Kielikylpyä ja vuoristoretkiä 25.7.2016

Saksan saksaa, Sveitsin saksaa ja siansaksaa -
eli kielikylpyä, vuoristoretki ja paaljo muutakin 25.7.2016

  Oho..taas humahti lähes viikko yhdessä hujauksessa, ja hyvä viikko olikin. Cooperin kanssa olemme luoneet oman rytmin ja rituaalit, ja niitten ohessa sitten vähän tavallisesta arkipäivästäkin poikkeavia tapahtumia.

Lämpimät säät ovat jatkuneet, mutta nähtävästi tämä minun oma vaatimaton tomumajani on vihdoin tottunut lämpöön, koska työnteko eikä lenkkeilykään tee enää tiukkaa näissä lukemissa.
Päinvastoin, nyt vasta alan pikkuhiljaa palautua entiselleni karmean kylmän ja sateisen viime kesän jälkeen.
Viinitarhalla ollaan entiseen malliin hommissa aamu kuudesta puolille päivin, jonka jälkeen syödään lounas.
Minä otin taas keskiviikolle keittiövuoron, sillä ajattelin tekaista oikein peri Suomalaisen makaronilaatikon kera porkkanaraasteen, ja jälkkäriksi pyöräytän puolukkavispipuuron.

Se yksinäisyyden tunnekin katosi vihdoin, ja hyvä niin, sillä en ole lainkaan tottunut moiseen olotilaan, minä olen harvoin yksinäinen, vaikka yksikseni viihdynkin vallan paljon.
Ehkäpä alan kotiutua näihin maisemiin sen verran hyvin, että ei ole enää se tyhjyydessä kelluva irtolais olotila.
Kotiutumista lienee auttaa hyvin myös se, että alan oppia saksaakin jo enemmän....
Joka päivä opin useita sanoja ja kielen ymmärrys parantunut.
Ymmärrän siis puhuttua ja kirjoitettua tekstiä, ja kunhan sanasto karttuu, niin enköhän minäkin saa tämän sanaisen arkkuni auki.
Mutta kyllä minulle on sanottu, että olen jo reilussa viikossa oppinut huimasti lisää kieltä ja olemme pystyneet kommunikoimaan jo paljon paremmin.
Minuahan ei virheet pelota lainkaan vaan pistelen suruitta sanoja peräkkäin iloisen hymyn kera ja elekieltä apuna käyttäen.
Ja minun saksanihan on siansaksaa parhaimmillaan, mutta kummasti vaan tuntuu toimivan.

Erikoisterkut kielten opettajille: lopettakaa se pilkun viilaus kieliopissa!!!!!
Tärkeintä on aluksi luoda sanavarastoo ja synnyttää innostus opittavaan kieleen ja ylläpitää se, sekä käytännön harjoituksia. Sitten vasta pikkuhiljaa peruskielioppia siinä rinnalla, ei niuhottaen ja pipo kireällä vaan innostarn ja kannustaen oppimaan ja rohkeasti käyttämään kieltä!!!!


      Eilen oli taas vapaapäivä, ja tälläkertaa teimme ns. Road tripin pomojen eli vanhan pariskunnan kanssa.
Se olikin taas sarjassamme päiviä, jotka muistan lopun ikäni.
Aamulla lähdimme koko nelikko, Cooper tietenkin mukana, ja nokka kohti Luzernea.
Veimme matkalla muutaman viinitilauksen asiakkaille, ja paapoimme Cooper-raasua, joka voi huonosti syötyään hieman liikaa ruohoa edellisenä päivänä viinitarhoilla.
Kunnon oksennuksen jälkeen ( autoon tietenkin, minnekäs muualle muka) vesseli oli entisellään ja messissä.
Luzernessa kävimme kävelyllä katsomassa kaupunkia, ja söimme kevyen lounaan ravintolan ulkoterassilla.
On ollut mukava huomata, että joka paikassa on ollut ulkoterasseilla koiria ja tarjoilijat ovat tuoneet nelijalkaisille asiakkaillekin vesikupit - ja aina pyytämättä. Lounaaksi söimme täytetyt pretzelit, minulla salamilla ja suolakurkuilla 😛.

 Sitten pienen kierroksen jälkeen palasimme autoon ja lähdimme koti kaunista Vitznauta, jonne parkkeerasimme auton ja vaihdoimme kulkuneuvoa.
Hyppäsimme vuoristojunaan ja aloimme kiipeämään hitaasti kohti Rigivuoren huippua, paikkapaikoin melko jyrkässä kulmassakin.
Hämmästyttävää kyllä, korkeanpaikan kammostani huolimatta tämä reissu ei tehnyt tiukkaakaan - ehkä se kaapelihissi ilmojen teitse olisi voinut olla pahempi kokemus.
Nautin maisemista täysin rinnoin ja kyllä ne olivatkin huikeat - juuri sellaista Sveitsiä, jollaisena sen olen nähnyt teeveessä ja kuvitellut itsekin.
Jungfrauhun ja Matterhorniin verrattuna Rigihän on pieni mäennyppylä, mutta kyllä minulle riitti vuoreksi myös 1795m meren pinnasta 😉🗻 .
Ylös päästyämme kävelimme pienen luontopolun pätkän, nautimme auringosta ja sykähdyttävistä maisemista ja tervehdimme tyytyväisenä laiduntavia Sveitsin maatiaislehmiä eli Swiss brownia.
Kellot kaulassa ne märehtivät rauhallisena piittamatta rahtuakaan ympärillä pyörivistä ihmisistä.
Ajattelivat varmaan, että aika hassuja nuo kamerat kaulassa loikkivat turistin rääpäleet, joksi varmaan myös minut tituuleerattiin kellokkaiden laumassa.
Kauniita lehmiä kyllä ovat nämä Sveitsiläisten omat lehmät☺.
Nälkähän siinä tuli taas, joten näköalakahvilaan ottamaan päivän ties kuinkakohan mones cofeiiniannos ja pitihän minun maistaa myös Sveitsiläisiä kakkuja, eikä voi valittaa ..slurps...

  Ja sitten lähdettiin junalla hitaasti ryömien sama mäki alaspäin, toivoin vaan jarrujen kestävän ja että kuski olisi tarkkana eikä riiustelisi puhelimitse tyttöystävän tai vaimonsa kanssa.
Hyvin meni sekin kyyti ja hengissä selvisimme.
Ja taas hyppäsi nelikko Rellun kyytiin ja jatkoimme maisematietä, joka myötäili Lucernejärveä, kohti Brunnenin kylää/kaupunkia.
Pehmikset käteen ja pieni jaloittelu rantakadulla livemusaa kuunnellen, Cooperikin pääsi jaloittelemaan ja juomaan.
Ja sitten kotiin päin......
Illan päätti vielä naapurikylässä syöty himpskatin herkullinen currywurst annos, joka huuhdeltiin laadukkalla lähitilan Pinot Noirilla alas ( minkäköhän tilan viinejä lie oli...hhmmm 😉).

Niin päättyi se päivä ja viikko mitä hienoimmissa merkeissä, ja minua kohdeltiin kuin kuninkaallista konsanaan. Koko päivä oli yhtä elämystä ja herkkua toisensa perään, todellista hemmottelua ja ikuisia muistoja.

Näihin tunnelmiin.....palataan taas ☺

T.Ansku