perjantai 25. marraskuuta 2011
Suomen maaseudun tulevaisuus ( arkistojen kätköistä mielipidekirjoitukseni)
Autioituneet kylät ja maaseudut, ränsistyneet rakennukset,pelloille ruostuneet työkoneet,tuontiruokaa, ei omavaraisuustaloutta, maaseudun ammattilaiset työttöminä tai muissa töissä……
Tuleeko tuo uhkakuva olemaan vielä osa elämämme realiteettia täällä tuhansien järvien ja metsien maissa,missä vielä kymmenkunta vuotta sitten maaseutu oli värikäs ja elävä yhteisö?
Suomi äänesti EU:n puolesta kymmenen vuotta sitten,ja siihen liityttiinkin – politiikot lupasivat,että me olemme enemmän saajia kuin maksajia..mutta kuinka sitten kävikään??
Ei kotimaamme maatalous voi millään kilpailla Euroopan jättiläismäisten tilojen kanssa määrällä, se ottelu hävittiin jo heti pillin ensivihellyksellä.
Meidän ainoa mahdollisuutemme pärjätä Euroopan maatalouden rattaiden kyydissä on laadulla. LAATU & MAASEUTUMME MONIPUOLISET KASVOT ovat meidän avainkorttimme. Niihin tulisi satsata nyt täysin voimin,ja ihan tuolta viljelijätasolta aina tuonne valtion päättäjiin asti yhteistyössä.
Luomutuotannon tukeminen ja siihen kouluttaminen ovat yksi keino,puhdasta ruokaa ekologisesti ja eettisesti – niin luonto kuin eläinten hyvinvointi huomioon ottaen.
Suomen alkuperäislajien,kuten Suomenkarjan säilyttäminen tulisi myös olla yksi huomioitava asia. Suomen maatalousoppilaitokset voisivat ottaa omille tiloilleen meidän maatiaislajejamme,eikä pelkästään tuontirotuja – jos alkuperäislajimme ovat suojeltuna vankiloissa,niin miksei sitten oman alan oppilaitoksissa?
Ja jotta maaseudut ja kyläyhteisött säilyisivät virkeinä,ja peruspalvelut pysyisivät siellä,niin niiden tukemiseksi olisi syytä lopettaa esim.haja-asutusalueen liikennevuorojen lakkautukset. Sen lisäksi kyläkauppoja olisi tuettava,ja rajoitettava suurien liikekeskuksien rakentamista..liika on liikaa niissäkin.
Myös työnantajapuolella olisi mietiittävä tarkkaan,millaisia töitä voi tehdä etätyömuodossaan,jotta ihmiset voisivat muuttaa välillä kaupungilta maallekin päin eikä aina päinvastoin.
Kyläkoulut tulisi säilyttää,niin lapsien koulumatkat eivät käy maaseudulta kouluihin liian pitkiksi, ja pienet luokkakoot ja pieni koulu on muutenkin lapsen kasvua ja turvallisuutta ajatellen paljon parempi vaihtoehto kuin valtavat tehdasmaiset betonihallit täynnä levottomia oppilaita.
Maaseutumatkailua ja muutakin maaseutuyrittämistä tulisi tukea ja viedä eteenpäin maailmalle,me arvostamme omaa maatamme aivan liian vähän.
Kaikki edellämainittu kuullosti tietysti hirvittävän idylliseltä,ja nyt siellä jo naureskellaan että joku city-vihreä onkin kirjoittanut tämän tarinan. No,vihreä kylläkin,ja asunkin kaupungissa,tosin pikkukaupungissa. Mutta maatalousalan koulun olen kyllä käynyt,ja tehnyt useita vuosia töitäkin tiloilla karjanhoitajana,eli en nyt ihan täysin tietämätön ole. Sen lisäksi olen asunut 7 vuotta ulkomailla,jossa opin arvostamaan kotimaatamme todella paljon ja aloin näkemään sen vahvuudet ja edut aivan eri tavalla kuin ennen.
Kaikki on mahdollista,mutta siihen tarvitaan paljon työtä,yhteistyötä ja vahva usko taitoihimme ja sitkeää luonnetta – eiköhän tuo kaikki pitäisi Suomalaisista löytyäkin.
Kirjoitettu n.2005, ja yhdyn edellen samoihin mietteisiin itseni kanssa:)
Muutoksia politiikkaan, vaihtuvuutta vallan kahvoihin
( Tämänkin jutun kirjoitin ja se julkaistiin useassakin eri lehdessä edellisten presidentinvaalien alla...hassua se,että helppo vieläkin allekirjoittaa toi allaoleva juttu,ei ole ainakaan ton suhteen ajatukset muuttuneet)
Presidentin vaalit ovat lähestymässä, ja vaalikampanjat käyvät kuumina. Keskustellaan presidentin vallan vähentämisestä,pitäisikö liittyä Natoon jne…
Minun mielestäni meidän maassamme on liikaa “ leipäpolitiikkoja”. He ovat jo niin kauan roikkuneet mukana niin eduskunnassa,kuin osa myös kunnallispolitiikassa,että ovat jo etääntyneet kokonaan normaalielämästä ja sen mukanaan tuomista erilaisista haasteista.
Miten voi ajaa eteenpäin kansan asioita , kun itse on niistä erkaantunut ja elää arkadianmäellä äänestysnappeja painellen tylsistynyt ilme kasvoillaan?!
Ihmisiä ne politiikotkin ovat. Totta. Syövät ja käyvät vessassa kuten me muutkin, no se nyt on selvää.
MUTTA – koska kaikkien meidän päivittäisistä asioista päätetään kuitenkin enimmissä määrin juuri eduskunnassa,on sinne saatava suurempi vaihtuvuus. Päättäjiin kuuluisi saada ihmisiä muistakin kuin ex –huippu-urheilijoista, - syksyn sävel voittajista ja – misseistä.
Presidentin kausi voisi hyvin kestää 4 vuotta,ja korkeintaan kaksi kautta peräkkäin / presidentti. Vaikka presidentiltä ollaan koko ajan vähentämässä valtuuksia,niin tuo edm. muutos aiheuttaisi ainakin sen,että vuosittaiset linnan juhlat kokisivat piristysruiskeen kun linnan isäntänä ja emäntänä eivät toimisi liian pitkään samat naamat.
Myös eduskuntaan saisi hieman tarmokkuutta ja tuoretta verta,kun sielläkin laitettaisiin kahden kauden jälkeen edustajat huilimaan yhdeksi kaudeksi,ja kertailemaan 4ksi vuodeksi mitä on elämä eduskuntatalon ulkopuolella. Pakollisen huilikauden jälkeen kyseiset edustajat voisivat halutessaan asettua taas ehdolle eduskuntaan, jos normaali elämä on käynyt liian jännittäväksi ja kaipailee taas turvallisten Arkadianmäen seinien tuomaa rauhallista mieltä.
Päällekkäisyydet tulisi myös karsia pois. Jos olet kansanedustaja,et pyri kunnanvaltuustoon ja päinvastoin.
Tällä muutoksella vältetään turhat poissaolot eri istunnoista,sekä se,että ei voi hakea istuntopalkkioita ravaamalla kahden kokouspaikan välillä ja painamassa osallistumisnappia,jonka jälkeen voikin poistua paikalta toiseen kokoukseen.
Vastuuta ja työtä riittää aivan varmasti yhdelle ihmiselle,kun hoitaa edes sen yhden työsarkansa kunnolla.
Uusia kasvoja tarvitaan mukaan päättämään meidän kaikkien yhteisistä tärkeistä asioista,jos siihen annetaan paremmat mahdollisuudet.
Nyt vaan reippaasti politiikot kierrätykseen..konkarit vaihtopenkille huilaamaan ja uudet mukaan yhteiskuntamme tärkeisiin tehtäviin!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Syömmekö elääksemme vai elämmekö syödäksemme???
Jos jostain aiheesta saa nykyään oikeinkin tulisen keskustelun, niin se on kyllä ruoka.
Kyllä, ruoasta ja ruokailutottumuksista saa lähes kiihkomielisen keskustelun ja väittelyn aikaan, ja termejä erilaisista ruokavalioista vilisee niin,ettei perässä pysy.
Asiantuntijat jokainen omalla tahollaan esittävät erilaisia tutkimuksia terveistä ruokavalioista, ja jotta tavallinen maallikko varmasti saisi päänsä sekaisin,niin ovatpa vielä usein yksimielisen erimielisiä siitä, mikä on sitten terveellistä ja mikä ei. Välillä on rasvat ja täysmaito pannassa, ja sitten välillä taas joku suosittelee käyttämään voita ja punaista maitoa...joku tutkija sanoo, että hiilihydraatit eivät ole hyväksi, ei edes ruisleipä tai puuro, toinen tutkija vannoon hyvien hiilihydraattien perään.
Mitä tässä nyt sitten uskaltaa suuhunsa pistää??? Jos alkaisi näitä tutkimuksia lukemaan ihan tosissaan, niin pian tulee olo, että kaikkialla piilee joku vaara - noh, sen terveen järjen käyttö liene sallittua myös tässä asiassa.
Erilaiset sairaudet tai herkkyydet vaativat noudattamaan tiettyjä linjauksia ruokailussa: gluteeniton, laktoositon ym ym...
Myös erilaisilla uskonnoilla on omat tapansa, mitä saa syödä ja mitä ei:
Muslimit eivät syö sikaa eivätkä verta, eivätkä käytä alkoholia. Mormonit eivät juo kahvia eivätkä teetä. Hindut eivät käytä naudanlihaa, mutta ovat usein kokonaan kasvissyöjiä, buddhalaiset ovat kasvissyöjiä jne jne.....
Sitten on olemassa erilaisia kasvisruokavalioitakin:
lakto-ovo-vegetaristi: käyttää maitotuotteita, munia, mutta ei lihaa
lakto-vegetaristi: käyttää maitotuotteita
vegetaristi: ei käytä eläinkunnan tuotteita ruokavaliossaan
vegaani:ei käytä mitään eläinkunnan tuotteita vaatetuksessaankaan..
Eli ruoasta riittää puhetta paljon ja pitkään, ja yhtä monta kun on suuta syömässä, on mielipiteitä ruoasta...milloin tämä niinkin yksinkertainen asia kun itsensä elossa pitäminen syömällä kävi näin vaikeaksi ja monimutkaiseksi??
Lähiruokaa, luomua, karppausta, ruokalautasmallia joka lähtöön ym ym.....
Ruoka ja syöminen on aika henkilökohtainen asia itse kullekin, vaikka sitä päivittäin tehdäänkin useaan otteeseen.
Ruoasta on länsimaissa tullut myös sellainen elämäntapa ja harrastus: teevee on pullollaan erilaisia ruoka ja kokkausohjelmia, lehtihyllyt täynnään ruokalehtiä..ihmiset panostavat ruokailuun ja sen ympärillä tapahtuvaan seurusteluun - ruoka on myös nautinto. Käydään ravintoloissa, kutsutaan vieraita kotiin ja kokataan itse....matkustetaan siinä ruokalautasella maailmaa - tutustumalla maailman eri keittiöihin -se on kiinnostavaa, ei siitä mihinkään pääse.
Pitää vaan muistaa kaiken tämän keskellä, että ihan kaikille tämä ruoka ei ole itsestäänselvyys.
Samaan aikaan, kun meillä väitellään perunoiden ja riisin ym. soveltumattomuudesta osana hyvään ruokavalioon, jossain päin maapalloa varmasti myös nämä ruoka-ainekset otettaisiin ilolla vastaan. Samaan aikaan kun meillä länsimaissa kokeillaan eri dieettejä ylipainosta eroon pääsemiseksi, niin toisella puolella maapalloa kuollaan nälkään ja aliravitsemukseen - JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ...koko ajan...NYT NYT NYT......
Kasvisruokailu on monin tavoin hyvä vaihtoehto, kun ajattelee ruokavaliotaan mahdollisimman laajalta skaalalta: se on ekologisempaa, eettisempää, terveellisempää.....ei ole lainkaan huono idea pitää useampaakin kasvisruoka päivää viikossa, jos nyt ei kerta kaikkiaan voi kokonaan lihasta luopua. Myös päiväkodeissa, kouluissa, työruokaloissa olisi oltava päivittäin hyvä kasvisruokavaihtoehto, ja omnivooreille joka tapauksessa kerran viikossa kasvisruokapäivä.
Itse olin pitkään lakto - ovo-vegetaristi, nyt olen sitten jostain syystä palannut kaikkiruokaiseksi...mikä on vähän outoa, koska ei minulla ole kuitenkaan mitään akuuttia himoa lihan perään, ja usein ravintoloissakin valitsen kasvisaterian...täytyy alkaa pohtia tätä omaa syömistään vähän enemmän - mutta pakottamalla ketään mihinkään ei koskaan seuraa hyvää - itsestään se muutos lähtee...
Leivästä, puurosta, riisistä ja potuista minä en luovu, koska pidän niistä. Herkuttelenkin aina kun mieli tekee, ja juon kahvia päivittäin - lasin viiniä silloin tällöin, pidän kasvisruokapäiviä säännöllisesti.
Kohtuus kaikessa ja terve järki kummasti auttaa tässä ruokamaailman viidakossa. Ja faktahan on se, että säännöllinen liikunta on yksi aivan ehdoton edellytys hyvinvoinnille, mutta se on taas ihan oma tarinansa.
Nautitaan siitä ruoasta, ei heitetä sitä hukkaan, ei pidetä sitä itsestäänselvyytenä, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

torstai 10. marraskuuta 2011
Kuulasta torstaipäivää kaikille!!!
On aika vaikea kuvailla sanoin sitä tunnetta, kun aamulla pienellä pakkasella juoksee tuolla poluilla - mutta yritän tehdä oikeutta sille tunteelle parhaani mukaan, sillä haluan jakaa sen teidänkin kanssa.
Kun pakkanen on lähettänyt henkäyksensä maan pintaan ,kaikki paikat - puut,pensaat, maa jalkojen alla,koristautuu tähän valkeaan kuuraan. Kasvien lehdet saavat sen valkean harson, ja kun auringonsäde osuu siihen,niin se kimaltelee kuin timantit. Jänikset ja oravat sovittelevat ylleen tämän talven muotia, ja ihastelevat kilpaa toistensa hienoja talvinuttuja.
Hengitys huuruaa, askeleet rapisevat lehtien päällä - järven yllä leijuu kepeä sumu, rannassa on kivien päällä jääriitettä...sorsat nautiskelevat isoissa ryhmissä uudesta vuodenajasta...
ja minä nautin - nautin siitä tunteesta, kun jalkani kiidättävät minua eteenpäin , mutta ei liian kovaa,jotta ehdin sisäistämään ympärilläni olevan huikaisevan kauniin luonnon ja tallentamaan sen sieluni albumiin.
Juokseminen, tuo laji on saanut minut otteeseensa. Sitä voi tehdä missä vaan, milloin vaan - ja kun pukeutuu oikein, eivät vuodenajatkaan ole este. Ei tarvitse katsella kellloa ja sovitella aikataulujaan kuntosalien aukioloaikojen mukaan, voi laittaa kengät jalkaan ja lähteä tielle - vaikka yöllä kuutamon valaistessa tietäsi, jos ei satu nukuttamaan.
Mitenkä minä sitten tähän lajiin höyrähdin??
En minä ole ollut ikinä koulussakaan mikään urheilun suurlahjakkuus, aina jäin viimeisten joukkoon kun valittiin joukkueita pesikseen tai korikseen jne...en heittänyt kuulaa tarpeeks pitkälle, tai pyörinyt tarpeeks hienoja voltteja nojapuilla - mutta olin aina osallisena tunneille,ja silti numerot olivat mitä olivat....
Olin pariin otteeseen aika ruhtinaallisesti ylipainoinenkin, ja kokeillut kaikki maailman dieetit, kunnes järki voitti typeryyden ja aloin vain elämäntapoja täysin muuttamalla huomata lapsen askelin keveneväni niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Ja sitten - eräänä kauniin huhtikuisena kevätpäivänä 2009, minulle kävi ns. Forrest Gumpit, I just felt like running...
Lähdin kävelemään, sitten juoksin yhden lyhtypylvään välin, kävelin kaksi pylvään väliä ja taas juoksin yhden. Pikkuhiljaa huomasin, että juoksin enemmän niitä lyhtypylvään välejä kuin kävelin - jalat vaan kantoivat ja olo oli kuin nuorella varsalla kesälaitumella, joka on tajunnut että hän pysyy pystyssä ja kirmaa pitkin laitumia.
Minä halusin haasteita, halusin porkkanan - ilmoittauduin Ruissalon puolimaratonille syyskuuksi 2009, ja se silmissä kiiluen jatkoin juoksemista - ja onnistuneesti juoksin myös sen puolimaratonin ja alitin sen hyväksytysti suoritetun ajankin.
Kun minä se numerolappu rinnassa ylitin maaliviivan ja sain käteeni elämäni ensimmäisen urheilumitalin, tiesin jääneeni koukkuun tähän lajiin.
Ja siitä lähtien olen juossut, ja nauttinut siitä..kunto on noussut kohisten, sisäinen mielentila on aivan eri luokkaa kuin joitakin vuosia sitten ja juoksemisesta on tullut minulle sellainen nautinto, että jo parin päivän tauko saa minut kaipaamaan poluille ja pian.
Minä en ole mikään suuri välineurheilija enkä numeroihin tuijottaja, minä nautin itse kuntoilusuorituksen tuottamasta jälki euforiasta. Kun minulla viime vuonna oli hetken aikaa personal trainer, se vaati häneltä huomattavia ponnistuksia ja pitkää pinnaa saada minut käyttämään sykemittaria ja opettelemaan juoksemaan eri sykealoja hyväksi käyttäen,jotta kehitystä tulisi.
No sitä vartenhan minä sen ammattilaisen palkkasin, että jotain oppisin - ja opinkin, vaikka pää onkin umpiluuta ja kuulo valikoiva.Opin juoksemaan sen sykemittarin kanssa ja edistyin, ja aloin tuntemaan omaa kehoani siinä määrin,että sitä sykettä ei tarvinnut enää tuijottaa haukan lailla, kun tunnisti jo olossaan muutenkin,että meneekö liian lujaa vai liian hitaasti.
Välillä köytän itseni siihen vyöhön ja tarkkailen tilannetta, teen erilaisia harjotteita, pitkiä lenkkiä rauhallisella sykkeellä, välillä lyhyitä spurtteja kovalla sykkeellä...välil juoksen asfaltilla,välil pururadal, välil metsäpoluil,ja välil paljain jaloin rantavedessä...tasaisia osuuksia, mäkiä vinhasti loikkien ym ym...
Minulle tärkeintä on säilyttää se nautinto, se hyvä fiilis, minulle juokseminen ei saa koskaan alkaa tuntua pakolta,tai suoritukselta, siksi pidän kiinni tiukasti siitä,että juoksu on minun tapani rentoutua ja olla yksin ajatusteni kanssa.
Olen juossut Välimeren rantaviivaa, kun aurinko on laskeutumassaan taivaanrantaan..olen juossut Ahvenanmaalla varhain aamulla, kun metsän eläimetkin vasta heräilevät...joku päivä askeleet hidastuvat kävelyksi, pääasia että pysyy liikkeeessä - elämä on tässä ja nyt!

perjantai 28. lokakuuta 2011
Marin käyttöopas / Selviytymisopas Hurrikani - Marin iskiessä
Tämä on sellainen pieni ensiapu - paketti tai pieni selviytymisopas sellaisen luonnon oikun varalle kuin Hurrikaani - Mari...
Tätä EI ole tarkoitettu, eikä suositeltu heikkohermoisille eikä huumorintajuttomille,ja sellaisten on siksi syytä välttää myös tätä luonnonoikkua itsessään viimeiseen saakka - jos siis mahdollista, opi tunnistamaan kyseinen luonnon katastrofi jo kaukaa, jotta ehdit paeta paikalta, ennekuin se osuu kohdallesi ja pyyhkäisee ylitsesi:=))
Jos näin kuitenkin käy, seuraukset voivat olla arvaamattomia ja tuhot suuria...
eli eikun matkaan....
Tämä kyseinen luonnon oikku, luonnon pieni pyörremyrsky, on tunnistettavissa seuraavista havainnoista:
- tyyntä myrskyn edellä...tempperamentti ja kiihtyvyys täysin verrattavissa huippuluokan kilpa-autoihin = kiihtyy 0-100km / tunnissa nano sekunnissa....voi aluksi vaikuttaa hyvinkin aurinkoiselta ja lämpöiseltä, ja seuraavassa hetkessä ukostaa ja salamoi niin, että et tiedä mikä monsuuni iski kohdallesi..
- kun alat keskustelemaan hänen kanssaan, varaudu verbaalisesti hyvin lahjakkaaseen ja taitavaan kielenkäyttöön = kyseessä on Savolainen kielivirtuoosi, jonka käänteet ja parret joko eksyttävät sinut omien ajatustesi lähteiltä alta aika yksikön tai uuvuttavat sinut jo alkumetreille:0)
- tämä luonnonoikku on kuitenkin vaarallisuudestaan huolimatta myös oivallinen kumppani, jos osaa valjastaa siitä lähtevän energian oikein: siitä lähtevällä lämmöllä ja säteilyllä ja elämän ilolla voi lämmittää kylmänkin syysillan ja valaista pimeänkin luolan
- Sen kanssa voi elää hyvinkin turvallisesti symbioosissa, jos osaa antaa tilaa ja ei yritä kahlita tätä luonnonvoimaa...koska jos tämä luonnonvoima tuntee itsensä vangituksi ja kahlituksi, se kyllä löytää tiensä ulos vankilastaan keinoja kaihtamatta
- se on elementtinä kuin tuli : hyvä renki, mutta huono isäntä..tässä tapauksessa hyvä ystävä mutta vaarallinen ja kunnioitettava vihollinen
- Jos tätä luonnon oikkua ei pakene..jos riittää rohkeus kohdata se energia ja voima,kun se vastaasi tulee,niin siitä voi olla pitkäaikaista iloa molemminpuolin..mutta rohkea on oltava !!
- tämä Hurrikaani on varsin liikkuvaista sorttia, joten sitä ei ole helppo hallita tai paeta, koska se löytää tiensä kaikkialle niin halutessaan: sillä ei ole rajoja, vaan se liikkuu vapaasti tuulen ja auringon mukana.
- ensiavuksi Hurrikaani - Marin iskiessä kohdallesi: etsi piilopaikka, maastoudu, rukoile....hanki korvatulpat ja aski sisuja....:0))
Tai ole avoin ja avarakatseinen, hae katsekontaktia, keskustele, yritä ymmärtää ja tulla ymmärretyksi ( tämä taas haaste, kun kyseessä oli se savolainen versio hurrikaanista )
Sulle voi käydä joko hyvin..tai huonosti..tai hyvin huonosti..tai ei niin huonostikaan...ota selvää ..jos uskallat:=))))
Mari Laulumaa
Sininen hetki

Et oikein tiedä,oletko hereillä vai nukutko vielä - häthätää uskallat henkäystä ottaa,kun pelkäät,että kupla puhkeaa ja taianomainen harras hetki häviää kuin kangastus edestäsi kadoten jonnekin kauas horisonttiin..
Onko elämä näytelmää? Olemmeko me näyttelijöitä? Onko kaikki kulissia? Kuinka aitoja olemme, ketä varten elämme?
Miten tärkeää on se,miltä näytämme ulospäin muiden silmissä vai uskallammeko kirjoittaa itse oman elämämme näytelmän käsikirjoituksen ja rohkeasti elää se,aidosti ja suurella sydämellä.
Vaikka se oma juttu,se oma käsikirjoitus ei saavuttaisikaan suuren yleisön ja kriitikoiden suosiota ja arvostusta, muserrutko siitä ja tyydyt siihen mihin muut haluavat sinun tyytyä?
Käännätkö suuntaasi,muutatko käsikirjoitusta niin, että se miellyttää muita enemmän kuin itseäsi, jotta et näyttäisi liian erilaiselta, ettet erottuisi joukosta? Vaikka se oma juttu,se oma käsikirjoitus ei saavuttaisikaan suuren yleisön ja kriitikoiden suosiota ja arvostusta, muserrutko siitä ja tyydyt siihen mihin muut haluavat sinun tyytyä?
Uskallatko silti kritiikistä huolimatta tehdä omanlaistasi näytelmää, omaa itsesi näköistä esitystä,jota elämäksi myös kutsutaan?
Joskus pitää olla uskallusta, rohkeutta, hulluuttakin, jotta oikeasti voi elää niinkuin itse haluaa - helpoksi sitä ei sinulle kukaan tee,se on varmaa.
Jos elämää voisi vertailla ruokatermillä ja keittää siitä vaikka soppa, niin välillä meidän soppa on maustettu suolalla - kuten kyyneleet, välillä makealla hunajalla kuten iloiset naurut ja halaukset..välillä on liikaa kitkeryyttä,liikaa pippuria...välillä se elämä kuplii kuten kuohuviini laseissa, välillä se on laimeaa kuin väljähtynyt kahvi kupissa...
Kun esirippu laskeutuu,kun valot sammuvat,ja kun viimeinenkin vieras on poistunut katsomosta..jää vain tyhjä näyttämö ja yksinäinen esiintyjä..onko se esiintyjä silloin tyytyväinen vai pettynyt suoritukseensa, ja oliko käsikirjoitus mieleinen vai ei..siitä päätät sinä itse..jos vain niin haluat ja rohkeutta riittää!
Mari Laulumaa
Inspiraation ihanuus ja kurjuus ( arkistojen kätköistä)
Inspiraation ihanuus ja kurjuus
Säpsähdän ylös juuri kesken makeimpien unieni.....mikä se oli????
Unen tokkurassa yritän löytää tieni läpi pimeän huoneen kirjoituspöydälleni, matkalla isken varpaani kipeästi jakkaraan..
hiljaa kiroillen ja linkuttaen vihdoin olen pöytäni ääressä....
..mutta missä on kynä????
Tuossa...ei kirjoita....kynä lentää iloisessa kaaressa seinään ja nyt jo hamuilen uutta jostain laatikoiden pohjalta.
Vihdoinkin - löytyi..ja kirjoittaa..hyvä.
Ei hyvä...tyhjä paperi edessäni ja kynä kädesäni olen valmis....
....mutta pää on tyhjä.....ei mitään....eikö edes pienintäkään ideaa???
No kun ei niin ei, ei väkisellä...tyhjästä on paha nyhjäistä.
Painan kasvot käsiini ja huokaisen raskaasti..varpaaseenkin koskee....
se teki sen taas....mokomakin kiusankappale.
Kuka? Kenestä minä puhun?
No tietysti herra Inspiraatiosta!!
Tämä pieni vekkuli muutti luokseni asumaan jo useita vuosia sitten.
Tuli vaan..koputti ovelleni, ja astui sisään kysymättä lupaani....asettui taloksi ja on asunut luonani siitä lähtien.
Vaativa vuokralainen tuo Herra Inspiraatio...
Sitä pitää viedä pitkille kävelyille, kylvettää, ruokkia kuninkaallisin pidoin jne...
Ja mitäs se maksaa vuokraa???
EI MITÄÄN!!!! On kuulema itse oma vuokransa jos taloksi asettuu....
..ei huoli ketä vaan majatalonsa isännäksi tai emännäksi, vain harvat ja valitut saavt sen kunnian.....
Arveluttava kunnia ottaen huomioon ne kiusanteot ja pilat, mitä se pääni menoksi keksii...
..huumorimiehiä tuo Inspiraatio.
Tulee silloin kun sitä vähiten osaa odottaa......metrossa, kesken vaikeiden kemian kokeiden, suihkussa, kauppamatkalla...juuri siellä missä ei ole kyniä eikä papereita valmiina....ainaista kilpajuoksua.
Mutta kun se sitten tulee oikealla hetkellä,se palkitsee minut ruhtinaallisesti kaikesta vaivannäöstäni ja antaa mniulle,mitä niin kipeästi kaipaan -
ideoita, ajatuksia,tarinoita, elämyksiä.....
Käteni kirjoittaa lentäen paperilla, kynä savuaa, ja olen aivan hengästynyt...vielä muutama rivi, muutama sana...
huh..se on siinä!
Herra Inspiraatio, kiitos sinulle tästäkin elämyksestä!
Kiitos, kun muutit luokseni ja olet ystäväni, minun kotini on sinunkin kotisi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)