Juoksen...
kovaa..
kuulen
sydämeni lyönnit,
tunnen jalkojeni alla rapisevat syksyn kuolleet
puunlehdet,
kasvoilleni lyövät kipeästi ruoskan ohuet oksat, joiden viuhuva
ääni kantaa tuulen mukana.
Pakenen -
pysähdyn,
pidätän
hengitystäni, mutta tuntuu silti että sydämeni lyönnit ovat niin voimakkaat,
että ne paljastavat takaa-ajajilleni missä olen.
Eksytinkö?
Kädet hikoavat.....
EN!!!
Voi
ei.!!!
Askeleet kuuluvat jo paljon lähempänä, kiiruhtavat koko ajan,
ottavat
kiinni välimatkaa.
En kuitenkaan näe ketään, kuulen vain askeleet ja raskaan
hengityksen -melkein vaistoan jo tuon hengityksen niskassani..
Ketä pakenen??
Kuka ajaa minua takaa ??
Kuka vainoaa minua?
Minun
Demonit...ne tulevat aina ja kaikkialle, ne löytävät minut joka paikasta.
Ei
ole piiloa, johon ne eivät löytäisi.
Kuin saalistajat tulevat perässäni ja
haistavat pelkoni...nuo minun demonit.
Kompastelen,
kaadun,
huohotan,
kyyneleet virtaavat jo poskiani pitkin.
En pääse
karkuun.
Koskaan !
Ikinä!
Milloin tämä painajainen loppuu ??
Ei
koskaan.
Jatkuuko tämä loppuelämäni?
Enkö koskaan saa rauhaa ? Eikö koskan enää
tule levollisia unia?
Juuri kun olen
pääsemäisilläni karkuun pimeään luolaan, tunnen käden olallani.
Tukahdutan
vaimean kauhun huutoni..
Nyt tämä päättyy
.Ainakin näin saan rauhan..
Kylmä
tuuli puhaltaa kasvojani, kohotan ne kohti saalistajaa.
Kuka minut sai kiinni?
Miltä demonit näyttävät??
--->>>>Armelias
aamu herättää minut taas uuteen päivään...mutta vain hetken saan
hengähtää...alkaako kilpajuoksu taas uudelleen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti