12.6.2017

Oppitunteja elämästä ja itsestäni Irlannin vehreissä maisemissa 12.6.2017

"  Kun elämä heittää sinua sitruunoilla, purista niistä mehua".
Eikös se sanonta mennyt jotakuinkin juuri noin.??
Tämä varsin rakkaaksi tullut vihreä saari näköjään päätti, että olen sitruunanmehun tarpeessa kovastikin, joten niitä on sitten lennellyt tasaiseen tahtiin sekä oikealta että vasemmalta.
Mehun tekoohan sitä sitten on ryhdyttävä, ei mene hyvät hedelmät ihan hukkaan.
Minä olen Kökarin vuoden jälkeen ollut varsin rauhaa rakastava ihminen, joka välttelee suuria konflikteja mielummin kuin  kulkee kohti niitä uhmakkaasti hihoja käärien.
Niitä erimielisyyksiä ja konfliktejakin kuitenkin tuppaa joskus tulemaan, ainakin jos yhtäön enemmän joutuu olemaan kanssakäymisissä lajitoveriensa kanssa.
Ja kun ne tulee, niin mielelläni ne selvittäisin heti alta pois ilman puhdistamiseksi.

Näin luulin toimineeni Kroaatti kämppiksenikin kanssa, ja varmuuden vuoksi otin vielä hajurakoa ( kirjaimellisesti)ja vaihdoin kämppääkin....ja kämppistä.
Hän sai oman "man-cavensa" takaisin, minä muutin kimppakämppään hostellin yläkertaan mukavan nuoren Ranskalaistytön seuraksi.
Jotenkin ajattelin, että Kroaatti herra olisi ollut onnellinen saatuaan huoneensa itselleen, mutta sepä olikin varsin väärä luulo.
Tilanne ei parantunut yhtään, vaan täällä hän marssii maailmanlopun ilme kasvoillaan tervehtimättä,ja mulkoillen perään.
Olen yrittänyt olla kohtelias ja asiallinen ja toivotella hyvät päivät ja huomenet, mutta ainoa reaktio on halveksuva katse ja epämääräinen tuhahtelu, jota saan osakseni.
Pitäkööt tunkkinsa, mokomakin ilman pilaaja ja energiasyöppö...ei maksa vaivaa....
Ehkä olisin voinut vielä jotenkin sietää tämän " hurmaavan aurinkoisen" läsnäoloa, mutta kun työpaikkani isäntäkin päätti alkaa rasittavaksi, niin ajattelin nostaa kytkintä.
Olen kyllä sitruunamehun ystävä, ja appelsiinin,kuin myös greipinkin, mutta rajansa se on talkkunan syönnilläkin.
Minä tulin tänne vapaaehtoisesti, omilla rahoillani. Minä annan näille isännille (=hosteille)sekä omaa aikaani kuin myös omaa osaamistani, enkä tee mitään hommia puolivillaisesti, oli kyseessä virallinen työsopimus tai vapaaehtoistyö.
Minä ryhdyn kaikkeen täysillä laittaen itseni likoon 110%sti tai en ollenkaan.
Joten siinä vaiheessa kun minusta alkaa tuntumaan, ettei olemassaoloani ja työpanostani arvosteta vaan etsitään tikusta asiaa että päästään jostain valittamaan, niin minä katson parhaakseni poistua maisemista.
Mielenrauhani on edelleen rahaa tärkeämpi, vaikka tämä veisi minulta hengen.
Ja koska minulla ei ole ollut järin kivaa lenkkejäni ja muutamaa kivaa asiakasta lukuunottamatta, otin ohjat omiin käsiini ja tein korjausliikkeen.
 
   Ylihuomenna lähden täältä Newportin pieneen kylään Westportin kapungin kainaloon, jossa minua odottaa uusi host ja uusi työpaikka ( Bed and Breakfast).
Saapi nähdä, millainen paikka se on, mutta toivotaan,että tilanne muuttuisi vähän miellyttävämmäksi.
Matkaa täältä nykyisestä paikastani uuteen kohteeseen on viitisenkymmentä kilsaa, jonka taitan reippaasti kävellen ja liftaten.
Tätä peukalokyydin jaloa taitoa en olekaan vielä täällä kokeillut, mutta ajattelin nyt korkata senkin tavan liikkua,kun liikun kuitenkin keskellä päivää ja rauhallisella seudulla.
Otan koko loppureissun muutenkin suurena seikkailuna ja perstuntumalla, enkä kyllä pois lähde ennenkuin valmiiksi buukattu lentoni lähtee elokuun 18.päivä Dublinista kohti Tukholmaa.
Vaihtelua halusin, ja sitä saa mitä tilaa..
Mulla on terve kroppa ja hyvät kengät, ja pieni reppu, joten toteutan nyt kirjaimellisesti suosikkihahmoni Nuuskamuikkusen elämää ja sanontoja:
" kenenkään ei pitäisi omistaa enemmän kuin mitä jaksaa kerralla kantaa"
" tänään oken täällä ja huomenna jossain ihan muualla".

Matkailu avartaa, ja se on loppumaton tapa oppia sekä ympäröivästä maailmasta, muista ihmisistä ja etenkin itsestäsi.
Minäkin teen näitä empiirisiä tutkimuksia itseni kustannuksella suruitta jatkuvasti, ja kun kohde on erityisherkkä introvertti, niin kokeiden tulokset voivat yllättää joka kerta tottuneenkin itsensä tutkailijan.

Näin tällä kertaa....
Palailen linjoille jahka kotiudun uuteen paikkaan....
Cong vaikenee......

Vaiteliaan miehen mailla....

Vaiteliaan miehen mailla ei olekaan niin vaiteliasta 5.6.2017

    Viikko sitten linja-auto tiputti minut tien varteen ja kuski hihkaisi edestä että perillä ollaan.
Eihän siinä auttanut muu kuin hypätä kyydistä reppunsa kanssa ja katsella ympärilleen, että minnekä sitä on itsensä tällä kertaa hilannut.
Sen jälkeen onkin sitten vauhtia ja ääntä riittänyt, eikä tylsää hetkeä juuri ollut.
Pienten alkukangertelujen jälkeen työtkin lähtivät sujumaan hyvin, ja työn vaihtelevuus ja työaika ovat juuri sopivia minun makuuni, etten pääse tympääntymään.
Minähän olen siis töissä perheyrityksessä, joka pitää yllä: B & B majataloa, hostellia, leirintäaluetta( telttailijoille ja karavaanareille)ja Glamping toimintaa ( = glamorous camping).
Minun työnkuvakseni on muodostunut aamiaisvuoro hostellin ja Glampingin asiakkaille, sekä iltavuoro vastaanotossa, jossa otan vastaan kaikki vieraat,tulevat he yöpymään minne tahansa.
Töihin mahtuu myös vähän siivousta ja mankelointia yms..mutta enimmäkseen huolehdin yllämainituista asioista.
Vierailijoita tulee paljon Irlantilaisten lisäksi tietenkin Britanniasta, mutta myös Ranskasta ja Saksasta.

Tässä paikassa teen n.30-35h viikossa töitä, josta korvauksena majoitus jaetussa huoneessa, aamiainen ja rahallinen korvaus muihin ruokiin, joita saa sitten itse ostaa kyläkaupasta. Lisäksi pyykinpesu kuuluu maksutta ja ilmainen wlan.
Työn kuva ja työn määrä sekä siitä tulevat korvaukset riippuvat täysin paikasta, jossa on hommissa.
Joissakin paikoissa ei saa rahallista korvausta, mutta majoituksen lisäksi kaikki ruoat kuuluvat talon puolesta, ja esim. viime kesänä Sveitsissä viinitilalla ollessani minua käytettiin aivan upeilla retkillä useana viikonloppuna ja kaikki kustannukset hoidettiin puolestani.
Vaihteluahan tässä saa, kun jokainen paikka on erilainen. Joustoa ja sopeutumista se kyllä vaatii yhtä lailla, sillä koskaan ei tiedä millaiset isännät on vastassa ja milkaiset kämppikset.
Eli ihan urautuneille tämä elämäntapa ja reissausmuoto ei todellakaan sovi, ja itsekin on saanut kyllä välillä huomata, että löytyykö vielä jostain se ekstra joustovaihde vai palaako käämit kiinni ja kuminauha katkeaa....
Pienen kiroilun ja tuskailun ja hampaidenkiristyksen jälkeen pääsee taas kiinni kaikkeen, ja diplomatiataidot ja neuvottelukyvyt tuntuvat välillä olevan sitä luokkaa, että kriisialueellekin minusta voisi olla käyttöä.
Täällä Congin kylässä minun kämppis on Kroatialainen 41 vuotias mies, jolleka itsenäinen ,itsepäinen ja sanavalmis Suomalaisnainen tuntui tulevan pienenä shokkina.
Pienten palaverien jälkeen nyt on rauha maassa, ainakin näennäisrauha, ja valtakunnassa kaikki hyvin.
Laitan blogin lopuksi linkit niille sivuille, joita kautta näitä paikkoja olen hakenut.

  Lupasin edellisessä postauksessani kertoa lisää Vaiteliaasta miehestä, joten tehdäänpä se nyt.
Kyse on siis elokuvasta the Quiet Man, joka filmattiin monilta osin juuri täällä Congin kylässä ja lähimaisemissa vuonna 1951.
Elokuva on John Fordin ohjaama, ja voitti nimenomaan parhaan ohjauksen Oscarin vuonna 1952.
Elokuva perustuu kuitenkin 1920 luvun Irlantiin, ja sitä tähdittivät John Wayne ja Maureen O'Hara. Elokuvan näyttelijät ja muu väki majoittuivat Ashford Castlen tiloissa, joka tänäkin päivänä on erittäin tasokas ja upea hotelli.
Koska Congin kylä on piskuinen, niin elokuvan tekoon osallistui koko kyläyhteisö, ja siksi tänäkin päivänä tästä paikasta on tullut leffan faneille lähes pyhiinvaelluskohde.

Tämän majoitusyrityksen isäntä on syntynyt vuonna 1952, eli vuosi itse elokuvan teon jälkeen. Hänen isänsä, isoisänsä, setänsä, ja paikallinen ompelija, olivat kaikki mukana tavallaan elokuvan teossa, osa mm.ekstroina elokuvan eri kyläkohtauksissa.
Joten isäntäni Gerry on kasvanut koko ikänsä Vaiteliaan miehen vaikutuksen piirissä, ja innostunut ylläpitämään tätä elämystä ja tunnelmaa omalta osaltaan.
Niinpä hän vaimonsa Margarethin kanssa perustivat Bed and Breakfast yrityksensä elokuvan teemalla, ja tiloissa on voimakkaasti esillä valokuvia elokuvan eri kohtauksista, ja huoneet on nimetty elokuvan hahmojen mukaan.
Sen lisäksi hostellissa on pieni sali, jossa pyörii iltaisin the Quiet man kaikille halukkaille vieraille.
Kylästä löytyy myös heidän avaama the Quiet man museo.
Menemättä liikaa itse elokuvaan, etten pilaa teidän katseluintoa kertomalla liikaa juonta, voin lyhyesti referoida tarinaa.
John Wayne näyttelee Sean Thorntonia, joka on Irlantilais - Amerikkalainen nyrkkeilijä. Hän saapuu kotikyläänsä Innisfreehen yrittääkseen unohtaa kohtalokkaan onnettomuuden, jossa hän tappoi vahingossa vastustajansa eräässä nyrkkeilyottelussa.
Thornton ostaa kotimökkinsä erään kylän känkkäränkän nenän edestä, samalla pilatakseen täysin mahdollisuutensa tämän punapäisen siskon Mary Katen (Maureen O'Hara) suhteen.
Pienellä oveluudella ja avustuksella rakastavaiset kuitenkin saavat toisensa.....jne....
Eipä siitä sen enempää...
Kyläläiset ovat ylpeitä siitä, että ovat osa elokuvahistoriaa, vaikka kaikki eivät ole edes syntyneet elokuvan teon aikoihin.
Elokuva on hauska, ja itse vanhojen elokuvien ystävänä pidän siitä kovasti.
Ennen aikaan, kun ei vielä käytetty paljon rahaa eikä ollut erikoistehosteita, niin ihmisten piti oikeasti osata näytellä.
Ei nämä nimet turhaan pyöri vielä näinäkin päivinä klassikkojen joukossa, kun näyttelijöistä puhutaan.

Nyt siis tiedätte vähän lisää siitä, missä asun ja olen töissä.
Liikun kirjaimellisesti John Waynen jalanjäljillä, ja täytyy myöntää,että se tuo kyllä oman mausteensa tähän soppaan.
Lisää maustetta tuovat vieraat, joista jokainen on omanlaisensa.

  Elokuvaterveisin: Ann O'Songland

https://www.workaway.info

https://www.helpx.net/index.asp

http://www.quietman-cong.com

Cong - hitunen maantietoa ja vähän muutakin

Jokainen, joka on käynyt koulussa, tietää varmasti,missä Irlanti sijaitsee.Irlannissa on 4 lääniä ( provinssia) ja se koostuu 32 maakunnasta ( county), joista 6 sijaitsee Pohjois - Irlannissa, mikä siis on osa Iso-Britanniaa.Nämä 6 maakuntaa sijaitsevat kaikki Ulsterin läänissä, loput kolme sen maakunnista sijaitsevat Irlannin valtion puolella ( the republic of Ireland).Ulster on siis pohjoinen provinssi, Munster sijaitsee etelässä, Leinster on itäinen provinssi ( eli lääni) ja Connacht läntinen.
Cong , tämä tämänhetkinen kohteeni Irlannin reissullani, sijaitsee Connachtin läänissä.Tarkemmin sanottuna Cong keikkuu Galwayn maakunnan ja Mayon maakunnan rajalla.Cong on sijainniltaan muutenkin varsin ainutkertainen,sillä se sijaitsee saarella lukuisten purojen ympäröimänä,ja keskellä Cong-jokea.Cong sijaitsee kannaksella Lough Corribin ja Lough Maskin välissä.Nämä kaksi järveä ovat yksi merkittävimpiä paikkoja Euroopassa villin taimenen kalastusta ajatellen.Muita kaloja ovat: hauki, kirjolohi ja lohi.Lukuisat maanalaiset purot ja Congjoen nousevat vedet ovat lumonneet ihmisiä jo pitkään.Congin strateginen sijainti on vetänyt puoleensa kalastajien lisäksi myös metsästäjä-keräilijöitä, maanviljelijöitä, sotilaita,kuninkaita ja munkkeja melkein 7000 vuotta.Congin kylästä ja sen ympäröiviltä seuduilta löytyy paljon historiallisia kohteita, ja laitankin tähän nyt muutaman linkin heitä varten, joita tämä paikka ja alue saattaisi ehkä viehättää:


http://www.congtourism.com
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Cong_Abbey

Ylläolevista linkeistä löytyy lisää tietoa ja muita linkkejä.
Cong on pieni kylä, sieltä löytyy kaikki tarvittava, ja kun Irlannista puhutaan niin pienimmistäkin kylistä löytyy vähintäön yksi pubi, ja Congissa niitä on useampikin.Kauppakin löytyy, lähin pankkiautomaatti kymmenen kilometrin päästä Ballinroben isommasta kylästä, vai liekö jo kaupungista kyse.Minulle tämä sijainti sopii loistavasti, sillä en pidä kaupunkien kiireestä enkä melusta.Täällä on mahdollisuus hengittää raikasta ilmaa ja kuulla lintujen laulua, lenkkimaisemat ovat huikaisevan kauniit ja vaihteluakin riittää.Suomalaiselle tytölle täälltä löytyy jopa tuttuja järviä ja metsiä, joten olo on varsin kotoinen, mutta sopivasti erilainen.Metsään sukeltaessa on kuin menisi suoraan johonkin satumetsään, silmien eteen avautuva näky on kuin Narniasta.Kun pysähtyy hetkeksi paikalleen, niin suorastaan kuulee menninkäisten kuiskuttelevan keskenään.Jotkut puut ovat ikiaikaisen vanhoja, eikä niiden ympäri saa käsiä yhteen vaikka kuinka yrittäisi.Tämä paikka inspiroi, se saa mielikuvituksen lentoon, se on kuin luotu minulle ja kaltaisilkeni ihmisille, jotka löytävät energiansa ja onnensa luonnosta, pienistä asioista, jotka saa hymyilemään koko loppupäivän.
Tervetuloa siis seikkailemaan Congiin kanssani,seuraavan kerran kirjoitan Vaiteliaasta miehestä..

Reppu ja reissunainen 31.5.2017

Reppu ja reissunainen 31.5.2017

  Kun tie kutsuu, siihen on vastattava. Minulta se tuntuu käyvän erityisen herkästi, ja kuuntelen voimakkaasti tätä sisäistä ääntäni.
Usein saan kuulla olevani levoton ja rauhaton sielu, koska en pitkään viihdy paikoillani, enkä kykene sitoutumaan samaan työhön pitkäksi aikaa.
Itse koen olevani vain nomadi, jonka elämää ohjaa liike ja jota uteliaisuus ja elämännälkä ajaa eteenpäin.

Ja niinpä tämä sisäinen ääni ajoi minut nytkin liikkeelle pienestä kotipesästäni, vaikka kesä oli juuri ovella kolkuttelemassa.
Siitä seurasi pikainen repun pakkaaminen, suunta kohti lentokenttää ja uusi seikkailu oli valmis alkamaan.
Ja minneköhän mahtoi lentokone minut kuljettaa??
Ei tule yllätyksenä kenellekään enää, sillä vihreä saari veti minua puoleensa magneetin lailla.
Maailma, ja myös Eurooppa, on pullollaan mielenkiintoisia ja jännittäviä paikkoja.
Paljon olen minäkin jo nähnyt, ja paljon on vielä näkemättä.
Siitä huolimatta sydän sykkii tälle vehreälle, lammasten täyttämälle saarelle, jossa pubeista raikaa musiikki ja iloinen nauru.
Pieni satumainen saari täynnä elämää, pullollaan paikkoja nähtäväksi ja elämyksiä koettavaksi, ja tänne palaan boomerangin lailla uudestaan ja uudestaan.

  Tämänkertainen tukikohtani on kylä nimeltä Cong, joka sijaitsee Irlannin länsiosassa, noin puolivälissä kaupungeista Galway ja Westport.
Tämä kylä on erityisen tunnettu varsinkin siitä, että täällä kuvattiin vuonna 1952Oscar-palkittu elokuva (paras ohjaus John Ford) nimeltä the Quiet man, vaitelias mies.
Palaan tuohon elokuvaan myöhemmin,teen siitä oman kertomuksen kuvineen tänne blogiin.
Cong on täynnä historiaa, ja sijainniltaan myös ainutlaatuinen, siitäkin kirjoitan lisää faktaa linkkeineen myöhemmin.

Minä olen töissä saman perheen omistamassa hostellissa ja bed & breakfastissa, ja minun työni sisältää enimmäksern aamiaisvuorossa oloa ja iltapäivisin vastaanotossa työskentelyä.
Vaihteleva työ ja sopivasti vapaata käyvät minun luonteenlaatuun mainiosti, ei ehdi tulla aika pitkäksi enkä pääse kyllästymään.
Isäntäperheeni on Irlantilaiseen tyyliin ystävällinen ja avoin, ja on helppo heittäytyä mukaan ja antaa oma osansa aikaa ja osaamistaan heidän yrityksen eteen.

Vapaa-ajan ongelmiahan minulla ei ole, sillä juokseminen on rakas harrastus, ja näissä huikaisevissa maisemissa se on suuri nautinto.
Silloin kun en ole lenkillä, niin aikani kuluu kuten muutenkin, lukien ja kirjoittaen ja valokuvaten.

Introvertti luonteeni saa kyllä omanlaisensa haasteen joka kerta, kun lähden kotiovestani ja astun ulos maailmaan, mutta mukavuusalueeltani poistuminen kasvattaa luontoa ja minua ihmisenä.
Ja jos jossain on helppo haastaa itseään, niin se on täällä Irlannissa.
Täällä minun on ollut aina hyvä olla, ja minua on kohdeltu hyvin.
Joka paikassahan on omat " hyvät,pahat ja rumat", se nyt on sanomattakin selvää.
Mutta lähtökohtaisesti viihdyn täällä loistavasti, puhkean kukkaan, rentoudun, ja tunnen olevani kuin kotonani.
Irlanti on minulle kuin rakkaan ystäväni neulomat villasukat: ne istuvat hyvin ja lämmittävät, ne ovat värikkäät, ne tuntuvat kotoisalta ja antavat ihanan turvallisuuden tunteen.
Irlanti puhuttelee minua syvästi, ja minulla on aikaa ja halua kuunnella, mitä sillä on sanottavanaan.

Tervetuloa mukaan viihtymään ja nauramaan kanssani. Toivottavasti onnistun saamaan teihinkin pienen poltteen päästä kokemaan tämä paikka ihan henkilökohtaisesti.
Haluan kuitenkin varoittaa, että on olemassa pieni riski, että kun kerran pääsette täällä käymään, niin teille voi hyvinkin käydä kuten minulle: kaikki tiet vievät Irlantiin."

Seuraavassa kirjoituksessani kerron lisää Congin kylästä historioineen päivineen....

Siihen saakka, aurinkoisia päiviä t.
Ann O 'Songland

Ansku renkinä -ei tule helepolla maitolitra

Ansku renkinä - ei tule helepolla maitolitra

 Heti alkuun voisin mainita sen verran, että ihan vierasta ei ole minullakaan työt maatiloilla. 90 luvun alussa kävin maatalousoppilaitoksen, jonka jälkeen työskentelin vielä muutamia vuosia lypsykarjatiloilla.
Ajauduin kuitenkin muihin hommiin, mutta viisivuotinen ikioma projektini Suomen maatiaisrotuisista kotieläimistä toi minut takaisin maaseudulle, ja minulla on ystäviä ja tuttavia maatalouden eri aloilla töissä ja tilallisina.
Tämä on pitänyt minutkin ajan hermolla, millaista on 2000 luvun maatalous Suomessa.

   Siitäkin huolimatta, että koneet auttavat enemmän arjen töissä, työ on raskasta. Päivät ovat pitkiä, epäsäännöllisiä, ja jokainen maitolitra on kovan työn ja uurastuksen takana.
Jokainen päivä on erilainen, joka on varmasti sekä rikastuttava piirre, mutta myös tavallaan stressaava.
Tietyt rutiinit pitävät paikkansa, mutta eläinten kanssa työskentelevät saavat tottua yllätyksiin.
Ja jos eläimet päättävät kerrankin olla järjestämättä niitä, niin joku koneista päättää sanoa irti yhteistyösopimuksen.

Oman epävarmuuslisänsä tuo sää, sillä maatalous,jos mikä, on sääriippuvainen ammatti. Ihan millä tahansa säällä kun ei voi pellolle mennä touhuamaan, ja pitkät sateet ja kylmä viivästynyt kevään tulo pitkittävät myös rehunteon aikaa.

   Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja viimeisenä on tietenkin massiivinen byrokratia ja paperisota, joka EUhun liittymisen jälkeen ei ainakaan helpottanut.

Sopii vaan kysyä, että mikä ruuvi on löysällä Suomalaisella ruoantuottajalla, kun he jaksavat puurtaa sen eteen, että saamme laadukasta ruokaa pöytiimme. Mikä saa heidät jaksamaan?
Rahallinen palkka ei kyllä voi olla motivaattori, sillä maajussiemme ja maajussittariemme tuntipalkka on naurettavan pieni työnmäärään ja raskauteen nähden.

Eli sen syyn on löydytyävä muualta...
Ehkä se on se oma vapaus ainakin osittain, kun ei tarvitse istua sisällä toimistossa maanantaista perjantaihin 8-16.00??
Ehkä työn vaihtelevuus tuo pitkiin päiviin väriä, ja tietyt rutiinit sen raamin?
Ehkä se on se sisäinen ammattiylpeys, että he saavat olla tuottamassa meille kaikille hyviä raaka-aineita??

   Ehkä se on kaikkea tuota ja enemmän, mutta kuinka paljon sitä arvostetaan??
Lehtien yleisönosastoilla vingutaan tukien maksamisista ja hienoista traktoreista ja kalliista ruoanhinnoista ym ym.....
Tekisi hyvää jokaiselle kriitikolle lähteä vähäksi aikaa rengiksi tai piiaksi maatilalle.
Herätä varhain, puurtaa pitkää päivää, liata kätensä ja kasvonsa ja heilua talikon varressa, juosta kiinni karkumatkalle paennutta hieho-tai lammaslaumaa jne....
Laidunaitoja purkaessa ja hiehojen ruokkimisen keskellä kyllä taas palautui omaankin mieleeni, miten raskasta tämä työ on.

Valintakysymyksiähän nämä ammatinvalinnat pitkälti ovat, mutta ei se silti vähennä yhtään työn kuormittavuutta.
Minun renginpäiväni ovat satunnaisia, lyhyitä, mukavaa vaihtelua omaan arkeeni.
Mutta siinä vaiheessa, kun minä hyppään bussiin nokka kohti kaupunkia ja suuntaan vapaille, niin elämä maatiloilla jatkuu,ja isännän ja emännän kahvipöydässä tutkitaan säätiedotuksia ja suunnitellaan tulevia kylvöjä ja siemennyksiä.

Kiitos Suomalaiset ruoantuottajat 🙏❤️🇫🇮

Elämisen sietämätön keveys

Elämisen sietämätön keveys

 Pimennysverhojen rävähtäessä auki,auringonvalo lähes sokaisee minut loisteellaan.
Kahvinkeittimen iloinen porina täyttää pienen tilan, ja tuoksu leviää mökin ympäri kulkeutuen tajuntaani.
Vien varovasti pari sormea kaulalleni, tunnen sykkeen suonissani...
Minulla on pulssi, elän - siis olen.
Hetken jo epäilin siirtyneeni ajasta ikuisuuteen, koska aika oli lakannut olemasta ja auringon valo hohti niin kirkkaana kasvoilleni, että kuvittelin todellakin siirtyneeni jonnekin ikuisen kesän maisemiin.
Mutta ei, tuttu pieni kotipesä oli edelleen ympärilläni,luoden suojan ulkomaailmalta.
Kuuma kahvi kirvoitti kielenkantani, ja emalimuki poltti huuleni..tämä viimeistään riitti todisteeksi että olen edelleen kiinni maallisessa tomumajassani ja tässä ympäröivässä yhteiskunnassa.

Kaikesta konkreettisesta todistusaineistosta huolimatta oloni on vähintäänkin epätodellinen, ihan kuin leijuisin kaiken ulkopuolella, kuin osana jotain rinnakkaistodellisuutta.
Näen itseni osana, hyvin hyvin pienenä osana, kokonaisuutta.
Katson tuota hajamielisesti kahvia hörppivää ihmistä vierain silmin.
Kuka hän oikein on? Mikä hänen tehtävänsä on?
Mikä on tehnyt hänet juuri tuollaiseksi?
Minkälaiset myrskyt ovat hänen kulmiaan hioneet, millaiset aallot häntä uneen tuudittaneet?
Millaisille rannoille tuulet ja vesi ovat hänet kuljettaneet?
Kuka on ottanut hänet käsiinsä, ja miten kohdellut? Onko heittänyt voimalla kallioon? Onko viskannut armoille syystyrskyjen meren pohjaan?
Onko ottanut hellästi käteensä, hyväillen sileää pehmeää pintaa?
Mikä on saanut hänet ajelehtimaan kohti rantaa, selviytymään?
Miksi juuri hän ei ole kadonnut jonnekin äärettömään syvyyteen näkemättä koskaan pintaa?

Puhelimen ääni repäisee minut rajusti takaisin todellisuuteen, tähän hetkeen.
Tunnen, kuinka toinen minä törmään omaan kehooni,tunnen kahvikupin painon kädessäni, palaan konkreettisesti takaisin maanpinnalle.

Elämä, se on niin arvaamaton. Se yllättää lakkaamatta, jokainen mutka tuo eteen jotain uutta.
Jokainen ylämäki on haaste, joka vaatii veronsa. Mutta kun pääsee huipulle, niin näkymä sieltä palkitsee aina uutteraa yrittäjää.
Jokainen vauhdikas alamäki tuo huulille iloisen kiljahduksen ja kyyneleet silmiin, ilon kyyneleet..silloin on aikahuokaista, vetää henkeä ja nauttia kyydistä.
Sillä elämä on matka, mieletön matka ja seikkailu, ja se ei ole itsestäänselvyys.
Joten kun heräät aamuisin, muista laittaa turvavyöt kiinni,ottaa hyvä asento ja nauttia kyydistä, kuljettajana oman elämäsi tiellä.

Kuolemassa sukupuuttoon-hyvät tavat

Kuolemassa sukupuuttoon - hyvät tavat

  Mihin katosivat hyvät tavat? Mihin katosivat sanat: anteeksi, kiitos, ole hyvä jne ihmisten jokapäiväisestä elämästä?
Mihin katosivat pienet teot, jotka osoittavat välittämistä, hyviä tapoja?
Entä eleet?
Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Miksi meistä on tullut niin itsekeskeisiä ja välinpitämättömiä?

Sinä,joka ohitit kaupan kassalla sen mummelin, onko sinun aikasi ja elämäsi muka jotenkin tärkeämpää kuin sen ikääntyneen rouvan, joka vaan halusi hakea kissallee ruokaa ja itselleen kahvimaitoa?
Sinä, joka tyytyväisenä istuit bussissa ja räpläsit hienoa älypuhelintasi-olivatko sinun jalkasi todellakin niin uupuneet,ettet voinut nostaa takapuoltasi penkistä antaaksesi tilaa sille raskaana olevalle naiselle?
Sinä, joka äyskit sille kahvilan työntekijälle, oliko elämäsi todellakin kiinni niistä muutamista minuuteista, jotka jouduit odottamaan saadaksesi palvelua?

 Minä olen huolestuneena seurannut jo pidemmän aikaa tätä perus käytöstapojen katoamista arjestamme. Ei voi syyttää lapsia, jos vanhemmat itse antavat huonoa esimerkkiä.
Eikö kenenkään muun kotona enää kiitetä ruoasta, kun noustaan pöydästä?
Eikö kellään ole käynyt mielessä, että hymy ei maksa sinulle mitään, mutta voi oikeasti pelastaa jonkun päivän?
Mistä lähtien meistä on tullut toisillemme näin vähäpätöisiä, merkityksettömiä?
Sosiaalista mediaa ei voi syyttää kaikesta, mutta totuus on kuitenkin se, että tänä facebookin,twittereiden ja tindereiden aikakautena, ihmisten alkeellisimmatkin tavat ovat valuneet viemäristä.
Sitä jotenkin oletetaan, että kun ei tarvitse kohdata ihmistä kasvokkain,niin häntä ei sitten tarvitsisi kohdella kunnioittavasti ja asiallisesti?!

Minä olen oppinut kotoa, äidiltäni, käytöstavat, ja olen onnellinen, että olemme onnistuneet vanhempina siirtämään nämä perustavat myös lapsellemme,vaikka muuten olenkin saanut kuulla olevani täysin epäonnistunut äiti.
Minulla on sama käytös etiketti, kohtaan ihmiset kasvokkain tai internetissä.
Minua raivostuttaa suunnattomasti ihmiset, jotka nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja sitä mukaa antavat ymmärtää,että heidän aikansa on jotenkin muka tärkeämpää kuin meidän muiden.
Ihan samat vuorokaudentunnit meille kaikille on jaettu, se on itsestämme kiinni, miten päätämme ne tunnit käyttää.
Mutta kenenkään, ei edes sen kiireisimmän politiikon tai business naisen elämä roiku niin ohuella langalla, että se rohkaiseva,ystävällinen hymy toiselle kanssakulkijalle, katkaisisi tämän langan.

Ollaan ihmisiä toisillemme ❤