Pakenen -
pysähdyn,
pidätän hengitystäni,  mutta tuntuu silti että sydämeni lyönnit ovat niin voimakkaat,
 että ne paljastavat takaa-ajajilleni missä olen.
Eksytinkö?
Kädet hikoavat.....
            EN!!!
Voi ei.!!!
Askeleet kuuluvat jo paljon lähempänä,  kiiruhtavat koko ajan, 
ottavat kiinni välimatkaa.
En kuitenkaan näe ketään, kuulen vain askeleet ja raskaan hengityksen  -melkein vaistoan jo tuon hengityksen niskassani..

   Ketä pakenen?? 
Kuka ajaa minua takaa ?? 
Kuka vainoaa minua?
    Minun Demonit...ne tulevat aina ja kaikkialle, ne löytävät minut joka paikasta.
Ei ole piiloa,  johon ne eivät löytäisi.
Kuin saalistajat tulevat perässäni ja haistavat pelkoni...nuo minun demonit.
Kompastelen, 
kaadun, 
huohotan,
kyyneleet virtaavat jo poskiani pitkin.
En pääse karkuun.
Koskaan !
Ikinä!
Milloin tämä painajainen loppuu ??
 Ei koskaan.
Jatkuuko tämä loppuelämäni? 
Enkö koskaan saa rauhaa ? Eikö koskan enää tule levollisia unia?

    Juuri kun olen pääsemäisilläni karkuun pimeään luolaan,  tunnen käden olallani. 
Tukahdutan vaimean kauhun huutoni..
Nyt tämä päättyy
.Ainakin näin saan rauhan..
Kylmä tuuli puhaltaa kasvojani, kohotan ne kohti saalistajaa.

Kuka minut sai kiinni? 
Miltä demonit näyttävät??

--->>>>Armelias aamu herättää minut taas uuteen päivään...mutta vain hetken saan hengähtää...alkaako kilpajuoksu taas uudelleen?

Luonto - äidin kyyneleet











           Kävelen pitkin merenrantaa , tuuli sekoittaa hiukseni yhdeksi mytyksi - kuin linnunpesäksi.
Kahlaan veteen, aallot hyväilevät varpaitani- kipristelen niitä, koska vesi on viileää.
Kumarrun poimiakseni hiekasta aaltojen alta kauniin kiven. Sormieni välistä soljuva kirkas merivesi muuttuukin yhtäkkiä tahmeaksi mustaksi liejuksi - öljyä!!

      Vetäisen kiihkeästi henkeäni ja vetäydyn taaksepäin rantaan.
Edessäni avautuu painajainen...

Kauniit valkeat linnut räpistelevät kauhuissaan siivet raskaina pois mustasta liejusta,
 joka tahraa kaiken tielleen tulevan elollisen ja elottoman saastaiseksi ja synkäksi.

Kalat kuolevat edessäni. Katson avuttomana, kun luonto tukehtuu silmieni alla - äiti maa pyytää apuani..

   " Pieni ihminen - auta minua! Älä anna enää sademetsän puiden kaatua! Älä anna enää uhanalaisten eläinten menettää henkeään!  Älä anna meriemme ja järviemme hukkua enää saasteisiin!"

Avunhuuto peittyy ukkosen jyrinään, sade kastelee minut läpimäräksi ja värisen kauttaaltani.
Luonto-äidin kyyneleet kastelevat minut.

     Suru pyyhkii ylitseni pyörremyrskyn lailla, omat kyyneleeni sekoittuvat luonto-äidin pisaroihin.
Vaivun hiekkaan, jalkani eivät enää kanna askeltakaan.

Jostain saan kuitenkin voimaa ja kahlaan takaisin synkkään mustaan veteen. Etsin käsiini sen kauniin kiven - puristan sen lujasti nyrkkini sisään kuin anoen siitä energiaa.

Yksi kivi kerrallaan, yksi pisara kerrallaan, yksi kala kerrallaan, lupaan auttaa luonto-äitiä.

      Aurinko palaa taivaalle - sen säteet osuvat kasvoilleni ja kuivaavat poskeni - yksi kyynel kerrallaan.

Tulen tanssi - Andalucian yöt














      Kavioiden rytmikäs isku hiekkatietä vasten. 
Sinkoilevat pikkukivet, vastaantulevat puunoksat - ne kaikki väistän kyyristymällä lähemmäksi hevosen kaulaa.
Harjasta kiinni pitäen antaudun itsekin vapauttava laukan rytmiin...
   ..pois, pois, vie minut pois..
Vallaton voimakas orini - musta kuin yö,  jouduttaa minut eteenpäin kastanjapuilla varjostettua tietä pitkin.
Korvissani soi vielä flamencon kuumat rytmit ja suussani maistuu makea viinin maku.

    Tumma, kissamaisen notkea, hoikka nainen keinuttaa itseään kitaran tahdissa.
Jalat lyövät lattiaan, kädet taputtavat, punaisen kankaan verhoamat lanteet houkuttelevat katsojansa eroottisiin leikkeihin...
..Silmät kipunoiden, kastanjetit tulta lyöden vauhti kiihtyy, hiki karpaloi huulilla - mutta tulitanssi ei voi loppua vielä, ei kesken.
Nainen vangitsee yleisönsä, minä toisen viinilasillisen ja poistun illan pimeyteen.

...Laukkaa ratsuni, jaksa vielä vähän. 
Rantaviivaa leikaten ratsastan väsyneen hevoseni rannalle ja annan sen levätä.

  Laskeudun hiekalle pitkäkseni, suljen silmäni....kattonani Andalusian upea tähtitaivas vaivun uneen.

         Herään unestani lempeään suudelmaan,avaan silmäni ja näen sinut.
Vedän sinut lähemmäksi itseäni, haluan tuntea sydämen lyöntisi rintojani vasten.
Hellästi hyväillen nautimme toisistamme tuulen viilentäessä paljasta ihoamme....
...hitaan nautinnollisesti viet minut toiseen maailmaan, kaukainen flamenco vielä korvissamme soiden lantiomme antautuvat omaan tanssiinsa...viekoittelevaan rytmiin....tulen tanssiin..

Herään..sinä olet poissa, ikävä jäljellä, ihoon kiinni liimautunut raita jäljellä ihanasta unestani.
Kävelen keittiöön, laitan aamukahvit, radiosta tulee....flamencoa.....ja iloisesti hymyillen jatkan päivän puuhiani.




Carpe diem - tartu hetkeen


                                            


     Niin yksinkertaiselta kuullostaa tuo lausahdus,välillä tuntuu että helpommin sanottu kuin tehty..mutta tuo yksi ainoa lause pitää sisällään niin paljon viisautta ja järkeä,että ei ole mitään rajaa..kuinka moni meistä oikeasti noudattaa tuota vanhaa kuuluisaa sanontaa : carpe diem..??

     Ei varmasti monikaan. Me murehdimme menneitä asioita, haikailemme tekemättä jätettyjä asioita, tai jo etukäteen huolehdimme huomisen huolista..mutta entä tämä hetki?  Tämä päivä?  Tämä sekunti? Juuri nyt..tässä ja nyt.
Osaammeko ottaa siitä irti kaiken?
Emme,se lipuu käsistämme, sormiemme välistä kuin hieno tomuinen Saharan aavikon hiekka, kuin tiimalasin aika.
Ja kun sitten istumme jossain vanhainkodeissa tai kodeissamme ( jos onnekkaita olemme),ja silloin katsomme taaksepäin,niin harmittaa vain ne elämättä jääneet hetket ja kokemukset,jotka annoimme valua hukkaan kiireen ja arjen keskellä..niin väärin.

     MUTTA - hyviä uutisia..me oikeasti voimme vaikuttaa itse omiin tekemisiimme. 
Meistähän se on pitkälti kiinni, miten haluamme elämämme palapelin rakentuvan, ja miten monta osaa olemme saaneet siitä kasaan.

        Minä olen aloittanut pitkän matkan, pitkän taipaleen, matkan minuuteen,jo kauan aikaa sitten. 
Tällä matkalla, tällä tiellä, olen kuluttanut monet kengänpohjat puhki ja saanut jalkani rakkuloille.
Tämä yksinäinen, mutta samalla nautittava matka minuuteen on ollut täynnä yllätyksiä..raskaita nousuja vaikeakulkuisille kallioille - välillä ei ole mistä ottaa kiinni, ja lipsahdus on ollut lähellä - ja putoaminen...korkealta ja syvälle..
Välillä on ollut myötätuulta, helppojakin taipaleita, jolloin olen saanut nauttia kauniista auringonnousuista ja sykähdyttävistä sateenkaarista - näistä taipaleista, tiettömistä teistä, olen saanut taas lisää pontta seuraavia mutkia varten - ja jokainen mutka tuo tullessaan yllätyksen.
Ikinä et tiedä mitä tai kuka sieltä tulee sinua vastaan..jokainen risteys on päätöksen paikka, mihin käännyn?Mitä sanoo vaisto? Minne tuuli kuljettaa ? Menenkö myötätuuleen ja saan kevyemmän matkan, vai otanko haasteen ja kuljen taas vastatuuleen, jolloin matkanteko on raskasta ja hidasta, mutta näköala perillä voi olla palkitseva ja tunne mahtava - onnistumisen elämys!!

    Vaikka meillä kaikilla on perheet ympärillä...puoliso, lapset ,muut sukulaiset, ystäviä ( jos olemme oikein onnekkaita ), loppupeleissä olemme kuitenkin yksin. 
Tuletko toimeen itsesi kanssa? Pelkäätkö yksinäisyyttä? 
Hakeudutko väkisin jonkun seuraan?
 Minä en, minä nautin yksinäisyydestä, koska en tunne olevani yksinäinen.
Kuulen silloin ajatukseni paremmin, selkeämmin..kuin hiljainen vuoristopuron solina, kuin kevyt tuulen henkäys preerian kuumuudessa..ajatukseni kertovat minulle jotain,kun vaan pysähdyn kuuntelemaan ja keskityn.
Yksikseni saan olla aidoimmin oma itseni..kun itkettää, voin antaa kyyneleiden valua rauhassa poskiani pitkin ja kesätuulen pyyhkiä ne pois, ei tarvitse olla edes analysoimassa miksi itken - saan tuntea rauhassa itseni juuri niin surulliseksi kuin haluan.

    Kyllä menneitä muistella saa, ei siinä mitään pahaa ole, mutta ei sinne kannata haikailemaan jäädä ja antaa tämän hetken karata käsistäsi sen vuoksi, että jäit kyydistä,että jäit sinne menneisyyteen.

     Kyllä tulevaisuuttakin voi hieman piirtää ja suunnitella, miltä se ehkä voisi näyttää etukäteen, antaa osviittaa..mutta ei sitäkään pidä kiveen hakata, tai jää omien suunnitelmiensa, 
omien ehdottomuuksiensa orjaksi ja vangiksi ja unohtaa nauttia nykyhetken tuomista käänteistä ja yllätyksistä.
Unohdetaan ne kartat ja kompassit, suljetaan ne navigaattorit hetkeksi, ja eksytään oikein tarkoituksella, sillä se matka voi oikeasti olla paljon arvokkaampi kokemus kuin se päämäärä,jonne on aina kiire.

Eilinen on mennyt, huominen on tuntematon, elämä on nyt - carpe diem!!


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Happy happy happy!!!!!!!










   Hello eveyone!!!!!!

   Just dropping a short note here - today is indeed a happy day. Since the patience is not my virtues, I couldn't wait any longer.
    I took the red devil for our first ride this year - only 5km, but it was fantastic!!!
Partly it was a bit of an extreme experience, since there were still some icy on the roads, and it almost got me by surprise at one point - nearly fell down, but managed to keep my balance...


  Great ride, and I am so happy!!! Let the spring come now, with guns blazing and chase the winter far far away!!!!
 Talk to you soon again!!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Back to basics - what this blog is mostly about..my cycling journeys..











 Now that I have introduced myself better and talked about my life, introduced my cute home, it is about time to return back to the main thing: cycling!!

    I got my red devil back yesterday from the service, and it is as good as new and ready to go! With new tires etc. it will be a pleasure to take her for a ride and adventures.The photos above I took yesterday, and as you can see, plenty of snow left still....
Good time to explore more maps and do small inventory of the gear I need....I have almost everything, but I was planning to invest a bit and get a mini Trangia cooking gear.
However, mostly I am all set up and ready to rock and roll....

I'll be back, hopefully in the very near future I can write of my little trips and put some photos too....so keep your fingers crossed that the spring would finally push the winter aside and arrive!

 Take care folks - be good!

Home on the wheels - elämää 12,5 neliön mökissä:)










      Eikös se sanonta mene, että koti on siellä, missä sydän on??
 Ja mikä on koti?? Miten se käsitetään?
Näin wikipedia kertoo sanasta KOTI:


"Koti on paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen, jossa säilytetään henkilökohtaisia tavaroita, jossa vietetään vapaa-aikaa ja paikka jossa perheen jäsenet asuvat.
Ihmisen kotiin voivat tulla vieraat vain luvalla ja se nauttii kotirauhaa. Kodiksi voi kutsua myös jotain tiettyä kaupunkia, seutua, valtiota tai muuta paikkaa jossa viihtyy erityisen hyvin. Kodin rajat eivät siis ole tarkat ja täsmälliset vaan suhteelliset. Vakituinen asuinpaikka ei aina tunnu kodilta, ja kodilta voivat tuntua myös paikat, joissa ihminen ei asu". ( wikipedia).
   Minä olen ehtinyt tähän kohta 43 ikävuoteen mennessä asua monessa eri maassa ja monelaisissa asunnoissa,jotka kaikki silloin kunakin hetkenä edustivat ainakin joillakin määreillä kotiani. Olen asunut maalla, kaupungissa, pienissä kaupungeissa ja miljoonakaupungeissa.
Olen asunut maatilalla, rivitalon pätkässä, luhtitalossa, kerrostalossa.... 
Elämäni ensimmäistä kertaa tunsin suurta tyyneyttä ja mielenrauhaa vasta keväällä 2007, kun löysin kotini:sekä henkisen kuin myös fyysisen  - ja sen kodin toi minulle 12,5 neliön tilaihme - asuntovaununi, jossa olen asunut nyt ympäri vuoden toukokuusta 2008 saakka. 
Tämä on kulkurin koti,ja täällä on kulkurin hyvä olla.
Mikä sopiikaan tällaiselle levottomalle sielulle paremmin, kuin mökki pyörien päällä? Ja näistä mökin ikkunoista on katseltu niin Välimerta, kuin tuntureitakin ja kaikkea siltä väliltä. Seikkailujen ja tutkimusretkien välissä ja niiden jälkeen on aina hyvä palata kotiin - laittaa tuo ovi kiinni ja kääriytyä lampaantaljalle kynttilänvalossa rauhoittumaan.
    Tämä kotini on turvasatama myös pojalleni, ja tässä on elänyt ja asunut ja matkaillut myös poikani isä useita vuosia. Tällä on käyty kääntymässä Sierra Nevadan vuorilla, ajeltu Marokon kuoppaisilla teillä, katseltu myrskyävää Atlanttia ikkunasta Runden saarella kuunnellen lokkien ja Lunnien ääniä.
  Tämä on koti siinä missä muukin paikka, jota ihmiset yleensä kodikseen nimittävät. Tilat ovat fyysisesti pienet, mutta henkisesti suuret.
   Eikä se ole koosta kiinni, täällä pystyy toteuttamaan kaikki ne tarpeet, mitä ihminen kodiltaan haluaa: rauhaa, turvaa, suojaa ja lämpöä, jne.....
Lämpöä piisaa talven pakkasista huolimatta, ja ruoka valmistuu kotoisasti kaasuliedellä. Sisävessakin on, ei tarvitse riu 'ulla käydä tarpeillaan.
Pesutilat löytyvät yleisistä tiloista, samoin pyykkitupa. Kaikki,mitä elämältä vaaditaan, kätkeytyy kotini seinien sisäpuolelle.

   Ja kun on aika ja tarve vaihtaa maisemia, niin koti siirtyy näppärästi paikasta toiseen, ilman suurempia muuttotalkoita. Luonto on aina lähellä ja käsin kosketeltavissa..
    En vaihtaisi tätä asumismuotoani ja elämäntapaani mihinkään mistään hinnasta. Tämä on ehkä muille koirankoppi, epäkelpoa asumista ym ym...uskokaa pois vaan, kaikki on jo kuultu.
Alkuun se loukkasi ja satutti, mutta enää en välitä. Minulle on kasvanut muutenkin paksu nahka, kuin sarvikuonolle. Minä kunnioitan muiden koteja, toivon samaa kunnioitusta omaa elämäntapaani ja kotiani kohtaan muiltakin.
Ei tämä ole keltään pois, eikä tämä vahingoita ketään. Tämä on vaan yksi tapa muiden joukossa elää ja olla.






Elä ja anna toistenkin elää , kukin tavallaan..rauhallista pyhäiltaa toivotellen: pienen torpan tyttö:)