Carpe diem - tartu hetkeen

                                            

     Niin yksinkertaiselta kuullostaa tuo lausahdus,välillä tuntuu että helpommin sanottu kuin tehty..mutta tuo yksi ainoa lause pitää sisällään niin paljon viisautta ja järkeä,että ei ole mitään rajaa..kuinka moni meistä oikeasti noudattaa tuota vanhaa kuuluisaa sanontaa : carpe diem..??

     Ei varmasti monikaan. Me murehdimme menneitä asioita, haikailemme tekemättä jätettyjä asioita, tai jo etukäteen huolehdimme huomisen huolista..mutta entä tämä hetki?  Tämä päivä?  Tämä sekunti? Juuri nyt..tässä ja nyt.

Osaammeko ottaa siitä irti kaiken?

Emme,se lipuu käsistämme, sormiemme välistä kuin hieno tomuinen Saharan aavikon hiekka, kuin tiimalasin aika.

Ja kun sitten istumme jossain vanhainkodeissa tai kodeissamme ( jos onnekkaita olemme),ja silloin katsomme taaksepäin,niin harmittaa vain ne elämättä jääneet hetket ja kokemukset,jotka annoimme valua hukkaan kiireen ja arjen keskellä..niin väärin.

     MUTTA - hyviä uutisia..me oikeasti voimme vaikuttaa itse omiin tekemisiimme. 

Meistähän se on pitkälti kiinni, miten haluamme elämämme palapelin rakentuvan, ja miten monta osaa olemme saaneet siitä kasaan.

        Minä olen aloittanut pitkän matkan, pitkän taipaleen, matkan minuuteen,jo kauan aikaa sitten. 

Tällä matkalla, tällä tiellä, olen kuluttanut monet kengänpohjat puhki ja saanut jalkani rakkuloille.

Tämä yksinäinen, mutta samalla nautittava matka minuuteen on ollut täynnä yllätyksiä..raskaita nousuja vaikeakulkuisille kallioille - välillä ei ole mistä ottaa kiinni, ja lipsahdus on ollut lähellä - ja putoaminen...korkealta ja syvälle..

Välillä on ollut myötätuulta, helppojakin taipaleita, jolloin olen saanut nauttia kauniista auringonnousuista ja sykähdyttävistä sateenkaarista - näistä taipaleista, tiettömistä teistä, olen saanut taas lisää pontta seuraavia mutkia varten - ja jokainen mutka tuo tullessaan yllätyksen.

Ikinä et tiedä mitä tai kuka sieltä tulee sinua vastaan..jokainen risteys on päätöksen paikka, mihin käännyn?Mitä sanoo vaisto? Minne tuuli kuljettaa ? Menenkö myötätuuleen ja saan kevyemmän matkan, vai otanko haasteen ja kuljen taas vastatuuleen, jolloin matkanteko on raskasta ja hidasta, mutta näköala perillä voi olla palkitseva ja tunne mahtava - onnistumisen elämys!!

    Vaikka meillä kaikilla on perheet ympärillä...puoliso, lapset ,muut sukulaiset, ystäviä ( jos olemme oikein onnekkaita ), loppupeleissä olemme kuitenkin yksin. 

Tuletko toimeen itsesi kanssa? Pelkäätkö yksinäisyyttä? 

Hakeudutko väkisin jonkun seuraan?

 Minä en, minä nautin yksinäisyydestä, koska en tunne olevani yksinäinen.

Kuulen silloin ajatukseni paremmin, selkeämmin..kuin hiljainen vuoristopuron solina, kuin kevyt tuulen henkäys preerian kuumuudessa..ajatukseni kertovat minulle jotain,kun vaan pysähdyn kuuntelemaan ja keskityn.

Yksikseni saan olla aidoimmin oma itseni..kun itkettää, voin antaa kyyneleiden valua rauhassa poskiani pitkin ja kesätuulen pyyhkiä ne pois, ei tarvitse olla edes analysoimassa miksi itken - saan tuntea rauhassa itseni juuri niin surulliseksi kuin haluan.

    Kyllä menneitä muistella saa, ei siinä mitään pahaa ole, mutta ei sinne kannata haikailemaan jäädä ja antaa tämän hetken karata käsistäsi sen vuoksi, että jäit kyydistä,että jäit sinne menneisyyteen.

     Kyllä tulevaisuuttakin voi hieman piirtää ja suunnitella, miltä se ehkä voisi näyttää etukäteen, antaa osviittaa..mutta ei sitäkään pidä kiveen hakata, tai jää omien suunnitelmiensa, 

omien ehdottomuuksiensa orjaksi ja vangiksi ja unohtaa nauttia nykyhetken tuomista käänteistä ja yllätyksistä.

Unohdetaan ne kartat ja kompassit, suljetaan ne navigaattorit hetkeksi, ja eksytään oikein tarkoituksella, sillä se matka voi oikeasti olla paljon arvokkaampi kokemus kuin se päämäärä,jonne on aina kiire.

Eilinen on mennyt, huominen on tuntematon, elämä on nyt - carpe diem!!