Ovelle ei tulekaan kukaan, ei kuulu koiran haukuntaakaan.
Saranat narisevat ja voikertavat kohtaloaan, työnnän ovea varovasti auki huhuillen hiljaa onko ketään kotona..sydän hakkaa,ja kädetkin jo hikoavat...
Pienessä tuvassa aika ikäänkuin pysähtyy, kaikki tavarat on paikoillaan, seinäkellokin vielä jaksaa kovaäänisesti tikittää - mutta pannukahvin tuoksu ei leijaile ilmoilla, myös kiikkutuolin liike on pysähtynyt.
Kaikki on paikoillaan ,kuitenkaan mikään ei ole enää ennallaan.
Pienen punaisen tuvan iloinen ja puhelias emäntä on poistunut kotoa, ei mennäkseen hakemaan postia, ei kauppa-autolle, hän on poistunut kotoaan pysyvästi.
Tuntuu väärältä liikkua hänen rakkaassa pirtissään ilman että hän itse istuisi kiikkutuolissa sukankutimet villisti laukaten..tuntuu,että on tehtävä jotain, ei voi vaan olla paikallaan..kastelen pelargoniat ja siirrän tuvan pöydältä kahvikupit pieneen tiskialtaaseen...
..ei niitä voi siihenkään jättää, tiskaan ne ja laitan varoen kuivumaan.
Kyyneleet alkavat vieriä poskia pitkin, ne maistuvat niin suolaiselle,silmiä kirvelee....
totuus alkaa valjeta, rakas läheinen ei enää juttele kanssani, ei kävele metsäpolkua riehakkaan koiransa kanssa, ei istu särppimässä kahvia lautaselta sokeripala huulten välissä, ei silitä kissaa kamarin vuoteella....
Kierrän tätä tutuksi tullutta pientä mökkiä, kurkistan kamariin-päiväpeite niin siistinä paikoillaan, lukulasit piirongin päällä. Ja lukulasien alla pieni lappu - tohdinko ottaa sen käteeni..kyynelten läpi haparoin lappusen käsiini, ja säpsähdän hieman sillä se on osoitettu minulle.
" Rakas ystäväni, kaikkien on aika lähteä, jokainen omalla vuorollaan.
Älä itke nyt siellä hupsu tyttö, silmäsi vaan alkavat punoittaa.
Äläkä nyt ainakaan tiskaa minun jättämiäni astioita ( ups, tein sen jo), vaikka tiedän kyllä että teit sen kuitenkin.
Muista tämä - minä kiitän sinua näistä meidän yhteisistä hetkistä, kun kävit luonani pitämässä minulle seuraa. Kyllä minä enimmäkseen viihdyin ihan yksiksenikin olematta yksinäisen, ja olihan minulla Löppönen(kissa)ja Moppe(se haukkuva koira) seuranani.
Sinä päivänä kuitenkin,kun ensi kertaa tulit tupaan ja jäit kanssani kahville(,vaikka olit vain kysymässä tietä,)olin onnellinen,että olit eksynyt - se oli minun onni,ja taisi olla kuitenkin sinunkin, koska siitä alkoi lyhyt ja ytimekäs ystävyytemme.
Ulkomailla asuva poikani on hakenut joitakin tavaroitani, ja halusin että rakkaat lemmikkini lähtevät heti perääni,koska en halunnut niitä kiertoon laittaa.
Ota se punainen pannu matkaasi, sillähän saa sitä parasta pannukahvia,ja se sopii pyörälaukkuusi.
Ystäväni - älä ole surullinen, sillä en lähtenyt pois täältä yksinäisenä,siitä sinun käyntisi ja iloinen helmeilevä naurusi piti huolen. Kuljen mukana matkoillasi, ja katselen perääsi..
rakkaudella: mökin mummo"
Puristan kirjettä rintaani vasten ja kyynelten valuessa vuolaampana kompuroin itseni takasin tupaan. Otan hellalta tutuksi tulleen ja rakkaan punaisen pienen kahvipannun,istun hetkeksi kuuntelemaan seinäkellon tikitystä..se sanoo: "en päivääkään vaihtaisi pois".
Jalat tuntuvat raskailta...kävelen ulos, ja talutan pyörääni mökkitietä poispäin...käännyn risteyksessä katsomaan taakseni - viimeistä kertaa,siellä se koivujen takan näkyy, pieni punainen mökki ja sen suloinen emäntä..nousen pyörän selkään ja ajan hiljalleen kotia kohti.
Ihanuutta - nyt se on täällä - siis oikeesti on, ja tullut vielä jäädäkseen -KEVÄT KEVÄT KEVÄT KEVÄT!!!!!!!!
Sen tuntee koko kehossaan ,jokaista pienintä solua myöten, kun aurinko alkaa lämmittämään ja lataa elimistön omat akut täyteen positiivista energiaa.
Sen kuulee korvissaan, kun linnut laulavat omia serenadejaan - virittävät kauniit äänensä parhaimmilleen,ja aloittavat ensin hiljaa - ikäänkuin varoen että ääni ei kestäisikään, mutta sitten jatkavat kertosäkeeseen jo huomattavasti suuremmalla itsevarmuudella rintahäyhenet pörhöllään - linnutkin nauttivat keväästä, koko talven ovat harjoitelleet uusia sinfonioita.
Jäät alkavat sulaa, irtonaisia jäälauttoja ajelehtii tuulen vietävänä, auringon säteet osuessaan jään rosoiselle rikki menneelle reunalle luovat pinnalle upean kaleidoskoopin...sulavan jään kaihoisa loppusävel,kun jäästä irtautuvat vesipisarat osuvat järven pintaan---tip tip tip....
Joutsenparit lipuvat vaivattomasti ja tyylilleen uskollisena pitkin järven selkää...ne kurottavat kauniita kaulojaan kumppaniaan kohti,ikäänkuin varmistaakseen toisen läsnäolon...
Kevät on todellakin täällä, ja se saa minut herämään talviunestani - virkistyn,luon itseni uudelleen joka kevät kuin kaunis perhonen ,joka kuoriutuu kotelostaan...kokeilen taas siipiäni,ja räpyttelen niitä hetken, ja sitten päästän irti - ja alan lentää....
..kohoan taivaalle ja sukellan pilviin pumpulisiin, nauran ääneen ja laskettelen liukumäkeä pitkin sateenkaarta...elän jokaisen päivän kuin se olisi viimeiseni - psyn tiukasti tässä hetkessä, unohdan kaiken turhan ja maallisen, ja imen itseeni ympärillä olevan luonnon kauneutta ja tyyneyttä.
Olen tässä ja nyt, olen lihaa ja verta, olen täynnä elämäniloa, janoan elämää, janoan uusia kokemuksia.
Olen hyvä itselleni, lempeä, hyväksyn itseni juuri tällaisenaan, ja ehkä voin omalta osaltani tuoda hymyn,ehkä toisenkin myös jonkun toisen huulille ja valonsäteen hänen päiväänsä -antaa hyvän kiertää!!
Eräänä aamuna yksin heräsin,
tyhjä olo , juuri mitään en tuntenut.
Syy tyhjyyteeni pian selvisi, yöpöydältäni kun pienen lapun löysin.
" Olen lähtenyt pois, pakannut kassini.
Kaipaan tilaa, valoa, meren pauhua - laineiden suloista sointua kaipaan.
Suolan makua huuliltani pois lipoa haluan.
Hiljaisuutta, luonnon kauneutta arvostan - siksi sinne nyt matkustan."
Sydämeni muutti Kökariin.
kirj.Mari Laulumaa
Ulkona tuulee ja tuiskuttaa, lunta on tullut niin paljon,että heikompaa hirvittää, joten sitähän voisi vaikka kääriytyä sohvan nurkaan lämpimään, ottaa kuppi höyryävää kaakaota ja nauttia talvipäivästä hyvän kirjan parissa.....
...tai ainahan voi juoda finrexiniä ja kuvitella mielessään laskiaispullan maku suussaan, ja istua räkä poskella sängyn nurkalla röhimässä keuhkonsa pihalle - ensimmäinen vaihtoehto oli huomattavasti houkuttelevampi, valitettavasti toi jälkimmäinen tapaus oli se tämänhetkinen reaalitilanne....näillä siis mennään. Kiirettä on pukannut, joten on joutunut oikein urakalla nyt miettimään ja pohtimaan,että mihinkä sitä aikaansa haluaa jatkossa käyttää - tuo kalenteriin tuijottaminen ja kellon kans kilpaa juoksu ei ole koskaan ollut se mun lajini, joten jatketaan omalla etanalinjalla edelleen. Opiskelut tähän tarjoilijan ammattiin on luonnollisesti tällä hetkellä se aikaa vievin projektini, joka myös ansaitsee sen prioriteetin - VÄÄRIN!!!!
Ihan ensin tulee poika ja sen hyvinvointi ja hänenkin kanssaan on mukava viettää aikaa muulloinkin kun pari tuntia iltasin koululäksyjen vahtimiseen. Terveys - henkinen ja fyysinen kokonaisuus, on sit myöskin iso asia, ei paljoo jaksais opiskella jos ei ois kunnossa eikä vois muutenkaan hyvin - sitä jaksaa paljon paremmin puurtaa,kun sekä keho että mieli on balanssissa. Sit tulee ne opinnot ja siihen liittyvät harjoittelut ym... ja sit alkaakin radikaalit kalenterin ja muun ohjelman tyhjennystalkoot....se,mitä tuo tarkoittaa käytännössä, jää nähtäväksi, mutta en aio ruveta repimään itteeni joka paikkaan.
Kevät ja kesä on minun vuodenaikaani, jolloin minä herään kunnolla henkiin ja aistin ympärilläni olevan maailman voimakkaimmin, ja haluan panostaa tähän aikaan vuodesta asioille, jotka tuovat voimaa ja positiivista energiaa myös syksyn pimeyuteen ja talven kylmyyteen.
On huolestuttavaa nähdä koko ajan se suunta tässä maailmanmenossa, että raha ja saavutukset merkitsevät enemmän koko ajan ja niillä puntaroidaan ihmisarvokin. Kaikissa poliittisissa päätöksissäkin kovat arvot ovat esillä ja jyräävät, talouskasvu on tärkeämpää kuin henkinen hyvinvointi - ja sitten kaikki tämä näkyy uutisissa, huonoina uutisina...puukotuksia, ampumisia, perhe-tragedioita, koulukiusaamista ym ym ym......ei paljoo tee mieli avata telkkua ja katella tai lukee uutisia, kun sieltä tulee vaan ikäviä asioita toisensa perään....
Miten Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa voidaankin näin huonosti? Koko ajan tuijotetaan jotain koulumenestyslukemia joilla elvistellään maailmalla, ja silti koulukiusaamiset on yleistyneet koko ajan. Pienten kyläkoulujen lakkauttaminen ja oppialiden rahtaaminen isoihin kouluihin,jossa on suuret luokkakoot,eivät varmaan vähennä ongelmmia, päinvastoin. Oma poikani saa olla 2 ensimmäistä kouluvuottaan tosi pienessä koulussa, josta olen todella kiitollinen. Kun 2. luokka on ohi, sitä joutuu vakavasti miettimään jatkoa ja tulevaisuutta, jotta minne seuraavaksi..
Miun " ongelma " taitaa muutenkin olla se, että mietin ja pohdiskelen liikaa maailman menoa ja kyseenalaistan joidenkin mielestä liikaa tätä nykyistä yhteiskuntaa ja sen toimintaa....eihän siitä voi seurata muuta kuin se, että saa sangollisen p..askaa niskaan välillä oikealta ja sit vasemmalta....ois liene helpompi ummistaa silminsä ja laittaa aivonsa narikkaan,ja heittäytyä suuren virran vietäväksi, ettei vaan poikkeaisi liikaa muista ihmisistä. Helpompaa se varmasti oiskin, mutta ei kyllä onnistu minulta -mä olen mä enkä muuksi muutu. Elelen omaa itseni näköistä elämää selkä suorana, enkä anteeksipyytele elämääni enkä elämänkokemuksiani, niistä on oppinut paljon, ja ne ovat tehneet minusta vahvemman, kuitenkaan tekemättä minusta kyynistä ja kylmää.
Minä en vahingoita ketään, en muita enkä itseäni,en riko lakia, maksan veroja siinä missä muutkin,..teen sen vaan omalla tavallani ja omaan rytmiini.
Minulla on paljon erilaisia työkokemuksia elämäni varrelta, en vähättele mitään työtä, nämä eri työtehtävät lyhyydestään huolimatta ovat tehneet minusta sopeutuvan ja joustavan, ja antaneet minulle laajemman perspektiivin elämästä. Jostain syystä kuitenkin tuo minun työkokemusten runsaus ja työsuhteiden lyhyys on nähty ja nähdään jossain määrin edelleenkin negatiivisena asiana.
Koetaan ,että olen hätäinen ja joustamaton,ja että en tulisi toimeen ihmisten kanssa,kun niin tiuhaan olen vaihtanut työpaikkoja. Ja että en pystyisi keskittymään yhteen asiaan kunnolla, kun pitää säätää koko ajan jotain muutakin.
Kumma juttu tuo keskittymisen puute??? Hmm.. keskityin 5 vuotta aikalailla yhteen projektiin, ja se oli tuo maatiaiskotieläintyöni,jonka edelleen koen poikieni jälkeen kaikkein suurimmaksi ja upeimmaksi saavutuksekseni ja kokemuksekseni.
Minulle sopivat pätkätyöt, lyhytaikaiset työsuhteet ja vaihtelevat työnkuvat, ja samaa rataa aion jatkaa tulevaisuudessakin, senkin jälkeen kun olen valmistunut tarjoilijaksi.
Minulla ei ole aikomustakaan saada tai hankkia pitkäaikaisia työsuhteita, ja 1 vuosi onkin ehdoton maksimi samassa paikassa, ja sen on silloinkin oltava jo tosi kiva paikka työskennellä. Enpähän ole tappelemassa niistä vakipaikoista muiden kanssa, kun minulle riittää lyhyemm'ätkin työpestit.
Mutta eikö se ole juuri tämän elämän rikkaus?? Että me olemme erilaisia?? Ei erilaisuutta pidä pelätä,eikä sitä pidä tukahduttaa....erilaisuus tekee tästä maapallosta paljon kiinnostavamman paikan - joskin eriarvoisuus ja materian jakaantuminen tällä pallolla niin pahasti vain pienelle ryhmälle on aiheuttanut valtaisan määrän suuria ongelmia.
Rikkaudet..jos nyt siis tässä yhteydessä puhutaan juuri rahasta(vaikka itse en elämän arvoa ja rikkauksia mittaakaan valuuttana tai materiana),on jakautuneet todellakin epäoikeudenmukaisesti...
..tänään katselin juuri maikkarilta ohjelmaa maailman huippukokeista ja heidän michelin tähtien arvoisista ravintoloistaan, ja vaikka itsekin opiskelen juurikin ravintola-alalla(en tosin kokiks mutta silti), niin kyllä jälleen kerran taas pisti miettimään tätä kuviota uusiksi...
Toisilla ei ole edes puhdasta vettä, ei edes sitä minimi ruokamäärää,joka pitäisi olla että saisi ne tarvittavat ravinteet kasvua ja kehitystä ajatellen.
Toisaalla tehdään todella arvokkaista raaka-aineista molekyyli-gastronomiaa, ja kun annos ei olekaan oikein tehty,niin se heitetään roskiin....
Eikä tähän ruoan roskiin heittämiseen syyllisty vain ravintolat, vaan yksi syy ainakin Suomessa on hysteerinen elintarvikelaki, jonka mukaan tietyn ajan jälkeen ruoka olisi niin kelpaamatonta,että se heitetään mielummin roskiin kuin annetaan jollekin,joka haluaisi sen syödä.
Miten paljon meneekään sairaaloissa, ravintoloissa, kaupoissa ym ym täysin ihmisille kelpaavaa ruokaa hukkaan, on täysin käsittämätöntä ja järjetöntä.
Epäkohtia riittää, vääryyksiä riittää maailman tappiin asti...on vaikea säilyttää positiivisuutensa ja elämänilonsa kaiken kurjuuden keskellä, mutta jostain sekin löytyy se elämänilo kaikesta huolimatta - minulla se löytyy luonnosta ja kuntoilusta...kukin tavallaan, antaa hyvän kiertää ja kaikkien kukkien kukkia <3 peace and love: Mari
Aivan super - kaunis sää ulkona, kuin luotu metsäretkelle - mukaan vain eväät ja kahvia termariin ja askel kohti luontoemon syleilyä....
Onpas taas vaan ollut aikamoista menoa ja meinikiä tässä nämä viime viikot, paljon erilaisia, ja kiinnostaviakin tapahtumia ja tehtäviä monessakin eri mielessä.. kahteen otteeseen tuli oltua mukana vaalilautakunnassa ääniä vastaanottamassa, kun oli ne pressanvaalit, uusi kokemus sekin.
Sen lisäksi otin vastaan SFC Lohjan Seutu ry.n jäsenlehden toimittajan pestin, ja siinä samalla avasin uuden blogin yhdistykselle ja muillekin karavaanereille:
http://lohjankaravaanarit.blogspot.com/
Sitten on tietysti omat opiskelut sitä tarjoilijan ammattia kohti, ja aikamoista säpinää löytyy siltäkin saralta..eilenkin tein yhteen putkeen 4 eri etätehtävää ja lähetin ne opettajille sähköpostitse, tänään on työssäoppimisharjoittelupaikkaa varten haastattelu klo 17.30,joten sinne sitten seuraavaksi. Sunnuntaina on koulun keikka, siis tarjoilukeikka, joka vie lähes koko päivän, se onkin mulle sitten ensimmäinen virallinen tämän alan työkokemus - toiv.kaikki sujuu hyvin enkä aiheuta mitään maata mullistavia katastrofeja.
Tällä viikolla meillä oli ns. avoin viikko, ja minä valitsin kahvilatoiminnot..eilinen päivä ja maanatai meni sitten koulun yhdessä opetuskeittiössä leipoessa yhtä sun toista, ja kiirettä piti. Minulla oli työparina onneksi jo kokenut kokiksi opiskeleva ihminen ,joten olin ns. hyvissä käsissä - ja opettajakin tietenkin piti meitä silmällä ja huuteli ohjeita ja neuvoja...se meininki muistutti välillä ihan masterchefin ja top chefin menoa...tulos oli kuitenkin erittäin hyvä, ja minäkin sain aikaseksi aikas herkulliset suklaapikkuleivät ja porkkanakakun,slurps:)
Ihme kyllä kaiken tämän hässäkän keskellä olen ehtinyt jopa kuntoilla siinä määrin, että nämä koulun herkuttelut eivät ala liikaa näkymään vyötäröllä. Ja kun poikakin tulee tänään vaihteeks äipän luo ja viihtyy lauantaihin asti, niin saa viettää aikaa hänenkin kanssaan ja panostaa myös häneen. Ei tässä kyllä mitään vuoden äiti kiertopalkintoja pysty kumartamaan, mutta enpä minä niitä varmaan saisi vaikka olisin 24/7 äitinäkin..se onkin toi vanhemmuus sellainen kestävyyslaji, että siinä ei koskaan ole tarpeeks hyvä,ja aina oppii itestäänkin uutta..
Niin ne sitten meni ne presidentin vaalitkin, ja Sauli Niinistöhän se sitten on seur. 6 vuotta se maamme presidentti - onnea vaan hänelle työhönsä, kansan enemmistö sen mandaatin hänelle antoi, joten ei auta kun hyväksyä tosiasiat ja onnitella voittajaa ja toivoa parasta.....(..ja pelätä pahinta..)....
Pekka Haavisto sai yli miljoona ääntä, ja sitäkään ei voi tappioksi kutsua, päinvastoin. Mielestäni se kertoo paljonkin tämänhetkisestä tilanteesta ja ilmapiiristä maassamme, ja tuo äänimäärä ja hänen vaalikampanjansa positiivinen sävy kaikuu kauaksi -antaa hyvän kiertää! Onnea Pekka upeasta kampanjasta ja kaikista niistä äänistä - ja kiitos kovasta uurastuksesta!
Se,mihin vielä tässä kirjoituksessa puutun, on tämä kuuma peruna eli nämä kuntaliitokset,jotka ovat nytk ovasti tapetilla ja joista nyt uutisoidaan. Itsekin luin maikkarin sivuilta sen uuden kuntaliitos-ehdotuksen, ja olihan se kyllä aika hurjan näköinen supistus - ihan tolkuton määrä kuntia liittyy yhteen....oma kantani on se,että mikään,mitä pakolla ajetaan,ei koskaan ole kauaskantoisesti hyvä idea - jo pelkkä sanakin PAKKO (esim.pakkoliitokset)on hyvin negatiivinen.
Onhan tietenkin olemassa kertakaikkiaan niin huonossa taloudellisisessa tilanteessa olevia kuntia, joille nämä liitokset ovat siunaus ja pelastusrengas. On varmasti myös hyvin pärjääviä itsenäisiä ja aktiivisia kuntia, joille nämä liitokset johonkin toiseen kuntaan ovat kaikkea muuta kuin positiivisia muutoksia ko. kunnan tulevaisuutta ajatellen.
Kolikolla on aina kaksi puolta..hyvä asia voisi olla se, että kun liitetään joitakin maaseutupainotteisia kuntia yhteen kaupunkien kanssa, niin vastakkainasettelun aika - eli kaupunkilaiset vadstaan maalaiset,olisi pikkuhiljaa ohi - ja yhteistyöllä voisi kehittää paljon positiivisempia erilaisia yrityksiä ja palveluja, jossa tästä olisi molemminpuolinen hyöty. Jos ajattelee lähiruokaa, maatilamatkailuja ym ym...
Huonompi juttu on sitten se, että uuden liitoksen myötä tämä ns. kehyskunta-alue eli vahva kaupunki ja sen lähellä olevat kunnat hyötyisivät eniten, ja reunakunnat jäisivät tappiolle, palvelujen sieltä pikkuhiljaa kadotessa kauemmaksi ( kuten koulut ja terveyspalvelut, kaupat ym).
Jo nyt on suunta ollut useita vuosia sellainen, että pienet kyläkoulut ovat aina lopettamisuhan alla, ja luokkamäärät ja koulukoot kasvavat, minusta se ei ole hyvä lähtökohta lapsen pitkää koulutietä ajatellen, ja vielä mahd.koulumatkatkin pitenevät osilla lapsista, ja sitä myötä päivät pitenevät.
Entäs terveydenhuolto? Jos jostain pienestä kunnasta katoaa ne perusterveyspalvelut, niin ei se palvele niitä kuntalaisia,päinvastoin...vanhat ihmiset, pienten lasten vanhemmat,joilla ei ole sitä omaa autoakaan eikä kyytiäkään, niin kun julkisen liikenteen toimintaa on karsittu isolla kädellä,niin mitenkäs lähdet sitten lääkäriin jostain korvesta????
Entäs kun vanhat kivijalkakaupat yksi toisensa jälkeen kaatuvat, niin jäljelle jää automarketit,joiden sijainti ei myöskään aina ole paras mahdollinen kun ajattelee jotakuta, jolla ei ole sitä omaa autoa - ja meitä on monta!!!!!
Ymmärrän kyllä sen,että hallinnollisella puolella voisi hyvin tehdä leikkauksia ja säästöjä,ei niitä papereiden pyörittelijöitä niin hirveästi tarvia, vähempikin riittää.
No,tämä tästä tällä kertaa,varmasti palailen tonkin asian kimppuun vielä lähiaikoina,sen mukaan mitä uutiset kertovat.....
mukavaa viikon jatkoa kaikille:)
Vihdoin ja viimein, kauan odottamani näky avautuu silmieni edessä kauniimpana kuin mikään maalaus - meri... tällä hetkellä rauhaisa ja sopuisa.
Laineiden lyödessä vasten paljaita jalkojani tunnen tunnen meriveden kylmyyden pistelevän varpaitani, mutta merituulen lempeyden hyväilevän kasvojani pehmeämmin kuin pehmeinkään suudelma.
Suolan maku suussani kävelen pitkin rantaviivaa ja imen itseeni luonnon minulle antamaa sisäistä voimaa ja vahvuutta..lääkkeitä , joita juuri nyt eniten kaipaan ja joita en mistään muualta voisi kuitenkaan noutaa - vain luonnon oma apteekki tarjoaa parhaimmat rohtonsa.
Istahdan rantakiveykselle kuuntelemaan aaltojen ääntä ja lokkien kirkunaa. Ihailen noiden lintujen upeita lentonäytöksiä, hurjia syöksyjä veteen ja sieltä taas voimalla ilmojen teille...inspiroivaa ja lennokasta!
Vedän takkiani tiukempaan kiinni ja painan hupun päähäni, sillä huomaamattani ilma on kylmentynyt ja ensimmäiset sadepisarat rummuttavat jo tahdikkaasti vasten peilityyntä vedenpintaa, joka pisaroiden voimasta kuitenkin hajoaa pirstaleiksi kuin rikkoontunut peili...mutta sirpaleet tuottavat onnea...
..niinpä aaltojen lujuudesta huolimatta en voi vastustaa kiusausta ja kahlaan veteen etsimään niitä sirpaleita, jotka ovat jo kuitenkin ehtineet lipua pois ulottuviltani.
Palaan viluissani takaisin rantaan, ja istahdan värjötellen sille samalle kiveykselle. Palelee ja olen märkä, mutta en saa itseäni liikkumaan...olen lumoutunut meren voimasta - haltioissani haukon henkeä, kun aallot iskeytyvät rantakallioihin jättäen jälkeensä valkeat vaahdot.
Luonnon lumoava voima..tuo suurista suurin, kaikista mahtavin - suuri, valtaisa, loppumaton meri!
Meri ,joka hallitsee maapalloamme. Kaukaa kuusta katsottuna maapallomme on niin äärettömän kaunis, kuin sininen kristallipallo pienine vihreine saarineen mahtavan hallitsijan ympäröimänä.
Mikä siinä saa minut lumoihinsa? Se mahtavuus - meren äärettömyys saa minut nöyrtymään ja tuntemaan itseni niin pieneksi..
..mutta yhtäaikaa se saa minut tuntemaan itseni myös vahvaksi..kuin meri itse..taipuu, muttei taitu.
Hitaasti nousen rantakiveykseltä ja alan valmistautua kotiinlähtöä varten. Käännyn kuitenkin vielä kerran katsomaan taakseni ja voimakkaiden tunteiden saattelemana ja kyynelten virratessa poskillani heitän veteen pienen kiven - minun lahjani sinulle ystäväni.
Pienen ihmisen vaatimaton lahja suurelle meren hengelle, joka taas kerran täytti tehtävänsä ystävänä, antaen minulle osan voimastaan.
Kirj.Mari Laulumaa - Hirvonen
Katson ikkunasta ulos taivaalle; näen pienen välähdyksen lentokoneesta, joka kohoaa kohti valkoisia pilviä ja sinistä taivasta - kohti lintujen moottoritietä.
Pian on minun vuoroni.
Pikainen silmäys passiini ja matkalippuihini, kuin varmistaakseni, että olen todella lähdössä taas.
Matkaan - kohoan siivilleni ja tunnen sen uskomattoman tunteen kulkevan läpi koko kehoni - vapauden!!!!!
Juureni ovat täällä, kaukaisessa pohjolassa.
Tulen aina olemaan se sinisilmäinen Suomi -neito, ja sitä en koskaan häpeä tunnustaa, se on minulle kunnia.
Mutta mistä sain tämän palavan himon vaeltaa ja kulkea?!
Minulla on sammumaton jano nähdä ja kokea.
Koti on siellä missä sydän on.
" Reppu selässäni kuljen kohti uusia haasteita; edessäni avautuu kuin katkeamaton filmi uusia näkymiä.
Tapaan uusia ihmisiä.
Istun pimeässä ja savuisessa pubissa, taustalla soi paikallisia kansanlauluja....viuluja, huiluja...leikkisää rytmien sekasotkua.
Keskittäydyn kuuntelemaan pöytätoverini tarinoita, jälleen uusi elämänkerta..jälleen uutta opittavaa.
Jatkan matkaani veden äärelle, merenrantaan.
Istun liukkaalle kalliolle, ja kuuntelen merilintujen ääniä ja lokkien kirkumista.
Katson, kuinka aallot paiskautuvat pieniksi pisaroiksi iskeytyessään kallioihin.
Taivas on niin tumma, sininen...kuin pehmeää samettia.
Sitten tulevat tähdet, yksitellen...kukin omalla vuorollaan.
Ne tulevat näyttämään tietä, ja antamaan valoa minulle ja muille seikkailijoille."
Herään haaveistani, kerään matkalaukkuni mukaani ja suuntaudun kohti suurta lintua, jonka suuri suu nielaisee minut sisäänsä.
Juuri nyt haluan mennä, lähteä.
Joku päivä tulee vielä se aika taas, jolloin jossain sateenkarren toisella puolella kaipaan kotiin.
Silloin pakkaan taas rinkkani ja palaan juurilleni -
järvien ja metsien maahan, missä mansikat maistuvat mansikoilta ja missä saunavihdat paukuttavat hikisten maamiesten selkiä.
kirj.Mari Laulumaa - Hirvonen
