Kolmatta viikkoa mennään nyt täällä pienellä Inishturkin saarella, jossa sää on ollut enempi vähempi viileähkö ja sateinen, mukaan on toki mahtunut myös aurinkoa ja valoa, ja runsaasti uusia elämyksiä ja juoksukilometrejä.
Tänä aamuna taas heräsin sateeseen, mutta ulkona näyttäisi hiljalleen jo kirkastuvan, minulla on siis toivoa päästä vielä iltapäivällä uuden veneprojektini kimppuun.
Aloitin sen maalaamisen tosin jo toissapäivänä, ja nyt olisi ehkä 1/3 vielä jäljellä.
Voi, miten sitä ihminen innostuukaan uusista asioista ja enpä olisi arvannutkaan, miten mukavaa puuhaa on veneen maalaaminen ☺.
Siinä näkee tekemänsä työn ja kättensä jäljen välittömästi, saa nauttia ulkoilmasta ja tehdä työtä itsekseen omaan tahtiinsa. Siis täydellistä minulle, heh.
Peten tamma varsansa kanssa saapuu vasta ensi viikolla, joten minä en valitettavasti tätä kaksikkoa ehdi tapaamaan, koska lähden itse saarelta maanantai aamuna kohti uusia seikkailuja uuteen määränpäähän.
Ai minne??
Sen näette sitten, kun olen päässyt perille 😉.
Eli kannattaa pysyä kuulolla, tulossa on lisää uusia kokemuksia uusissa maisemissa.
En minä nyt kaikkea paljasta, täytyyhän teitä vähän jännityksessä pitää☺.
Tämä kolmen viikon aika Inishturkissa on kasvattanut minua taas ihmisenä, se on vahvistanut minua monellakin saralla.
Ensinnäkin olen joutunut siedättämään itseäni säälle, ja sille faktalle, että kun on paska keli niin sillon on paska keli, ja sille ei vaan voi mitään.
Turhauttavaahan se on, mutta jos antaa käydä sen hermoilleen, niin pahentaa vaan omaa oloaan.
On kyllä pakko myöntää, että talvi -ihminen tuskin koskaan tulen olemaan, ja se, että kun on muuten mielekästä tekemistä ja paikka missä viihtyy, vaikuttaa vahvasti omaan jaksamiseen myös huonoilla säillä.
Joka tapauksessa nämä täällä saarella alati muuttuvat säät ovat opettaneet minua ottamaan entistäkin suuremman ilon kuivista aurinkoisista päivistä.
Silloin kun on pieni sade, niin voi vielä olla ulkona ja tehdä jotain, käydä lenkillä jne.
Sitten kun sataa oikein antaumuksella, niin silloin on aika vetää henkeä, laittaa tulet takkaan, kääriytyä huopaan ja alkaa lukemaan.
Itseni rauhoittaminen paikalleen, ja ettei koko ajan tarvitse touhottaa 24/7 pää kolmantena jalkana, on ehkä suurin läksy oppia.
Varsinkin nyky-aikainen länsimaalainen ajattelumalli, joka on voimakkaasti työkeskeinen, ei helpota tätä opettelua rauhoittua.
Päinvastoin, aina kalvaa se syyllisyys laiskottelusta ja lorvimisesta, kun iso osa jengiä paahtaa nuppi punaisena aamunkoitosta yön tuloon, ja itse siinä sitten yrität löytää jonkun sisäisen balanssin kaiken kaahotuksen keskellä.
Ja kun nykyään koko ihmisen elämä mitataan melkein pelkästään sillä, miten paljon hän tekee töitä, ja miten tuottava hän on.
No, minä en ole varmaan lainkaan tuottava yksilö, mutta minä myös kulutan vähän.
Ja ei kaikkea voi mitata rahassa, eikä kaikesta tehdystä työstä saa korvausta rahassa.
Eikä ihmisen elämä saisi perustua vaan työhön, vaikka se ison osan elämää nappaakin.
Mihinkäs minä jäinkään ?????
Ai niin, itseni rauhoittamiseen....
Sekin, että täällä tämänhetkisessä majoituksessani ei ole ollut nettiä käytössä, on tehnyt pelkästään hyvää minulle.
Sellainen turha lorviminen ja notkuminen koneella on jäänyt pois.
Silloin, kun olen kylätalolle mennyt nettiin, niin olen hoitanut tarvittavat yhteydenpidot, hakenut jotain tietoa, päivittänyt kuvakansion ja blogin, ja siinä se.
Ja kun olen täällä majoituksessani, niin otan kirjan ja luen, kuuntelen musiikkia, kirjoitan näitä juttujani tai vaan olen ja katselrn ikkunasta merta.
Koko elämä on oppimista, ja kasvamista.
Nyt joku tietenkin sanoo, että ei tarvitse lähteä ns.merta edemmäksi kalaan oppiakseen esim.kärsivällisyyttä tms., ja tottahan se on toki, ei tarvitsekaan, ellei halua.
Mutta jos haluaa lähteä, nähdä ja kokea, niin eihän se ole keneltäkään muultakaan pois.
En minä pakota ketään kotimaisemissaan viihtyviä ihmisiä lähtemään minnekään muualle, saati sitten arvostele heidän valitsemaansa elämänpolkua tai syyllistä heitä.
Miksi siis minun haluani seikkailla maailmalla ja oppia uusia taitoja ja kieliä pidetään niin huonona asiana ja vähempiarvoisena elämäntapana?
En minä vahingoita ketään ja kuitenkin autan muita ihmisiä samalla kun reissaan. Enhän minä nytkään missään hotellin uima-altaalla makoile drinkkilasi kädessäni, vaan odotan pienessä talossa meren rannalla veneen kuivumista, että pääsen sen maalaamaan ja että isäntä saa sen myytyä.
Ja kuten jo aiemmassa blogissani kirjoittelin, niin suvaitsevaisuutta ja joustavuutta tämä opettaa.
Kyky tulla toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa ja sopeutua erilaisiin oloihin ja tapoihin ei luonnistu kaikilta, ei ainakaan pidempiä aikoja kerrallaan.
Se, mikä on erityisen mielenkiintoista, on se,että ihmiset jotka ovat antaneet minulle ns.vaikean ihmisen leiman, eivät ole ehkä itse omassa suvaitsemattomuudessaan halunneet nähdä mitään muuta.
Jos nämä piirteet, että ihminen on rehellinen ja aito ja vaatii sitä muiltakin, tekee hänestä vaikean ihmisen, niin sitten myönnän mielelläni olevani vaikea.
Minulle on kasvanut täydellinen nolla toleranssi draamaan ja paskan jauhamiseen, ei kertakaikkiaan kiinnosta mikään turha kakin jauhaminen tai jonkun roolin vetäminen.
Ei minulla ole tarve miellyttää ketään, jos ei minusta pidetä juuri sellaisena kuin olen eikä hyväksytä minua juuri sellaisena kuin olen, niin eipä voi mittään.
Ketään varten en ala itseäni muuttamaan enkä mitäön eri rooleja vetämään, en edes osaisi.
Sosiaalisen median, ja.esim.Facebookin tultua kuviin, olen usein törmännyt siihen,kun ihmiset puhuvat heillä olevan joku nettirooli erikseen.
Minkä ihmeen tähden täytyy pitää eri paikkoja varten eri rooleja? Miksi ei voi olla aito oma itsensä, juuri sellainen kuin on?
Ne ihmiset, jotka olen itse tavannut niin,että on ensin tutustunut facebookin kautta, ovat kaikki sanoneet,että olen juuri sellainen, minkälaisen kuvan ovat saaneet naamakirjan kauttakin.
Öööö.....no miksi EN olisi?
Tottakai olen, sillä ei minulla ole erikseen rooleja mihinkään facebookkeihin, vaan olen juuri se,mitä olenkin,aito itseni niin hyvässä kuin pahassakin.
Noh, tämä tästä....menee jaaritteluksi ja se nyt ei ainakaan kiinnosta ketään, jos nyt nämä minun kirjoittelut yleensäkään kiinnostaa.
Mutta eipä silläkään väliä ole, lukeeko näitä minun juttujani yksi vai sata ihmistä.
Anyway.....hyvää päivänjatkoa kaikille ☀
T. Saaren Ansku vielä muutaman päivän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti