Tämä on taas niitä päiviä - niitä hyviä päiviä - niitä päiviä, kun haluan olla juuri siellä, missä sillä hetkellä olen, haikailematta minnekään muualle.
Onneksi näitä levollisuuden ja hyvän mielen päiviä mahtuu täällä saarella ollessa enemmän kuin niitä päiviä, jolloin haluisin vaan lähteä ja kovaa, katsomatta taakseni.
Auringonpaistetta, lämpöä, kahvia & pannukakkua, ystävällisiä ihmisiä, suloisia koiranpentuja....
ja se kiireettömyys, se verkkainen elämänrytmi, se imee mukaansa, ja siihen on suloista hypätä mukaan - kuin pumpuliselle pilvelle kellumaan.....
Piknikki kalliolla, kirja, raikasta juotavaa, naposteltavaa...mitä muuta voi kaivatakaan tällaiselle päivälle enää?!
Aika pian katse kuitenkin harhautuu edessä avautuvaan huikeaan maisemaan - siniseen mereen, joka tuntuu myöskin olevan varsin leppoisella tuulella tänään. Taivaalla ajelehtii muutama pilvenhattara, ei niilläkään tunnu kiirettä olevan minnekään, kohteliaasti kuitenkin siirtävät itsensä auringon tieltä ja antavat sen valon ja lämmön hohtaa esteettä kalliolla lepäilevälle pienelle ihmiselle.
Lokit pistävät parastaan, ja niillä on asiaa, paljonkin asiaa...keskenään kisailevat ja haastelevat lentonäytöstensä lomassa . Kauempana ulapalla keinuu aaltojen tuudituksessa ylväs joutsenpari, katselevat nekin lokkien mekkalointia ja sukellustemppuja, hieman huvittuneina, mutta hyväntahtoisina.
Käyn vatsalleni ja seuraan muurahaisten touhuja kivetyksellä - niitä ei ole kyllä verkkaiseksi sanominen, tomeria pieniä olentoja..hämmästykseni en edes pelästy näkökenttääni ilmestyvää hämähäkkiä, vaan jopa tämän eläimen puuhastelu herättää minussa uteliaisuutta...siinä se menee...ja jalkoja riittää...huolehtien vaan omista asioistaan, eläen omaa pientä hämähäkin keskiviikkoa...
Maailma on täynnä hienoja kauniita asioita - osa suuren suuria, mutta myös niin valtavan paljon niitä pienen pieniä.
Ja juuri ne pienet asiat ovat nitä ,jotka usein jää huomaamatta, joitaei näe, ellei oikeasti malta pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan.
Miten taivas voikaan olla juuri tänään niin käsittämättömän sininen? Miten meren aallot voivatkaan kuullostaa niin rauhoittavilta juuri tänään? Miten ilma onkaan niin raikas hengittää, ja miten kallio voikaan lämmittää niin ihanasti paljaita varpaitani juuri tänään?
Aistit nauttivat tästä kaikesta, koska mitään ei ole liikaa, kaikkea on juuri sopivasti ja oikeassa mittasuhteessa - mitkään ympärillä olevat värit tai tuoksut tai äänet eivät toimi negatiivisena ärsykkeenä väsyttäen mieltä, vaan ne stimuloivat positiivisesti luoden tämän näkymättömän auran ympärilleni, joka saa minut loistamaan ja väräjämään elämäniloa ja onnea.
Ajan kulu katoaa, on vain tämä hetki, tämä paikka, tämä tunne - kun keho vaipuu syvään rentoutustilaan, kun kuulee sydämensä lyönnit, melkein tuntee kuinka veri kohisee suonissa....ja siinä auringon silitellessä minua lempeästi,tunnen kuinka hymy leviää...se lähtee sieltä ,mistä elämänjano kumpuaa, syvältä sydämestä, kapuaa huulille, ja sitten livahtaa silmäkulmaan luoden pilkkeen, luoden riemun...
...elämä on!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti