Kaunis raikas siniristilippu heiluu salossa, tänään on taas se päivä vuodesta....
...tänään juhlitaan äitejä, vissiin siis minuakin.
Jostain syystä en ole järin juhlatuulella, tosin en kyllä liiemmin juhli jouluja ja pääsiäisiäkään, eli toisinsanoen olen hapatus ( wirn).
Ei, en pidä äityttäni itsestäänselvyytenä, en pidä mitään elämässä itsestäänselvyytenä. Ja kyllä, rakastan poikiani sydämestäni ja puolustan heitä viimeiseen veripisaraan ja hengenvetoon, jos heitä joku ikinä uhkaisi mitenkään.
Olen kiitollinen omalle äidillemme, joka lähti keskuudestamne aivan liian varhain.
Olen kiitollinen hänelle kaikesta, mitä hän teki meidän lasten eteen.
Olen kiitollinen niistä elämän oppitunneista, mitä häneltä sain vain seuraamalla häntä ja miten hän oli äiti.
Hän on tänäänkin läsnä elämässäni, eikä ole koskaan siitä poistunutkaan, vaan muistuttaa monin tavoin olemassaolostaan.
Minä en ole koskaan ollut ns.lapsirakas.
En ole koskaan alkanut lässyttämään nähdessäni pikkuvauvoja, mutta koiranpennut ovat saaneet minut kyllä lepertelemään siitäkin edestä.
Minusta nyt kuitenkin tuli äiti kahdelle upealle pojalle, joista olen tavattoman onnellinen ja kiitollinen, omintakeisella tavallani.
En silti jaksanut heidän ollessaan pieniä puhua vain vauva-arjesta tai kakan koostumuksesta, vaikka perheen koiran suolistotoiminta olikin välillä myös osana ruokapöytäpuheita.
Synnytin alakautta, imetin molempia pitkään, olin varsin kauan myös kotiäitinä - näistähän sitä perhelehtien keskustelupalstoilla väitellään verenmaku suussa...nekö ovat ne ns. hyvän äidin tunnuspiirteet???
Uraäidit vastaan kotiäidit, imettäjät vastaan pulloruokkijat jne....lista on loputon...
Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti.
Ja äitejä ovat hekin, joiden jokainen solu on äiti,joiden sydän on äiti jokaiselle lapselle,joka tarvitsee äitiä, mutta heille itselleen jostain syystä tätä mahdollisuutta ei ole suotu kasvattaa sisällään uusi elämä.
Maailmassa on myös miljoonia tyttöjä, jotka ovat itsekin vielä lapsia, mutta tämä lapsuus on heiltä riistetty, kun heistä on tehty väkisin äitejä...lapsiäitejä.
Ja vaikka minä en olekaan pullantuoksuinen äiti, jonka arki täyttyy lasten kiikuttamisesta harrastuksesta toiseen, olen minä silti riittävän hyvä -toki lopullinen arvio on ansaitusti poikieni käsissä.
Tänään juhlitaan äitejä, mutta meidän lapsemme eivät olisi täällä ilman heidän isejään.
Vanhemmuus kuuluu molemmille, oikeutetusti.
Lapsella tulisi olla oikeus molempiin vanhempiinsa, älköön sitä oikeutta kukaan lapseltaan riistäkö.
On toki tilanteita, jolloin lapsen hyvinvoinnin ja turvan edellytyksenä on ehkä rajoittaa toisen vanhemman osallisuutta lapsen arkeen, mutta ellei kyse ole oikeasti lapsen turvallisuuden takaamisesta, kukaan ei saisi käytttää heitä lyömäaseena omien etujen ajamisessaan ja koston välineenä.
Valitettavasti tätä kuitenkin tapahtuu koko ajan, ja nimenomaan naisten toimesta useimmiten.
Onko sellainen hyvä äiti, joka omii lapset hinnalla millä hyvänsä,vieroittaen heidät isästään?
Onko sellainen hyvä äiti, joka elää koko elämänsä lastensa kautta, uhraten kaiken äitiyden alttarilla?
Me emme omista lapsiamme, he todellakin ovat meille lainaa vain, kuten Maarit kauniisti tulkitsee.
Annetaan tilaa toisillemme olla erilaisia - erilaisia äitejä, erilaisia vanhempia, erilaisia ihmisiä.
Juhlitaan yksilöllisyyttämme, ollaan yhdessä äitejä ja isiä lapsillemme, kaikille lapsille.
Annetaan heille tilaa kasvaa, tukea ja suojaa,silloin kun sen aika on.
Annetaan lapsillemme rohkeutta kohota siivilleen ja lentää kohti omia seikkailujaan.
He löytävät kyllä takaisin juurilleen, sillä heillä on mukanaan kompassi, joka ohjaa heidät turvaan - heillä sykkii sydän, jossa palaa elämän liekki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti