Ihmissuhteet....ne ovat niin haastavia, monisyisiä, jopa pelottavia...ne voivat antaa paljon mielihyvää ja tuoda onnea, mutta ne voi myös jättää pahaa jälkeä..tuhkaa ja pimeyttä.....
Ihmissuhteet on taitolaji, miten tulla ymmärretyksi ja ymmärtää itsekin toista - eikä siihen aina pysty vaikka kuinka yrittäisi asettua toisen asemaan. Välillä tuntuu, että puhuisi aivan eri kieltä toiselle, välillä tuntuu että hiljaisuus ja selän kääntäminen on kovempi tapa ilmaista itseään kuin huutaa ja haukkua, molemmat kyllä koskee....
Mitä on ystävyys??? Mielestäni ystävyys perustuu ehdottomaan molemminpuoliseen luottamukseen ja rehellisyyteen, se on kaksikaistainen tie, jossa molemmat sekä antavat että saavat takaisin- ei aina samassa mittasuhteessa, mutta kuitenkin tasapuolisesti.
On aikoja, jolloin toinen tarvitsee tukea ja olkapäätä enemmän kuin toinen ,ja silloin sitä antaa se vahvempi osapuoli. Mutta on aikoja, jolloin tilanne onkin päinvastoin, ja silloin se tukikin kääntyisi sen mukaisesti...
mutta kuinka paljon on liikaa??? Vai voiko ystävyydessä olla ikinä liikaaa...pitääkö se olla ehdotonta??
Voiko se olla ystävyyttä, että toinen on se saaja koko ajan, ja toinen ammentaa itsestään kaiken energian aina sen toisen tukemiseen....ja kun tarvitsisi vihdoin itse sen vahvan olkapään, niin ei saakaan sitä???
Kun avaa sydämensä jollekin, ja elämänsä kipeimmätkin asiat jakaa toisen kanssa, ja sitten saakin kuulla että heippa ja kiitti kaikesta ja näkemiin, niin sitä huomaa taas kerran ryömivänsä lattialla ja ettimänsä ittensä palasia sieltä...sydämensä palasia kokoon......ja sillä hetkellä kun ne suolaiset kyyneeleet kirvelevät silmiä ja hapuilee siellä lattialla yksinään,niin sitä vannoo, että enää minun sydämeeni ei pääse uusia ihmisiä.
Sitä alkaa rakentamaan muuria entistäkin korkeammaksi, pyörittää ympärille pari kierrosta lisää piikkilankaa, laittaa pääsy kielletty kylttejä pihan täyteen.....
..ja istuu yksin linnakkeessaan...haarniskan paino niskaassaa hiostavan..muurit nini tiheet,että auringonvalo ei sinne mahdu......
.. Eihän tämä ole oikein!!!! Tämähän on juuri paras palkinto niille ihmisille, jotka ovat minua loukanneet ja hyväksikäyttäneet,kukin omalla tavallaan....nyt he näkevät,millaisen vaikutuksen jättivät minuun, kun yksinäni katkeroidun ja muutun kyynisemmäksi jokainen sekuntti....enhän minä ole katkera ja kyyninen ihminen..minä olen aina uskonut hyvyyteen,ja antanut hyvän kiertää..siksi ehkä osittain saankin nenilleni,kun jaksan sinisilmäisesti uskoa ihmisestä hyvää ja antaa heille uusia tilaisuuksia......
Ja sellaisena minä haluan pysyäkin........riisun raskaan haarniskani, käyn purkamassa sitä muuria ja piikkilankoja.....kieltokyltit vaihdan uusiin: tervetuloa kylään - positively smiling:) Kyyneleetkin alkavat olla jo lopuillaan, ja lintujen laulunkin jo kuulen kun tiiliseinä ei piilota elämän ja luonnon ääniä taakseen...
Paras tapa näyttää niille, jotka minun sydämeni ovat särkeneet, on jatkaa elämääni pää pystyssä ja hymillen, ja ollen juuri sellainen kun olen,pyytelemättä sitä anteeksi!!!!!!
Minä olen kokenut omat kolhuni elämäni aikana, ja aina nousen ylös - ja kokoan itseni kasaan.
Kovalla työllä olen tehnyt elämästäni selaisen,että viihdyn siinä,ja että minulla on kiinnostavia harrastuksia ym. Mitään en ole saanut ilmaiseksi, mutta työtä en pelkää...
Yksi kolhu lisää sydämessäni...silitän sitä hellästi ja puen sille kypärän päähän - uusia seikkailuja kohti, vähän siipirikkona, mutta uskaltaen kuitenkin luottaa siipiensä kantavuuteen - uskaltaen uskoa hyvään ja antaen hyvän kiertää.....kohoan hitaasti ilmojen teille ja lennän vapauteen -
rakkaat ihanat ystäväni <3 <3 olette aarteitani, josta olen aina kiitollinen!!!!
Lämmöllä: Mari - liekki sydämessä, ja tuli silmissä....ja se ei sammu..ei ennen kun sydänkäyrä näyttää viivaaa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti