Oli oikeastaan helpompi lähteä aamulla saarelta, kun vettä satoi kaatamalla. Bell ja Elsa lymyilivät jossain suojassa ja isäntä oli tuttu Mörrimöykky kun oli huono sää.
Pakkasin aamulla kamppeet ja sitten kahvia ja aamupalaa, ja nokka kohti tuttua rantaa.
Meri oli lähes tyyni, tai ainakaan minua se vähäinen keinutus ei haitannut.
Katselin koko matkan ikkunasta merelle ja yritin bongata delfiinejä, mutta ne jäi nyt näkemättä.
Lauttamatka oli lyhyt tunnin nykäisy, ja ennenkuin huomasinkaan,olin jo tutussa kaupungissa.
Westportissa tapoin aikaa kolmatta tuntia ennen Dublinin bussin lähtöä, mutta siinähän se meni rinkan kanssa vaappuessa ruokakaupasta kahvilaan ja kahvilasta bussipysäkille.
Eihän tässä kaupungissa mitään virallista bussiasemaa ole, on vaan katettu pysäkki.
Tämä jatkuva sade alkaa väsyttämään, joten taidan ottaa tirsat jahka pääsen bussiin asti.
Jotenkin epätodellinen olo, nukunkohan minä silmät auki ja näen unta että olen valveilla???
Monen päivän reissun teko on vasta alussa ja minä jo hörhöilen tässä vaiheessa....mistäköhän itseni vielä löydänkään tötä menoa.
Tuli hetkellisesti srllainen olo, että olenko minä edes ollut Inishturkissa vielä vai olenko vasta menossa....
Sitten kun aloin puhelimesta katsomaan ottamiani valokuvia, niin totesin siellä jo olleeni.
Kolme viikkoa meni jotenkin niin nopeasti, en ole varmaan vieläkään sisäistänyt kaikkea näkemääni ja kokemaani.
Äkkiä sitä kyllä itsensä koodaa tähän reissulaisvaihteeseen kiinni, ruokapolitiikan suhteen nämä bussipäivät jolloin ei ole juuri aikaa lenkkeilylle, ovat vähän huonoja.
Kahvia tulee juotua liikaa, ja kun ei pääse juuri liikkumaan, niin alkaa turvottamaan ja sitten ummettamaan, ja pian näytätkin jo Muumilta 😉.
Reissussa rähjääntyy, mutta kyllä tämä silti lentämisen voittaa ihan 6-0.
Enkä vaihtaisi tätä elämääni kenenkään kanssa.
Alkumatka sujui mukavasti, ja olinhan minä yhden yön tosiaan tutussa hostellissa aivan Dublinin bussiaseman naapurissa. Kävin heti hostelliin päästyäni lenkillä jokivartta pitkin ja suihkun kautta petiin.
Matka Dublinista alkoi vasta tiistai -iltana, lauttamatkalla sai vielä oikoa jäseniään, mutta sittten alkoikin ahtaat ajat.
Ja sitä lystiä riittikin moneksi päiväksi, sillä heinäkuun ollessa muuuallakin Euroopassa lomakuukausi, niin kaikki muutkin olivat päättäneet lähteä bussilla liikkeelle.
Lontoosta sujuvan linjurin vaihdon jälkeen suuntasimmekin kohti Eurotunnelia.
Tässä vaiheessa minulla oli jo Pariisista jatkoyhteys lippu hankittu, mutta olin mielestäni varannut siihen runsaasti aikaa, ettei pitäisi tulla kiire...
Hhmmm......ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.
Aikataulu meni jo huolella reisille, kun Britannian päässä tullimiehet päätti oikein toden teolla syynätä sekä meidän passit kuin myös laukut.
Eli jokaisen piti ottaa myös ne matkalaukut sieltä bussin säilöstä, joka oli lähtiessä huolella pakattu, ja varasto täynnä pakaaseja.
Ei auttanut kuin totella, passien tarkastelun yhteydessä utelivat sitten ummet ja lammet, kunnes laskivat meidät takaisin.
Sama ralli jatkui myös Ranskan tullimiesten toimesta, ja missasimme meidän ekan tunnelivuoron, joten ennenkuin pääsimme kunnolla matkaan kanaalin ali, niin olimme tunnin myöhässä...huoh....
Itse pidän enemmän siitä, kun voi ylittää kanaalin vettä pitkin. Kyyti on miellyttävämpää,ja voit juoda vaikka kahvit maisemia katsellessa.
Nyt ajettiin linja-auto sellaiseen ahtaaseen kolhoon vaunuun, joka siis liikkuu siellä tunnelissa kiskoilla.
Eli ns. tuplaputkessa, eikä ilmakaan oikein kierrä vaikkasai pitää ikkunat auki ja ovet myös, ja ahtaanpaikan kammoisena alkoi ahdistus hiipiä sisuksiin.
Ei se matka kestä kuin n.3 varttia, jos ihan sitäkään, mutta jos olisin saanut päättää, nikn olisin tosiaan mennyt lautalla yli.
Selvittiin siitäkin kuitenkin, ja matka kohti Pariisia alkoi. Aurinko paistoi ja nautin maisemista ja muistelin vanhoja vaunureissuja Ranskassa.
Melkein jo ehdin rentoutua kokonaan ja unohtaa sekä tikittävän kellon kuin sen putkenkin.
Mutta eipä hätää, Pariisi oli eri mieltä kanssani ja sillä olikin minua varten muutamakin kepponen mielessään.
Kepponen numero 1: ruuhka!!!!
Voi taivahan talikynttilät ja muut vanhanaikaiset valaisimet!!!!
Mistä niitä autoja riittikin niin paljon, ja kaikki yhtä aikaa liikkeellä samassa kaupungissa.
Se oli käsityämätöntä ...
4 kaistaa ja aivan tukossa, liikuttiin ryömimällä, tuskallisen hitaasti. Bussi ei tuntunut juurikaan liikkuvan,joten kellon viisarit tasoittivat tilannetta ja menivät suorastaan lentämällä eteenpäin.
Olin jo lähes vakuuttunut siitä, että ei kannattaisi edes yrittää saada sitä jo varaamani bussia kiinni, vaan tyytyä kohtalooni ja ostaa toinen lippu.
Joku pentele kuitenkin nosti sisuani, ja päätin lähteä kilpajuoksuun ajan kanssa, itselleni täysin vieraassa kaupungissa miljoonien ihmisten keskellä.
Niin, ja minun Lontoon bussinihan siis pysähtyi aivan eri paikkaan kuin mistä jatkoyhteys lähtisi.
Selässäni kohtuullisen raskas rinkka huonosti nukutun yön jälkeen lähdin harppomaan kohti metroasemaa.
Se oli sellainen vajaan kilsan alkulämmittely, enkä uskalla edes ajatella kuinka montaa ranskalaista ehdin keilaamaan kumoon rinkallani kun rynnin ihmisvilinässä eteenpäin.
Metroasema löytyi, sitten pitikin ottaa tolkku automaatista, joka englanninkielisestä vaihtoehdosta huolimatta oli silti sekava.
Siinä sain apua joltain rouvalta, joka varmaan tuskaantui minun uupoillessani huuli pyöreänä rttä mitäköhän nappia painais...
Lippu kädessäni sitten pyyhälsin kohti niitä portteja, eli lippu koneeseen ja sesam aukene....
Sesam aukene!!! Mitä vit..a, miksi se saa..an sesam ei aukene?????
Ööö....auttaisi varmaan, jos käyttäisi itse lippua rikä sitä kuittia maksetusta lipusta.
Tuskainen ja nolo puna levisi naamalle, ja kun vihdoin se samperin portti aukeni niin Ansku jyräsi läpi parilla terhakkaalla harppauksella.
Ansku kyllä jyräsi mutta selässäni ollut rinkka oli srn pari senttiä liian leveä, joten se jäi jumiin. Ja näin ollen myös Ansku jäi jumiin.
EI VOI OLLA TOTTA!!!!!!!!
Siinä minä suuri maailmanmatkaaja sitten seisoin yhden metroportin tukkeena, ja portin ovet paukuttivat rinkkaa eestaas......
Jotenkin sukelsin ulos rinkastani, ja sain sen sitten hivutettua porttien ahdistelusta väljemmille vesille.
Paljonkohan tuohonkin oli kulunut aikaa??
Aikaa, jota minulla ei ollut varaa tuhlata omiin hölmöilyihini.
Matka jatkui kohti metroa ja ensimmäinen kyyti menikin ihan mukavasti, joten sitten vaan keskittyen ja reippaadti kohti toista kyytiä.
No siellä taas juostiin rinkka selässä kuin päättömät kanat, yrittäen saada jotain järkeä siihen toimintaan.
Portaita ylös ja toisia alas, labyrinttiä pitkin vasemmalle ja välillä oikealle.
Hiki virtasi, ja naama punoitti ja kiroilin itsekseni sujuvasti myös ranskaksi😛.
Noh, se koettelemus alkoi olla voiton puolella ja kuin ihmeen kaupalla selvisin oikealle kadullekin.
Jos oli liikenne jo aiemmin ollut tukossa Pariisissa, niin nyt se ei ollut enää tukossa, vaan se oli vaan kaoottista.
Autoja pyyhälsi ohi hirveällä vauhdilla, ja sekaan oli uskallettava vaikka tien ylitys pelotti vihreilläkin valoilla ja suojatiellä.
Minä olin oikeassa paikassa ja oikealla kadulla, mutta missään ei ollut minkäänlaista merkkiä,että juuri ko.bussin pitäisi siellä olla parkissa.
Ei näkynyt edes muita matkustajia, peli oli menetetty.
Istahdin katukiven reunukselle, enkä saanut ahteriani siihenkään osumaan joten pyllähdin sitten ihan vaan suoraan kadulle.
Sillä lailla....
Harmistuksissani jäin siihen tien reunaan istumaan ja mussuttamaan suklaapatukkaa,ajatukset löi tyhjää.
Sitten kulman takaa kaarsikin juuri minun firman bussi, ja pomppasin kuin pyrstösulkiin ammuttuna ylös tien reunalta.....
....bussi pysähtyi, huidoin kuskia avaamaan oven, ja kun hän sen sai raolleen niin hihkaisin että Zurichiin menisin.
Mitäpä kuski muutakuin ystävällisesti nyökkäilemään että mene vaan, mutta tämä bussi ei kyllä mene Zurichiin vaan Barcelonaan.
WHAT???????😬
Ja bussikuski näki kasvoni valahtavan valkoiseksi, jonka jälkeen se yhtä nopeasti muuttui kirkkaan punaiseksi,ja kiiruhti jatkamaan :" rouvan bussi lähtee tältä samalta paikalta klo 23.20 eli reilun tunnin päästä."
En hetkeen osannut olla edes helpottunut tästä mokastani, kun harmitti niin pirusti se riehuminen ja sekoilu.
Ensin olin juossut kuin heikkopäinen pitkin Pariisia, ihan vaan,että seuraavan tunnin voisin istua katukiveyksellä kuuntelemassa ja katsomassa,kun kaikki kaupungin Portugalilaiset ajelivat rallia ympäri korttelia ja huudattivat torviaan niin että ruumiitkin käänsivät haudoissaan kylkeään.
Juurikin näin, ja minun bussini oli kaiken muun ruuhkan takia taaaaas myöhässä, joten lopullinen lähtöaika Pariisin melusta oli klo 23.55.
Siinä vaiheessa kun könysin umpi väsyneenä bussiin, en vaan kyennyt ajattelemaan tai tekemään mitään enää - mitä nyt löin pääni siihen tavarahyllyn alaosaan.
Taas oli bussi jo mrlkein täysi ( miltä hiivatin pysäkiltä nekin oli jo mukaan otettu),joten istuin käytäväpaikalla ja silmät haritti päässä kunnes uni vaan vei voiton......
Loppumatka meni kyllä sitten ilman suurempaa härdelliä ja sirkusta, joten pääsin määränpäähäni jo tänään torstaina iltapäivällä.
Kerron tästä paikasta lisää seuraavassa päivityksessäni, nyt kävin läpi matkatunnelmia.
Sen verran palaan vielä bussiin Lontoosta Pariisiin, että takanani istui Brittiläinen pariskunta,joka ilman mitään ongelmia ympärilläolevista ihmisistä, alkoi puimaan parisuhdettaan....anna mun kaikki kestää.
Sitä riittikin sitä puitavaa sinne Pariisin ruuhkiin asti, että srmmoinen lemmenloma heillä sitten edessä.
Jos oli muut linjurit täynnä, niin Baselista Zurichiin istuin sitten itsekseni siellä ja nautin sekä tilasta ympärilläni,kuin maisrmistakin.
Mutta hei, matkailu avartaa ja nyt kun oon saanut vähän huilatakin, niin kyllähän tuossa Pariisin koko episodissa oli täydet sketsin ainekset 😄😃
Ansku Bean in Paris 😉
Nyt nukkumaan....aamulla soi klo 5.45...uusi maa,uudet kujeet.
Gute naht!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti