Hiljainen, liikkumaton hahmo kylmässä talvi-illassa.
Pakkaslumi ottanut tämän jäätävään syleilyynsä, kaikkialla täysin hiljaista.
Täysikuun luomassa kelmeässä valossa selviää, kuka tämä salaperäinen hahmo on.
Lumeen tippunut enkeli, eksynyt reitiltään, navigaattori rikki.
Kevään lapsi, kaukana , niin kaukana sieltä,
missä valonsäteet heijastuvat hänen läpikuultavista siivistään.
Nyt ei aurinko lämmitä enkelin poskea, vaan pakkanen haukkaa paloja kelmeästä ihosta kuin ahnas piraija.
Kukaan ei pysähdy , kaikki kävelevät ohi, yli, läpi.
Enkeli ei ole olemassa, ei heille, ei tässä maailmassa.
Tämä on talvikeijujen reviiriä, täällä vallitsevat heidän lainalaisuudet ja säännöt.
Enkeli värähtää hieman,
hän vaistoaa lämmön,
lempeyden, läheisyyden.
Hän ponnistaa voimansa äärimmilleen ja saa itsensä nousemaan siivilleen,
kuuran koristelemille siiville.
Hän pääsee lentoon,
suunnistaa pois pimeydestä ja kylmyydestä, kohti auringon suloista lämpöä ja juovuttavaa valoa.
Lumeen tippunut enkeli,
löytää reitin, suunnistaa sydämellään,
kohti ystävyyden kesäisiä keinuhetkiä leppoisan tuulen leikkiessä koivun lehdillä.
