Laineiden lyödessä vasten paljaita jalkojani tunnen tunnen meriveden kylmyyden pistelevän varpaitani, mutta merituulen lempeyden hyväilevän kasvojani pehmeämmin kuin pehmeinkään suudelma.
Suolan maku suussani kävelen pitkin rantaviivaa ja imen itseeni luonnon minulle antamaa sisäistä voimaa ja vahvuutta..lääkkeitä , joita juuri nyt eniten kaipaan ja joita en mistään muualta voisi kuitenkaan noutaa - vain luonnon oma apteekki tarjoaa parhaimmat rohtonsa.
Istahdan rantakiveykselle kuuntelemaan aaltojen ääntä ja lokkien kirkunaa. Ihailen noiden lintujen upeita lentonäytöksiä, hurjia syöksyjä veteen ja sieltä taas voimalla ilmojen teille...inspiroivaa ja lennokasta!
Vedän takkiani tiukempaan kiinni ja painan hupun päähäni, sillä huomaamattani ilma on kylmentynyt ja ensimmäiset sadepisarat rummuttavat jo tahdikkaasti vasten peilityyntä vedenpintaa, joka pisaroiden voimasta kuitenkin hajoaa pirstaleiksi kuin rikkoontunut peili...mutta sirpaleet tuottavat onnea...
..niinpä aaltojen lujuudesta huolimatta en voi vastustaa kiusausta ja kahlaan veteen etsimään niitä sirpaleita, jotka ovat jo kuitenkin ehtineet lipua pois ulottuviltani.
Palaan viluissani takaisin rantaan, ja istahdan värjötellen sille samalle kiveykselle. Palelee ja olen märkä, mutta en saa itseäni liikkumaan...olen lumoutunut meren voimasta - haltioissani haukon henkeä, kun aallot iskeytyvät rantakallioihin jättäen jälkeensä valkeat vaahdot.
Luonnon lumoava voima..tuo suurista suurin, kaikista mahtavin - suuri, valtaisa, loppumaton meri!
Meri ,joka hallitsee maapalloamme. Kaukaa kuusta katsottuna maapallomme on niin äärettömän kaunis, kuin sininen kristallipallo pienine vihreine saarineen mahtavan hallitsijan ympäröimänä.
Mikä siinä saa minut lumoihinsa? Se mahtavuus - meren äärettömyys saa minut nöyrtymään ja tuntemaan itseni niin pieneksi..
..mutta yhtäaikaa se saa minut tuntemaan itseni myös vahvaksi..kuin meri itse..taipuu, muttei taitu.
Hitaasti nousen rantakiveykseltä ja alan valmistautua kotiinlähtöä varten. Käännyn kuitenkin vielä kerran katsomaan taakseni ja voimakkaiden tunteiden saattelemana ja kyynelten virratessa poskillani heitän veteen pienen kiven - minun lahjani sinulle ystäväni.
Pienen ihmisen vaatimaton lahja suurelle meren hengelle, joka taas kerran täytti tehtävänsä ystävänä, antaen minulle osan voimastaan.
Kirj.Mari Laulumaa - Hirvonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti