Lähiruokaa, ranch - elämää ja rakkaita ystäviä

     Minä en pidä elämässä mitään itsestäänselvyytenä, en mitään enkä ketään.

Erityisen kiitollinen ja onnellinen olen siitä, että mulla on elämässäni aivan ihania ystäviä ❤, mahtavat sisarukset ja 2 komeaa upeaa nuorta miestä, rakkaat poikani.

Minulla on ollut suuri ilo ja etuoikeus viettää erityisesti viimeisen kuluneen vuoden aikana todella paljon aikaa ystäväni ja hänen miehensä luona, heidän ranchillaan Keski - Pohjanmaalla.

Mullahan on itselläni maatilatalouden perustutkinto ja tein töitäkin lypsykarjatiloilla aikaa ennen EU:ta, siis ihan täysin vierastahan minulle ei ole suomalainen ruoantuotanto.
Senkin jälkeen, oman maatiaiskotieläin- valokuvausprojektini kautta, sain ilon ja kunnian tutustua moniin tiloihin, ja tämän kyseisen projektin myötä elämäni polut kohtasivat myös erään värikkään ja persoonallisen, elämää pursuavan ihmisen kanssa.
Ja sillä tiellä ollaan edelleen...

Niinpä minä taas löysin itseni Karon ja Jussin tuvasta, jossa oli menoa ja meininkiä kuin villissä lännessä konsanaan - vain saluunan ovet puuttuivat.
Orkesteria johti , ainakin omasta mielestään, päättäväisellä otteella Jack Russell narttu Martta, ja leppoisana pehtoorina häntää iloisesti heiluttava ja maailmaa syleilevä veljensä Kekkonen ( kyllä, luitte oikein ) tyytyi suosiolla peesaamaan.
Tuvassa riitti muitakin nelijalkaisia, nimittäin Australian härvääjät, eli kelpiet Dixie ja Suklaa.
Kissojakin löytyy niin kotoa jöötä pitämässä kuin navetaltakin, sama työnkuva.
Ja lehmiä....noh, Irlannissa laskettiin lampaita jos ei uni tule, täällä lampaiden virkaa hoitaa siis lehmät.

     Oma aktiivinen karjanhoitaja-aikani kun oli vuodelta vanha testamentti, n iin suosiolla jätin lypsyt fiksuimmille ja tein sitten ns. avustavia toiminpiteitä.

Avantilla ajo on tullut tutuksi vasikoiden juoton myötä, aitoja on purettu keväällä, pariin otteeseen pyydystetty karkailevia hiehojakin kannustesanoilla höystettynä jne...
Puuhaa riittäny myös koirien lenkityksessä, saunatonttuna olossa, keittiössä apukokkina ( pääkokkina ja laaduntarkastajana toimi Kekkonen - kukas muu muka ) jne..

  Välillä käyty raveissa syömässä ravimakkaraa, ihailemassa hevosia, ja vähän totoamassakin.
Hyvällä ruokahalulla on syöty myös lähiruokaa, mm. suussasulavan herkullisia Kampelin Haikku - burgereita, vietetty järven rannalla ystäväni 40v synttäreitä ja samanaikaisesti kuningatar Adan satatonnari kemuja - ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

    Kyllä minä niin arvostan korkealle Suomalaiset ruoantuottajat.
Ja kyllä toivon, että tämän Koronankin jälkeen kaikki muutkin muistaisivat, miten äärettömän tärkeää on tälle kaukaiselle Pohjolan maalle olla omavarainen ruoantuotannon suhteen niin paljon, kuin se on mahdollista.
Töitä tehdään paljon, kelloon katsomatta, voimia säästämättä. Sitä työtä tehdään suurella sydämellä ja tinkimättömästi.
Ja minä, ruokavetoinen nälkäkiukusta itkupotkuraivarit saava maailmanmatkaaja, olen saanut olla pieni osa tätä tärkeää työtä.
Nostan näkymätöntä hattua teille kaikille Suomalaiset ruoantuottajat, niiaan syvään ja kiitän kauniisti jokaisesta maitolasillisesta.

  On itseasiassa aika siistii olla nyt töissä  tarjoilijana, kun olen saanut ensin aloittaa työurani sieltä alkutuotannosta.
Villi veikkaus, että ihan jokainen tarjoilija ei tiedä koko matkaa, koko tarinaa, mikä sillä aterialla on , jonka olet juuri asiakkaiden eteen antanut.
Mutta minäpä tiedän - ja siitä olen sekä ylpeä että kiitollinen.

Nyt hyppään taas avantiin ja köröttelen kohti uusia seikkailuja....siitä ensi kerralla...