Ajatus takkuaa, jalkoja painaa ja pieni ärtymys meinaa pukata pintaan....odottavan aika on pitkä, suorastaan tuskastuttavan pitkä. Kuka on liimannut viisarit paikalleen??
Westportin katukahvoilassa on vilskettä, ja kesti hyvän aikaa, että löysin itselleni pöydän jossa saan ladata sekä puhelimen akkuja kuin myös omianikin.
Viereisissä pöydissä pulistaan ja nauretaan, jossain kauempana itketään ja kiukutellaan....elämän ääniä, mutta tällä hetkellä volyymit niin kovalla, niin kovalla...
Itse matkanteko tänne Westportiin Congin kylästä sujui yllättävän vaivattomasti, olin varautunut kävelemään paljon enemmän.
Ensimmäiset 6km kävelin ihan suosiolla saadakseni vähän liikuntaa ja raitista ilmaa, sen jälkeen nostin peukun pystyyn ja aloin seuraamaan ottaisiko joku minut kyytiin..
Aikamoinen määrä autoja ehti ohi ajamaan, ennenkuin eräs auto näytti hiljentämisen merkkejä.
Mukava vanhempi herrasmies nappasi kulkurin kartanlukijan paikalle ja vei minut vähän matkaa eteenpäin,rupatellessa siinä samalla niitä näitä.
Seuraavaa kyytiä ei tarvinnut odottaa kovin kauan aikaa,ja pääsin Castlebarin kaupunkiin asti.
Tämä autoilija sanoi, että aika harvoin enää Irlannissakaan liftataan tai otetaan liftareita kyytiin, on sattunut tässäkin maassa kuulema riittävästi yhtä sun toista, että tämä aiemmin niin suosittu tapa liikkua paikasta toiseen on tullut jo lähes uhanalaiseksi. Hän kuitenkin ajatteli, että näytin harmittomalta kiltiltä naiselta ja liikuin yksin, niin päätti sitten kuitenkin tehdä poikkeuksen kohdallani....kiitos siitä hänelle.
Castlebarista ajattelin sitten ottaa linja-auton Westportiin,kun niitä kerta jo tällä välillä alkoi liikkumaan, joten jätin peukalokyydit noihin onnekkaisiin osumiin aamupäivän aikana.
Nyt siis tuijotan kelloa joka minuutin välein,ja odotan kuin lehmä laitumelle pääsyä, että saan karistaa kaupungin melut niskoiltani ja sukeltaa taas sinne kaappiin ja antaa seinän avautua kohti uutta satumaata: Inishturkin kauniille saarelle.
Siitä huolimatta, että minua täällä jatkuvasti luullaan yli 10 vuotta ikäistäni nuoremmalta, tunnen oloni melko uupuneeksi.
Alanko olla liian vanha tähän reissunaisen elämään, vai veikö edellinen paikka mehut rutinoituneesta matkantekijästä?? Toivottavasti kyse on jälkimmäisestä vaihtoehdosta, sillä en haluaisi joutua miettimään vaihtoehtoja tälle elämälle...en vielä...
Ehkäpä tunnin merimatka virkistää nuupahtaneen naisen, ja ajatus omasta huoneesta houkuttelee kyllä aikalailla. Saan nukkua ikkuna auki koko yön,ja nukahtaa merilintujen ääneen.
Inishturk on todellakin oma maailmansa, kaikki hömppä ja turha draama jää mantereelle, ja siellä on helppo hengittää.
On mukavaa nähdä vanhat tuttavat, lähteä lenkille, ja kiivetä kylätalolle kahville ja netin ääreen päivittämään kuulumiset.
Ehkäpä inspiraatio kirjoittamiseenkin palaa ja saan aikaiseksi kynäillä Lempi-velhon kuulumisia ja muitakin tarinoita. Elän toivossa, sillä ainakin vuosi sitten olin hyvinkin luovalla päällä saarella ollessani.
Jospa minun todellakin täytyy vaan seuloa nämä työpaikat entistäkin tarkemmin, itse työtehtävien lisäksi valittava paikkakin tarkemmin.
Cong oli toki pieni paikka, ja ne metsät lumosivat minut täysin.
Mutta jospa minun täytyy hankkiutua todella kaukaisiin kolkkiin....saariin, Pohjoisen tuntureille, aavoille ja aroille.....olla lähellä luontoa, osa sitä, elää sen varassa, sen armoilla.
Ei ole aina ihan yksinkertaista tämä kulkurin elämä, ainakaan jos on voimakkaasti aistiherkkä ja introvertti. Omaa vointiaan ja jaksamistaan saa kyllä kuunnella tarkkaan, ettei totaali väsymys pääse yllättämään puskista...
..noh, tämä tästä tällä erää..
Kokoan kimpsuni ja kampsuni ja luuni kahvilan nurkkapöydästä ja suunnistan jonnekin, missä kuulen taas paremmin omat ajatukseni.
Ihanat ajat koittavat aivan tuntien päästä ja otan niistä irti kaiken mahdollisen....Inishturkissa tavataan !!!
T.Ann O 'Songland
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti