Heti alkuun voisin mainita sen verran, että ihan vierasta ei ole minullakaan työt maatiloilla. 90 luvun alussa kävin maatalousoppilaitoksen, jonka jälkeen työskentelin vielä muutamia vuosia lypsykarjatiloilla.
Ajauduin kuitenkin muihin hommiin, mutta viisivuotinen ikioma projektini Suomen maatiaisrotuisista kotieläimistä toi minut takaisin maaseudulle, ja minulla on ystäviä ja tuttavia maatalouden eri aloilla töissä ja tilallisina.
Tämä on pitänyt minutkin ajan hermolla, millaista on 2000 luvun maatalous Suomessa.
Siitäkin huolimatta, että koneet auttavat enemmän arjen töissä, työ on raskasta. Päivät ovat pitkiä, epäsäännöllisiä, ja jokainen maitolitra on kovan työn ja uurastuksen takana.
Jokainen päivä on erilainen, joka on varmasti sekä rikastuttava piirre, mutta myös tavallaan stressaava.
Tietyt rutiinit pitävät paikkansa, mutta eläinten kanssa työskentelevät saavat tottua yllätyksiin.
Ja jos eläimet päättävät kerrankin olla järjestämättä niitä, niin joku koneista päättää sanoa irti yhteistyösopimuksen.
Oman epävarmuuslisänsä tuo sää, sillä maatalous,jos mikä, on sääriippuvainen ammatti. Ihan millä tahansa säällä kun ei voi pellolle mennä touhuamaan, ja pitkät sateet ja kylmä viivästynyt kevään tulo pitkittävät myös rehunteon aikaa.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja viimeisenä on tietenkin massiivinen byrokratia ja paperisota, joka EUhun liittymisen jälkeen ei ainakaan helpottanut.
Sopii vaan kysyä, että mikä ruuvi on löysällä Suomalaisella ruoantuottajalla, kun he jaksavat puurtaa sen eteen, että saamme laadukasta ruokaa pöytiimme. Mikä saa heidät jaksamaan?
Rahallinen palkka ei kyllä voi olla motivaattori, sillä maajussiemme ja maajussittariemme tuntipalkka on naurettavan pieni työnmäärään ja raskauteen nähden.
Eli sen syyn on löydytyävä muualta...
Ehkä se on se oma vapaus ainakin osittain, kun ei tarvitse istua sisällä toimistossa maanantaista perjantaihin 8-16.00??
Ehkä työn vaihtelevuus tuo pitkiin päiviin väriä, ja tietyt rutiinit sen raamin?
Ehkä se on se sisäinen ammattiylpeys, että he saavat olla tuottamassa meille kaikille hyviä raaka-aineita??
Ehkä se on kaikkea tuota ja enemmän, mutta kuinka paljon sitä arvostetaan??
Lehtien yleisönosastoilla vingutaan tukien maksamisista ja hienoista traktoreista ja kalliista ruoanhinnoista ym ym.....
Tekisi hyvää jokaiselle kriitikolle lähteä vähäksi aikaa rengiksi tai piiaksi maatilalle.
Herätä varhain, puurtaa pitkää päivää, liata kätensä ja kasvonsa ja heilua talikon varressa, juosta kiinni karkumatkalle paennutta hieho-tai lammaslaumaa jne....
Laidunaitoja purkaessa ja hiehojen ruokkimisen keskellä kyllä taas palautui omaankin mieleeni, miten raskasta tämä työ on.
Valintakysymyksiähän nämä ammatinvalinnat pitkälti ovat, mutta ei se silti vähennä yhtään työn kuormittavuutta.
Minun renginpäiväni ovat satunnaisia, lyhyitä, mukavaa vaihtelua omaan arkeeni.
Mutta siinä vaiheessa, kun minä hyppään bussiin nokka kohti kaupunkia ja suuntaan vapaille, niin elämä maatiloilla jatkuu,ja isännän ja emännän kahvipöydässä tutkitaan säätiedotuksia ja suunnitellaan tulevia kylvöjä ja siemennyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti