Ruokamuistoja

 

Tätä aihetta on tullut raapaistua jo ennenkin ( chilhood food memories 07/2020) , mutta koska en vain syö elääkseni vaan elän syödäkseni , niin joutaahan siitä vielä vähän kirjoitella lisääkin.

Mikä on yhteistä meillä kaikilla ?
Me kaikki syömme , meitä yhdistää ruoka: kansalaisuuteen, sukupuoleen ja ikään katsomatta - me syömme!

Tässä nimenomaisessa kirjoituksessa minä keskityn vaan ruoan - ja juomankin, tuomiin muistoihin.

Meillä jokaisella on taatusti edes jotain ruokamuistoja.
Joku ruoka saattaa viedä lapsuuteen mummolaan , joku ruoka saattaa olla inhokki kouluajoilta ( olkoonkin, että ilmainen kouluruokailu on aika harvinaista herkkua maailmanlaajuisesti katsottuna).
Joku muistaa tasan tarkkaan 30 vuoden takaa, mitä heidän häissään tarjottiin jne...

Ihmiset matkustelevat koko ajan enemmän ja enemmän. Monet matkustavat jo ihan vaan tutustuakseen eri maiden ruokakulttuureihin , joka on loputtoman laaja - jo ihan yhden maan sisällekin mahtuu paljon alueellisia perinneruokia - kyllähän me nyt tämä tunnistetaan jo Suomesta : Karjalanpiirakat, Ahvenanmaan pannukakut, kalakukot ym ym ym...
Viinitiloille tehdään vierailuja, viskitislaamoihin, panimoihin maistelemaan käsityöläis-oluita.
( Noihin viinijuttuihin palaan ihan omassa tekstissään ).

Kun meidän eteemme tuodaan ruoka-annos, me käytämme kaikkia aistejamme ruokaillessamme.
Ruoan tuoksu, miltä se näyttää , miltä se maistuu, millainen jonkun raaka-aineen rakenne on ....
Ja kaikkiin näihin aisteihin, joko yhdessä tai erikseen, perustuu myös muistomme ruoasta : jostain yksittäisestä annoksesta, tai missä sen söimme, kenen kanssa.....

• Tuoksu:
Oliiviöljyssä freesaantuva valkosipuli, vastapaistetun leivän tai juuri leivotun pullan tuoksu....aaahhhh.....
Ihmiset, jotka koronan vuoksi menettivät joko osittain tai kokonaan haju-ja makuaistinsa sanoivat, että olo oli kuin rammalla ankalla.
Olkoonkin, että emme elä koirien tavoin niin voimakkaasti hajujen maailmassa mitä koirat elävät( ehkä ihan hyväkin näin) , niin kyllä kyky haistaa on myös meille tärkeä aisti. Ilman sitä olisi elämä kyllä aika paljon tympeämpi ja mälsempi.

▪ Näkö

Miltä se ruoka näyttää? Väreillä on suuri merkitys myös meidän ruokienkin suhteen..
Jos kaikki lautasella on tasaisen harmaanruskeaa, niin kyllähän se lähettää väkisinkin meidän aivoillemme signaalin, että näinköhän tuo maistuukaan millekään ( vaikka se saattaisi maistuakin aivan loistavalta).
Muistoissamme saatamme palata jonnekin toreille, mitkä olivat tulvillaan värikkäitä hedelmiä ja vihanneksia.
Tai taas sinne mummin luo, kun käytiin keräämässä mökin metsästä metsämansikoita ja mustikoita ja istuttiin kannon nokkaan niitä mutustamaan onnellisena .

• Maku

Ne viisi kuuluisaa perusmakua: suolainen/ makea/ hapan/karvas/umami
Ja taas kerran hypätään muistojen kärryihin ja ajellaan jonnekin erityiseen paikkaan tai hetkeen.....

Kuljitko muistoissasi ensi treffeille leffaan, jolloin jaoitte yhteiset pop cornit?
Vai kenties kesäraveihin hiljaa tummuvaan heinäkuisern iltaan, jossa ravimakkarat maistuivat taivaallisen hyvälle - varsinkin kun ne sai ostaa omilla toto-voitoillaan.


• Rakenne

Muistatko maistaneesi jotain sellaista, jonka rakenne ei miellyttänyt?
Oletko ehkä kokeillut ostereita , joka muljahtaa kitusista alas tai hampaissa narskuvaa etanaa ?
Myös ruoan rakenne vaikuttaa niihin muistoihin, mitä on syönyt .
Hövelisti tunnustan, että osterit ja muut meren elävät ( kaloja ja rapuja ja hummereita lukuunottamatta) vaatii minulta lisää maistelukertoja ja harjoittelua - ei ollut se rakkautta ensi maistelulla.
Islannin lammastilalla ollessani sen vajaat 6 viikkoa ( tammi-helmikuu 2018) , eteeni ilmestyi perin merkillisiä eväitä.
Pässinkivekset , rasvakalan ja fermentoidun hain lihan sain vielä alas kitusistani , mutta se valaan rasva jäi kyllä hissiin välille , ja lopuksi myös nielaisematta.
Tasapuolisuuden nimissä, minä voitin ne maisteluskabat 2-0, koska muutoin niin mukava islantilainen isäntäni ei saanut edes turkinpippuria syötyä loppuun....

Aisteista ulkoruokintaan ....

Kyllä se niin vaan on, että ulkoilmassa luonnonhelmassa kaikki maistuu aina paremmalta.
Minä olen pyöräillyt ristiin rastiin kaunista kotimaatamme vuosien varrella.
Niihin tuhansiin kilometreihin mahtuu hyvin erinäköisiä evästaukoja erilaisissa maisemissa.
Välillä on voinut olla pyörärepussa jo elämää nähnyt banaani, pari risaista pasteijaa ja kassinpohjalle levinnyt pähkinäpussi.
Ja niin vaan on sekin eväs maistunut lähes gourmeelta jossain laiturilla varpaita vedessä liotellen ja auringosta nauttien.
Ja kun aamulla heräät metsässä ja ryömit teltasta silmät sikkuralla, keität siinä retkikeittimessä kahvit ja kuuntelet lintujen aamukonserttia kun tuuli huojuttaa puiden lehtiä, se hetki voittaa mennen tullen kalliitkin ravintolaillalliset.
Tulistelut ja evästelyt laavulla ovat kyllä niin parhautta - ne ovat niitä muistoja, jotka taatusti jäävät elämään.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä - seura.

Yhteiset ruokailut kesken lampolan siivouksen irlantilaisen isännän kanssa.
Tai kun aamupäivä oli rehkitty rinteillä viinipensaiden parissa Sveitsissä, ja kokoonnuttiin sitten joukolla syömään - ja kyllä, nauttimaan myös lasi viiniä.
Lukuisat hetket ruokapöydän ääressä rakkaan ystäväni luona ja hänen seurassaan, kun tuolini ympärille oli kerääntynyt useita paria anovia silmiä( jos vaikka jotain tippuis kun oikein nätisti katsoo) .
Ihan ne arkiset ateriat ja aamiaiset rakkaiden poikieni kanssa ❤
Ja omassa seurassani nautitut loputtomat ruokailuhetket niin täällä suloisessa Suomenmaassa kuin maailmallakin.

Ruoka yhdistää maailman , ja se tuo meidät kaikki saman pöydän ääreen.

Live and let live 🙏❤

Asiakaspalvelua suurella sydämellä

 

Asiakaspalvelua - suurella sydämellä ja monella kielellä.

Heti aluksi haluan painottaa, että tämän( kin) tekstin mielipiteet ovat täysin omiani ja henkilökohtaisia, eivätkä millään lailla edusta niitä yrityksiä ja työnantajia, joilla olen ollut /tulen olemaan töissä ravintolan asiakaspalvelussa.

Aloitin työskentelyn ravintola-alalla vuonna 2012, kun opiskelin tarjoilijaksi - ja tämä kirjoituskin painottuu nimenomaan ajatuksiini juurikin ravitsemusliikkeisiin ja asiakaspalveluun niissä.
Asiakaspalvelutyössä olin myös silloin, kun opiskelin pieneläinhoitajaksi, ja työskentelin eläinklinikoiden vastaanotossa.

Asiakaspalvelu tietysti ihan yksittäisen asiakkaankin näkökulmasta on ehtinyt jo näillä maileilla tulla tutuksi , sillä käytänhän minäkin erilaisia palveluja -budjetin mukaan enemmän tai vähemmän.

Millainen on hyvä tarjoilija?

Tähän löytyy varmaan mielipiteitä vaikka ja kuinka .
Siisti, hyväkäytöksinen, kohtelias , ei pidä asiakasta odotuttamassa itseään jne jne...
Asiakaspalvelusta on paljon tehty kirjojakin, joten en ala nyt tässä pureskelemaan auki koko asiakaspalvelua ja sen eri nyansseja.
Sen sijaan olen poiminut tähän sellaisia juttuja, joista nyt jostain selittämättömästä syystä haluan avautua.

• Lapset ravintoloissa

Henkilökohtaisella tasolla minulle on hirveän tärkeää lasten ruokakasvatus, johonka kuuluu ilman muuta myös ravintolakäynnit ( enkä nyt tarkota huoltoasemien ravintoloita enkä pikaruokapaikkoja yhtään niitäkään väheksymättä, kaikelle on aikansa ja paikkansa. ) ja yhteisölliset ruokailut.
Että jo alusta asti myös kersat oppii arvostamaan ruokaa ja ruoantuotantoa, ruokailutapoja pöydässä, ruokakulttuureista jne....
Kyllä tuli juniorin kanssa käytyä hyvinkin erilaisissa paikoissa ihan alun alkaen.

Tarjoilijanakin arvostan lapsivieraita , ja ilman muuta hekin ravintoloihin ovat tervetulleita , ihan siinä missä muutkin.
MUTTA - tässä taas peräänkuulutan niitten lasten kanssa tulevien aikuisten vastuuta ja toimintaa niin, että muutkin asiakkaat otetaan huomioon.

Kyllä minä ravintolassa lapsivieraiden kanssa keskustelen suoraan heidän kanssaan, enkä heidän ohi vanhemmille, jos siis tenavat ovat vähänkään sen ikäsiä, että osaavat jo puhua omasta puolestaan.
Pariinkiin ravintolaan sain puhuttua, että hommattiin värikynät ja piirrustuspaperia niin aika kului vähän paremmin odotellessa ruokaa.
Ja vanhemmilta kysäsen, että tuodaanko lasten ruoka samalla kun aikuisten alkupalat, niin pääsevät nopeammin syömään jne....

Ymmärrän kyllä oikein hyvin myös niitä ihmisiä, jotka haluavat pitää esim.lapsivapaat häät tai juhlia muuten vaan aikuisessa seurassa .
Siinä missä lapset elämään kuuluvatkin häistä hautajaisiin ja kirjastoretkistä ravintolassa käymisiin, niin kunnioittaa täytyy myös sellaisia tilanteita ja paikkoja, jossa ne piltit nyt vaan jää kotiin turvalliseen seuraan.

Sitä minä vähän oudoksun, että sitten kun on sellanen tilaisuus missä lapsiakin on, niin ne mukulat istutetaan keskenään johonkin lasten pöytään eikä sinne aikuisten kanssa.
Tai että ravintoloissa on aina ne iänikuiset nakit ja ranut ym. iänikuista huttua lasten listoilla....

--->>> Tämä nyt ei enää lapsivieraisiin liity, vaan nelijalkaisiin asiakkaisiin .
Eläinrakkaana ihmisenä minusta on aina mukava asioida ja olla töissä sellaisissa paikoissa, joihin myös koirat ovat tervetulleita.
Vesikuppi nyt ainakin kiikutetaan myös hännänheiluttajille ( edelleen puhun koirista, wirn) ehkä muutamien rapsutusten kera ...jos siis omistaja antaa luvan - siihen koiran rapsuttamiseen siis 🙈
Ettei nyt ihan levottomaksi käy jutut, niin vaihetaanpa puheenaihetta..

• Asiakaspalvelua eri kielillä - ja murteilla

Maailma on täynnä erilaisia kieliä ja murteita , Suomi kansainvälistyy - ja hyvä niin 👍.
Erityisesti majoitus-ja ravitsemisala on voimakkaasti kansainvälistä.
Samassa työpaikassa voi olla hyvinkin monen eri kansallisuuden edustajaa - myös yksi syy, miksi minä tykkään näissä ympyröissä pyöriä.
Tietenkin myös asiakaskunta voi olla kovastikin kansainvälistä.
Näin ollen on mielestäni tärkeää, että hyvä asiakaspalvelija kykenee palvelemaan vieraitaan mahd.hyvin edes muutamalla kielellä oman äidinkielensä lisäksi.
Minun äidinkieleni on suomi, ja koska olen Kuopion lahja maailmalle , niin myös savon murre.

Sepä onkin siitä metka murre, että vaikka muutin Kuopiosta pois jo 25-vuotiaana, ja olen asunut useita vuosia myös ulkomailla, niin savon murre on säilynyt - ei sitä niin vaan pysty piilottamaan eikä salailemaan, vaikka kuinka yrittäisi - tai ainakin se vaatisi melkoisia ponnisteluja.
Savon murre nyt ei ehkä ole kovin mediaseksikäs murre, ja jossain valkeiden liinojen ja posliinien fine dining -mestoissa voimakasta savvoo viäntävä tarjoilija saattaa herättää hämmennystä ja närkästystä.
Olen yrittänyt puhua kohtuullisen selväsanaisesti ja ymmärrettävästi silloin, kun töissä olen - mutta minkäpä sitä seepra raidoilleen mahtaa ....ihan kaikkea energiaani en ala käyttämään vaan siihen, ettei vahingossakaan lipsahda savon murretta asiakaspalvelutilanteessa.

Suomen ja savon lisäksi palvelen vieraat erinomaisen sujuvalla englanninkielellä, ja varsin kohtuullisella ruotsinkielelläkin - kiitos tästä Kökarissa vietetyn vuoden ❤.
Näiden lisäksi onnistuu alkeellinen espanja ja norja, jokunen perussanasto myös saksaksi ja muutamat tervehdykset venäjäksi ja ranskaksi.

Kielet ja kulttuurit, ruokakulttuuri mukaanlukien , kiinnostavat minua loputtomasti.


Minulle jokainen asiakas on yhtä tärkeä, ja kohtelen jokaista yhtä asiallisesti ja ystävällisesti.
Ostat sitten kupin kahvia tai vingutat firman visaa koko illan ja syötte pitkän kaavan mukaan, niin yhtä tasapuolisen hyvää palvelua saatte molemmissa tapauksissa.
Olet sitten naapurin talonmies Pikkarainen tai ministeri, niin sama ystävällinen asiakaspalvelu on vastassa.
Minä en ketään kumartele enkä mielistele, ihan sama mikä henkilön ammatti tai virka on .


Ehkä lopuksi voisin sanoa, että teen tätä työtä suurella sydämellä ja laitan voimakkaasti oman persoonani peliin.
Minulle tämä työ tarjoilijana ei ole mikään läpikulku-ammatti, vaan kaikista haasteista huolimatta pidän valtavasti työstäni ja joka kerta, kun kietaisen essun eteeni, lähden tekemään parhaani, että juuri sinä viihdyt ja että käyntisi on ollut miellyttävä, josta jää hyvä muisto.

   Kiitos ajastasi ja kiinnostuksestasi ❤🙏

Childhood food memories

   Childhood food memories and few words of my own kitchen philosophy

 

   I am certain, that we all have some precious memories from our childhood.
I am also certain, that at least some of those memories includes food and family.
And so is the case with me.

My dear mom would have turned 71 yrs this week, unfortunately we lost her nearly 14 years ago.
So, I wanted to make a very popular dish that day - well, popular here in Finland at least.
We call it " puolukkapuuro" aka lingonberry porrage.
It is something, that mom used to make a lot, while we were kids.
So making it on her birthday certainly brought back fond memories, and made my eyes leak.
Mom was a good cook, working single mom, but we never were hungry, that was taken care of.
It was very typical finnish home-cooking, with affordable and common ingredients.
Mom also did some baking, mouth-watering cinnamon buns etc..

Simple, yet good. That's how it was, and how it still is, what comes to my food philosophy and way of cooking.

I don't like to cook food, that requires many gadgets, goggles and tweezers - molecule gastronomy is definetely not for me.
I used to live 12 years in a camper van, so there wasn't room for anything excessive.
I didn't mind it, still prefer to keep it simple - less is more.
Recipes, that have 2 pages of ingredients required, 7 pages of instructions, those gadgets and tons of different techniques, I fluently skip and focus on the dishes, that all have one thing in common:
they are packed with flavour!!
Not too complicated to prepare, and won't require too difficult to purchase ingredients - yes please!

Comfort food, soul food, like a giant hug on a plate.
Casseroles, stews, soups etc....so simple, hearty, made with love - in a cold winter day that sort of meal is a kiss to a cheek saying: " you matter to me, I care for you".

I like to bake too, but for that inspiration to hit me, all the moon and the stars need to be at a right position.
Again, as with cooking savoury, my baking and desserts follow the same golden rule: simple, yet delicious!
it lacks the finesse , the platings are done with " childlike innocence and enthusiasm", probably not Master Chef quality on appearance - but it has what it needs - the substance!!

Now, that the Covid-19 has really crippled the world on so many ways, this modern nomad has stayed put and wait for the better times - I know things will get better at some point.
While waiting, I travel around the globe on my plates and on my glass.
That is fun too, but I need bigger pants soon, lol...
It is an interesting journey to learn the flavours from different countries and cultures.
I enjoy watching those food-travel documents, MC Australia, reading magazines and articles and so forth.

I am priviledged , I am full aware of that and I never take anything for granted.
I am painfully aware, that while I am stuffing myself with Chicken Tikka masala, naan bread, mango chutney etc, not even that far from me are children, whose last warm meal might have been quite a while ago 😢 this is an unfair world.

If I would be a chef and had a restaurant, it would be something simple.
There would be an open fire, smoked fish, season's products from local farmers and producers....there would NOT be avocado nor fish and meat from thousands of miles away...
The dining area would have a fireplace, and it seats maximum 50 people.
Beers from local small breweries, wines that matches the superb ingredients.
No molecule chemistry is needed for bringing the magic, because the flavours of carefully picked products grown with love, is magic in itself already.

Until then, welcome to Bistro Annie - come as you are, and you will leave with a full tummy and a smile on your face!!

Etiikan vaikutuksista ruokavalioihin, osa 1

       Osallistuin työvoimakoulutuksena kurssille erityisruokavaliot - osaaminen, joka oli todella hyödyllinen ja kiinnostava " kertauskurssi" ravintola-alan ammattilaiselle, mutta myös ihan näin yleissivistyksenä yksilön tasollakin.
Yksi tehtävistäni oli seuraava:

   Kirjoita essee, jossa kerrot, mitä itse ajattelet etiikan vaikutuksista ruokavalintoihin?  Edut, haitat, hyödyt - yhteiskunnalle ja itsellesi

Tässä alla on nyt kirjoittamani essee ( joka sai muuten erinomaisen palautteen) .
Mutta koska jäi paljon sanomatta, niin osa 2 tulee myös pian tähän blogiini luettavaksi

Osa 1, olkaa hyvä

    Haluaisin paneutua tähän etiikka- keskusteluun vähän eri näkökulmasta, ja nostaa esiin alla eriteltyjä asioita, jotka kaikki mielestäni kuuluvat hyvin mukaan, kun keskustellaan ruoantuotannon ja ruokailun etiikasta.

Huoltovarmuus ja puhdas ruoka

Ruotsissa ruoan omavaraisuusaste on pudonnut jo 50 prosenttiin, kun se Suomessa on 80 prosenttia.
Huoltovarmuus ja omavaraisuus ruoantuotannossa on mielestäni yksi etiikan kulmakiviä.
Sen lisäksi, että sillä kriisiaikoina varmistetaan elintarvikkeiden saatavuus täällä kaukana pohjoisessa, sillä taataan myös työpaikkoja normioloissakin.
Lisäksi lähellä tuotettu vähentää kuljetuksen tuomaa ympäristörasitetta.

Elintarvike- turvallisuus

Meillä on Suomessa puhdasta ruokaa, verrattuna moneen muuhun maahan ihan Euroopankin sisällä.
Meillä on erittäin tarkka elintarvikevalvonta, aina alkutuotannosta tiloilta saakka ja koko matkan ajan sen päätepisteeseen asti.

Suomessa käytetään toiseksi vähiten EU:ssa antibiootteja tuotantoeläinten lääkinnässä ( vain Ruotsi edellä tässä) kun taas esim. Italiassa antibioottien käyttö on Suomeen nähden 14-kertainen, Espanjassa 12-kertainen.
Italian ja Espanjan pahan koronatilanteen on esitetty liittyvän osittain tähän. Koronan villiintymisen osasyynä voi näissä maissa olla viruksen ja antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien yhteisvaikutus.


Ruokahävikki

Suomessa ruokahävikki on vuosittain 120 - 160 miljoonaa kiloa, eli 20-30 kg henkilöä kohti.
Kotitaloudet aiheuttavat eniten ruokahävikkiä ( 30prosenttia hävikistä tulee siis kotitalouksista) , ravitsemuspalveluissa ruokahävikkiä syntyy 20 prosenttia.
Kotitalouksissa hävikkiä syntyy määrällisesti eniten, mutta ravitsemispalveluissa hävikkiin joutuu suuri osa käsitellystä ruoasta.

Ruokahävikin vähentäminen niin kotitalouksissa kuin ammattikeittiöissäkin tulisi olla erittäin tärkeässä osassa jatkossa. Siihen on jo nyt kiinnitetty huomiota erilaisilla " hävikkiruokatempauksilla " , ja esim.kaupat antavat lahjoituksina ylimäärä-ruokaa hyväntekeväisyyteen.
Myös ravintoloilla on kehitelty omia mobiilisovelluksia hävikkiruoan hyödyntämisessä.
Noutopöytä-ruokailussa syntyy myös hävikkiä varsin paljon.
Niissä paikoissa , jossa noutopöytäruokailua veloitetaan painon mukaan, on havaittu, että ruokahävikkiä syntyy paljon vähemmän.
Olen myös tarjoilijana huomannut, että hotellien buffet-aamiaisilta syntyy todella paljon ruokahävikkiä, johon olisi syytä puuttua.

Lapset

Kasvatus lähtee kotoa.
Yhteiset ruokahetket perheen kanssa eivät ravitse pelkästään kehoa, vaan myös sielua.
Ruoan kunnioitus, sen valmistaminen yhdessä ja pöytätapojen opettelu ovat mielestäni erittäin tärkeä osa kasvatusta.
Toivoisin kuitenkin, että ruoan kasvatus ja ruokakulttuuri olisi osana myös koulujen opetussuunnitelmaa ihan 1lk lähtien.
Kun lapsille opetetaan, mistä ruoka tulee ja miten paljon sen eteen on nähtävä vaivaa, se on paras tapa oppia olematta pitämään ruokaa itsestäänselvyytenä.
Kotitalous voisi hyvin olla oppiaine jo sieltä ekaluokalta saakka. Siihen pystyy yhdistämään vaikka biologiaa, kun luokka kasvattaa itse esim.ruukkuyrttejä jne...
Ja kun ruokaillaan yhdessä, pöytätapojen lisäksi voidaan keskustella vaikka eri uskonnoista ja niiden omista ruokavalioista rajoitteineen ja paastoaikoineen jne..

Suomen kouluruokailu

Suomi ja Ruotsi ovat ainoita maita maailmassa, jossa valtio takaa kaikille maksuttoman ruoan joka päivä.
Suomessa ilmainen kouluruoka tuli vuonna 1948, sillä on pitkät perinteet ja niitä on pystyttävä ylläpitämään jatkossakin.
Esim. vuonna 2017 noin 15 prosenttia alle 16-vuotiaista suomalaislapsista kuului riskiryhmään lapsiköyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen osalta, eikä tilanne ole tältä osin viime vuosina muuttunut.
Kun Korona sulki tänä keväänä koulut ja sitä myötä kouluruokailun mahdollisuuden, tuli äkkiä selville se, miten paljon tässäkin maassa on lapsia, joiden ainoa päivittäinen lämmin ruoka on juurikin tuo ilmainen kouluruoka.

Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus monipuoliseen ravintoon.
Valitettavasti tämä ei vieläkään toteudu maapallollamme, sillä aliravitsemukseen menehtyy edelleen ihmisiä, erityisesti Afrikan maissa, suurin osa lapsia.
Jatkuvat sodat ja konfliktit sekä ilmastonmuutokset ja muut luonnonilmiöt ovat syitä siihen, että tälläkon hetkellä 45 miljoonaa ihmistä on välittömän ruoka-avun tarpeessa ( määrä siis yksistään Afrikassa ).


Olen nykyiseltä ammatiltani tarjoilija, minulla on myös maatilatalouden tutkinto ja työkokemusta lypsykarjatiloilta.
Olen kahden lapsen äiti, ja rakastan ruokaa. Minulle se ei ole vain polttoainetta, vaan siihen kuuluu niin paljon muutakin.

Loppusanoiksi haluaisin todeta:
Mikään ei maailmassa yhdistä ihmisiä yhtä paljon kuin ruoka.
Kun istutaan yhdessä pöydän ääreen nauttimaan yhdessä valmistetusta ateriasta, se on rauhan ele.
Ruoka on maailman paras rauhanturvaaja.
On mahdotonta vihata ihmistä, jonka kanssa jaat aterian samassa pöydässä.

Anneli Laulumaa 6.6.2020

Rakkaudesta ruokaan - ja vähän juomiinkin

Mitä on ruoka??
Yksinkertaisimmillaan ruoka tarkoittaa aineita, joita ihminen syö ja käyttää ravinnoksi: ruokavarat, elintarvikkeet; ruoka, ravinto.

Mutta ruoka on paljon muutakin kuin polttoainetta.
Ruoka yhdistää ihmisiä kansalaisuuteen ja kieleen, sukupuoleen, ikään katsomatta.
Ruoan ääressä vietetään aikaa läheisten ja rakkaiden kanssa, sen äärellä tehdään myös suuria päätöksiä.
Ruokaa on tarjolla kaikissa ihmisen elämän tärkeissä hetkissä: ristiäisissä, rippijuhlissa, valmistujaisjuhlissa, häissä jne...
Myös silloin, kun on viimeisten hyvästien aika, istutaan usein pöydän ääreen syömään ja muistelemaan sitä edesmennyttä läheistä.

Ruoalla on siis meille suuri merkitys.
Mutta se mitä ruoka EI saa olla, on olla itsestäänselvyys!!!
Tälläkin hetkellä vielä maapallollamme menehtyy päivittäin ihmisiä aliravitsemukseen.
Meillä Suomessakin on lapsia, joiden ainoa lämmin ateria on kouluruoka.
Meillä on ihmisiä, jotka ovat hyvin riippuvaisia ruoka-avusta, eikä tämä minullekaan vierasta ole ollut .
Minäkin olen laskenut pennejä, kerännyt pulloja ja saanut ruoka-apua.
Itsestäänselvyys ruoka siis EI ole, kaukana siitä.

Maailman ruokakulttuurit ovat äärettömän kiinnostava aihe, ja maiden sisällä löytyy myös ihan omat alueelliset erikoisuudet, niin meillä Suomessakin.
Meillähän on hyvinkin omaleimaiset alueelliset herkkumme ja perinneruokamme, ihan Ahvenanmaalta Lapin pohjoisimpiin kolkkiin.

Myös monilla eri uskonnoilla on omat tapansa sallittujen ja kiellettyjen ruoka-aineiden suhteen.
Tähän kun lisätään eettisistä syistä olevat ruokavaliot, sekä terveydellisistä syistä johtuvat ruokavaliot; gluteeniton,laktoositon jne, niin on liene sanomattakin selvää, miten valtavan isoa osaa ruoka näyttelee elämässämme!

Ja paljonko ruoka työllistää, suoraan tai välillisesti, on jo ihan oma lukunsa sekin.
Esim.maidon matka sieltä lypsykarjatilalta meille kotiin jääkaappeihin työllistää jo sen tilan väen, meijeriauton kuljettajan, meijerin väen, taas logistiikkaa kun se kuljetetaan lähikauppaan jne...
Eikä pidä unohtaa jatkojalostusta.

Ravintolat, suurtalouskeittiöt, kahvilat, majoitusliikkeet jne jne....
Kauppahallit, torit, ruokamessut, ruokalehdet ym.

Ruoka on minulle hyvin sydäntä lähellä, ja ruoan ja juoman liitto yhtä lailla.

Minulla on siis maatilatalouden perustutkinto ja olen nykyään ammatiltani tarjoilija.
Kotona laitan mielelläni ruokaa ja leivon.
Suomalainen ruokakulttuuri ja lähiruoka on sydäntä lähellä, ja viinit olleet kiinnostuksen kohteeni jo yli 12 vuotta.
Viime vuosina olen innostunut maistelemaan myös pienpanimotuotteita , ja niistäkään ei ole tässä maassa pulaa.

Minun intohimoni on myös maailma ja reissaaminen.
Siihen kun yhdistää rakkauteni ruokaan, ja vähän juomiinkin, sekä lapsenomaisen innon oppia uusia asioita ja heittäytyä mukaan elämyksiin, niin tuloksena on melko meheviä ja herkullisia tarinoita.

Minua ei tulla näkemään isoissa hotelleissa lomailemassa.
Minä saatan löytyä joltain pieneltä Irlantilaiselta saarelta maalaamasta veneitä ja syömässä tuoretta makrillia.
Tai saatan olla Islantilaisella lammastilalla, tai vaikka Sveitsiläisellä viinitilalla.
Ehkäpä olen rakkaan fillarini Pahiksen kanssa retkeilemässä saaristossa ja vierailemassa marjaviinitilalla...

....tervetuloa mukaan matkalle - rakkaudesta ruokaan, minun kanssani!!

Turku - ja Nuuskamuikkusen aikalisä

3.2.2020 ----?
Astiat tiskaamatta, pölykoirat bilettää sängyn alla.
Kirjoitusvimman ja inspiraation iskiessä jää arjen askareet unohduksiin.
Minua on jo pitkään vaivannut luova ummetus, ja koska olen tällainen laidasta laitaan menijä, niin ummetus vaihtui kertapieraisulla luovaksi ripuliksi.
Joten " housut kintuissa" hullun kiilto silmissä annetaan nyt paukkua, niin kauan kun intoa riittää.

Tässä on nyt 2 kuukautta asusteltu " maailman huipulla, penthousessani" ( ihan vaan kerrostaloyksiö , mutta onneksi riittävän korkealla) .
Onhan tämä taas melkosta vaihtelua kimppakämppiin, reppureissaamiseen, ja asuntovaunussa elettyihin vuosiin.
Vaihtelu virkistää....jaksan vieläkin ilahtua vesivessasta, omasta arkkupakastimesta ja siitä, että ei tarvii keskellä yötä herätä turpa huurussa,kun kaasupullo loppunu kesken unien.
Nautin myös omasta rauhasta, hiljaisuudesta, omasta rytmistä.
Siitä, että asunto on juuri siinä kunnossa kotiin tultuani mihin se jäi sieltä lähtiessäni.

Tämä tuli ihan hyvään saumaan, nyt kun maailmalla myllertää Korona, eikä mikään ole kuin ennen.
Saan olla onnekas ja kiitollinen, että minulla on koti, läheskään kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
Katsellaan nyt rauhassa, miten tilanne etenee, ja miten maailma makaa kesän jälkeen...

Turku - Suomen Dublin

Turun naapurissa, Kaarinassa tuli siis vietettyä useampi vuosi, kun vaunu oli parkissa Kuusistossa leirintäalueella.
Tuli sieltä käytyä useampaan otteeseen Turussakin, ihan vaan huvin vuoks ja urheilun kannalta.
Turussa pyörähdin myös uskollisen ajokkini Pahiksen ( aka punainen paholainen eli Red Devil) kanssa, kun tuli niitä pyöräretkiä tehtyä myös näillä nurkilla, ennenkuin saaristo vietteli puoleensa.

Olen aina pitänyt Turusta. Se on sopivan kokoinen kaupunki, ei liian iso eikä liian pieni.
Meri on siinä aivan iholla, ja Aurajoki tuo oman tunnelmansa.
Turun linna muistuttaa historiasta ja myös siitä, että tämä oli aikanaan maamme pääkaupunki.
Täällä on mahtavat reitistöt fillariretkille, mm. Ruissaloon, Kuusiston linnanraunioille, eikä Naantali ja Parainenkaan ole kaukana - eikä edes Kökar ❤.

Täältä minä sitten päätin hankkia itselleni vuokrakodin, ja pitää hieman taukoa reissuelämästä...olen iloinen ja helpottunut, että aloitin tämän tauon omasta aloitteestani ja toiveestani, enkä tuon viheliäisen viruksen pakottamana.

Työkuviot meni täysin uusiksi, ainakin kevääksi, pahimmillaan myös kesäksi.
Tuli todellakin aikalisä, pitkä sellainen.
Onpahan aikaa lukea, kirjoitella, ulkoilla, käydä Pahiksen kans ajelulla, leipoa ja kokata, ja miettiä että mitähän nyt seuraavaksi....
Siinä sitä onkin pähkäiltävää, mutta eiköpähän tuo joku suuri ajatus syty jossain vaiheessa, kun on sen aika.

Se nyt on lie sanomattakin selvää, että tuo polte reissuun ja maailmalle on vielä niin kova, että ei tämä nykyinen osoite tule olemaan vielä minun viimeinen säilytyspaikkani.
Jos vaan terveenä saa pysyä, niin kyllä se rinkka vielä pakataan ja passi otetaan mukaan ja lähdetään tien päälle.
En jaksa millään uskoa, että rajat pysyvät kiinni loputtomiin, ja että ihmiset lakkaavat täysin liikkumatta.
En usko sitäkään, että ravintolat,pubit ja kahviot pysyvät loputtomiin suljettuina.

Elämä jatkuu, ei tietenkään samanlaisena kuin ennen koronaa, mutta jatkuu yhtä kaikki.
Se voi jatkua jopa joltain osin vähän parempana.

Tällä hetkellä kuitenkin aurinko paistaa ulkona, leskenlehdet kukkivat ja linnut laulavat, tämä hetki on tässä ja tulevaisuutta on turha murehtia ennen aikojaan.

Carpe diem - cease the moment ❤

50 vuotta, eikä suotta

   10.4.70 päästi ensimmäisen parkaisunsa pieni,punainen,ruttunaamainen tytöntyllerö .
Mikä aaria, mikä keuhkokapasiteetti, tytöstähän voi tulla vaikka oopperalaulaja..
..no ei tullut, oman elämänsä suihkujodlaaja kylläkin - näin sai alkunsa Kuopion lahja maailmalle.

Savosta on tullut paljon suuria lahjakkuuksia yhdeltä jos toiseltakin saralta, tässä muutama esimerkki: Allu " Rölli" Tuppurainen, Sakke Kuosmanen, Marco Hietala, Spede Pasanen - joka myös syntynyt 10.4...lista on pitkä.

  Samasta kalakukko-kaupungista sain siis minäkin alkuni. Siellä synnyin, kasvoin, vartuin.
Taaperosta teiniksi, ja teinistä aikuiseksi.
"Tukka pystyssä katuja astelen", lauloi Dingo, ja niin astelin minäkin tukka pystyssä - nimittäin irokeesi pystyssä.
Silloin muistan omankin äitini laulaneen jo aariaa, kun tyttö tulikin koulusta kotiin hitusen erinäköisellä habituksella kuin miltä oli aamulla näyttänyt vielä ennen kouluunlähtöään.

Noh, maapallo ja sen kaikki ihmeelliset kolkat olivat aina minua kiehtoneet, ihan sieltä lapsesta saakka.
Ja kun varsin varhain opin lukemaan, niin täysin uusi maailma avautui ja syntyi polte nähdä ja kokea. Ja tuo polte ei ole vieläkään sammunut, päinvastoin.

Minä haaveilin vaikka minkälaisista ammateista, mutta eniten haaveilin seikkailuista eri maissa.
Koulussa ainekirjoitus,englannin kieli ja maantieto olivat lempiaineitani, ja niissä olinkin aina hyvä ja innostunut oppimaan lisää.
Matematiikka,kemia ja biologia ei olleet ihan yhtä vahvoja aineita, joten eläinlääkärin ja meribiologin ura piti unohtaa melko aikaisessa vaiheessa.
Teoreettinen pänttääminen ei myöskään sopinut tälle elohopealle, joten lukio jäi kesken ja lähdin töihin.

  Ensimmäisen kerran lähdin ulkomaille joulukuussa 1990, kun pääsin au pairiksi eräälle vanhalle rouvalle, joka olikin sitten eräs varsin arvostettu ja tunnettu elokuva-maskeeraja. Toimin hänen kodinhoitajana ja rakkaiden koiriensa, Gusin ja Bertien, hoitajana.
Pääsin tutustumaan elokuvan Alien 3 tekemiseen, jota kuvattiin James Bondin studioilla.
Sain myös kunnian olla hänen nuoremman tyttären teatteriesityksen ensinäytöksessä, ja päästä esiripun taakse ihailemaan lavasteita ja puvustoa.

Tällä ensimmäisellä ulkomaanreissullani aloin paneutua tosissani myös eläinten hyvinvointiin ja eläinsuojeluu n, sekä kaikkiin niihin räikeisiin epäkohtiin, mitä maailmalla oli eläimiin liittyen.
Rouva itse, sekä hänen molemmat tyttärensä olivat voimakkaasti mukana erilaisissa eläinsuojelu-projekteissa.

    Palasin kotiin Kuopioon , mutta kipinä oli jäänyt.
Tie vei kuitenkin kaupunkilaistytön maatalousoppilaitokseen, ja karjanhoitajaksi.
Tuolta ajalta myös jäi loppuelämäksi hyviä muistoja, kommelluksia unohtamatta.
Mutta niin vaan kaatuivat puut ja moottorisaha lauloi minunkin toimestani, eikä kukaan edes vahingoittunut.
Kyntöaura tuli nätisti Belaruksenkin perässä, ja lehmät saatiin lypsettyä.
Minusta tuli melkein jo emäntä yhdelle tilalle, mutta se kipinä..se kulkuri veri, vei voiton ja elämä maatilan emäntänä vaihtui uusiin, erilaisiin seikkailuihin.

Ja taas mua vietiin....

Tuli uusia au pair reissuja Lontooseen, tuli opisjelijanvaihtoo Portugaliin( puutarhuria minusta ei kyllä tullut) , tuli lähes viiden vuoden keikka rapakon taakse Kanadaan...

On tähän 50 vuoteen mahtunut kyllä niin paljon kaikenlaista, että voisi syntyä kirjakin näistä muisteloista, lukijoita ei kyllä välttämättä ois kovin montaa.

Elämä on matka.
Matka, johon on mahtunut iloja ja suruja, suuria rakkauksia ja valtavia menetyksiä.
Ylämäkiä,alamäkiä.
Myötätuulta,vastatuulta. Aurinkoa ja rankkasateita.

Parasta, mitä olen aikaan saanut, on rakkaat poikani - he ovat minulle suurin inspiraationi ❤️.
Ystävät, pieni joukko, mutta sitäkin arvokkaampi. Olen niin kiitollinen myös heistä❤️
Sisarukset, kaikki kolme ❤️.

50 vuotta, eikä suotta!!
Totta totisesti toivon, että saan pysyä terveenä ja kulkea tallustella tällä maapallolla vielä hyvän tovin, ennenkuin hiekka minun tiimalasistani valuu loppuun.

Mikään ei ole itsestäänselvyys, ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus!

Kiitos näistä 50 vuodesta ❤️🙏!!