3.2.2020 ----?
Astiat tiskaamatta, pölykoirat bilettää sängyn alla.
Kirjoitusvimman ja inspiraation iskiessä jää arjen askareet unohduksiin.
Minua on jo pitkään vaivannut luova ummetus, ja koska olen tällainen laidasta laitaan menijä, niin ummetus vaihtui kertapieraisulla luovaksi ripuliksi.
Joten " housut kintuissa" hullun kiilto silmissä annetaan nyt paukkua, niin kauan kun intoa riittää.
Tässä on nyt 2 kuukautta asusteltu " maailman huipulla, penthousessani" ( ihan vaan kerrostaloyksiö , mutta onneksi riittävän korkealla) .
Onhan tämä taas melkosta vaihtelua kimppakämppiin, reppureissaamiseen, ja asuntovaunussa elettyihin vuosiin.
Vaihtelu virkistää....jaksan vieläkin ilahtua vesivessasta, omasta arkkupakastimesta ja siitä, että ei tarvii keskellä yötä herätä turpa huurussa,kun kaasupullo loppunu kesken unien.
Nautin myös omasta rauhasta, hiljaisuudesta, omasta rytmistä.
Siitä, että asunto on juuri siinä kunnossa kotiin tultuani mihin se jäi sieltä lähtiessäni.
Tämä tuli ihan hyvään saumaan, nyt kun maailmalla myllertää Korona, eikä mikään ole kuin ennen.
Saan olla onnekas ja kiitollinen, että minulla on koti, läheskään kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
Katsellaan nyt rauhassa, miten tilanne etenee, ja miten maailma makaa kesän jälkeen...
Turku - Suomen Dublin
Turun naapurissa, Kaarinassa tuli siis vietettyä useampi vuosi, kun vaunu oli parkissa Kuusistossa leirintäalueella.
Tuli sieltä käytyä useampaan otteeseen Turussakin, ihan vaan huvin vuoks ja urheilun kannalta.
Turussa pyörähdin myös uskollisen ajokkini Pahiksen ( aka punainen paholainen eli Red Devil) kanssa, kun tuli niitä pyöräretkiä tehtyä myös näillä nurkilla, ennenkuin saaristo vietteli puoleensa.
Olen aina pitänyt Turusta. Se on sopivan kokoinen kaupunki, ei liian iso eikä liian pieni.
Meri on siinä aivan iholla, ja Aurajoki tuo oman tunnelmansa.
Turun linna muistuttaa historiasta ja myös siitä, että tämä oli aikanaan maamme pääkaupunki.
Täällä on mahtavat reitistöt fillariretkille, mm. Ruissaloon, Kuusiston linnanraunioille, eikä Naantali ja Parainenkaan ole kaukana - eikä edes Kökar ❤.
Täältä minä sitten päätin hankkia itselleni vuokrakodin, ja pitää hieman taukoa reissuelämästä...olen iloinen ja helpottunut, että aloitin tämän tauon omasta aloitteestani ja toiveestani, enkä tuon viheliäisen viruksen pakottamana.
Työkuviot meni täysin uusiksi, ainakin kevääksi, pahimmillaan myös kesäksi.
Tuli todellakin aikalisä, pitkä sellainen.
Onpahan aikaa lukea, kirjoitella, ulkoilla, käydä Pahiksen kans ajelulla, leipoa ja kokata, ja miettiä että mitähän nyt seuraavaksi....
Siinä sitä onkin pähkäiltävää, mutta eiköpähän tuo joku suuri ajatus syty jossain vaiheessa, kun on sen aika.
Se nyt on lie sanomattakin selvää, että tuo polte reissuun ja maailmalle on vielä niin kova, että ei tämä nykyinen osoite tule olemaan vielä minun viimeinen säilytyspaikkani.
Jos vaan terveenä saa pysyä, niin kyllä se rinkka vielä pakataan ja passi otetaan mukaan ja lähdetään tien päälle.
En jaksa millään uskoa, että rajat pysyvät kiinni loputtomiin, ja että ihmiset lakkaavat täysin liikkumatta.
En usko sitäkään, että ravintolat,pubit ja kahviot pysyvät loputtomiin suljettuina.
Elämä jatkuu, ei tietenkään samanlaisena kuin ennen koronaa, mutta jatkuu yhtä kaikki.
Se voi jatkua jopa joltain osin vähän parempana.
Tällä hetkellä kuitenkin aurinko paistaa ulkona, leskenlehdet kukkivat ja linnut laulavat, tämä hetki on tässä ja tulevaisuutta on turha murehtia ennen aikojaan.
Carpe diem - cease the moment ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti