I do......or do I????

I do ............. or do I ?????

  Just a little while ago I had the honor to be present in a very special occasion, that being a wedding of a dear friend of mine.
There she was - right beside her man, in front of all their loved ones, promising to be by his side in good days and bad days, in sickness and in health...you know the drill....looking so beautiful that my eyes hurt. The way how she looked at her new husband after I do's, was something else...
There was no doubt in my mind,that this couple wouldn't stand behind those wows,what they just little while ago gave to one another. I knew then, and I know, that no matter what happens, they will stick to those words and stay together till the end of world.
And that's a lot coming from me, I must admit that the life has made me a bit cynical what comes to love stories.I have hard time to believe in that stuff, but in this occasion I am more than happy to be proved wrong, and it actually gives a bit of hope that there can be happily ever after's.
So I most certainly, from the bottom of my heart, wish them all the best ❤.
They made a commitment to each others.

Commitment - what does it mean? I checked it out from dictionary, the definition of commitment.
Here's what it means: Commitment in plain english means, that one is willing to give his/her time and effort to something he/she believes in.
   This of course can be anything from commitment to your partner to commitment to a special project etc....
It can be an athlete's commitment to train hard for next olympics, live and breath to just for that specific moment to give up everything else to just reach that goal.
It can be a young student's commitment to study hard to be accepted to university to become a doctor what she/he wanted to be ever since childhood.

Whatever the commitment is, it is always personal, and always important. It is absolutely imperative, that no-one else undermine's this, only because it differs from their own goals and dreams they are aiming for.

I must admit,that at some dark moments, I have been guilty of questioning someone else's goals, and for that I am sorry, and can only be a better persion tomorrow.
However, I have also been a victim of this very same sin - my commitments have been severely questioned and undermined during last years, it doesn't matter who does it, it still hurts.

I don' t have very fancy or noble goals or achievements I would like to reach, my dreams and goals hardly make the top story let alone gets me the Nobel prize.
But I have always wowed to be honest in everything I do and say, and also true to myself, being genuinely exactly who I am. That is a commitment as well, and that I have wowed to honor.

In this life, where we are bornt, what we live now, we are never ready, we are never there -
But as it goes in arts, never judge an unfinished piece.

I am not not there, I am not done, but I am still a masterpiece of who I am- today, in this light, with these shades.

Simplicity - and when did that became a curse?

Simplicity - and when did that became a curse?

  Homo sapiens, supposingly the most intelligent species on this planet. Now there's something to question and argue about, and personally I highly doubt that.
But this time I concentrate to one thing, that being the word " simple".
At what point this became more a curse than a good thing?
Why do we make everything so complicated, when it all really could be just easy and simple?
Is there something fundamentally wrong about it, if one wants to have a simple life?? No drama, no bullshit, no nonsense, just plain simple.
Why do we do things hard way, if we can find an alternative to that, the easier way?
Are we worried, that we don't learn the life's important lessons, if we keep our own lives too simple, if we don't suffer enough to get what we want etc...??
If something is achieved with less effort and pain, is that less valued among others?

We are a very odd species, that is for sure, no doubt about it.
I have couple good examples to shine some light to this whole thing I'm on about.

Relationships - I'm a single myself, have been that a good 6 years, and enjoying it a lot, since for me being on my own is not a misery or something to get rid off.
However, I have had an opportunity to follow fairly closely this today's single life and datings and putting yourself out there.
And let me tell you this boys and girls, things have changed a lot while I was married, and not for the better...hell no ....quite the contrary...

What a circus it is nowadays, so many rules and so many hidden rules, it's like a freaking rocket science, that's what it is.
And when social media took part on this dating market with all the different groups and internet dating pages, then it really exploded...
I mean ..seriously....how the heck our parents and grandparents ever found their loved ones, they didn't have all these helpful internet appliances for that.😉?
How did they ever became from single to married, or got themselves to a date, no tinder or anything during those times????
I miss those times, that simplicity, it wasn't so complicated back then...or was it?
So back to the recent time....why do we make everything so hard? Even meeting new people? Going out for a simple date nowadays seem to require more preparations than getting ready to presidential debate on tv ( well....it depends of the candidate😄).
The whole thing is analyzed to bits before the date has actually even picked you up.
In parades the what if's and should I and could I etc....
And you can consider yourself lucky to get to that point in the first place, going out on a date that is.
The process starts way before that..the oh so familiar analyzing.
It starts there on the internet....the meat-market, where everyone is putting themselves with a brave smile and hoping to find that famous soulmate..
And everybody says that they don't have any list of criterias, but after listening/reading a bit more, the list of criterias have appeared and is not that short after all...
Well....could we just forget all those lists and meet new people with curiosity and open minds? Keep it simple, it can't possible get any worse than it already is...

Now back to that other example....
I know, that is a juicy topic we just talked about earlier, and I will get back to it another time.

Simple life...
If you don't enjoy digging on the garden, why buy a house? If you like less cleaning, and you don't own a car, you don't like that gardening, then the only thing that make sense, is to live in a apartment building close enough to town and its services.
What is wrong with that?? Absolutely nothing!!!! It is a choice, just as much as living on a town house or in the farm, they are all choices made by individuals by their own likings.
None of them are better than the other, they are different, that's all.
Maybe living in the city on that apartment is easier many ways, but so what??? It is a choice open to anybody, who wants to live like that.

There is nothing wrong to live a simple life, to simplify things. Not everything in life has to be a struggle, there is plenty of that in store anyways..for all of us....
So what's the harm, if you relax a little, ease things up, cut back someworkload where you can, so you have time to smell the roses??

Let's keep it simple ❤

Kun Lempi-velho masentui

           Kun Lempi-velho masentui

      Syksy oli saapunut. Se oli hiipinyt hiljaa,kuin huomaamatta,myös metsään. Lehtipuut vaihtoivat kesävaatteensa kirjaviin syysnuttuihin, metsäneläimet kiirehtivät kukin omissa touhuissaan valmistautuessaan tulevaan talveen. 

Kaikki olivat niin kiireissään,etteivät olleet ehtineet kiinnittää huomiota metsän siimeksessä olevaan torppaan, tai etenkään sen asukkaaseen.
Torpassa oli hyvin hiljaista, hämärää, eikä sen piipusta noussut savuakaan. Kuistin seinää vasten nojasi apea luuta, kylmissään ja huolissaan, ei itsestään vaan ystävästään, jota ei millään saanut piristettyä.
Torpan perällä pöydän ääressä kyyhötti hahmo, tuijotti ikkunasta kauas tyhjyyteen,huokaisten välillä raskaasti.

Lempi-velho oli tavallisesti täynnä elämää ja ääntä, mennä touhotti sinne sun tänne ja tuonne,pilke silmissä ja hymy huulilla.
Mutta nyt Lempi oli hiljaa, kyyhöttäen pienessä mökissään,jaksamatta edes keppostella.
Lempi-velho oli masentunut. Ilo oli kadonnut koko sen olemuksesta,ja liekki sammunut silmistä.
Mikä oli saanut tämän elämää kuplivan pikku olennon näin murheelliseksi?

 Ihmiset....
Ihmiset eivät enää hymyilleet eivätkä hullutelleet. 

He eivät hyppineet lehtikasoissa eivätkä pomppineet kuralätäköissä.

 He kiirehtivät suu mutrussa töihin ja kouluihin ja kaikkialle, eivät tervehtineet toisiaan,saati puhuneet toisilleen.
Ruokapöydässäkin nämä ihmiset tuijottivat älypuhelimiaan ja muita outoja vempaimiaan,eivätkä keskustelleet keskenään.
Iltaisin ihmiset tuijottivat teeveetä tyhjin katsein, lapsille ei enää luettu satuja....kuka nyt uskoisikaan muka keijuihin ja menninkäisiin ja velhoihin?
Aamulla taas herättiin ja kiire alkoi alusta,lapset jätettiin itkevinä tarhoihin ja hypättiin autoihin ja lähettiin töihin.

   Kyllähän Lempi-velho ymmärsi, että ihmisten maailma oli aikalailla erilaista kuin velhojen ja menninkäisten ja metsäneläinten, se oli täynnä vastuuta ja haasteita ja velvollisuuksia ja odotusten täyttämistä.

Mutta kaiken tuon keskellä nämä ihmiset olivat hukanneet leikin ja naurun ja hulluttelun,ja se oli saanut Lempinkin masentumaan.
Hänen uskollinen luutansa oli päiväkausia yrittänyt piristää ystäväänsä,onnistumatta siinä. Joten luuta oli ottanut järeämmät keinot käyttöön ja pyytänyt apua.

    Oveen koputettiin, ei vastausta. Se avattiin varovasti,ja vieras kurkisti sisään. Seisoi hetken eteisen puolella antaen silmien tottua hämärään.

Sitten vieras lähti hiljaa kohti pöytää,jonka äärellä kyyhötti niin surullinen hahmo,että vieraan rintaa oikein kouristi.
Lempi-velho tunsi kosketuksen olkapäällään, hän kohotti kyyneleiden juovittamat kasvonsa kohti tätä yllättäen sapunutta vierasta tunnistaakseen kuka tämä oli.

Siinä seisoi vihreään nuttuun ja mustiin kenkiin sonnustautuneena hänen Leprikorni ystävänsä kaukaa pieneltä vehreältä saarelta. 

Siitä olikin jo kauan aikaa,kun he olivat viimeksi tavanneet.
Sanoja ei vaihdettu, mutta hyvin päättäväisesti tämä hassun näköinen hahmo otti ystäväänsä kädestä kiinni kuuntelematta lainkaan vastalauseita.

Eikä niitä paljon tullutkaan,sillä Lempi oli aivan liian väsynyt väittämään edes vastaan. Hänet istutettiin luudan kyytiin, vieras hyppäsi mukaan ja matka alkoi.

    Ensin Lempi-velho oli liian uupunut edes katsomaan maisemia, mutta sitten hänen horroksessa ollut uteliaisuutensa heräsi ja suru väistyi hetkeksi.

Lempi näki allaan kimaltelevan meren, sitten hän alkoi nähdä vihreää...paljon vihreää...lampaita...peltojen välissä puikkelehtivia pieniä teitä, ja kaiken tämän kauneuden kruunasi kirkkain sateenkaari,jonka Lempi oli koskaan nähnyt.

He laskeutuivat ja Lempin ystävä tarttui taas häntä kädestä kiinni johdattaen kohti pientä kirkkaan keltaista taloa, jonka sisältä raikui nauru ja seinistä kimpoili iloinen musiikki.

Lempi-velho tunsi ihanan ruoan tuoksun nenässään, mutta ympärillä pyörivät hymyilevät ihmiset saivat hänet kyyneliin, ne olivat ilon kyyneleitä.

   Luuta virnisti ilkikurisesti ystävälleen,joka heristi tälle
sormeaan muka nuhtelevasti.
" Ai jai, mitä minä oikein teen sinun kanssasi", sanoi Lempi-velho luudalle.

 Mutta vaikka tämä nuhruinen velho hetisti sormeaan, niin äänessä kuulsi kiitollisuus ja lämpö.

Lempi oli niin onnellinen ja kiitollinen, sillä kun hän oli liian voimaton auttaakseen itseään, niin hätiin riensi ystävät, jotka auttoivat hänet jaloilleen ja juuri näiden ystäviensä tukemana ja opastamana Lempi-velho löysi satumaan, ja paikan,jossa taas leikittiin ja naurettiin. 

Löysi paikan, jossa harmaus väistyi värien tieltä ja masennus pakeni jonnekin kauas pois,mistä ei löytänyt tietään takaisin Velhon sydämeen.




 

Yön rauha 24.9.2016

  Se tunne, kun kaikki nukkuvat, ja tiedät,että puhelin ei soi eikä kukaan tule yllättäen ovelle koputtelemaan.
Uskallat antaa ajatusten lähteä lentoon vapaasti, kun niitä ei mikään ulkoinen tekijä ainakaan tule keskeyttämään.
Nukkuakin tietenkin voisi, mutta ei lienee yllätys, että ajatukset tulevat pyörimään karusellia pääsi sisällä juuri sillä hetkellä,kun pää osuu tyynyyn ja silmät on painumassa kiinni.
Yhtäkkiä istut sängyllä aivan pöllämystyneenä ja vaikka kroppa kiljuu sinulle että jatkaunia jatkaunia, niin aivosi ovat asiasta täysin eri mieltä.
Aivosolusi suorastaan riehaantuvat saatuaan huomiosi, heittelevät kärrynpyöriä ja tuulettavat villisti.
Ja sitten kun olet saanut hinattua vastahakoisen tomumajasi ylös ja olet valmiina kirjoittamaan, niin enemmän kuin usein nämä aivosolut päättävät sitten kuitenkin mennä nukkumaan.
Leikkivät vielä mokoma minun kustannuksellani.
Minun, jonka pitäisi elättää itseni jatkossa ainakin osittain juuri kirjoittamalla. Juuri nyt ei näytä vakuuttavalta, mutta siitä huolimatta oloni on innostuneempi ja energisempi kuin pitkään aikaan.
Johan tätä synkkyyttä ja ketutusta riittikin ihan omiksi tarpeiksi, on aikakin saada pilvet väistymään taivaalta ja saada vähän valoa ja lämpöä elämään.
Minusta oli hyvää vauhtia tulossa juuri sellainen ns.energiasyöppö kaveri, joka imee kaiken energian lähimmäisistään kuin iilimato.
Juuri sellainen tyyppi, jota normi mielentilassani, eli perus positiivisena hyväntuulisena ihmisenä, karttaisin itsekin kuin ruttoa. Ja nyt minua katsoi peilistä tällainen tyyppi: uupunut, hapan, turhautunut...
Mistä tämä johtui?
Sehän johtui siitä, että elämäni purressa oli salamatkustajia, jotka kaappasivat sitten koko paatin ja minusta tuli panttivanki.
Elämääni oli päässyt sellaisia tahoja ja instansseja, yksittäisiä ihmisiä, kuin myös erinäisiä virkamiestahoja, jotka ottivat vallan. He kertoivat minulle, miten minun pitäisi elää, mitä minun pitäisi tehdä. Ja kuin vahvistaakseen sanojaan,niitä piti pönkittää vielä kuorruttamalla tuo viesti jatkuvalla analysoinnilla ja pakottavalla tarpeella diagnosoida minua. Löydettiin vain vikoja ja puutteita, virheitä ja epäonnistumisia. Vähäteltiin lahjojani ja kykyjäni, dissattiin unrlmiani ja haaveitani.
Kyllähän tuollainen kannustaa aivan mahdottomasti, eikö?? Ja sitä kun tarpeeksi pitkään ja tasaisin väliajoin sinulle pakkosyötetään, niin kohta alat uskoa itsekin näihin saamiisi analyyseihin ja vikoihisi.
Samalla kun huomaat ajatustesi vajoavan ja elämänilosi hiipuvan, niin tajuat ettet ole jaksanut enää käydä lenkilläkään niin usein.....pahan mielen kierre on valmis.....
Sitten jostain hiljaisuudesta, kaiken sen kuran alta mitä niskaan on kaadettu, nostaa päätään sisu....uhmakkuus...taistelumieli....halu heittää nämä tunkeutujat laidan yli ja ottaa taas se oman elämänsä pursi haltuun. Laittaa päähänsä entistä tiukemmin se kapteenin lakki, tarttua ruorista kiinni voimakkaan mäörätietoisesti ja ohjata paatti pois huonoilta vesiltä kohti niitä kauniita auringonnousuja.
Tämä on minun veneeni, ja minä olen sen kapteeni. Minä määrään sekä suunnan että vauhdin, sitä ei minun puolestani tee enää kukaan, sillä vain minulla itselläni on siihen oikeus.
Tätä purtta ei ole rakennettu satamassa kellutettavaksi, tämä pursi on rakennettu seilaamaan - kohtaamaan sekä myrskyt että tyvenet.
Nostan ankkurin, ohjaan veneeni varovasti tutusta satamasta kohti uusia seikkailuja, kohti tuntematonta. Käännyn katsomaan vielä hetkeksi taakseni, hymyilen ja tiedän, että elämäni ei koskaan tule olemaan enää samanlaista.

Uusiin seikkailuihin purjehtien, Ansku

Ps. Jatkossa tulen kirjoittamaan blogiani myös Lontoon murteella, erityisesti reissutarinani. Runoni ja Lempi-velhon edesottamukset on jatkossakin täällä upealla värikkäällä äidinkielelläni. Kirjoittajanimeni on Ann O'Songland mutta tuttujen kesken Ansku aka Annie

Bold, beautiful and single

Bold, beautiful and single

  Perjantai-ilta.
Sohvan nurkassa tutulla paikallaan nököttää nainen, rennosti nojaten jättimäiseen pehmoeläimeen.
Pöydällä puolikas meetwurstipaketti ja pullo viiniä, siitä nainen sentään kaataa kauniiseen jalalliseen lasiin ja kohottaa lasin huulillensa nostaen maljan kellekäs muulle kuin itselleen 😉.
Päällään hänellä on vanha paitis, pikkuhousut ja villasukat - kasvoilla vain suihkun jälkeinen punoitus -
Riisuttu, maskiton, haavoittuvainen.
Nainen ottaa taas pienen siemauksen viiniä, jää nuoleskelemaan huuliaan, pohtimaan sitä, miten paljon paremmalta tuo viini olisikaan maistunut ilman niitä meetwursti viipaleita..hän irvistää itselleen, mutta irvistys on lempeä, tuomitsematon.

Lukuisia jaksoja hän katsoo tuttua suosikkisarjaansa.
Hän osaa ulkoa  mitä jaksoissa tapahtuu, nauraa taas samoilla kohdilla, hihittää tyttömäisesti ja hohottaa ääneen huomattavan maskuliinisesti.
Tämä sarja on kuin torkkupeitto, tuttu ja turvallinen, joka ei pelota eikä yllätä ikävästi.

Ohjelma lakkaa, makkaratkin onneksi loppu.
Nainen kävelee peilin eteen, katsoo pitkään ja levollisesti peilistä takaisin tuijottavaa omaa kuvaansa.
Pitkä, hoikahko, sinisilmäinen nainen....
Hän kohottaa kätensä ja sivelee kaljua päätään..hymyilee..iskee silmää peilikuvalleen.
Sitten hän alkaa avamaan paidan nappejaan, hitaasti, yksi kerrallaan, kunnes viimeisinkin on auki..
Ohut kevyt paita valuu vaivattomasti maahan, hipaisten matkalla hänen pakaraansa ja reisiänsä.
Peilistä katsoo edelleen takaisin se sama levollinen nainen, mutta silmiin on syttynyt pieni kipinä.
Hän nostaa kädet rinnoilleen, kiittäen näitä lempeästi siitä työstä, mihin naisen rinnat on luotu alunpitäenkin.
Siinähän ne roikkuu, molemmat, ikää ja elämää nähneinä, mutta ylväinä.
Nainen kääntyy hieman nähdäkseen lantionkaarensa, pakaransa, urheat pakarat, jotka ovat jaksaneet kaikki ne lukuisat tunnit pyörän satulassa koskaan valittamatta.
Sitten hän kohdistaa katseensa vatsaansa, joka on hänen heikoin lenkkinsä, mutta jolle hän on antanut armahduksensa hyväksyen myös sen osan itsestään osana suurempaa kokonaisuutta.
Nainen ottaa askeleen lähemmäksi peiliä, katsoo itseään silmiin ja toteaa: " Oodi aikuiselle naiselle. You are bold, beautiful and freakin sexy ".

Hän vetäytyy taas kauemmaksi, ottaa poseerauksen, kikattaa ääneen ja kääntyy kannoillaan.

Kun Lempi-velho politiikkaan lähti

Kun Lempi -velho politiikkaan lähti

     Siitä oli kulunut jo tovin aikaa, kun rehevä ja reipasotteinen ystävämme Lempi-velho lähti velhojen vuosikokoukseen uskollisen luutansa lennättämänä.
Matka oli sujunut varsin hyvin ja itse kokouskin mennyt hyvin, ja Lempikin oli pärjännyt ilman Savon sanakirjaa suurimman osan kokouksesta.
Kokouksen sisältöä emme tietenkään me tavalliset ihmiset tiedä, sillä se oli tarkoitettu vain ja ainoastaan velhoille, ja turvatoimet olivat sen mukaiset.

Mutta kun Lempi-velho vihdoin ilmestyi kokousluolasta, niin luuta vetäisi syvään henkeä ja huokaisi raskaasti:" tästä ei hyvä heilu".
Lempin silmät loistivat ja posket punoittivat, ja vaikka hänen äänensä ei normaalistikaan ollut sieltä hiljaisemmasta päästä, niin nyt hän suoras.
taan huusi.

" Minä tiedän mikä minusta tulee isona", kiljui Lempi täyttä kurkkua ja jatkoi lainkaan välittämättä ohikulkijoiden paheksuvasta katseesta:"
Minä lähden politiikkaan!!!!"

Ja kuin vahvistaakseen sanojaan hän kaivoi hameensa taskusta tuhruisen vihkon ja selaili sivuja ja luki ääneen:

Kansallista Velhojen yhdistystä edustaa seuraavan kauden Lempi-velho ( eikä nähnyt tässä vaiheessa luudan epämääräistä silmien pyörittelyä) ja hänen ensimmäiset viralliset edustustilaisuudet ovat seuraavat:
- Pääsiäispupujen ammattiyhdistyskokous, jonka tarkoituksena saada työsopimukseen työterveys hammashoito
- Nukkumattien yt neuvottelut,
sillä säästöjen vuoksi Nukkumattien hiekka on tuontihiekkaa ja autot vaihdettu mopoihin, ja Nukkumattien työnkuvaa laajennettu myös muihin tehtäviin, kuten ruohonleikkuu ja postinjakaminen

  Lempi- velho piti tauon, vetäisi henkeään, laittoi vihkonsa takaisin hameen taskuun ja jatkoi, nyt hieman hiljaisrmmalla, mutta lähes hartaalla äänellä:"
Nyt alkaa tapahtua, uskotkos ystäväni?"
Mitäpä Luuta siihen muuta kuin vaisusti nyökkäämään.

Lempi otti hameenhelmoista kiinni ja leiskautti tyylikkäästi ( hhmmmm.....) luudan kyytiin yhdellä harppauksella ja hihkaisi:" Talla pohjaan ja nokka kohti kotimetsää, sillä minulla on vielä paljon töitö ennen noita tapaamisia.
Sinut täytyy pestä ja huoltaa, sillä olet jatkossa minun edustusajoneuvoni.
( ja taas jäi Lempiltä yksi hiljainen huokaus kuulematta).
Sen lisäksi minun on tutkittava vaatekaappini ja mentävä kampaajalle ja manikyyrille ja vaikka minnekä....."

Tasainen pulputus jatkui hyvän aikaa kotimatkalla, kunnes alkoi kuulua tasainen kuorsaus.
Tässä vaiheessa uskollinen luuta rohkeni jo hieman virnistämään, sillä vaikka Lempi-velho olikin aika-ajoin hieman kiivas ja rasittava, niin tylsää ei elämä hänen kanssaan koskaan ollut.
Ja kun luuta ajatteli tulevia edustustilaisuuksia värikkään ja kovaäänisen emäntänsä luottokuskina, niin varmaa oli se, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulisi riittämään.
Ja sekös luutaa hymyilytti.

22.8.2016 Menninkäisen mietteitä

22.8.2016 Menninkäisen mietteitä

   Puissa lehdet jo keltaisena, sade ropisee vaunun kattoon.
Sisällä kyyhöttää vilttiin kietoutuneena hieman nukkavieru reissunainen, jonka varpaita lämmittävät kirjavat villasukat ja kupissa höyryää tömäkkä kahvi, kynttilän liekki lepattaa luoden hieman lämpöä.

  Siitä on viikko, kun kotiuduin viimeisimmältä retkeltäni, rinkkakin jo tyhjennetty, passi tiukasti piilossa varmassa säilössä.
Kevyt reissu uupumus valtaa, aistit ovat saaneet paljon erilaisia elämyksiä, ja kaipaavat nyt palautumista.
Koko reissulainen kaipaa nyt rauhaa, aikalisää - kaikesta ja kaikista.
Nuo matkat ovat yhtäaikaa ihania ja kuluttavia, ainakin tällaisen introvertin menninkäisen mielelle.
Niitä janoaa aina lisää, mutta niiden jälkeen on aina takki tyhjänä.
Ne antavat paljon, mutta ottavatkin aina siivunsa.
On säilytettävä joku balanssi, että kaikki pysyy mielekkäänä, eikä rasita itseään liikaa.

Tässä on ehtinyt taas pohtimaan yhtä sun toista, joskus olisi helpompaa, kun voisi oikeasti ns.katkaista virran tuolta korvien välistä, ettei koko ajan kävisi aivot kierroksilla miettien maailman menoa.
Muutenkin tämä yhteiskunta menee ns.liian lujaa, joka paikkaan on kiire, sinne on päästävä nopeasti, ohituskaistaa pitkin ja moottoritiellä.
Ruoka on saatava pian, helposti, vähällä vaivalla. Sitä varten on pikaruokaravintolat, ja kauppojen hyllyt tursuavat einesruokia.

Jopa ihmissuhteet on saatava " mullekaikkinytheti" mentaliteetilla, helposti ja vähällä vaivalla.
Treffejä on sovittava mahdollisimman pian ja mahdollisimman lähelle, ja jos ei eka tapaamisella lennä salamoita ja räisky ilotulitukset, niin uutta putkeen.
Pitäisi olla oma auto tai ainakin julkisten toimia riittävän hyvin, ja mielummin samasta kaupungista, ettei käy elämä liian työlääksi.

Eletään koko ajan enemmmän ja enemmän hektistä elämää, kipitetään oravanpyörässä hullun lailla, odotetaan sitä perjantaita ja seuraavaa lomaa.
Yritetään täyttää ulkopuolelta tulevia odotuksia, ja vastavuoroisesti asetetaan niitä muillekin.
Pitää sopeutua joukkoon, hukkua massaan, tehdä mitä muutkin tekee, ettei herätä huomiota.
Ei saa värittää viivojen ulkopuolelle, tai uida vastavirtaan.
Tai saa, mutta se vaatii rohkeutta ja sisua ja sitkeää nahkaa.

Kun olin ala-asteella ensimmäisellä luokalla, matikan kirjassa oli näitä : mikä ei kuulu joukkoon laskentatehtäviä.
Kuvassa on neljä hedelmää, kolme omenaa ja appelsiini. Mikä ei kuulu joukkoon??
Ja sitten me lapset piirsimme omenoiden ympärille turvallisen suojamuurin ja se appelsiini jäi ulkopuolelle.
Silloin en vielä tiennyt olevani itse se appelsiini, nyt tiedän - onneksi pidän appelsiineista 😉.
Muistan myös kuvaamataidon tunnit, kun piti piirtää tai värittää jotain, eikä luomukseni mahtunutkaan siihen näkemykseen, mitä opettaja odotti.
Muistan myös liikuntatunnit, kun luokkani lahjakkaimmat tytöt valitsivat joukkueensa, ja minut valittiin aina viimeisenä.

Nyt joku kärsimätön hätähousu miettii tätä lukiessaan että :" so?? What's the point?"
Ehkä jopa odottavat minun keräävän sympatiaa jollain olin koulukiusattu kertomuksilla.
Okei, olin koulukiusattu, mutta en odota enkä kaipaa sympatioita.
Noiden koulumuistojen yhteisenä ajatuslankana oli ehkä se erilaisuus, se appelsiini.

  Kaikkeen tottuu, myös siihen, että et oikein koskaan tunne kuuluvasi joukkoon.
Luojan kiitos pidän omasta seurastani sen verran paljon, että en kärsi tästä seikasta.
Kun on sinut itsensä kanssa, hyväksyy itsensä heikkouksineen ja vahvuuksineen, ja omaa vilkkaan ajatusmaailman ja mielikuvituksen, silloin seinät eivät kaadu päälle.
Opin lukemaan jo neljä vuotiaana, ja koko maailma avautui silloin edessäni.
Uppouduin tarinoihin ja luin paljon kirjoja eri maista ja kulttuureista, rakastin karttoja ja maantietoa.
Kotini oli koko maailma, ja polte nähdä ja kokea ja seikkailla alkoi hyvin varhaisessa lapsuudessani, ja sitä unelmaa olen elänyt nyt vuosia.
Pienellä budjetilla, välillä lähes pennittömänä, olen hypännyt kohti tuntemattomaa, kohti uutta seikkailua.

Joka päivä opin enemmän itsestäni, ja miten mitättömän pieni murunen olen tällä maapallolla.
Mutta niin kauan kun minä olen se pieni murunen, tai se appelsiini, niin haluan elää itseni näköistä elämää.
Haluan olla oman elämäni käsikirjoittaja, en halua valmiiksikirjoitettua tusinanovellia, jotka hukkuvat kirjastojen massaan.
Haluan elää joka solullani, nauttia hetkestä, tuntea ja aistia voimakkaasti.
Minulle eivät sovi elämän moottoritiet ja nopeat autot, koska niin paljon jäisi kiireesssä näkemättä.
Minulle ei sovi elämän pikaruoat eikä einekset, niin paljon jäisi maistelematta.
Ei minulla ole kiire minnekään, minä ehdin hitaammassakin tahdissa perille...

..perille minne?
Koko elämä on matka, minulle tärkeintä ei ole päämäärä, minulle tärkeintä on matka.