Vähiin käy ennenkuin loppuu 30.6.2016

Vähiin käy ennenkuin loppuu 30.6.2016

   Kolmatta viikkoa mennään nyt täällä pienellä Inishturkin saarella, jossa sää on ollut enempi vähempi viileähkö ja sateinen, mukaan on toki mahtunut myös aurinkoa ja valoa, ja runsaasti uusia elämyksiä ja juoksukilometrejä.

Tänä aamuna taas heräsin sateeseen, mutta ulkona näyttäisi hiljalleen jo kirkastuvan, minulla on siis toivoa päästä vielä iltapäivällä uuden veneprojektini kimppuun.
Aloitin sen maalaamisen tosin jo toissapäivänä, ja nyt olisi ehkä 1/3 vielä jäljellä.
Voi, miten sitä ihminen innostuukaan uusista asioista ja enpä olisi arvannutkaan, miten mukavaa puuhaa on veneen maalaaminen ☺.
Siinä näkee tekemänsä työn ja kättensä jäljen välittömästi, saa nauttia ulkoilmasta ja tehdä työtä itsekseen omaan tahtiinsa. Siis täydellistä minulle, heh.
Peten tamma varsansa kanssa saapuu vasta ensi viikolla, joten minä en valitettavasti tätä kaksikkoa ehdi tapaamaan, koska lähden itse saarelta maanantai aamuna kohti uusia seikkailuja uuteen määränpäähän.
Ai minne??
Sen näette sitten, kun olen päässyt perille 😉.
Eli kannattaa pysyä kuulolla, tulossa on lisää uusia kokemuksia uusissa maisemissa.
En minä nyt kaikkea paljasta, täytyyhän teitä vähän jännityksessä pitää☺.

  Tämä kolmen viikon aika Inishturkissa on kasvattanut minua taas ihmisenä, se on vahvistanut minua monellakin saralla.

Ensinnäkin olen joutunut siedättämään itseäni säälle, ja sille faktalle, että kun on paska keli niin sillon on paska keli, ja sille ei vaan voi mitään.
Turhauttavaahan se on, mutta jos antaa käydä sen hermoilleen, niin pahentaa vaan omaa oloaan.
On kyllä pakko myöntää, että talvi -ihminen tuskin koskaan tulen olemaan, ja se, että kun on muuten mielekästä tekemistä ja paikka missä viihtyy, vaikuttaa vahvasti omaan jaksamiseen myös huonoilla säillä.

Joka tapauksessa nämä täällä saarella alati muuttuvat säät ovat opettaneet minua ottamaan entistäkin suuremman ilon kuivista aurinkoisista päivistä.
Silloin kun on pieni sade, niin voi vielä olla ulkona ja tehdä jotain, käydä lenkillä jne.
Sitten kun sataa oikein antaumuksella, niin silloin on aika vetää henkeä, laittaa tulet takkaan, kääriytyä huopaan ja alkaa lukemaan.

Itseni rauhoittaminen paikalleen, ja ettei koko ajan tarvitse touhottaa 24/7 pää kolmantena jalkana, on ehkä suurin läksy oppia.
Varsinkin nyky-aikainen länsimaalainen ajattelumalli, joka on voimakkaasti työkeskeinen, ei helpota tätä opettelua rauhoittua.
Päinvastoin, aina kalvaa se syyllisyys laiskottelusta ja lorvimisesta, kun iso osa jengiä paahtaa nuppi punaisena aamunkoitosta yön tuloon, ja itse siinä sitten yrität löytää jonkun sisäisen balanssin kaiken kaahotuksen keskellä.
Ja kun nykyään koko ihmisen elämä mitataan melkein pelkästään sillä, miten paljon hän tekee töitä, ja miten tuottava hän on.
No, minä en ole varmaan lainkaan tuottava yksilö, mutta minä myös kulutan vähän.
Ja ei kaikkea voi mitata rahassa, eikä kaikesta tehdystä työstä saa korvausta rahassa.
Eikä ihmisen elämä saisi perustua vaan työhön, vaikka se ison osan elämää nappaakin.

Mihinkäs minä jäinkään ?????
Ai niin, itseni rauhoittamiseen....
Sekin, että täällä tämänhetkisessä majoituksessani ei ole ollut nettiä käytössä, on tehnyt pelkästään hyvää minulle.
Sellainen turha lorviminen ja notkuminen koneella on jäänyt pois.
Silloin, kun olen kylätalolle mennyt nettiin, niin olen hoitanut tarvittavat yhteydenpidot, hakenut jotain tietoa, päivittänyt kuvakansion ja blogin, ja siinä se.
Ja kun olen täällä majoituksessani, niin otan kirjan ja luen, kuuntelen musiikkia, kirjoitan näitä juttujani tai vaan olen ja katselrn ikkunasta merta.

Koko elämä on oppimista, ja kasvamista.
Nyt joku tietenkin sanoo, että ei tarvitse lähteä ns.merta edemmäksi kalaan oppiakseen esim.kärsivällisyyttä tms., ja tottahan se on toki, ei tarvitsekaan, ellei halua.
Mutta jos haluaa lähteä, nähdä ja kokea, niin eihän se ole keneltäkään muultakaan pois.
En minä pakota ketään kotimaisemissaan viihtyviä ihmisiä lähtemään minnekään muualle, saati sitten arvostele heidän valitsemaansa elämänpolkua tai syyllistä heitä.
Miksi siis minun haluani seikkailla maailmalla ja oppia uusia taitoja ja kieliä pidetään niin huonona asiana ja vähempiarvoisena elämäntapana?
En minä vahingoita ketään ja kuitenkin autan muita ihmisiä samalla kun reissaan. Enhän minä nytkään missään hotellin uima-altaalla makoile drinkkilasi kädessäni, vaan odotan pienessä talossa meren rannalla veneen kuivumista, että pääsen sen maalaamaan ja että isäntä saa sen myytyä.

Ja kuten jo aiemmassa blogissani kirjoittelin, niin suvaitsevaisuutta ja joustavuutta tämä opettaa.
Kyky tulla toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa ja sopeutua erilaisiin oloihin ja tapoihin ei luonnistu kaikilta, ei ainakaan pidempiä aikoja kerrallaan.

Se, mikä on erityisen mielenkiintoista, on se,että ihmiset jotka ovat antaneet minulle ns.vaikean ihmisen leiman, eivät ole ehkä itse omassa suvaitsemattomuudessaan halunneet nähdä mitään muuta.
Jos nämä piirteet, että ihminen on rehellinen ja aito ja vaatii sitä muiltakin, tekee hänestä vaikean ihmisen, niin sitten myönnän mielelläni olevani vaikea.

Minulle on kasvanut täydellinen nolla toleranssi draamaan ja paskan jauhamiseen, ei kertakaikkiaan kiinnosta mikään turha kakin jauhaminen tai jonkun roolin vetäminen.
Ei minulla ole tarve miellyttää ketään, jos ei minusta pidetä juuri sellaisena kuin olen eikä hyväksytä minua juuri sellaisena kuin olen, niin eipä voi mittään.
Ketään varten en ala itseäni muuttamaan enkä mitäön eri rooleja vetämään, en edes osaisi.
Sosiaalisen median, ja.esim.Facebookin tultua kuviin, olen usein törmännyt siihen,kun ihmiset puhuvat heillä olevan joku nettirooli erikseen.
Minkä ihmeen tähden täytyy pitää eri paikkoja varten eri rooleja? Miksi ei voi olla aito oma itsensä, juuri sellainen kuin on?

Ne ihmiset, jotka olen itse tavannut niin,että on ensin tutustunut facebookin kautta, ovat kaikki sanoneet,että olen juuri sellainen, minkälaisen kuvan ovat saaneet naamakirjan kauttakin.
Öööö.....no miksi EN olisi?
Tottakai olen, sillä ei minulla ole erikseen rooleja mihinkään facebookkeihin, vaan olen juuri se,mitä olenkin,aito itseni niin hyvässä kuin pahassakin.

Noh, tämä tästä....menee jaaritteluksi ja se nyt ei ainakaan kiinnosta ketään, jos nyt nämä minun kirjoittelut yleensäkään kiinnostaa.
Mutta eipä silläkään väliä ole, lukeeko näitä minun juttujani yksi vai sata ihmistä.

Anyway.....hyvää päivänjatkoa kaikille ☀

T. Saaren Ansku vielä muutaman päivän

Juoksun juhlaa 26.6.2016

Juoksun juhlaa 26.6.2016

  Melkein aamulla ehdin hetken jo kadehtimaan siellä Suomessa vallitsevaa lämpöä, kun omasta ikkunasta näkyi vain sumuiset kalliot ja tihuutti vettä.
Ajattelin silti nauttia maisemista,joten puin ylleni lenkkikamppeet ja lähdin polulle.
Heti kun olin kavunnut ylös kallioille vievän rinteen ja sulkenut takanani ensimmäisen lammasportin,tajusin häthätää koko tihuuttavaa sadetta. Tuntui kuin olisin sukeltanut johenkin toiseen maailmaan,vähän niinkuin Narniaan.
Sumu kietoi kaiken ympärillään suureen viileään syleilyynsä ja erotin polun allani vain pieniä pätkiä kerrallaan.
Välillä eteeni tupsahti kuin tyhjästä lammas tai kaksi,ja ne katsoivat minua hölmistyneinä ihmetellen, että kuka tähän aikaan ja tällä säällä on liikkeellä.
Tervehdin märkiä määkiviä villakasoja ystävällisesti ja jatkoin matkaani. Hiekka rapisi lenkkitossujen alla ja hengitys höyrysi,kosteus imeytyi vaatteisiini muttei ihme kyllä tuntunut lainkaan kylmältä tai epämukavalta.
Jonkun mutkan takaa sumuverho yllättäen raottui hieman,paljastaen joko karut kalliot tai vehreät nurmilaikut.
Meri oli ujolla päällä ja halusi kainosti pysytellä sumun suojissa,mutta sen aisti muuten kaikilla soluillaan vaikkei sitä nähnytkään.
Kaksi kertaa juoksin tuon kierroksen,ja huomenna käyn sen kävellen mittaamassa endomondolla, koska isäntä halusi tietää lenkin pituuden.

Lenkkarit ja muutkin vaatteet olivat läpimärät kun palasin tuvalle, joten eikun vaan tuli takkaan ja tossut siihen tulen lähelle kuivamaan...vaatteet sai suoran lennon pyykkikoneeseen,ja juoksija suihkun kautta lounaalle.
Mutta fiilis oli taas aivan uskomaton, sitä rakastui juoksemiseen uudestaan, jotenkin heräsi taas siihen upeaan tunteeseen, miksi ylipäätään on jäänyt niin koukkuun tähän koko lajiin.
Välillä se meno on sellaista tasaista pakerrusta, musat korvilla taivaltaen jotain tienreunaa maisemien ollen koko ajan monotonisen tylsät, mutta kyllä silloinkin jossain vaiheessa tulee se flow päälle, ja hyvä fiilis.
Ja sitten on niitä lenkkejä, jotka sytyttää liekkeihin, syystä tai toisesta, usein upeiden maisemien vuoksi lenkkireitin varrella.
Niillä lenkeillä juoksu usein kulkee jo alku askelluksesta lähtien vaivattomasti ja kevyesti,ja tuntuu ettei väsy lainkaan.
Se on kyllä taattua, että yhdeltäkään lenkiltä en ole palannut huonolla tuulella, vaikka monelle lenkille olen lähteny savu korvista nousten ja puhisten kuin raivo härkä.

Ja juokseminen, se on ihanaa myös siksi,että sitä voi tehdä milloin vain ja missä vain. Se ei katso vuodenaikaa eikä kellonaikaa eikä paikkaa, ja kun on hankkinut itselleen parhaat mahdolliset juoksukengät,niin sen jälkeen laji on ilmainen.
Saa siihen toki rahaa uppoamaan jos haluaa, mutta vähävaraiselle ihmiselle tämä laji on armollinen kun se pääasia,eli ne kunnon kengät on hankkinut.
Naisena joutuu satsaamaan myös hyviin istuviin juoksuliiveihin, jos omaa edes vähän rintavarustusta.
Mutta ne trikoot ja juoksupaidat, ne olen minä hankkinut Lidlistä ja joskus sporttiliikkeiden alennusmyynneistä.
Ja siihenpä oikeastaan loppuu minun rahan kulutus lajiin, muutamat kisat olen juossut (puolimaratoneja lähinnä)ja jokunen juoksijalehti hankittu vuosien aikana, mutta edelleen olen sitä mieltä, että lajien ykkönen.
Sitten vaan vaatteet päälle,kengät jalkaan ja menoksi...töppöstä toisen eteen...vasen oikea vasen oikea jne.......ei se ole sen vaikeampaa,ellei siitä itse tee vaikeaa ja monimutkaista ja hankalaa.

Oma polveni ei kestä täysmaratonia eikä sille treenausta, eli säännölliset pitkät lenkit olisivat jossain vaiheessa lopullinen stoppi koko juoksulle.
Kyllähän se harmitti, harmittaa, mutta minkäs teet...turha sitä jalkaa on tahallaan rikkoa, kun nyt sillä pystyy kuitenkin juoksemaan vielä kivasti.
Pieni masokisti minussa olisi halunnut saada juosta sen 42,195km ja yhden ultran, mutta kaikkea ei voi saada.
Näin ollen keskityn puhtaasti fiilistelylenkkeihin ja puolimaratonin pituisia lenkkejä voin vielä tehdä,ja se on hyvä se.
Sen lisäksi että olen saanut nauttia huikeista lenkkimaisemista rakkaalla Kökarin saarella ja kotikaupunkini Kuopion järvimaisemissa, olen saanut juosta Tanskassa ja Irlannissa, Irlannissa jo toistamiseen tämän vuoden nimiin.
Taidankin keskittyä tällä loppureissulla hienojen juoksureittien " saalistukseen", ja siihen on kyllä saatava pari kaupunkiklassikkoa ja upeita merellisiä lenkkejä ja vuoristokierros......
Olisiko vähän huippua juosta Thames -ja Seinejoen vartta ihaillen samalla tuttuja postikorttikuvia??
Tai juosta Alppimaisemissa? Tai tuntureilla Norjassa?
Maailma on täynnä huikeita polkuja ja teitä,jotka suorastaan huutavat nimeäni ☺.
Ja ennenkuin heitän hyvästit rakkaaksi tulleelle Irlannille, niin Connemaran tai Killarneyn kansallispuiston maisemissa on pakko päästä juoksemaan.....on vaan pakko ☺.

Tuntuu,että siitä on jo ikuisuus kun alotin juoksemisen, ja kuitenkin se oli vasta vuonna 2009,kun olin 39vuotias ja jossain määrin vielä ylipainoinen.
Juoksu avasi minulle oven aivan erilaiseen maailmaan,ja on tavallaan pelastanut henkeni.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on vaan jotenkin niin lumoava tapa liikkua niinkuin on tietenkin kävelykin.
En yhtään ihmettele,että ihmiset lähtevät pitkille pyhiinvaellusmatkoille tai jotkut jopa muuten kävellen etenevät pitkiäkin matkoja.
Mutta hätäisen hommaa se ei ole, ja jos ei viihdy yhtään yksin itsensä kanssa,niin voi tulla aika äkkiäkin äitiä ikävä.
Mutta minulle tämä sopii....siksi harvoin juoksen kenenkään seurassa,ja massatapahtumat eivät ole enää minun juttuni. Ne oli hienoja kokemuksia silloin alussa, mutta nyt viihdyn itsekseni.

Eläköön juoksu ❤

T.Ansku ☺

Sataa sataa ropisee 28.6.2016

Sataa sataa ropisee ☔☔ 28.6.2016

   Onpa hyvä,että eilen oli vaihteeks kuiva ja aurinkoinen päivä,pystyi olemaan ulkosalla koko päivän.
Mutta eiköhän tämä sade ala jo omalta osaltani riittämään,aika siirtyä jonnekin muualle nauttimaan kesäisemmistä keleistä.
Eilen olikin taas oikee touhotuspäivä aamusta iltaan asti, ja siihen ehti mahtua jännitystäkin joka lähtöön.
Bell-koiran kanssa kävimme aamulla pitkällä kävelyllä kallioilla, sitä seurasi vielä lyhyt veneen lakkaussessio siihen veneeseen,jota aiemmin olen käsitellyt.

Iltapäivällä oli sitten vuorossa päivän ensimmäinen jännitysnäytelmä.
Isäntä otti minut mukaansa Jackie G:n kyytiin, hänen kalastusveneensä, kun lähti tyhjentämään hummeri-pyydyksiä.
Itse matka merelle kohti pyydyksiä meni vielä ihan hyvin. Aurinko paistoi ja meri kimmelsi,ja ehdin jopa hetken nautiskelemaan.
Se ilo oli sitten lyhytaikainen, sillä siinä vaiheesss kun alkoi se hummeripyydysten alukseen vetäminen, niin alkoi minun koettelemukseni.
Vene keinui kyljeltä toiselle, välillä ympäröivät aallot viskasivat vettä laitojen yli. Lattia oli liukas,ja pidin tiukasti reunoista kiinni pysyäkseni pystyssä.
Haastetta pystyssä pysymiseen lisäsi myös pian lattian herääminen henkiin.
Hummeri pyydyksistä vapautetut meren elävät ottivat ns.tilan haltuun,ja pian jouduin väistelemään erinäköisiä rapuja,hummereita ja kaloja jo valmiiksi liukkaalla lattialla.
Ikäänkuin tässäkään ei olisi ollut vielä haastetta tarpeeksi,niin vene alkoi tehdä sellaista karusellimaista pyöröliikettä siinä aallokon sisällä tavallaan.
Merisairaaksi en tullut,ja siitä olen helpottunut.
Mutta oloni äärimmäisen epämukava ja sitten mukaan tuli aito pelko.
Tiesin kyllä,että isäntä ei olisi minua mukaansa ottanut,jos olisi ajatellut sään olevan liian huono. Tiesin senkin,että hän on kokenut merenkävijä ja kalastaja ja tuntee nämä vedet ja veneensä.
Mutta kun pelko astuu kuvaan, niin se astuu kuvaan, ja sille ei vaan voi mitään.
Yritin hyvän aikaa hengitellä syvään ja rauhoitella itseäni, mutta epäonnistuin yrityksessäni, pelko otti vallan, ja jouduin pyytämään isäntää palauttamaan minut rantaan.
Minulla on aina vesillä ollessani pelastusliivi, ihan yhtä 100%:lla varmuudella kuin turvavyö autossa ja kypärä pyöräillessä.
Mutta tuli niin avuton ja orpo olo siellä pienessä kalastusveneessä meren aaltojen leikkiessä sillä, että mikään pelastusliivi ei tuonut turvaa.
Kunnioitukseni merta kohtaan kasvoi entisestään, siinä vasta voimaa ja kokoa...huh...
Isäntä laittoi uudet syötit pyydyksiin,heitteli pyydyksiä takaisin mereen ja sitten lähti viemään maakrapua rantaan, sataman suojiin.
Hiljainen, hieman kalpea Suomalaistyttö kampesi itsensä kömpelösti laiturille alahuuli väpättäen. Sekin olisi ollut jo näky itsessään,olo oli kuin merinorsulla päälläni olevien sadevaatteiden ja pelastusliivin sekä raskaiden kumisaappaiden vuoksi. Siihen kun lisää jännityksestä väsyneet ja kangistuneet lihakset,niin rantautuminen todellakin näytti eräänlaiselta vyörymiseltä. Olisin varmaan nauranut itsekin, jos olisin nähnyt itseni 😄.

Siitäkin selvittiin, ja yöuniin se kokemus ei tullut, ja merelle haluan edelleen, sillä pelkoa ei jäänyt siinä määrin, että se olisi aiheuttanut jotain pysyvää.
Saipa taas Ansku mitä tilasi, uuden unohtumatttoman kokemuksen, jonka takuulla muistaa loppuikänsä.

Isäntäkään ei ollut onneksi kärttyinen, kun joutui kesken keikan palauttamaan minut rantaan, vaan taisi ymmärtää että pelkäsin tosissani, eikä edes leukaillut siitä.

Tein illaksi hyvän salaatin, keitin kananmunia ja hyvän aterian jälkeen menimme vielä istuttamaan.....ööööö....olikohan se jotain kurttukaalia....no jotain salaatin tapaista kuitenkin.
Tehokkaan kitkemisurakan jälkeen istutettiin nämä rehut maahan, ja minä ampaisin vielä lenkille.
Tuttu kierros, tutut maisemat, mutta lempeä ilta-aurinko tyynnytteli juoksijaa päivän koettelemuksista.
Se oli taas kerran juoksemisen riemua parhaimmillaan, ja suihkun jälkeen alkoikin uusi jännitys....
Islannin matsi Englantia vastaan, ja voi riemua, kun piskuinen maa kaukaa pohjoisesta voitti perinteisen jalkapallomaan ☺⚽!!!!
Kyllä tuuletin ja riemuitsin sydämestäni Islantilaisten voiton puolesta, ja noita komeita voitokkaita viikinkejä saan siis kannustaa jatkossakin!!!!!

  Päivän tapahtumat piti minut hereillä vielä hyvän aikaa pelin loppumisen jälkeenkin, mutta sitten kun uni vihdoin saapui, niin lamppu sammui kerta rykäsyllä...niin tuli taas yksi päivä päätökseensä Inishturkin saarella ja uutta kohti 😉

Lämmöllä: Ansku aka Ann O 'Songland

Politiikkaa,puutöitä ja kyläjuhlia 25.6.2016

Politiikkaa, puutöitä ja kyläjuhlia 25.6.2016

  Aurinkoista ja lämmintä juhannusta ☀☀❤!!!!!!

Ja heti kun muistan......wuhuuuuuu☺⚽🍀 - hyvä Irlanti, kerrassaan mahti juttu kun voittivat Italian ja pääsivät jatkamaan turnausta, täällä Irlannissa kyllä on tuuleteltu oikein huolella tuota voittoa.
Sunnuntaina onkin sitten matsi Ranskaa vastaan, tiukka peli tulee kyllä.
Ja mahtavaa, että Islannin komistuksetkin pääsivät jatkoon 😘
Ihanaa, kun ns. pienet maat tulevat ja voittavat jalkapallon perinnemaat, tekee hyvää koko lajille, säilyy vaihtelevuus ja lajin kirjo.

  Kävin aamulla vielä verstaassa hiomassa ja lakkaamassa airot ja lattialankut, ja minussa on herännyt sisäinen puuseppä ja maalaaja ☺.
Nautin todella tuosta upean veneen käsittelystä, ja puun tunnusta käsien alla ⛵.
Isäntä telkesi minut verstaaseen 😄😄..epähuomiossa ja ajatuksissaan oli vetänyt ulkopuolelta oven säppiin ja sitä ei saanut millään sisältäpäin auki.
Aloin jo katselemaan vaihtoehtoista ulospääsytietä, mutta onnekseni naapurin papan avustaja Dave oli liikekannalla ja pelasti minut pinteestä.
Isäntä pahoitteli kyllä vuolaasti ja oli kovasti nolo kömmähdyksestään, sattuuhan noita.

  Kohta lähden kylätalolle, kun puoliltapäivin pitäisi alkaa jo tapahtumat ja luvassa myös  livemusaa.🎻🎶🎸☺
Tätä päivää olen odottanut, samoin kuin sitä, että pääsen maalaamani purjeveneen kyytiin merelle.
Aamulla sateli vähän, mutta nyt näyttäisi hieman kirkastuvan.
Kirjoittelen sitten illalla lisää päivän tapahtumista, ja palaan kommentoimaan myös naapurimaan Britannian lähtöä EU:sta.
By the way, onneksi sain mahtumaan jalkaani viime syksynä Tanskasta ostamani farkut, ne toimii minun mittarina siitä, onko tarpeen tarkastaa syömisiäni ja liikunnan määrää.
Lenkkien määrää voisi taas lisätä pikkuhiljaa, ja tehdä yhden kympin lenkin ainakin viikossa.
Mutta ei täällä ihan olla laiskoteltu kuitenkaan, ☺.
Paree lähtee kalpsimaan pikku hiljaa etten missaa lampaiden kerintä kisaa 😄.

       Olipas mukava päivä, ja sääkin suosi☀, ihmisiä oli liikkeellä, niin paikallisia kuin turistejakin.
Pääsin katsomaan korin punontaa, villan käsittelyä ja kehräystä ja tietysti lampaan kerintäkilpailua, joka käytiin käsipelin perinteisillä kerintäsaksilla, mitä tehdään paljon edelleenkin, varsinkin saarilla.
Lampaat Inishturkissa ovat enimmäkseen ns. Black-faced rotua, joka on omiaan karuilla kallioisilla saarilla. Nämä lampaat ovat lihansa puolesta hyviä, villaa varten Texelit parempia, mutta ne vaativat isommat rikkaammat laitumet.
Olihan sitä mukava katsoa, homma kävi sukkelasti eikä lampaatkaan saaneet kerintävammoja.
Kiva oli rupatella kyläläisten kanssa oikein kunnolla, ja päivän kruunasi herkullinen päivällinen kylätalon ravintolassa, jonka isäntäni minulle tarjosi kiitoksena ahkerasta työstä veneen parissa.
Koska saan täällä kotosalla niin hyvää kalaruokaa, niin tilasin kanaa ja vuohenjuustoa pestolla, slurps 😛.
Lämpöä täällä tänään ehkä parhaimmillaan 16C, eikä harmittanut yhtään kuulla, että siellä kotimaassa hellelukemia, on ollut vissiin muuten niin kivaa että säillä ei ole juuri ollut niin paljon vaikutusta fiiliksiin.
Tosin jos olisin ollut nyt kotona ja lämpöä olisi ollut tuo sama 16C niin olisin tod.näk. aikalailla kettuuntunut ☺.
Mutta olen aidosti iloinen poikani ja niiden ystävien puolesta, jotka itseni lailla pitävät lämmöstä ❤☀.
Ehkäpä piipahdan Irlannista lähdettyäni jossain, jossa olisi vähän hellettä luvassa minullekin, niin saisin käydä vaikka hellemekossa kävelyllä tai muuta kivaa.
Välillä tekee mieli kotiin jo tämän paikan jälkeen, enimmäkseen ei yhtään tee mieli palata.
Katotaan nyt.....


  Ei varmaan yllätys, että aika monien keskustelun aiheena oli tänään täälläkin tuo Britannian äänestys lähteä EU:sta.
Täällä Irlannissa varsinkin se vaikuttaa erityisen paljon, sillä Irlanti vie paljon erilaisia maataloustuotteita Britanniaan. Ja tietenkin yhteinen maaraja Pohjois - Irlannin kanssa ja mahdolliset uudet tullimaksut ja muut muodollisuudet hankaloittavat kovasti kaupankäyntiä ja liikennettä.

Skotlantilaisista yli 62% äänesti EU: hun jäämisen puolesta, ja saivat nyt mahdollisuuden uuteen itsenäisyysäänestykseen, joka menee varmasti läpi tällä kertaa.
Edellisen äänestyksen alla Skotlantia nimenomaan uhattiin sillä, että se putoaa EUsta ja joutuu jonon hännille uuden EU hakemuksensa kanssa, tämä oli suuri syy miksi Skotlanti ei itsenäistynyt vielä 2014.
Nyt kun Britannia eroaa EU:sta vastoin Skotlantilaisten tahtoa, niin heillä on oikeus nostaa itsenäisyys äänestys uudestaan pöydälle, ja näin tulee käymään.
Itse soisin mielelläni Skotlannin ottavan eron Britannian ikeestä ja pääsevän omilleen, jää nähtäväksi minkälaisia ratkaisuja pohditaan Pohjois -Irlannissa, sillä enemmistö sielläkin halusi jäädä EU:hun.EU:n hyödyt ovat kuitenkin selkeästi suuremmat varsinkin Skotlannille kuin jäsenyydestä aiheutuvat haitat.

  Toisaalta nostan hattua sille, että Briteille annettiin mahdollisuus äänestää tästä asiasta, vaikkeivat kaikki tuntuneet edes tajuavan mistä äänestivät ja mitkä seuraukset sillä voisi olla.
Vaikea nähdä Suomen politiikan valtahahmojen antavan tätä tilaisuutta äänestää asian tiimoilta, sillä melko varmaan tulos olisi samaa luokkaa kun nyt Britanniassa....sepä siitä demokratiasta sitten.

On aivan selvää, että idealistinen hanke Euroopan Uniosta natisee liitoksissaan, ja Britannian kaltainen suurmaa kun lähtee unionista, niin se kertoo volyymejä siitä, että joku mättää ja pahasti.
Jää vain nähtäväksi, ehkä vuosienkin päähän, mitkä vaikutukset tällä on maahan itseensä, heidän naapurimaahan Irlantiin ja ylipäätään koko EUn rakenteeseen ja tulevaisuuteen.
Kun äänestystuloksia oli laskettu ja tutkittu tarkemmin, niin varsinkin nuoremmat ihmiset ja Lontoo olivat EU:hun jäämisen kannalla. Vanhempi väki ja Pohjois-Englanti olivat lähtemisen kannalla, ja sukupolvien välinen kuilu srkä maaseudun ja kaupunkiväestön kuilu kasvoi vähän lisää.

Tätä koko Brexitiä puidaan varmaan vielä pitkään, ja se voi aiheuttaa domino efektin: näitä EUsta eroamis äänestyksiä voi olla odotettavissa muissakin maissa, ainakin Alankomaat ja Tanska ovat väläytelleet äänestyksistä, tosin ko.maissa tätä ovat kuuluttaneet varsin kansallismieliset puolueet johtuen maidensa pakolaispolitiikasta.

Mitä Suomen tilanteeseen tulee, niin vaikea sanoa.
Olisi kyllä demokratian kannalta jo itsessään oikeudenmukaista, että meillekin annettaisiin oikeus äänestää niin EU:hun jäämisestä tai siitä lähtemisestä kuin myös NATOon liittymisestä.
Tätä tuskin tulee tapahtumaan, koska meidän hallitus on sitä mieltä, että EU on niin hieno hanke, että siitä pidetään kiinni kynsin hampain no matter what happens.....
Toki pakko myöntää sekin, että vaikka tuossa unionissa ongelmansa onkin, niin en tiedä, onko Suomella enää varaa erotakaan.
Sen kyllä tiedän, että Suomen pitää aina pystyä pysymään omavaraisena ruoantuottajamaana, ja siitä ei kyllä saisi yhtään tinkiä.
Meillä ei ole varaa jättää maataloutta tuonnin varaan, eikä siinä olisi mitään järkeäkään.On ehdottoman tärkeää huolehtia siitä, että kotimainen ruoantuotanto säilyy aina.

Suomi ja Irlanti ovat itseasiassa monin tavoin samankaltaisia maita, samat ongelmat tullut EUn myötä ja molemmat pieniä maita paljoltikin riippuvaisia isojen naapurimaidensa oikuista ja tempauksista ( Britannia ja meillä Venäjän tempaukset).

Mutta se, että pystyisikö piskuiset Suomi ja Irlanti eroamaan EU:sta ja pärjäämään omillaan, on kysymys, johon en kyllä uskalla vastata, enkä osaisikaan.
Ja olisiko erosta hyötyä? Jos olisi, niin olisiko hyödyt suuremmat kuin eroamisesta johtuvat haitat?
Näitä pohditaan varmaan Britanniassakin nyt antaumuksella, mutta vaikka maa selviäisikin erosta kohtuu pienellä kriisillä, niin sitä ei voi verrata Suomeen jo maantieteellisten syiden takia.

  Mutta se siitä nyt tällä kertaa....
Minä olen kääriytynyt torkkupeittoon ja varpaita lämmittää rakkaan ystävän kutomat villasukat, tuli rätisee takassa ja iltatee lämmittää sisuskaluja...
Jos huomenna ei tuule liikaa, niin Myrskyluodon Ansku pääsee kalaan 🎣

  Hyvää yötä !

T. Ann O ' Songland

Ps. Tapasin kyläjuhlissa paikallisen miehen, joka oli ollut juuri vuoden Suomessa Espoossa opettamassa puutöitä ala-asteella..oli pitänyt kovasti sekä oppilaistaan kuin myös Suomesta.
Tämän lisäksi myös tapahtumassa olleen korinpunojan siskon mies on kotoisin Ahvenanmaalta, joten maailma on pieni ja matkailu avartaa ❤❤.


Pps. Kirjoitan lähipäivinä juttua siitä, mitä kerron Suomesta maailmalla liikkuessani, en usko olevani ollenkaan lainkaan hullumpi maani edustaja maailmalla - olen kielitaitoinen ja fiksu, avarakatseinen ja varmasti edustan aina kotimaatani parhaani mukaan ja suurella sydämellä.❤

23.6.2016 Waiting games....

23.6.2016 Waiting games.....

Vene on nyt päämastoa vaille valmis, sen kun saan hiottua ja lakattua niin wuhuuu ☺!!!!!!!
Mulla on nyt diili täällä 3.7 asti, jonka jälkeen kaikki auki....katellaan rauhassa mitä tuleman pitää....
Juuri kun pääsin eilen kirjoittamasta, että päiviin on tullut vähän rytmiä, niin tilanne muuttuu.
Aamulla sateli vettä, joten lähdin hetkiseksi moikkaamaan kylällä olevaa Italialaista tyttöä, joka myös vapaaehtoisena täällä.
Ja kun palasin takaisin tupaan, niin sade lakannut ja sää kirkastunut - ja talon isäntää ei näy missään. Veneet rannassa, mutta ukosta ei tietoakaan.
Ottaen huomioon, että puhelimet keksitty, kuin myös paperi ja kynä, niin ei pitäisi olla liian vaikeeta laittaa pientä viestiä.
Ei tässä muuten mitään, mutta kun minun omatkaan hommat ei nyt edisty.
Hiomapaperia en vajasta löytänyt, enkä uskalla alkaa suoraan lakkaamaankaan, kun sanomista tulee kuitenkin. Mikään ei ole turhauttavampaa, kuin tyhjänpäiväinen odottelu.
Tupakin on lakaistu ja puita haettu takan nurkalle, ja nyt jos lenkille erehtyis lähtemään, niin eikö vaan ois isäntä sillä aikaa tullu paikalle ja häippäissyt uudestaan.....argh 😕.
Nyt on mennyt koko aamupäivä harakoille, mutta vapaapäivää en tästä tee, koska silloin olisin jo aamusta lähtenyt omille teilleni.

  Elsan ponikamu varsansa kanssa pitäisi vihdoin saapua huomenna. Se on kyllä tosi hyvä juttu jos siirto nyt onnistuisi,sillä Elsa kaipaa selkeästi lajitoverien seuraa.
Bell on joutunut pieniin kahnauksiin erään lammastilallisen kanssa, kun reipas paimenkoira käynyt paimentamassa muittenkin lampaat siinä sivussa. Sehän ei tietenkään ole hyväksyttävää, joten neitokainen on sitten joutunut tyytymään oman pihan nähtävyyksiin ja kiinni pitkään lankaan.
Minun pitäisi päästä vielä kiipeämään noille korkeammille kallioille ja rinteille, jos mielin nähdä lunneja tällä reissulla.
Mutta minun korkeanpaikankammoni yhdistettynä kovaan tuuleen ja usein hieman sumuisiin huippuihin, ei ole paras mahdollinen yhdistelmä.
Joten nähtäväksi jää tuleeko vuoret huiputettua ja tiput nähtyä....

  Pääsin sit vihdoin vähäksi aikaa sen maston kimppuun, hionta ja lakkaus tehty, joku viimeistelyaine puuttuu vielä.
Tänä iltana kuulema paatti upotetaan hallitusti veteen satamassa, että kaikki saumat turpoaa kiinni ja veneestä tulee vedenpitävä. Siellä se saa olla pari päivää upoksissa kunnes saadaan nostaa ylös.
Toivon todellakin, että jurottava kalastaja ottaa minut ajelulle sillä, sen totisesti olen ansainnut.
Meinasin kyllä viskata koko mörökölliä vesipullolla päähän kun kuulin hänen sanovan, että hän on maalannut veneen ja Anneli autellut 👿😬..
Autellut????
Jopa oli vähättelyn maailmanennätys ottaen huomioon, että olen viikon puurtanut itsekseni sen veneen kimpussa, ja isäntä viimeisteli sen sinisen lautansa.

   Minulla ei ole mikään ongelma tehdä töitä, joko palkkatöitä tai vapaaehtoitöitä ruoka & majoitus palkalla, mutta siinä vaiheessa kun alan tuntea, että olen itsestäänselvyys ja työpanostani ei lainkaan arvosteta, ja saan tuntea juurikin olevani pelkkä halpa työvoima, niin näen punaista.
Jos ihminen vartavasten omilla vähillä rahoillaan matkustaa omalla ajallaan toisen ihmisen luo häntä auttaakseen, niin vähintä mitä se isäntäperhe voi/pitää tehdä, on saada tämä vapaaehtoinen tuntemaan itsensä osaksi perhettä ja porukkaa.
Harmi sinänsä, sillä kaikki muut saarella ovat ottaneet minut omakseen ja ovat ystävällisiä, mutta kyllä tämä on täällä itse kohteessa sellaista munankuorilla kävelyä koko ajan, että huh huh....
Välillä on isäntä ihan ookoo ja yllättää makrilleilla ja ravuilla, mutta sitten muuten sellainen tasainen jurnutus ja murahtelu ja silent treatment käy vähän puisevaksi.
Sen verran voi sanoa hänelle nyt puolustukseksi, että pitkäaikainen sitkeä flunssa väsyttänyt miestä enemmän, ja tehnyt vissiin ärtyisämmäksi.
Lääkäriin meni vasta minun tiukan komennuksen ja saarnan jälkeen, täytyy toivoa että tropit alkavat purra ja saadaan ukko taas entiselleen 😄.
Noh, mulla on vähän reilu viikko jäljellä enkä anna moisen kiukuttelun pilata tätä aikaa kauniilla saarella.
Mörköilkööt ihan keskenään, mä teen hommani hyvin kuten aina, ja vapaa-aikani vietän ittekseni tai muiden kanssa hengaillen.
Mörökölli - kalastajista huolimatta tämä reissu on jo nyt kannattanut ja ollut antoisa, ja kohta lähden lenkille fiilistelemään ❤☀
 
  Juokseminen on kyllä kerrassaan loistava harrastus, sitä voi tehdä milloin vain ja missä vain....
Varsinkin reissussa ollessa on aina niin motivoivaa, kun maisemat on erilaisia eri paikoissa, ja into pysyy yllä.

Ps. Ihana tuoksu valtaa koko asunnon.....uunissa on kana kypsymässä, jonka hieroin valkosipulilla, merisuolalla ja oliiviöljyllä.
Isäntä tilasi keitetyt perunat , mikä ei ole yllätys, sillä niitä hän syö joka päivä.
Itselleni laitoin kanan kylkeen uuniperunoita ja kasviksia, ja ne sai saman hieronnan osakseen kuin kanakin, mustapippurilisällä 😛
Tykkään kyllä potuista minäkin, mutta en joka päivä, enkä aina keitettyinä.
On muuten ensimmäinen kerta, kun käytän kaasu - uunia, kaasuliesi on tuttu vaunuiluhommista.

 Näin täällä.....ylihuomenna on se perinnepäivä, ja illalla livemusaa...luulen, että se on sidukan paikka 🍺.

Yksi tärkeä pointti vielä:
Jos tulette koskaan Inishturkin saarelle, niin varatkaa käteistä, täällä ei ole koko saarella mahdollista maksaa missään kortilla saati nostaa käteistä.
Tilanne varmaan muuttuu jossain vaiheessa, mutta jos jollekin tulee kova halu päästä tälle kauniille saarelle jo nyt, niin rahaa mukaan...cash only 💸💵💰

Ja niitä kuvia löytää täältä:

www.liekki.kuvat.fi

Kansio: Inishturk

22.6.2016 Puhetta jalkapallosta, uskonnosta ja roolijaoista

22.6.2016 puhetta jalkapallosta, uskonnosta ja roolijaoista

   Kuiva tuulinen sää auringonpaisteella höystettynä on antanut minulle hyvin tilaisuuden jatkaa jo varsin rakkaaksi tulleen veneen parissa, tänään lakkasin jo mastoja ja eilen maalasin venettä sisäpuolelta.
    Meille tuli isännän kanssa pientä neuvottelua veneen ylimmän laudan värityksestä, minä olisin halunnut jättää sen mustaksi tai maalata valkeaksi.  Isäntä halusi kirkkaan sinisen, ja koska vene oli hänen, niin sininenhän siitä tuli, tosin sen kunnian maalauksesta hän sai toteuttaa aivan itse 😄. Ja niinpä itsepäinen Irlantilais kalastaja sitten tekikin, kun vähintään yhtä itsepäinen Suomalais nainen oli mastojen kimpussa.

 Päiviin on tullut rytmi, kun aamupalan jälkeen vietän puolille päivin aikaa työstäen venettä, jonka jälkeen pidän noin tunnin ruokatauon ja jatkan vielä pari tuntia veneellä.
Loppupäivä menee sitten touhuten millon mitäkin, eilen vähän pyykkäilin ja käytin koiraa uimassa, hain takkapuita sisälle jne jne...
Aamulla kävin juoksemassa, ja illalla tein tutun kotijumpan lankkuineen ja kyykkyineen ja rutistuksineen.
Saarella olevat lukuisat mäet ja rinteet pitää hyvin reidet kunnossa 😉
 
Jos olisin kova penkkiurheilija, niin illat menisivät nyt tiiviisti jalkapallon EM kisojen parissa, sitä kun tuntuu tulevan vähän joka kanavalta.
Islanti -Unkari peliä innostuttiin katsomaan, ja tänään pelaa Irlanti Italiaa vastaan.
Tässä taloudessa ei olla kauhean fanaattisia jalkapallofaneja, vaikka muilta mielipiteiltään talon isäntä osaa olla aika jyrkkä, paistanee pohjalta katolilainen ajatusmalli.
Itse olen saanut olla puremassa hammasta jo muutamaankiin otteeseen, kun omat mielipiteeni poikkeavat hyvinkin vahvasti talon isännän ajattelusta, enkä halua ehdoin tahdoin aiheuttaa mitään kansainvälistä konfliktia ☺.
Mutta aina en ole pystynyt välttämään vastaamiselta, varsinkaan kun jotain suoraan kysytään.
Viimeisin tällainen aihe oli seksuaalinen suuntautuminen, ja tuli erittäin selväksi, että isännän kanta oli vähintäänkin Perussuomalainen tässä topikissa.
Minä sanoin kuten ajattelenkin, että seksuaalinen suuntautuminen, kuten esimerkiksi uskontokin, ovat jokaisen ihmisen henkilökohtaisia valintoja, joihin heillä on oikeus.
Antaa kaikkien kukkien kukkia 🌹
Tässä maailmassa on jo niin paljon vihaa ja väkivaltaa ja pahuutta, että rakkaudelle pitää löytyä tilaa ❤ ja jokaisella on oikeus rakastua ja rakastaa.
Se, onko ihminen biseksuaali, hetero tai homoseksuaali, ei ole millään tavalla olennaista.
Sitä en tiedä miellyttikö vastaus kysyjäänsä, mutta sehän taas ei ole minun " ongelmani" . Ei pidä kysyä, jos ei kestä kuulla vastausta 😉
Ollaan me talon isännän kanssa välillä samaakin mieltä jostain, kumpikaan ei halua Trumpista presidenttiä ja molemmat vastustivat omien maidensa liittymistä EU:hun.
Myös naapurimaa Britannian tilannetta seurataan tarkkaan, että eroaako se Eeuusta vaiko eikö.

Täällä Irlannissa on vielä vähän selkeämmät roolijaot perheen sisällä, löytyy ne perinteiset miesten ja naisten työt.
Ei täällä hirveän moni nainen maalaa veneitä tai käytä painepesuria, mutta kaupungissa ja nuoremmilla pareilla roolit haihtuneet enemmän.
Minä sain vääntää kättä jopa tulen teosta alussa, mutta kun sitten kerran olin  vaivihkaa tulet takkaan laittanut, niin sen jälkeen loppui sekin vääntö.

Kaikki nämä eriävät mielipiteet ja kyky kuitenkin elää sovussa saman katon alla ovat vain hyvä esimerkki siitä, että ihmiset voisivat yrittää hyväksyä toisensa sellaisena kun ovat, niin elämässä olisi paljon vähemmän turhaa mielipahaa ja draamaa.
Nämäkin keskustelut ovat rikastuttavia, ja yksi lukuisista syistä, miksi tykkään näistä reissuista.
Jokainen perhe ja paikka on jäänyt mieleen, ja joistakin on tullut ystäviä, joiden kanssa pidämme yhteyttä vielä lähtönikin jälkeen.

  Täälläkin torpassa on taas hiljaista.....rauha maassa ja asukkaat omissa huoneissaan ja omissa peteissään uupuneina päivän töistä ja tiukoista neuvotteluista 😉
Huomenna taas päivä uus.....
En kyllä juuri ihmettele, että naapurin papan henkilökohtainen avustaja jäi tänne saarelle pysyvästi, vaikka piti hänenkin täällä olla alunperin vain muutama kuukausi, nyt on tainnut olla jo 18 kuukautta. Aika kuluu nopsaan silloinkun on kivaa, itseänikin vähän jo hirvittää oman lähtöni läheisyys, sen verran mukavalta tämä paikka tuntuu. Mutta eipä murehdita sitä vielä vaan eletään tässä hetkessä ja nautitaan siitä täysin siemauksin.
Ja kun kerta tästä hetkestä puhutaan, niin sehän tarkoittaa sitä, että koneet kiinni ja unta palloon.
Ötysii 😘
T. Ann O ' Songland


 

Elämää ja erotiikkaa ( tai sen puutetta ☺)

Elämää ja erotiikkaa ( tai sen puutetta 😉)
 
   Viikko on kulunut täällä keskellä Atlanttia pienellä saarella, ja siihen on mahtunut poutaa ja sadetta, tuulta ja tyventä.
Uutisten katsomista vähensin jo ennen kotoa lähtöäni, ja samalla linjalla olen jatkanut edelleenkin.
Satunnaisia väläyksiä olen kuullut juuri ennen säätiedotusta, mutta enimmäkseen pitäytynyt aivan muissa asioissa.
Olen keskittynyt tutustumaan uusiin ihmisiin, kuunnellut heidän tarinoitaan ja kertomuksiaan, ja tietenkin ympäröivä luonto on tehokkaasti ottanut omakseen.
Juoksemassakin olen käynyt jo useamman kerran, sen lisäksi kiipeillyt kallioilla koiran kanssa ja nauttinut luonnosta hitaammalla temmolla.
Ihmisten ystävällisyys täällä saarella lämmittää mieltäni, minut on otettu jo nyt osaksi omaa porukkaa, ja pikkulinnut kertoneet, että olen kovasti pidetty " Suomen Sinead 😄" - the veneenmaalaaja .

   Sade lakkasi hetkeksi, joten minäkin pääsin ulkoilemaan ja haukkaamaan raitista ilmaa. Tuuli oli vielä kova ja kylmä, ja sumua sen verran, että ihan koko polkua en kiertänyt eksymisen pelossa. Mutta sen verran pääsin liikkumaan, ettei alkanut sisälläolo ahdistamaan.
Talon isännän mielenliikkeitä tuskin koskaan opin ymmärtämään, mutta enhän minä muutenkaan tajua miehistä mitään 😄.
Kyllä hän sanoi, että olen ollut oikein ahkera ja hän on ollut minuun tyytyväinen, ja sitten seuraavassa hetkessä hän kuitenkin alkaa mörköilemään ja tuiskahtelemaan....
Minä odotan, että saan vene projektini valmiiksi ja saamme sen vesille, ja on paree että kaiken panostukseni jälkeen minä olen se,joka pääsee eka reissulle 😉.
Toinen vene jo odottaa käsittelyä, se on hänen virallinen kalastusvene. Se on tarkoitus vuorovesien aikaan vaan pestä painepesurilla ja maalata ulkoapäin.
Koska kyseessä on  lasikuituvene, niin maalaus sujuu kuulemma nopeammin.

  Juuri kun pohdiskelin isäntäni aivoituksia, niin hän taas otti ja yllätti minut täysin - nautin juuri varmaan elämäni herkullisimman rapuannoksen ...slurps....siinä annoksessa ei ollut mitään turhaa, annos oli sekä kaunis että järjettömän herkullinen.
Pannulla voissa paistettua punasipulia ja ravunlihaa sekä kynsiä 😛, kerrassaan erinomainen illallinen.
Kyllä taas passaa olla, masu täynnä ja tuli rätisee takassa, sääkin näyttää kirkastuvan pikkuhiljaa.
Ja pisteenä iin päälle en edes kärventänyt itseäni suihkussa, joka sekin piti kokea ensimmäisenä iltana.
Eli valtakunnassa kaikki hyvin 🍀

" Mihin olen taas ryhtynyt - aamuja" 19.6.2016

"Mihin olen taas ryhtynyt - aamuja" 19.6.2016

      Herään sateen lotinaan ja epämääräiseen möykkään, kunnes havaitsen äänen tulevan seinän takaa talon isännän radiosta. Kello näyttää 7.30, joutaa kai tästä itsekin nousta jo kahvinkeittoon.
Vaatteet niskaan ja aamupesujen kautta keittiöön, radio pauhaa nyt entistäkin kovemmalla, ja huomaan ärtyväni siitä ja miettivän haikeudella hiljaisia aamujani omassa vaunussani.
Siinä aamupalalla radion renkutusta kuunnellessa vihdoin isäntä itsekin näyttää naamansa kammarinsa puolelta, murahtaa hampaidensa välistä epämääräisen huomenen toivotuksen ja laahustaa teetä tekemään.
Huokaus - taas ajatukseni karkaa omaan mökkiini ja siihen, että ei tarvitse katsella heti silmänsä avattua happamia naamoja.
Syön hiljaa ja vetäydyn sitten omaan huoneeseeni, ja kiitän hiljaa siitä, että sielllä ainakin vallitsee oma rauha.
Amerikkalainen iki-hymyilijä ukulelensa kanssa on jo jossain kaukana, ja minä saan huokaista helpotuksesta.
  Tämä on taas näitä aamuja, kun miettii mihin on taas ryhtynyt ja miksi - mutta tällaisia hetkiä tulee aina välillä, se on selvää, eikä siinä mitään pahaa ole.
Kuten jo aiemmin sanoin eräässä blogissani, niin tämä vaatii sopeutuvaista ja joustavaa luonnetta.
Ja mitä tulee rakkaaseen kotiini ❤, niin siellä ehtii viettää vielä lukuisia hiljaisia aamuja omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni, joten nyt purraan hammasta ja eletään tässä hetkessä...sitä saa mitä tilaa 😉
 Sen verran tarkka pyrin kyllä olemaan jatkossakin näistä paikoista, että menen vain niihin, jossa on yksi vapaaehtoinen kerrallaan.
Mutta nämä irtiotot eri paikkoihin todellakin kasvattavat luontoa ja ovat opettavaisia.
Irlanti on kyllä vähän liiankin pehmeä lasku siinä mielessä, että kieli on jo valmiiksi tuttu eikä Irlantilaisten luonne poikkea kovin paljon Suomalaisten luonteenlaadusta..noin niinku kokonaisuudessa.
Taisinkin joku päivä sitten miettiä seuraavaksi kohteeksi Skotlantia, mutta olisin edelleen omalla mukavuusalueellani.
Kunnon säpinää sisuskaluihin saisin siirtymällä esim. Ranskaan  ja sieltä Espanjaan, jossa kieli ja kulttuuri poikkeavat jo selkeästi enemmän aiemmin totutusta.
Minulla on tapana tehdä itseni kustannuksella empiirisiä ihmiskokeita, välillä tarkoituksella ja välillä vahingossa.
Yksikseni oloon minä olen tottunut vähän liiankin hyvin, suorastaan pelottavan hyvin. Se ei siis tuota lainkaan ongelmia, enkä edes koe olevani yksinäinen.
  Minulle suurempi haaste on sosiaaliset tilanteet, ja niitä tässä nyt yritetään luovia parhaani mukaan.

 Sen verran " valuvikainen " kuitenkin olen, että useamman vuoden asiakaspalvelutyössä olon jälkeen tuli seinä vastaan.
Hyvin minä sielläkin pärjäsin sen ajan minkä niissä hommissa olin, mutta se taas johtui siitä, että minun työmoraali ja asenne ei anna tilaa lepsuiluun, vaan hommat tehdään kunnolla loppuun asti.
   Olin juuri uuden työpaikan kynnyksellä, kun öiset paniikkikohtaukset ja pitkään poissa pysynyt migreeni herättivät minut oikein toden teolla.
Haluanko oikeasti laittaa terveyteni likoon ammatissa, joka ei sovellu minulle??
Ihan siinä missä olemme vastuussa omasta onnestamme, olemme vastuussa myös terveydestämme.
Miksi siis minä, joka liikun säännöllisesti enkä tupakoi ja muutenkin elän terveitä elämäntapoja noudattaen, menisin pilaamaan vaalimani terveyden työssä, joka vaan tekee minut sairaaksi?

Melkein kuulen tänne saakka ne halveksuvat tuhahdukset työtä vieroksuvista laiskoista ihmisistä, joille kelpaa ns. helppo raha ja joutenolo.....
Tuotakin mantraa sain jo sen verran kuulla, että tulin sille immuuniksi, ja varsinkin kun se ei omalla kohdallani pidä edes paikkaansa.

Olen koko ikäni aivan penskasta asti tehnyt töitä, ensin saadakseni rahaa harrastuksiini ja myöhemmin elättääkseni itseni ja osallistuakseni poikani elatukseen.
Vain muutaman kerran olen ollut työtön, muulloin olen ollut aina joko töissä, opiskelija tai kotiäiti.

Työurani alkoi ilmaisjakelulehtiä jakamalla, mansikanpoiminnassa ja lapsenvahtina.Kolme kesää kului kaupungin puistotöissä, ja kun lukio ei maistanut, niin siirryin suoraan työelämään ja omaan vuokrakämppään.
Lista työpaikoista on pitkä ja kirjava, ihan kuin mummolan vanha räsymatto.
Elämääni mahtuu myös lukuisia vuosia ulkomailla, au pair ajoista opiskelijanvaihtoon, vapaaehtoistöistä Kanadan vuosiin.
Minkäänlaista työtä en ole koskaan karttanut, sillä mukaan mahtuu pitkät ja raskaat päivät lypsykarjatiloilla, kuin myös henkisesti raskaat työpäivät päihdeongelmaisten parissa kahden vuoden ajan.
Paljon on tehty kaikkea elannon raapimiseksi kasaan, onneksi elän vaatimattomasti ja kulutan äärimmäisen vähän, mutta pyhällä hengellä en elä edes minä.

 Sitä suuremmalla syyllä minua ärsyttävät nämä täysin ventovieraat, osa jopa tuttujakin, jotka eivät tiedä mitään taustoja toisen elämästä, vaan alkavat suruitta ruotia ja sättiä ja arvostella ja osoitella sormella.
Mahtaa olla se oma elämä täydellistä ja virheetöntä, kun on varaa alkaa muita arvostelemaan.
Tai sitten se on juuri päinvastoin - ja näiden kriitikoiden ja besserwissereiden oma elämä onkin niin ankeaa ja tylsää, että kateuttaan ja katkeruuttaan mollaavat niitä, jotka uskaltavat elää - isolla E:llä!!!
Pitäisikö jokaisen keskittyä vähän enemmän siihen omaan elämäänsä, ja vähän vähemmän muitten asioihin sorkkimiseen, niin kaikilla oisi vähän kivempaa ☺

 Pitäisi varmaan olla imarreltu, että tällaisen nobodyn elämä herättää niin monessa suuria tunteita, mutta mielummin vain olisin rauhassa, koska en koe tarvetta puuttua muidenkaan elämään.
Minä en riko lakeja enkä vahingoita ketään, haluan vaan taaplata tätä omaa pientä polkuani ja elää elämääni, raapia kasaan sieltä täältä pienen elantoni - en muiden määräämällä ja säätämällä tavalla, vaan omalla tavallani.
Tämä ei ole millään tavalla muita parempi tapa elää, tämä on vaan erilainen tapa elää.

Antaa kaikkien kukkien kukkia 🍀🌸🌻

T. Ann O ' Songland alias Ansku

Ruokapolitiikkaa ja vähän muutakin 19.6.2016

19.6.2016
Ruokapolitiikkaa ja vähän muutakin....

  Yksi rakkaista harrastuksista ja puheenaiheista on tietenkin syöminen ja ruoka, johan se nyt on elinehtokin.
Onnekseni olen kaikkiruokainen, eikä minulla ole mitään allergioita tai muita ruokarajotteita, helpottaa kummasti tämäkin reissaamista eri paikoissa.
Ja sen lisäksi, ettei tarvitse vältellä ja varoa mitään, niin voin autuain mielin ja ruokahaluin syödä vähän sitä sun tätä ja vaikka mitä.
Täällä saarella tulee varmasti syötyä tavallista enemmän erilaisia kaloja, ja jopa äyriäisiä - ainakaan tämän tuoreempaa on vaikea saada, mitä nyt on tarjolla.
   Irlannissa syödään paljon myös lammasta, perunoita, papuja, pekonia jne...
Aika rouheaa ja tuhtia kotiruokaa, joka äkkiä näkyy vyötäröllä,jos ei liikkuisi paljon.
Ns. Soda bread on täällä yleinen leipä, ja muutenkin vaaleaa leipää kulutetaan paljon....bye bye ruisleipä, sitä tulee aina ikävä.
Aamulla on hyvin yleistä syödä vaaleaa paahtoleipää joko juuston tai marmeladin kera, tee on yleisempi juoma kuin kahvi, joka on usein pikakahvia.
Enköhän minä vielä ruokarintamalle palaa useammankin kerran 😘.
 
Eilen tein pastakastiketta lampaan lihasta.
Jauhelihaa ei ollut saatavilla, joten kypsensin ensin usean tunnin lihaa suolalla ja pippurilla maustetussa vedessä.
Kun liha oli kypsää ja jäähtynyt, niin irroittelin siitä palasia ja pyörittelin pannulla oliiviöljyssä muhineiden valkosipulin kynsien kera. Lopuksi joukkoon sipulit ja paprikat ja tomaattimurska ja soossi olikin valmis.
Se näytti ulkoisesti enemmän gulassilta mutta maku oli erinomainen, yllätyin iloisesti aikaansaannoksestani.
Mikroahan täällä tämänhetkisessä paikassani ei ole lainkaan, ja liesi on kaasuliesi - ja se taas vaunuasukkina toi kotoisan olon.
Kanat tuntuvat munivan vähän minne sattuu, mutta hyviä munijoita ovat kyllä, joten suotakoot se  niille.

  Ruoka ja ruokakulttuurit eri paikoissa on jo itsessään mainio syy matkustaa ja seikkailla, niin paljon mahtuu kaikennäköisiä herkkuja ja tapoja ja reseptejä jo Euroopan mantereen sisälle, että ei ihan heti makuelämykset lopu.
Vaunureissuilla pääsimme tosissaan maistelemaan Välimeren ruokia, ja pienet leipomot Ranskalaisissa kylissä ovat jääneet voimakkaasti mieliimme.
Espanjan tapakset, paellat ja bocadillokset tuovat vieläkin veden suupieliimme, ja saksalaisten kondiittorien taidonnäytteet ovat vertaansa vailla.

 Mutta mitä kaipaan kotimaasta??
Salmiakkia, Fazerin suklaata, ruisleipää, karjalanpiirakoita jne......

 Meillä on Suomessakin hieno ja arvokas ruokakulttuuri, upeat raaka-aineet ja puhdas luonto.
Meillä on perinneruokia maakunnittain pitkä lista, ja oma suosikkini kokkimaailmasta on ehdottomasti Jaakko Kolmonen, nuoremmasta väestä Heikki Ahopelto.

 Se,että minä vaeltelen ja reissaan myös ulkomailla, ei tarkoita sitä, etten arvostaisi omaa maatani.
Se, kun kehun jotain muutakin maata tai maisemaa tai ruokaa, ei ole pois kotimaaltani.
Minulla on voimakkaat ja vahvat juuret synnyinmaahani, ja olen aina maailmalla ylpeästi Suomalainen.
Kerron mielelläni muille Suomesta ja suosittelen sitä matkakohteeksi.
Ja kun taas tältäkin reissulta palaan kotia päin, milloin se sitten onkaan, niin täytän varmasti vatsani panttereilla ja Fazerin suklaalla ja karjalanpiirakoilla ym ym😛...

Lämmöllä, Ansku - the herkkusuu

Kalastusta, Connemaran poneja ja gaelin kieltä 17.6.2016

17.6.2016
Kalastusta, Connemaran poneja ja Gaelin kieltä......

    Irlannissa kävin ensimmäisen kerran v.1994 talvella, silloin piipahdin täällä satujen saarella parin kuukauden verran, mutta rakastuin maahan ikihyväksi.
Seuraavaan jälleennäkemiseen menikin jo vähän liian pitkä aika, kun vasta 2016 tammikuussa pääsin itärannikolle, silloin  lammasfarmarin työhön ja elämään tutustumaan.
  On vaikea pukea sanoiksi, mikä tässä maassa viehättää, mutta se on jotenkin niin tarunoloinen ja lumoava, se vaan vie mennessään.
Pieneen saareen mahtuu paljon kaikennäköistä maisemaa, tarinaa, värikästä rehevää elämää .
 Nyt paneudun kuukauden verran täällä saarella kalastajan työhön ja elämään, ja yritän imeä itseeni mahdollisimman paljon kaikkea uutta, ja oppia uusia taitojakin.
  En tykkää hirveesti suunnitella asioita pitkälle vaan elää hetkessä, mutta kun kerran täällä asti jo olen, niin vähän olen pohtinut jatkavani pitempääkin tutkiskelua ja uppoutumista tähän vehreään saareen.
Connemaran ponit ovat Irlannin oma rotu siinä missä meillä on Suomenhevonen ❤, ja kun lähden täältä saarelta, niin olisi mukava päästä hetkeksi töihin Connemara tallille rengin hommiin.
 Ja on kolmaskin asia, mikä minua kiehtoisi,, nimittäin oppia vähän Gaelin kielen perusteita.
Tässähän sitä riittääkin sarkaa vähäksi aikaa.....

 Taisi tulla taas bikinit ja hellemekko turhaan pakattua, sillä täällä niille ei ole käyttöä, eikä myöskään Skotlannissa, mikä on toinen suuri kiinnostukseni kohde.
Erikoista,että kaikki suurimmat kiinnostuksen kohteeni sijaitsevat kaikkea muuta kuin lämpimillä seuduilla, ja minä taas en ole tunnetusti mikään kylmien säiden ihminen....kohtalon ivaa ☺
  Toisaalta, on sitä aurinkoa täälläkin jo ollut siinä määrin, että kasvot on ainakin päivettyneet.
Meren läheisyys ja ympäröivät kalliot ovat hyvää kiinnityspintaa auringon säteille.
Jo kolmatta päivää olen hyörinyt uutterasti upeaa venettä maalaamassa, ei ole tarvinnut unettomuudesta kärsiä myöskään, pään kun laittaa tyynyyn, niin seuraavan kerran herää aamulla.

 Tämä vapaaehtoistyö ei sovi kaikille, sillä on oikeasti kyettävä olemaan sopeutuvainen ja joustava ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Useissa paikoissa voi olla useampikin vapaaehtoinen yhtaikaa, joten voit joutua jakamaan huoneesikin jonkun kanssa.
Tämän lisäksi jokainen host eli isäntäperhe on aina omanlaisensa, ja työtehtäväsi myös.
On tämä minullekin aina astumista ulos mukavuusalueeltani siinä määrin, että itsenäisenä ja vähän erakkoluonteenakin joka kerta lähtiessäni näihin vapaaehtoishommiin, joudun tulemaan vähän enemmän kuorestani ja sosialisoimaan normaalia enemmän.
Mutta kokemukset ovat osoittaneet, että tämä tekee minulle hyvää , sillä ilman näitä irtiottoja olisin varmaan jo suljetulla osastolla tai kalan ruokana. 😉
En vaihtaisi näitä mistään hinnasta, en edessilloin, kun on tullut konflikteja ja väärinkäsityksiä, sillä ne vasta opettaakin....
Jo samalla yhteisellä kielellä väärinkäsityksiä voi sattua, joskin silloin se yhteinen kieli auttaa myös niiden selvittämisessä.
Erityisen helppoa on saada aikaan huolellinen epäselvyys ja solmu, kun sekä kieli että kulttuuri poikkeavat vahvasti toisistaan.
Itse olen ollut nyt paikoissa, joissa on puolin ja toisin käytetty englantia yhteisenä kommunikointikielenä.

 Rehellisyys on tässäkin hommassa, kuten muutenkin elämässä, avainasemassa.
On ehdottoman tärkeää, että sekä vapaaeht.työntekijä kuin myös isäntäperhe ovat rehellisiä profiilissaan kaiken suhteen, silloin lähtökohdat miellyttävälle yhteiselle kokemukselle ovat vankalla pohjalla.
Mutta jos esim. isäntäperhe valehtelee työn määrästä ja/tai laadusta, tai majoituksesta jne, niin siinä pian tulee uskottavuusongelmia muidenkin asioiden suhteen.
Vapaaehtoinen ei saa yleensä rahallista korvausta ( joitakin poikkeuksia on)tekemästään työstä, vaan korvauksena on majoitus ja ruoka.
Työtunnit yleensä ovat n.5h/pvä 5nä päivänä viikossa, ja kaksi vapaata.
Nuo työtunnit kuitenkin vaihtelevat hurjasti sen paikan mukaan,missä olet töissä. Ja jos kyseessä sesonkiluontoinen työ,kuten esim.maalla vaikka karitsointiaikaan, niin silloin työtunnit ovat suuremmat, mutta juuri siksi onkin tärkeää,että nämä kaikki kerrotaan rehellisesti profiilissa.

 Itse olen käyttänyt sivustoa workaway, mutta minulla on myös profiili HelpX sivuilla.

  Olisin kiinnostunut tekemään töitä myös esim.viinitiloilla rypäleiden poiminnan aikaan, sillä silloin on kyseessä palkallinen työ, ja palkan lisäksi kuuluu bunkkamajoitus ja hyvä ruoka.

Mutta katsellaan....nyt kuitenkin vielä vihreällä saarella jonkin aikaa...
T.Myrskyluodon Ansku


   

Keskellä ei mitään ja kuitenkin kaiken ytimessä

Keskellä ei mitään, ja kuitenkin kaiken ytimessä

   Hassua, miten erilainen vaikutus paikoilla voi olla ihmisen mielelle. Joissakin paikoissa tuntee olonsa välittömästi hyväksi ja tietää viihtyvänsä siellä.
Toiset paikat vaikuttavat aivan päinvastoin, tekee mieli kääntyä kannoillaan välittömästi ja nostaa kytkintä.
Kokisin kuitenkin olevani sopeutuvainen ja avoin kaikelle,enkä heti tyrmää jotain,vaikkei se ensi hetkellä tuntuisikaan omalta.
Iän ja elämänkokemuksen myötä sitä on herkistynyt entisestään kuuntelemaan vaistojaan, sillä sen verran usein ne on osunut oikeaan, että ne sietää ottaa tarvittavalla vakavuudella ja toimia sen mukaan.
Aina ei voi toimia heti,vaikka mieli tekisikin.
Mutta miksi toisaalta kiusata itseään pidempään, jos joku tuntuu kertakaikkiaan epämukavalta ja saa voimaan huonosti?
Jos ei esimerkiksi voi hyvin työssään,jota tekee tai ei viihdy asumallaan paikkakunnalla, niin silloin kannattaa oikeasti pysähtyä miettimään, mitä tilanteelle voi tehdä.
Kyse on valinnoista, ja jokainen on oikeasti oman onnensa seppä.
Jotkut valinnat voi olla hyvinnin helppoja ja toteutettavissa, toiset valinnat taas haastavia ja vähän pelottaviakin.
  Jo hyvän aikaa minulla oli olo, että olin matkustajana omassa purressani, ja joku muu käänteli ruoria ja määräsi sekä suunnan että vauhdin. Elämäni purressa oli näkymätön kapteeni, joka ohjasi kaikkea mitä tein.
Se oli pelottava tunne....huomata, että olit yhtäkkiä tilanteessa, jossa kontrolli omasta elämästä oli luisunut muiden käsiin.
Luojan kiitos sisälläni asui vielä se pieni kapinallinen, itsepäinen tyttö, joka tuli esiin viimeisellä hetkellä ja pelasti tilanteen.
Ja nyt olen taas omillani, vahva ote ruorista, oman elämäni kapteeni, purjehtien kohti uusia seikkailuja, minne ikinä tuuli kuljettaa ja virta vie.
Ja nyt se on kuljettanut minut tälle pienelle saarelle Atlantin syleilyssä.
Täällä minulla on nyt suojainen satama, täällä olen turvassa ja sieluni lepää.

Sadetta ja välillä vähän aurinkoakin 15.6.2016

Sadetta ja välillä vähän aurinkoakin 15.6.2016

    Eilen oli oikein tömäkkä sadepäivä, joten se kannattikin pyhittää mökin siivoukselle ja muille sisähommille.
Sen verran oli välillä taukoa sateessa, että pääsi vähän hevoshommiinkin ja koiraa uittamaan, ja kylätalolla päivittämässä blogin ja kuvasivuston.
Illalla oli mukava laittaa tulet takkaan ja lämmitellä siinä samalla tulen loimussa teetä juoden.

 Tämä päivä alkoi aurinkoisissa merkeissä, joten ammuksen lailla sinkosin itseni vuoteen pohjalta ja pikaisen aamupalan jälkeen pyykit koneeseen ja ulos...
Miten ihanaa onkaan katsella merituulessa kuivavia puhtaita pyykkejä narulla, ne tuoksuvatkin aivan erilaiselle kuin kuivurin jäljiltä.
Kävin juosta hölköttelemässä tutun vitosen lenkin kallioiden kupeessa, kyllä taas Anskua hemmotellaan upeilla lenkkimaastoilla - motivoituu sateellakin ulos ihan eri tavalla kun ympärillä kimmeltää tai tyrskyää aina arvoituksellinen Atlantti.

Odottelen kovasti,että pääsisi taas kalaan merelle, ja yhtä innolla odotan pääseväni maalaamaan Peten upeaa käsintehtyä puuvenettä.

Elsan kanssa olen päivittäin usein tekemisissä, että se tottuisi minuunkin, ja meillä meneekin ihan mukavasti jo, hiljaa hyvä tulee.
Täytyy vaan tuo yli-innokas paimenkoira laittaa välillä kiinni,koska se käy näykkimässä ponin takajalkoja, mistä seuraa yleensä hetkellinen härdelli.

   Täällä saarella vietetään 1,5viikon päästä sellaista perinnepäivää, pääsen katsomaan lampaiden käsin keritsemistä ym. perinteisiä juttuja. Kylätalolla on silloin live musaakin, joten varmasti kiva päivä tulossa.

   Siellähän kului rattoisasti useempi tunti maalaushommissa, pääsin vihdoin sen veneen kimppuun, mistä olikin jo aiemmin puhetta.
Hommaa jäi kyllä huomisellekin, joten toivottavasti keli pysyy kuivana.
Koko kylän koirat kävi varmaan vuoronperään mua tervehtimässä siellä veneen kyljessä, ja osa kaksijalkaisistakin.
Mukavaa sakkia täällä, pysyy kielitaitokin yllä,kun kaikki kommunikointi tapahtuu englanniksi.

  Löysin isännän kirjoista yhden runokirjan, runoja Irlannista Irlantilaisten kirjoittamana.
Kaunis kirja ja upeita kuvia, osaisipa itekkin kuvata noin..huoh...
Anyway, alotin lukemaan sitä ja kunhan sen olen lukenut, niin käyn kylän kirjastolta lainaamassa lisää.
  Tänäänkin olisi ollut aikaa käväistä, mutta koska en nyt periaatteesta aio hengailla netissä niin paljon kuin aiemmin, niin aikasintaan huomenna käyn koneella.
Tämä tauko sosiaalisesta mediasta ja Suomalaisista uutisista tekee kyllä hyvää, ja enpä juuri ole täälläkään paikallisia uutisia katsellut, vaikka täältä telkku löytyykin.
Jotenkin sitä minun vaan täytyy repäistä itseni oikein konkreettisesti kaikesta irti, että saisin sellaisen tietyn aikalisän, muuten kaikki on vaan ns. liian iholla.

   Minä haluan vaan aina suhtautua elämään suurena seikkailuna, joka on täynnä erilaisia kokemuksia ja haasteita ja kiinnostavia ihmisiä ja jännittäviä paikkoja.
Haluan säilyttää sellaisen lapsenomaisen riemun ja innostuksen asioihin, kokeilla ja keksiä, vaeltaa ja olla välillä paikallaan...ainakin hetkinen.
Mutta huomasin itsessäni muutoksen, josta en pitänyt.
Aloin tulla kyyniseksi ja skeptiseksi, ja jopa katkeroitua....
Jotenkin jumiuduin tiettyyn pisteeseen, ja tuntui,että mikään ei toiminut eikä suoraan sanoen edes kiinnostunut.
Onneksi tajusin tämän ajoissa, että pystyin tekemään muutoksen ja korjata tilanteen.
Ja loppu onkin historiaa 😄
   Kerranhan täällä vaan eletään, joten eikö silloin pidä elää hetkessä ja nauttia elämästään?

      Tuli loimottaa taas takassa, meri on kohtuullisen tyyni, ja sadekin lakkasi.
Masu on täynnä hyvää ruokaa, ja on tullut tehtyä jotain hyödyllistäkin.
Ei siis huono päivä tämäkään....

 Palataan taas tunnelmiin, nyt uppoudun Irlantilaisten runojen pariin.....
❤ lla Ansku

Myrskyluodon Anskun paluu

Myrskyluodon Anskun paluu

    Ensimmäinen päivä saarella sujui leppoisasti ja aika meni kuin siivillä.
Elän täällä pienessä talossa ja auttelen parhaani mukaan talon isäntää, joka on saaren kanta-asukkaita ja syntynyt täällä. Hänenkin elinkeinonsa on kalastus ja lampaat. Hänellä on myös kaksi Connemaran ponia ja varsa, sekä iloinen ja toimelias paimenkoira. Mukana menossa kaakattaa terhakkaana pari kanaa.

  Liekö väsymys vai raikas meri-ilma, tai ehkä molemmat, mutta nukuin ensimmäisen yön kuin tukki.
Heräsin uuteen päivään virkeänä ja täynnä tarmoa, uteliaana kaikesta mitä päivä toisi eteeni.

Isäntäni Pete on kohtelias ja mukava Irlantilainen mies, ja hän otti minut tänne mielellään seurakseen ja avukseen.
Päiväni alkoi aamiaisella, jonka jälkeen lähdin kiertämään saaren ympäri kulkevan polun.Sateli kevyesti,mutta hädintuskin tajusin koko sadetta, kun olin niin innoissani kaikesta.
Tällä reissulla tulee ainakin valokuvattua, voisin hyvin kuvitella viihtyväni täällä pidempäänkin.

Lenkin jälkeen otimme hoitaaksemme 2v kaunokaisen, eli Elsan, takkuuntuneen harjan ja hännän. Elsa otti homman hyvin, malttoi pysyä aloillaan enimmäkseen ja ei juuri keppostellutkaan.
Elsan laiduntoveri varsansa kanssa palaa mantereelta viikon sisään kotisaarelle toverinsa seuraksi, ja sitten on minulla kolme kaunista Connemaran ponia seurana ja huollettavana....ihanaa ❤!!!!!
Miellyttävän turpaterapian jälkeen lähdin saaren hiekkarannalle, uimaan...kyllä vaan....
Talviturkin heitin pois Atlantin kylmässä merivedessä aaltojen viskoessa minua rantaan.
Hengissä selvittiin siitäkin, vaikka uimista se touhu ei juurikaan muistuttanut. Mutta kylläpä virkisti, ja iloitsin vielä rannalla juoksemalla rantavedessä pehmeällä hiekalla paljain jaloin eestakasin...
Tästäkin tuli mieleen sarja Baywatch, joskaan oma sulokas kehoni ei ollut ehkä yhtä elegantti kuin tv sarjan tähtösillä.

  Iltapäivä oli jo pitkällä, kun Pete päätti viedä maakravun merelle kalaan.
Eikun vaan pelastusliivi päälle,kumisaappaat jalkaan ja menoksi.
Kaunis ja tukeva puuvene vei meidät merelle,ja lyhyen taipaleen jälkeen pysäytimme moottorin ja aloimme kalastamaan.
Sepä olikin ensimmäinen kerta, kun tällä tytöllä oli sellanen onki mukana....olisiko ollut joku virvelin tapainen,jossa useampi viehe - en mi ä tiedä termistöä,joten älkää nyt kalamiehet hirveesti hekotelko.
Mutta härreguud sentään, kalaa sillä sai ja meren jumala oli anteliaalla päällä.
Minä sain kalaa, makrilleja, ja isoja sellaisia. Oi riemu ja autuus, tämähän on kivaa !!!
Siellä aaltojen keskellä keikkuminen pienessä vedessä teki oloni aika nöyräksi,ja vähän kyl jännittikin.
Luotin kuitenkin isännän ammattitaitoon ja hänen harkintakykyynsä, ja hyvinhän kaikki sujui.
Tätä lisää, ja sitä tulee lisää!!
Jossain vaiheessa Pete sitten päätti, että nyt on riittävästi kalaa niin meille kuin rapukatiskoihin syötiksi, joten palasimme rantaan.
Fisut fileiksi ja pannun kautta pöytään ja masuun....
Tätä tuoreempaa kalaa ei juuri voi saada.
Ai että maistui hyvälle raikkaan salaatin kera.

  Ensimmäinen päivä alkoi kääntyä iltaan ja olo oli väsynyt ,mutta onnellinen.
Tätä tämä tulisi olemaan nyt seuraavat 4 viikkoa : kalastusta, merellä oloa, eläinten hoitoa, taloustöitä ym ym....
Tuoretta kalaa ja mereneläviä tulen syömään paljon, ja oppimaan fileoinnin kunnolla ja kalaruokien tekoa ym ym....

Nyt menen tervehtimään Elsaa, ja sitten kerhotalolle internet yhteyden ääreen muutamaksi tunniksi. Iltapäivällä siivoilen tuvassa ja käyn ehkä lenkilläkin...

Palataan taas, tuulisin terveisin : saaren Ansku

Tie kutsuu kulkijaa

Tie kutsuu kulkijaa

    Joskus tulee vain tarve lähteä, päästä pois, vaihtaa maisemia. Se tunne hiipii hiljaa, alkaen pienenä rauhattomuutena ja keskittymiskyvyn heikkenemisenä , ajatukset vain karkailee koko ajan jonnekin ja katse hakeutuu jonnekin horisonttiin, ikäänkuin löytäen sieltä jotain.
Välillä se tunne jääkin tuohon vaiheeseen ja menee ohi...ainakin hetkeksi.
Välillä se voimistuu sellaisiin mittoihin, että sitä ei voi sivuuttaa vaan ainoa ratkaisu sammuttaa se polte on pakata reppunsa ja kuunnella sydämensä ääntä.

Niin tein nytkin...ja oi mistä itseni löysinkään ☺

    Tällä kertaa en lähtenyt Pahiksella, ja lentokone ei tullut kysymykseenkään. Vaihtoehdoksi jäi maantie tai rautatiet.
Mieli teki junailla, mutta lompakko oli eri mieltä...siispä bussilla.

Matka kaikkinensa kesti yli neljä päivää, reitti kulki suurinpiirtein näin: Turku - Tukholma - Hampuri - Bryssel - Lontoo - Dublin - Westport - Inishturk.
Bussit oli moderneja ja viihtyisiä, matkalla tutustuin uusiin ihmisiin - muihin reissaajiin ja paikallisiin.
Aika kului enimmäkseen ihan hyvin,sain jopa nukuttuakin.

Kun vihdoin ja viimein olin päässyt Westportin viihtyisään kaupunkiin Mayon kunnassa, aloin olla jo todella fiiliksissä.
Vielä lyhyt bussimatka lauttarantaan ja sieltä merimatka pienellä lautalla Atlantin tyrskyissä kohti määränpäätä.
Hetken levottomuus mahdollisesta merisairaudesta katosi pian ja nautin sydämeni kyllyydestä raikkaasta merituulesta kasvoillani ja ihailin aaltojen maininkeja ja ylläni kaartelevien lintujen taidonnäytteistä.
Lauttamatka kesti vajaan tunnin, ja pian saavuimmekin jo rantaan.

 Jo ensimmäiset hetket saarella tekivät minuun suuren vaikutuksen.
Karun kallioiset maisemat ja joka puolella ympäröivä meri lumoaa minut täysin, ottaa valtaansa.
Näyttää vahvasti siltä, että unelma Espanjasta ja sen lämmöstä ei enää olekaan se juttu, vaan minun kohtaloni on vahvasti kietoutunut meren ja pienten saarten ympärille.
Ensin lukuisat vierailut ja sitten kokonainen vuosi Kökarissa, ja nyt saan viettää ainakin neljä viikkoa täällä Inishturkin saarella Atlantin ympäröimänä.

  Inishturkin saari sijaitsee n.14,5km päässä rannasta. Ympärivuotisia asukkaita on n.50.
Saari on kooltaan noin 5km pitkä ja 2,5km leveä.
Ihmiset saavat elinkeinonsa kalastuksesta ja lampaista,saarella myös Bed and Breakfast majoitusta.
Tämä on ihanteellinen paikka linnuista ja kalastuksesta kiinnostuneille, ja saaren ympäri kiertää myös kaunis 5km pituinen polku. Täällä pesii myös lunni yhdyskunta ja lukuisia muita lintulajeja.
Saarelta löytyy aktiivinen ja toimiva kerhotila,jonka yhteydessä on myös pieni kauppa ja yllätys yllätys - pubi 😉.
 Näistä maisemista kirjoittelen tarinoita ja tuntemuksia nyt seuraavan kuukauden, joten pysykää linjoilla.
Lämmöllä, Myrskyluodon Ansku