Kesäkuu 2019
Ensimmäiset viikot Irlannissa vietin pääsaarella noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Dublinista ( tunnin, jos ihan rehellisiä ollaan...tuolla saarella meinaan asuu yks jos toinenkin ,joka tykkää seistä jalka kaasupolkimella)
Sitten alkoi jo sielu huutaa merelle, kohti länsirannikoa, kohti pieniä saaria Atlantin valtameressä.
Kesällä 2016 vietin reilut 3 viikkoa Inishturkin saarella veneitä maalaillen ja tavaten valloittavia persoonia, lenkkeillen lumoavissa maisemissa ja syöden maailman parhaita kala-ja äyriäisruokia juuri merestä nostettuna ja taidolla tehtynä.
No nämä muistot mielessäni ja kuola suusta valuen ( se ruoka ) minun piti päästä takaisin noille saarille...koska elämä siellä nyt vaan on niin erilaista, siellä on ihan oma maailmansa, oma rytmi, luonto aivan iholla ja suuri,mahtava meri äärellään...
Ja niinhän minä sitten pääsinkin...
Matka merirosvo Grace O' Malleyn sielunmaisemiin vei minut Galwayn, Burrenin kansallispuiston ja Moherin kallioiden kautta Claren saarelle....Inishturkin naapuriin ❤.
Muistan oikein elävästi sen tunteen, kun sain astua tutulle lautalle, joka vei minut saareen.
Melkein tunnen meriveden pärskeet huulillani , ja sen koko kehon täyttävän valtaisan riemun, kun lautta irtosi rannasta ja määrätietoisesti Atlantin aaltoja mukaillen suuntasi kohti tulevaa kotiani.
Claren saarella asuin ja tein töitä vapaaehtoisena pienessä perheyrityksessä, Bed and Breakfast -yrityksessä.
Siivosin huoneita, petasin petejä, hoidin aamiaistarjoilun jne jne....
Vieraita tuli ja vieraita meni..
Omaa aikaa jäi yllin kyllin myös lenkkeilyyn ja saaren tutkimiseen töiden jälkeen....
" Irlannissa sataa aina" .
No EI muuten sada.
Ihan paria eka päivää lukuunottamatta sää oli koko kuukauden tosi hyvä, ja aurinkokin paistoi varsin usein.
Pyörääkin lainasin pari kertaa, mutta totesin, että tämäkin saari sopii ainakin minulle paremmin tutkittuna ihan jalkapatikassa.
Oli aivan mieletön fiilis päästä lenkkeilemään ristiin rastiin pitkin saarta, kannustusjoukkoja unohtamatta tietenkään - lampaita taisi olla enemmän kuin ihmisiä.
Nämäkin lampaat, kuten Inishturkissa asuvat serkkunsa, tottuivat varsin pian tähän merkilliseen kaksjalkaiseen otukseen, jolla tuntui olevan kova kiire jonnekin tai sitten se jäi haahuilemaan ympäriinsä päästellen välillä erikoisia mölähdyksiä ja ulvahduksia ( toim.huom. Claren saaren lampaat eivät selvästikään osanneet arvostaa tulkintaani Bohemian Rhapsodystä) .
Tuon saarella viettämäni kuukauden aikana pääsin taas kerran nauttimaan herkullisesta ruoasta, hyvästä livemusasta, huippukivojen ihmisten seurasta ja mykistävän kauniista maisemista.
Tuosta ajasta itsessään pystyisi varmaan kirjoittamaan pienen kirjan, vaikka päiväkirjaa kyllä pitäis kirjoittaa tuoreeltaan - silloin ne kaikki tunteet on siinä pinnassa käsin kosketeltavissa....( muistettava jatkossa, kun seikkailut taas alkavat).
Noh, Nuuskamuikkusen matka jatkui...sitä kun on kulkurin sydän ja sielu ja levottomat jalat, niin jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, on aika taas pakata rinkka ja jatkaa matkaa...
Ja niin kävi nytkin...kyyneleet silmissä halailtiin ja heitettiin hyvästejä ja seikkailut saivat jatkoa....
Muutaman mutkan kautta löysin itseni sitten jo Pohjois - Irlannin puolelta, Belfastista.
Kilometrit oli vaihtuneet maileiksi ja eurot punniksi kuin huomaamatta, ja minä seisoin keskellä Belfastia rinkkani kanssa.
Hymy ulottui korvasta korvaan kuin Staffilla konsanaan ja suorastaan kihisin innosta, minulla oli meinaan jo matkalippu valmiina , Skotlantiin!!!!
Wuhuu!!!!!
Ensimmäistä, muttei takuulla viimeistä kertaa Skotlantiin....❤🤗😍
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti