Ruokamuistoja

 

Tätä aihetta on tullut raapaistua jo ennenkin ( chilhood food memories 07/2020) , mutta koska en vain syö elääkseni vaan elän syödäkseni , niin joutaahan siitä vielä vähän kirjoitella lisääkin.

Mikä on yhteistä meillä kaikilla ?
Me kaikki syömme , meitä yhdistää ruoka: kansalaisuuteen, sukupuoleen ja ikään katsomatta - me syömme!

Tässä nimenomaisessa kirjoituksessa minä keskityn vaan ruoan - ja juomankin, tuomiin muistoihin.

Meillä jokaisella on taatusti edes jotain ruokamuistoja.
Joku ruoka saattaa viedä lapsuuteen mummolaan , joku ruoka saattaa olla inhokki kouluajoilta ( olkoonkin, että ilmainen kouluruokailu on aika harvinaista herkkua maailmanlaajuisesti katsottuna).
Joku muistaa tasan tarkkaan 30 vuoden takaa, mitä heidän häissään tarjottiin jne...

Ihmiset matkustelevat koko ajan enemmän ja enemmän. Monet matkustavat jo ihan vaan tutustuakseen eri maiden ruokakulttuureihin , joka on loputtoman laaja - jo ihan yhden maan sisällekin mahtuu paljon alueellisia perinneruokia - kyllähän me nyt tämä tunnistetaan jo Suomesta : Karjalanpiirakat, Ahvenanmaan pannukakut, kalakukot ym ym ym...
Viinitiloille tehdään vierailuja, viskitislaamoihin, panimoihin maistelemaan käsityöläis-oluita.
( Noihin viinijuttuihin palaan ihan omassa tekstissään ).

Kun meidän eteemme tuodaan ruoka-annos, me käytämme kaikkia aistejamme ruokaillessamme.
Ruoan tuoksu, miltä se näyttää , miltä se maistuu, millainen jonkun raaka-aineen rakenne on ....
Ja kaikkiin näihin aisteihin, joko yhdessä tai erikseen, perustuu myös muistomme ruoasta : jostain yksittäisestä annoksesta, tai missä sen söimme, kenen kanssa.....

• Tuoksu:
Oliiviöljyssä freesaantuva valkosipuli, vastapaistetun leivän tai juuri leivotun pullan tuoksu....aaahhhh.....
Ihmiset, jotka koronan vuoksi menettivät joko osittain tai kokonaan haju-ja makuaistinsa sanoivat, että olo oli kuin rammalla ankalla.
Olkoonkin, että emme elä koirien tavoin niin voimakkaasti hajujen maailmassa mitä koirat elävät( ehkä ihan hyväkin näin) , niin kyllä kyky haistaa on myös meille tärkeä aisti. Ilman sitä olisi elämä kyllä aika paljon tympeämpi ja mälsempi.

▪ Näkö

Miltä se ruoka näyttää? Väreillä on suuri merkitys myös meidän ruokienkin suhteen..
Jos kaikki lautasella on tasaisen harmaanruskeaa, niin kyllähän se lähettää väkisinkin meidän aivoillemme signaalin, että näinköhän tuo maistuukaan millekään ( vaikka se saattaisi maistuakin aivan loistavalta).
Muistoissamme saatamme palata jonnekin toreille, mitkä olivat tulvillaan värikkäitä hedelmiä ja vihanneksia.
Tai taas sinne mummin luo, kun käytiin keräämässä mökin metsästä metsämansikoita ja mustikoita ja istuttiin kannon nokkaan niitä mutustamaan onnellisena .

• Maku

Ne viisi kuuluisaa perusmakua: suolainen/ makea/ hapan/karvas/umami
Ja taas kerran hypätään muistojen kärryihin ja ajellaan jonnekin erityiseen paikkaan tai hetkeen.....

Kuljitko muistoissasi ensi treffeille leffaan, jolloin jaoitte yhteiset pop cornit?
Vai kenties kesäraveihin hiljaa tummuvaan heinäkuisern iltaan, jossa ravimakkarat maistuivat taivaallisen hyvälle - varsinkin kun ne sai ostaa omilla toto-voitoillaan.


• Rakenne

Muistatko maistaneesi jotain sellaista, jonka rakenne ei miellyttänyt?
Oletko ehkä kokeillut ostereita , joka muljahtaa kitusista alas tai hampaissa narskuvaa etanaa ?
Myös ruoan rakenne vaikuttaa niihin muistoihin, mitä on syönyt .
Hövelisti tunnustan, että osterit ja muut meren elävät ( kaloja ja rapuja ja hummereita lukuunottamatta) vaatii minulta lisää maistelukertoja ja harjoittelua - ei ollut se rakkautta ensi maistelulla.
Islannin lammastilalla ollessani sen vajaat 6 viikkoa ( tammi-helmikuu 2018) , eteeni ilmestyi perin merkillisiä eväitä.
Pässinkivekset , rasvakalan ja fermentoidun hain lihan sain vielä alas kitusistani , mutta se valaan rasva jäi kyllä hissiin välille , ja lopuksi myös nielaisematta.
Tasapuolisuuden nimissä, minä voitin ne maisteluskabat 2-0, koska muutoin niin mukava islantilainen isäntäni ei saanut edes turkinpippuria syötyä loppuun....

Aisteista ulkoruokintaan ....

Kyllä se niin vaan on, että ulkoilmassa luonnonhelmassa kaikki maistuu aina paremmalta.
Minä olen pyöräillyt ristiin rastiin kaunista kotimaatamme vuosien varrella.
Niihin tuhansiin kilometreihin mahtuu hyvin erinäköisiä evästaukoja erilaisissa maisemissa.
Välillä on voinut olla pyörärepussa jo elämää nähnyt banaani, pari risaista pasteijaa ja kassinpohjalle levinnyt pähkinäpussi.
Ja niin vaan on sekin eväs maistunut lähes gourmeelta jossain laiturilla varpaita vedessä liotellen ja auringosta nauttien.
Ja kun aamulla heräät metsässä ja ryömit teltasta silmät sikkuralla, keität siinä retkikeittimessä kahvit ja kuuntelet lintujen aamukonserttia kun tuuli huojuttaa puiden lehtiä, se hetki voittaa mennen tullen kalliitkin ravintolaillalliset.
Tulistelut ja evästelyt laavulla ovat kyllä niin parhautta - ne ovat niitä muistoja, jotka taatusti jäävät elämään.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä - seura.

Yhteiset ruokailut kesken lampolan siivouksen irlantilaisen isännän kanssa.
Tai kun aamupäivä oli rehkitty rinteillä viinipensaiden parissa Sveitsissä, ja kokoonnuttiin sitten joukolla syömään - ja kyllä, nauttimaan myös lasi viiniä.
Lukuisat hetket ruokapöydän ääressä rakkaan ystäväni luona ja hänen seurassaan, kun tuolini ympärille oli kerääntynyt useita paria anovia silmiä( jos vaikka jotain tippuis kun oikein nätisti katsoo) .
Ihan ne arkiset ateriat ja aamiaiset rakkaiden poikieni kanssa ❤
Ja omassa seurassani nautitut loputtomat ruokailuhetket niin täällä suloisessa Suomenmaassa kuin maailmallakin.

Ruoka yhdistää maailman , ja se tuo meidät kaikki saman pöydän ääreen.

Live and let live 🙏❤